»Tuo kunnon Pete — kuinka onnelliseksi hän tuleekaan», sanoi Philip.
Kate alkoi vihata yksin Peten nimeäkin. Hän suuttui myöskin Philipille.
Miksi hän ei voinut arvata? Tämä salaileminen jäyti hänen sydäntänsä.
Kun hän seuraavalla kerralla näki Philipin, hän oli torilla
myymässä voita kärryjänsä ääressä, ja hevonen oli riisuttu pois.
Tytöt hihittivät ja supattivat, kun hän meni ohi ja nosti hattuaan
tervehdykseksi. Tämä raivostutti häntä. Hän möi voinsa yhtä pennyä
huokeammasta naulan ja panetti hevosensa aisoihin ja ajoi aikaisin
kotiin.
Tiellä Sulbyyn hän kohtasi taaskin Philipin ja pysäytti hevosensa. Hän
oli matkalla Kirk Michaeliin tervehtimään vanhaa tuomaria, joka oli
sairaana. Eikö hän tahtoisi nousta rattaille? Philip epäröi, hänen teki
mielensä ja sitten hän nousikin kärryihin. Kun Kate sitten korjasi
asentoansa, oli Philipin jalka hänen hameensa liepeellä. Tämän huomaten
Philip hätkähti kuin olisi polkenut hänen varpaitaan.
Kate naurahti, mutta häntä suututti kauheasti ja kun Philip sitten
»Keijukaisen» luona laskeutui alas ja lupasi iltasella paluumatkallansa
poiketa taloon, sanoi Kate, että Mummi varmaankin ilostuu hänet
nähdessään.
Tytöt olivat palanneet markkinoilta työnsä tehtyänsä ja seisoivat
myllyn padolla, kädet ristissä esiliinansa alla, puhellen ja
lirputtaen, kuten linnut rannan puissa, kun Philip palasi Sulbyn kautta
kotiin. Hän näki Katen tulevan vuoritietä alas, ajaen edessään kahta
hiehoa, kädessään pitkä vesa, joka välkkyi ilta-auringon valossa. Tyttö
oli taas saanut hyvän tuulensa takaisin ja asteli reippaasti eteenpäin,
laulaen iloisesti erästä rallatusta — täynnä eloa, nuorekasta iloa ja
kauneutta.
Hän ei ollut huomaavinansa Philipiä, ennenkuin oli aivan hänen luonansa
ja silloin hiehot kääntyivät karjapihaan. Sitten hän sanoi: »Minä olen
kirjoittanut ja kertonut hänelle.»
»Mitä?» kysyi Philip.
»Että te olette vannonut tulevanne vanhaksi pojaksi.»
»Minäkö muka olen sanonut niin?»
»Niin. Ja minä sanoin, että te olette niin kaukana tytöistä ja
pelkäätte kaikkia nuoria naisia, ettei teillä varmaankaan ole sydäntä
ollenkaan.»
»Sitä te ette ole tehnyt?»
»Olen niinkin, ja ettei hän voinut jättää ketään paremmin kuin teidät
pitämään huolta minusta näinä vuosina, koska teillä ei ole silmää, eikä
korvaa eikä ajatuksia ketään muuta elävää olentoa kuin häntä varten.»
»Te ette ole ikinä kirjoittanut, tuollaista hulluutta Petelle.»
»Minäkö en olisi?» ihmetteli Kate ja sipsutti varpaillaan tiehensä.
Philip seurasi jäljessä. Hän juoksi pihan läpi, Philip juoksi myöskin.
Hän avasi hedelmätarhan portin ja livahti sen läpi maitokamarin ovelle,
jossa Philip sai hänet kiinni, kiertäen kätensä hänen vyötäisilleen.
»Ette ikinä, te vallaton! Sanokaa ei, sanokaa ei!» hän huohotti.
»Ei.» Kate kuiskasi kääntäen huulensa hänen suudeltavakseen.