Suomen keskiaikuisista linnoista Savonlinna on nuorin. Nuoruuttansa
todistaa silmiinpistävästi sen muotokin, Suomen toisiin vielä seisoviin
linnoihin verraten.
Suomen vanhimmissa linnoissa, Turun ja Hämeen linnoissa, on muoto
tasa- eli neliskulmainen sekä linnakehässä että torneissa. Ne ovat
molemmat rakennetut tehdyille maakummuille, kuten vanhaan aikaan oli
varsin tavallista. Linnat ikäänkuin kerskailevat muuriensa paksuudesta
ja kestäväisyydestä, eivätkä luonnolta pyydä apua.
Edistyvä varustustaito havaitsi pian tuon tasakulmaisen muodon
heikkoudeksi, vieläpä alkoi hakea luonnolta tukea. Jopa Wiipurinkin
linna rakennettiin vähäiselle vuoriselle saarelle. Saari varustettiin
muurikehällä ja keskelle asetettiin itse pesälinna tornin juureen,
jolle ylempänä annettiin kahdeksankulmainen muoto.
Myöskin Savonlinna rakennettiin vuoriselle saarelle, joka asema ehkä
Wiipurin kokemuksesta oli havaittu edulliseksi. Linnan vanhimmat osat
ovat enimmäksi osaksi varustetut kaksinkertaisilla pystysuorilla
muureilla, jotka aina vähän takaa ovat välimuureilla toisiinsa
kiinnitetyt. Ulompi muuri on sisempää noin toista syltää korkeampi ja
ainoastaan ylimmällä osallaan varustettu tykki- tai ampumalävillä.
Myöskin pituudeltaan ovat nuo vanhimmat suojamuurit suorat, mutta
niiden tueksi ja sivaisemiseksi on, myöhempien bastionein tapaan, joko
kulmiin tai muurijaksoon asetettu ulkonevia viiden- tai kuudenkertaisia
pyöreitä torneja. Savonlinnan perustamisen aikana, jolloin tykit
pohjoismaillakin alkoivat tulla tavallisiksi, katsottiin siis pyöreitä
torneja kulmaisia kestävämmäksi.
Kirjallisia tietoja linnan rakennuksista keskiajalla on hyvin vähän
säilynyt. Huoneista tavataan ainoastaan kappeli, linnatupa ja
paistinhuone kalustoneen mainittuna.[29] Se Savonlinnan kuva, jonka
Olaus Magnus on julkaissut, on ehkä paljaan kertomuksen mukaan tehty.
Hän kertoo että linnan ainoalle portille vei rautaketjuilla vahvistettu
silta, joka aina yöksi vedettiin köysillä virran rantaan. Mahtavassa
virrassa, jonka syvyydestä ei ole tietoa, ovat kalat mustia. Jos joku
vaara uhkaa linnan isäntää, taikka unelias ja huolimatoin vartija
linnan sääntöjen mukaan on syöstettävä korkeilta muureilta virtaan,
niin ilmaantuu virran laineille kanteletta soittava neitonen
onnettomuutta ennustamaan.[30]
Jo alusta alkain näkyy Savonlinna käsittäneen ne linnaosat, jotka
merkitään _vanhan esilinnan_ ja _suuren linnapihan_ nimellä.
Vanha esilinna on muodoltansa, jos emme ota erään muurin tekemää polvea
lukuun, melkein kolmikulmainen. Sen kolmessa kulmassa seisoivat Tott'in
rakentamat kolme tornia: luoteisessa kulmassa _Kellotorni_, joka sai
nimensä tornin neljännessä kerrassa riippuvista kirkonkelloista, joista
ainakin yksi oli Venäjältä ryöstetty, sekä n.s. "linnansanojasta" eli
aikakellosta, jolla ainakin 16:lla sataluvulla oli varsinainen
lauta-koppelinsa tornissa; pohjoisessa kulmassa _Kirkkotorni_, jolle
tornin kolmannessa kerrassa oleva kappeli on antanut nimen, ja
kaakkoiskulmassa _Pyhän Erkin torni_, jonka Tott luultavasti nimitti
suojeluspyhänsä mukaan. Torneista on ainoastaan kaksi ensinmainittua
jälillä.[31]
Selvyyden vuoksi sanomme Kellotornin ja Kirkkotornin välistä suojajaksoa
Asuntokerraksi, koska sillä alalla nähtävästi alkuperäisen linnan
tärkeimmät asunnot olivat. Kellotornia ja Pyhän Erkin tornia
yhdistävää, polven tekevää muuria, johon Komendantti-kerta liittyy,
sanomme Komendanttimuuriksi ja Kirkkotornin ja Pyhän Erkin tornin
välillä olevaa kertaa Kirkkokerraksi, siinä löytyvän uuden kirkon
vuoksi.
