Assarakot molemmat, kera Kastorin vanhempi Thymbris
olj eturinnassa. Näitä Sarpedonin kumpikin veljes, 125
Klarus kuin Themon Lyciast' yleväisestä seuraa.
Ponnistaen koko ruumiillaan kiviharkkoa kantoi,
-- vuoresta melkoista palast', -- Akmon Lyrnesiolainen;
eik' isomp' ollunna tuot' Klytius isä eik' veli Mnesthes.
Nää vasamilla, mut puoltaen nuo sotivat kivilohkoill', 130
liekkejä viskelevät sekä laittavat nuolia jänteill'.
Itsepä keskellä näit' Venuksen mitä hartahin huoli
dardanilainen poika, kas, paljahin päin somin vilkkaa,
-- kuin diamantti, mi keltasehen on juotettu kultaan
kaulailen koristeeks tahi pääll' eli niin kuni kiiltää 135
norsunluu sovitettuna bux- tai oriko-puuhun
taitavast; niskalle maidon valkeallen hivukset tään
liehuvat kiinnittää soma, pehmonen kultanen rengas.
Ismarus, sunkin myös näkivät suvut urheamielet
haavoja annelleen sekä myrkkyis-nuolt' asetelleen, 140
Meonien suvust' oivan, maan väkimultoa jossa
miehet viljelevät sekä Paktolus kullalla kastaa.
Siin' oli Mnestheus, jota eilinen kunnia saattaa
kuuluks, ett' ajanut pakohon olj vallilta Turnon;
siin' olj Kapys, nimens Kapua-kaupunki josta on saanut. 145
Näin nämät taistelivat sodan armottoman kahakoissa,
aavalla Aeneas ulapalla kun matkusti yöllä.
Kun luont' Evandron hän ehti Etruskien leiriin,
saa kuninkaan luo, julkaisee nimens, heimonsa hälle,
mik' asians' olis, itse min toisi; Mezentius ketkä 150
liittohons' sai sekä Turnuksen väkivaltasen mielen
näyttää, ihmis-asjoihin mikäl' luottoa voisi
muistuttaa, avun pyytäen. Vitkastamattapa Tarkho
voimansa yhdistää, valan tehden. Huolesta päästen
lydialais-suku nyt, jumalat kuten käsk, kävi laivaan, 155
luottaen vierahasen päämieheens. Ens alus kulkee
Aeneaan, kokassaan frygilais-jalopeuroja kantain,
mut yläpuolla on näist' Troijan pakolaisille rakkain
Ida. Täss' istuupi jalo Aeneas ajatellen
vaiheit' taistelujen sekä Pallas tään vasemmalla 160
istuen vieressään utelee joko tähdistä, synkän
oppahist' yön, tahi maisin kuin merin kärsimiänsä.
Aukaiskaat Helikon, jumalattaret, laulua e'istäin:
mitkäpä joukot rannoilt' tuscialaisilta seuraa
Aeneast', alukset varustaa sekä kulkevi merta? 165
Massikus vaskisin "Tiikerineen" ens kynteli aavaa:
tään muass' olj tuhat miehuista', jotk' Klusion muurit,
Kosanki linnan jättivät; heill' oli peitset ja nuolet,
viinet olj keveät olallaan sekä tappava joutsi.
Siin' oli tuima Abas: tään verrattomiss' asehissa 170
joukko olj kaikki ja kulta-Apollosta kiilteli keula.
Sataa kuus häll' antanut olj Populonia äiti
urhoa taisteluhun sopivaa; mut Ilvanpa saari
kolmesataa, -- teräskaivannoistansa runsahist' oiva.
Kolmas olj inehmoin, jumalain välitulkki Asilas, 175
-- joll' elukkain sisälmykset ja taivahan tähdet olj tietyt,
tiettynä lintujen kiel, salamain välähystenki enteet --,
vie tuhannen miest' tuurihikast' tiheään sotarintaan.
Alfealain' alultaan heit' tottelemaan komens Pisan
linna Etrurian maalla. Seuraa kaunehin Astur, 180
Astur, ratsuhun ynn' upeiin tamineihin mi luotti.
Liittävät sataa kolm yksmielisnä seuroavaista
Caereten asukkaat sekä myös Minjon joen lietteet,
Pyrgokin muinoinen sekä tautia tuova Graviska.
