Sanotaan -- ja väitetään sen olevan tottakin -- että kaikille
Sortavalan poliisimestareille on Herra antanut kaikki leiviskät
luonnossa, s.o, lihassa, ruumiillisessa hyvinvoinnissa ja lihavuudessa.
Luonnollisesti ei silloin ole enää kannattanut antaa juuri ollenkaan
sitä, joka "eläväksi tekee", nimittäin päässä pidettävää. Niinpä
nykyinenkin poliisimestari oli maallisilta leivisköiltänsä ihan
oventäyteinen kokoomus, mutta päässä pidettävää punnitessa -- niin
sanottiin -- olisi tarvittu apteekin vaaka. Hän se nyt joutui tutkimaan
tätä kadulta äkkiä tavattua järjestyksen häiritsijää.
Ja ihmeesti se asia nyt osasikin erehdyttää. Poliisilta oli hän vain
kuullut jotain semmoista, että ukko on aikonut tappaa jonkun pojan
keskellä katua.
"Sinä olet alkanut tehdä yksi suuri rikos! Tappaa yksi pieni poika",
koveni poliisimestari jo näissä ensi sanoissansa. Mutta ukko oli
naima-asiansa keskeytymisen johdosta nyt harmistunut ja turski ja
niinpä ärähti vastaan:
"Häh?"
"Mutta sinulla ei ole oikeus tappaa yksi poika", kiivastui mestari
järjestyksen puolesta.
"Vai ei ole... Syö savea!" turskistui ukko. Isän laillisia
kurinpito-oikeuksia hän siinä muutoinkin harmistuneena siten puolusti
ynseästi ja ilmoittikin jo:
"Sillä se on Habakuk."
Siis hänen poikansa, tarkoitti hän, mutta lihava poliisimestari erehtyi
ymmärtämään asian toisin.
"Habakuk on yksi... Se on yksi opetuslapsi ... yksi Herran apostoli!"
loppui hänen raamatuntaitonsa. Ukko ärtyi:
"No vaikka mikä olisi niin... Se on laki!" tokaisi hän turskisti,
suuttui ja aivan uhitteli:
"Sillä laki se on joka pitää niin että... Jotta se on ... laki vanhempi
kuin evankeliumi..."
Ja siitä se alkoi tosi kina. Kurinpito-oikeuksiansa puolustaen tämä
keskeytyksestä hermostunut sulhanen tenäsi vain omaansa.
"Mutta se ei ole yksi laki!" karjaisi jo poliisimestari suuttuneena ja
aivan jo vihasta punaisena julmisteli:
"Että sinä siis tahto tappaa yksi Habakuk ... yksi profeetta Ha-ba-kuk
sinä arvele tappaa!" tankkasi hän.
"No mitä se sinuun kuuluu!" ärjäisi ukko vastaan ja jatkoi ynseästi:
"Vaikka tapan ja panen suolaan... Koko mokoman profeetan!"
Ja nyt jo oli poliisimestarin päässä erehdys valmis. Äly vain leimahti
kerran, ja hän uskoi, että ukko on jostain karannut hengenvaarallinen
hullu, joka luulee pieniä poikia profeetta Habakukiksi ja vainoaa
heitä, aikoen tappaa. Ukon turskista puheesta arvonsa puolesta
ärtyneenä hän löi kämmenellä pöytää ja riiteli kovasti:
"Mutta minä sano sinulle, että se ei ole yksi Habakuk... Se ei ole yksi
profeetta Habakuk, sano minä sinulle!"
"Sekö ei ole!... Haista nyt!... Sanonko minä!" halveksui ukko moista
tietämättömyyttä ja isänoikeuksiansa yhä puolustaen tenäsi:
"Vaikka tuossa nenäsi edessä tapan koko Habakukin niin... Niin se on
laki... Laki ja lain parakraahvi se on!" selitti hän tiukasti asian yhä
sotkuisemmaksi. Kiihtynyt poliisimestari pui jo nyrkkiä ja huusi
vastaan:
"Mutta se ei ole yksi laki... Eikä yksi Habakuk se ole... Se ei ole
yksi Habakuk!" karjaisi hän jo jalkaa polkien.
