KOKEILUJA

-- Kesäkuun ensimmäinen päivä! Kingit matkustavat rannikolle

huomenna, ja minä olen vapaa! Kolmen kuukauden loma -- ihanaa!

toitotti Meg tullessaan kotiin eräänä lämpimänä päivänä. Jo makasi

pitkänään sohvalla kuumissaan ja uupuneena, Beth riisui parhaillaan

tomuisia kenkiä hänen jalastaan ja Amy valmisti mehua koko seurueen

virkistykseksi.

-- Marchin tätikin lähti tänään, mistä riemu suuri soikoon, ilmoitti

Jo puolestaan. -- Pelkäsin kuolemakseni, että hän pyytäisi minua

mukaansa; minun olisi kai pitänyt mennä, jos hän olisi niin halunnut,

mutta Plumfield on jokseenkin yhtä hauska paikka kuin hautausmaa.

Siinä oli aika kohina, ennen kuin vanha rouva saatiin matkaan,

ja minä vapisin joka kerta kun hän puhui minulle, sillä olin

pikaisen eron toivossa niin tavattoman avulias ja herttainen, että

pelkäsin hänen yhtäkkiä huomaavan ettei hän tulekaan toimeen ilman

minua. Huokasin helpotuksesta, kun hän vihdoin onnellisesti istui

vaunuissa, mutta hätkähdin vielä viimeisen kerran, kun hän pisti

päänsä ikkunasta vaunujen vieriessä pois ja sanoi: "Josephine, etkö

tahtoisi...?" Enempää en kuullut, sillä käänsin raukkamaisesti

selkäni ja pötkin pakoon. Juoksin minkä jaksoin, kunnes pääsin

kadunkulman taakse, ja vasta siellä tunsin olevani turvassa.

-- Vanha Jo-parka, hän syöksyi sisään kuin sudet olisivat olleet

hänen kintereillään, sanoi Beth hoidellen äidillisesti sisarensa

jalkoja.

-- Marchin täti on oikea sampyyri, eikö olekin? huomautti Amy

maistellen seostaan arvioiden.

-- Hän tarkoittaa arvattavasti vampyyria eikä satyyria, mutta mitäs

siitä. Nyt on niin kuuma, että jokainen saa puhua miten haluaa, Jo

mutisi.

-- Mitä te aiotte tehdä loma-aikana? kysyi Amy muuttaen tahdikkaasti

puheenaihetta.

-- Minä nukun aamulla pitkään enkä tee mitään koko päivänä, Meg

vastasi keinutuolinsa syvyyksistä. -- Minut on kiskottu vuoteestani

epäinhimillisenä aikana kaiken talvea ja olen kuluttanut päiväni

raatamalla toisten hyväksi. Nyt aion levätä laakereillani.

-- Hm, sanoi Jo. -- Minusta torkkuminen ei ole mistään kotoisin.

Olen haalinut kokoon aika kasan kirjoja ja aion viettää kissanpäiviä

vanhan omenapuun oksalla romaanin ääressä, mikäli en ole lie...

-- Älä sano 'liesuamassa'! huudahti Amy kostoksi sampyyristä.

-- No, sanotaan sitten vaikka: mikäli en ole lystäilemässä Laurien

kanssa. Kenelläkään ei kai ole mitään sitä vastaan?

-- Ollaan mekin, Beth, vähän aikaa lukematta läksyjä ja leikitään ja

levätään vain niin kuin toisetkin tytöt, ehdotti Amy.

-- Ollaan vain, jos äiti suostuu siihen. Tahtoisin oppia muutamia

uusia lauluja, ja nukkeni tarvitsevat kesäpukuja. Ne ovat hirveän

huonossa kunnossa, lapsiraukat, ja tarvitsevat kipeästi uusia

vaatteita.

-- Saammeko, äiti? kysyi Meg rouva Marchilta, joka istui ompelemassa

'äidin nurkassa'. -- Saammeko olla jouten?

-- Voittehan kokeilla viikon ajan, niin saatte nähdä miltä sellainen

maistuu. Luulen että jo ensi lauantaihin mennessä huomaatte, että

leikki ilman työtä on yhtä ikävää kuin työ ilman leikkiä.