En suakaan Ligurein sotapäällikkö urhein heitä 185
mainitsematta Cinyra ja harvoja vievä Kupavo,
jonka jo kiireellä somat joutsen-sulkaset nousee,
teidän, o Rakkaus, syy sekä taattonsa muutoksen merkki.
Kerrotahan Cyknon, surevan Faetoninsa armaan
vuoksi, kun poppelien -- sisartens' -- lehikon varikossa 190
laulel ja lempehens murheiseen haki laulusta hoivaa,
laulaen linnun muodossa viettänehen ijäkkyyden,
sitten maast' eroten hänen laulaen nousnehen tähtiin.
Poikansa, laivalla seurassaan tasavuotinen joukko,
airoin souduttaa jätinmoista "Kentauria"; tuopa 195
halkoen suurella paaskokallaan mert', aaltoja uhkaa
jyrkkänä, pitkällä kun taiallaan vakoaa urannoita.
Myöskin vei isänmaan nyt ääriltä joukkonsa Oknus,
Manton ennustavan sekä tuscialais-joen poika;
muurit tää sinullen, nimenkin emon Mantuan antoi; 200
Mantua, es'isistään rikas, vaan ei yks suku kaikkein.
Kolmepa heimoa on, mut heimoss' on kansoa neljä;
its' se on kansojen päänä ja Tuscien heimost' on miehet.
Täältäkin viissatasen Mezentius vastahans' saapi;
poikapa Benakon, kahilaista mi seppeltä kantoi, 205
"Mincius"-laivassa vei vihamiehinä heit' ulapalle.
Raskas "Aulestes" samoaa; sadall' airolla merta
soutavat miehet ja vaahdottavat, samertain meren kalvon.
Tuot' veti hirmuinen Triton, joka tummoa merta
torvella säikyttää: pääst' uumenihinpa on uivall' 210
karvaisen inehmon kuva, mut maha pyrstöksi päättyy:
puol'inehmon alapuolella vaahtoo hyrskyen aalto.
Kolmella kymmenell' laivalla näin useat ylimykset
riensivät Troijan auks, meren kenttiä vaskella viilten.
Jop' on taivaalta alennunna nyt päivä ja riensi 215
öisissä vaunuissaan soma kuu kesk'kannelle taivaan,
Aeneas kun, (sill' ei jäsenillensä suo suru rauhaa),
ohjaa istuellen peräsintä ja purjetta hoitaa.
Hällepä, kas, tien keskellä saa omien tovereinsa
seurue vastaansa Nymfat, joit' ehto Cybebe 220
käskenyt olj meren vallitsemaan, nymfaiks aluksista
muuttaessaan; tasakyljin he uivat ja aaltoja halkoi,
yht' useoina kuin vask'keulaa rannall' olj ollut.
Tunnettuaan kuninkaans etähält' tämän parvi se kiertää
leikkien. Heistäpä nyt puhumaan paras Kymodokea 225
takaa oikeallaan peräkeulahan tarttuvi, nostain
selkänsä, vaan vasemmallaan hiljahan ui ulapalla.
Sitten hämmästyneelle hän näin nimeää: "Jumalainen,
valvotko Aeneas? Nous, antaos purjehet täydet!
Oomme sun laivojas kaikk', ylängön pyhän hongista Idan 230
tehtyjä, tulleita meren immiks. Kun meit' epäkelpo
tuurillaan Rutulus sekä liekillä pohjahan pyysi,
mursimme sun sitehes suruksemm', meren kautt' tavotellen
vain sua. Uuden tään näön meill' emo säälien loiht ja
loi meren immiks värjymähän ijät' aaltojen alla. 235
Poikasi Askanius suletaan varustusten ja hautain,
keihästen sekä taistelevaisten Latinojen keskeen.
Etruskilais-väkineen jopa määrätyt paikkansa valtaa
Arkadilais ritarmies. Välihin väkens vastahan panna,
etteivät tulis leirihin, Turnon on luja päätös. 240
Nouskosi siis sekä koin yletess' ens kumppanit käske
kutsumahan sotahan, ota kilpesi, sulle min antoi
verrattoman tulen haltia, kultasi min somaks reunat!
Päiväpä huomeinen, jos et turhaksi mun sanan' usko,
hirmuiset tapettuin Rutuloin kasat löytävi." Näin olj 245
lausunut: oikeallaan erotessa hän korkean keulan
työkkäsi, tuon hyvin tuntein. Tää vilaht aaltojen halki
kiireemmin vasamaa sekä nuoltakin tuulien vertaa.