"Mutta se on!"
Ja ikäänkuin selittääksensä kalliiden kurinpito-oikeuksiensa
ikivanhuutta hän tenäsi:
"Ja entäs tiedätkö sinä, että sanassakin sanotaan, kun Aabraham..."
"Mikä helkkarin Aabraham?" ärjäisi poliisimestari.
"Niin kyllä!" karjaisi ukko vastaan ja tolkutti vihaista:
"Niin jotta sekin kun vei poikansa uhrataksensa ja otti jo puukon
valmiiksi niin... Se oli että sen kuin pää vain poikki pojalta... Häh?"
Asia oli siis selvä: Hullu, joka sairastaa jotain vaarallista
"Habakuk-ideaa", haluaa tehdä uhrin kuten Aabraham, välähti kiihtyneen
poliisimestarin rasvaisessa päässä. Hän jo viittoi poliisille, että on
varustauduttava viemään ukkoa hullujen koppiin.
"Mutta siitä pitää tulla jämpti!" riiteli nyt jo ukko siinä
umpimähkään. Riita yltyi.
"Sinä et saa sanoa, että jämpti ... ja että Habakuk!" huusi
poliisimestari raivostuneena, mutta ukko vain yltyi ja uhkaili:
"Jämpti kyllä siitä pitää tulla... Se pitää tulla niin jämpti, jotta se
on tuomiopäivänäkin jämpti!"
"Vieke! Koppi vieke!" vihjasi poliisiherra silloin, ja poliisit
alkoivat kuten ainakin hullua houkutella:
"Niin jotta jos sitten lähdettäisiin... Tänne näin... Täältä kautta
pääsee ulos ja... Kotiin pääsee!"
Ja ukko erehtyi uskomaan, että ne johtavat häntä vapauteen. Kernaasti
hän siis lähti matkaan. Ovi avattiin. Hän astui "ulos". Ovi narahti, ja
kauhuksensa huomasi ukko joutuneensa koppiin, jonka pikku akkunaa
koristi mitä tukevin rautaristikko.
Mutta poliisimestari lähetti noutamaan lääkäriä tutkimaan ukon
hulluutta, kuten laki määrää. Vasta lääkärin lausunnon perusteella
hänellä näet oli oikeus ryhtyä hullun suhteen tämän enempiin toimiin.
Habakuk oli oikeastaan nyt häipynyt isästänsä, mutta hän etsi sitä
ahkerasti. Ei hän yleensäkään voinut siitä koskaan erossa olla, sillä
hänkin puolestansa oli isäänsä aivan kuin kiinnikasvettunut.
Mutta toinenkin syy pani hänet nyt haikailemaan kadonnutta isää:
ongestansa hän huolehti ja siksi etsi hän ukkoa vaatiakseen sitä
täyttämään lupauksensa.
Mutta vasta iltayön alussa hän sen löysi. Kopin akkuna antoi näet
erääsen autioon takapihaan päin, ja sinne pihalle osuttuansa hän kuuli
äkkiä ilokseen isänsä äänen:
"Habakuk!... Niin jotta sinäkö se!"
Poika hämmästyi niin, että tuskin ehti suuttuakaan. Sillä hän kuuli
ainoastaan äänen, mutta puhujaa ei näkynyt.
"Ka... Täällähän minä ... ja... Tää on vähän kamala paikka", selitti
ukko ristikon läpi. Nyt hoksasi poikakin jo isänsä kasvot paistavan
aukosta rautaristikon takaa.
"Ne kehnot... Survoivat minut koppiin!" koki isä selittää asiaa. Poika
oli ymmällä. Ei hän käsittänyt mikä laitos koppi on.
