Myöhemmin samana iltana Pete meni Sulbyyn kertomaan niitä uutisia,
joita itse oli saanut tietää. Mummi oli kapakkahuoneessa ja hiljaa,
lempeästi, hellästi ja rakastettavasti Pete kertoi hänelle asian.
Keittiöstä kuului kovaäänistä puhetta. Caesar siellä istui käyden
ankaraa sanasotaa Mustan Tomin kanssa. Avoin Raamattu oli hänen
polvillansa. Tom koetti vetää sen itselleen, osoitti paksulla,
likaisella sormellaan sivua ja huusi: »tuossa se on — se tarkoittaa
sinua — _publikaanit ja syntiset_. Kapakoitsija on publikaani.»
Caesar nojasi taapäin tuolillansa ja sanoi musertavalla ylenkatseella:
»Se ammatti ei ole kehuttava — minä myönnän, että on ihmisiä, jotka
toimittavat sitä huonosti. Mutta mikä ammatti ei ole huono, jos huono
ihminen saa sen tehdäksensä? Sanotaan, että Lontoossa on suuria
saarnamiehiä, jotka koettavat tehdä kapakoista kirkkoja ja niin tehdään
papeista kapakan isäntiä. Niin oli asianlaita ennen muinoin tällä
Man-saarella ja surullista on, etteivät asiat ole nyt vielä siten
järjestetyt. Oh, ole vanna, että minä olen tarkasti miettinyt tätä
asiaa. Minä olen antautunut siihen vasta sitten, kun olen ahkerasti
rukoillut itselleni voimaa. 'Pitäisikö minun hyljätä ammattini ja
seurakuntani, vaikka on hyvin mahdollista, että se joutuisi paljon
pahemman ja kelvottomamman miehen hoidettavaksi?' Ja minä uskon
ja luotan siihen, että Herra itse on puhunut. 'On olemassa pieni
viinitarha — vähän työtä siinä pienessä viinitarhassa. Tee sinä Caesar
se työ', ja niin minä tahdonkin tehdä.»
Pete astui keittiöön ja kertoi häikäilemättä Caesarille uutisensa
aivankuin tuo olisi häntä lohduttanut ja hän tahtonut huutaa: »Kas
siinä, joko tämä nyt sinulle riittää? Joko sinä nyt olet tyytyväinen».
»Mair yee shoh — Herran tahto tapahtukoon», sanoi Caesar.
»Siinä tapauksessa hänen tahtonsa ei ole kehuttava», väitti Pete. »Minä
olen nähnyt tehtävän parempiakin töitä.»
Ylpeyden henki valtasi Caesarin sinä hetkenä — tuossahan istui Musta
Tom tuijotellen häneen ja rypistellen suuria kulmakarvojansa. Puristaen
huulensa lujasti suppuun ja heittäen päätänsä ylpeästi taapäin Caesar
virkkoi hautajaisäänellä: »Herra antoi ja Herra otti, kiitetty olkoon
Herran nimi.»
Pete purskahti hurjaan nauruun.
»Etkö sinäkin tunne samalla tavalla, ystäväni», ihmetteli Caesar.
»En sinne päinkään», sanoi Pete. »Minä en luule koskaan tehneeni
Jumalalle mitään pahaa, en ainakaan tieten tahtoen, mutta hän on
ottanut minulta pois nuoren vaimoni ja jättänyt pienen, viattoman
lapseni äidittömäksi.»
»Tutkimattomat ovat Herran tiet ja Hänen viisautensa», väitti Caesar.
»Tutkimattomat?» kivahti Pete. »Sen minäkin tiedän, mutta en voi
ymmärtää, kuinka te tällaista voitte viisaudeksi sanoa. Onko tämä
oikeutta, sitä minä en voi ymmärtää. Olenko minä sen ansainnut?
Pakanallisuutta, sanotte te. Voitte olla oikeassa. Herra on kurittanut
minua ja minä olen saanut tarpeekseni. Mutta en kuitenkaan missään
tapauksessa tahdo sen tähden langeta polvilleni. Kaikkivaltias ja minä
voimme olla kokonaan kuitit.»
Sanottuansa tämän hän lähti talosta suuttuneena, lohdutonna ja melkein
suunniltansa. Melkein mieletön hymy leikki hänen tuhkanharmailla
kasvoillaan.