Jäljessä joudutti matkoans muut. Imeht ymmärtämättä
Aeneas, mut enne se kuitenki mieltänsä nostaa. 250
Taivasta katsellen hän lyhvehen näin aneleepi:
"Idalais-jumalain sulo äiti, on Dindymon jolla
linnat tornihikkaat sekä leijonaparj ikehessä,
taistoissamm' ole, haltiatar, tukemm'; entehes tarkkaan
täyttäen, auttaos sie Frygilaisia suosiollisna!" 255
Sen nimes vainen hän; sill' aikaa rientäen koitti
varhainen valokas jopa päivyt, karkottaen yön.
Lippuja seuraamaan käsk ensinnä hän tovereita,
tutkimahan tamineita ja taisteluhun varustaimaan.
Vaan jopa kannattamaan rupes silmänsä Teukrojen leiriin, 260
noustuahan ylös keulaan. Kun vasempaans pani sitten
kilpensä leimuavan, ison huudonpa tähtihin Teukrot
nostavat muureillaan: vihans yllytti karttunut toivo;
peitsiä paiskoavat. Kuten synkkien pilvien alla
strymonilais-kuret päästävät huudon, kun läpi ilmain 265
lentävät riekuillen, etelää suhisten paetessaan.
Mut Rutuloin kuninkaasta ja Ausonien ylimmistä
kummalta näyttävi tuo, alukset kunis kääntyvän rantaan,
kunnekka huomaavat meren täydeltä laivoja saavan.
Töyhtöisän kypärän kärk leimuilee etähälle 270
päässänsä, kilpikin kultainen heloittaa heleästi:
aivankuin verisetki kometat kirkkahan' yönä
synkkinä säihkelevät välist' tai kuni Sirion leimu;
tää mukanaan janon, tauditkin kipeöill' inehmoille
tuopi ja synkistää valollaan pahan tietävän taivaan. 275
Eipähän Turnuksen urokkaan täst' toivo se raukee,
että hän puoltasi maan sekä saapuvat rannalta estäis.
Miehiä sen uhemmin nimeten kehottaa, toruenkin:
"Minkäpä toivoitten musertaa kädellänne, on tuolla.
Nyt tapelkaat kuni miehet! Puolisoaan, kotoansa 280
muistakohon joka mies; nyt tehtäköhön urotöitä
kunniaks es'isien! Meren luo heti juoskame vastaan,
kunnes maall' yrittäät sekä viel' enspääsynsä horjuu!
Onni on urhoisten apu!"
Näin nimes; sitten tuumivi, keitä hän vastahan veisi 285
tai kenellen varustuksien saarron uskoa voisi.
Sillävälin toverit ylevilt' aluksiltansa laskee
silloill' Aeneas; muut vartosivat meren aallon
hyökyämist' takasin, hypäten sinä hetkenä maalle;
airojen neuvolla muut. Tähystellen rantoja Tarkho, 290
miss' ei tyrskyä pohj' eik' pauhaa murtuen aalto,
vaan meri esteettä kohinan enetessä miss' syöksyy,
äkkiä kääntääpi kokat maall' anoen tovereita:
"Oi valiot toverit, nyt tarttukaten hyvin airoon,
soutootten ett' huojuvat laivat, maan vihollisten 295
keuloilla halaiskaat, ett' itselle lois vaon laiva!
En minä kammoa, jos alus särkyiskin satamassa
moisessa, kun vaan pääsemme rantaan!" Sittekuin näitä
lausunut olj Tarkho, toverit kovin airohin käivät,
soutivat hyrskyelless' alusten Lation kohen kenttää, 300
kunnes törmäsivät kokat maahan ja vaarata kaikki
seisahtui satahangat. Mut ei sinun laivasi, Tarkho.
Sillä kun, puututtuaan karihin, pahall' louhelle tarttuu,
kauan se kiikkuillen pysyi, taistellen hyökyä vastaan,
särkyvi sitte ja näin urohot luo aaltojen keskeen; 305
airojen sirpalehet sekä uiskelevat tuhot heitä
estävät, kompastuttavi jalkoja myös pako-aalto.
Eipähän Turnuskaan hidastellut, vaan heti tempaa
kaiken joukkonsa Teukroja vastaan marssien rantaan.
