vaikka hän johtaakin sukuaan suvustamm' ylevästä,
Pilumnus jonk' oli es'isä neljäs; vaikk' käsin runsain,
vaikk' useasti hän suuria lahjoja templihis kantoi!" 620
Häll' ylevän nyt Olympon valtias lyhvehen lausuu:
"Kuolohon uhkaavaan anotaan jos viivytys-aikaa
miehellen poloselle, jos tehdä sen voivani luulet:
vie Turnus pakohon, hänet aut' tuhost' uhkoavasta!
Tuohon ma myöntyä voin. Vaan jos joku suurempi toive 625
kätkeyp' pyyntöihis ja jos sie koko taistelun luulet
voivasi muuttaa johdattaen, niin turhia toivot."
Junopa kyyneltäen: "Mut ehk, mit' et lausehin myönnä,
myöntäisit sydämessäs ja Turnollen elons soisit!
Nyt viatont' odottaa kova kohtalo, -- taikka ma aivan 630
oon erehtynnä. O, ennen pettäköhön mua turha
pelko ja kääntyköhön, kuten voi, parempaan sinun aikees!"
Kun oli nää nimennyt, läks taivahan kannelta oitis
ilman kautt' ajaen rajutuulella, pilvehen peittyin,
Iliolais-sotarinnan ja luo Lation varustusten. 635
Sittepä haltiatar sumuloist' ihan ohkasen haamun
Aeneaan näköiseks, (-- ett' ihme olj katsoa tuota! --)
dardanolais-asehin varustaa, jälittäin urohon pään
töyhtöä, kilpeäkin; tää tyhjiä lörpötteleepi
järjettömyyksiä, Aeneaan kävellyst' apinoiden 640
kuollon jälkehen kuin hoetaan samovan kuvatusten
tai kuten tuntoa hervottonutt' unen houraus pettää.
Näin sotarinnan eess' iloten karehtiipi nyt hahmo,
urhoa härnäellen vasamilla ja äänellä kutsuin.
Turnus vainovi tuota ja kaukaa viuhuvan viskaa 645
peitsen; se kääntyen mut pakohon heti hoippasi poijes.
Koskapa Aeneaan pakohon nyt mennehen Turnus
luuli ja mielessään, raju, tyhjää toivoa kantoi:
"Aeneas, mihinkäs pakenet? Älä kihlojas hylkää!
Maata mun käestäni saat, jota merten kautta sä etsit!" 650
Näin nimeten hän seuraa sylkytellen sapeliinsa
paljasta eik' ilon aihettaan näe tuulien vievän.
Sattui seisomahan alus, kytketty korkean vuoren
särmähän, minnekkä vei tikapuut sekä laskettu silta;
tällä Osinius olj kuningas Klusion mailt' tullut. 655
Tänn' aran Aeneaan kuvatus lymyhyn paetessaan
heittäytyi eik' Turnuskaan hitahampana vainoo,
voittaen esteitä sekä kiidellen yli siltain.
Tuskinpa laivahan ehti, kun katkas Saturnia touvin,
-- laivan kun irtaunneen vei luoteella ulapalle. 660
Aeneas juur poisolevaa hänt' etsivi taistoon,
kohtaamans useat urohot Manalaan lähetellen.
Eipähän köykäinen enähän kuva pyrkinyt piiloon,
vaan ylös liidellen se jo mustahan pilvehen peittyi;
Turnuksen mut tuulispää vie keskelle merta. 665
Katseli taa, osumaans imehdellen, ja kiittämätönnä
säilymisestä hän tähtihin päin molemmat kädet nostaa:
"Oi, isä kaikenvoipa, sa katsoitkos kovan onnen
moisen mun ansainneen, nämät kärsimähän kuritukset?
Minnekkä meen? Haa, mist' erosin? Karatenk' omillein saan? 670
Näenkö mä Laurentolaisten taas varustukset ja muurit?
Miksikä luulevatkaan urohot mua, joita ma johdin?
Enkö mä heittänyt heit', oi leimaus, julmahan kuoloon?
Nytkin harhoavan näen heitä ja syöstyjen voihkat
kuulen. Haa, mitä teen? Tai missäpä pohjaton maa mun 675
nielisi? Voi, tepä jos edes armahtaisitte, tuulet!
