Sinä aamuna Pete oli herännyt hyvin myöhään. Ollessaan vielä vuoteessa
hän kuuli Mummin keskustelevan Nancyn kanssa sänkykamarin alla olevassa
huoneessa. Jo ensimmäisestä sanasta hän saattoi kuulla, ettei kaikki
ollut, kuten olla piti.
»Oi, Herra Jumala, Herra Jumala!» huokasi Nancy ja Pete oli näkevillään
hänen nostavan kätensä taivasta kohden.
»Se oli juuri Kelly, postinkantaja», sanoi Mummi surkealla äänellä —
ääni oli sama, jota hän oli käyttänyt savuja puhallellessaan.
»Se roikale!» kivahti Nancy.
»Hän tuli Caesarin luo tänä aamuna ennen aamiaista», kertoi Mummi.
»Sellainen hän on», huudahti Nancy. »Se oli aivan hänen tapaistansa.
Hän on aina valmis toimittamaan toisille ikävyyksiä. Siihen ne kyllä
kykenevät, mutta muistavatkos koskaan rukouksiansa... Mutta missä hän
on sitten nyt? Lieköhän hän riistänyt itseltänsä elämän, se onneton
raukka?»
»Niinhän minäkin Caesarille sanoin», myönsi Mummi. »Jos hän on karannut
sen nuoren Ballawhainen kanssa, niin miksi sinä et lähde Englantiin
noutamaan häntä kotiin takaisin?» sanoin minä.
»Mitäs Caesar sanoi?»
»'Ei'», sanoi hän, »'en askeltakaan ota. Jos hän on kuollut, saamme
sen kyllä aikanaan tietää, mutta jos hän on elossa, kohtaa meitä häpeä
kyllä liiankin pian'.»
»Voi, voi kuitenkin, voi kuitenkin!» valitti Nancy. »Kun jotkut ihmiset
tulevat uskovaisiksi, tulevat he tyhjiksi kuin perattu silli eivätkä
kalpaa muuhun kuin uuniin savustettaviksi.»
»Se on juuri Mustan Tomin syy», päätti Mummi. »Caesar pelkää
kuolemaksensa hänen häijyä kieltänsä. 'Siitä hän saa vettä myllyynsä',
hän sanoo. 'Nyt hän kehoittaa minua lakaisemaan oman kynnykseni,
ennenkuin saarnaan parannusta muille'. Mutta kuinkas mies itse jaksaa?»
»Petekö?» kysyi Nancy. »Eilen illalla hän oli kuolemanväsynyt eikä ole
vielä tullut alas... Vaiti!... Ylhäältä kuuluu hänen askeleensa.»
»Poikaparka! Poikaparka!» huokaili Mummi.
Lapsi alkoi ilkeä ja joku tuntui polkevan tahtia, kun vedettiin hidasta
virren säveltä. Mummi istui varmaankin lieden ääressä pienokainen
sylissänsä.
»Jotakin on tapahtunut», ajatteli Pete pukeutuessaan Hetkistä myöhemmin
todellakin oli jotakin tapahtunut Hän oli avannut pukeutumispöydän
laatikon ja löytänyt vihkimäsormuksen ja korvarenkaat, jotka Kate oli
sinne heittänyt. Alhaalla olevassa huoneessa syntyi samana hetkenä
vilkasta liikettä, mutta sitä ei Pete huomannut Hänen sydämensä huusi
tuskasta: »Nyt se tulee! Minä tiedän sen, minä tunnen sen! Jumala, auta
minua! Jumala anna minulle anteeksi! Amen! Amen!»
Caesar, postinkantaja ja poliisikonstaapeli olivat »kristittyjen»
lähettiläinä astuneet taloon. Musta Tom oli heidän mukanansa. Hän oli
se vainukoira, joka oli karkoittanut heidät heidän piilopaikoistansa.