Kuuluvat merkit. Ens maajoukkoja vastahan hyökkää 310
Aeneas, kahakan alottaaksens, Latinoja kaatain,
surmattuaan Theron, jätinmoisna kun miehistä ensin
tää rupes Aeneakseen; tält' tuuralla vaskisen verhon,
raskahan, kultaisen, soman kautta hän puhkasi kyljen.
Sitte Likhaan telottaa, ulos leikatun kuollehest' äidist', 315
Febus, sun pyhiäs, joka pienenä vältteä saattoi
raudast' onnettomuutt'. Ei viikkoakaan kun jo Cisseyn
tuiman ja suuren Gyaan, jotk' kaasivat miehiä nuijin,
Tuonehen laittoi; ei Herakleen asehet vähänkään näit'
eik' väkevät kädetkään tuenneet tahi äijä Melampus, 320
kumppani Alkideen, kun tää teki vaikeat työnsä
maalla. Mut, kas, Faron juur joutavia horistessa,
paiskaten peitsensä suoraan ärjyvähän osui suuhun.
Myös sinäkin, jonk' leukoja hienonen höytyvä valkas,
ystävätäs Klytioota kun seurasit onneton Kydon, 325
kaatuen dardanilais-käden kautt' olisit menehtynnä,
lempesi unhottain, joka sull' oli nuoria kohtaan,
kurja, jos kohdannut sa et ois veliparvea, Forkon
poikia, seitsemän joit' luvult' olj sekä seitsentä peistä
paiskasivat: kypäräst' osa, kilvestä muut takasin taas 330
kimmahtavat; osittain osuvat Venus esteli armas
ruumihist' tään. Vakavall' Aeneas Akhaatelle lausuu:
"Annas peitsiä; jos osuneet ovat ennen Akhivoin
ruumeihin Troijan kedoll', enp' ole paiskova turhaan
nyt Rutuleihinkaan." Sitt' temmattuaan ison keihään, 335
sen lähettää: tuo kiitäen Meonin vaskisen kilven
lens lävitsen sekä haarniskan kuten myös poven puhkas.
Täll' avuks Alkanor veli sai tukeaan velimiestä
lannistuvaa kädellään: läpi tään olan lennettyänsä
eellehen kiiteli peitsi ja hurmeisna piti suuntans; 340
vaan sen jo oikea käs nivelist' olaltaan tehotonna
häili. Nyt veljensä ruumihist' ottaen peitsen, Numitor
tähtää Aeneahan: hänellenp' ei sallittu ollut
sattumahan, mut suuren Akhaten reiden se mursi.
Luottaen ruumihisen tukevaan tähän Kuresta Klausus 345
riensi ja kurkkuhun löi Dryopin etähältäkin julman
keihäänsä, väkeväst sysätyn; sepä haastavan äänen,
hengenkin, lävistäin salitinluuns, salpasi; mut tuo
suistuvi maahan päin, ylen antaen paksua verta.
Kolmepa thrakialais-Borean ylevää sukukuntaa, 350
kolmet, joit' Idas-isä laittoi Ismaran maasta,
kaatoi tappelujen kihinässä. Jo ehti Halesus,
aurunkolais-sotajoukot ja sai Neptunonki heimo,
mainio myös hevosista Messapus. Vuorohon koittaat
toisians' karkoittaa; Ausonian portillakin jo 355
taistellaan. Kuni korkean taivahan vastaistuulet
kiihtyvät taistelemaan rajultaan, väeltään tasavoimin:
eivät ne toisiahan, -- ei pilvet eik' meri väistä;
kauan häilyvi taisto, on jäykkänä vastassa kaikki:
näinpähän Teukroinkin sotarinnat ja näin Lationkin 360
yhtyvät, kun kävi mieheen mies sekä jalkahan jalka.
Tällöin muualla päin, johon ympyräpaasia paljon,
vierulta runkojakin revityit' oli tunkenut virta,
arkadilais-väki tottumaton kävi jalkasin taistoon;
kun, Latinoin näki ahdistaess', samovan pakohon sen 365
-- koskapa heit' uvehistaan luopumahan rytömaa sai --,
keinohon ainoahan, mikä jää pulahetkinä, ryhtyin,
Pallas nyt anoen, toruenkin pyys urommaksi:
"Minnekkä karkaatten, toverit? Urotöiden ja teidän
johtajan Evandron nimen kautta ja saatujen voittoin, 370
toivonikin vuoks kilpaamaan isän kanss' urotöissä:
älkäät juoksuhun luottako! Raudalla raivata täytyy
tie vihamiehien kautta. Miss' uhkaa miehien parvi
tihjänä, sinn' isänmaa jalo teidät ja päällikön Pallaan
vaativi. Ei jumalat, inehmolliset mut vihamiehet 375
vainovi meit': yhenlaisia mieleltä, voimilta oomme.