Suuri linnapiha, joka on monta vertaa isompi esilinnan pihaa, on
muodoltansa likimmiten pitkäläntä neliskulma. Linnapihan läntisessä
päässä vastaava kirkkokerta eroittaa pihan esilinnan pihasta. Mainitut
Kirkkotorni ja Pyhän Erkin torni jäivät siten suuren linnapihan
luoteiseen ja lounaiseen kulmaan. Linnapihan pohjoisessa ja
kaakkoisessa kulmassa ei alkuansa torneja ollut. Pihaa arvattavasti
ainoastaan ympäröitsivät kaksinkertaiset suojamuurit, jotka
välimuureilla olivat toisiinsa kiinnitetyt.
Nuo vanhimman linnan osat eivät kuitenkaan ole monessa kohden
alkuperäisessä muodossaan säilyneet.. Myöhemmän ajan muutoksiin ja
lisärakennuksiin nähden Savonlinna ei ole pidettävä ainoastaan
keskiaikuisena muinaisjäännöksenä, vaan pikemmin historiallisena
rajalinnoituksena, jonka eriaikuisissa rakennuksissa voimme lukea
muistoja linnan 400-vuotisesta historiasta.
Lähdemme noita muistoja Savonlinnan muureissa vuosisatojen vieriessä
pikimältään kyselemään.
Jokseenkin alkuperäisessä muodossaan mahtoi Savonlinna säilyä
uskonpuhdistuksen aikakauteen. Ainakaan ei ole tietoja varhemmista
rakennuspuuhista säilynyt. Veronkantojen ohella v. 1539 mainitaan
myöskin 143 syltää kiveä, josta voimme arvata että linnaa siihen aikaan
rakennettiin. V. 1547, kun Kustaa Fincke asetettiin Savonlinnan
isännäksi vanhentuneen voudin, "Suomalaisen Klemetin" sijaan, sai hän
käskyn pitää huolta linnan korjaamisesta ja vahvistamisesta,[32] mutta
vasta 1555-56 vuoden sota näkyy virittäneen rakennustuumat. V. 1556
kirjoittavat senaikuiset sotapäälliköt Ture Bjelke ja Gödik Fincke
herttua Juhanalle linnan varustamisesta, arvellen että, kun vesi linnan
ympärillä melkein läikkyy muureja vastaan, ei ole tilaisuutta
varustuksiin linnan ulkopuolella, mutta sopisi vahvistaa linnaa
vallituksilla muurin sisäpuolella.
Kustaa Wasalie kirjoittavat samat miehet linnasta seuraavalla tavalla.
"Koko linna on hyvässä kunnossa varustuksiensa puolesta sekä
sivaisemista että rinnakkaista puolustusta varten. Sen ohessa on
esilinnan itäpuolella Venäjää vastaan kaksi tornia (Kirkkotorni ja
Pyhän Erkin torni), jotka myös ovat sivaisemiseen kelvolliset, mutta
toinen niistä (Pyhän Erkin torni) on jotenkin pilaantunut ja halkeilee
huonon perustuksensa vuoksi; kuitenkin voi siitäkin antaa hyvää
puolustusta vähemmällä tykistöllä, kaksinkertaisilla hakapyssyillä ja
falkuuneilla. Mutta toinen torni on vahva ja hyvä sekä sivaisemaan että
rinnakkaiseen puolustukseen. Onpa vihdoin kiertäviä suojavarustuksia
ympäri kaiken linnan, osittain kaksinkertaisetkin. Kuitenkin ovat nuo
suojavarustukset paikoin jotenkin rauenneita, jonka vuoksi ensi
tilaisuudessa tulevat tarpeen mukaan parannettavaksi." Kellotornista ei
kirjeessä puhuta, arvattavasti siitä syystä, että sen puolustuskoneet
painuvat Vääräsaarelle päin.
