Myöhemmin samana päivänä Caesar palasi myllyltä tuoden sen
hämmästyttävän tiedon, että Philip ratsasti taloa kohden suurta tietä
myöten.
»Herra hyvästi siunatkoon!» huusi Nancy lentäen kuin siivillä pesemään
kasvojansa. Mummin kädet näpelöivät ahkeraan asetellen myssyä suoraan,
ensin suorittuaan harmaita hiuksia sen alla. Kate itse oli kadonnut
kuin valon häivähdys, mutta kun Philip laskeutui portilla hevosensa
selästä, näyttäen pitemmältä, vanhemmalta, kalpeammalta ja vakavammalta
kuin ennen, kohottaen hattuansa ja paljastaen vaalean päänsä, hymyillen
kuin auringonsäde, Kate näytti sattumalta tulevan portaita alas
ihastuttava hattu mustalla, aaltoilevalla tukallansa ja pieni kori
käsivarrellansa.
Kuului lyhyt hämmästyksen huudahdus, seurasi jälleentunteminen,
lausuttiin hämillään tervehdykset ja sydämet sykkivät rajusti.
»Minä olen menossa kanojen pesille», sanoi Kate. »Kai te aiotte mennä
tervehtimään äitiä.»
»Ehdin kyllä vielä sinnekin», sanoi Philip. »Enkö saa tulla auttamaan
teitä ensin? Sitäpaitsi minulla on teille jotakin sanottavaa.»
»Sitäkö että te olette 'läpäissyt'» sanoi Kate.
»Se nyt ei ole sanomisen arvoista», sanoi Philip. »Olen oppinut vasta
aakkoset, ymmärrättehän. Nyt minä vasta olen valmis oikein alkamaan.»
He astelivat takapihalle, jonne Philip sitoi hevosensa ja heitti sille
heiniä. Sitten heidän etsiessään munia olkikasoista tai pensaikoista,
sanoi Kate, että hän toivoi hänen hyvin menestyvän ja Philip vastasi,
että menestymisen mahdollisuudet olivat nyt hänellä varmemmat kuin
pelkkä toivo. Hänellä itselläänkin oli jonkinlainen aavistuksentapainen
varmuus siitä. Kate ei oikein häntä ymmärtänyt, mutta katseli häneen
loistavin silmin ryömiessään nelinkontin olkikasan vieressä ja sanoi:
»Miten ihanaa varmaan onkaan olla mies!»
»Niinkö luulette?» sanoi Philip. »Minä kuitenkin muistan erään, joka
sanoi, ettei ollut kovinkaan pahoillaan siitä, että oli tyttö.»
»Sanoinko minä niin?» sanoi Kate. »Mutta siitä on hyvin kauan aikaa. Ja
minä muistan erään, joka oli olevinaan iloinen siitä, että olen tyttö.»
»Siitäkin on hyvin kauan aikaa», sanoi Philip ja he molemmat nauroivat
vallattomasti.
»Tytöt — ja pojat ovat varsin merkillisiä olioita!» sanoi Kate
äidillisesti huoaten ja painaen kasvonsa lähelle pesää, jossa kanaemo
kotkotti ja kaksi untuvaista poikaa kurkisti emon siiven alta.
He kulkivat hedelmätarhan läpi, ja siellä puut heiluttelivat puhkeavia
nuppujansa vienossa tuulessa.
»Minulla on teille taas kirje Peteltä», sanoi Philip.
»Onko?» kysäsi Kate.
»Tässä se on», sanoi Philip.
»Ettekö te tahtoisi lukea sitä?» kysyi Kate.
»Sehän on teille. Varmaankaan eivät tytöt halua että joku muu — —»
»Ah! Mutta sehän ei kuitenkaan koske teitä; tehän tiedätte kaikki — ja
sitä paitsi — lukekaa se ääneen, Philip.»
Kori käsivarrellansa ja pitäen toisella omenapuun haarasta kiinni Kate
seisoi sill'aikaa kun toinen luki:
»Rakkahin Kitty!
Kuinka sinä voit ja kuinka voi Philip ja kuinka Mummi? Minä voin
kerrassaan verrattomasti. Minua sanotaan kapteeniksi nyt — kapteeni
Pete. Minä olen jonkinlainen päällysmies timanttikaivoksella Kimberleyn
lähellä. Minä vietän nyt täydellistä herrasmiehen elämää. Minä kuten
muutkin herrat. Minulla ei ole mitään muuta tekemistä kuin istua
paperit käsissä suuren päivänvarjon alla, kuten joku neuvosmies,
sill'aikaa kuin kaksikymmentä kafferia tekee työtä. He pitävät pientä
helinää ja kolinaa juuri siksi, ettei torkahda. Kun kafferit löytävät
timantin, on se otettava heiltä ja pantava merkki miehen nimen
kohdalle päivätyölistaan. Heillä on omat merkilliset nimensä, mutta me
ristimme heidät omalla tavallamme — Kuusipencenen, Seitsenliivinen,
Lampaankäpälä, Kilpajuoksija — tai mitä tahansa. Kun kafferi löytää
timantin, hän saa siitä osapalkkion, samoin saa myöskin päällysmies.