Kallioriuttoihin, -- teit', Turnus, hartahast' pyydän --,
viekäät, paiskatkaat alukset Syrttein kivisärkkiin,
jonnekka ei Rutulot eik' vainois kielevä maine!"
Näin nimeten sydämessään häilyvi sinne ja tänne 680
mieletön, josko hän miekkahan moisen tahransa vuoksi
syöksys ja miekan hirmuisen läpi kylkien työntäis,
vaiko hän heittäytyis merehen sekä rannikon lahteen
pyrkisi uiden ja sais taas Teukrojen kanss' aseleikkiin.
Keinoa kumpaakin koki kolmasti; kolmasti suurin 685
Juno sen esti ja, miehyttä säälien, häll' levon tuotti.
Aalloill' lelluellen, vaoten mert', tuulien mukaan,
hän isän Daunuksen ikivanhaan linnahan saapuu.
Vaan nyt tuima Mezentius, Juppiterin kehotuksest',
yhtyy tappeluhun karaten ilosiin Troalaisiin. 690
Hyökkää tyrrhenilais-sotajoukko ja kaikki he yhtä
miest' tätä kiukuissaan useoin' vasamoinehen vainoo.
Kallionmoisena hän, avaraan merehen mikä pistää,
tuulien raivoillen avonaisna ja lainehill' altis,
kaiken voiman ja taivaan kuin meren melskehet kestää, 695
seisten järkkymätään: täten Dolikhaon pojan Hebron
maahan kaas, kera tään Latagon sekä pelkurin Palmon:
hän Latagoon nyt hirveän suurella paadella paiskaa
aavistamattomallen ihan muotoon; Palmolta polven
murskattuaan hitahaks pakohon teki; Lausolle antaa 700
tään asehet olallen ja sen päähän kiinnitti töyhtön.
Vieläpä Evantheen frygilaisen ja myöski Mimantan,
kasvinkumppanuksen Parisen, min sai saman' yönä
taatollen Amykolle Theano, kun soihdusta raskas
Cisseis-kuninkaatar Parin: kotonaan Paris lepää 705
linnassa, mut Lation maa kätkee oudon Mimantan.
Aivankuin salokarju, min korkeilt' tunturilt' ajaa
koirat raatelijat, jota on Vesulon näremetsä
kauan suojellut tahi Laurento-lamp' elätellyt
kaislistoillaan, -- kun tämä verkkojen keskehen puuttuu, 710
seisahtuu öräten kamalasti ja harjansa nostaa:
ei uroutt' ole kellään reimasti kimppuhuns käymään,
vaan meluten, varoen vasamill' etähältä he vainoo;
tuo vain käännäiksen joka suuntahan pelkeämättä,
hampaitaan kiristäin sekä seljästä puistellen peitset: 715
niin nekin, närkästyneet mi Mezentiukseen oli syystä,
paljahin miekoin ei rohenneet hänehen käsiks käydä;
kaukaa peitsillään sekä huudolla härsyttävät vain.
Saapunut olj Akron, Korython ikikuululta maalta,
helleniläis-mies, häät hopussaan joka siksehen heitti; 720
tappelun tuoksinahan kun tään näki tulleheks kaukaa,
jollenka töyhtön ja purppura-vaattehet morsian antoi:
nälkäinen kuni leijona, kuljeksiess' erämaita,
kun sitä vaivaapi kova nälkä, jos pelkurikauriin
oljentuu näkemään tahi korkeasarvisen hirven, 725
irjuen irvistää hyvillänsä ja harjansa nostain,
päällen syöstyähän revaltaa sisälmykset ja tällä
hirveestä kidastaan kamalasti nyt vuotavi hurme:
tuimasti näin tiheään vihollisten Mezentius parveen
hyökkävi. Kaatuupi polonen Akron sekä potkii 730
mustaa maat' jaloillaan veristäin asetten säpäleitä.
Vaan ei karkaavaa se Orodesta kaatoa kehtaa,
eik' salavihkaan selkähän peitsellä paiskata haavaa;
kiis etupuolelta vastaan, näin mies vastahan miestä
käi, kavaluudessa ei ovelamp, mut voimilta vahvemp. 735
Keihääsen nojaten lask jalkansa voitetun päälle:
"Aimo Orodes, melkoinen sodan ponsi, jo kaatui,
miehet!" Tuot' toverins' säestää ilosest pilaellen.
