Kaksi weljestä, Wilppu ja Juonas saiwat syksy-iltana, koska ilma oli
erinomaisesti kaunis ja hyö ahkerasti oliwat lukeneet, isältään luwan
mennä puutarhaan iloilemaan sillä kowalla eholla, että pysysiwät
puutarhassa, eiwätkä juoksisi kauwemmaksi.
Puutarha oli iso ja kaunis, ja pojilla oli siellä hetken aikoa warsin
hupanen olo.
Mutta samalla Wilppu hawahti, että puutarhan takanen hila [Hila,
toisin paikon portti.], jonka ulkopuolella oli suuri tiheä mehtikkö,
oli auki. "Juonas," se sano, "kahto! hila tuonne metistöön päin on
auki; mennäänpä sinne! Siellä wasta juoksu käwisi loatuun," [yksi kun
laatuun.]
Juonas. Mutta eikö isä kieltänyt meitä menemästä puutarhan ulkopuolelle?
Wilppu. Niin; se warotti meitä woan kauwas juoksemasta; tullaanki kohta
takasin, niin emme sitä tarwihte pelätä. Woi, kahtoppa Juonas, se
sano, samassa kurkistaen hilasta mehtikköön — kas, teällä on kaunis!
Joka ihte mielusesti teköö eli haluaa jotain, sitä ei paljon tarwihte
wietellä, sanotaan wanhassa sananlaskussa; niin nyt oli Juonaankin
kanssa. Wasten isänsä kieltoa meniwät pojat mehtikköön, jossa
juoksenteliwat ristiin rastiin. Mutta jo rupesi ilma kolkkonemaan ja
illan pimeneminen muistutti heitä menemään kotiin.
Mutta pojat oliwat jo juosseet niin kauwas tiheässä mehtistössä,
etteiwät eneä osanneet puutarhaan. Ilta pimeni pimenemistään, ja
hetki, jona niijen piti oleman wanhempiensa luona, aikoa sitte siwute.
Hä'ääsään [yksi kun hädässään.] rupesiwat itkemään ja korkeasti
huutamaan apua.
Koska lapset wiipywät yli meärätyn hetken, meni isä puutarhaan niitä
hakemaan. Onneksi sattu se kuulemaan heijän huutoansa, ja meni siis
sitä kohen. "Nyt ihte neätten," se sano heitä hiljankin löywettyä,
"kuinka käypi tottelemattomille ja ymmärtämättömille lapsille, kun
eiwät kuule wanhempiensa käskyjä ja warotuksia! Minä kyllä ajattelin
että tämä eli wielä jotain pahempata soattasi teille tapahtua; sentähen
käskin teijän pysymään puutarhassa. Mutta kun ette minua totelleet,
niin ette tästä lähin millonkaan [Millonkaan on Sawon puhessa yksi kun
koskaan Hämeen ja muijen.] peäse kahenkesken puutarhaan iloilemaan."
Isä piti myös tämän uhkauksen; sentähen koska ei isä eli äiti
joutanut seurata lapsia, täyty heijän olla huoneessa, katuen
tottelemattomuuttaan.
Yhtenä päiwänä kun ikään istumat äitinsä suojassa, puhu äiti niille
seuroawan sa'un, [yksi kun sadun.] että tarkemmasti tulisiwat
tietämään, kuinka tarpeellinen on, että lapset tottelewat wanhempiansa.