Vaikka Fincke jo v. 1558 pyysi Henrik v. Köln'iä Hämeenlinnasta
rakentajaksi, kului kuitenkin vielä pari vuotta ennenkun linnaa
todenteolla ruvettiin vahvistamaan. Linnan rakentajaksi saatiin Sigfred
niminen muurimestari, jolla työn kestäessä oli Listensaaren kartano
Säämingillä käytettävänä veroista vapaana. Vuosina 1560-62 rakennutti
Kustaa Fincke suuren linnapihan kaakkoiseen kulmaan, linnan
vaarallisimmalle paikalle Kyrönniemen edustalla, vahvan pyöreän tornin,
joka oli tunnettu nimellä _Paksutörni_ ja, eräästä säilyneestä
asemapiirroksesta nähden, mahtoi olla linnan muita torneja milt'ei
toista paksumpi. Tornin varustamiseksi muun muassa raudoitettiin
kahdeksantoista tykkivuodetta. Sen alimmaisia kertoja käytettiin
varasto-, jyvä- ja suola-aitoiksi. Eräs pieni v. 1666 mainittu holvattu
ja takalla varustettu kamari todistaa, että tornissa myöskin asuttiin.
Kamarissa ehkä joku tykin-ampujain päällikkö tai joku tornin vahti
majaili.
Myöskin Juhana III:nen hallituksen aikana, kun Savon rajoilla ja
Karjalassa sodan liekki ehtimiseen leimusi, tuon tuostakin oltiin
linnassa varustus- ja rakennuspuuhissa. Niinpä vv. 1576 ja 1577
sanotaan linnan ympäri rakennetun vallituksia kivellä ja kalkilla
täytetyistä hirsisalvoksista. Nuo vallitukset kuitenkin jo v. 1583
kuninkaan käskystä revittiin. V:n 1580 paikoilla tilattiin
Wiipurista rakentaja linnassa toimittelemaan. Silloin muun muassa
rakennettiin linnan eteläpuolelle 36 kyynärää pitkä sali, jolla
luultavasti tarkoitetaan kirkkokerrassa olevaa uutta kirkkoa, joka
myöhemmän-aikuisella muurilla on kirkon porstuasta eroitettu. Ne niukat
tiedot, jotka tilintekokirjat ylipäänsä antavat lisärakennuksista ja
varsinkin niiden asemasta, tekevät löytyvien tietojen käsittämisen ja
käyttämisen ylen vaikeaksi. Kuitenkin valitti Gödik Fincke vielä v.
1586 että Savonlinnan rakennus oli laiminlyöty, koska siitä
rakentajasta, josta kuningas oli kirjoittanut, ei ole mitään kuulunut;
paitsi sitä oli linnassa sellainen puute ja nälkä, että hänen oli
täytynyt päästää paljon väkeä linnasta; niistä kolmesta pitäjäästä,
joista oli linnalle eläkettä, käytettiin monia veroja muihin tarpeisin.
Vuosina 1589 ja 1590 rakenteli linnassa vanha Pietari niminen
rakennusmestari. Koska hänellä näkyy olleen työtä Käkisalmessa ja
muillakin paikoilla, niin pyysi Gödik Fincke toista rakentajaa
Savonlinnaan, toivoen ettei ruoka työmiehiltä loppuisi, sillä linnan
vartijaväki ei ollut moneen vuoteen saanut vaatteita eikä muutakaan
palkkaa.[33]
Nuijasodan Savossakin raivonneet myrskyt nähtävästi menivät ohitse
jättämättä Savonlinnaan muita muistoja kuin ne kädet, jotka linnan
isäntä antoi katkoa nuijaväen lähettiläiltä v. 1595. Savon asukkaat
olivat näet yleensä ryhtyneet Nuijasodan kapinaan ja hävittäneet
huovien ja kruununkäskyläisten taloja. Pohjalaisten päällikköjen
johdolla he riensivät Rautalammelta Pieksämäen ja Joroisten kautta
Savonlinnaa kohti. Ystävällisellä ruotsinkielisellä kirjeellä he
ilmoittivat Gödik Finckelle tulleensa Kunink. Majesteetin käskystä
etsimään ja rankaisemaan linnaleiri-väkeä ja Klaus Flemingin
puoluelaisia. Fincke, jolta linnassa puuttui sotaväkeä, oli vaaran
lähestyessä koonnut talonpoikia ympäristöiltä linnaa puolustamaan ja
katkotti kädet kapinaväen lähettiläiltä. Pian sai hän sotaväkeäkin
Wiipurista ja Käkisalmesta avukseen. Nuijamiesten hajalliset joukot
joutuivat tuon tuostakin tappiolle. Viimeisessä tappelussa Suursavon
pappilassa sai sotaväki petollisilla lupauksilla talonpojat antaumaan,
jonka tehtyä koko nuijajoukko surmattiin. Nuijasodan melskeissä oli
kaikkeastaan noin 500 Savolaista kaatunut. Heidän omaisuutensa ryösti
kostonhimoinen sotaväki.[34]
Voimakkaan Kaarlo IX:nen hallitessa alkoivat taasen rakennustoimet