Vaan tämä kuollen: "Et minust' ilvehdi kostota kauan,
kenpä sä lietkin, voittaja; myös samanen sua onni 740
oottavi, kohta kun suistua näillen saat ketoloille!"
Vimmasta irvistäen Mezentius virkkavi hälle:
"Kuole nyt; vaan jumalain isä kuin inehmoin kuningas on
säädellyt minust'!" Tään nimeten veti ruumihist' tuuran.
Tuon lepo pitkällinen sekä rautainen uni painaa 745
silmiä; sulkeuvat näkimens ikipitkähän yöhön.
Caedikus Alkathoön telottaa, Sakrator Hydaspen,
Parthenion Rapo lyö sekä voimilta jänttärän Orsen;
Messapus Klonion ja Lykaonilais-Ericeten:
tuonpa, kun vauhkouneen hevon vaunuista putos maahan, 750
tään jalk'miehen jalkasin. Lykialais-Agis saapui,
jonka Valerus, ei osaton isiens urouusta,
kaatoi; vaan Thronion Salius, Saliuksen Nealces,
nuolelta, keihäältään etähällen kantavalt' oiva.
Tuima jo Mars jaellut surujaan oli kumminki puolin, 755
kuoloakin; samoten oteltiin, samotenpa nyt kaatui
voittajat kuin tapanneet; ei kumpanenkaan ota karkuun.
Juppiterin palatseissapa haltiat säälivät tyhjää
kiukkua kumpaisen sekä ihmisvaivoja näitä;
täältä Venus, mut tuoltapa katsel Saturnia Juno, 760
kuin tyly Tisifone rajuaa tuhanten otelmassa.
Vaan pudistain jätinmoista nyt peistä Mezentius astuu
riehuen kentällen. Min verran suuri Orion,
kun meren keskellen jalan käy syvimpäin syväreinkin
halki ja, tiens avaten, oliltaan ulapast' yleneepi; 765
tai ijäkkään sarapuun kuten vuorien huipulta nousneen
juuret on maassa, mut pilvien keskehen kätkey latva:
näinpähän aseineen kamaloine Mezentius astuu.
Aeneas tätä vastaan, tään väkijoukossa nähden,
hankkeu lähtemähän. Hän seisoo peljästymättä, 770
urhollist' odottain vihollista ja luottaen voimaans;
laskettuaan näkemält' välimatkan, min peitsensä kantaa:
"Oikea käs, jumalain, sekä peitsi, mink' aijon ma laittaa,
nyt apun' olkohot! Ruumihist' Aeneaan minä herjan
riistettyyn sotapaitahan, voiton merkiksi, Lausus, 775
sua lupajan puettaa!" -- nimes. Kaukaa viuhuvan keihään
heitti, mut kilpistyen tuo kilvestä lensi ja kauas
oivaan Antenoriin osui, vatsan ja kylkien koskeen;
Antenoriin, Herakleen toveriin, joka, Argosta lähtein,
saanut Evandron luo olj ja Italo-linnahan jäänyt. 780
Haavast' toiselle aijotust', onneton, syöksi ja katsoin
taivahasen päin kuollessaan sulo-Argoa muistel.
Syöksipä Aeneaskin jalo keihään: tuo läpi kilven
kolmenkertaisen vask'kuoren ja liinasen peitteen,
kolmetkin perättäin härän vuotaa puhkas ja tarttui 785
vatsahan tään mut ei väkeään lamannut. Heti miekan
Aeneas, äkätess' ilokseen vert' tyrrhenilaista,
huotrasta tempaa, innolla käyden häärivän kimppuun.
Huokasi raskaasti isä kultansa rakkaudesta
Lausus, kun näki tuota, ja kyyneltä silmänsä vuosi. 790
-- En sun armottomaa telotustasi tai urotöitäs
aika jos myöhäinen tekoas on uskova moista,
en sinust' ääneti oo, oi miehuinen jalomieli! --
Tuo takasin peräyntyen kun rajarikkona poistui
häintuskin sekä kilvessä vei vihamiehensä keihään, 795
hyökkäsi poikainen, asetten välihin sekottaiden;
kunpa jo Aeneas kätens nostanut olj sivaltaakseen,
astaht tää ala miekan ja tuota hän viivyttämällä
ehkäsi; seuraa tuost' toverein ilohuuto, kun poistui
pois isä, jonk' oli suojellut pojan kilpi; he kaukaa 800
paiskovat keihäitä sekä häiritsevät vihollista
peitsillä. Aeneas rajuaa, pysyen ta'a kilven.
