»Täällä ei ole mitään nuorta neitiä, herra, täällä on vain
yksinkertaisen, kunniallisen miehen tytär, eikä tuo mies salli häväistä
tytärtänsä. Hattu päähän, herra. Te tarvitsette sitä tiellä.»
»Isä», huudahti Kate pelästyneellä äänellä.
Caesar otti ankaran ilmeen ja sanoi: »Mene paikalla huoneeseesi äläkä
liiku sieltä viikkoon.»
»Menkää», sanoi Ross. »Minä armahdan tuota vanhaa tyhmyriä teidän
tähtenne, Kate.»
»Te armahdatte minua?» huudahti Caesar. »Minä olen nähnyt ajan — mutta
Herra olkoon ylistetty armostansa! Armahtaa minua! Olisittepa tuon
sanonut viisikolmatta vuotta sitten, herra, niin olisi päänne lentänyt
suoraan seinään.»
»Minä en huoli armahtaa teitä enää», sanoi Ross. »Tuosta saatte — ja
tuosta.»
Naisten kirkuessa kuului kaksi voimakasta iskua, jotka sattuivat
Caesarin kasvoihin. Sinä hetkenä Philip oli miesten välissä.
»Ulos täältä», hän huusi Rossille.
»Jos lähden», vastasi Ross.
»Ulos täältä, tule minun kanssani», sanoi Philip.
Ross löi näppiään. »Kuten suvaitset», hän sanoi ja seurasi Philipiä
ulos talosta.
Kate oli kauhuissaan juossut yläkertaan, mutta viittä minuuttia
myöhemmin hän kiiti tietä pitkin, kasvoillansa epätoivo ja huivi päässä
ja hartioilla. Sillalla hän tapasi Kellyn, postinkantajan.
»Mitä tietä he ovat menneet», hän huohotti, »nuori Ballawhaine ja
Philip Christian?»
»Minä näin niitten rientävän rannikolle», sanoi Kelly ja huivinsa
hulmutessa Kate lensi kuin lintu osoitettuun suuntaan.