Kas, tuolt' estävi meit' ison aavikon pohjaton telki;
maall' ei voi paeta: merehenk' vai Troijahan lähtään?"
Näin nimeten vihamiehien parven keskehen syöksyi.
Hällen vastahan ens kovan Onnen suomana sattui 380
Lagus: täänpä hän, kun ylen raskasta paatta se kiskoi,
keihään paiskattuaan, lävistää, miss' erkivät rungon
rangasta kylkienluut; takasin sitt' tempavi peitsen
luihin tarttunehen. Käsikseen ei ehtinyt Hisbo,
vaikkapa toivoi tuot'; tätä ennenpä syöksyvän kimppuun, 385
kun varomattomast ystäväns julmasta kuolosta raivos,
Pallas ehti ja kosteahan sysäs keuhkohon miekan.
Käi Stheneloon käsiks sitte ja vanhasta heimosta Rheton
Ankhemoloon, emopuolen mi rohkesi tahrata vuoteen.
Kaaduitten tekin, kaksoiset, Rutuloin ketoloilla, 390
Laris ja Thymber, Daucin niin yks'muotoset lapset,
että he vanhempiaan hupahan erehdyksehen saivat;
mut kamalamp' eromerkin Pallas nyt teki teille:
sillä sun, Thymber, pääsi Evandron katkasi miekka;
sun taas oikea käs haki, Laris, säileä turhaan, 395
sormet kun hervottuneet varaten kävi kalpahan kiinni.
Arkadit yltynehet torunnast', uron oivia töitä
nähdessä, taistoon saa murehen, hävynkin sekatunne.
Silloin vaunuissaan ohi rientävän Rhetesen Pallas
surmaa. Tää välihoivapa suotiin Ilolle vielä. 400
Sillä hän Iloa koht' oli pahkunut raskahan keihään,
mink', osuen välihin, sai Rheteus, uljahin Teuthras,
sua paetess' sekä Tyreä-veljeäs; vaunusta suistuin
kuollessaan Rutuloin ketomaita se potkivi jalvoin.
Aivan kuin sopivaisena poutana, kiihtyess' tuulten, 405
metsän pistääpi tulehen eri kohdista paimen;
äkkiä vallattuaan välyksen leviää yli laajain
kenttien yhtenä nyt tulen loimotus kammottavainen;
leimujen leikkiä tää tytyväisenä istuen katsoo:
näinpähän urhouskin tovereiden yhtehen yhtyy, 410
Pallas, sun avukses. Mut taistossa tuima Halesus
syöksyvi tappeluhun sekä peittyy kilpensä suojaan.
Tää telottaapi Ladonan, Feretan ja Demodokonki:
oikean Strymonion käden, tään kohottais sitä suulle,
katkasi säilällään välähyttäen; paadella Thoan 415
lyö näköhön, musertain verisiks niin luut sekä aivot.
Aavistaen isä metsihin olj salannunna Haleson;
vanhana kuolohon kun tää tummeat silmänsä sulki,
valtasivat hänet Parkat, Evandron nyt vasamille
määräten. Tään käsiksen kävi Pallas näin rukoellen: 420
"Oi, isä Thybris, suo vasamalle, min viskata aijon,
onnea, löytämähän tien rinnan kautta Haleson!
Nää asehet, urohon tamineet sinun tammesi saapi."
Kuulipa haltia näitä, kun suojas Imaust' Haleso,
onneton, arkadilais-vasamallen jäi povens paljaaks. 425
Vaan sodan urhea henk, Lausus, ei parvensa suonut
lannistua tämänmois urohon kukistuksesta: tappaa
ensin Abaan edestään, kahakan parahan tukisolmun.
Kaatuvat Arkadian pojat, kaatuvat myöski Etruskit,
Teukrotkin, jotk' kreikkaalais-käsist' turmansa vältti; 430
yhtehen käy väki joukolta, johtajiltaank' tasavoimin.