Aivan kuin raemyrskyt syöksyvät puhjettuansa
joskus ja kyntäjät tää saroiltaan hajalleen ajeleepi,
kun vaellusmies, viljelijät kaikk' etsivät suojaa 805
linnassa tai joen viemill', luolissai ison vuoren,
mailla kun myrskyelee, ett' voisivat, laattua ilman,
työtänsä jatkaa: näin joka suunnalta peitsien pilven
lyömänä Aeneas, tapellessansa kun rajuaapi,
kesti sen kaiken ja Lausoa toruu, Lausoa uhkaa: 810
"Kuolemahan mihin syöksyt ja voimistas yli rohkeet?
Rakkaus pettää sun varomattoman." Mut yhä vaan se
mieletön hyökkää. Nyt jopa kiivaammin viha julma
dardanilais-päämiehessä nousi ja Lausolle Parkat
viimeis-säikehen kehräsivät, kun työns ison miekan 815
Aeneas läpi miehukkaan ja sen kaikkine kätki:
puhkasi miekkansa kilven ja sen tamineet kevykäiset,
pehmeän viitankin, min kullalla kirjonnut äit' olj;
rinnan tään veri täyttää; sitt' elo ilmojen kautta
murheisn' erkani Tuonelahan sekä ruumihin jätti. 820
Vaan kun kalvistuneen näköhön sekä muotohon katsoi,
kasvoihin imehen haleoihin poika Ankhisen,
huokasi raskaasti suruissaan ojentain kätens hälle,
kun isän rakkauden ajatus hänen liikutti mieltä:
"Milläpä sull', urotöistäs näist', oi onneton poika, 825
milläpä Aeneas jalon luontosi palkita voipi?
Saat asehes, joist' oot ilonnut; sinun vanhemmill' annan
tuhkasi haudattavaks, jos tuo sua painavi huoli!
Lohduksi olkohon tuo, polonen, katalaan erohos, ett'
Aeneaan käden kautt' olet kaatunut!" Arvelevaisii 830
kutsuvi hän tovereita ja maast' ylös auttavi häntä,
tukkaa tään veren tahraelless' su'ittuu tavan jälkeen.
Sillävälin Tiberin joen luona tään isä huuhtoi
haavaansa jokiveellä ja puun tyvellen nojauntuin
virvotti ruumistaan. Etähälläpä oksilla riippui 835
vaskinen nyt kypäräns, vaan maall' asehet vetelehti.
Aatelistost' etevimmät olj luonaan; itse hän karsein,
huohottaen virumass' oli, kammatun partansa laskein
rinnalle; Lausosta hän kyselee, lähettäin useoita
kutsumahan takasin, surukkaan isän käskyjä viemään. 840
Vaan toverit jopa kilvellä toivat ruumista Lauson,
itkien, kelpoista sekä saanutta hirveän haavan.
Itkun jo kaukaa kuul kovan onnen ouniva mieli.
Mullalla harmahat tahraapi nivuksensa ja nostaa
kumpaisen käden taivasta kohti ja ruumista halaa. 845
"Semmoinenk' elämään halu mull' oli, poikani, että
itseni e'est' vihamiehiä vastaan mennä sun sallin,
mun sukuain? Sinun näittenkö haavojen kautt', isäs, säilyin,
kuollostas elämään? Haa, nytkös kurjalle vihdoin
maanpako on rasitukseks! Nyt vast' sain syvän haavan! 850
Mie, oi poikani, sun nimes tahraelin rikoksilla,
valtio-istumeltai isien vihan vuoksi ma syöstiin.
Jos piti kärsiä mun isänmaan sekä kansani koston,
kaikkehen surmahan mie elon syypähän antanut oisin.
Nyt elän! Valkeutt' enk' inehmoin ole jättänyt vielä! 855
Mut jätän sen!" Heti näin nimeten kohoaa kipeälle
longalleen sekä vaikk' kipu suuressa haavassa vaivaa,
lannistumatta hän käskeepi hevon tuoda; se häll' olj
lohtuna ynn' ihanelmana kilpausvoittojens vuoksi.
