Aeneast', ett' aikaa maanpanijaisihin saisi,
huoli ehk' kiiruhtaa, murehiss' ehk' kuollosta miel olj,
päivänpä koittaissa jumaloill' lupauksensa täytti
voitettuaan. Ison tammen, mist' oli karsitut oksat, 5
pystytti haudalle, sen koristain komeoill' asehilla,
voittonsa merkiks; Mezention päällikön hän asun suo sull',
oi sodan valtias suur! Asettaa verest' tiukkuvat töyhtöt,
miehen murretut peitset ja paikalta kahdeltatoista
puhkotun haarniskan; vasempaan sitoi vaskisen kilven, 10
kaulalle sen ripust miekan norsunluisenki huotran.
Päällikköjen koko parvi kun suojellen seurasi häntä,
riemastuneita hän näin kehottaa sitt' ystäviään:
"Tehty jo suurin on työ, urohot! Pojes pankahat huoli
jääneestä; esikois asehet kopean kuninkaanki 15
tuoss' ovat; onpa Mezentius mun käsivoimalta tässä!
Matkamme on kuninkaan luo nyt ja Latinojen linnaan.
Valmistakaat asehet, sodan loppua onnellist' toivoin,
ett' epäröiviä ei joku este, kun lähteä taistoon
määräävät jumalat sekä miehiä leiristä johtaa, 20
häiritsis tahi myöhempi arvelu heit' aristaisi.
Sill'aikaa tovereiden hautaamattomat ruumiit
viekäämme lepohon, erokunnian vainajill' antain!
Menkäät vainaillen jalomielille, jotk' ovat meille
ansainneet kotimaan verellään, 'hyväst'-lahjanne viemään! 25
Ensinnä vietäköhön surevan Euvandrusen linnaan
Pallas, jonkapa ei mitäkään vajahan avuloista
kuolohon katkerahan vajottain vei synkeä päivä!"
Näin nimes kyyneltäen sekä siihen suojahan kääntyi,
miss' ikäpuoli Aceetes, mi arkadilaisen Evandron 30
knaappina ennen olj, oli paarille pantua Pallaan
ruumista vahtaamass'; eip' hän yht' onnellisesti
kasvattilemmikkiään apulaisena seurata saanut.
Siin' itk palvelijain koko joukko ja Teukerin kansa,
itkivät naisetkin hivuksens hajottain tavan jälkeen. 35
Vaan kun Aeneas ylevist' oviloist' tuli suojaan:
raskaan huokauksen nämä tähdille nostavat, rintaans
lyöden, ja haikeesta surustaan ylen voikuvi linna.
Kun näki Pallaksen tuetun pään kalvahat kasvot,
kun näki ausonilais-vasaminkin raastaman haavan 40
nuoressa rinnassa tään, näin kyynelten noustessa lausui:
"Käikös kääntyessään parempaan kateheksi nyt Onnen,
oi poloteltava poika, sa valtiotamme ett' et sais
nähdä ja ett' et sais iloten palata kotimaahas?
Enkä mä Euvandrost' isästäs erotessani hälle 45
tään luvannut, kun hän halaten mua matkahan laski
vallottamaan ison maan sekä tuon erittäin varottaissa,
miesten ankarojen olevan, sodass' yrmeän kansan.
Ehkäpä parhaillaan, ylen paljoa toivoen turhaan,
tehnee hän lupauksiakin, koristain alttareita: 50
kuollehen poikansa vainen, jok' ei taivahisilta
tarvitse nyt mitäkään, surusaatossa tyhjässä tuomme!
Onneton, poikasi julman kuolon nähdä sa vain saat!
Vai on tää palauksemme, -- moisetko voittomme merkit?
Vai tä mun toivoni suur? Mut etpä, Evandro, sa tahraa 55
tuottavat haavat näe täll'! Et, isä, paennehen poikas
vuoks surust' tarvitse toivoa surmaa! Mink', oi, turvan,
Ausonia, kadotit sekä minkäpä sieki, Julus!"
Näinpä hän itkettyään kohottaa valiteltavan ruumiin
käski ja, määrättyään koko joukostaan tuhat miestä 60
laittoi viimeis-kunnioitustaan häll' osottamaan,
taatonkin suruhun osan ottoon: raskahan murheen
hiukkanen lohtu, he min isä-raukallen velastuivat!
