V. 1525 oli Kustaa Wasa antanut Wiipurin ja Savonlinnan langollensa
Juhanalle, Hoijan kreiville, läänitykseksi. Kun tämä v. 1534 lähti
Saksaan ja kapinoitsijana liittyi Ruotsin vihollisiin, niin Erkki
Fleming heti jollakin sukkelalla tempulla valloitti Savonlinnan kreivin
käskyläisiltä.[17]
Savonlinna läänineen oli tähän saakka aina ollut yhdistettynä Wiipurin
kanssa saman hallituksen alla, vaikka nähtävästi linnassa joku
Wiipurista nimitetty linnavouti isännöitsi. V:sta 1535 aikain
nimitettiin Savonlinnaan erityinen linnan isäntä. Wiipurin linnan
tänaikuinen päällikkö Niilo Grabbe kuitenkin vielä anoi kuninkaalta
tuon yhdistyksen pysyttämistä ja pitikin aikanaan jotakin ylivaltaa
Savon ylitse.[18]
Venäläiset alkoivat tähän aikaan taasen jokseenkin uhkaavalla tavalla
vaatia uutta rajakäyntiä. Sen vuoksi ruvettiin jo v. 1537 Itäsuomessa
varustuspuuhiin. Suvella 1542 ratsasti venäläinen parvikunta pitkin
rajaa rajamerkkiä etsien ja poltti talon, joka muka heidän puolellensa
rajaa oli rakennettu ja v. 1544 oli venäläisiä asukkaita alkanut tunkea
Oulujärven seuduille. Tämä näkyy olleen syynä miksi Kustaa Wasa tästä
lähin innokkaasti alkoi puuhata riidanalaisten erämaiden asuttamista
varsinkin Savon puolelta.
V. 1545 käytiin Suomen puolelta raja Äyräpään sekä Jääsken kihlakuntien
ja Venäjän välillä. Tuossa rajakäynnissä Venäläiset nähtävästi eivät
olleet osallisia. Se päin vastoin näkyy heitä suututtaneen. He vaativat
uutta rajakäyntiä. Siihen oltiin suostuvinaan, mutta lähettiläät
saapuivat eri aikoina rajakäyntiin eivätkä ensinkään tavanneet
toisiansa. Tämä tapahtui v. 1547 ja seurauksena siitä oli kaksi varsin
rauhatointa vuotta. V. 1548 esim. tappoivat Venäläiset Särkilahdella 29
henkeä, polttivat Saukonsaaren ja Petäläissaaren kylät, polttivat
ihmisiä puihin sidottuina pärevalkialla tai heittivät heitä elävinä
kaivoihin; yöllä Pyhäinmiesten päivänä polttivat viisi taloa
Pelkolan kylässä ja surmasivat 30 henkeä, Katrinpäivänä tapettiin
Waristaipaleella 26 talonpoikaa. Kuningas kehoitti Savolaisia vaaran
lähestyessä muuttamaan Wiipuriin ja pikemmin polttamaan omaisuutensa
kun että jäisi Venäläisten ryöstettäväksi.
Ajat kuitenkin taasen rauhaantuivat kuudeksi vuodeksi, mutta 1555
syttyi jälleen sota ilmituleen Suomen ja Venäjän välillä. Kuningas
kehoitti suomalaisella kirjeellä Savolaisia lujina pysymään ja joka
viides mies Savon rahvaasta varustausi isänmaata vartioitsemaan. Niitä,
joilla ei ole haarniskoita, kirjoitti kuningas, "käskekää tekemään
kilpiä laudoista ja vahvistamaan niitä liimalla, niin luulemme että
kyllä voivat karttaa niitä monia nuolia, joita Venäläisten on tapa
käyttää". Tämän sodan raskaimmat kärsimykset kohtasivat Wiipurin
lääniä, jossa varsinaiset sotajoukot kamppailivat. Mutta myöskin Savon
puolella kesti vilkasta rajasotaa.
