Miina wastasi hämmästyneenä: "Siihen suuttua? Mitenkä — — — minä
suuttusin! — — — Äiti lie ehkä kuullut kun nukkiani nuhtelin?"
Äiti. Mutta jos en olisi kuullut, ja nyt tähtösin tieteä mitä sille
wirkot, etkö sitä minulle sanosi, tahikka saloasitko sitä minulta?
Miina. En ikään; paha tyttö olisin jos wanhemmiltani pitäsin
ajatuksiani salasena.
Äiti. Aiwan oikeen lapseni! Tule syliini ja sano mitä nukillesi hoastot.
Nyt puhu Miina äijilleen kaikki mitä jo ennen olemme kuulleet hänen
puhuwan nukilleen.
Äiti. Luuletko siis minun öylön [toisin paikon eilen.] sinuun
suuttuneen?
Miina. Koska äiti ei minullen ollut niin sulonen kun tawallisesti, niin
luulin äijin suuttuneen.
Äiti. Enemmän olin pahoilla mielin ja mureessani kun wihoissani; sillä
minua huoletti että niin kowasti hakkasit koira parkoa, ja pelkäsin sen
wiimen sinua purewan, kun et ikään tauwonnut lyömästä. Sentähen useen
olen pyytänyt sinua luopumaan wallattomuuwestasi, mutta kun et totellut
tulin pahoille mielin, jonka tähen lienet luullut minua suuttuneeksi.
Miina. Eikö äiti nytkään suuttunut minuun waikka silla lailla puhun
nukkini kanssa.
Äiti. Ei sunkaan, Miinaseni! Lienet sillä lailla puhunut ainuastaan
lapsellisesta ymmärtämättömyywestä. Erittäin sain tässä loman [yksi
kun tila.] selitteä weärän luulosi, ja antoa sinulle wakuutoksen
äijillisestä helleywestäni ja rakkauwestani sinua kohtaan. Oletko nyt
tyytywäinen?
Miina. Hywin tyytywäinen! Jospa woan ansahtesin niin hywän äijin
rakkauwen! Kumpa toki taitasin warttua niin kuuliaiseksi äitiäni
kohtaan, ja niin hywäksi kun tahtosin ja pitäsin olla!
Äiti. Se ei ole waikea, jos woan to'en [To'en, toden.] perästä seuroat
neuwojani ja sywämmeesi kätket warotukseni.
Miina. Mielusesti tahon tästä puoleen parauwen jälkeen seurata äitini
neuwoja, ettei äiti eneä tarwihtesi olla tyytymätön Miinansa kanssa.
Hän piti myös rehellisesti tämän hywän lupauksensa; ja jos se jonkun
kerran unoutti wanhempiensa warotukset, niin ei äiti tarwinnut muuta
kun wiittoamalla ojentoa hänen erhetyksiä. Äijin poisollessa se oli
yhtä siweä ja hiljanen, kun hänen lässäkin ollessa, aina muistaen
äitinsä antamat neuwot ja warotukset.
Silla lailla se päiwä päiwältä harjauntu hywyyteen, eikä äiti koskaan
tarwinnut sitä nuhella, ja woitti sen kautta tyytywäisyywen, muijen ja
äitinsä korotetun rakkauwen.