Maria. Loviisa.
_Maria_ (istuu oikealle pöydän ääreen kirjoittamaan). Niin, vain
muutamia sanoja väärennetyllä käsialalla, jonka hän helposti tuntee!
_Loviisa_ (yritettyään jo muutamia kertoja puhua). Rouva...
_Maria_ (jatkaen kirjoittamistaan). No?
_Loviisa_. Enkö saisi tietää edes vähän, vain vähän?
_Maria_. Mahdotonta... Olenhan kieltänyt sinua kyselemästä. (Nousee.)
Mutta kuulehan nyt.
_Loviisa_ (iloissaan). Vielä jotakin... sitä parempi.
_Maria_. Tässä on kirje, joka sinun tulee heti salaa antaa herrallesi.
_Loviisa_ (avaa kirjeen, joka on vain taivuteltu kokoon). Se ei ole
vaikeaa, ja niin pian kuin te ette ole läsnä...
_Maria_ (keskeyttäen). Ei, minun läsnäollessani, mutta huomaamattani.
_Loviisa_. Minun uskollisuuteni, se vasta sitten on luja! Jospa te
sanoisitte minulle vain vähän...
_Maria_. Vaiti! Mieheni!... Muista sopimustamme!
(Oskar tulee keskiovesta. Maria menee vasemmalle.
Loviisa jää oikealle.)