Venäläiset Savon rajalla olivat tosin ehdotelleet että pysytettäisiin
rauha sillä puolen sodan riehuessa Wiipurin seuduilla, mutta jo 1555
v:den lopulla karkasi 30 Venäläistä Tavisalmen eli Kuopion pitäjääsen,
jossa polttivat neljä taloa, murhasivat, ryöstivät ja veivät mukaansa
mitä voivat. Pian sen jälkeen kohtasi samallainen hävitys Jääsken
pitäjää Karjalan puolella. Kuningas kehoitti Savon talonpoikia kostoon
ja kun 1500 Venäläistä talvella v. 1556 jälleen ilmestyi Tavisalmella,
niin Savolaiset tekivät kaksi retkeä Venäjän puolelle ja polttivat
edellisellä retkellä 18 taloa ja myöhemmällä, Heluntain neljäntenä
päivänä, 40 taloa Putkilahdella, ottivat karjaa ja surmasivat 13
henkeä. Linnan päällikkö Ture Bjelke kielsi rangaistuksen uhalla
Savolaisia enempiä kostoretkiä tekemästä. Nuo veriset retket kohtasivat
ymmärrettävästi likeisiä Suomalaisia kummallakin puolen rajaa. V. 1556
valitti Käkisalmen isäntä Feodor Karpow että Savolaiset Toukokuun 24 p.
olivat polttaneet 20 taloa Kivijärvellä ja Rautalahdella Parikkalassa
sekä että kolme Savonlinnan huovia oli polttanut Toukokuun 27 p. 35
taloa Purujärvellä ja tappanut 17 miestä. Tuohon vastasivat Savonlinnan
päälliköt että Viinirantalaiset Liperistä olivat 14 päivää Puruveden
välirauhan jälkeen murhanneet 8 miestä Syvärillä ja muutamia päiviä
myöhemmin 4 miestä Juvajärvellä, sieltä menneet Orivedelle ja tappaneet
16 Haplahden ja Savilahden miestä, sieltä Jännenniemelle, jossa
Helluntaipäivänä surmasivat 5 kalastajaa ja 12 talonpoikaa, sieltä
vihdoin Puruvedelle, jossa viidentenä Helluntaipäivänä tappoivat 5
Jääskeläistä.[19]
Tuollaisia olivat tämän sodan vaiheet Savossa. Sill'aikaa oli Savon
nostoväki, 2000 suksimiestä nuoren Lauri Flemingin johdolla,
varsinaisen sodan melskeessä. Savonlinnaa ei tämän sodan aikana mikään
vaara uhannut. Tuolloin tällöin, kuin linnaan tuli viesti venäläisten
ryöstöjoukkojen tuhotöistä, eteni linnasta ruotuja vihollisia takaa
ajamaan. Kun venäläiset talonpojat esim. Helluntaipäivänä olivat
polttaneet pari kolme taloa Tavisalmella ja surmanneet 8 talonpoikaa
sekä samaan aikaan linnan kalastajan ynnä 8 miestä, niin lähetti Bjelke
neljä ruotua Venäläisiä hakemaan. Linnan varustamista kuitenkin jo
tämän sodan aikana paljon mietittiin.
Linnan suojelemiseksi tarvittiin, kirjoittavat Ture Bjelke ja Gödik
Fincke, 150 miestä, mutta jos pitäisi vihollisia hätyyttää ja olla
rahvaalle avullinen, niin ei tultaisi toimeen vähemmällä kun 250:llä
miehellä. Koska linna oli jokseenkin avara, niin tarvittaisiin neljä
tykinampujaa; nyt oli vain kaksi, joista toinen Yrjö oli Juutilainen
eikä suuresti luotettava mies. Hän olisi poistettava ja sijaan
annettava pari kolme tykinampujaa, joista yksi voisi hoitaa uutta
haulitykistöä; sitä varten olisi myös tarpeen tynnyri tai puoli
rautapisaroita.[20]
Viimeksi mainitun sodan jälkeen kului noin puolitoista kymmentä
rauhallista vuotta. Ymmärrettävää kuitenkin on että nuo vähäväliset
veriset toimet villistyttivät kansaa. V. 1558 kertoo Kustaa Fincke että
muuan linnan palvelija oli tappanut Kiialan eli Pellosniemen kartanon
voudin; eräs kirjurin palvelija oli murhannut Rantasalmen voudin ja
kirjuri itse toisen palvelijan; Säämingin pappilassa oli eräs pappi,
Yrjö herra, joka oli kartanon kirjuri, tappanut kappalaisen, j.n.p.[21]
Noin v. 1572 näyttää rajasota jälleen alkaneen. Vähässä Savossa oli
taloja poltettu, Lappeenrannassa majaili nosto- ja sotaväkeä kaksi
kuukautta vihollisia varomassa ja muutamia Savon talonpoikia
sakotettiin siitä, kun eivät totelleet nostohuutoa Venäläisiä vastaan.