Lehvillä lehdittävät muut paareja pehmeäks joutuun,
liitellen sianvarsia tammenlehvihin yhteen; 65
lehdes-holvilla siimestävät myös laitetun vuoteen.
Maalaisvuoteesen ylevään tähän lasketahan mies,
niinkuin kukkanen, min on poiminut impyen sormi,
orvokki hentoinen tahi hervotonkin hyacinthi,
joit' ei viel' heleys eik' ehtinyt poistua muoto, 70
mut enähänp' ei maa-emo ruoki ja voimia tuota.
Sitten purppura-viittaa kaksi ja kullasta jäykkää
toi häll' Aeneas, mitk' häll' oli, työst' ilotellen
muinoin valmistanut käsill' itse' sidonilainen
Dido ja langoin kultasineen oli kirjonut taiten. 75
Yhtehen näist' urohon hän kunniaks viimeiseksi
verhottaa sekä ruumiihin silmät vaipalla peittää;
saamansa paits sitä laurentolais-kahakast' monet lahjat
liittävi ynn' isoss' saatossa käskevi viemähän noita,
annettuaan vihamiehiltä voitetut ratsut ja peitset. 80
Niilt' oli kä'et selän taa sitonut, jotk' kuoleman uhriks
Tuonell' olj jääksinyt, kastelemaan verellään rovioita.
Myös vihamies-varuksin puetettuja tankoja, joihin
piirrellyt nimet olj vihamiesten, käskevi viemään
päällikköin. Talutettihinp' vanha Aceeteski koito, 85
rintahan nyrkeillään joka löi, repi kasvoja kynsin,
tai joka pitkosen pitkälleen alas heittihe maahan.
Viedään myös Rutuloin veren kastamat vaunut ja jälkeen
askeltaa sota-orj Aeton, koristuksia vailla,
kuonolle kyynelten isojen pisarain heruessa! 90
Keihon kuin kypärän tuo toiset. Mut voittaja Turnus
valtasi muut. Tätä seuraavat surusaatossa Teukrot,
Tyrrhenit, Arkadien päämiehet lippuja laskein.
Sitten kuin toverein iso saatto olj eistynyt loitos,
seisahti Aeneas sekä näin syväst huoaten lausui: 95
"Toisten kyynelien luo meit' äreän sodan Luoma
kutsuvi. Voi ijäti hyvin sie, oi urhein Pallas,
voi ijäti hyvin!" Nää vain lausuttuaan meni linnaan
korkeahan sekä leiriä kohden käyntinsä käänsi.
Vaan lähetit jopa kaupungista Latinojen saivat 100
oksaa tarjoellen olivista ja pyytäen lupaa:
ruumeita, mitk' kentillen oli kaatanut miekka,
että hän hautaamaan lepohon lakon antasi heille;
eip' enähän eronnein kera vainaajain sota oisi;
joit' tovereiks, sukulaisikseen sanonut oli, säästäis. 105
Näillen Aeneas hyvä, kun anoivat sopivaista,
antaa suostumuksen sekä nää nimeää lisäks vielä:
"Millainen kova Onni on kietonut teitä, Latinot,
moisehen taisteluhun? Miks ette te sois toveriks meit'?
Kuolleillen, sodan kautt' tapetuilleko pyydätte rauhaa? 110
Mieleisest' elävillekin tuota ma tahtosin suoda!
En olis tullut, jos Onn' ei säätänyt tänn' asuntoomm' ois;
en sodi kansaa vastahan; mut kuningas ylenkatsoi
liittomme, Turnuksen kun liittohon luottihe ennen.
Oikeampaa olis, jos sotahan olis käynynnä Turnus. 115
Jos sodan päättää tuo väellään, jos Teukroja häätää
aikovi, niin kerallain sopi näiden yhtyä taistoon;
jäis elämään, kenen soi elon haltia tai oma uljuus!
Menkäte, pankaatten toverinn' eronneet rovioille!"
Näin nimes Aeneas. Vaan ääneti kummeksivat ja 120
toinen toisehen silmänsä luovat he hiiskahtamatta.