Savonlinnassa. Jo vuosina 1602 ja 1603 rakennettiin vanhan esilinnan
edustalle _Uusi 'esilinna_, josta vasta enemmän puhelemme. Jo
edellisessä on mainittu, että myöskin Kaarlo kuningasta elähyttivät
Juhana III:nen aatteet Itäkarjalaan nähden. Kaarlon toimittamista
retkistä ja käskyistä päättäen, näyttää pyrkimyksensä olleen ennen
kaikkea saada joko sotaisilla tai rauhallisilla keinoilla Turjaniemi ja
Kantalahden seudut valtansa alle, voidaksensa sieltä tunkea Venäjän
Karjalan eteläisemmille aloille. Noiden tuumien kanssa yhteydessä
olivat ehkä tänaikuiset varustuspuuhat Savonlinnassakin. Linnan
isäntänä oli vv. 1604-8 _Niilo Kyhl_. Hänen rakennuttamansa on
suuren linnapihan pohjoiskulmassa vielä seisova torni, jonka nimi
rakennuttajan nimen mukaan on muodostunut _Kiilatorniksi_. Torni on ja
näyttää olleen yksinkertaisin kaikista torneista. Se on ainoastaan
linnan pohjoisen kulman puolustukseksi varustettu, puuttuu
kiertoportaitakin. Eri tiet ja holvatut käytävät vievät kuhunkin
kertaan. Ainoastaan neljännestä kerrasta vievät ahtaat Venäjän-aikuiset
kiviportaat tornin viidenteen kertaan. Tornin ulkomuoto ei kuitenkaan
toisista eriä.
Vihdoin sanotaan mainitun linnan isännän rakentaneen linnaan
kymmenkunta huonetta, joiden tarkempi määrääminen on milt'ei
mahdotointa. Kuitenkin löytyy linnassa huonejaksoja, jotka arvaten ovat
joko Juhana III:nen taikka pikemmin Niilo Kyhlin aikuisia. Niitä on se
kaksikertainen harmaasta kivestä muurattu rakennus, joka Pyhän Erkin
tornin muinoisen aseman ja esilinnan pihalta tulevan käytävän välillä
ulkonee Kirkkokerrasta suurelle linnapihalle päin. Rakennuksen
ylempi kerta, johon portaat vievät uuden kirkon porstuasta, on
tilintekokirjoissa tunnettu oudolla nimellä _Messlöf'vi-sali_, sen
alempi kerta nimellä _Myllyhuone_, jossa säilytettiin käsimyllykiviä,
yhteen aikaan neljä paria. Myllyhuoneesta on epäilemättä joku tukittu
ovi vienyt pimeään Kirkkokerrassa olevaan vankiluolaan, jota
luultavasti tarkoitetaan tilikirjoissa mainitulla _Helvetinluolalla_.
Puheessa olevan rakennuksen ikää arvostellessa on huomioon otettava
vanhempi rakennuksen alla oleva kaunis kellari, jonka komerot ovat
samaa tekoa kuin komerot Kellotornin toisessa kerrassa.
Toinen tämän-aikuinen huonejakso on se myöskin harmaasta kivestä
muurattu, rakennus, joka, alkaen Kirkkokerrasta, liittyy Kirkkotornin
ja Kiilatornin väliseen sisempään suojamuuriin ja seuraa sitä muurin
puolelta pituudelta, kunnes Venäjän-aikuinen tiilestä rakennettu
kasarmikerta edellisen jatkona alkaa. Tuo huonejakso, jonka
tarkastamista Venäjän-aikuiset muutokset tekevät vaikeaksi, sisälsi
luultavasti jo 16:lla sataluvulla linnan keittohuoneet ja tarjosi
suojia linnan palvelusväelle ja käsityöläisille. Savonlinnan kaupungin
perustettua Vääräsaarelle Pietari Brahen toimesta v. 1639 muuttivat
arvattavasti käsityöläiset sinne.[35]
V. 1609 sanotaan Erkki Haren parantaneen linnan varustuksia muureilla
ja valleilla. Kuningas kehoitti häntä vielä teettämään paaluaitaus
vallien ympärille, että linna olisi täydelleen varustettu hyökkäystä
vastaan, jos siksi tulisi, ja lupasi keväällä seuraavana vuonna
lähettää tykkejä. Arvattavasti ovat ne paalut, jotka nähdään veden
rajalla siellä täällä linnan ympäristöillä, jäännöksiä tuollaisista
paaluaitauksista. Linnaa rakentaessa tuohon aikaan tuli jokaisen
manttalin Savonlinnan läänissä tehdä kaksi päivätyötä.[36]
Mutta aikoja kului, jolloin linnan tilikirjat eivät tarjoa paljo
tärkeämpiä tietoja, kuin että myrskyt olivat särkeneet uittohirsillä
lepäävän linnan sillan, että "linnansanoja" kellotornin muurilla oli
laannut käymästä, että "Sika-ukko", linnan paimen, oli saanut linnan
varastosta lampaannahan, teettääksensä itselleen uuden lakin taikka
että pari linnan joutsenista oli karannut.