»Riennä kotiin, vaimo!» komensi Caesar Mummia. »Tämä ei ole sinulle
sovelias paikka. Täällä asuu synti kuolema ja petos.»
»Se on minun lapsenlapseni koti, ja siinä on kylliksi minulle», intti
Mummi vastaan.
»Palaa kotiin, sanon minä sinulle», kivahti Caesar. »Eikä sinun pidä
koskaan palaaman tähän häpeän sijaan».
»Ota lapsi, Nancy», pyysi Mummi ojentaen pienokaisen hänelle. »Häpeää
on minusta siinä kylliksi, kun vaimon pitää sulkea sydämensä omalta
lihaltansa ja verellänsä, ellei tahdo tehdä toisin kuin hänen miehensä
tahtoo», ja valittaen ja itkien hän lähti kotiinsa.
Mutta Caesarin luonnolliset tunteet saivat väistyä hänen ahtaitten
uskonnollisten haaveittansa tieltä. »Jokainen, joka on hyljännyt
kotinsa, veljet tai sisaret, tai isän, tai äidin, taikka vaimon, taikka
lapset, taikka pellot Minun nimeni tähden, on saava ne satakertaisesti
takaisin», sanoi Caesar vilkaisten silmillänsä Mustaan Tomiin päin.
»No, jo nyt on jotain!» pauhasi Nancy. »Jos minun mieheni vaatisi
minulta tuollaista, niin... Satakertaisesti, no vielä vain! Ei, vaikka
minä saisin sata kertaa sata, senkin ruojat!»
»Älä siinä ollenkaan nostele nokkaasi, vaimo, vaan kutsu isäntäsi»,
määräsi Caesar.
»Se tässä vielä puuttuu, vai vielä teille isännät — kyllä, paljon
kiitoksia», kiukutteli Nancy.
»Minä olen tullut sanomaan hänelle jotakin ja tultuani niin pitkän
matkan, minä en jätä sitä tekemättä», sanoi Caesar varmasti.
»Itse paholainen tuli pitemmän matkan kuin te ja sittenkin hänen
sanomansa oli ikuinen valhe», väitti Nancy.
»Hillitse kielesi, Nancy Cain», kivahti Caesar, »ja riisu lapselta
pois tuo paavillinen päähine.» Se oli samainen punainen samettihilkka.
»Vahinko, ettei niitä rahoja, jotka tuohon on tuhlattu, ole annettu
vaivaisille.»
»Nuo sanat minä luulen ennenkin kuulleeni, herra Gregeen», muisteli
Nancy. »Judas Iskariot käytti niitä ensiksi ja te olette varastanut ne
varkaalta.»
»Vaiti, vaimo!» huusi Caesar raivostuen suunniltansa Mustan Tomin
naurun vuoksi. »Minä kutsun itse tänne sen miehen. Peter Quilliam!» ja
hän tallusti porrasta kohden.
»Kääntykää takaisin», huusi Nancy pitäen lasta kainalossaan ja
kohottaen uhkaavasti toisen kätensä ylös.
»Ohoo, et sinä sentään mahda uskaltaa satuttaa kättäs Herran
voideltuun, vaimo» tiuskasi Musta Tom.
»Vai en minä uskalla?» kähisi Nancy »Koko mies on paholaisen
voitelema», hän lisäsi ja silmät iskivät tulta.
»Tuohon naiseen ei ole luottamista, hyvät herrat», niiskutti
konstaapeli. »Kaikissa tapauksissa hän on uskoton. Minulle on kerrottu
hänen sanoneen, ettei valas nielaissutkaan Joonasta.»
»Niinpä vain, siinä onkin ero meidän välillämme», iski Nancy, »sillä
muutamat man-saarelaiset saattavat uskoa, että Joonas nielaisi
valaskalan.»
Yläkertaan johtavien portaitten ovi avattiin Nancyn selän takana, ja
Pete astui huoneeseen. »Mistä on kysymys, hyvät ystävät?» hän kysyi
huolestuneella äänellä.