Talosta, jossa oli neljä tai viisi miestä, käskettiin kaksi tai kolme
aseihin; niistä taloista, joissa oli ainoastaan yksi mies, otettiin
joka toinen. Mutta varsinkin levottomiksi muuttuivat ajat v:sta 1576
alkain. Silloin lähetettiin 700 Savon talonpoikaa Herman Flemingin
leiriin Uudenmaan rajalla. Talonpoikien johtajiksi sekä tällä retkellä
että jokavuotisilla sotaretkillä Venäjälle pantiin aina linnasta
miehiä. Sellaisia johtajia, jotka vuosittain saivat lyijyä ja kruutia
linnasta matkalle, olivat esim. Pietari Heikinpoika, Prusi Heikinpoika,
Erkki Heikinpoika y.m. Jo v. 1577 oli useita pakolaisia kokoontunut
linnaan; seuraavana vuonna Venäläiset polttivat Kuopiossa sekä
Leppävirroilla ja hätyyttivät Savonlinnan veneitä, jotka vahtailivat
vesillä. Linnan isäntänä oli tähän aikaan Klaus Fleming. Hän kokosi v.
1579 Savosta niin paljon nostoväkeä kun suinkin sai ja lähetti väestön
Prusi Heikinpojan johdolla Venäjälle kostoa hakemaan. Kun tiettiin että
Venäjän puolisilla oli tapana paeta tavaroineen ja karjaneen luodoille
Laatukaan ja hevoisilla oli muutenkin vaikea liikkua, niin kuljettivat
talonpojat 25 venettä muassaan kolmen peninkuorman levyisen taipaleen
poikki Laatukan vesistölle. Eräällä luodolla löyttiin vihollisten
leiri; ainoastaan vähäinen osa pääsi pakoon. Savolaiset voittivat 500
venettä ja paljon tavaraa. Kun tuosta tuli tieto Käkisalmeen, niin
lähetettiin sieltä 600 miestä maitse ja toinen joukko lotjilla ja
veneillä Savolaisia hätyyttämään. Mutta nämät kun saivat tiedon asiasta
kiirehtivät maitse lähestyvää joukkoa vastaan ja ajoivat sen pakoon,
voittaen vankeja, hevoisia ja muuta tavaraa. Koska Savolaisten
ampumavarat nyt olivat loppuneet, niin he päättivät palata kotiin. He
olivat menettäneet retkellä 9 talonpoikaa ja linnanpalvelijan, jotka
etenivät venestöstä ryöstöretkelle ja joutuivat vihollisten käsiin.
Kohta tämän jälkeen ruvettiin uutta retkeä varustamaan Savosta ja
Wiipurin puolelta. Sen suoritettua ja kun jäät alkoivat kannattaa piti
nostoväkeä koottaman Savosta ja Pohjanmaalta Venäjän pohjoisempia
rajamaita hävittämään.[22] Samana vuonna kirjoitettiin Savosta 700
sotamiestä, joilla ei kuitenkaan ollut muita aseita kun keihäitä.
Talonpojat eivät voineet antaa heille pyssyjänsä ja joutsiansa, joita
itse tarvitsivat. Klaus herra pyysi siis kuninkaalta muutamia satoja
pyssyjä ja joutsia Savonlinnaan, talonpoikien ja sotaväen
lunastettavaksi, koska enimmät hyvin osasivat käyttää niitä.