-- Voi äiti kulta, eihän toki. Olen varma että se on vain hurmaavaa,

Meg sanoi tyytyväisenä.

-- Saanko ehdottaa pienen maljan. Eläköön ilo ja leikki, alas vaiva

ja aherrus, huusi Jo lasi kädessä, kun Amyn mehu oli valmista

juotavaksi.

Kaikki joivat ilomielin ja aloittivat kokeen laiskottelemalla lopun

päivää. Seuraavana aamuna ei Meg tullut näkyviin ennen kymmentä.

Aamiainen, jonka hän sai syödä yksin, ei maistunut hyvältä, ja

huone näytti ikävältä ja siivottomalta, sillä Jo ei ollut täyttänyt

kukkamaljakoita, Beth ei ollut pyyhkinyt tomuja ja Amyn kirjat olivat

epäjärjestyksessä. Siistiltä ja hauskalta näytti vain 'äidin nurkka',

joka oli samanlainen kuin ennenkin ja sinne Meg asettui 'lepäämään

ja lukemaan', ts. haukottelemaan ja pohtimaan, kuinka monta uutta

kesäpukua hän saisi ostetuksi palkallaan.

Jo vietti aamun joella Laurien kanssa ja istui iltapäivän omenapuussa

lukien kyyneliä vuodattaen kirjaa 'Suuri avara maailma'. Beth

tyhjensi ensi töikseen suuren kaapin, jossa hänen nukkeperheensä

asui, mutta kyllästyi pian koko puuhaan, jätti kaikki sikin sokin ja

meni pianonsa ääreen mielissään siitä, että hänen ei tarvinnut pestä

astioita.

Amy järjesti lehtimajansa, puki ylleen parhaan valkoisen pukunsa,

kampasi kiharoitaan ja istuutui piirustamaan kuusamien alle toivoen,

että joku näkisi hänet ja kysyisi kuka tuo nuori taiteilija oli.

Kun ei ketään muuta ilmestynyt näköpiiriin kuin muuan pitkäkoipinen

hämähäkki, joka uteliaana tarkasteli hänen työtään, hän lähti

kävelemään, sai niskaansa sadekuuron ja tuli likomärkänä kotiin.

Teetä juotaessa tytöt vertailivat kokemuksiaan, ja kaikki olivat yhtä

mieltä siitä, että päivä oli ollut hurmaava, joskin tavattoman pitkä.

Meg, joka oli ollut kaupungilla iltapäivällä ja ostanut 'ihanaa

sinistä musliinia' huomasi pukunsa leikattuaan, ettei kangasta voinut

pestä, ja tämä havainto sai hänet lievästi pahalle tuulelle. Jo oli

polttanut nenänsä auringossa soutumatkalla ja saanut ilkeän päänsäryn

liiasta lukemisesta. Bethiä harmitti nukkekaapin huono siivo ja se

seikka, että hän ei ollut oppinut paria kolmea laulua yhtä aikaa.

Amy suri syvästi pukunsa pilaantumista, sillä Katy Brownilla oli

seuraavana päivänä kutsut, eikä hänellä ollut mitään päällepantavaa.

Mutta kaikki nämä olivat pikkuseikkoja, ja tytöt vakuuttivat äidille,

että koe oli onnistunut erinomaisesti. Äiti hymyili, ei sanonut

mitään ja suoritti Hannan avulla tyttöjen laiminlyömät tehtävät,

jotta koti pysyisi siistinä ja koneisto kunnossa.

Oli hämmästyttävää nähdä, kuinka kummalliseksi ja ikäväksi kaikki

muuttui tuon 'lepo ja leikki' -kokeen aikana. Päivät kävivät yhä

pitemmiksi, sää oli tavattoman epävakaista, mieliala samoin. Oli

kuin elämä olisi suistunut raiteiltaan, ja sielunvihollinen keksi

kaikenlaisia kujeita.

