Kului kauan aikaa, ennenkuin Philip ilmestyi uudestaan Sulbyyn. Siihen
hänellä oli tärkeät esteensä. Hänen opintonsa veivät nyt kaiken hänen
aikansa. Kun hän ei ollut työssä Douglasissa, hänen täytyi seurustella
tätinsä kanssa Balluressa. Mutta ei poissaolo eikä vuosien hiljainen
vierintä voinut vapauttaa häntä kiusauksesta. Eräs tärkeä tehtävä
loi tytön lakkaamatta hänen mieleensä. — Se oli velvollisuus, joka
kielsi häntä unohtamasta Katea — hänen lupauksensa Petelle olla hänen
»Dooiney-Mollansa». Eikö hän ollut vannonut pitävänsä huolta tytöstä?
Hänen täytyi pitää lupauksensa. Sehän oli pyhä luottamustehtävä.
Philip keksi keinon pelastua pulasta. Posti oli puolueeton ja
lahjomaton sanansaattaja ja siksi hän kirjoitti hyvin usein. Joskus
hänellä oli uutisia ilmoitettavana, sillä pettääksensä Caesarin
vakoilevaa silmää Pete lähetti tervehdyksensä hänen kauttansa. Joskus
hänellä oli rakkauskirje lähetettävänä, toisinaan taas lahjoja.
Kun sellaisia välttämättömiä syitä ei ollut, katsoi hän kuitenkin
velvollisuudekseen pitää yllä kirjevaihtoa. Jouluna hän lähetti
joulukortin, juhannuksena kimpun sammalruusuja, yksinpä pyhän
Valentinen päivänäkin juhlatervehdyksen. Kaikki tämä kuului hänen
velvollisuuteensa ja kaikki mitä hän teki, sen hän teki Peten nimessä.
Hän vakuutti itsellensä, että hän täydelleen unohti itsensä. Sitten kun
hän oli kieltänyt silmiltänsä ilon katsella tytön kasvoja, hän kohotti
uljaana päänsä ja uskoi olevansa tosi ja uskollinen ystävä.
Kate pelkäsi vähemmän ja ujosteli myöskin vähemmän. Hän otti vastaan
Peten lahjat ja käytti niitä Philipin tähden. Salaisesti hän
sydämessään ei ollenkaan sitä hävennyt. Vuosien kuluessa elämä kutsui
häntä yhä voimakkaammin ja viehättävästä tytöstä kehittyi komea nainen,
jonka neitseellinen kauneus lumosi ja hurmasi. Tämä ulkonainen muutos,
joka aikojen kuluessa hänessä tapahtui, sai hänet melkein kokonaan
unohtamaan entisyyden. Oli tapahtunut jotakin, joka oli tehnyt hänet
kerrassaan toiseksi. Hän oli kuin sen tytön vanhempi sisar, joka kerran
oli tuntenut Peten. Että tämä pikku sisar voisi pakottaa häntä johonkin
tuntui aivan mahdottomalta, Kate ei koskaan ajatellut sitä.
Yleensä hän ei uskonut salaisuuksiansa kenellekään. Hänen sukulaisensa
olivat Ross Christianin jutun vuoksi joutuneet kokonaan harhaan. Heidän
luulonsa mukaan Kate edelleenkin oli ihastunut häneen ja odotti häntä,
siksi ei hän koskaan puhunut Petestä. Philipin he luulivat joutuneen
epäsopuun hänen kanssaan sen tähden, että hän oli ollut uskoton hänen
ystävälleen, ja siksi he luulivat hänen pysyttelevän poissa. Tyttö ei
koskaan puhunut myöskään Philipistä, mutta kotiväki sen sijaan puhui
lakkaamatta hänestä ja heidän ylistyspuheensa kiihoittivat lakkaamatta
hänen salaista rakkauttansa. Kolmen vuoden ajan nämä kaksi olivat kuin
kaksi vankia, jotka ovat viereisissä kopeissa, aivan lähellä toisiansa,
saattavat kuulla toistensa äänen eivätkä kuitenkaan voi nähdä toistensa
kasvoja, palavat halusta saada tulla toistensa luokse ja koskea
toisiinsa, mutta eivät kuitenkaan voi sitä, koska seinä on välillä.
Taistelun jälkeen Caesar oli vapauttanut hänet kaikista tehtävistä
ravintolassa ja eräänä kevätpäivänä hän oli vajan luona kuorimassa
kaisloja kynttilän valamista varten, kun Kelly, postinkantaja, kulki
eteisen ohi, jossa Nancy Joe puhdisteli rautaisia kynttiläjalkoja.
»Olettekos kuullut uutista, Nancy?» sanoi Kelly. »Herra Philip
Christian on vapautettu kahden vuoden kokeiluajasta ja nyt hän pääsee
istumaan käräjiä.»
Nancy näytti miettiväiseltä. »Minä olen aivan varma, että se nuori
herra on kaikin puolin kelvollinen ja oikea tuomari», hän sanoi. »Mitä
hänestä nyt tulee?»
»Hänestä tulee täysivaltainen tuomari ja asianajaja, tyttöseni», sanoi
Kelly.
»Älähän mitään, niinkö?» sanoi Nancy.
»Eilen hän suoritti tutkintonsa kuvernöörin edustajan läsnäollessa.»
»Kuulepas, siinä on mies!»
»Tänä iltana minä toin siitä kirjeen Ballureen.»
»Tietysti minä uskon sen, herra Kelly. Hän on sentään kelpo poika,
sitähän minä olen aina sanonut. Siinäkin olen aina ollut oikeassa,
mutta täällä on ollut eräs, joka ei ole halunnut kuulla puhuttavankaan
siitä, ei ollenkaan.»
»Neiti Kate, häntäkö tarkoitatte? Siihen hänellä on omat syynsä,
eukkoseni, ne me kyllä tiedämme. Jääkää hyvästi, Nancy.»
»Hyvästi, hyvästi. Hauskoja uutisia te toittekin», sanoi Nancy ja
postinkantaja asteli edelleen.