Tuolla välin tilintekokirjat sisältävät pitkiä luetteloja matkustavista
virkamiehistä tai muista kulkevista, jotka linnassa viipyivät.
Tuntemattomien joukossa voisit vuosisatojen kuluessa huomata semmoisia
nimiä kuin Daniel Hjortb, Pehr Brahe y.m. tuttuja. Jos arvokkaampi mies
sattui tulemaan linnaan, niin laukaistiin tykki tai kaksi, miehen sekä
tullessa että mennessä, ja tarkka tili on tehty, kuinka paljo kruutia
tuossa tilaisuudessa meni hukkaan, ansainneen miehen arvon tähden.
Soturia oli linnassa Juhana III:nen aikana välistä liki kolmesataa ja
ääretön paljous lihaa ja muuta syötävää tuotiin silloin vuoden pitkään
karjapihoista linnaan miehistölle ruoaksi. Toisina aikoina oli soturien
lukumäärä noin kahdeksankymmentä. Välistä oli heitä vielä vähemmänkin.
Nuo seikat eivät kuitenkaan oikeastaan aineesemme kuulu. Niistä vaan
sivumennen mainitsimme.
Ruotsin karttuva kunnia veti 16:lla sataluvulla kaikki voimat ja silmät
Suomen itärajoilta Itämeren rantamaille, vieläpä Saksanmaalle, jossa
voittoista sotaa käytiin. Kuten olemme maininneet vielä Kaarlo X:nen
mieleen muistuivat onnettoman Itäsuomen tarpeet. Tänne ei kuitenkaan
sotavoimia vierailta tappelutantereilta riittänyt. Sotaonnikaan ei siis
ollut aivan mielen mukainen. V. 1656 tunkeusivat Venäläiset aina
Savonlinnaan saakka, julmasti hävittäen ja ryöstäen Kerimäellä ja
Säämingissä, polttivat kaupungin tuhaksi ja alkoivat piirittää linnaa.
Eräs kappalainen, Mikko herra Kaksoilan pappilasta, joka oli paennut
linnaan Venäläisten edestä, ammuttiin linnassa. Piiritystä ei
kuitenkaan kauan kestänyt. Suomalaiset äkki-arvaamatta karkasivat
linnasta Venäläisten varustettuun leiriin, valloittivat sen ja kaksi
tykkiä, tappoivat sata vihollista ja vapauttivat viisisataa vangittua
kansalaista, joita oli koottu Venäjälle vietäviksi. Tuon voiton perästä
maakunta pian oli vapautettu vihollisista.[37]
Kun kaikki kotimaan varat tarvittiin sodankäyntiin ulkomailla, niin on
luonnollista että tähän aikaan ei ollut paljo varoja käyttää
Savonlinnankaan varustuksiin. Mahdollista on kuitenkin, että ne kaksi
ulompaa muuria, jotka tavataan nykyisen Paksun bastionin ja Kiilatornin
sekä bastionin ja Upseerikerran välillä, ovat jo noina aikoina
muuratut. Kummassakin tavataan tuo uuden-aikuisessa varustustaidossa
omituinen ulospäin painuva polvi. Muurit eivät myöskään enää ole
pystysuoria, kuten linnan vanhimmat muurit, vaan kallistuvat sisään
päin.
V. 1666-70 tavataan tilikirjoissa luetteloja linnan huoneista, joiden
asemat kuitenkin jäävät melkein yhtä arvelun-alaisiksi, kuin 15:nen
sataluvun tilikirjoissa mainitut huoneet.
Viidennellätoista sataluvulla mainitaan: _Tornikappeli, 2 Herrastupaa,
Herraskammio_ sisäkamarineen, _Rouvastupa, Alivoudin kamari,
Kirjuritupa, Palvelijakamari, Tykkimiesten kamari, Linnatupa_, johon
holvattu käytävä vei esilinnan pihalta, _Vahtikamari, Varastohuone,
Asemahuone, Kruutikamari, Vankihuone_, muista puhumatta.
