Muuan mies ajoi kärryillä taluttaen pitkäsarvista lehmää ja joutui
hänen eteensä. Ajaja, hevonen, kärryt ja lehmä olivat tomupilven
sisässä, mutta sittenkin Pete tunsi ne.
»Tekö se oleile. Caesar? Aiotteko te myydä vanhan Horneyn?»
»Vaikka kirveleekin sydäntäni, olen aikonut sen myydä, poikaseni. Monta
lasillista hyvää maitoa se on antanut minulle ja minun omilleni»,
huokasi Caesar melkein itkuun ratkeamaisillaan.
»Saako se usein suonenvetokohtauksia vai minkä tähden te, Caesar?»
»Vaiti, poikaseni, vaiti, hyvä mies», kielteli Caesar katsahtaen
ympärillensä. »Hyvä lehmä, kerrassaan erinomainen, mutta se on kaatunut
kaksi kertaa senjälkeen, kun minä läksin kotoa tänä aamuna.»
»Minä maksaisin jotakin, kun saisin olla katsomassa, kun Caesar myy
tuon lehmän», ajatteli Pete.
Kolme miestä hieroi hevoskauppaa. Kaksi oli myyjää ja kolmas — se oli
Musta Tom — oli ostaja.
»Se on viidennellä vuodella, hyvä herra. Se on Muhamedin jälkeläinen.
Kyllä minulla on paperit, jotka todistavat sen», vakuutti toinen.
»Mitä hittoja sinä mies? Viidennellä?» huusi Musta Tom tarkastellen
hevosen ikeniä. »Ellei se ole kahdeksan vanha, niin ei päivänkään.»
»Ei kannata koettaa pettää sitä miestä», sanoi toinen myyjä Man-saaren
murteella. »Se on kuudennellatoista ei vainenkaan — yhdeksännellä ja
siinä kaikki.»
»Puhdas peli, pojat, puhukaa englantia, niin itsekin ymmärrätte»,
kivahti Musta Tom nenäänsä turistellen.
»Minun veljeni tässä väittää, että se on seitsemännellä» sanoi se
myyjä, joka oli ensiksi puhunut. »Te hiiden vietävä valekontti»,
kivahti Musta Tom Man-saaren murteella. »Hänhän sanoi, että tamma on
kuudentoista vuoden vanha.»
»Tehdäänkö siinä hevoskauppaa», kysyi Pete.
»No sinnepäin, sinnepäin. Minä olen saanut tehtäväkseni ostaa hevosia
Lonan kartanon omistajalle», selitti Musta Tom.
»Tulkaas, niin näette jotakin», sanoi Pete. »Caesar aikoo tässä myydä
pitkäsarvisen lehmänsä.»
He tapasivat tämän kelpo ukkelin kiinnittämässä valkeata, pitkäsarvista
lehmää syrjälleen kaadettujen kärryjen aisaan.
»No, mitäs Caesarille kuuluu ja mitäs pitkäsarvinen maksaa?» alkoi
Musta Tom.
»No tutkikaahan tarkkaan eläin, herra Quilliam, tarkastakaa se itse»,
kehoitteli Caesar.
»Utareet ovat hyvät ja kohtuullisessa lihassa. Viisi kertaa poikinut.
Eikös olekin viisi, Caesar», selitti Musta Tom pitäen lehmää Loisesta
pitkästä sarvesta.
»Kolme kertaa vasta ja poikii taas helmikuussa.»
»Onko ollut maitokuumetta? Eikö? Potkii hieman lypsäessä. Vai ei
milloinkaan. Saako joskus kramppikohtauksia. Caesar?» sanoi joku avaten
lehmän toisen silmän.
»Ettekö te minua ole tuntenut rehelliseksi mieheksi näinä vuosina,
herra Quilliam — —» alkoi Caesar hyvin loukkaantuneella äänellä.
»No, mitäs maksaa?»
»Neljätoista puntaa, ja ennemmin vien sen kotiin lakaisin, ennenkuin
helpotan penniäkään siitä.»
»Neljätoista — niinkö sanotte? Kymmenen, minä annan siitä kymmenen —
mutta en penniäkään enempää.»
»Vai niin, hyvästi vain, herra Quilliam», virkahti Caesar, mutta sitten
hän näytti saavan uuden päähänpiston: »Te olette minun vanha ystäväni,
hyvin vanha ystävä, Thomas — pannaan riita, kahtia.»
»Tuoss' on käsi», sanoi Musta Tom ja niin oli asia päätetty.
»Se ei ollut mikään huono kauppa — se on ainakin viidentoista
arvoinen», hikersi Musta Tom Peten korvaan ajaessaan lehmää läheiseen
aitaukseen.
»Minun täytyy ostaa toinen lehmä vanhan rakkaan Horneyni sijaan»,
mutisi Caesar lähtiessään karjatorille.
»Soita, Jackie», huudahti Pete.
»Siellä eteläinen liehtoo,
päivä lämpöinen kiehtoo
ja purtemme kiitää kuin aatos.»
Kymmentä minuuttia myöhemmin Pete kuuli hirvittävää melua, joka kaikui
yli torvien räikynän. Karjatarhassa syntyi kauhea sanasota.
»Mitä tämä merkitsee?» sanoi hän näyttäen hyvin viattomalta.