Kevättalvella v. 1581 lähti Klaus Fleming itse retkelle muutamaa
puulinnoitusta hävittämään, jonka Venäläisten sanottiin perustaneen
edellisenä vuonna Pohjois-Karjalassa. Linnoituksen paikkuudesta ei
ollut sen enempää tietoa, kun että edellisen vuoden retkeilijät olivat
tulleet muutamaan kylään nimeltä Kukonvaara, jonka talonpojat olivat
varustaneet puuvalleilla sekä paalu-aitauksella ja siten puolustaneet
itseänsä. Ne lähettiläät, jotka Fleming lähetti tiedustelemaan,
kertoivat että Kukonvaara oli 80 peninkuormaa Käkisalmen rajalta
Novgorodin läänissä Lapinmaan puolella. Viime keväänä, kun routa oli
lähtenyt maasta, sanottiin talvella kyhätyn paaluaitauksen ja
rakennuksen puoleksi hajonneen. Sen vuoksi, kerrottiin, oli
suuriruhtinas kesällä lähettänyt sinne sotapäällikön, jonka tulisi
hakea sopivempi linnapaikka; tämä oli alkanut rakentaa linnoitusta
Jyskijärvellä lähempänä Vienan merta. Klaus herra otti mukaansa
sotaväkeä, Savon talonpoikia sekä muutamia tulta lennättäviä tykkejä,
joilla puulinnoitus sytytettäisiin palamaan. Pohjanmaalla ja
Rantasalmella varustettiin toista nostoväkeä, joiden tuli yhdistyä
määrätyllä paikalla Savolaisten kanssa. Helmikuun 12 p. lähettiin
Savonlinnasta ja kuljettiin neljä päivää suuria vesiä ja raivaamattomia
maita Käkisalmen läänin rajalle. Siellä arveltiin että suoraa tietä ei
löytyisi, vaan heidän tulisi matkata 20 peninkuormaa kaakkoseen
Novgorodin lääniin, jossa kohtaisivat suuria kyliä. Niin tehtiin ja
tultiin Tulomajärven kylään, joka oli Novgorodin piispan läänitystä.
Sieltä retkeiltiin 12 peninkuormaa pohjoseen linnoitusta kohti. Silloin
saivat vakoojat onkeensa että Venäläiset olivat viime syksynä, kun
Käkisalmi valloitettiin, hyljänneet puulinnoituksensa pelosta ja
nälästä ja vetäyneet Solkansaarelle, joka on 6 peninkuorman päässä
Vienanmeressä; siellä heidän sanottiin perustaneen linna. Retkeilijäin
aikomus kuitenkin oli kulkea eteenpäin kunnes tulisivat Pohjanmaan
rajalle; mutta vangit arvelivat että siellä kohtaisi aivan
pääsemättömiä maita ja mahdotointa olisi saada hevosille eläkettä;
takaisin taasen jos palattiin, niin eivät saisi muuta suurusta
hevosille kun lehtiä ja haavankuoria. Sen vuoksi päätettiin kelin
kestäessä tehdä retki Novgorodin lääniin, jossa otettaisiin palovero
suurimmista kylistä Käkisalmen läänin rajamailla. Vaan kun eivät papit
eivätkä kylien vanhimmat, joille pantiin sana veronvaatimuksesta,
mitään vastausta antaneet, niin poltettiin koko Aunus aina P.
Aleksanterin luostarille asti ja vielä muutamia peninkuormia edelleen
Novgorodiin päin; naiset, lapset ja vanhukset säästettiin. Sitten
palattiin Maaliskuun 1 p. Salmen pitäjääsen, josta luultiin kahdeksassa
päivässä päästävän tykistöne Savonlinnaan.[23]
Savonmaan olot tämän vuosisadan viimeisillä kymmenillä olivat ylen
kurjat, kurjemmat nähtävästi kun milloinkaan ennen ja jälestäpäin.
Venäläisten hävitykset, sotaväen majoitus ja vallattomuus, katovuodet,
vieläpä virkamiestenkin lisäverot kurjuuteen yhdessä vaikuttivat.