Seuraavan vuosisadan mainituissa luetteloissa tapaamme ihan uusia
nimiä: _Kirkko, Kuninkaansali, Kuninkaankamari, Kreivisali,
Rouvaskamari, Neitikamari (1676), Keräjätupa, Komendanttisali,
Komendanttikamari, Messlöf'vi-sali, Pylväskamari, Kansliasali,
Kansliakamari, Sihteerikamari, Vankisali, Porraskamari, Kirkkokamari,
Vanha Luotihuone, Vanha Varastohuone, Keittohuone, Myllyhuone,
Helvetinluola_ y.m. Ainoastaan harvat näistä kaikista huoneista ovat
asemaltansa tarkoin määrättävät. Epäilemättä saisi kuitenkin väsymätöin
tutkimus uusia seikkoja ilmi. Useat linnan huoneista näkyvät vielä
tähän aikaan sairastaneen 1631 vuoden linnanpalon vammoja.
Kului taasen aikoja, jolloin esim. rakeiden särkemät akkunat heinäkuun
lopulla v. 1693 ovat tilikirjain antamia tärkeimpiä tietoja, niin
nousivat Isonvihan vielä rakeisemmat pilvet taivaalle Suomen suureksi
suruksi. Vietiin isänmaasta viimeiset miehet ja nuorukaiset kaukaisille
verta vuotaville tappelutantereille, yhä edemmäksi, kunnes vihollisten
maahan uupuivat ja viholliset esteettä pääsivät tulvaamaan turvattomaan
maahan. Kesäkuun 18 p. 1714 alkoivat Venäläiset piirittää Savonkin
linnaa. Seuraavan Heinäkuun 29 p. avasi sureva Savonlinna ensi kerran
porttinsa Venäläisille.
Valtioarkisto puuttuu tilikirjoja tuon vuosikymmenen hirmuvuosilta.
Aikakirja vaan tietää kertoa, että yksi linnan entisistä asukkaista
jäi, Venäläisten suositeltuna, linnaan elämään. Se oli vanha sotilasten
kasvattama musta pässi, joka oli linnan perustus-ajoista saakka
kasvatettujen linnapässien jälkeläinen. Tietoja ei ole mitä pässi
noista uusista oloista mietiskeli. Totta se puristeli päätänsä ja vielä
toivoi parempia aikoja.
Kun rauhan päivät jälleen Suomelle koittivat, jäi Savonlinna vielä
Suomen puolelle uutta rajaa. Mutta ehkä oli linnan ensimäisestä
lankeemuksesta sen luottamus tulevaisuuteen kadonnut. Linnan tilikirjat
eivät enää anna tietoja uusista varustustoimista.
Pässikin näkyy varoneen mitä pahimpaa. Se puristeli epäillen päätänsä
ja meni vihdoin eräänä murheen hetkenä linnan sillalle, heittäysi
virran valtaan ja teki siten lopun päivistänsä. Tämä tapahtui suvella
v. 1728, jolloin Martin Frese oli linnan vara-isäntä. Se oli viimeisen
linnapässin surullinen kohtalo. Sen jälkeen ei ikänä toista linnapässiä
hankittu.[38] Ja pian tuli aika, jolloin linna viimeisen kerran pukeusi
aseihin vanhaa vihollistansa vastaan.
Heinäkuun 16 p. v. 1742 Venäläiset taasen ilmaantuivat linnan
piirittäjinä. Venäläinen upseeri Lascy kehoitti linnan isäntää
antaumaan. Ruotsin armeija, niin kerrottiin, oli mennyt "suoraa tietä
Ruotsiin", Suomen asukkaat olivat antauneet Venäjän vallan alle.
Turhaan pyysi linnan isäntä, Gyllenecker, saadaksensa odottaa
Ruotsalaisen sotapäällikön käskyä; turhaan, sanotaan, koitti hän
kehoituksilla ja uhalla saada miehistöä linnaa puolustamaan. Jo elokuun
8 p. suostui hän niihin antaumis-ehtoihin, jotka Venäläisten päällikkö
ja eversti ruhtinas Messerski oli määrännyt. Liehuvin lipuin ja
soittojen kaikuessa riensivät linnan varustusväki ja linnaan paenneet
joukot ulos. Keisarinnan suosiota vakuutettiin niille, jotka tahtoivat
jäädä paikalleen.[39]
Nyt siis kauan kokenut Savonlinna oli Venäläisten hallussa ja jäi
olemaan, kunnes sotapuku riisuttiin halveksitun linnan hartioilta.