Ahtaa rintamoaan takajoukk'; ei kätt' tahi peistä
voi vivahuttaa ahdingolt'. Täält' ahtavi Pallas,
vastassa Lausus tuolt'; -- ei poikenneet ikäns paljon,
ei näköns' uljaatkaan, mut heilt' oli kieltänyt Onni 435
pääst' isänmaahansa takasin. Ei sallinut heitä
keskenäns' ottelemaan its' mahtava herra Olympon.
Kohtapa nää jalommalt' vihamieheltä kohtalons saavat.
Turnon sillävälin sisar armas auttamahan käsk
Lausoa; vaunuissaan nopeasti se kiis väen kesken. 440
Kun näki kumppanit, ääns: "Jo on taistosta luopua aika!
Yksin Pallasta vastahan käyn; mull' yksinpä Pallas
suotakohon; halajaisinp' ett' täss' isäns katsomass' oisi!"
Näin nimeää; toverit, kuten käski hän, kentältä taantuu.
Vaan Rutulein pois mentyä reipas mies kopeoita 445
käskyjä tään imehtii sekä Turnon kookasta vartta
katsovi hämmähtyin, tähystäin tätä synkkänä kaukaa.
Näin nimeten meni vastoamaan nyt hän tyrannille:
"Mua joko johtajan kiitetähän taminein otannasta,
tai yleväst' erostan'. Isällein saman arvosta on se. 450
Heittäös uhkat!" Näin nimeten kesk'kentälle astuu.
Arkadien sydämessäpä mut veri kylmäksi hyytyy.
Turnus vaunuistaan alas hyppäs ja jalkasin päätti
kamppailla. Kuten leijona huomattuaan ylängöltä
aikovan tappeluhun härän, kentällä seisovan, kaukaa 455
kiitävi; semmoinen tulevan oli Turnonki muoto.
Tään kun peitsensä kannatusmatkalle tullehen luuli
Pallas ens käsiks käi, jos käynyttä heikommin voimin
taistoon auttasi Onni ja näin ylä-ilmahan lausuu:
"Kautt' isän kestityksen sekä pöytien, joihin sä saavuit 460
outona, Alkides, anon; auttaos aijetta suurta!
Nähköhön kuollessaan hän mun verisen asun hältä
riistävän, voittajakseen minut nähkööt kuolevat silmäns'!"
Urhoa kyll' Alkides kuuli ja rintansa pohjaan
raskaan huokauksen pakottaa sekä katkerast itkee. 465
Vaan isä lohduttain nimeää pojalleen nämät lauseet:
"Määrätty kuolionsa hetki on kullekin; on elon aika
kääntymätön, lyhyt kaikkein; mut se on kuntosan tointa
mainettaan urotöill' edistää! Ison Troijanki muurein
all' useat jumalain pojat kaatui; sielläpä syöstiin 470
lapseni Sarpedon. Odottaa siis Turnoa kerran
Luomansa, sallitun kun elon ehtivi hän rajapyykkiin."
Näin nimeten Rutuloin ketomaille hän silmänsä suuntaa.
Vaan Pallas koko voiminehen nyt peitsensä paiskaa,
ontosta huotrastaan myös tempaa säihkyvän säilän. 475
Sinne se kiitäen, miss' olanpäätä suojeli kilven
pää, putoaa sekä, tien avaten läpi laitojen kilven,
vihdoin raapaisee ison Turnon vartalohonki.
Turnus taas terävän, raut'kärkisen peitsensä kauan
viipattuaan, päin Pallasta heittää; sitt' täten lausuu: 480
"Katsoppa, jos paremmin lie tunkeva peitsemme!" Sen vain
virkki; mut kilvenpä, kuin monin kerroin raut' tahi vaski-
kerrokset suojelikin häränvuotaa verhoamalla
keskeltä puhkaisee hänen peitsensä voimakas vauhti
pantsarinkin pidäkkeet sekä julmasti raastavi rinnan. 485
Turhaan haavastaan hän tempaa lämpimän keihään,
yhdessä seuraapi tätä tietä hurme ja henki.
Haavahans sortuu: helskähtävät asehens ylitsensä,
maahan kuin verisin suin suistuvi kuolemahansa.
Tään luo seisahtuen nimes Turnus: 490
"Tarkkahan kertootten minun lausehet, Arkadilaiset,
Evandroll': kuten ansaits, annan ma jällehen Pallaan.