Caesar astui askeleen häntä kohden kädessään keltainen kirjekuori.
»Mitäs tämä on?» hän vastasi.
Pete otti kirjeen ja avasi sen.
»Siinä on sinun kirjeesi takaisin, sillä vastaanottajaa ei ole
löydetty, eikö se ole se?» kysyi Caesar.
»Entäs sitten?» hymähti Pete.
»Englannista tulevat kirjeet eivät tule Peelin kautta. Mutta sinun
ensimmäisessä kirjeessäsi oli Peelin leima, vai eikö ollut?»
»Entäs sitten?»
»Eikö ehkä kirjoitus sisällä ollut sinun omaa käsialaasi? Eikö myöskin
paketin osoite ollut sinun kirjoittamasi, eikö?»
»Siinäkö kaikki?»
»Eikö siinä ole jo kylliksi, niin minusta tuntuu?»
»Mitenkäs onkaan sen Joe-enon laita?» kysyi Musta Tom ikeniänsä
irvistäen.
»Sinun rouvasi ei ole Liverpoolissa. Sinä et tiedä, missä hän on. Hän
on mennyt kaikkien syntisien tietä», väitti Caesar.
»Sitäkö te olette tulleet minulle sanomaan?» kysyi Pete.
»Ei. Me olemme, tulleet sanomaan», alkoi Caesar, »että me olemme
kevytmielisen elämän vuoksi pyyhkineet sinun vaimosi pois luetteloista.
Ja me olemme tulleet neuvomaan sinua pitämään huolta oman sielusi
pelastuksesta. Sinä olet pettänyt meitä, kapteeni Quilliam. Sinä olet
saattanut Jumalan Pyhän Hengen murheelliseksi», — vilkaisten uudestaan
Mustaan Tomiin — »ja sinä olet tuottanut häpeää sille seurakunnalle,
joka on pitänyt sinua jäsenenään. Sinä olet käytöksesi kautta avustanut
julkista synnintekijää ja antautunut samalle tielle kuin hän, ja siten
tahdot saattaa yhden Jumalan lapsista murheella hautaan.»
Caesar tuli niin syvästi liikutetuksi omahyväisestä hurskaudestaan
ja osanottavaisuudesta omaan kohtaloonsa, että hän alkoi ankarasti
niiskuttaa nenäänsä. »Jättäkäämme murheemme Jumalan huomaan», hän sanoi
polvilleen langeten ja alkoi rukoilla.
»Meidän veljemme on pettänyt meitä, Herra, mutta me annamme hänelle
koko sydämestämme anteeksi. Armahda häntä, Herra, ja anna hänen
syntinsä anteeksi, että voisi välttää helvetin tulta. Älä jätä
palvelijaasi Belialin tyttäreksi, missä ikinä hän nyt lieneekin.
Olkoon hänelle opiksi, nuhteeksi ja ojennukseksi, että hänet nyt on
erotettu pois hurskasten seurakunnasta. Suo hänen tuntea pahat työnsä
ja syntinsä, kun hän vielä on lihallisessa ruumiissa, ettei hänen
kuolematon sielunsa joutuisi iankaikkiseen kadotukseen. Herra Jumala,
vahvista palvelijaasi! Älä salli hänen luonnollisten taipumustensa
tulla paulaksi hänen tiellensä. Vaikka hänelle tuottaisikin surua
ja murhetta, kyyneleitä ja huokauksia, kuu hänen täytyy kiskoa
orjantappurat ja ohdakkeet sydämestään, auta häntä ja anna hänelle
voimaa — —»
»No, siunaa ja varjele!» päivitteli Nancy loksutellen edestakaisin
lattialla puukengissänsä. »Ihmeitten ihme, ettei tuo mies ollenkaan
häpeä mustatessaan omaa tytärtänsä Kaikkivaltiaan kasvojen edessä.»