Vuosittain pidettiin käräjiä tuollaisista kysymyksistä. V. 1583 pantiin
Suursavo, johon luettiin Jokkaan, Wesulahden ja Pellosniemen pitäjäät,
Käkisalmelle elatukseksi; Savonlinnalle jäi ainoastaan Vähäsavo eli
Säämingin, Rantasalmen ja Tavisalmen pitäjäät. Koska myöskin
itsevaltaisesta kyyditsemisestä oli rahvaalle ylen suuri vastus ja
vahinko, niin asetettiin v. 1585 muutamia talonpoikia kestikevareiksi
Vähäsavoon, joiden tuli viikottaisin pitää 5 kyytihevoista alttiina.
Niiden, jotka eivät matkustaneet kuninkaan asioissa, tuli maksaa 1/2
äyriä hevoisesta ja ropo ateriasta; se joka rupesi vallattomuuteen
kestikevaria vastaan oli henkensä ja tavaransa kadottanut,[24]
Savonmaan sisällisten olojen ja kärsimysten kertomus tuolla
onnettomalla aikakaudella, jonka paras voitto, Käkisalmen lääni,
kuitenkin Teusinan rauhasovinnon kautta muutamaksi ajaksi kadotettiin,
ei mahdu näille lehdille. Mainitsemme vaan esimerkiksi että kun v. 1594
oli aikomus majoittaa Käkisalmen laivaväestö Vähäsavoon, niin ei saatu
talonpoikia hyvällä eikä pahalla tuota uutta rasitusta vastaanottamaan.
Heillä oli täysi syy tuohon vastahakoisuuteen, sillä jo v. 1589 oli
enemmän kun puolet Savon veromaista autioina; kirjeiden kantajat saivat
palkkansa jyvissä, kun eivät talonpojat voineet antaa heille leipää.
V:sta 1585 aikain oli Savonmaan nostoväki pitkin vuotta rajalla
vartioimassa, kuitenkin sillä välipuheella, että hävitysretkiä ei
tehtäisi, jos eivät Venäläiset rauhaa rikkoisi, mutta jo v:sta 1587
pitäin kuulivat Savolaiset joka vuosi tuolloin tällöin tykkien
paukunnan Savonlinnasta merkiksi että Venäläiset olivat jossain
hävittämässä ja että rahvaan oli aseissa linnaan kiirehtiminen. Viime
mainittuna vuonna tehtiin Savonlinnasta Prusi Heikinpojan johdolla
kaksi retkeä 500 kasakkaa ja muutamia 'satoja muuta venäläistä
sotaväkeä vastaan, jotka olivat ryöstäneet ja hävittäneet Käkisalmen
läänin pohjois-osilla, Salmen, Sortavalan, Suistamon, Pelkijärven,
Tohmajärven, Jurikkajärven, Liperin sekä Ilomantsin aloilla, ja
majailivat Suistamossa. Eräs Pielisjärveläinen Luka Räseinen oli näet
käynyt suuriruhtinaan puheilla ja arvellut että Pielisjärven asukkaat
tahtovat olla suuriruhtinaan alamaisia, että Tohmajärvellä oli
hirsipuu, johon talonpojat hirttivät suuriruhtinaan käskyläisiä y.m.
Tuosta syystä oli sinne lähetetty eräs nuori pajari lääniä hävittämään.
Viholliset kuitenkin pääsivät pakoon ennenkun paikalle ehdittiin, kun
ei jalkaväki voinut 5 korttelin syvyisessä lumessa ja kestäviä jäitä
etsien astua enempää kun 7 tai 8 peninkuormaa päivässä. Käkisalmen
vouti sen lisäksi valitti että muutamat Savon talonpojat olivat
vastahakoisia ja petollisia, melusivat ja huusivat matkalla ja että
Venäläinen vahti Tohmajärvellä sai tiedon retkeilijäin tulosta siten,
että eräs Savolainen tuohitorvella toitotti. Venäläisten tuhotöistä v.
