Pariisissa, Rankriikin peäkaupunnissa, oli kauppias, jolla oli kaksi
poikoa, nimeltä Tuomas seihtemän ja Joakko kuuwen wuo'en wanha. Näitä
poikiansa rakasti isä isällisellä helleywellä. Useen täyty hänen
kauppa-asioitaan toimittaen matkustella pitkiä matkoja, ja sillon sen
myötä aina oli kaksi la'attua pistuolia. Mutta kun hän tuli kotiin
laukasutti hän ne tawallisesti eli poisotatti laijingin, ettei niijen
kautta soattasi tapahtua wahinkoita.
Kuitenkin oli hän kowasti kieltänyt poikiaan koskemasta näihin
ampuaseisiin, sillä lapset eiwät ymmärrä niitä käsitellä ja taitasiwat
wäleen wahingoittoa ihteään ja muita ihmisiä. Se oli myös wakaasti
warottanut heitä wasta wanhemmaksikin tultua hypistelemästä ja
leikihtelemästä niin woarallisilla aseilla, koska useen semmosen
huolimattomuuwen kautta on isot wahingot ja suuret onnettomuuwet
tapahtunut.
Yhtenä päiwänä kun Kauppias toas palasi tawallisista matkoistaan, käski
hän yhen palwelian heti laukasemaan pistuolit, ja siitte panemaan niitä
hänen huoneeseen tawalliselle paikalle. Että pojat niitä käsittelisi,
eli ies niihin koskisi, sitä ei hän uskonut, koska se heiltä oli
kowasti kielletty.
Mutta kuinka käwi? Seuroawana oamuna kun isä oli toimituksillaan pois
kotoa, pujahti Tuomas ja Joakko isänsä suojaan, jossa heti äkkäsiwät
pistuolit. "Ollaanpa sotasilla!" sano Tuomas nuoremmalle weljelleen,
samassa sillen antaen yhen pistuolin, ja ihte pitäen toisen. — "Mutta
etkö muista," sano Joakko, "että isämme on kowasti kieltänyt meitä
niihin koskemasta?"
"Muistan kyllä!" lausu Tuomas, "mutta tiijän myös ettei, nämä ole
la'attuna, sillä isä laukasuttaa ne tawallisesti, ennenkun niitä soa
tuuwa huoneeseen. Olisikko näitä siis woarallinen käsitellä? Neätkö
Joakko! kyllä minä osoan wiritteä," se sano, samassa wirittäen kumpaset
pistuolit. "Isämme tarkotus lie ainuastaan, ettemme käsittelisi
la'attuja pyssyjä. Seiso nyt siinä, minä seison teällä; kuuntele
tarkasti kuten käsken, ja kun sanon: _Laukase_, niin pitää painamasi
tuota rautoa, että pyssy laukioo."
Pojat seisowat nyt wastatuksin ja käyttiwät ampuaseitaan Tuomaan
komannon jälkeen: _"Warolta! Kunniaksi! Tähteä! Laukase!"_ Yht'aikoa
laukesi kumpanen pistuoli suurella paukauksella, ja pojat koatuwat päin
toisensa wereen. Palwelia muka oli unouttanut eli huolimattomuuwesta
jättänyt pistuolit laukasemata.
Poikien äiti, joka sattu kuulemaan paukaukset, hyppäsi säikähtyneenä
puolisonsa suojaan; mutta Jumala! mikäs onnettomuus teällä aukeni äiti
polosen silmien eteen! Se waipu tainiona werisien poikiensa wiereen,
juur samassa kun wetiwät wiimesen henkensä. Hiljankin äiti tointu,
mutta sillon oli poikien henki jo sammunut.
Hellän äijin kauhea tuska, ja isän katkera mure, joka hänen tullessa
kotiin häntä kohtasi on arwattawa. Kun hän aukasi suojansa owen näki
hän rakkaat poikansa hengetöinnä, werisillä ja säretyillä muo'oilla.
[Muo'oilla, yksi kun muodoilla.]