»Armahda, o Herra», jatkoi Caesar, »kaikkia uskottomia, jotka
kristityssä maassa vaeltavat pakanuuden pimeydessä eivätkä erota
sapattia arkipäivistä ja ovat kiukkuisia ja pahoja kieleltään − −.»
»Kitas kiinni, ruoja!» huusi Nancy. »Tuolla se tarkoittaa minua.»
Koko ajan oli Pete seisonut ja kuunnellut äänettömänä, vaikka näytti
suuttuneelta ja surulliselta.
»Minä pyydän teiltä kaikilta anteeksi», hän sanoi. »Minä en tahdo
väittää, ettette ole totta puhuneet. Minä olen kuin nuotanperään
joutunut kala — liikkuma-ala käy joka hetki pienemmäksi, kunnes olen
kokonaan joutunut kiikkiin. Niin on minulle, käynyt. Minä _petin_
teitä. Minä _kirjoitin_ itse nuo kirjeet. Minulla ei ole Joe-enoa eikä
Joney-tätiä. Minun vaimoni on jättänyt minut. Minä en tiedä, missähän
on tai mitä hänestä on tullut. Minä tunnustan itseni voitetuksi ja
heitän aseeni.»
Kuului voimakasta tyytyväisyyden murinaa. »Mutta etkö sinä tunne
todellista anteeksisaamisen tarvetta, veli?» ihmetteli Caesar.
»En», vastasi Pete. »Mitä tein, sen tein parhaimmassa tarkoituksessa,
ja jos se oli väärin, Kaikkivaltias varmaan antaa minulle anteeksi —
siinä kaikki.»
Caesar työnsi alahuulensa lerpalleen. Pete ojentausi suoraksi ja
katseli miehiä kasvoista kasvoihin, kunnes hänen silmänsä pysähtyivät
postinkantajaan.
»Mutta tarvitaan varas saamaan varas kiinni», hän sanoi. »Kuka teistä
on se rosvo, joka sai kiinni minut? Voi olla mahdollista, että minä
olen käyttäytynyt kuin tyhmin kollo, ja te olette olleet aivan
tavattoman viisaita ja ovelia, mutta ajattelen kuitenkin, että joku on
sittenkin ollut liian hätäinen.»
Hän kohotti keltaista kirjekuorta. »Tämä kirje oli sinetöity, kun te
annoitte sen minulle, herra Gregeen. — Niistä te siis tiedätte, mitä
sinne sisään oli kirjoitettu? 'Vastaanottaja tuntematon', te sanotte.
Mutta sehän ei vielä sano mitään, tuleehan paljon muitakin kirjeitä
takaisin.»
Postinkantaja seisoi ja siveli otsatukkaansa.
»Herralla on omat keinonsa toteuttaessaan tahtoansa, vai eikö se ole
niin, Caesar? En kuitenkaan usko, että toisten kirjeitten avaaminen
kuuluisi niihin.»
Herra Kelly pyöritti kärppämäisiä silmiänsä, niin että ne olivat
työntyä ulos rei'istänsä.
Pete heitti kirjekuoren täysinensä tuleen. »Te olette tulleet sanomaan
minulle, että olette erottaneet minun vaimoni seurakunnastanne.
Hyvä on! Te voitte, erottaa samalla myöskin minut, ja jos teillä on
saatavilla ne rahat, jotka minä olen teille antanut, voitte palauttaa
ne minulle saman tien, niin olemme kerralla kuitit.»
Musta Tom oli katketa naurusta tarjoilupöydän nurkalla, ja Caesar
kiemurteli väistääkseen hänen läpitunkevaa katsettansa.
»Te tunnette hyvin sen vanhan kirjan», sanoi Pete, »joka minulle on
melkein kokonaan vieras, mutta luullakseni sanotaan siellä kuitenkin
jossakin paikassa: »Joka teistä on synnitön, hän heittäköön ensimmäisen
kiven.» Minä en suinkaan ole mikään pyhimys ja saatte siis panna
rangaistuksenne toimeen.»
