(1714).
Hänen korkia-arvoisuudellensa Herra Piispa Johan Gezeliukselle.
Koska tänäpänä tarjoutuu tilaisuus saada tämä kirje yli Ruotsiin
ja Herra Piispa pakonsa jälkeen Roslageniin ei ole koko vuonna
saanut minulta mitään tietoja, tahdon minä nyt lähettää yhden sangen
surullisen kertomuksen siitä mitä tämän murheen vuoden 1714 ajalla
minun rakkaassa isänmaassani tapahtunut on.
Sittenkuin kenraali Armfeldt 19 päivänä helmikuuta menetti tappelun
Napuen kylän tykönä, vetäytyi hän pohjoiseen päin ja viipyi tällä
paikkakunnalla, Vanhan Kaarlepyyn eteläpuolella, kokoamassa
hajaantuneita joukkojansa. Rahvaan rohkiata yritystä ottaa osaa
taisteluun seurasi moskovalaisen hirviä kosto. Monet suuret pitäjät
hävitettiin perinpohjin.
Mitä rasitusta vihollisen on tapana kukistetuille matkaan saattaa,
on kaikille tunnettua, mutta senkaltaisessa mikä johonkin määrin
siedettävää on, en tahdo viipyä, vaan ainoastaan sellaista esiin
tuoda, joka kaiken inhimillisen mahdollisuuden ylitse käypi. Teidän
korkia-arvoisuutenne suvaitkoon mieleensä painaa, että tälle ankaralle
viholliselle on suuri huvi ja ajanviete käyttää kaikenkaltaista
tyranniutta, niinkuin kidutusta, piiskaamista, polttamista,
paistamista, hirttämistä ja murhaamista, joista julmia esimerkkejä
kertoa taidettaisiin. Kansaa kuljettaa hän pois suurissa määrin, sekä
miehiä että vaimoja, renkejä ja piikoja, nuoria ja vielä kapalossa
makaavia lapsukaisia. Huoneita ja yksityisiä taloja, vieläpä kokonaisia
kyliä hän polttaa, semminkin jos hän havaitsee todistetuksi, että on
osoitettu uskollisuutta lähetettyjä ruotsalaisia parvikuntia kohtaan.
Työnteolla ja orjuudella rasittaa hän enemmän kuin ihmisvoimat kestää
taitavat.
Jumala lahjoitti kyllä tänä vuonna ihanan kasvun, vaan sadon on
vihollinen korjannut itsellensä, jonka vuoksi asukkaat kärsivät hätää
ja täytyy heidän nääntyä nälkään. Kaikki elukat, joita maanmies
välttämättä tarvitsee, kuin on hevoset, sarvikarja ja lampaat, on hän
osittain karkoittanut osittain anastanut itselleen. Siihen hätään, jota
vihollinen saattaa aikaan hävityksellä ja ryöstämisellä, liittyy vielä
sekin hankaluus, ettei maakansalla ole vapautta toimittaa töitänsä ja
kauppa-asioitansa, joista on seurauksena ääretön suolan puute. Kaikesta
väkivaltaisuudesta se kumminkin on kauheinta, etteivät vainajain
ruumiit saa rauhassa maata maan povessa, vaan raastetaan sieltä ylös
ilvehdittäviksi, riisutaan alastomiksi ja pahoin pidellään.
Hengellistä hätää saatetaan kansalle kirkkojen häväisemisellä
ja ryöstämisellä, pappein, erittäinkin niiden, jotka tahtovat
Kuninkaalliselle Majesteetille uskolliset olla, karkoittamisella
ja poiskuljettamisella, sekä jumalanpalveluksen pilkkaamisella ja
häiritsemisellä. Vaikka vihollinen tosin siellä täällä salliikin
sanaa saarnata, ei se tapahdu Jumalan kunnioittamisen eikä sielujen
autuuden tähden, vaan yksinomaan hänen julistustensa ja plakaatteinsa
kuuluttamiseksi. Niin, heti kohta kun venäläinen upseeri tulee kirkkoon
jotakin kuulututtamaan, täytyy saarna typistää ja lyhentää loppumaan,
vaikka se juuri on alkuunsa päässyt.
Hengen virkaa häväistään ja väärin käytetään silläkin tavoin,
että sanan palvelijoita pakoitetaan olemaan hänen vouteinansa ja
ylöskantomiehinänsä, joita, elleivät he nääntyneeltä ja raastetulta
kansalta enää mitään kiristetyksi saa, mitä julmimmin kohdellaan.
Karjalohjan kirkkoherra Joosef Melartopaeus pakoitettiin viettämään
jouluyönsä 1713 alastomana istuen lumessa, ja samallaisen onnettomuuden
alaiseksi, sen mukaan kuin etelästä kerrotaan, ovat joutuneet
pastorit Kristian Sevonius Rymättylässä ja Staffan Svanstrupe
Jämsässä. Nousiaisten kappalaisen Gabriel Saloviuksen ovat kirotut
kasakat sitoneet pää polvien väliin ja Maksamaan kappalaisen Andreas
Ruuthin ovat he kerrassaan kuoliaaksi piesseet. Tyrvään provasti
Joh. Wegelius myöskin pahoin lyötiin, vaan pääsi pakoon Ruotsiin.
