Kun selkeänä ja lämpösenä kesäpäiwänä menin käwelemään nä'in pieniä
lapsia, jotka wiattomasti iloiliwat nurmisella pientareella. Näistä
oli pieni Wappu warsin minun mieleiseni, ei kauneutensa tähen, sillä
moni kaunis lapsi on tawoistaan ruma, mutta sentähen että Wappu
näytti olewansa helläluontosempi ja hywäsywämmisempi, kun hänen
leikkikumppalit. Juostuansa ihtensä wäsyksiin ja palawaan hän istu
wiheriäiselle mättäälle. Samassa oiwalsi tyttö ihanan perhosen, jota
ahnas warpunen sissi nielastakseen. Wappu rupesi nyt matalalla ja
wiattomalla eänellä laulamaan perhoselle seuroawan warotuksen, jota
minä pysähnnyn kuuntelemaan.
Perho pieni lennä luoks,
Lennä parmohini!
Kahto warpu konna luo
Tuolla sua wäijyy.
Etkö kuule kuinka jo
Noukkoaan hiwoopi,
Herjä hurtta nielläkseen
Sua sukkelasti?
Wielä warsin wakainen
Moaliman menoissa,
Tiijät tuskin ollenkaan
Kunne siipes kiitää.
Eipä perho eläwä
Kauniimpi kun sinä,
Kun nopeesti nuolena
Kultasiiwill' kiijät.
Tule tänne, perhonen!
Tule turwihini;
Minä sua suojelen
Paremmin kun kukka.
Piä woan nyt warolta,
Kauniist sua käsken.
Kun on woara kaukana
Lennä minne mielit.
Ilolla kuunteli perhonen wiattoman tvtön kaunista laulua, laukuile
hetken ystäwällisesti hänen ympärillä ja istu wiimen hänen käellen,
ikäänkun kiittäen häntä tästä hywästä neuwosta. Lapsellisella ilolla
kahteli Wappu pientä ihanata perhosta ja sen monella karwalla soreasti
kuwattuja loistawia siipiä, ja oli mielihywissä ettei ahnas warpunen
soanut nielasta tätä soreata kesän lasta. Kun warpunen wähan ajan
perästä lenti pois, peästi Wappu lupauksensa jälkeen perhosen wavaasti
laukuilemaan kunne mieli.
Jos minä ihastun Wapun helläsywämmisyywestä, niin toas huoleennun sitä
enemmän Maunun kowasywämmisyywestä yhtä myös wiatonta eläwätä kohtaan.
Yksi pieni kaunis ja kiiltäwä kowakuoriainen, joka tekemätä kellenkään
pahoa ja tietämätön woarasta, hiljasuuwessa hankki elatustaan
pähkinäpuun lehellä. Kewytmielinen Maunu ei kuitenkaan taitanut
antoa sen olla rauhassa, woan otti sitä kowasti hyppisiinsa, solmisi
hienon silkkilangan säikeen sen jalkaan, ja kun se rupesi mantimaan
pois, nykäsi hän sitä niin kiiwaasti takasin, jotta sen pieni jalka
lohkesi. Tästä julmuuwesta wiaton kowakuoriainen kitu hirmusesti,
ikäänkun walittaen Maunun luonnotonta kowuutta. Samassa tuli pieni
Wappu, ja oiwalsi kituwan kowakuoriaisen. Hän surkotteli sitä ja lausu
yksitotisesti Maunulle: "Mutta jos ihte, Maunu, olisit kowakuoriaisen
asemissa, [Asemissa, yksi kun siassa.] mitä wirkkasit jos sinulta
rewästäsi toinen jalka? Ihte arwannet minkä kauhean tuskan se polonen
sinun wallattomuutesi tähen kärsii! Jumala loi kowakuoriaisen
tunnelmilla niinkun meijätkin, eikä siis salli että niitä kiwutetaan ja
niille tehään pahoa ilman syytä."
Tämä Wapun kaunis muistutus liikutti Maunua, että hän katu
kowuuttaan kowakuoriaista kohtaan, ja lupasi tästä päiwästä luopua
kewytmielisyywestään ja tunnelmattomuuwestaan.