Vielä seisoi linnan viisi tornia.
Pyhän Erkin torni, joka 16:lla sataluvulla kutsuttiin _Mustaksi
torniksi_, oli kuten näimme jo Kustaa Wasan ajoilla heikko ja halkeili,
josta syystä sitä usein korjailtiin. Tämäkin torni oli muodoltansa
pyöreä ja kun sitä v. 1553 koroitettiin, istutettiin rautainen risti
tornin huippuun. Jo seuraavan vuosisadan keskipalkoilla puuttui Musta
torni kattoa, olipa vielä muutenkin häviöllä. Kuitenkin torni vielä
myöhemmin, v. 1694, valkoiseksi liimattiin, kuten toisetkin esilinnan
tornit. Kaksi tornin kertaa varustettiin jyvä-aitoiksi v. 1700. Tornin
viimeiset vaiheet eivät ole tunnetut. Erään asemapiirroksen mukaan vaan
tiedämme että se vielä Turun rauhan aikana seisoi. Luultavasti se pian
sen jälkeen hävitettiin. Tornin asema kirkkokerran toisessa päässä,
vieläpä läpimittauskin, on torniin liittyneen muurin muodosta selvin
nähtävä. Sen pohjakerrasta aukeni ovi kirkkokerran alle, vieden
erään ahtaan keittohuoneen ohitse n.s. _Konkkukellariin_. Keittohuone
oli ehkä vanhimpina aikoma linnan kruutitehdas. Tornin kiertoportaat,
joista vielä on ovi ja muutamia astuimia jälillä, alkoivat tornin
toisesta kerrasta.
Vanhan asemapiirroksen mukaan näyttää Paksusta tornista alkava ulompi
suojamuuri kulkeneen suoraa tietä Mustan tornin kohdalle, josta
välimuuri sen yhdisti tuon tornin kanssa.
Valitettavasti puuttuu valtio-arkistomme kokonaan tilikirjoja
Venäjän-aikuisista muutoksista ja lisärakennuksista. Meidän on
ainoastaan tarinoihin ja rakennuslaatuun nojautuminen.
Paksu torni kaatui kruutipamauksesta luultavasti joku aika ennen
sotaa 1788-90. Se seisoi Langell'in mukaan vielä 1786. Tornin
pohjakerroksissa olleissa makasiineissa Venäläiset säilyttivät kruutia.
Eräänä pyhänä edellä puolenpäivän oli venäläinen upseeri miehineen
mennyt kruutimakasiiniin. Jollakulla tavalla -- korkoraudoista miesten
saappaissa arveltiin -- syttyi tuli kruutiin ja torni lensi ilmaan.
Säämingin kirkossa par'aikaa pidettiin jumalanpalvelusta. Kaukaisesta
pamauksesta kirkko niin järähti, että seurakunta valitti saaneensa
roskia silmiin kirkon katosta. Tornin sijalle rakennettiin nykyinen
vahva kolmikertainen bastioni, joka peri tornin nimen.
Tuli kuitenkin vielä aika, jolloin linnan muinoinen varustusväki
piirittäjänä asettui linnan edustalle. Se oli Savon 2500 lukuinen
brigaadi, Hastfer'in johtamana. Heinäkuun 2 p. 1788 lähestyi Hastfer
itse 1700:n miehen joukolla, 28:ssa veneessä Puumalasta tullen,
Savonlinnaa. Rantasalmelta tulivat joukkoineen, eversti Steding myöskin
vesitse, eversti Brunow maata myöden.
Kaupunki suuretta esteettä valloitettiin. Linnan piirittäminen alkoi.
Ryntäystikat olivat unohtuneet, piiritystykistöä puuttui. Ahkerasta
piirittämisestä oli siis ainoastaan voitto toivottavana. Linnan
varustusväkenä oli vain kaksi venäläistä jääkärikomppaniaa, jotka
olivat viisi viikkoa kärsineet suolan puutetta, muistamatta, kuten
venäläinen tarina kertoo, että linnassa oli kyllältä salpetteria.
