VARONEN: Hänellä lienee joku salainen syy -- joku syvä suru -- -- --

RINNUSTELIAIN: Syvät ja matalat surut saisi ajaa kaikki syvimpään

tuli-poroon, jos -- -- -- (Aatami Sorvi tulee, tuoden pulloa ja

laseja).

2:nen Kohtaus.

Entiset. Aatami von Sorvi.

VARONEN: Ahaa!

PALOVIINUS (napsauttaa sormillansa): Hei! Kas semmoista!

RINNUSTELIAIN: Perkele, kun saa aina juoda eikä koskaan tapella!

AATAMI (ystävällisesti): Saapa kyllä, hyvät herrat! Katsokaas noita

kivisiä maita, näitä laihoja peltoja -- -- -- niiden kanssa saisi

tapella vaikka karhun voimilla, ja mahtaisivatko ne sittenkään suurin

totella.

(Pannaan sokeria ja vettä laseihin).

PALOVIINUS: (Laulaa, samalla sävelellä, kun: "Hvarifrån kommer du min

frände"):

Sinä toivottu ystävä, pulla!

Et meitäkään unohda,

Vaan ainapas tännekkin tulla

Tiet Reinin rannoilta.

Saas täst' :.:

Kosk' on hän tuoss'. --

(Täll'aikaa on pullosta kaadettu. Juodaan).

RINNUSTELIAIN (Laulaa. Sävel: "I gamla Åbo stad"):

Niin soivat muinenkin

Ja urhoolliset olivat;

Me tuumme taattoihin

Ja voittelemme kuin pojat,

Nyt ensin pullon parissa,

Juo pois :,:

(Kallistavat)

Vaan joskus vielä sodissa

On toist'; :,:

Kas siell' on päivät suotuisat,

Kun miekat tanssivat.

VARONEN: (Laulaa. Sävel: "Ja man kan riktigt galen bli"):

Ei auta työ ei toimikaan

Eläissä tähän aikahan;

(Katsoo Rinnusteliaiseen.)

Ei miekka eikä kilpi,

Eik's niin?

Vaan viekkaus ja vilppi.

(Kilistää Rinnusteliaisen kanssa.)

Kili, kinkeli kiin!

Varansa pitäminen ain'

Kaikissa paikoin parahin:

(Aatamille.)

Äl' usko koskaan naista,

Eik's niin?

(Paloviinukselle.)

Ja vähitellen maista,

Kili, kinkeli kiin!

(Juotua Aatamille.)

No laulas sinäkin -- -- -- ai anteeksi, herra von Sorvi, en

huomannutkaan ettemme vielä ole veljes-maljaa juoneet -- -- --

RINNUSTELIAIN: No, se käy kuin pyry; ei sitä surra tarvitse.

Kallistetaas Sorvi! (Juovat ja lyövät kättä). Heripertti Rinnusteliain.

AATAMI: Aatami von Sorvi. (Aatami ja Varonen juovat.) Aatami von Sorvi.

VARONEN: Sepeteus Varonen.

AATAMI (Juotuansa Paloviinuksen kanssa): Aatami von Sorvi.

PALOVIINUS: Hapakuk Paloviinus.

VARONEN: Kas niin; laulas nyt veli Sorvi.

AATAMI: Laulaisin kyllä minäkin, mutten ole juuri hyvin harjaantunut;

mitähän olisi, jos laulettaisiin yhdessä. (Laulavat kaikki, Aatamin

aljettua):

Arvon mekin ansaitsemme

Suomen maassa suuressa;

Ehk' ei riennä riemuksemme

Laiho miesten maatessa;

Leipä kasvaa kyntäjälle,

Onni työnsä täyttäjälle,

Ralla, la, la, j.n.e.

Suomen poika pellollansa

(Kilistetään Aatamille.)

Työtä tehdä jaksaapi;

Korvet kylmät voimallansa

Pelloksensa perkaapi

Rauhass' on hän riemullinen

(Rinnusteliaiselle.)

Mies sodassa miehuullinen.

Ralla, la, la, j.n.e.

(Aatami kilistää toisille.)

Opin teillä oppineita

Suomessa on suuria,

Väinämöisen kanteleita

Täällä tehdään uusia;

Valistus on viritetty,

Järki hyvä herätetty.

Ralla, la, la, j.n.e.

Suomen tytön poskipäihin

(Aatami lakkaa.)

Veri vaatii kukkaiset;

Eipä pysty halla näihin,

Näit' ei pane pakkaset;

Luonnossa on lempeyttä,

Sydämessä siveyttä.

Ralla, la, la, j.n.e.