Kruunatakseen laiskuutensa Meg oli lakannut tekemästä käsitöitä,

mutta kun aika tuli liian pitkäksi, hän alkoi leikellä ja parannella

pukujaan ja tärveli ne koettaessaan muuttaa niitä à la Moffat.

Jo luki silmänsä kipeiksi ja kyllästyi kirjoihin tykkänään; sen

jälkeen hyvänahkainen Lauriekin kerran riitaantui hänen kanssaan.

Lopulta hän katui katkerasti, että ei ollut lähtenyt Marchin tädin

kanssa Plumfieldiin.

Beth menestyi koko hyvin, sillä hän unohti alinomaa, että tunnussana

oli 'leikkiä vain, ei työtä', ja palasi silloin tällöin vanhoihin

harrastuksiinsa, mutta ilmassa oli jotakin hermostuttavaa, ja

hänenkin tasapainonsa häiriytyi vähän väliä. Menipä hän kerran niin

pitkälle, että ravisteli kiivaasti rakasta Joanna-parkaansa ja sanoi

häntä linnunpelätiksi.

Amyn laita oli pahimmin, sillä hänen huvittelumahdollisuutensa olivat

niukat, ja kun sisaret jättivät hänet aivan omiin hoteisiinsa,

hän huomasi pienen täydellisen ja tärkeän minänsä pian raskaaksi

taakaksi. Hän ei pitänyt nukeista, sadut olivat lapsellisia, ja eihän

aina voinut piirtääkään. Teekutsuista ei ollut paljon iloa eikä

huviretkistäkään, jolleivät ne olleet erittäin hyvin järjestettyjä.

-- Jos omistaisi ison talon täynnä kilttejä tyttöjä tai saisi

matkustaa, niin kesä olisi hauska, mutta loppuuhan siinä enkelinkin

kärsivällisyys, kun pitää aina olla kotona kolmen itsekkään sisaren

ja yhden täysikasvuisen pojan kanssa, valitti neiti Tyytymätön,

kun päivät vain kuluivat huvittelujen, riitojen ja perinpohjaisen

ikävystymisen merkeissä.

Kukaan ei myöntänyt julkisesti, että koe oli tuottanut pettymyksen,

mutta perjantai-iltana jokainen tunnusti itselleen olevansa iloinen,

kun viikko vihdoin viimein oli lopussa. Rouva March, jolla oli hyvä

huumorin lahja, päätti tehostaa vielä läksyä. Hän antoi Hannalle

lomapäivän, jotta tytöt saisivat nauttia huvitusten maljan pohjaan

asti.

Kun he lauantaiaamuna nousivat, oli keittiö kylmillään, ruokasalissa

ei ollut jälkeäkään aamiaisesta eikä äitiä näkynyt missään.

-- Taivaan vallat, mitä on tapahtunut? huusi Jo tuijottaen

kauhistuneena ympärilleen.

Meg juoksi yläkertaan ja palasi pian takaisin näyttäen

huojentuneelta, mutta nololta ja neuvottomalta.

-- Äiti ei ole sairas, mutta hän on hyvin väsynyt ja sanoo istuvansa

huoneessaan kaiken päivää ja antavansa meidän tulla toimeen omin päin.

-- Se on helppoa, ja ajatus miellyttää minua. Tulen ihan sairaaksi,

jollen pian saa jotakin työtä -- tarkoitan jotakin uutta hauskaa,

lisäsi Jo nopeasti.

Itse asiassa työnteko oli tavaton huojennus kaikille. He kävivät

innokkaasti käsiksi askareihinsa, mutta huomasivat pian, ettei talous

ollut leikintekoa, niin kuin Hanna aina sanoikin. Kaapissa oli yllin

kyllin ruokaa, Amy ja Beth kattoivat pöydän, ja Meg ja Jo valmistivat

aamiaisen ihmetellen miten oli mahdollista, että palvelijat eivät

koskaan surkutelleet itseään.

-- Minä vien ruokaa äidille, vaikka hän sanoikin ettei meidän

tarvitse ajatella häntä, tuumi Meg, joka istui emännän paikalla

teekannun takana ja tunsi itsensä oikein arvokkaaksi.

