»Hän on kuollut», sanoi Philip. Kate horjahti ja oli kaatua, mutta
hillitsi itsensä. »Odottakaa, odottakaa!» hän sanoi. »Onko se aivan
totta? Eikö siinä ole mitään erehdystä? Oletteko siitä varma?»
»Se on liiankin totta.»
»Minä voin kestää nyt tämän totuuden — mutta jälkeenpäin — yöllä,
huomenna, se ehkä tappaa minut, jos — —
»Pete on kuollut, Kate. Hän kuoli Kimberleyssä.»
»Philip!»
Kate purskahti villiin, hermostuneeseen itkuun ja kätki kasvonsa hänen
rintaansa vasten.
Philip kiersi kätensä hänen ympärilleen, ajatellen lohduttaa häntä.
»Kas niin, olkaa urhea. Koettakaa rauhoittua. Se on kauhea isku. Minä
olin varomaton. Tyttö parkani. Urhea tyttö parkani!»
Kate painui hänen turviinsa, niinkuin pelästynyt lapsi. Kyyneleet
vuosivat suljettujen silmäluomien välitse. Ne sulut, joita neljä vuotta
oli väkivaltaisesti rakennettu ja pidetty pystyssä, murtuivat tänä
hetkenä ja hän suuteli Philipiä huulille iloisena ja onnellisena, että
oli päässyt näyttelemästä valehtelijan ja petturin osaa, Philip vastasi
hänen suudelmiinsa ja he molemmat hymyilivät kyyneltänsä läpi.
Pete-parka! Pete-parka! Pete-parka!