Syksypäiwänä kun ilma oli kolkko ja tuores oli Tanel niin kauwan
juoksentellut ja leikihtellyt pihalla, että hän iltasella oli
warsin kipeä. Se walitti siis tautiansa äijilleen, joka heti sillen
anto isossawiinassa [Wiiniä sanotaan muutamissa moan paikoissa
isoksiwiinaksi.] yhen laijin imeliä rohtoja, että hänen maha wähän
lämpiäsi. Se paranikin moniaan tunnin perästä. Mutta koska rohot,
elikkä pikemmin makea isowiina oli sen mieleinen, pyysi hän wielä yksiä
rohtoja, joita hänen järjellinen äiti kuitenkin ei antanut. "Että juuwa
paljon wiiniä," se sano, "ei ole lapsille terweellinen ja rohtoja pitää
ottaman sisään ainuastaan sillon, kun on kipeä, muuton niihin niin
oppii etteiwät ollenkaan auta koska olemme kipeät ja to'en perästä
niitä tarwihtesimme."
Tanel pyysi monta kertoa woan ei soanut. Siis ajatteli hän: "Kyllä
toisen kerran olen älykkäämpi, että kuitenkin soan tahtoni täytetyksi."
Muutaman päiwän perästä tuli hän äitinsä luokse ala-ulosena, istu
rahille ja piteli käsin mahoansa, ikäänkun olisi ollut kipeä. "Mikä
sinussa on, poikani," sano äiti, "koska niin pitelet mahoasi ja olet
ala-ulonen?" — "Mahani on kipeä niinkun wiimenkin," wastasi Tanel.
"Kumpa äiti olisi hywä ja antasi minulle niitä hywiä rohtoja, joista
tuonon oli niin siewä apu." Äiti usko Tanelin puhetta ja anto hänellen
anotuita rohtoja. Tanel oli nyt tyytywäinen kun hän taito äitiänsä
petteä, sillä tämä herjä poika oli ihan terwe, waikka oli olewanaan
kipeä, ja wielä peälliseksi se peätti tällä neuwon useen hankkia
ihtelleen näitä makeita rohtoja.
Aikoa tämän jälkeen muistu rohot toas Tanelin mieleen, ja heti oli hän
walmis äijilleen walittamaan ihteään. Mutta nyt rupesi äiti luulemaan
hänen woan suotta olewan kipeä. "Kuule Tanel," sano siis äiti, "minä
waron sinun woan suotta walittawan ihteäsi kipeäksi. Puhu totta! Eikö
makea isowiina, sentähen että se on imelätä, soata sinua walehtelemaan?
Tunnusta nyt että niin on, niin minä annan sinulle wähäsen isoawiinoa,
jos pyywät kauniisti, ennenkun suon harjauntuwasi walehteliaksi."
"Jumala warjelkoon! Wai minä pettäsin äitiäni!" sano walittaen
pahanilkinen räiwä. "Niin häwitön en taitasi olla. Kuinpa äiti tietäsi
kuinka mahoani puroo, niin kiirehtesit kyllä rohtoja antamaan." Samassa
se woiwotti niin surkeasti ja wetiiksen koukkuun, jotta äiti wiimen
nouwatti hänen mieltä.
Siis onnistu wielä kerran Tanelin petos; mutta kohta se sai ansaitun
rangastuksen.
Tulewana päiwänä hän tuli oikeen kipeäksi. Jo puolen päiwän aikana
tunsi hän peätään kiwistäwän; mutta koska hänen sisaruksensa oliwat
soaneet luwan jälkeen puolenpäiwän mennä nurmiselle tantereellen
leikihtelemään, niin hän ei walittanut ihteään kipeäksi, silla se
pelkäsi täytywänsä jeähä kotiin, jos olisi tautiaan ilmottanut.
Mutta Tanelin äiti oli sanonut puolisolleen, tahi Tanelin isälle
pelkeäwänsä pojan ainuastaan suotta walittawan ihteään kipeäksi.
Wanhemmat hoastowat juur paraillaan tästä luulosta kun Tanel samassa
tuli kotiin.
Isä kysy jos hänellä oli lysti. "Olisipa kyllä ollut lysti", wastasi
Tanel, "jos ei peätäni olisi kiwistänyt ja mahoani purrut. En tiijä
ihtekkään mikä minussa yhtenään on, en tänään pitkin kyennyt
leikihtemään toisten lasten keralla."
"Yhtenäänpä sinä olet kipeä!" sano äiti yksitotisesti.