Niinpä tarjotin laitettiin kuntoon ennen kuin kukaan aloitti

ateriansa, ja Jo vei sen yläkertaan keittäjän tervehdyksen kera. Tee

oli karvasta, omeletti palanut ja leipä mustaksi paahdettua, mutta

rouva March otti aterian kiitollisena vastaan ja nauroi makeasti Jon

mentyä.

-- Tyttöpoloiset, pelkään että heille tulee kova päivä, mutta se

tekee vain hyvää, hän sanoi itsekseen.

Alhaalla kävi aika voivotus, ja keittiömestari pursui murhetta

aamiaisruoille sattuneiden onnettomuuksien takia.

-- Älä ole milläsikään, minä valmistan päivällisen ja sinä saat olla

emäntänä, pitää kätesi puhtaina, ottaa vastaan vieraita ja antaa

määräyksiä, sanoi Jo, joka ymmärsi ruoanlaitosta vielä vähemmän kuin

Meg.

Tämä ystävällinen tarjous otettiin iloisesti vastaan, ja

Margaret vetäytyi arkihuoneeseen, jonka hän nopeasti siivosi

lakaisemalla rikat sohvan alle ja laskemalla uutimet alas

säästyäkseen pölynpyyhkimisen vaivoista. Jo, joka luotti lujasti

emännäntaitoihinsa ja halusi sopia riitansa Laurien kanssa, juoksutti

heti postitoimistoon kirjelipun, jossa kutsui Laurien päivälliselle.

-- Olisit ensin ajatellut, mitä pystyt saamaan kokoon, ja kutsunut

vieraita vasta sitten, sanoi Meg saadessaan kuulla tuosta

vieraanvaraisesta, mutta hieman pikaisesta toimenpiteestä.

-- Hui hai, onhan meillä pihvejä ja perunoita, ja minä ostan vähän

parsaa ja rapuja 'höysteeksi', kuten Hanna sanoo. Sitten laitan

salaattia. En tiedä kuinka sitä laitetaan, mutta voinhan katsoa

keittokirjasta. Jälkiruoaksi hyytelöä ja mansikoita, sitten kahvia.

Eikö kelpaa, mitä?

-- Älä yritäkään kovin monta ruokalajia, Jo, ethän osaa laittaa muuta

syötäväksi kelpaavaa kuin piparkakkuja ja siirappikaramelleja. Minä

pesen käteni päivälliskutsusta, ja koska olet pyytänyt Laurien tänne

omalla vastuullasi, saat pitää huolta hänestä.

-- En pyydä sinulta muuta kuin että olet ystävällinen hänelle ja

neuvot minua hyytelön valmistuksessa. Autathan minua sentään, jos

joudun kiipeliin, sanoi Jo melkein loukkaantuneena.

-- Autan kyllä, mutta enhän itsekään osaa juuri mitään. Olisi parasta

että kysyisit neuvoa äidiltä ennen kuin ryhdyt mihinkään, sanoi Meg

varovaisena.

-- Tietysti kysyn, enhän ole sentään aivan hassu. Ja Jo meni pois

kiukuissaan, kun hänen keittotaitoaan oli epäilty.

-- Laita mitä tahdot äläkä häiritse minua. Menen ulos syömään

päivällistä enkä voi nyt vaivata itseäni keittiöhuolilla, sanoi

rouva March, kun Jo kertoi hänelle vaikeuksistaan. -- En ole koskaan

pitänyt taloudenhoidosta ja otan lupapäivän tänään, aion lukea,

kirjoittaa, käydä vieraisilla ja huvitella.

Nähdessään äitinsä loikoilevan mukavasti nojatuolissa ja lukevan

romaania aamupäivällä Josta tuntui kuin olisi tapahtunut jokin

luonnonmullistus, sillä tuskinpa auringonpimennys, maanjäristys tai

tulivuoren purkaus olisi voinut tuntua suuremmalta kummalta.

-- Kaikki on tänään hullusti, hän sanoi itsekseen mennessään

alakertaan. -- Kas tuolla Beth itkee -- se on varma merkki siitä,

ettei kaikki ole niin kuin olla pitää. Jos vain Amy marisee, annan

hänelle kyytiä.

