Beth oli postineiti, sillä koska hän oli eniten kotona, hän malttoi
hoitaa virkaansa säännöllisesti, ja hänestä oli äärettömän hauskaa
avata joka päivä postilaatikon pieni ovi ja jakaa saalis. Eräänä
heinäkuun päivänä hän tuli kädet täynnä kirjeitä ja paketteja.
-- Tässä on kukkakimppusi, äiti! Laurie ei koskaan unohda sitä, hän
sanoi ja pani raikkaat kukat maljakkoon, joka oli 'äidin nurkassa' ja
joka ei koskaan ollut tyhjänä, kiitos olkoon Laurien huomaavaisuuden.
-- Neiti Meg March, kirje ja käsine, jatkoi Beth ja antoi mainitut
esineet sisarelleen, joka istui lähellä äitiä ja kutoi rannikkaita.
-- Mitä, minähän unohdin molemmat käsineeni Laurien luo ja tässä
on vain yksi, sanoi Meg katsellen harmaata pumpulihansikastaan. --
Oletko varma ettet pudottanut toista puutarhaan?
-- Aivan varma. Postitoimistossa oli vain yksi.
-- En siedä parittomia käsineitä. No, saan kai toisen vielä.
Kirjeessä on vain pyytämäni käännös saksalaisesta runosta. Herra
Brooke on varmaan kirjoittanut sen. Se ei ole Laurien käsialaa.
Rouva March vilkaisi Megiin, joka oli sievä ja näytti hyvin
naiselliselta istuessaan vaaleassa aamupuvussaan ompelupöytänsä
ääressä. Vähääkään aavistamatta äitinsä ajatuksia Meg ompeli ja
lauloi, mieli täynnä viattomia, tyttömäisiä haaveita, raikkaana kuin
orvokit povellaan, ja rouva March hymyili mielihyvästä.
-- Kaksi kirjettä tohtori Jolle, kirja ja hullunkurinen vanha
hattu, joka oli pantu postitoimiston katolle ja peitti sen melkein
kokonaan, sanoi Beth nauraen ja meni lukuhuoneeseen, jossa Jo istui
kirjoittamassa.
-- Aika veijari se Laurie! Sanoin että soisin isompien hattujen
pääsevän muotiin, koska poltan helposti kasvoni kuumina päivinä. Hän
sanoi: "Mitäs muodista! Pidä sinä vain isoa hattua, jos se sinua
miellyttää." Sanoin että pitäisin jos minulla olisi sellainen,
ja hän on nyt lähettänyt tämän koetellakseen minua. Minä pidän
sitä piloillani ja näytän etten välitä muodista. -- Ja Jo ripusti
vanhanaikaisen leveälierisen hatun Platonia esittävän veistoksen
päähän ja rupesi lukemaan kirjeitään.
Toinen oli äidiltä ja sai hänen silmänsä vettymään ja poskensa
hehkumaan, sillä siinä sanottiin:
"Rakas tyttöni! Kirjoitan sinulle pari sanaa, että saisit
tietää, kuinka iloinen ja onnellinen olen ollut nähdessäni sinun
ponnistelevan eteenpäin itsehillinnän tiellä. Et puhu mitään
vaikeuksista, epäonnistumisistasi ja edistyksestäsi ja luulet
ehkä ettei niitä näe kukaan muu kuin Ystävä, jonka apua pyydät
joka päivä, mikäli voin päätellä kirjasi kuluneista kansista.
Mutta minäkin olen kamppailusi huomannut ja uskon sydämestäni
päätöksesi vilpittömyyteen, koska se jo alkaa kantaa hedelmää.
Jatka, kultaseni, kärsivällisesti ja rohkeasti, ja usko ettei
kukaan ota hellemmin osaa taisteluusi kuin oma