Hänen äänensä alkoi vavista. »Ilmeisesti te ajattelette, että maallinen
laki on tullut rikotuksi, mutta minä ajattelen enemmän sydämen lakia.
Tässä tapauksessa saattaa olla siitäkin kysymys, siitä voitte olla
varmat. Se nainen, joka on karannut, on saattanut tehdä väärin — en
tahdo väittää, ettei hän olisi rikkonut, onneton raukka. Mutta jos hän
tulee takaisin kotiin — te voitte hänet sulkea ulos — mutta minä otan
hänet vastaan, millainen hän lieneekin ja mitä hän lieneekin tehnyt —
niin totta kuin Jumala minua auttakoon — enkä minä kysy viimeisellä
tuomiollakaan, teinkö silloin oikein tai väärin.»
Sitten hän käänsi heille selkänsä ja istahti tuolille takan ääreen.
»Nyt te voitte mennä kotiinne hoitamaan omia asioitanne», sanoi Nancy
pyyhkien silmiänsä, »että minä saan tuulettaa tämän keittiön — ja
puhdasta ilmaa tämä totisesti tarvitseekin tuollaisten likaisten
roikaleitten jälkeen.»
Caesarkin pyyhkäsi toista silmäänsä — sitä joka oli lähinnä Mustaa
Tomia. »Tulkaa», hän sanoi valittaen ja hillitysti, »meidän asiamme on
toimitettu ja turha vaiva. Etiopialainen ei voi vaihtaa nahkaansa eikä
leopardi pilkkujansa.»
»Ei, mutta hän voi kyllä ne peittää päällystakilla», pisti Nancy. »Se
sattui naulankantaan, vai mitä Caesar? Älkää moittiko peiliä, jos
kasvonne ovat inhoittavat.»
Caesar näytti siltä kuin ei olisi kuullut hänen sanojansa. Hän huokasi
syvään Peten selän takana ja sanoi: »No niin, me rukoilemme, kaikista
huolimatta, että me kaikki kohtaamme toisemme taivaassa viimeisenä
päivänä.»
»Ei, kiitoksia paljon, minua ette kohtaa», kivahti Nancy. »Ei ole sitä
paikkaa, jossa minä tahtoisin olla teidän kaltaistenne kanssa yhdessä.»
Caesarin vanha ihminen ei sietänyt enempää. »Hullu ja kiittämätön
vaimo», hän huusi, »joka on syönyt minun leipääni ja juonut minun — —»
»Minunko syntyperääni sinä?» iski Nancy. »Varmaankin joku Faraon tytär
on löytänyt sinut kaislikosta ja tehnyt profeetaksi.»
»Ei kannata tuhlata sanoja, herra, yksinäiselle naiselle, joka asuu
yhdessä yksinäisen miehen kanssa», päätti herra Niplightly.
Nancy muutti lapsen oikealta käsivarreltansa vasemmalle ja iski
rystyillänsä poliisia kasvoihin. »Tämä parantakoon sinun pahaa
sydäntäsi», hän kivahti, »ja sano tuomarille, että minä sen annoin.»
Sitten hän kääntyi postinkantajaan ja Mustaan Tomiin. »Ulos täältä,
sinä pikkuinen varas, sinun suusi on inhoittava likakaivo ja sinun
kielesi on sen pumppu. Mene kotiisi kuolemaan sinä musta könttyrä, sinä
hämähäkki — sinä olet jo kylliksi ilkeä etkä kelpaa mihinkään muuhun.
Ulos täältä, joka sorkka!» huusi Nancy lyöden oven heidän jälkeensä
kiinni, vaan avasi sen kuitenkin vielä lähettääksensä viimeisen
tervehdyksensä. »Ja jos nyt kävisi niin, että te tapaisitte taivaassa
toisenne, ilmoittakaa siitä minulle, niin minä koetan tulla toimeen
siellä toisessa paikassa.»