Pete oli suunnillaan riemusta. Hän nauroi, kunnes itki ja itki, kunnes
taas nauroi. Hänen kaikuva äänensä kuului yli kaiken muun.
»Kuulittekos häntä? Se oli kuin sotatorven pauhua. Kukaan ihminen ei
voi puhua niinkuin hän. Kun muut lirputtavat, on se kuin: 'Polly,
pane kattila tulelle' matkien kimeitä korkeita ääniä. Näittekö miten
se vanha sammakko kiemurteli valtakatoksen alla? Näytti kuin itse
paholainen olisi viikon paistanut herneitä hänen poskillansa.»
Peten ihastunut innostus läheni melkein hulluutta ja hän kiersi
ympäri markkinapaikan, valittaen maansa kohtaloa ja veisaten Jeremian
valitusvirsiä maanmiehistänsä.
»Mannin veg villish — − suloinen pikku Man-saari, jota hallitsevat
englantilaiset kuvernöörit ja englantilaiset piispat, vaikka sinun omat
poikasi ovat kymmenen kertaa arvokkaampia kuin he. Manninee graihagh
— rakastetut Man-saaren miehet, teidät ajetaan pois kotimaastanne
tullaksenne piispoiksi ja kuvernööreiksi ulkomailla — mutta kotona te
olette koiria ja täällä käy kaikki päin helkkaria.»
Peten ennusteleva valittelu muuttui kuitenkin pian hyvätuulisemmaksi
ja miellyttävämmäksi. Hän osti muutamalla kiertävältä
karamellinkaupustelijalta koko varaston ja rummuttaen peltiseen
laatikonkanteen hän kutsui lapsia luoksensa. Ne seurasivat häntä, kuten
jänikset lumella hyppien ja hän jakoi heille suosionosoituksiansa
vastaanottajan suuruuden mukaan. Suuri poika sai pienen, pieni suuren
ja pikku tyttö kaksi karamellia, tuloksena oli yleinen pienten sota.
Tuolla hakkasi kymmenvuotias neitonen nyrkeillänsä kaksitoistavuotiasta
kulkurin alkua, joka aikoi ryöstää hänen kuusivuotiaan sisarensa, ja
täällä joku äiti kuivasi kyyneleitä viisivuotiaan poikansa silmistä,
kuiskaillen: »Vaiti poikaseni, vaiti. Minä annan sinulle rakon, kun
meidän porsas teurastetaan.»
Pete alkoi tarjoilla väkijuomia. »Kuinkas Faddy jaksaa? Oh, kuinka
hauskaa nähdä sinua, Juan. Vieläkö te elätte, Tuomas? Puoli lasia
viinaa ei tee mitään pahaa, hyvät pojat. Minä en juuri koskaan juo —
mutta hyvän seuran vuoksi lasin, ymmärrättehän.»
Hän viittaili myöskin naisia luoksensa, mutta nepä eivät olleetkaan
niin halukkaita käyttämään hyväkseen hänen vierasvaraisuuttaan.
»Jos minä olisin teidän sijassanne, niin antaisin suurempaa arvoa
neljännesvuosipiletilleni, hyvä herra», sanoi Betsy, joka miehensä
kanssa oli metodistiseurakunnan jäsen. »Teidän taskussanne on reikä,
herra kapteeni, täyttäkää se nyrkillänne, hyvä mies», sanoi Liza,
joka oli ahne kuin saituri ja kun hän sai pennin kouraansa jäi se.
ikuiseksi vangiksi. »Lörpötystä, eukot», nauroi Pete, »ettekös tiedä,
mitä kirjassa sanotaan? »Rikkaudella on siivet», antakaa siis lintujen
lentää» ja niin hän jatkoi edelleen matkaansa nauraen, meluten,
huojutellen ruumistaan ja heitellen käsiään.
