Paha on että poika on pelkeäwä pieniä, useen ainuastaan luultuja
woaroja, mutta pahempi on kuitenkin wallattomuuwessa ja ilman kowata
tarpeeta rohkeasti, lkäänkun sokea, heittäitä woarohin, joissa useen
terweys turmeltuu ja monasti henkikin on woarassa. Semmonen imeinen on
warsin tuhma ja mieletön.
Wallaton Wihtor ei totellut niitä warotuksia, joita hän joka päiwä sai
hywiltä wanhemmiltaan luonnottoman ja ylellisen rohkeutensa tähen.
Mutta wiimen se tuli niin kowasti rangastuksi, että hänen onnettomuus
olkoon esimerkkinä ja warotuksena muillen yhtä hurjille pojille.
Muuwalla ei hänellä ollut iloa kun woarapaikossa, niinkun muka kiwuta
jyrkkiä tikaportaita myöten, ilman arwelemata jos ne kestiwät, tahi
oliwat lahoneet; kiwuta korkeimpien puijen latwoihin; juoksennella
kattoloilla ja hypätä niiltä moahan, waikka oliwat kuinka korkeita,
semmoset oliwat sen tawalliset ilot. Toisinaan lankesi hän jotta ohta
oli mustelmissa, muoto ja käet peitetyt werinoarmuilla. Harwon piti hän
woatteinsa puhtaina. Siis sai hän useen toria ja wihtoja wanhemmiltaan,
woan ei siitäkään ollut apua. Mutta wiimen sai hän kowan rangastuksen
tottelemattomuutensa tähen.
Hän oli muka kylmänä syksy-iltana luwata pistainnään hämärässä
merenrannalle, johon äsköttäin oli souwettu hirsilautta. Hirret oliwat
jo toisistaan peästetty irti, ja miehet weti niitä paraikoa moallen.
Ilosa oli roakaluontosen Wihtorin mielestä juoksennella irtanaisien
ja pyöriwien hirsien peällä, waikka työwäki kowasti kielsi sitä.
Mutta huoliko se kiellosta? Työwäki meni kotiin; sepä oli warsin hywä
Wihlorin mielestä, sillä hän jäi nyt yksinään ja sai siis eleksellä
niinkun tahto. Wiimen pimeässä luiskahti se mereen kahen oksasen hirren
wäliin, katkasi seäriluunsa, ja oli kauwan kainaloihin asti kylmässä
weessä, ennenkun soatiin wapautetuksi woarallisesta tilastaan.
Nyt oli se niin pahasti taittanut jalkansa, että hänen täyty hirmusessa
tuskassa wuoteellaan kärsiä monta, monta wiikkoa kauhean kiwun,
ja siittenkin kun hän parani oli hän elinaikansa ontuwa taitettua
jalkoansa. Mutta wanhaksi ei se elänytkään, sillä hän wiluuntu kylmässä
syksyweessä niin läpi luunsa, että hän jo warsin nuorena sai hirmusen
luuwalon ja jäsenien kolotuksen, jonka tähen ei se soanut lepoa yöllä
eikä päiwällä. Tällälailla kitu Wihtor monta wuotta, ja kuoli wiimen
kaksikymmenen wuotisena.
Lapset, elkeä siis olko tottelemattomat wanhemmillenne, mutta seuratkoa
tarkasti ja mielusesti heijän wiisaita neuwoja ja warotuksia, silla hyö
ymmärtäwät paremmin kun työ, mikä teillen on hyöwyllinen.