Tiainen. Maria. Oskar.
_Oskar_. (tulee kiihoittuneena; itsekseen). Hyväinen aika, vaimoni!
(Marialle.) Luulin, että sinä olisit poissa.
_Maria_. Mutta mikä sinulle on tullut?
_Oskar_. Sinähän jätit minut äsken mennäksesi ottamaan vastaan setä
Gideonia, joka tulee seuraavassa pikajunassa.
_Maria_. Niin aioin kyllä tehdä, mutta sitten tuli ystävämme, herra
Tiainen. Hänellä on kerrottavana sinulle tärkeä asia.
_Oskar_ (hämmentyneenä). Minä kiitän häntä. (Levottomasti tarkastellen
oikealla olevaa pientä ovea.) Jos hän nyt tulisi! (Ääneen.) Puhumme
siitä toisella kertaa, sillä meidän setämme ansaitsee huomaavaisuutta
ja kohteliaisuutta... Kauppaneuvos, jota minä saan kiittää nykyisestä
hyvästä asemastani..,
_Maria_. Toivon, ettei hänen tulonsa ole pitänyt sinua paria viimeistä
päivää levottomuuden vallassa.
_Oskar_. Ei, varmasti ei.
_Maria_. Siis täytyy olla joitakin muita syitä.
_Oskar_ (itsekseen). Hän aavistaa jotakin... (Ääneen.) Oh, ei mitään
syytä, ei yhtään mitään... mutta on hetkiä, jolloin on sellaisessa
mielentilassa, sellaisessa...
_Maria_. Ihmeellisessä mielentilassa... Silloin on ajateltava iloisia
asioita, jotka karkoittavat kaikki huolet... Muistathan tehtailijan
ihanan maatilan, jonka niin mielelläni haluaisin saada... ja jonka sinä
myöskin haluaisit ostaa minulle...
_Oskar_ (yhä tuskallisena tarkastellen oikealla olevaa ovea). Niin,
niin... kaikkea, mikä vain tuottaa sinulle iloa... Mutta miksi ajatella
sellaisia asioita? Tehtailijan pitäisi myydä tila. Mutta sellainen ei
pälkähdä milloinkaan hänen päähänsä. Vielä aivan äskettäin hän sanoi
minulle...
_Maria_. Ja jos hän kuitenkin olisi päättänyt myydä tilan?
_Oskar_. Se ei ole mahdollista.
_Maria_. Ohoo, se on varmaa. Siis, rakas mieheni...
_Oskar_ (hämillään). Silloin... silloin en voi todennäköisesti
kieltää... mutta en myöskään myöntää.
_Maria_. Mitä sitten?
_Oskar_. Täytyyhän toki ensin nähdä...
_Maria_. Tietysti, ja tässä on herra Tiainen, joka voi kysellä ja
hankkia tietoja.
_Tiainen_. Suurimmalla ilolla, heti tänään. Ja mitä hintaan tulee...
_Maria_. Oikein, sitä minä en ajatellut.
_Tiainen_. Kaksisataatuhatta markkaa.
_Maria_. Ah, hyvin kallis... eikö totta, rakkaani?
_Oskar_ (kärsimättömästi). Hinta ei pidätä minua kauppaa tekemästä...
Sillä jos kerran on lujasti päättänyt (syrjään) olla ostamatta...
(Ääneen.) Mutta me unohdamme kokonaan sedän, ja jos hän ei tullessaan
tapaa ketään...
_Maria_. Olet oikeassa. (Soittaa: Loviisalle, joka astuu sisään.)
Loviisa, hattuni ja päivänvarjoni. (Loviisa poistuu, mutta palaa pian
tuoden hatun ja päivänvarjon.)
_Oskar_. Täältä on aikamoinen matka asemalle.
_Maria_. Aika pitkä... varsinkin kun saa kulkea jalkaisin... Katsoppas,
jos meillä olisi auto, josta olemme jo niin kauan puhuneet!...
(Oskar liikehtii levottomana.) Ei nyt juuri, kun olet aikeissa ostaa
maatilan... Silloin en toki voi odottaa mitään sellaista. En ajattele
enää ollenkaan autoa, Oskar. — Nyt olen valmis ja voin lähteä.
_Oskar_. Siinä on ollut paljon puuhaa.
_Maria_. Kunpa tulisit minun kanssani!
_Oskar_. Mitä ajattelet!?... Tänään on maksupäivä... Ja minun kassani,
minun laskuni!
_Maria_. Hyvä, hyvä, en siis vaadi sinua mukaan. Herra Tiainen,
käsivartenne. (Oskar liikehtii levottomana.) Niin, täytyyhän olla
kavaljeeri, kun joutuu, kuten minä, naimisiin paljopuuhaisen miehen
kanssa... eikä autoa eikä muutakaan ajoneuvoa ole käytettävissä.
(Pois Tiaisen kanssa.)