Sitt' ijäkäs Drances, joka nuorta Turnusta vainos
ain' närällään sekä kielittelyillään, vastaamaan näin
ryhtyi: "Oi iso maineeltas, asehilta mut suuremp',
Troijan mies, miten voin avuas ylistää ylen kyllin? 125
Ihmettelenk' enemmin sävymieltäs vai urotöitäs?
Tään kotikaupunkiin palaten iloviestinä viemme
kiitollisna ja, jos joku Sallima soisi, Latinon
teemme sun ystäväkses. Hakekoon muilt' liittoa Turnus.
Vieläpä autamme muurein sallittujen rakennusta, 130
kannamme paasiakin olallamm' asunnoks Troalaisten!"
Näin pakis hän; muut suostumustaan osottaa sorinallaan.
Päivää määräävät kakstoista ja, saatua rauhan,
vaaratta Teukrot Latinojen kanss' sekasin läpi korven
vuorilla kulkivat. Kaksteräkirveen iskemä kaatui 135
ryskyen saarni ja kaatuvat pilvienkin-tasat hongat;
ei lakata lemuvaisia keedroja, tammeja kiiloin
halkomast' eik' vetämäst' sarapuit', ratasten naristessa.
Maine jo kiidellen, -- surujen ylen kiitävä airut --,
Euandron pelottaa kuin tään perehen sekä linnan, 140
vaikk' oli Pallaast' äsken voiton viestiä tuonut.
Portille Arkadit riensivät, muinoisen tavan jälkeen,
temmattuaan tulisoihtuja; loitospa loistavi tiellä
tervaksien rivi, kirkastain ketomait' avaralta.
Teukrot vastaansa tulivat, surevaisien yhtyin 145
joukkohon. Sitten kuin emot linnahan astuvan näiden
huomaavat, parullaan polotellen he täyttävät linnan.
Eipä Evandroa nyt enähän voi hillitä kenkään;
joukkohon riensi ja Pallaan laskettuin yli paarein
heittäytyin hän jää virumaan valittain sekä voihkain. 150
Kun hänen äänelleen soi tuskin tien suru vihdoin:
"Etpä sä taatolles luvannut tätä, kun sua, Pallas,
yrmeähän sotahan varovammin käymähän käskin!
Tietämätön emp' ollut, min arvonen uus sotamaine,
kuin ylen mieluinen ens'taistelun kunnia ompi! 155
Miehuisen opin onneton koetos ja äskösen taiston
ankarat alkeet! Ei jumaloist' ole kuullunna kenkään
mun lupauksia eik' anomuksia! Oi pyhin vaimo,
miekkonen kuollessas, kun murheen tään siten vältit!
Oon isänään ohi määrästän' elänyt sitä vastaan, 160
kun jäin jäljelle. Joska mun, Dardanojen aseveikon,
oisivat surmanneet Rutulot! Elon' oisin ma ennen
antanut, jos minut tää komeus kotihin olis Pallaan
tuon't asemest'. En syytä ma teitä, en liittoa, Teukrot,
en toveruuttammekaan; tää vanhuudellemme onni 165
säättynä olj. Vaan ehk' ylen aikasin kohtasi kuolo
poikaani, -- ilahuttaa kaatunehen tuhansittain
Volskeja surmattuaan, Latioon Teukroj' avittaissaan.
Peijaiskulkua en parempaa vois sulle ma, Pallas,
hankkia, kuin se, min Aeneas hyvä soi, Frygit suuret, 170
min soi Tyrrhenien päämiehet ja tää sotajoukko.
Tuovathan urosten asut, mitk' kätes Tuonelle jääksii.
Oispahan joutunehet aseheskin suurehen paaluun,
jos ikä, jos sama vuotten tuottama tarm' olis ollut,
Turnus! -- Vaan miks Teukroja viivyttelen sodast', utra? 175
Menkäte kertoilkaat kuninkaallenne nää sanat tarkkaan,
että mä jään vihattuun elämään, kun kuollut on Pallas,
siihen on, näet sen, kätes syyn', isällen, pojallen mi
Turnusen velkaa on. Tilapää tää ainoa ompi
onnehes, kiitollisuutehes. En elon auvoja etsi; 180
ei; ilon' on pojallein Manalassa sun kertoa kostos!"