Venäläisten päällikkö oli suvultansa turkkilainen. Piirityksen huonoa
menestystä selitettiin sillä, että vähälukuinen piirittäjäjoukko oli
kauan kestäneessä piirityksessä kadottanut voimiansa, apua ei ollut
odottamista, piiritystykistön puute ei sallinut ankarampaa ampumista,
syötävänä oli ainoastaan 15 jauhomattoa ja 2 tynnyriä suoloja, jotka
kapteeni Lode oli piirityksen alussa Venäläisiltä valloittanut,
armeijasta kuului synkeitä sanomia ja Punkasalmella kerrottiin vihdoin
nähdyn venäläisen sotavoiman edelläkävijöitä, joka vapaaherra von
Schultz'in johdolla muka lähestyi. Olipahan siinä esteitä. Peljäten
Venäläisten katkaisevan sotajoukolta paluumatkan, Hastfer vetäysi
Savonlinnan edustalta takaisin Rantasalmelle Elokuun 20 p..[40]
Tästä lähin näyttävät Venäläisten varsinaiset varustustoimet alkaneen
kreivi Suvorow'in johtamina Katarina II:sen käskystä.[41] Tuo Venäjän
mainioin soturi, jonka esi-isät sanotaan olleen Suomalaisia, oli jo
Helmikuussa v. 1773 saanut käskyn tarkastella Suomenpuolista rajaa ja
tiedustella mitä Suomessa ajateltiin vallankumouksesta Ruotsissa. Hän
matkusti silloin Wiipurin, Käkisalmen ja Savonlinnan kautta Suomen
rajalle, jossa piileskeli jonkun aikaa. Hän luuli havainneensa
tyytymättömyyttä sekä aatelistossa, papeissa että talonpojissa ja
palasi niillä tiedoilla Pietariin.[42] Hän oli siis johonkin määrin
perehtynyt Suomen oloihin kun hän v. 1791 Suomeen palasi.
Savonlinnan viimeisen piirityksen aikana oli Kyrönniemeltä päin
peräkkäin ammuttu jokainen mies, joka suurelta linnapihalta lähetettiin
virralle vettä noutamaan. Sen vuoksi rakennettiin nykyinen
läpijuoksevalla kanavalla varustettu _ulkopiha_ Kyrönniemen kohdalle.
Samaan aikaan nähtävästi rakennettiin _Vähäportin bastioni_ muinoisten
Paksun ja Pyhän Erkin tornin väliselle alalle ja _Vesiportin bastioni_
sille alalle, jolla v. 1602 rakennettu uusi esilinna seisoi.
Venäläisiä rakennuksia näinä eli myöhempinä aikoina ovat vihdoin
_Upseerikerrau_ ylikerros Vähäportin bastionin, edustalla, tiileistä
muuratut _kasarmit_ suurella linnapihalla, _Adjutanttikerran_ ylikerros
Asuntokerran edustalla vanhassa esilinnassa ja Komendanttimuuriin
liittyvän _Komendanttikerran_ ylikerros, josta löytyy kuva
valtioarkistossa v.lta 1797.
Vaikeata on usein saada selville, minkä aikaisia kutkin muutokset
linnan vanhemmissa rakennuksissa ovat; mutta nähtävästi ovat Venäläiset
siihenkin nähden suuresti linnaa muodostaneet.
Venäläisten työtä ovat myöskin kruunaukset linnan torneissa. Erään
vanhan miehen kertomuksen mukaan ne muurattiin hänen isänsä poikana
ollessa. Linnan uusi kirkko muodostettiin jälkeen Turun rauhanteon
venäläiseksi kirkoksi ja kirkkokerran katolle tehtiin pieni puinen
kellotapuli, joka paloi v. 1869. Kun Venäläiset Nikolain hallituksen
viime vuosina luopuivat linnasta vieden tykistön muassansa.[43] linnan
myöhemmät asukkaat, suomalaiset vangit, varustivat kirkon uudella
luterilaisella asulla, joka on säilynyt kahden tulipalon raivotessa. Jo
v. 1859 vangitkin linnasta siirrettiin. Heidän viimeiset asuntonsa
olivat entiset Messlöf'vi-sali ja Myllyhuone. Vankien linnasta
siirrettyä linnan siltakin hävitettiin.
Savonlinnan viimeiset asukkaat olivat linnanvahti perheineen. Vaimo
miehensä kuoltua jäi komendanttikertaan asumaan, näki höyrylaivojen
säkenistä syntyneen tulipalon v. 1868 hävittävän suuren linnapihan
aloja ja toisen v. 1869 raivoavan vanhassa ja uudessa esilinnassa, muun
muassa hävittäen Komendanttikerran ainoat enää asutut suojat.
Siten oli Savonlinna vähitellen kadottanut merkityksensä ja oli nyt
ainoastaan muinaisuuden haahmojen asuttavana. Se oli muuttunut Suomen
kauniimmaksi muinaisjäännökseksi.