Itsekin aivan poissa tasapainosta Jo riensi arkihuoneeseen ja löysi

Bethin itkemästä kanarialintuaan, joka makasi kuolleena häkissään,

pienet kynnet surullisesti harallaan, aivan kuin se olisi vieläkin

anonut sitä ravintoa, jonka puutteeseen se oli kuollut.

-- Se on minun syyni, minä unohdin sen -- täällä ei ole ainoatakaan

jyvää tai vesipisaraa. Oi Pip, oi Pip, kuinka saatoin olla niin

huolimaton ja julma? nyyhkytti Beth ottaen lintuparan käsiinsä ja

koettaen herättää sitä henkiin.

Jo katsoi sen puoliavoimia silmiä, tunnusteli sen pientä sydäntä,

mutta lintu oli jo kylmä ja jäykkä. Jo pudisti päätään ja tarjosi

dominolaatikkoaan ruumisarkuksi.

-- Pane se uuniin, ehkä se vielä lämpenee ja virkoaa, ehdotti Amy

toiveikkaana.

-- Pip on kuollut nälkään enkä halua, että se paistetaan kuolemansa

jälkeen. Minä ompelen sille käärinliinat ja hautaan sen puutarhaan,

enkä koskaan enää tahdo toista lintua, en koskaan, koskaan, Pip. Olen

liian paha omistamaan lintua, mumisi Beth istuen lattialla ja pitäen

lemmikkiään käsissään.

-- Hautajaiset pidetään iltapäivällä, ja me olemme kaikki mukana.

Älä itke, Beth. Onhan se kovin surullista, mutta tällä viikolla

käy kaikki hullusti, ja Pip on saanut kärsiä eniten kokeestamme.

Ompele käärinliinat ja pane se minun laatikkooni, ja päivällisen

jälkeen pidämme sievät pienet hautajaiset, sanoi Jo, joka alkoi

epämääräisesti tuntea, että oli ottanut täksi päiväksi niskoilleen

vähän liian suuren urakan.

Hän jätti toiset lohduttamaan Bethiä ja meni keittiöön, jossa

vallitsi hirvittävä epäjärjestys. Hän sitoi ison esiliinan eteensä ja

ryhtyi työhön. Kasattuaan pestävät astiat yhteen paikkaan hän huomasi

tulen sammuneen.

-- Tietysti, napisi Jo, tempasi pesänluukun auki ja alkoi kiivaasti

kohennella sammuneita hiiliä.

Sytytettyään valkean hän arveli, että olisi paras käydä torilla

sillä aikaa kun vesi kuumeni. Kävely virkisti häntä, ja onnitellen

itseään hyvistä kaupoistaan -- hän oli ostanut hyvin nuoria rapuja,

hyvin vanhaa parsaa ja pari laatikollista happamia mansikoita --

hän marssi kotiin. Tällä välin oli päivällisaika koittanut ja hella

hohti punaisena. Hanna oli jättänyt leipätaikinan nousemaan, Meg

oli alustanut sen aamulla, pannut sen uudestaan hellalle nousemaan

ja unohtanut sen siihen. Meg puheli juuri Sallie Gardinerin kanssa

arkihuoneessa, kun ovi lensi auki ja sisään syöksyi jauhoinen,

nokinen olento posket palaen ja tukka epäjärjestyksessä.

-- Kuules, Meg, eikö taikina ole tarpeeksi noussutta kun se valuu yli

laitojen?

Sallie alkoi nauraa, mutta Meg nyökäytti päätään ja nosti

kulmakarvansa niin korkealle kuin suinkin mahdollista, mikä seikka

sai keittiöilmestyksen katoamaan ja panemaan happaman taikinan muitta

mutkitta uuniin. Rouva March meni ulos kurkistettuaan ensin joka

huoneeseen nähdäkseen millä kannalla asiat olivat ja lohdutettuaan

Bethiä, joka istui ompelemassa käärinliinaa dominolaatikossa

lepäävälle rakkaalle vainajalle.