Haudan kunnia, peijaisista jos lohdutust' ompi,
häll' luvataan. Häll' ei vähän arvosiks Dardanon kestit
nouse!" Näin nimeten jalallaan vasemmalla hän tallaa 495
hengettömään, isopainoisen vyön riistäess' siltä,
piirretynkin tihotyön: miten häätaloss' yhtenä yönä
miesten seurue murhattiin, sijans kuin veristettiin
joitapa Eurytisen Klonus-poika olj veistänyt kultaan:
saatua saalihiks sen iloten omistaapi nyt Turnus. 500
Tietämätön tulevast' on kohtalost' ihmisen mieli
määrääkin pitämään, kun sill' on myötänen onni!
Aikapa Turnollekin saa, jolloin hartahast soisi
Pallaan säilyneheksi ja saalista tuota ja päivää
harmitteleepi! Vaan toverit valittain sekä itkein 505
kilvelle nostettuaan, Pallaan pois joukossa vievät.
Mink', oi, murheen, mink' isälles sinä kunnian tuotat!
Tää ens päivä sun sai sotahan, tää myöski sun poisti;
milliset kuitenkin Rutuloin kasat jälkehes heität!
Moisen onnettomuuden ei huhu, mut vaka tieto 510
ehtivi Aeneall', olevan omiens liki hengen
vaaraa, myös ajan, ett' Teukroill' paenneill' avuks rientäs.
Miekalla hän lähimmät tuhoaa sekä peitsellä, kiihtyin,
raivaa tien avaraks väen kaut', sua, ylpeä Turnus,
uuteen otteluhun hakien. Pallas ja Evander, 515
kaikk' ovat mielessään: pitojuhlat, joihinka ensin
vierahaks sai, lupauksensa suomat. Neljä hän Sulmon
poikaa nuorta ja myös saman verran, jotk' kasvatti Ufens,
ottaen kiinn' elävältä, ne Tuonelan hengille jääksii,
ettäpä polttotavan tulen vangittujen veri kastais. 520
Sitte Magoon etähäisehen paiskasi turmasan keihään.
Tuo kumartuin sen väist'; ylitseen lens hirveä peitsi;
polvia tään halaten, rukoellen sitt' ääntävi näitä:
"Taattosi haamun kautta ja Julosi kasvavan toivon
pyydän henkeni säästämähän isän kuin pojan vuoksi! 525
Mull' on suur talo, on kuvattuu hopeaa isot joukot
kätköön kaivettu maahan, on taottuu, takomatta
kultaa kimpalettain. Tuo eihän voittoa Teukroin
kääntäis eikä mun henkeni tuottane niin ison haitan."
Näin nimes; Aeneas häll' lausuvi vastaten näitä: 530
"Minkäpä kullan tai hopean talenteista sa kerroit,
säästä ne lapsilles! Sodan keskustelut jo on Turnus
ensinnä katkaisnut niin kohta kuin Pallaksen tappoi.
Tään hyväksyy Ankhisen haamu ja poika Julus!"
Näin nimeten kypärään vasemmallansa otti ja vääntäin 535
pyytävän kaulan, hän miekkansa syöks ihan kahvahan asti.
Poika olj Haimonin tuossa, se Febon, Diananki pappi,
nauhoineen pyhä päähine suojasi jonk' ohimoita,
kiillellen kokonaan puvust' ynn' etevist' asehista.
Yhdyttyään ajoi tään kedollen, pudonneen tavatenpa 540
hän telottaa sekä peittävi varjolla kuolon; Serestus
vie otetut asehet olallaan, Mars, sull' ilo-uhriks.
Taistelun uudistaa Vulkanon heimoa suurta
Caekulus kuin myös Marsien vuorilta saapunut Umbro.
Vastassa raivoo Dardanon poika. Hän miekalla hakkaa 545
Anxurin vasemman käden, kilvenkin alas maahan.
Tää puhunut jotakin isonmoist' olj ja karttuvan luuli
tarmonsa lausehist', taivaasen kehuess' urouttaan;
itselleen lupael ijäkkyyttä ja vuosia paljon.
