Tiainen. Maria. Loviisa.
_Loviisa_ (katsoen Oskarin jälkeen). Hei, hei, hei, tämäpä metkaa!
_Tiainen_. Rouva, te olette suorittanut ihmeellisen teon.
_Maria_. Kunhan te vain olette onnellinen, vaikkette kaikkea
ymmärräkään! Mutta jokainen minuutti on kallis, menkää sentähden
nopeasti mieheni jäljessä ja antamatta hänelle aikaa tointua
hämmästyksestään pyytäkää hänen holhottinsa kättä.
_Tiainen_. Minäkö?
_Maria_. Kilpailijanne täytyy, kun hän palaa, löytää paikkansa
miehitettynä.
_Tiainen_. Miten?... Minähän voin kyllä esiintyä kosijana... mutta
pakottaa herra konsuli hyväksymään minut...
_Maria_. Se on minun asiani; minä ryhdyn heti toimeen... lyömättä
laimin tilaisuutta.
_Tiainen_. Oi, rouva, tuhannet kiitokset!
_Maria_. Pian, pian! Pitäkää kiirettä! (Tiainen suutelee hänen kättään
ja menee.)