Omituinen avuttomuuden tunne valtasi tytöt, kun äidin harmaa hattu

katosi kadunkulmauksen taakse, ja he joutuivat täydellisen epätoivon

valtaan, kun pari minuuttia myöhemmin saapunut vieras, neiti Crocker,

ilmoitti jäävänsä päivälliselle. Tämä naisihminen oli vanha laiha,

keltainen olio, jolla oli terävä nenä ja vakoilevat silmät ja joka

huomasi kaiken ja juorusi kaikesta mitä näki. Tytöt eivät pitäneet

hänestä, mutta heitä oli neuvottu olemaan hänelle ystävällisiä,

koska hän oli vanha ja köyhä ja kovin yksinäinen. Niinpä Meg vei

hänet nojatuoliin istumaan ja koetti pitää hänelle seuraa. Vieras

puolestaan uteli kaikkea ja kertoi juttuja ihmisistä, joita hän tunsi.

Sanat eivät riitä kuvaamaan niitä tuskia, koettelemuksia ja

ponnistuksia, joita Jo sai kestää sinä aamupäivänä, ja ateriasta,

jonka hän tarjosi, tuli ikuinen pilan aihe. Uskaltamatta enää kysyä

neuvoa hän koetti parhaansa mukaan selviytyä omin neuvoin ja huomasi

ennen pitkää, että ruoanlaittoon vaaditaan muutakin kuin tarmoa ja

hyvää tahtoa.

Hän keitti parsaa toista tuntia ja huomasi surukseen, että päät

olivat kiehuneet hajalle ja varret olivat entistä kovempia. Leipä

paloi pikimustaksi, sillä salaatin valmistaminen tuotti hänelle

niin paljon päänvaivaa että hän jätti kaiken muun sikseen, kunnes

käsitti, ettei siitä lopultakaan tulisi syötäväksi kelpaavaa.

Ravut olivat punaisia ja kummallisia, ja hän hakkasi niitä kunnes

kuoret irtosivat, ja sisälmyksen niukkuus peitettiin salaatinlehden

runsauteen. Perunakattila sai väistyä parsakeiton tieltä ja kiehui

liian vähän aikaa. Hyytelö oli kokkareista eivätkä mansikat olleet

niin kypsiä kuin ne olivat ostettaessa näyttäneet.

-- No, syökööt pihviä ja voileipää jos heidän on nälkä, mutta

hirvittävää on, että kokonainen aamupäivä on mennyt ihan hukkaan,

ajatteli Jo soittaessaan päivälliskelloa tunnin myöhästyneenä ja

katsellessaan hikisenä, väsyneenä ja pahantuulisena juhlaruokiaan.

Moista sotkua hänen oli pakko tarjota herkkuihin tottuneelle

Laurielle ja neiti Crockerille, jonka uteliaat silmät huomaisivat

kaikki viat ja jonka juoruava kieli kuuluttaisi niitä joka talossa.

Jo-parka olisi mielellään kadonnut pöydän alle, kun ruokalaji

toisensa jälkeen jäi syömättä. Amy tirskui, Meg näytti onnettomalta,

neiti Crocker pani suunsa suppuun ja Laurie puheli ja nauroi

epätoivon vimmalla koettaen antaa juhlalle hilpeää sävyä.

Jon viimeinen oljenkorsi oli jälkiruoka, sillä hän oli sokeroinut

marjat hyvin ja tarjosi niiden kanssa runsaasti paksua kermaa. Hänen

kuumat poskensa viilentyivät hiukkasen, ja häneltä pääsi helpotuksen

huokaus, kun kauniit lasivadit tulivat esille ja kaikki katselivat

ilahtuneina pieniä, punaisia saaria, jotka uiskentelivat kermameressä.

Neiti Crocker maistoi ensimmäisenä, irvisti rumasti ja joi kiireesti

pari kulausta vettä. Jo, joka ei ollut ottanut jälkiruokaa,

koska pelkäsi sen loppuvan kesken, vilkaisi Laurieen, mutta

tämä söi miehekkäästi, vaikka suupielet hieman värähtelivätkin,

ja katsoi tiukasti lautaseensa. Amy, joka oli herkkusuu, vei

täyden lusikallisen suuhunsa, mutta oli tukehtua, kätki kasvonsa

ruokaliinaan ja nousi nopeasti pöydästä.