Minä pelkään, että minä tulen pian hirvittävän rikkaaksi. Sano sille
äijälle, että minä pian voin ostaa harmonin hänelle. Nämä miehet ovat
kuitenkin viekkaita lurjuksia ja jos he voivat viedä jotakin pölyä
kourassansa ja saavat sinne kähvelletyksi jonkun jalokiven, jos sattuu
katsomaan toisaalle, tekevät he sen kyllä mielellänsä. Sitten he myövät
ne buuri-lurjuksille ja silloin saa käyttää kaiken lakimiestaitonsa,
saaduksensa ne takaisin. Mutta buurit eivät voi tehdä kenellekään
mitään vahinkoa, sillä niillä ei ole muita aseita, kuin nyrkit —
sehän on vain lasten leikkiä. Se on merkillisen likaista joukkoa,
ihmeteltävän suuressa määrässä samanlaista, kuin muutamat laiskat
mansaarelaiset, erittäinkin Musta Tom. Kun he näkevät meidän virrassa
uivan ja peseytyvän, sanovat he: »Miten likaisia nuo englantilaiset
ovatkaan, kun heidän täytyy peseytyä kolme kertaa päivässä. Me
peseydymme vain kerran viikossa.» Kun kafferi varastaa jalokiven,
me asetamme hänet kenttäoikeuden tuomittavaksi, mutta siitä minä en
oikein pidä, sillä nuo oikeuden palvelijat eivät ole aivan luotettavia;
tavallisesti minä sen vuoksi itse kuritan neekereitäni, ollen lempeämpi
heille ja jos joku tahtoo tehdä minulle jotakin pahaa, ne miehissä
repivät hänet kappaleiksi.»
Kateita pääsi huokaus ja kärsimättömästi hän käänsi päänsä toisaalle,
kun Philip jatkoi epävarmalla äänellä:
»Rakastettu Kitty. Kuollakseni minä ikävöin saada nähdä vilahdukselta
sinun suloiset kasvosi. Kun yö saapuu ja minä makailen teltassani,
jonka seinät ovat erinomaista telttakangasta ja lattia on laudoista ja
kaikki on niin kodikasta ja mukavaa, minä sanon pojille: »Suut kiinni
nyt, miehet, ja antakaa ihmisten nukkua.» Mutta he eivät koskaan tajua
minun tarkoitustani. Minä toivon vain hiljaisuutta saadakseni rauhassa
ajatella... kun tähdet tuikkivat teltan raoista... lemmikkini katselee
tuota... loista suloisesti minun enkeli!...
»Todellakin, Kate», sammalsi Philip. »Minä en voi — —»
»Antakaa se sitten tänne», sanoi Kate.
Vapisevin käsin hän heilautti omenapuun oksaa ja valkeat kukat lensivät
hänen ylitsensä aivan kuin lumihiutaleet, sillä ne olivat löyhässä
hennoissa kannoissansa. Ottaen kirjeen hän silmäili sen läpi:
»Rakas Kirry, onko makrillia saatu tänä pyyntikautena ja onko mylly
käynnis ovatko kannat hyvin muninnee ja onko patti menny pois tamman
jalaasta ja miten äijjä itte jaksaa vieläkö se tekstiä sellittää täällä
on aivan samallainen eräs mies joka oli niellyt koko kirjan ja koitti
saada sen takaisin mutta Kirry ei mitään enempää tällä kertaa toivon
päseväni pian kottin ja saavani nählä teilät kaikki enkä tielä koska
rakaulel sinun rakkastava sulhases pet.»
Kun hän oli lopettanut kirjeen, hän käänteli sitä sormissansa ja päästi
toisen kärsimättömyyden huokauksen. »Te ette lukenut kirjettä, niinkuin
se oli kirjoitettu», hän sanoi.
»Mitä siitä vaikka kirjoitustapa onkin epävarma, kunhan rakkaus on niin
varma kuin tässä», sanoi Philip.
»Lieneekö hän itse sen kirjoittanut, mitä luulette?» epäili Kate.
»Kaikissa tapauksissa hän on itse sen allekirjoittanut ja epäilemättä
myöskin sen itse sanellut, mutta luultavasti on joku Gillsin pojista
pitänyt kynää.»
Tyttö punastui hieman, solahdutti kirjeen mekkonsa taskuun ja näytti
häpeävän.