Tynwaldin harju on ikivanha Man-saaren eduskunnan kokoontumis- ja
käräjäpaikka. Se on saaren keskiosassa, laaja, vihreä aukeama, jota
kolmelta puolen ympäröivät yksinäiset kukkulat ja neljännellä puolen
se viettää loivasti rantaa kohden. Tämä kenttä on muodoltaan kuin
kitara. Varsinkin keskiosassa kukkulat supistuvat lähekkäin ja siten
syntyy kitaran kaula! Aukeaman toisessa päässä on kirkko. Ympäröivistä
vuorista korkein kohoaa noin kuutisen syltä muiden yli.
Tuomarin ja kuvernöörinsihteerin vaunut olivat ajaneet juhlapaikalle
kirkon vasemman puoleisesta portista ja muuan poliisi oli avannut oven.
Eteisen läpi kaikui temppelistä virren sävel.
»Viisitoista minuuttia liian myöhään», virkahti kuvernöörinsihteeri
kelloonsa katsahtaen. »Menemmekö me sisään, teidän
kunnianarvoisuutenne?»
»Katsellaan mieluummin tätä elämää täällä ulkona» vastasi Philip.
Vaunun ovi lyötiin kiinni ja ne lähtivät vyörymään yli vihreän kentän
Sen rajoittamaton rinne oli täynnä vaunuja, kärryjä, myymäpöytiä
ja telttoja. Siellä tarjosivat kadun-kiertäjät kaupaksi huokeita
kellojansa; siellä oli pääntutkijoita parituoleineen, lihavia naisia,
kääpiöitä, kiertäviä soittoniekkoja, kaupustelijoita, jotka möivät
nekkuja ja karamellejä tinaisista laatikoistansa, ja kaikenlaisia
likaisia ja epäiltäviä olentoja, joita kaupunkien kadut kasvattavat.
Olipa sinne tuotu myöskin härkiä ja korskuvia oriita, jotka hirnuen ja
möyryten kuopivat maata saaden kuivan kentän pölisemään.
Tungos oli jo melkoinen ja lisääntyi joka hetki. Kun upeat loistovaunut
saapuivat, ne tuossa tuokiossa jakoivat väkijoukon kahden puolen tietä,
niin että se muodosti kujan. Toiset ajopelit toivat kelvollista väkeä,
toisissa taas oli kaikenlaisia lurjuksia mitä huonointa lajia.
Ympäri vuorien ympäröimää alaa oli asetettu rykmentti sotilaita
pistimineen ja kivääreineen. Harjulle johtavalle tielle oli levitelty
kaisloja. Kukkulan laella oli kaksi nojatuolia, joiden päälle oli
lankojen avulla kunniakatos levitetty. Tuolit olivat vielä tyhjät, ja
kukkula ja sinne johtava lie säilytettiin vapaana.
Keskipäivän aurinko paahtoi kuumasti, ilma oli raskas ja painostava.
Välistä sekaantui kirkosta kaikuva virren sävel ampumaradan paukkeeseen
ja kaupustelijoitten huutoihin ja laverruksiin. Jonkun ajan kuluttua
kuului toisenkinlainen sävel — voimakas ja vaikuttava — kuului kaukaa
lähestyvä torvien soitto. Se kaikui kahtaalla: Peelin suunnalla ja Port
St. Maasta johtavalta tiellä.
»Nyt ne tulevat», virkahti kuvernöörinkirjuri katsahtaen Philipin
kasvoihin, jotka näyttivät vavahtelevan ja valahtivat entistäänkin
kalpeammiksi.
Lähestyessään soittokunta lakkasi soittamasta. Pian ilmestyi
lännestäpäin tuleva äänetön joukko pitkänä jonona vuoren juurelle,
jossa se kääntyi etelästä tulevaa joukkoa vastaan. He olivat puetut
merimiestakkeihin ja merisaappaihin, eikä heillä suurissa ruskeissa
kourissansa ollut mitään aseita. Muuan pitkä miehen järiläs asteli
vakavana heidän edellänsä. Se oli Pete.
Philip ei enää voinut kestää tätä jännitystä kauempaa. Hän astui alas
vaunuista. Kuvernöörinsihteeri teki samoin ja seurasi häntä, kun hän
hitain, epävarmoin askelin laahusti edellä.
Muutaman suuren puun juurella teitten risteyksessä kalastajain joukot
yhtyivät ja siinä syntyi kauhea tungos. Aivan puunrungon ympärillä oli
jonkinlainen kiviraunio. Pete kiipesi sille, niin että hänen päänsä
liaksi yli muiden.
»Pojat». hän sanoi, »tuolla harjulla on kolmesataa asestettua
sotilasta, kullakin kaksikymmentä kovaa ammusta. Te olette tulleet
tänne, koska teillä on siihen oikeus. Te menette nyt rauhallisina
tuonne harjulle ja sekaannutte sotilaitten joukkoon niin, että jokaisen
sotilaan kummallakin puolella on mies ja kolmas takana. Ne, jotka
ajavat teidän asiaanne, lausuvat sitten julki teidän vaatimuksenne. Jos
heitä kuunnellaan, ette voi toivoa sen parempaa. Ellei heitä kuunnella
ja jos annetaan määräys ampua heitä, silloin te, ennenkuin he ehtivät
panna tuon käskyn täytäntöön, tartutte kuhunkin noista kolmestasadasta
sotilaasta, kellistätte heidät selälleen ja otatte, heiltä aseet pois.
Älkää tehkö sotilaille mitään pahaa − nehän toteuttavat vain sitä,
mitä on käsketty. Mutta älkää myöskään antako sotilaitten vahingoittaa
teitä. Te olette tulleet tänne vaatimaan oikeutta eikä tappelemaan.
Mutta jos joku alkaa taistelun teitä vastaan, toimikaa niin, että
hän aina muistaa tämän päivän. Ottakaa aseeksenne jok’ikinen jotakin,
vaikka myymäpöytä, ellette voi löytää mitään muuta kättä pitempää. Ja
jos tulisi verta vuotamaan, jättäkää minulle se mies, jonka käskystä
se tapahtuu. Ja nyt, pojat, lähtekää harjulle, kuten miehet ja
man-saarelaiset».
Ei kuulunut hyvähuutoja, ei ilokarjuntaa, ei kätten taputusta. Kuului
vain pidätettyjä huudahduksia ja epämääräistä murinaa.
»Tulkaa», kuiskasi kuvernöörinsihteeri pistäen kätensä Philipin
vapisevalle käsivarrelle. »Vähän aavistaa tuo miesraukka, että jos
verta vuotaa, vuotaa juuri hänen verensä ensiksi.»
»Oi, taivaan Jumala!» huokasi Philip.