-- Voi, mikä siinä on? kysyi Jo ylen onnettomana.

-- Suolaa sokerin asemesta ja kerma hapanta, sanoi Meg tehden

traagillisen eleen.

Jo voihkaisi ja vaipui tuoliinsa, sillä hän muisti pistäneensä

lusikkansa toiseen keittiön pöydällä olevista laatikoista

sokeroidessaan marjoja vielä viimeisen kerran. Hän lehahti

tulipunaiseksi ja oli vähällä pillahtaa itkuun, kun hän samassa

kohtasi Laurien silmät, jotka huolimatta pojan sankarillisista

ponnistuksista olivat täynnä pidätettyä hilpeyttä. Silloin asian

hullunkurinen puoli valkeni hänelle äkkiä, ja hän nauroi kunnes

kyynelet valuivat hänen poskilleen. Niin tekivät kaikki muutkin,

myös 'Croaker', kuten tytöt nimittivät vanhaa neitiä, ja onneton

päivällinen päättyi voileipiin, oliiveihin ja leikkipuheisiin.

-- Minä en jaksa ajatellakaan astioiden korjaamista, niin että

rauhoitutaan nyt hautajaisiin, sanoi Jo kun he olivat nousseet

pöydästä ja neiti Crocker lähtenyt etsimään toista päivällispöytää,

jossa voisi kertoa uusimman juttunsa.

He vakavoituivat Bethin tähden. Laurie kaivoi haudan puutarhaan

sananjalkojen juureen, ja pikku Pip pantiin sinne ja peitettiin

sammaliin helläsydämisen Bethin vuodattaessa katkeria kyyneliä.

Orvokeista ja vesiheinästä solmittu köynnös laskettiin kivelle,

johon riipustetun hautakirjoituksen Jo oli sepittänyt taistellessaan

päivällisen kanssa:

Tässä lepää Pip March.

Kuoli kesäkuun seitsemäntenä.

Rakastettu, kaivattu,

eikä pian unohdettu.

Toimituksen päätyttyä Beth vetäytyi huoneeseensa; mielenliikutus ja

ravut olivat käyneet hänen voimilleen. Mutta lepäämisestä ei tullut

mitään, sillä sängyt olivat vielä aamukunnossaan.

Beth ryhtyi oikeaan suursiivoukseen ja se lievitti suuresti hänen

suruaan. Meg auttoi Jota siivoamaan juhla-aterian jätteet; työ vei

puolen iltapäivää ja uuvutti heidät siinä määrin, että he päättivät

illallisaikaan tyytyä teehen ja voileipiin. Laurie vei Amyn

ajelulle, ja se oli oikea laupeudentyö, sillä hapan kerma näytti

vaikuttaneen epäedullisesti pikku neidin mielialaan. Kun rouva March

tuli kotiin iltapäivällä, puuhasi kolme vanhinta tyttöä kiireissään

ja palavissaan, ja silmäys ruokakaappiin riitti antamaan äidille

käsityksen kokeen onnistumisesta.

Ennen kuin emännät pääsivät lepäämään, soi ovikello monta kertaa,

ja syntyi aikamoinen hälinä ja hämminki ennen kuin kukaan oli siinä

kunnossa, että saattoi mennä vieraita vastaan. Sitten piti keittää

teetä ja juosta asioilla ja ommella ja parsia ja samanaikaisesti oli

odottamassa senkin seitsemän tehtävää. Kun hämärä lankesi hiljaisena

ja kasteisena, tytöt kokoontuivat yksitellen parvekkeelle, missä

kesäkuun ruusut olivat puhkeamaisillaan, ja kaikki huohottivat ja

voihkivat väsymyksestä istahtaessaan lepäämään.

-- Onpa ollut kauhea päivä! aloitti Jo, joka tavallisesti

ensimmäisenä ratkesi puhumaan.