"Elä valehtele!" murahti hän epäluuloisena. Siitä sitä siis täytyi
lähteä asiaa selvittämään.
"Valehtele!" oli ukko siinä kiireessä ja oitis tuskastua, sillä aikahan
oli täpärällä. Hän pyysi poikaa pujottamaan hänelle ristikon läpi
jonkun aseen.
"Jolla saa oven säretyksi!" selitti hän. Se taas sotki pojan ajatukset.
Mitä varten ukko nyt särkisi oven? Hän siis hidasteli. Ukko harmistui
ja koki selittää tilaansa äkäisellä:
"Nääthän tämän nyt jo itsekin", koki hän saada poikaa ymmärtämään,
lisäten:
"Niin jotta ei täällä ihminen lystikseen kyki."
"Mutta kykkiipäs!"
Aivan kuin älytön uhitteli siitä ongestansa vihastunut poika: "Vaikka
miten lystikseen kykkii!"
Ota siis ja selitä, mokomalle! Suurella vaivalla onnistui toki ukko
saamaan sille sen verran järkeä päähän, että oli jo toivoa pakoon
pääsystä.
* * * * *
Mutta eikös silloin taas pistä pojan päähän se onki! Vaistomaisesti hän
siis alkoi heti tinkiä, tenäten vihaisesti:
"Enkä pujota asetta... Kun et onkeakaan osta!"
"Onkea!... Kehno!" suuttui ja tuskastui monesta syystä malttamaton
sulhas-ukko ja koki selittää ynseillen:
"En paremmin sano!... Niin jotta ... mitenkä minä sinulle onget ja
koukut ostan... Täällä ristikon takana kukkuessa!..."
Asema oli ikävä ja tukala. Ukko jo selitteli aivan valittelulla:
"Poliisiherran pirut kun näet... Sanoivat vaan jotta se on ...
_jämpti_... Jotta se on tuomiopäivään asti jämpti."
Mutta ei vieläkään poika ottanut älytäksensä. Katsoi vain vihaisena,
epäluuloisena. Ukko miltei raivostui.
"Niin jotta se on jämpti!" tenäsi ja tenäsi hän yhä suuttuneemmin,
mutta:
"Eipäs ole jämpti!" töyskäsi poika vastaan ja uhitteli:
"Ja vaikka miten jämpti olisi, niin en vaan pujota asetta. Jos et osta
onkea!"
"Paholainen!"
Mutta ei auttanut. Poika vain kiristi.
"Vaikka kuin jämpti olisi... Vaikka olisi niin jämpti kuin onki ... ja
vene ... ja uistin ja ihan kaikki, niin en pujota asetta", yltyi se
älytön vain uhittelemaan. Vihdoin keksi toki ukko keinon: hän viskasi
ristikon läpi pojalle valmiiksi onkirahat, kehoitti nyt kiirehtimään,
antamaan aseen pian, ja selitti:
"Päivä jo ennättää tulla, ennenkuin saa oven säretyksi niin... Ei
täältä silloin enää pääse helvettiinkään,.."
Ja nyt poika suostui, etsi rauta-aseen, pujotti sen ristikon läpi
ukolle, ja ennen aamua olikin ovi säretty. Isä ja poika pääsivät taas
yhteen. Välit olivat sovitut, ja ukko varustautui jo lähtemään
kosimistansa jatkamaan.
Mutta poliisikamarissa oli aamulla aika neuvottelu. Nyt oltiin entistä
varmempia, että omituinen mies oli vaarallinen hullu, ja oitis
ryhdyttiin häntä etsimään ja tiedustelemaan kaikkialta.
Mutta poliisi, jonka huolena oli ollut koppilaisten silmälläpito, sai
huolimattomuutensa takia eron virastansa. Kuten lukija tietää, joi hän
silloin harmissaan itsensä liika humalaan ja joutui putkaan. Hän olikin
muutoin sama mies, joka oli ukko Massisen kadulla kiinni ottanut.