Koitar sillävälin sulosan valon kurjille tuotti
kuolevillen, palauttaen näillen työt sekä vaivat.
Jop' isä Aeneas, jopa rannan lahtehen Tarkho
laittoivat rovion, johon kantoivat tavan jälkeen 185
ruumeita toverein, -- jopa nyt, sytytettyäns' synkän
loimotuksen, sakeaan savuhun lymys korkea taivas.
Kolmasti leimuavaa rovioo komeiss' asehissaan
marssivat kierrellen; kolm' kertaa hautaus-tulta
ratsahin kylträsivät hyvästiks, valittain surullisna. 190
Kastuu kyynelistään maa, kostuvat myös asehetkin.
Taivaallen kohoaa urosten polo, torvien räike.
Sittepä muut tapetuilta Latinoilt' temmatut saaliit
viskaavat tulehen: kypäröit', useoit' sapeleita,
ohjia, vaunujakin nopeoita; mut tuttuja toiset 195
lahjoja tuo: tapettuin katalat vasamat sekä kilvet.
Tuonelle teurastetaan usean härän ruumihit tässä,
harjakkaat siatkin sekä kaikilta kentiltä viedyt
raavaat sorretahan tulehen. Koko rannalla sitte
tuhkaa ystävien tähystäät, rovioo vahiskellen 200
puol' palanutt': erot' eivät he voi, kunis kastehikas yö
tähtiin kiiluvihin tukevuutetun taivahan tuopi.
Myöskin laittoivat monin paikoin koidot Latinot
suunnattomat roviot sekä hautaavat useoiden
miesten ruumeita, osittain taas nostaen vievät 205
maakuntaan lähiseen tahi kaupunkiin palauttaat.
Muitten surmattujen sekasan, ison polttavat joukon
nää lukematta ja kunniankaan tekemättä; nyt laajat
pellot tuikkelevat jokapaikassa liekistä kilpaan.
Kolmas päivä jo haihdutti taivolta hallasen varjon, 210
surren kuin rovion syvähän seotuita he tuhkaan
etsivät luita ja kattoivat varin maan kupuroin ne.
Vaan jo Latinon kaupungin komeoiss' asunnoissa
nouseepi kova parku ja sangen haikea murhe.
Täss' emot, onnettomat miniät, sisarten surevaisten 215
rakkahat rinnat ja myös pojatkin, jotk' orvoiks jäivät,
kiroovat sodan julmuutta sekä Turnusen häitä!
Käskevät itseä tuot' asehilla ja miekalla päättään,
Italian joka valtaa, suurinta arvoa vaatii.
Tään pahentaa tyly Drances ja kertoo yht' tätä vainen 220
taistohon vaadittavan, yht' Turnusta kutsuttavan vain.
Kiistoissaan tiheöissä nyt kuuluupi moni miete
Turnonkin hyväks, tuot' kuningattaren arvo kun puoltaa,
kannattaa useain myös voitonmerkkien maine.
Näittenpä riitojen kuin melun kestäissä parahillaan, 225
kas, ylen murheissaan lähetit Diomedesin linnast'
tuovat vastauksen, ett'ei mitäkään koko moisten
vaivojen kustannus tehonnut, ei antimet, kulta,
eik' tehonneet isotkaan lupaukset; on liittoa muilta
etsiminen nyt Latinoin tai Frygien kera rauhaa. 230
Lannistaa kuninkaanki Latinon nyt ankara huoli.
Onnesan Aeneaan jumalain avun ilmesti saavan
-- muistuttaa jumalain viha kuin edessään vereksetkin
haudat. Siks ison neuvoskunnan ja myös ylimykset
kutsuen käskyllään kokoaa ylevään hovihinsa. 235
Yhtehen saavat nuo palatsiin monin tulvaten joukoin.
Keskessä istuupi ijältään ylimmäisenä kuin myös
suurinna vallaltaan, ei huoleta otsin, Latinus.