-- Se on tuntunut lyhyemmältä kuin tavallisesti, mutta aika ikävältä,

sanoi Meg.

-- Ei ollenkaan kuin kotona, lisäsi Amy epämääräisesti.

-- Koti ei tunnu kodilta ilman äitiä ja Pipiä, huokasi Beth ja katsoi

vesissä silmin päänsä yläpuolella riippuvaa tyhjää häkkiä.

-- Tässähän äiti on, kultaseni, ja huomenna saat uuden linnun jos

tahdot.

Rouva March tuli odottamatta heidän joukkoonsa, ja näytti siltä kuin

hänen lomapäivänsä ei olisi ollut yhtään hauskempi kuin heidän.

-- Oletteko tyytyväiset kokeeseenne, tytöt; vai tahdotteko jatkaa

vielä toisen viikon? hän kysyi, kun Beth painautui hänen syliinsä ja

toiset kääntyivät kasvot kirkastuneina häntä kohti kuin kukat päin

aurinkoa.

-- En minä ainakaan, sanoi Jo päättäväisenä, ja toiset säestivät

häntä.

-- Onko mielestänne siis parempi, että teillä on vähän

velvollisuuksiakin ja että saatte tehdä työtä muidenkin hyväksi?

-- Ainainen liesuaminen ja romaanien lukeminen ei vetele, sanoi Jo

pudistaen päätään. -- Olen kyllästynyt siihen ja aion ruveta tekemään

jotakin hyödyllistä.

-- Opettelisitte vaikkapa tavallista ruoanlaittoa. Se on hyödyllinen

taito, jota vaille kukaan nainen ei saisi jäädä, sanoi rouva March ja

nauroi itsekseen ajatellessaan Jon päivälliskutsuja, sillä hän oli

tavannut neiti Crockerin ja saanut tarkan kuvauksen niistä.

-- Äiti, sinä lähdit pois vain nähdäksesi kuinka tulemme toimeen!

huudahti Meg, jolla oli ollut omat epäilyksensä kaiken päivää.

-- Niin, toivon teidän huomaavan, kuinka kaikkien mukavuus riippuu

siitä, että jokainen suorittaa tunnollisesti tehtävänsä. Kaikki kävi

mainiosti niin kauan kuin Hanna ja minä hoidimme teidän tehtävänne,

vaikka en usko että olitte erityisen onnellisia niinä päivinä.

Tahdoin antaa teille pienen läksyn ja näyttää mitä tapahtuu, jos

jokainen ajattelee vain itseään.

-- Me teemme työtä kuin mehiläiset ja rakastamme työtämme -- saatpa

nähdä! sanoi Jo. -- Minä opettelen loma-aikanani yksinkertaista

ruoanlaittoa, ja seuraavat päivälliskutsuni onnistuvatkin hyvin.

-- Minä ompelen isän lakanat enkä anna sinun auttaa yhtään, äiti.

Minä osaan kyllä ja tahdon tehdä sen, vaikka en ompelemisesta

pidäkään, sanoi Meg.

-- Minä luen läksyni joka päivä enkä pane liian paljon aikaa soittoon

ja nukkeihin. Se oli Bethin päätös, ja Amy puolestaan seurasi toisten

esimerkkiä ilmoittamalla sankarillisesti:

-- Minä opettelen ompelemaan napinläpiä ja kiinnitän huomiota

sanoihini.

-- Erinomaista, tyttökullat! Olen hyvin tyytyväinen kokeeseen, uskon

ettei meidän tarvitse uudistaa sitä. Katsokaa vain, ettette mene

toiseen äärimmäisyyteen ja raada kuin orjat. Varatkaa määrätunnit

työhön ja leikkiin, tehkää joka päivästä sekä hyödyllinen että hauska

ja näyttäkää että ymmärrätte ajan arvon käyttämällä sitä hyvin.

Silloin on nuoruus ihana, vanhuus vaivaton, ja elämä köyhyydestäkin

huolimatta rikas ja kaunis.

-- Me muistamme, äiti!

Ja he muistivat todella.

12.