Kalliita sakramentteja, varsinkaan alttarin, ei kansa saa nautita,
sillä vihollinen on kohta tultuaan juonut viinin. Se paholaisen keino,
mikä vihollisella on saada jollakin juomalla vangittujen äidinkieli
ja kristinopintieto sekoitetuksi, saattaa meikäläistemme autuuden
suurimpaan vaaraan ja vahinkoon, mutta kävisi liian pitkäksi tässä
mainita kaikkia heidän paheitansa ja kauhistavia syntejänsä. Koska ne
nyt Ruotsin maissa tehdään, niin ei niitä voi muutoin kuin Ruotsin
synteinä pidettää. Niistä syistä on vihollisten valtaan jääneiden
ja monien pakosalla olevien mitä välttämättömin tarvis huutaa apua
Jeesuksen nimessä ja hänen kalliin ansionsa tähden.
Monien puolesta totisesti voin minä nyt puhua. Eilen ja tänäpänä on
taas suuri köyhien pakolaisten joukko kulkenut Vanhan Kaarlepyyn kautta
ja tahdon minä tässä kertoa mitä minä omin silmin nähnyt ja omin korvin
kuullut olen.
Ensimäisessä reessä tuli, sen mukaan kuin minä kuulin, Turun läänin
ratsuväenrykmentin ratsumestarin Delamoth'in rouva, Elsa Galle, ynnä
hänen kaksi neitsytytärtänsä sangen suuressa puutteessa; hänen miehensä
on venäläisen vankina. Heidän mukanansa oli myöskin neitsy Anna Greetta
Straussenfeldt, majurin tytär Narvasta; hän on alaikäisenä päässyt
pakoon Venäjältä ja sittemmin palvellut rahvaan luona ainoastaan
ruokansa edestä, on nyt hyvin köyhä, sangen kehnot vaateräsyt yllänsä.
Sitten seurasi kapteeni Gripenberg vainajan leski tyttärensä kanssa,
laagmanni De la Vahl vainajan leskirouva ja hänen pieni poikansa,
kaikki puutetta kärsivässä tilassa. Heille sangen suureksi avuksi
pakoretkellänsä oli ollut Magisteri Nikolaus Mathesius huonekuntansa
kanssa, jota oli 12 henkeä, vähän paremmassa tilassa.
Eräässä reessä istuivat porvari Anders Göransson Vaasasta, joka oli
ollut mukana Kyrön tappelussa ja toisen silmänsä menettänyt, ynnä
hänen vaimonsa, kälynsä ja kaksi lastansa. Niinikään seurasi Maalahden
kappalainen Jacobus Brunell vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa. Hän
sanoi vihollisen riisuneen hänet alastomaksi ja pahoin pidelleen.
Samaan kohtaloon olivat joutuneet sacellanus Porvoosta, herra Johan
Hornborg ynnä hänen vaimonsa ja viisi lastansa. He olivat kadottaneet
talonsa ja tavaransa sekä sitten pakoretkellänsä joutuneet vihollisten
käsiin, jotka heiltä olivat riistäneet ei ainoastaan hänen pientä
omaisuuttansa vaan vielä vaatteet päältä, niin hyvin häneltä itseltään
kuin myös hänen vaimoltaan ja lapsiltaan. Siitä suuresta joukosta,
joka jalkasin seurasi kerjäten tätä surkeata matkuetta, mainitsen
vaan rykmentin pastori Keeonin lesken Kristina Stahlin Turusta, erään
sokean miehen Eerik Simoninpojan Kristiinan pitäjästä ynnä hänen
vaimonsa ja poikansa, vääpeli Kaarle Cedercronan lesken, talollisen
Mikael Antinpojan Närpiöstä, Martti Bergin ynnä hänen ramman vaimonsa,
henkikirjuri Hannu Barckin Uudeltamaalta ynnä hänen kuusi lastansa,
Fabian Malmin, sokean ja kurjan, ja monta muuta heidän veljeänsä ja
sisartansa onnettomuudessa.
Teidän Korkia-arvoisuutenne, jolla ehkä on paremmat olot ja ajoissa
pääsitte pakoon, ei voi käsittää kaikkea sitä kurjuutta ja surkeutta,
mikä täällä vallitsee. Avuttomat eivät voi parhaimmalla tahdollaankaan
auttaa toinen toistansa. Itse olen minä myös joutunut sangen suureen
köyhyyteen, mutta Jumalan kiitos olen vielä terve, vaikka olenkin
ajoittain saanut syödä tavatonta ja kelpaamatonta ruokaa.
Hänen Kuninkaalliselle Majesteetillensa olen alamaisuudessa
kirjoittanut ja kertonut maan tilasta. Täällä kulkee huhu, että hän nyt
vihdoinkin on kotiutunut ja saa nähdä mihin kurjuuteen hänen sotansa
on saattanut tämän onnettoman valtakunnan. Tänne hän tuskin tulee, ja
Jumala tietää, tokko Hänen Majesteettinsa ehtii ajatella Suomiraukan
kohtaloa. Minä niinkuin muutkin mietin kyllä paljon, mitä en voi enkä
tahdo paperille panna.
Me olemme suurimman hädän alaisina näinä viimekuluneina vuosina
odottaneet apua niinkuin vangit vapautusta, mutta turhaan. Jos
apu vielä kauvemmin viipyy, jota emme usko, emme voi emmekä tahdo
pysyä asuinsijoillamme ja maan hoidossa; vaan jätämme maan autioksi
ja vaellamme pois kuolemaan tahi viettämään elämäämme hirmuisessa
surkeudessa.
Toivottaen Hänen Korkia-arvoisuudellensa kaikkea ajallista ja
hengellistä hyvinvointia, olen alati Teidän nöyrin palvelijanne
Jacobus Falander.
Past. et praep. Vanhassa Kaarlepyyssä.