"Moalimassa on niin monta walistukseen enemmän ja wähemmän
harjauntunutta kansoa," sano kerran ajattelewa Isso isälleen, "ja
niin iso erotus ihmisien ajatuksissa ja tawoissa; mikä on syy heijän
erilaisiin ajatuksiin ja tapohin?"
Isä, joka aina mielusesti harjotti poikansa opin halua, neuwo häntä
siis tässäkin asiassa. "Kansakuntien erotus," se saneli, "tuloo siitä
ettei hyö lapsuuwesta kaswa yhelaisessa kurissa, eikä heitä opeteta
yhellä lailla." Tätä totistoakseen kertosi isä, pienen poikasen
eksyneen wanhemmistaan awaraan sywänmoahan, jossa karhuilla oli
wapaa olo. Karhut ei tehneet pahoa lapselle, woan antowat sillen
osan ruuwistaan. Sentähen warttu lapsi wiimen niijen kanssa mehteä
kuleksimaan, tuli yhtä williksi kun nekin ja kun kaswo isommaksi tuli
se yhtä karwaseksi kun karhut, käweli neljällä jalalle, elättäen
henkeään kaikellaisilla moan kaswuilla, mutta ei millonkaan oppinut
puhumaan, eikä soanut mieltä.
Toinen lapsi oli toas yhtynyt williin lammasparween. Tämä lapsi tuli
toas niin lampaijen kaltaseksi, että hän meäki kun lammas, eikä
syönyt muuta kun marjoja ja heiniä. Sekään ei oppinut puhumaan ja oli
aina järkeä wajoalla. — "Kuinkas sinä olet onnellinen, lapseni, joka
olet kaswanut imeisiin seurassa, ja mikä on wielä sitäkin parempi,
walastuijen ihmisten seassa. Sentähen sinä myös osoat puhua ja ymmärrät
mitä hoastetaan, ja tulet wielä, Jumalan awulla, älykkäämmäksi.
Lapset owat enimmiten semmosia, kun heijän ylöskaswattamisen loatu
on; ihmisen sekä arwo että taito owat ylöskaswattamisen he'elmät. Jos
ei kukaan olisi sinua opettanut lukemaan, et sunkaan ihtestäsi olisi
oppinut. Ilman opita et tietäsi erottoa ei pahoa ei hyweä, ei oikeutta
ei weäryyttä. Moni kansa ei wieläkään ymmärrä, että warastoa, tappoa
ihmisiä ja heitä syywä on synti ja häpeällinen tapa. Sentähenpä heijän
lapsetkin kaswawat yhellaisessa tietämättömyywessä ja sokastuksessa.
Lapseni, kuinkas ilonen sinun siis pitäsi oleman, koska jo lapsuuwesta
olet soanut eleä ymmärtäwien ihmisten seurassa, ja jo pienestä pitäin
oppia tuntemaan mikä on hyöwyllinen ja tarpeellinen!"
Issossa wahwistu tämän puheen jälkeen hänen hywä peätöksensä, että
aina olla ahkera oppimaan ja sywämmeensä kätkeä wanhempiensa neuwot,
aina kokea harjauntua hywissä tawoissa, että muka sen kautta kostoa
wanhempiensa hellän huolenpion ja hywäntahtoset warotukset.