KIRJEITÄ

Tytöt sytyttivät lamppunsa kylmässä, harmaassa aamuhämärässä ja

lukivat lukunsa vakavammalla mielellä kuin koskaan ennen, sillä nyt

oli todellisen surun varjo langennut heidän elämäänsä, ja pienet

kirjat olivat täynnä apua ja lohdutusta. Pukeutuessaan he päättivät

sanoa äidilleen hyvästi iloisina ja toiveikkaina ja lähettää hänet

surulliselle matkalleen pahoittamatta hänen mieltään kyynelillä ja

valituksilla.

Aamiainen näin varhaisella hetkellä tuntui oudolta, ja Hannankin

tutut kasvot näyttivät luonnottomilta, kun hän hääri keittiössä

yömyssy päässä. Suuri matka-arkku odotti valmiina eteisessä,

sohvalla oli äidin hattu ja päällystakki, ja äiti itse istui pöydän

ääressä koettaen syödä, mutta näytti niin kalpealta, valvoneelta ja

levottomalta, että tyttöjen oli hyvin vaikea pysyä päätöksessään.

Megin silmät kyyneltyivät vastoin hänen tahtoaan, Jon täytyi useammin

kuin kerran kätkeä kasvonsa esiliinaan, ja pikku tyttöjen kasvoilla

oli vakava, levoton ilme. Suru oli heille uusi kokemus.

Kukaan ei puhunut paljon, mutta kun lähdön hetki läheni ja he

odottivat vaunuja, sanoi rouva March tyttärilleen, jotka hyörivät

hänen ympärillään, kuka käärien hänen huiviaan, kuka sormeillen hänen

hattunsa nauhoja, kuka vetäen päällyskenkiä hänen jalkaansa tai

pannen kiinni hänen matkalaukkuaan:

-- Lapset, jätän teidät Hannan hoitoon ja herra Laurencen hyvään

huomaan. Hanna on itse uskollisuus, ja naapurimme varjelee teitä

kuin olisitte hänen omiaan. En ole levoton tähtenne, pelkään vain

että ette osaa suhtautua tähän suruun oikein. Älkää tuskaantuko ja

valittako kun olen poissa, älkääkä luulko että voitte lohduttaa

itseänne olemalla joutilaita ja koettamalla unohtaa. Tehkää töitänne

kuten ennenkin, sillä työ on ihana huojennus. Toivokaa ja olkaa

ahkeria, ja muistakaa että mitä tapahtuukin, ette koskaan jää

isättömiksi.

-- Kyllä, äiti.

-- Meg rakas, ole järkevä, pidä huolta sisaristasi, kysy neuvoa

Hannalta, ja jos sattuu vaikeuksia, mene herra Laurencen luo. Ole

kärsivällinen, Jo, älä tuskaannu äläkä tee mitään liian pikaista,

kirjoita minulle usein ja ole urhea tyttöni, joka auttaa ja pitää

pystyssä meitä kaikkia. Beth, etsi lohdutusta soitostasi ja ole

uskollinen pienissä kotitoimissasi, ja sinä, Amy, auta minkä voit,

ole tottelevainen ja katso ettei kotirauha häiriinny.

Lähestyvien ajopelien ratina sai heidät pysähtymään ja kuuntelemaan.

Raskas hetki oli tullut, mutta tytöt kestivät sen urhoollisesti.

Kukaan ei itkenyt, kukaan ei juossut tiehensä eikä valittanut. Mutta

heidän sydämensä oli raskas kun he lähettivät rakkaat terveisensä

isälle, sillä kenties ne eivät ehtineet enää perille.

Laurie ja hänen isoisänsä tulivat katsomaan rouva Marchin lähtöä,

ja herra Brooke näytti niin järkevältä ja turvalliselta, että tytöt

antoivat hänelle nimen 'herra Jalomieli'.