Tääll' Aetolian linnasta tulleita läheteitä
käskee kertomahan, mitä tiesivät, vaatien tarkan 240
vastinehen perätysten. Tultua äänettömyyden,
näin Venulus, totellen hänen käskyä, lausua alkoi:
"Näimm', oi maanmiehet, Diomeden ja Argojen leirit,
matkan kuljettuamme, me voitimme kaikk' osumukset,
koskimme sen kätehen, joka Ilion rainasi linnan. 245
Voittaja tää rakens Argyripaan, nimittäin kotosen tuon
heimonsa jälkeen, Garganon Japygilais-ketomaille.
Suojaan saavuttuamme, kun meill' lupa lausua suotiin,
lahjamme tuomme ja myös isänmaan nimenkin nimeämme,
millainen sota nous sekä syyn, miks tultihin Arppiin. 250
Kuultua tään hän vastauksen tyvenen täten antoi:
'Kansat, o miekkoiset sekä myöskin vallat Saturnon,
muinois Ausonilaiset! Mi häiritsee lepoanne
kohtalo, yllyttäen teit' outohon taistohon käymään?
Ketkäpä kalvallaan vaan loukkasi Ilion maita, 255
-- siksehen heitän, min kärsimme luon' yleväin varustusten,
keit' uroloit' upottelj Simois --, jokapaikassa saimme
kärsiä syyn sovitukseks hirmuiset rasitukset,
-- verratenkin Priamoon polojoukko! Sen näytti Minervan
ankara myrsky ja Eubean paadet ja kosto Kafaren. 260
Tuostapa taistelustaan, erirannoillen ajettuina,
Proteon patsahill' ast Menelaus, Atreyn poika,
harhasi, siks näki myös Aetnan Kyklopit Ulixes.
Vallasta kertoisinko Neoptelemon, kumonnastak'
Idomeneyn kodon? Maall' Libyan asunnostako Lokrein? 265
Mahtavien Akhiveinpa Mykenoist' itsekin päämies
puolison kelvottoman verukkeilt' on, päästyä kotiin,
hukkunut; väärtäjämies anast Aasian voittajan vallan.
Käi kateheks jumalain kai, alttarit ett' isänmaani,
kaihotun puolison tai ihanan näkisin Kalydonan! 270
Vieläpä vainoo meit' imehetkin, hirveät nähdä,
kun kadonneet toverit pyräht ilmahan siivillä lentoon;
lintuna lentävät nuo jokiloill' -- oi syntien julmaa
rankaistusta! -- ja louhia täyttävät uikkuvin äänin!
Tuotapa saatoinkin odottaa ma jo hetkestä siitä, 275
kuin tavotin, vähämieli, ma ruumeita ylähäisten
kalvalla, oikean kuin Venuksen käden haavotin naarmuun!
Elkäätten enähän mua vietelkö moisehen taistoon!
Pergamon kun hävitimm', meit' ei sotahan halut' yhtään
Teukroja vasten; en vaivaa entistäkään ilomiellä 280
muistele. Lahjanne, joit' isänmaastanne toitte te mulle,
viekäte Aeneaall'! Olen julmia peitsiäns vasten
taistellut kahakassa; siks uskokaten kokenutta,
kilpine kuin kohoaa, miten tuimasti peitsensä paiskaa!
Miestä jos vertaistaan kaks viel' olis kasvattanunna 285
Ilion maa, ois Inakholais-varustuksihin tullut
Dardanus, vuorostaank' olis onneans surrunna Kreikka.
Minkä me viivyimme tylyn Troijan muurien luona
Hektorin, Aeneaan se olj syy, ett' Akhivojen voitto
häili ja kymmenenteenk' yhä vuotehen karkosi meitä. 290
Kumpikin urhoudelt', asehilta on oivilta kuulu,
mut avult' tää etevämp' on. Käykäte liittohon, jos vaan
saatte sen; mut varokaat asetten osumist' tamineihins!'
-- Tuossa nyt, oi parahin kuningas, kuninkaan sinä lauseet
kuulit ja millinen on ajatus sodan tärkeydestä." 295
Tuskin näin lähetit, kun Ausonien väen valtas
riitainen, sekanen häly: niinkuin kosk' kivet estää
kiivahan vuon sekä, sulkeutuiss' uran, syntyvi pauhu,
kun lähirannoillen kohaellen syöksyvät aallot.