Murhehtivallen hän nimeää sekä alkavi näillä: 860
"Rhebus, jo kauan, -- jos mitäkään pysyvää inehmoill' on --,
viivyimme. Veriset tamineet nuo voittaen tänäin,
päänkin Aeneaan sinä tuot sekä Lausoni tuskain
kostajan' oot kerallain; mut voittoa jos väken' ei saa,
yhdessä kaadut. Ma en, näet, urhokkain, sinun luule 865
sietävän vierasten komentoo eik' Teukrojen herraa!"
Virkki ja selkähän kapsahtain asettui kuni ennen
vankasti, temmattuaan molempiin käsihin teräkeihäät;
hehkui päässänsä vaski ja myös hevosjouhinen töyhtö.
Kentälle näin nopeaan karahuttaa. Mielessä kuohuu 870
hirmuisen häpeän sekä vimmaavan surun tunne;
raivoten vaivaa lempi ja myös katalan omatunto.
Kolmasti Aeneast' tämä korkea-äänisnä kutsui.
Aeneas tuon tuns sekä näin iloten aneleepi:
"Tehköön tuon jumalain isä kuin myös suuri Apollo, 870
että sä kanssani käyt otelmaan!"
Tään nimes vain sekä vastahan uhkaten käy vasamoineen.
Vaan tuo: "Surmattuas pojan miks pelotat mua vielä,
julmuri? Tää oli ainoa tie, joten mun hukuttaa voit.
Surm' ei kauhuksi oo meill' emmekä hengistä huoli. 880
Lakkaa, kuolemahan tulen nyt sekä sulle ma ens nää
lahjaksi tuon!" Nimeten vasaman lähettää vihamieheen;
heittävi toisen ja sitten taasenki toinen jo lentää
kilpehen verrattomaan; mut kestää kultanen kilpi.
Kolmasti ratsastain vasempaan hän kiertävi tuota, 885
peitsiä heitellen; myös kolmasti Dardanon urho
kilvellä vaskitetull' ison kiertää kanssansa metsän.
Sittepä kun ikävistyy vitkasteluun, monen peitsen
nyhtämiseen, epäsuhtanen taistelu kun ikävöittää:
paljon arveltuaan jopa hyökkää viimeks ja viskaa 890
taistelijan uvehen ohimoihin onsihin keihään.
Pystyhyn keikahtaa hevonen sekä pieksävi ilmaa
kapjoineen yli kaatuess' suistunehen ritarmiehen,
kietoutuu sekä päistikkäin putoaa lapaluulleen.
Taivaallen kohoaa Frygien ja Latinojen huuto. 895
Kiitävi Aeneas sekä huotrasta tään terän tempaa;
sittepä ääns: "Miss' ompi, Mezentius julmuri, tuo sun
hirmuinen väkevyys?" Mezentius vastasi, kunpa
ilmahan katsellen näki taivon ja järkehen tointui:
"Katkera oi vihamies, miks ärjyt ja kuoloa uhkaat? 900
Ei häpeää ole kuolo enk' niin minä taistohon tullut,
eikäpä keskeemme tätä liittoa Lausoni tehnyt.
Ainoastaan anon tuot', vihamies jos sen voitetull' antaa:
myöntäös haudattaa minun ruumis! Tiedänpä kansan
julmasti närkästyneeksi; sen vimma sä estäös, pyydän; 905
sallios poikani kanssa mun haudan kumppaniks yhtyy!"
Näin nimeää, osans tietäen kaulansa miekalle suo ja
aseillen heruvaan verehen hän henkensä heittää.
Viitteet:
V. 12-13. Viittaus Puunilaissotiin, varsinki toiseen.
V. 22-23. Katso Aen. IX, 727-778.
V. 28-29. Aetolilaisesta siirtolaiskaupungista Arpista Diomedes, Tydeon
poika; Diomedes ei kuitenkaan ruvennut sotaan, ehkä Venus sitä pelkäsi
(vert. Aen. XI, 226 ss.).
V. 30. Troijan sodan aikana, kuten Iliadi kertoo, haavoitti Diomedes
sekä Venuksen että Marssin.
V. 34. "Haamut", nim. Hektorin, Kreusan ja Ankhisen (vert. Aen. II,
270; 772; V, 722).
V. 36. Vert. V, 606, 759.
V. 37. Vert. I, 51.
V. 39-40. Vert. VII, 312, 324.
V. 51-52. Amathus, Pafos ja Idalia olivat kaupunkeja Cyperin saarella,
jossa Venuksella oli oma temppelinsä, -- Cytherasta vert. Aen. I, 680.