-- Hyvästi, kultaseni. Jumala siunatkoon ja varjelkoon meitä kaikkia!

kuiskasi rouva March suudellen toisia kasvoja toistensa jälkeen ja

riensi vaunuihin.

Hänen lähtiessään tuli aurinko näkyviin ja katsoessaan taakseen hän

näki kuinka se hyvän enteen tavoin valaisi portilla seisovaa ryhmää.

Tytötkin huomasivat sen, hymyilivät ja viittoivat käsillään, ja

kääntyessään kadunkulmauksen taa rouva March näki yhä edessään neljät

loistavat kasvot, ja niiden takana henkivartiona Hannan, vanhan herra

Laurencen ja tyttöjen hartaan ystävän Laurien.

-- Kuinka ystävällisiä kaikki ovat meille! hän sanoi liikuttuneena.

-- En käsitä kuinka kukaan voisikaan muuta, vastasi herra Brooke

ja hymyili niin tartuttavasti että rouva March ei voinut olla

hymyilemättä vastaan, ja niin alkoi pitkä matka hyvin entein:

päivänpaisteen, hymyn ja iloisten sanojen säestämänä.

-- Minusta tuntuu kuin olisi ollut maanjäristys, sanoi Jo, kun

naapurit olivat lähteneet aamiaiselle ja jättäneet heidät lepäämään

ja virkistymään.

-- Minusta tuntuu kumman tyhjältä, lisäsi Meg suruissaan. Beth

avasi suunsa sanoakseen jotakin, mutta saattoi ainoastaan osoittaa

kädellään äidin pöydällä olevaa vasta parsittujen sukkien kasaa, joka

todisti, että äiti viime kiireessäänkin oli ajatellut heitä ja tehnyt

työtä heidän hyväkseen. Se oli vain pikkuseikka, mutta se sai maljan

vuotamaan yli äyräidensä. Huolimatta urheista päätöksistään kaikki

alkoivat itkeä.

Hanna antoi, viisaasti kyllä, heidän keventää mieltään kyynelillä,

mutta heti kun näkyi pieniä kirkastumisen oireita, hän saapui avuksi

kahvipannuineen.

-- Kas niin, tytöt, muistakaa mitä äitinne sanoi älkääkä ruikuttako.

Tulkaa juomaan kuppi kahvia, sitten käymme käsiksi töihin ja olemme

kunniaksi perheelle.

Kukaan ei voinut vastustaa Hannan houkuttelevia päännyökkäyksiä eikä

pannusta nousevaa suloista tuoksua. Tytöt kokoontuivat pöydän ääreen,

vaihtoivat nenäliinat ruokaliinoihin, ja kymmenen minuutin kuluttua

kaikki oli hyvin.

-- Toivokaa ja olkaa ahkeria, siinä tunnuslauseemme ja saammepa

nähdä, kuka muistaa sen parhaiten. Minä menen Marchin tädin luo kuten

tavallisesti. Voi, jospa hän ei sentään saarnaisi tänään, sanoi Jo

juoden kahviaan virkistyneenä.

-- Minä menen Kingille, vaikka paljon mieluummin jäisinkin tänne

siivoamaan ja laittamaan paikkoja kuntoon, sanoi Meg ja toivoi ettei

hän olisi itkenyt silmiään niin punaisiksi.

-- Ei ole tarpeen. Beth ja minä voimme mainiosti hoitaa kotia, sanoi

Amy mahtavasti.

-- Hanna neuvoo mitä meidän on tehtävä, ja kun tulette kotiin, on

kaikki kunnossa, lisäsi Beth.

-- Minusta levottomuus on hyvin jännittävää, huomautti Amy syöden

miettiväisenä sokeria.

Tytöt eivät voineet olla nauramatta, ja se virkisti heitä vaikka

Meg pudistikin päätään nuorelle neidille, joka löysi lohdutusta

sokerirasiasta.

