Keskellä pitoja ja yhä uusien arvohenkilöitten, aatelisten ja
ritarien saapumista hyvä kuningas ei kuitenkaan unhottanut uskollista
palvelijaansa, joka vuorensolassa niin miehuullisesti oli asettanut
rintansa alttiiksi ruotsalaisten miekoille. Lubomliin tulonsa
jälkeisenä päivänä kuningas kävi katsomassa haavoittunutta Andrzejta ja
tapasi hänet tajussaan ja iloisena, vaikka kalmankalpeana. Onnellinen
sattuma oli tehnyt, että nuori mies ei ollut saanut mitään vaarallisia
haavoja, vain verta oli hän menettänyt paljon.
Nähdessään kuninkaan Kmicic nousi vuoteessaan istumaan eikä kuninkaan
kehoituksista huolimatta tahtonut käydä pitkälleen.
— Teidän majesteettinne! — sanoi hän. — Parin päivän kuluttua jo nousen
hevosen selkään ja lähden teidän majesteettinne luvalla mukaanne, koska
itse tunnen, että tämä ei ole mitään.
— Kyllä teidän kuitenkin on täytynyt saada aikamoisia naarmuja! — sanoi
kuningas. — Onhan tuo ennenkuulumatonta, että hyökkää yksin niin monia
vastaan.
— Semmoista on minulle sattunut ennenkin, ja mielipiteeni on, että
pahimmissa tapauksissa on sapelissa ja omassa päättäväisyydessä paras
turva... Oh, teidän majesteettinne, minun nahassani on niin paljon
haavoja, että ne eivät mahtuisi härän vuotaan. Semmoinen on minun
kohtaloni!
— Älkää syyttäkö kohtaloa, sillä nähtävästi on tapanne syöksyä aina
suin päin sinne, missä voi saada haavoja ja menettää henkensä. Joko
te kauankin olette noudattanut tuommoista tapaa? Missä olette ennen
toiminut?
Kevyt puna nousi Kmicicin poskille.
— Teidän majesteettinne! Ahdistelin Chowańskia silloin, kun kaikki
istuivat ristissä käsin. Minun päästäni määrättiin palkintokin.
— Kuulkaahan! — sanoi kuningas äkkiä. — Te sanoitte minulle kummallisen
asian tuolla vuorensolassa, mutta luulin teidän hourailevan. Nyt
sanotte taas ahdistelleenne Chowańskia. Kuka te olette? Ettekö
todellakaan ole Babinicz? Tiedämme kyllä, kuka ahdisti Chowańskia.
Syntyi hetken kestävä äänettömyys. Sitten nuori ritari kohotti
nääntyneet kasvonsa ja sanoi:
— Niin on, teidän majesteettinne! En houraillut, vaan puhuin totta...
Minä olen Andrzej Kmicic.
Hän sulki silmänsä ja tuli vielä kalpeammaksi, mutta kun kuningas oli
vaiti, jatkoi hän:
— Minä olen tuo konna, jonka sekä Jumala että ihmiset ovat tuominneet
murhista ja omavaltaisuudesta, minä palvelin Radziwillia ja yhdessä
hänen kanssaan petin teidät, majesteetti, ja isänmaan, mutta nyt, kun
miekkojen puhkomana ja hevosten tallomana en voi nousta vuoteesta,
lyön rintaani ja sanon; »Mea culpa! Mea culpa!» ja turvaudun
teidän isälliseen lempeyteenne. Antakaa minulle anteeksi, teidän
majesteettinne, sillä itse olen jo kauan sitten kironnut tekoni ja
palannut tuolta rikolliselta tieltäni!
Kyynelet alkoivat vuotaa nuoren soturin, silmistä, ja vapisevin
käsinhän alkoi tavoitella kuninkaan kättä.
Jan Kasimir ei vetänyt kättään pois, mutta tuli synkän näköiseksi ja
sanoi:
— Ken tässä maassa on hallitsijana, sen täytyy olla valmis
loppumattomasti antamaan anteeksi, ja senvuoksi olemme valmiit
unohtamaan teidänkin rikoksenne, etenkin kun olette uskollisesti
palvellut meitä Jasna Górassa ja matkalla ja pannut henkenne alttiiksi.
— Siis antakaa anteeksi, teidän majesteettinne!.. Lopettakaa
kärsimykseni!
— Yhtä vain emme voi unhottaa, nimittäin että olette tahrannut tämän
kansan kunniaa nostamalla kätenne siihen saakka loukkaamattomana
pidettyä majesteetin persoonaa vastaan, kun tarjouduitte ruhtinas
Boguslawille ottamaan kiinni meidät ja elävänä tahi kuolleena antamaan
ruotsalaisten käsiin!
Kmicic, vaikka hetkinen sitten oli itse sanonut, että ei voi nousta
vuoteestaan, hyppäsi ylös, tempasi seinältä ristiinnaulitun kuvan ja
posket hehkuvina sekä silmät säihkyvinä puhui kiivaasti hengittäen:
— Isäni ja äitini sielun autuuden kautta ja Kristuksen haavojen nimessä
vannon, että se ei ole totta! Rangaiskoon Jumala minua kuolemalla ja
ikuisella tulella, jos tuollaista syntiä koskaan olen ajatellut!...
Teidän majesteettinne! Jos ette usko minua, niin repäisen auki nämä
siteet ja annan vuotaa sen veren, minkä ruotsalaiset vielä ovat minuun
jättäneet. En koskaan ole luvannut tehdä semmoista tekoa enkä mistään
maailman aarteista olisi semmoiseen suostunut... Amen! Tämän ristin
kautta amen, amen!