V. 142. Paktolus, Lydiassa (Vähässä Aasiassa) juokseva, kultahiekasta
rikas virta.
V. 154. "Huolesta päästen", (vertaa Aen. VIII, 479-503.)
V. 155. "Lydialais-suku", = Etruskit (vert. Aen. VIII, 479).
V. 157. "Kokassaan", nim. koristuksina, "frygilais-jalopeuroja
kantain."
V. 159. "Ida" (= Idavuoren halttiattaren kuva) "on yläpuoll'".
V. 166. Tiikeri oli Massikon laivan nimi.
V. 171. "Kulta-Apollosta kiilteli keula", s.o. laivan kokassa kiilteli
kullattu Apollon kuva.
V. 173. Ilvan saari = nyk. Elba.
V. 179. Pisa oli siirtolaiskaupunki, jonka Kreikanmaalta saman
nimisestä kaupungista Alfeon virran rannalta lähteneet siirtolaiset
olivat perustaneet. -- "Tottelemaan" nim. päällikköään Asilasta.
V. 189. Kun Faeton, Auringon poika, tuli Juppiterin nuolen kautta
tapetuksi, surivat hänen sisarensa sekä ystävänsä Cyknus tätä niin
katkerasti, että jumalat sääliväisyydestä muuttivat Faetonin sisaret
poppelipuiksi, mutta Cyknon joutseneksi (latinal. sana "cycnus" =
"joutsen").
V. 194. "Poikansa", edellisen yhden niminen poika.
V. 196. Kokkaan oli kiinnitettynä terävä paasi.
V. 198. Oknus oli ennustavan nymfin Manton ja tuscialaisen joen haltian
poika.
V. 202. "Kolmepa heimoa on" Mantuassa asumassa, nim. Kreikkalaisia,
Umbrilaisia ja Etruskilaisia.
V. 205. Benakon (nyk. Garda) järven haltian poika Mincius oli laivan
keulaan kuvattuna ja laiva sen mukaan nimitettynä (Mincio virta juoksee
Garda järven läpi).
V. 209. "Tuot' veti hirmuinen Triton", joka oli Aulesten laivan kokkaan
kuvattuna.
V. 239. "Välihin j.n.e.", nim. arkadialaisen Evandron lähettämän ja
troijalaisen, linnassa olevan väen väliin.
V. 252. "Idalais-äiti" s.o. Cybele.
V. 265. Strymon oli erään thraakialaisen joen nimi (nyk. Struma eli
Karasu).
V. 271. "Päässään", nim. Aeneaan päässä.
V. 273. "Sirion", s.o. Siriustähden (kaunehimman kiintotähden) "leimu."
V. 290. "Airojen neuvolla muut", nim. pyrkivät rantaan.
V. 313. "Vaskisen verhon", s.o. pantsarin, rintahaarniskan.
V. 316. "Pienenä" = vielä syntymätönnä, niinkutsutun
"keisarileikkauksen" kautta päivän valoon saatettu.
323. "Paiskaten", nim. Aeneas, "osui j. n. e."
V. 350. Boreas = Pohjantuuli.
V. 351. Ismara oli erään Thrakian maan vuoren ja kaupungin nimi.
V. 363. "Tunkenut virta" nim. tulvallaan.
V. 463. "Alkldes" = Alkeyn poika, Herkules.
V. 466. "Vaan isä", nim. Juppiter.
V. 517. Sulmo oli kahden samannimisen kaupungin nimi, joista toinen
oli Pelignien, toinen Volskien maassa.
V. 520. Samoin uhrasi Akhilleskin kaatuneen ystävänsä Patroklon
hautajaisissa Troijan luona sotavankeja tämän haamulle.
V. 526. "Kuvattuu hopeaa", s.o. koverretuin korkokuvin koristeltuja
hopeakaluja.
V. 544. Caekulosta ja Umbrosta vert. Aen. VII, 681; 752.
V. 564. Tyyneksi l. hiljaiseksi kutsutaan Amykloa, erästä etelä-Italian
merikaupunkia (Kajetan ja Terracinan välillä) siitä syystä, koska siinä
oli hengen uhalla kielletty puhumasta uhkaavista vihollisten aikeista,
koska ne usein olivat näkyneet turhiksi. Kun sitten Dorialaiset tulivat
kaupunkia valloittamaan, joutui se juuri tään vuoksi helposti
vihollisten haltuun.