VARONEN: Kah! Sorvi veljeni, mitäs taas niin murheelliseksi muutuit,

juuri tyttöjen punasista poskista ja lempiästä luonnosta laulaessamme;

ahaa, jo ymmärrän -- -- --

PALOVIINUS: Jo minäkin ymmärrän; "snaju, snaju" sanoi Eksaminanteri,

kun ei hän taitanut muuta. -- -- Ei koskaan olisi tarve likkojen

poskista eikä lempeydestä huolia, mutta ainoastaan juoda ja laulaa

(nostaa lasiansa):

Eukko Noah, eukko Noah

Oli kelpo nais:

Antoi äijän juoda;

Toista käski tuoda:

Naisin miekin, naisin miekin,

Semmoisen, jos sais.

Ei hän naukun', ei hän naukun':

"Älä, ukkoni!

Liian paljon maista."

Vaan hän kaikellaista

Oltta, viinaa, oltta, viinaa

Pöydäll' laitteli.

RINNUSTELIAIN: Sorvi rukalla on varmaan ollut pahat pulat jonkun

tyttösen kanssa; mutta saakeli soikoon! Kyllä me hänen niistä

päästämme. Jutteles, veli pyhä, mikä sinun on -- Onko kultalintusesi

ylpeä? niin -- -- --

AATAMI: Ei! mutta ollaan me tästä puhumatta. Kullakin on surunsa ja

ristinsä; -- minulla minun osani! Te olette vielä huolettomia ja

leikkisiä veikkoja, olette onnellisia, minua taas on jo ehtinyt

kohdella jokin, jota ei voi juuri olla mieleensä panemattakaan.

VARONEN: Niin, niin: olet rakastunut tyttöön, joka sitten on osannut

kuolla, tai ottaa toisen, sinua rikkaamman?

PALOVIINUS: Ohoo! vai rakkaudesta tosissansa! Älä, veli kulta, sentään

meitäkään luule eilisen teeren pojiksi siinä asiassa. Minä tiedän

kyllä, miten on äkäyttävää, kun täytyy jonkun kauvan hyväillyn likkansa

jättää, vaikken kuitenkaan semmoisten vehkeitten vuoksi hirttämään

viitsisi mennä itseäni.

AATAMI (taputtaen Paloviinusta olkapäälle): Vai tiedät sinäkin; ja minä

luulin ettei semmoinen hulivili ollenkaan taitaisi rakastaa muita, kuin

jos juuri Noakin eukkoa.

PALOVIINUS: Ai, et sinä tiedä -- Min' olen kumminkin kymmenen kertaa

ollut varsin naimisen kieppeissä. Esimerkiksi -- -- --

VARONEN: Älä sinä rupee naima-retkiäsi kertomaan. Tiedämmehän

muutenkin, että ne ovat kuin sinä itsekin.

RINNUSTELIAIN: Niin aina: parempi jos minä rupeaisin illan kuluksi

puhumaan, kuinka monta kertaa olen puotiherroille ja merimiehille

selkään antanut --

PALOVIINUS: Ja kuinka monta kuhloa saanut omaan otsaasi.

VARONEN (menee Aatamin kanssa vähän erilleen toisista, jotka jäävät

lasejansa holhoomaan): Kylläpä sinun näkyy aika lailla työtä saaneen

tässä talossa tehdyksi, vaikka vuoden vasta olet ollut; mutta koskas

ruvennet uljaampia huoneita laittamaan, että edes nähtäisiin herroja

tässä asuvan? Sitten kaiketi vasta, kun emäntää aiot tuoda.

AATAMI (surullisesti): Emännän tuomista taidetaan liian kauvan saada

odottaa.

VARONEN: Älä pahaksu, vaikka taas tulin ajatuksesi surullisiin asioihin

johdattaneeksi. Mutta, veikkoseni! puhu edes minulle kahdenkesken,

kuinka laitasi on: jos vaan jotenkin voin auttaa tai taidan edes

lohduttaa sinua, niin teen mitä hyvänsä. Ja nuo kumppaninikaan eivät

suinkaan ole niin peräti hulivilejä, kuin kukaties luulet, ja kuin nyt

näyttävät, kosk' on kaksi lakkia päässä.

AATAMI: Mitäs hullujasi! Tottahan minäkin tunnen Helsingin

ylioppilasten luontoa. Näyttäivät kyllä välisti vallattomiksi, mikä

milläkin lailla, vaan sentään eivät koskaan, jos asiat vaativat, kiellä

apuansa, missä sitä tarvitaan johonkin hyvään. Mutta min' en luule

juuri tarvitsevani apua enkä lohdutustakaan, kosk' en ole missään

hädässä. Kuitenkin jos tahdot, juttelen kyllä, että -- -- --

VARONEN: Että emäntä on tältä talolta kuollut peräti varhain?

Vekkulit ja kekkulit: Leikki-näytelmä kahdessa näytöksessä · 第 6 / 15 题