Kate riensi rinnettä alas ilosta huudahtaen ja suuteli häntä.
Philipistä tuntui, että hänen pitäisi estää se, mutta hän ei voinut
ja niin hän vastasi suudelmalla. Sitten Kate pisti kätensä hänen
kainaloonsa ja yhdessä he laskeutuivat rannalle.
»Minä olen niin iloinen, että sinä tulit», alkoi Philip.
»Saatoitko sinä hetkeäkään luulla, etten tulisi?» vastasi Kate, ja
hänen kasvonsa olivat pelkkänä hymynä ja äänensä kuului kiihkeänä
kuiskauksena.
»Minulla on jotakin sanottavaa sinulle, Kate — jotakin hyvin vakavaa.»
»Onko?» kysyi Kate. »Onko se niin hirveän vakavaa?»
Hän nauroi ja punastui vuorotellen. Eikö hän tiennyt, mitä Philip aikoi
sanoa? Eikö hän arvannut, mitä Philip aikoi sanoa? Eikö hän arvannut,
mikä tämän vakavan asian täytyi olla? Pidentääksensä tätä suloista
odotusta hän osoitti, että hänen mieltänsä muka kiinnittivät hänen
ympärillään olevat seikat. Hän katsahti merelle ja sitten kallioille,
joiden yli mainingit vyöryivät pieniin rantapoukamiin, hypähteli ilosta
huudahdellen kiveltä kivelle ja pitäen yhä lujasti kiinni Philipin
käsivarresta.
»Nyt sinun täytyy olla hiljaa ja kuunnella», sanoi Philip.
»Oh, minä olen niin kiltti — niin kauhean kiltti!» vastasi Kate. »Mutta
katsoi Katsohan noita valkeita hevosia tuolla — kaukana tuon laivan
luona! Etkö luule, että meren haltija aikoo pian näyttää valtaansa,
vai?»
Hän huomasi nyt Philipin vakavan ilmeen ja sanoi ankarasti koettaen
muuttaa ilmeensä vakaviksi ja arvokkaiksi: »Ole vaiti, Kate. Hillitse
itseäsi. Philip aikoo puhua sinulle — vakavasti — hyvin vakavasti.»
Sitten hän käänsi päänsä kallellensa ja katsoi Philipiä suoraan silmiin
sanoen: »No, herrani, miksi et ala? Ehkä pelkäät, että minä rupean
itkemään. Minä en rupea — minä lupaan sinulle, etten rupea.»
Mutta nyt hän alkoi tulla levottomaksi nähdessänsä Philipin kasvojen
tavattoman huolestuneen ilmeen ja hänen oma iloisuutensa vähitellen
haihtui. Kun Philip alkoi puhua, hänen äänensä oli kuin särähtelevä
kaiku entisestänsä.
»Sinä muistanet, Kate, mitä sanoit, kun minä toin viimeisen kirjeen
Kimberleystä — että jos sinä seuraavana aamuna huomaisit, että se oli
erehdys — —»
»_Onko_ se erehdys?» kysyi Kate.
»Ole tyyni, Kate.»
»Minä olen tyyni, rakkaani. Minä muistan sanoneeni, että se tappaisi
minut. Mutta se oli hullusti sanottu. Minä en enää sanoisi niin. Onko
Pete elossa?»