V. 565. Aigeion on sama kuin Briareys (vert. Aen. VI, 287).
V. 619. "Isäns' neljäs" s.o. isänsä neljännessä polvessa
(isän-isän-isän-isä).
V. 646. "Se", nim. kuvatus.
V. 704. "Soihdusta raskas"; Paris'en äiti Hekuba, Cisseyn tytär, luuli
unissaan kerran olevansa soihdusta raskaana.
V. 708. Vesulus (nyk. Monte Viso), Alppien korkeimpia kukkuloita,
Meri-Alppien ja Kottisten-Alppien välillä.
V. 719. Korytho, vert. Aen. III, 170; IX, 10.
V. 739-41. Kuten tästä paikasta näkyy uskoi Vergiliuskin kuolevilla
välisti olevan kykyä ennustamaan; Oroden ennustus toteentui.
V. 861. Toisten painosten mukaan oli "jumalain ylenkatsoja" Mezentius
antanut hevosellen nimeksi: Phebus (= Apollo, vert. v. 875 ja 878).
V. 888. "Metsän"; siltä näytti kilpeen tarttuneiden keihästen paljous.
V. 902. "Keskeemme", s.o. sinun, Aeneaan, poikani tappajan, ja minun
kesken.
V. 904-905. Vertaa Aen. VIII, 481-495.
YHDESTOISTA LAULU.
Sotilakko ja sodan jatko.
Ainehisto.
Aeneas, pystytettyään muistomerkin sen vuoksi, että oli
kahdentaistelussa kaatanut kuninkaan Mezention, rohkaisee omiansa ja
lähettää suuren lähetyskunnan Pallaan ruumista sen kotimaalle viemään
(1-99). -- Kuolleiden hautaamiseksi välirauhaa anoville latinolaisille
lähettiläille Aeneas suopi 12 päivän sotilakon (100-138). -- Evandron
murhe poikansa kuolemasta (139-181). -- Troijalaiset ja Latinolaiset
osottavat viimeistä kunnioitustaan sodassa kaatuneille (182-224). --
Diomedeen liittoa anomaan lähetetyt lähettiläät palajavat tyhjin toimin
takasin siitä syystä, kosk'ei Diomedes tahtonut ryhtyä sotaan ilmesti
jumalain suosimain Troijalaisten kera (225-295). -- Latinon tästä
syystä kutsumassa neuvoskunnassa, näyttää Latinus olevansa taipuvainen
rauhaan Aeneaan kera, jota mieltä Drances kannattaa ja kehottaa,
ivaten, Turnoa luopumaan sodasta ja kosimisesta sekä pyytää kuningasta
rauhan tueksi antamaan tyttärensäkin Lavinian Aeneaalle puolisoksi
(296-375). -- Turnon kiivas vastaus Dranceelle ja hänen mielipiteensä
sotakannasta (376-444). -- Aeneas siirtää väkeänsä likemmäksi
kaupunkia; tämä seikka lopettaa sekä neuvottelun että sotilakon;
Turnus, uskottuaan ylipäällikön viran amazonille Kamillalle, lähtee
eräälle vuorisolakkeelle Aeneasta väijymään (445-531). -- Kerrottuaan
Kamillan elämänvaiheista, antaa Diana nymfinsä Opiksen toimeksi kostaa
Kamillaa pian kohtaavan kuolon (532-596). -- Kauan häilyvä ratsuväen
tappelu kaupungin edustalla (597-647). -- Sitten kuin Kamilla oli
tehnyt ihmeteltäviä urotöitä ja viettynyt komeasti varustettua
Khloreota vainoamaan, ampui hänet salavihkaan väijyvä Arruns kuoliaaksi
(648-835). -- Opis kostaa Kamillan kuoleman ja ampuu Arrunsin, tään
paetessa kotimaalleen (836-867). -- Troijalaisten Onnella tehty
hyökkäys päälliköttömäksi jäänyttä joukkoa vastaan saattaa nämät
pakenemaan, jolloin paljon väkeä musertuu kaupungin portista sisään
pyrittäessä. -- Kamillan kaatuminen saa Turnon liikahtamaan
väijymysasemaltaan; heti sen jälkeen lähtee Aeneaski vuorisolakkeen
kautta liikkeelle (868-915).
_Hautajaiset. -- Latinojen neuvottelu. -- Kamilla_.