Vaan kun tyyntyivät sydämet sekä sai levon kasvot, 300
näin ylevält' tilaltaan kuningas, anoeltua, alkaa:
"Soisinp' ennemmin isänmaan asioista, Latinot,
päättänehemme, -- se ois paremp' ollut -- eikä nyt vasta
yhtyä neuvotteluun, vihamies kun jo valleja vaartaa!
Hankalahan sotahan jumalain suvun kanssa me saimme, 305
lannistumattomien urosten kera, joit' ei mitkään
uuvuta taistot, ett' tuurista ei tapanneinakan' erkii.
Toivon, mi teill' Aetolien liitosta olj, pojes pankaat!
On kukin itselleen paras toivo. Te vaaramme näette.
Millainen hävitys on sortanut muun menestyksen, 310
silmä sen huomaa, -- tuo käsihimmekin kaikki jo tuntuu!
En ketäkään minä syytä. Min kunto on voinunna vainen,
tehtynä on. Isänmaan koko voimalla taisteltu ompi.
Siis nyt mielessäni mitä arvelen, mie epäellen
kerron ja muutamin lausehin -- kuulkaat tarkkahan -- näytän. 315
Vuon Tiberin ihan vieressä mull' ikivanha on sarka,
läntehen päin mikä antaa aina Sikaanien maill' ast'.
Aurunkot, Rutulot sen jylhiä kumpuja kylvää,
sahroin kynnettyään, mut on raunikot maan' elukasten.
Tään koko seudun ja korkean vaaran mäntysän korven 320
suokaamme Teukroin sovitukseks ja tehkäme liiton
välttävät ehdot, valtion heit' osakkaiks nimetkäämme;
jääkööt, jos sitä nuo haluaa sekä tehköhöt linnan!
Vaan jos muillen maille ja toisen kansan he luokse
tahtovat päästä ja meidän mailtamme siirtyä poijes --, 325
niin parikymment' tammist' Italian alust' teemme
tai useampiakin, kuten tahtovat; on koko tarve
aavikon luon'; nepä its' sanokoot alusten luvun kuin myös
muodon; me vasket, ainekset sekä työväen suomme.
Pait sitä, jotka mun viestini veisi ja laatisi liiton, 330
lähtemähän puhujaa sata, heimoltaan Latiossa
oivinta tahdon, tarjoamaan sotilakkoa meiltä,
viemään lahjojakin, elehvantin luuta ja kultaa,
hermelikaapun ja istumen, valtamme merkkinä heille.
Kaikesta neuvotelkaat, tukaloit' asioitamme auttain!" 335
Nyt Drances, joka olj äkeissä, jot' Turnusen arvo
kierolla kiukulla kuin katehen kuvotuksilla vaivas,
aarteiltaan rikas, kieleltään paremp, mut hidas käs olj
taistossa, -- neuvotteluiss' ei katsottu arvottomaksi,
taitava vehkeilyyn, -- hänet äitinsä korkea heimo 340
aateliseks sai, mut isän puolelta tietymätön olj --,
nousi ja lauseellaan täten syyttäen kiukkua nosti:
"Kaikille selvästä seikasta, jok' ei ääntämme kaipaa,
oivallisin kuningas, puhut. Kaikki sen tietäväns myöntää,
Onni min kansalle tuo, mut lausua tuot' epäröivät. 345
Lausua sallikohon se ja ylpeytens' pojes pankoon,
min pahan johdon ja myös tapojen nurinpuolisten vuoksi,
-- sen sanon mie, hän mull' asehilla ehk' kuoloa uhkais! --
niin monen päämiehen on sortunut henki ja näemme
kaiken kaupungin vajonneen suruhun: Frygilaisten 350
leiriä härnää vain tä ja koikkavi pois, asehillaan
taivoa vain pelottain! Viel' noihin antihis, mitkä
viedä ja lausua Teukroillen isot käsket, sä yksi
liittäös viel', parahin kuningas; älä suo väkivallan
vaikuttaa kenenkään sinuhun, -- vävyll' oivalle tyttös 355
muhkein' häineen suo, isä, näin rakentain ikirauhan!
Vaan jos semmonen pelko jo mielet ja rintamme valtaa,
niin rukoelkame itseltä hält', anoen lupoansa:
myöntyköhön, kuninkaall', isänmaall' oman valtansa suokoon!