Tanel. Woi, woi, äiti kulta! En millonkaan ole ollut näin kipeä!
Hänen posket leimusiwat, ohta oli kuuma ja silmät tummat; mutta
wanhemmat warowat kowin kiiwaan hyppeämisen olewan syyn tähän. Siis
lausu isä: "Sinun pitää oppia kärsimään pieniä kipuja; muista, olet jo
kohta aikamieheksi tulewa."
Tanel saneli itkien: "Mahoani puroo niin kauheasti; en woi eneä olla
yläällä!"
Isä. Niin mene kylellesi, eläkä itke; kyllähän paranet!
Tanel. Kumpa isä ensin antasi rohtoja!
Isä, suuttuneena poikaansa, luullun konnuuwen tähen, wastasi: "Ehkä
toas niitä rohtoja kun pannaan makeaseen isoonwiinaan? Mutta tiijäppä,
poikani, että sinun petoksesi eiwät aina luonnista. Mene nyt heti
pitkällesi ennen iltaseta — sillä eihän sairas jaksa syywä — niin
toiwon huomenna olewasi terwe!"
Isän käsky ja yksitotinen puhe oliwat Tanelista ouwot; mutta koska
hän tiesi ei olewan hywä tehä wasten isänsä käskyä, toiwotti hän
wanhemmilleen lewollisen yön ja meni koulusuojaan. Itkussa silmin poika
riisu ihtensä ja paniin wuoteelleen. Sen peätä kiwisti ja mahoa puri
kauheasti, mutta enemmän huoletti häntä isän kowuus. Uni karkkountu sen
wuoteelta. Kello löi jo kaksitoista, woan aina walwo Tanel walittaen
ihteään, mutta kuitenkin niin hiljakseen ettei hawahteisi opettaja,
joka jo heti illasta oli nukkunut. Mutta nyt se puoli-yön aikana
hawahti ja kuuli Tanelin walittawan.
Tämä hywä miesi oli monasti mureekseen halvannut Tanelin walehtelemisen
halun, ja koska hän monasti turhaan oli kokenut soaha sitä luopumaan
tästä moitittawasta tawasta, usko hän ikäänkun isäkin Tanelin
ainuastaan kurillaan sairastawan; mutta nyt hawattuaan hänen olewan
kipeä to'en perästä, nousi hän antamaan pojalle sopiwia rohtoja, joita
sattu olemaan soapuilla. Niistä oli myös heti helppo, ja tunnin perästä
waipu Tanel wirwottawaan ja lewolliseen uneen.
Kun poika oamusella hawahti oli peänkiwistös paljon helpompi, ja
mahakin oli parempi kun iltasella. "Mutta kyllä isä nyt taitaa uskoa
että tautini oli suotta, koska näin wäleen paranin?" sano Tanel
huolellisesti kouluttajalle. "Kumpa toki kouluttaja olisi hywä ja
wakuuttasi wanhemmilleni olleeni totisesti sairas."
Kouluttaja. Oma syysi on ettei isäsi soattanut sinun puhetta uskoa,
kun niin useen waleilla olet uskaltanut häntä petteä. Siis oli sullen
ansaittu rangastus ettet soanut niitä makeita rohtoja waikka olit
kipeäkin, sillä olet niin monasti petoksella wietellyt hywän äitisi
suotta suowite sinulle niitä antamaan. Sillälailla soa walehteliat
useen kärsiä waleinsa tähen; waikka puhuwat tottakin ei heitä
kuitenkaan taija uskoa, sillä kukin pelkeä ihtensä tulewan petetyksi.
Tanel. Kumpa isä ei olis wihossaan minun peälle, niin en millonkaan
waleini kautta antasi hänelle syytä minuun suuttua!
Kouluttaja. Kyllä minä ko'etan soaha sitä uskomaan sinua paremmaksi,
ja puhun sille kauniin uhkauksesi ettei tästä lähin eneä walehtella
ja muka sen kautta huolettoa wanhempiasi. Toiwon myös rehellisesti
pitäwäsi tämän lupauksen.
Kouluttaja piti lupauksensa, ja isä rakasti siitä hetkestä Tanelia
niinkuin muitakin lapsiansa, sillä hän ei tästä päiwästä puhunut muuta
kun totta, ja otti tarkasti isänsä ja muijen ymmärtäwien wanhempain
ihmisten oppia ja neuwoa warteen.
Tanel myös puolestaan piti lupauksensa että ei walhella. Siis
unouttiwat wanhemmat mielellään poikansa lapsuuwen rikokset ja wirheet.