1587 ja 1588 on säilynyt pitkä luettelo. Eräs Tapani Loukonen
Sortavalan kylästä ripustettiin käsistä, poltettiin valkialla ja
käsivarret katkottiin; sitten ripustettiin onnetoin jaloista ja jalat
kirveellä muserrettiin. Venäläinen veronkantaja Ilomantsissa antoi
Yläjärvellä ripustaa Kauppo nimisen talonpojan käsistä, teetti valkian
alle, poltti häntä kuumilla hohtimilla ja pakoitti häneltä 1000 tenkaa;
sitten pantiin kurja milloin kuumaan rautapannuun milloin asetettiin
pannu hänen vatsallensa. Tavallista oli jalkojen ja käsivarsien
musertaminen kirveen hamaralla; toiset poltettiin verkkoihin
käärittyinä, toiset ripustettiin käsistä ja ruoskittiin; toisilta,
varsinkin poikasilta leikattiin korvat tai katkottiin sormet; mikä
mestattiin, mikä hirtettiin j.n.pp. V. 1588 joutui rajavahti
Pohjois-Savossa Venäläisten käsiin. Heidän päälliköltään Erkki
Heikinpojalta katkottiin jalat ja kädet, runko halkaistiin ja sappi
otettiin vatsasta; jalat nauloivat Venäläiset puuhun, mutta pään veivät
mennessään.[25] Savossa saivat varsinkin Tavisalmen ja Rantasalmen
pitäjäät kärsiä Venäläisten hirmutöitä. V. 1590 oli suuriruhtinas
lähettänyt 800 miestä, joiden tulisi nostaa suksimiehiä Käkisalmen
läänistä ja karata Savonmaalle. Nuo ilmestyivät Käkisalmen läänissä
Helmikuun 7 p. Samaan aikaan majaili Savonlinnan vieressä lippu
sotaväkeä ja koko Savosta koottuja joutsimiehiä. Kun viesti vihollisten
tulosta saapui linnaan, niin pantiin miehistön johtajaksi Salomon Ille,
joka niin ikään oli lähetetty Tukholmasta rajaväkeä komentamaan, ja
kiireellä mentiin Venäläisiä vastaan. Tappelu syntyi, jossa Venäläiset
kadottivat 200 miestä, 7 tykkiä, 3 nelikkoa kruutia ja 12 leiviskää
lyijyä. Savolaiset ajoivat vihollisia takaa Nowgorodin lääniin, jota
polttaen ja surmaten hävittivät. Paitsi muuta ryöstötavaraa tuotiin
kirkonkellokin Venäjältä linnaan.[26] Seuraavana vuonna tehtiin suvella
Savonlinnasta ja Käkisalmesta yhteinen retki Aunukseen maitse ja
meritse. Tuolla retkellä näkyy Prusi Heikinpoika tunkeuneen aina
toiselle puolen Syvärijokea Tihvinaan päin, jossa hän voitti Venäläisen
sotajoukon. Asukkaat olivat suurimmaksi osaksi vaimoineen, lapsineen,
karjaneen ja tavaroineen paenneet Aänisjärven (_Enesse Järffwij_)
seuduille. Ainoastaan nuori väki oli jätetty kotiin riihityöhön.[27]
Huonompi onni oli Savolaisilla v. 1592, jolloin Venäläiset Orisalmella
surmasivat 200 Savon talonpoikaa ja sotamiestä sekä voittivat 8 tykkiä
ja muita sotavaroja.[28] Vielä seuraavankin vuoden alussa alkoi
vahtaaminen Savonmaan itärajoilla, mutta jo Tammikuussa 1593
suostuttiin kaksivuotiseen välirauhaan, joka päättyi Teusinan
rauhantekoon v. 1595.
Olemme edellisessä kertoneet muutamia esimerkkiä niistä verisistä
taisteluista, joissa
"Savon joukko tappeli
Ja joka kynsi kylmeni
Edestä Suomenmaan."
Noissa taisteluissa oli Savonlinna se keskus, johon vaaran lähestyessä
turvattiin. Sinne saapuivat ensinnä sotasanomat j& Kellotornista ne
kaikuivat varoittaen ja innostuttaen ympäri Savon saloja. Sinne
kiirehtivät aseelliset, kutkin taholtansa, yksin voimin ja yksin mielin
rientämään kotimaan puolustukseen.