Kun Kate oli jättänyt miehensä ja ajatteli häntä, ei hänen mieltään
täyttänyt musertava häpeäntunne. Hän oli tehnyt hänet onnettomaksi,
mutta ei hän itsekään sillä ollut mitään voittanut. Päinvastoin hän
oli joutunut kauheasti kärsimään, sillä olihan hänen täytynyt erota
lapsestaan. Lievittääkseen antamansa iskun vaikutusta oli hänen
täytynyt tehdä vääryyttä omille hellimmille tunteillensa. Joka kerta,
kun hän muisti Peteä, hän muisti myöskin sen kalliin uhrin, jonka hän
oli antanut ja haikeasti hän itki ikäväänsä. Kun hän näin ajatteli,
hän tunsi, että hän puolisonsa kanssa oli kuitti Jos hän itse olisi
saavuttanut onnea Peten kärsimyksen hinnalla, olisi hänen murheensa
ollut suuri ja syvä. Mutta nyt hän oli antautunut alennukseen ja
saanut osakseen koko maailman tuomion samalla kuin hänen oli täytynyt
katkaista siteistä hellin.
Kun hän kiihkeässä tuskassansa oli vakuuttanut, ettei hän välittäisi
ylenkatseesta eikä häpeästä, jos hän vain omistaisi Philipin rakkauden,
hän ei ollut uneksinutkaan, millaiseen alennuksen tilaan hän joutuisi
eläessään pimeässä, väärällä nimellä ja väärissä olosuhteissa: elämään
saman katon alla Philipin kanssa eikä kuitenkaan hänen rinnallansa,
tuntemattomana, piilotettuna ja unohdettuna, jota ei Philipkään
tahtonut julkisesti omakseen tunnustaa. Sinäkin ratkaisevana hetkenä
oli hänen sydämensä syvyydessä piillyt salainen toivo, että hänen
elämänsä tämän jälkeen tulisi miellyttävämmäksi ja että hänestä tulisi
hieno rouva. Häntä oli elähdyttänyt se varmuus että Philip keksisi
pelastuksen tien ja vapauttaisi hänet siitä alennuksen tilasta, johon
hän joutuisi, että hän saisi elää koko maailman nähden rakastettunsa
rinnalla — hän ei kyllä tiennyt miten —, ja silloin hän ei välittäisi,
vaikka ihmiset levittelisivät minkälaisia juoruja Sillä jos Philip
olisi hänen omansa, hän olisi ylpeä ja onnellinen.
Mutta sitä pelastuksen tietä Philip ei ollut keksinyt, eikä hän häntä
moittinut sen vuoksi. Hän oli alkanut aavistaa, että juuri Philip oli
joutunut enimmän kärsimään ja saanut osakseen syvimmän häpeän tästä
heidän suhteestaan. Sen jälkeen kun hän oli elänyt Philipin talossa,
oli mies alkanut mennä alaspäin. Hän ei voinut sulkea silmiänsä
tältä pikaiselta huonontumiselta ja hän tiesi sangen hyvin, että
se oli vain seuraus hänen läsnäolostaan. Lakkaamaton petollisuus,
keksityt verukkeet ja valheet joka hetki päivästä päivään ja kaikissa
tilaisuuksissa olivat omansa painamaan häntä lakkaamatta alas. Ja
kun hänelle tämä selvisi, valtasi uusi pelko koko hänen olentonsa.
Se oli katkerampi kuin mikään ihmisten ylenkatse, musertavampi kuin
häpeä — pelko, että Philip lakkaisi rakastamasta häntä — kauhu, että
Philip alkaisi vihata häntä saatuansa selville, kuinka syvälle hän oli
vajonnut hänen tähtensä.