Vastahan Tarkvitus hypäten komeoiss' asehissaan, 550
min salo-Faunollen Dryope imp' synnyttänyt olj,
puuttui raivoavan etehen: tuo vauhdilla heittäin
peitsensä, näin lävistää sotapaidan ja kookkahan kilven;
sittepä pään, anovan tehomatta ja aikovan paljon
lausua, hän sivaltaa alas maahan ja lämmintä runkoo 555
vierrettäen, vihamiehen rinnan yl' lausuvi näitä:
"Siinä sä maata saat, kuvatus! Sua ei paras äiti
maahan peitä tai isänmaa jäseneitäsi multaa
haudalla: lintujen ruoaksi jäät tahi, aavahan painuin,
aalto sun vie sekä nälkäiset kalat nuolevat haavas!" 560
Kohtapa Antaioo, Lukast', etevimpiä Turnon
urhoja ahdistaa, Numaa ja Kamertesta nuorta,
Volscensin uropoikaa; tää oli rikkahin mailtaan
kansassa Ausonien sekä hallitsi tyyntä Amykloo.
Niinkuin Aigeion, mink' kerrotahan sata kättä 565
käyttänehen sekä suusta ja rinnasta puol'satasesta
liekkiä suitsuttaneen, kun Juppiterin ukonnuoliin
kilpiä niin useoit' tärisytti ja paljasti miekkoj':
Aeneas siten myös koko kentällä voittaen riehui,
hurmeesta kunis lämpesi miekka. Kas, vielä Nifaeon 570
neljähän hän hepohon sekä rintaa vastahan tähtäs.
Vaan nuo, astuvan kun näkivät etähältä ja vahvaan
ärjyvän, vauhkoutuin takasin peräyntyvät hurjast,
kaatavat siin' ajurin sekä rantaan rattahat vievät.
Silloin valkoisten hevosten parinensa Lukagus 575
keskehen saa ja Liger-velikin; veli ohjalla hoitaa
orheja, tuima Lukagus mut paljasta kalpoa käyttää.
Eipähän Aeneas täten raivoavaisia siedä;
hyökkää näill' etehen, samoten kamaloin' vasamoineen.
Jolle Liger: 580
"Et hepoloit' Diomeden, et vaunuja näe sä Akhilleen,
et Frygian ketoloit': elämäs nyt kuin sota loppuu
tuoss' ihan paikassa!" Mielettömän Ligerin tämän moisten
lausetten kajahtaiss' etähälle, jo Troijanki urho
vastintaan varustaa, lähettäin vihamieheen peitsen, 585
kun ojentuu edustalle Lukagus ja nirkkoa käyttäin
lyö hepojaan; tään juur ojentaiss' vasemman jalan, taistoon
valmistuessa, jo säihkyvän kilven reunojen alta
kiitävi keihäs ja tään vasemman kupehen lävistääpi;
vaunuistaan tupertuin ulos kuoleva nurmelle suistuu. 590
Hurskas Aeneas ääns katkerin lausehin hälle:
"Ei hepojen hidas juoksu, Lukagus, sun vaunuja meille
heittänyt eik' kumonneet vihamiehienkään peloitukset!
Rattahilt' its' hypäten sinä valjakon hylkäsit!" Lausuin
näin anastaa hevot. Kurkottaa käsiään veli parka 595
häll' asetonna, kun vaunuist' olj myös vierähtänynnä:
"Sun sekä niiden kautta, jot synnyttivät sinut moiseks,
Dardano-mies elämään' edes säästä ja pyyntöni kuule!"
Näin anovallen Aeneas: "Et lausunut äsken
lausehet nää; siis kuole ja veljenä veljeäs seuraa!" 600
Hengen sitt' olopaikan, rinnan miekalla puhkoo.
Näin jakel pitkin kenttiä kuoloa dardanilainen
johtaja, raivoillen veden tulvan tai rajun myrskyn
laisna. Jo hyökkäävät ulos vihdoin, jättäen leirin,
poikansa Askaniuski ja turhaan saarretut miehet. 605
Juppiter Junollen sill' aikaa näin nimeääpi:
"Oi sisarein sekä myös minun armahin puoliso, niinkuin
luulen, auttaapi Venus, -- siin' et erhettynyt oo --,
Dardanojen sotavoimaa, kun ei taistossa miesten
käs ole vahv' eik' urhokas miel eik' kestävä vaarat!" 610
Junopa nöyränä häll': "Oi miksikä, puoliso kulta,
sairasta kiusaelet, miks nuhteitas varovaista!
Jos olis lemmelläin sama voima, mi ennen, ja niinkuin
vieläkin täytyis olla, sä et sitä kieltäis multa,
kaikenvoipa, ett' taistosta Turnon pois pelastaisin, 615
Daunolle ett' isälleen hänet saattaa vaarata voisin.