Miks julk' vaaraan kumppaniparkoja niin useoita 360
syökset, sä oi Lation sen moisien pulmien pää-syy?
Ei sota onneksi oo; sult' rauhaa pyydämme kaikki,
Turnus, ja rauhan myös vakavimman ainoan pantin!
Ensinnä mie, vihamiehekses jota luulet ja tuona
en varo ollani, kas anoen tulen: armahda kansaas, 365
ylpeys heitä ja lyötynä lähde! Jo kylliksi näimme
kuoloa, kun hajoten isot peltomme heitimme sikseen.
Tai jos liikuttaa sua arvo, jos rohkeus täyttää
rintasi, sulle jos niin on myötäis-valtio mieleen:
rohkene taistelemaan kuni mies vihamiestäsi vastaan! 370
Kaiketi, yhtys ett' Turnollen kuninkaallinen vaimo,
henkemme halvat, me itkua, hautaa puuttuva rahvas,
heittää kentille saamme! Jo sie, jos sulla on voimaa,
jos isien uroutta on sulla, nyt vastusta häntä,
ken sua paittauttaa!" 375
Näistäpä lauseistaan ihan raivostuneena jo Turnus
harmista oihkaisee, täten rintansa pohjasta lausuin:
"Runsaspa lahja sull' on, Drances, puhumaan yhä silloin,
kuin sotahan käsivartta on tarvis ja ensinnä saavut,
kun halutaan kokoust'. Ei vaan hovi täytettävän' oo 380
suurilla lauseillas, joit' uhkuvi suusi, kun vallit
sua erottaa vihamiehest' eik' ojat aaltoa verta!
Pauhaa vaan jyryten, tapas jälkeen, pelkuriks syytä
vaan, Drances, mua, kosk' kätes niin isot Teukrojen joukot
Tuonehen laittoi, kosk' ylimalkaan voittojes merkit 385
kenttiä kaunistavat! Mitä uuras urhous voittaa,
saatathan koittaa; eip' vihamiehiä oo etähältä
meidän etsiminen; joka suunnalt' he saartavat linnaa!
Vastahan lähtäänkös -- Mitä viivyt? -- Vai sinull' onkin
kielessä liukkaassa sekä liukkaammiss' sapikoissas 390
kaikki sun urhoutes!
Vai minä lyötynä?! -- Voisk' ken ilkiö syyst' mua syyttää
lyödyks, kun Tiberin verest' Iliolaisesta huomaa
tulvoavan ja Evandron huoneenkin perin juurin
sortunehen, asehistakin riistetyks Arkadilaiset? 395
Ei mua nähnehet tuoks Bitias- eik' Pandarus-jätti
eik' tuhannet, jotk' äsken voittaen Tuonehen laitoin,
kun suletuks vihollisten vallien piirihin jouduin.
-- 'Ei sota onneks oo!' -- Sitä Dardanolaisille laula,
houkka, ja asjoilles! Sitä varten sie älä lakkaa 400
pelkohon yllyttämästä ja kahdesti voitetun kansan
voimia innostamast', alentain sotilaita Latinon!
Myrmidonein päämiehetki nyt Frygien uroutta,
Tydeon poika, Larisson Akhilleskin vapisee jo,
Aufidon nyt jokikin kamaltuupi jo Adrian merta! 405
Pelkuriuttakin hän pelajaa mun arttini vuoksi,
tuo rikosseppä, ja näin koettaa pelollaan pahentaa syyn'!
Ei tämä käs ole koskaan poistava tuommosen hengen,
pelvosta luovu: se ain' asukoon ruhossaan mokomassa!
-- Nyt sinun puoleesi sekä päätöksiis, isä, käännyn. 410
Jos et toivoa voi mitäkään asetustamme enään,
jos niin hyljätyt oomme ja jos, väen väistyess' kerran,
lannistuimm' eik' onnemme voi sitä korjata yhtään,
rauhaa sitt' anokaamm', ojentain käsiämm' asehitta.
Vaikka, jos muinoisest' olis kunnosta jäänynnä hiukkaa, 415
miekkoseks ennen muita ja tuskista kirvottuneeksi
sen jalomieleksi katson, mi, ettei sais tätä nähdä,
sortui kuolemahan, suin päin tupertuin toramaalle!