»Miehen lehmässä on suonenvetotauti. Minun täytyy saada rahani
takaisin. Se vanha virrenveisaaja, se tekopyhä roikale! Luuliko hän
minut saavansa verkkoihinsa? Minun rahani. Minun kaksitoista kultaista
puntaani!»
Jos Mustalla Tommilla olisi ollut karvoja päässänsä, olisi hän pelkästä
raivosta kiskonut jok'ikisen niistä irralleen. Mutta Pete tyynnyteli
häntä.
»Caesar etsii itsellensä toista lehmää, antakaa hänen ostaa omansa.
Se ei ole ollenkaan mahdotonta. Kuka sanoi, että se on mahdotonta?
Sahatkaa poikki pitkät sarvet, niin ei sitä se» oma äitikään tuntisi.»
Sitten Pete meni Caesarin tuo ja sanoi: »Tom on löytänyt nupopään —
sarvettoman lehmän, jonka hän myö ja se on kerrassaan erinomainen
teille.»
»Onko se hyvä nupo?» kysyi Caesar.
»Se lypsää kymmenen kannua päivässä ja siitä tulee viisitoista naulaa
voita viikossa», kehui Pete.
»Missä se eläin on, poikaseni?» tiedusteli Caesar.
He tapasivat Mustan Tomin, joka talutti sarvetonta, valkoista lehmää
ruohokenttää pitkin karjatorilta.
»Kas, nythän te olette taaskin yhdessä, Peter poikaseni», sanoi Tom
iloisesti.
Caesar katseli hetkisen lehmää tutkivasti ja sanoi sitten reippaasti:
»Mitäs te pyydätte lehmästä, herra Quilliam?»
»No, katselkaahan ja tutkikaa tarkkaan eläintä ensin, herra Gregeen.»
»Kyllä, niin, kyliä se on tutkittava — melko hyvä eläin. Neljästi
poikinut, vai mitä Tuomas?»
»Kahdesti, hyvä herra, ja poikii kolmannen kerran helmikuussa.
Kaksikymmentäneljä tuoppia päivässä maitoa ympäri vuoden ja kermasta
tulee niin paljon voita, että kirnu halkeaa.»
»Ei suinkaan ole sairastanut kuumeita? Ei saa suonenvetokohtauksia? Ei
suinkaan?»
»No, ettekö te ole tuntenut minua nämä kymmenen vuotta, herra Gregeen —
—»
»No, tuota, mitäs sanot, yksitoista puntaa lehmästä. Tuomas.»
»Kolmetoista, Caesar, ja kun te olette nyt vanha ystävä — —»
»Tuoss' on käteni, herra Quilliam. Minä en ole kaupassa mikään
kitupiikki...»
»Tahdotteko man-saarelaisia paperirahoja- tai metallia, Tuomas? Vai
niin, kultaa siis. Tässä on yksi — kaksi — kolm neljä —...»
Tässä hän heitti lehmään uudestaan olkansa yli tutkivan silmäyksen —
»ihmeellistä, kaikissa tapauksissa, se tuntuu minusta, niinkuin se
muistuttaisi meidän vanhaa Horneytä... viisi — kuusi — seitsemän...
väri ja koko on sama, minä tarkoitan... kahdeksan — yhdeksän
— kymmenen... ja ellei se olisi nupopää, niin... yksitoista —
kaksitoista—» hän piteli sormissaan rahaa ja hänestä tuntui vaikealta
hellittää siitä. »Eikö tämä jo siitä, herra Quilliam? Vai ei? No, puoli
sitten lisää. Oh, Te olette ahnas, Tom... kolmetoista.»
Maksettuaan viimeisen punnan Caesar seisoi hetkisen tarkastellen
kauppaansa, jonka jälkeen hän miettivästi lisäsi: »Tuota, kaikissa
tapauksissa... enpä usko, että Mummi syyttää minua, että olen tuonut
saman lehmän takaisin. Lehmä alkoi vapista ja horjua. »No ihme, sama
se on — ei, todentotta, lehmähän on nupo.» — Lehmä kaatui. »Siinä on
kaikissa tapauksissa samanlainen tauti», huusi Caesar, ja hyökkäsi
tunnustelemaan lehmän päätä, jolloin hän tahri itsensä kauheasti.
»Se on sama eläin. Takaisin rahani. Antakaa takaisin rahani — minun
kolmetoista kiiltävää kultarahaani, jotka olen ansainnut otsani
hiessä!» hän huusi.
»Höh, vai takaisin», kivahti Musta Toni. »Ei tässä mitään rahoja
takaisin anneta. Jos lehmä oli kylliksi hyvä myytäväksenne, on se
kylliksi hyvä myöskin ostaaksenne», hän sanoi ja pyörähtäen ympäri
nauroi voitonriemuissaan.
Caesar vapisi raivosta.
»Älkää välittäkö», lohdutteli Pete. »Jos Tom on teidät pettänyt, saa
hän kyllä kalliisti sen sovittaa viimeisenä päivänä, tuottakoon se
teille lohtua.»
»Kaunis lohdutus», murahti Caesar hampaittensa välitse. »Tuo mies ei
ole miltään tyhmyri. Hän kyllä kerran kääntyy, ennenkuin hänen päivänsä
ovat luetut, ja silloin ei hänelle lasketa viaksi, että hän sahasi
poikki minun lehmäni sarvet.»
»Anna soida, Jackie», huudahti Pete.
»Terve, sa Man-saari!
maa ihanainen!
Ma lemmin sun rantojas aina!»