Miina puhuen ihtekseen nukillensa: "Wai et sinä, pieni neitoni, taho
minua totella! Millon on peä jäpässä, millonka jalat sisään päin ja
käsiwarret nuin lengollaan. Niin kauwan minua ärsytät, että wiimen
sinuun suutun niinkun äiti toanon [Toanon, myös tuonon.] suuttu minuun,
kun löin wierasta koiroa."
"Mikä sinussa on, pieni Miina?" kysäsi äiti, joka samassa hänen
oiwaltamata oli pujahtanut huoneeseen, ja kuullut kaikki kun se puhu
nukilleen. "Sinä näytät niin yksiwakaselta; eikö nukkisi ole mieltäsi
myöten?"
Miina. Ei; se on ihtepäinen, eikä piä peätään, jalkojaan ja käsiään
niinkun minä tahon.