Vaan varat meillä jos on, on koskematon sotajoukko,
jos avuks kaupungit Italoin sekä kansat me saamme, 420
jos Frygilaisillekin on kunnians maksanut paljon
verta ja kuolleensa ovat heilläkin, jos sama turm' on
kaikilla, -- miks häpeällisest' ens' yrityksestä säikymm',
miks pelättää hätätorv meit', ennenkuin hätä onkaan?
Paljon vierevät päivät kuin kaikk' kääntävä aika 425
suunnittaa parempaan; usehin hymy-suinenpa Onni
vaihtuen petti ja taas vakavaan asemaan monen autti!
Jos ei auttaiskaan meit' Aetolilaiset ja Arppi,
auttaahan Messapus, Tolumnius onnesa, joit' on
johtajiks laittanut niin monet kansat; kohtapa seuraa 430
kunnia niin Lation kuin Laurentomaan valioita!
Volskien oivasta kansasta myöskin ompi Kamilla,
ratsuväen etupäässä ja vaskesta hohtosten joukkoin.
Vaan mua taistohon jos Teukrot kysyvät ihan yksin,
jos sitä toivot ja niin ylen kaikkien onnea haittaan, 435
-- ei näit' oo käsiäin vihaten niin kammonut Voitto,
moisen ett' toivon eest' minkään koetuksesta väistyn.
Uljaasti menen vastaan, vaikk' uros seisos Akhilles,
Vulkaanon takomat tamineet ehk' tuo käsillensä
saisikin! Teille, Latinollen apellen tämän hengen 440
Turnus mie lupajan, joka en avultain ole kestään
kehnompi. -- Aeneas mua kutsuu. -- Pyydän, ett' kutsuis,
ettei mun asemesta, jos ois jumalain viha moinen,
Drances kärsisi eikä se, kunnian oottaess', sais sen!"
Näinpä he keskenähän asioist' epäselvistä väittäin 445
harkitsivat, kun Aeneas sotarintansa siirti.
Suurella huudolla, kas, palatsin läpi kiisi siks airut;
tääpä se kaupungin pelotuksilla suurilla täyttää:
rintaman laittanehen Tiberin joen puolelta Teukroin,
Tyrrhenien myös joukon laskeunneen yli kenttäin. 450
Äkkiä mielet häiritähän, heti kiihtyvi kansan
rinta ja kiehahtaa rehahtain tulisimpahan kiukkuun.
Vaativat aseita hoputen, "tamineit'!" -- pojat kirkuu.
Nurkuvat, itkevätkin surullisn' isät. Riiteleväisten
ankara pauhina nouseepi jokapaikassa ilmaan: 455
niinkuin istahtamaan kun jylhään metsähän sattuu
lintujen parvia tai kuni pauhaten joutsenet joikuu,
kaijuttain kalakkaasta Padusan virrasta soita.
"Arvelkaat vain, kumppanukset", -- nimeää tilapäätä
käyttäen Turnus, "ja istuen rauhaa vain ylistelkäät, 460
kun nuo tunkeuvat asehissansa maahanne!" Tään vaan
lausuttuaan ylös keikaht ja riens palatsist' ulos joutuun.
"Käsk' asentoon, Volusus, heti Volskien joukot ja johda
myös Rutulot!" -- nimeää. "Ritarjoukon sie asehissa
viet Messapus ja veljes Koras ketomaill' avaroille! 465
Linnan portteja vahtaelkoon osa, tornihin nouskoon;
muut mihin käskenkin, kerallain kahakkaan varustaukoot!"
Oitipa muureillen koko kaupungissa nyt juostaan.
Neuvottelun isä itse ja aikehens suuret Latinus
lykkää, harmistuen ajan ankeutt', toiseksi aikaa, 470
katkerast' itseäns syytellen, ett' ei hyväksynnä
Aeneaan vävykseen ajallaan sekä kanssansa liittoon.
Toiset porttien luon' väjyshautoja luovat ja tuovat
paaluja, paasiakin. Toraht hurmekkaan sodan merkin
räikkyen torvi. Jo muurien piirille kirjava joukko 475