Omenatorttujen näkeminen sai Jon taas vakavaksi, ja kun Meg ja hän

olivat menossa työhön, he katsoivat alakuloisina ikkunaan, jossa

olivat tottuneet näkemään äitinsä kasvot. Ne olivat nyt poissa, mutta

Beth oli muistanut tuon pienen kotoisen tavan ja seisoi ikkunassa

nyökäyttäen vaaleata päätään.

-- Se on aivan minun Bethini tapaista, sanoi Jo ja heilutti

kiitollisena hattuaan. -- Hyvästi, Meggy, toivottavasti Kingit eivät

ole hankalia tänään. Äläkä sure isän tähden, kultaseni, hän lisäsi

kun he erosivat.

-- Ja minä toivon että Marchin täti on ihmisiksi. Tukkasi sopii

sinulle hyvin ja näyttää hauskalta ja poikamaiselta, sanoi Meg ja

koetti olla hymyilemättä tuolle kiharaiselle päälle, joka näytti nyt

hullunkurisen pieneltä.

-- Se on ainoa lohdutukseni. Ja Jo kosketti hattuaan Laurien tapaan

ja marssi pois tuntien olevansa kuin keritty lammas talvipakkasella.

Isästä kuuluvat uutiset lohduttivat tyttöjä suuresti. Hän oli hyvin

sairas, mutta parhaan ja hellimmän sairaanhoitajattaren läheisyys oli

jo tehnyt hänelle hyvää. Herra Brooke lähetti tietoja joka päivä, ja

Meg, joka oli nyt perheen pää, tahtoi kaikella muotoa ensimmäisenä

lukea saapuneet kirjeet ja sähkeet, jotka tulivat joka päivä yhä

toiveikkaammiksi. Alussa kaikki olivat innokkaita kirjoittamaan,

ja täysinäisiä kuoria pudotettiin kirjelaatikkoon -- olihan

kirjeenvaihdolla oma viehätyksensä tyttöjen mielestä. Koska eräskin

tällainen lähetys sisälsi varsin luonteenomaisia kirjeitä, teemme

hengessä postiryöstön ja luemme ne.

"Rakas äiti! On mahdotonta kertoa kuinka onnellisiksi viime

kirjeesi teki meidät. Uutiset olivat niin hyviä, ettemme voineet

olla nauramatta ja itkemättä yhtaikaa. Onpa hauskaa, että herra

Laurencen asiat pidättävät herra Brookea siellä niin kauan,

sillä hänestä on varmaan paljon apua Sinulle ja isälle. Tytöt

ovat kaikki olleet kultaisia. Jo auttaa minua ompelemisessa

ja tahtoo välttämättä tehdä kaikki vaikeimmat työt. Pelkäisin

hänen rasittavan itseään liiaksi, jollen tietäisi että hänen

'kunnollisuuden puuskansa' eivät koskaan kestä kauan. Beth on

tehtävissään täsmällinen kuin kello eikä unohda mitä sanoit

hänelle. Hän on levoton isästä ja näyttää surulliselta paitsi

istuessaan pianon ääressä. Amy tottelee minua kiltisti, ja

pidän hänestä erikoista huolta. Hän kampaa itse tukkansa, ja

minä opetan häntä ompelemaan napinläpiä ja parsimaan itse omat

sukkansa. Hän yrittää parhaansa ja uskon että kotiin tullessasi

olet tyytyväinen häneen.

Herra Laurence vartioi meitä kuin äidillinen vanha kana, kuten

Jo sanoo, ja Laurie on kiltti ja hyvä naapuri. Hän ja Jo pitävät

meitä hyvällä tuulella, sillä väliin tulemme hyvin apealle

mielelle ja tunnemme itsemme orvoiksi, kun Sinä olet niin

kaukana. Hanna on oikea enkeli, hän ei toru koskaan, ja minua hän

kohtelee kunnioittavasti. Voimme kaikki hyvin ja olemme ahkeria,

mutta ikävöimme Sinua päivin ja öin. Sano rakkaimmat terveiseni

isälle.