Hän oli aivan suunniltansa. Hän etsi kasaan kalastajien soittokunnan
jäännökset, joille hän maksoi palkan siitä, että he seuraisivat häntä
hänen kulkiessaan markkinoilla. Hän löysi kolme pientä musikanttia,
jotka olivat sikahumalassa ja heidän velvollisuutensa oli soittaa »Sua,
Man-saari, tervehdin», kun hän asteli johtaen heidän edellänsä.
»Terve, sä Man-saari.
Maa ihanainen,
Ma lemmin sun rantojas aina!»
»Anna soida, Jackie!»
»Kun vilja meiltä loppuu,
Niin merelle on hoppu.
Elomme on vain meren laina.»
Sitten hän tunkeutui edelleen väkijoukon läpi, hyppien, nauraen ja
toruen soittajia, kun ne sotkivat sävelen. Koettaen näyttää itsekin
juopuneelta hän varoi ilmaisemasta, että hänen mielessään askartelivat
aivan toiset ajatukset, mutta hänen silmänsä tuijottelivat joka
suunnalle, tutkien jokaisen kasvoja ja kuunnellen jokaisen puhetta.
»Tuolla miehellä on sitten rahaa kuin roskaa, hyvä Liza — sanotaan,
että hänellä on miljoonia.» — »No kylläpä hän osaa antaa mennäkin. —
Nuoret man-saarelaiset eivät osaa hoitaa omaisuutta — jos sattuisivat
saamaankin. Ajattelenpa tässä, minkähänlainen hänen vaimonsa
lienee. Minä en koskaan salli mieheni pistää kättään rahakukkaroon.
Kolme puoli-pencestä on hänelle aivan kylliksi yhdellä kertaa.» —
»Minkäkölainen vaimo, kysytte? Ettekös te tiedä, hyvä ihminen?» Ja
sitten alkoi supatus ja kuiskii tus.
»Basso, poika — anna basson kuulua, minä sanon sinulle.»
»Me muistelemme siellä
Lapsiamme vielä
Ystäviämme Erin salamassa.»
»Kuka tuo mies sitten on?» — »No, sehän on kapteeni Quilliam, joka on
ollut Kimberleyssä.» — »Sekö? Onko se se sama, joka on nainut Caesarin
tyttären Glenmooarista?» — »Nainenhan on jättänyt hänet ja kuuluu
karanneen jonkun roiston kanssa.» — »Älä sun... enää sano.» — »No, minä
näin sen akan omin silmin — —»
»Quigginin salissa on
riemu mahdoton.
Siellä olutta ja hunajata vuotaa.»
»Seis, pojat.»
Pete oli äkkiä pysäyttänyt soiton hilliten soittajia kätensä liikkeellä.
»Mitä te sanotte, herra Corteen?»
»En mitään, hyvä kapteeni. Ei teidän tuolla tavalla tarvitse tuijotella
minuun. Minä vain sanoin, että minä kerran olin seurakunnan kokouksessa
Sulbyssä ja minä näin — —»
»Jatka, Jackie.»
»Siellä nauravat suut
Siell' on sängyt ja muut,
Jos väsyneenä poika vain huokaa.»
Onneton mies koetti pettää itseänsä vähintään yhtä paljon kuin muita.
Jok'ikisen ihmisen kasvoistahan oli tutkinut ilmettä, joka kertoisi
hänelle salaisuuden, hän oli odottanut kuulevansa sanan, huomaavansa
salaisen silmäyksen, vaaninut joka hetki, että joku näistä, jotka
olivat tulleet etelästä, pohjoisesta, idästä ja lännestä, sanoisi:
»Minä olen nähnyt hänet.» Hän oli kätkenyt sen tuskan, joka poltti kuin
palava tuli hänen sieluansa koettaen teeskennellyllä ilolla peittää sen
maailmalta ja pakottaen itsensä uskomaan, että Kate ei ollut koko tällä
saarella, koskei kukaan niistä, jotka olivat tulleet Tynwaldiin tänä
päivänä ollut nähnyt häntä, että hän tietämättään oli puhunut totta ja
että hän oli onnellisin ihminen maan päällä.