taivahalt' Iriksen lähettääpi Saturnia Juno
rohkean Turnon luo. Ukon Pilumnon lehokkaassa
lyylimä-laaksossa silloin istumahan osui Turnus.
Hällepä on rusosuin nimennyt Thaumantias näitä: 5
"Turnus, toivovallen mitä ei jumaloist' olis kenkään
sallia rohjennut, sen myöns sull' onnekas hetki.
Aeneas toverit, sotaleirin ja laivaston jättäin,
läksi Evandron valtiohon ja Palation maille,
kaupunkeihinkin Korython etimmäisihin pyrkein 10
lydialais-maamoukkia läks kivottaan sotaleikkiin.
Miks hidastat? Johan on hevot, vaunutki hankkia aika!
Pois koko vitkailus! Mene, lyö sekasortohon joukot!"
Virkki ja taivaallen pyräht lentohon laukuvin siivin,
lennolla leimahuttain ison kaaren pilvien alle. 15
Nuoripa mies hänet tuns sekä tähtiin päin käden kumman
nostaen lausehillaan täten seuraa erkanevaista:
"Iris, taivasten sulo, ken sinut pilvistä mulle
maallen laittanut on? Mist' tää niin hohtava loiste
äkkiä nous? Avauntuvan näen minä keskeltä taivaan, 20
taivolla tähtiä näen samovan. Moist' ennettä seuraan,
kenp' oliskaan sodan vaatija!" -- Näin nimeten joen luokse
astaht ja ammentaen sen kalvosta vettä hän paljon
pyyntöjä laitteli ilmoihin, jumaloill' lupaellen.
Vaan jopa läks avonaisille kentillen koko joukko, 25
kirjavilt' tankeiltaan, hevosilta ja kullalta kiiltäin.
Messapus etujoukkoja joht, jälimmäisiä taasen
Tyrrheuksen pojat, vaan väen keskustaa komens Turnus,
keikkuellen asehiss', yleten väestään koko päältään:
nää samos aivan kuin tyvenest' ylenee syvä Ganges 30
seitsemäst' tyynestä lähteestään tahi kuin vetäyntyy
aimosa Niil takasin ketomailta ja uumahans siirtyy.
Tällöin äkkiä tupruavan kuni tuhkasen pilven
Teukrot huomaavat ketomailla ja nousevan kalveen.
Tornilta vastaiselt' esimmäisenä huutavi Kaikus: 35
"Miehet, ohoi! Mikä parvi se synkkänä pilvenä vyöryy?
Aseihin heti! Tuokate keihäät! Muurille nouskaat!
Saapumass' on vihamies!" -- Ryminällä siks suurella porttein
taakse Dardanidat vetäyntyen täyttävät muurit.
Näinp' eroten asekuntoinen oli käskenyt heille 40
Aeneas: sill'aikaa jos joku sattuis vaara,
ett'eivät sotarintoa laittais, kentälle lähtis, --
leirissä oisivat vaan hakien varustuksien suojaa.
Siis ehk' kamppailuun viha, kunnia yllytti käymään,
kuitenki sulkevat porttinsa kiinni ja täyttävät käskyt, 45
tornien suojuksess', asehiss' odottain vihollista.
Turnus kun kiireissään hitahan oli jättänyt joukon,
kahdenkymmenen ratsastajan kera oottelematta
linnalle sai: tään Thraakian valkois pilkukas ratsu
toi sekä kultaista kypärääns koristelj puna töyhtö. 50
"Ken kerallain vihollist' esimmäisn' on vainossa, miehet?
Hei!" -- nimeää sekä sylkyttäen syöks ilmahan keihään
tappelun alkeeksi kupeellen ja kentälle kiitää.
Huudolla vastaavat toverins sekä julmasti ärjyin
seuraavat, imehdellen Teukrojen arkoa mieltä, 55
ett'eivät kedon tanterellen eik' taistohon miehet
käy, vaan leirissä piilevät. Kiivahast' täältä ja sieltä
ratsain aukkoa etsiskelee se ja muuria tutkii.
Niinkuin lampaitten navettaa susi nuuskivi täyttä,
kun ulisee ometan luon', nähtyähän satehet ja 60
myrskyissäät, sydän yöll', -- emäns luona mut määkivät vuonat
suojassa; vimmoissaan tää julmana, hurjana telmii
vastoin varjelluita, kun pitkällinen nälän tuska
kiihtyy äkkiähän, kun tään janoaa kita verta:
näinpähän Turnollakin viha syttyy, leiriä, linnaa 65
tutkiessaan, juur näin ytimensäkin harmista kiihtyy,
arvelless' sisähän miten pääsis ja millinen keino
teljetyt Teukrot sais alangolle ja kentälle saattais.
Laivaston, mikä leirin vieressä kätkössä piili,
vallilla piiritetyn sekä virrankin syvängöillä, 70
kimppuhun käy, tovereitaan karskeja käskien polttoon:
tuimana leimuavan kätehen sitt' ottavi soihdun.
Toimehen käyvät: Turnon läsn'olo kiihdytti heitä;
turmiosoihduin siis koko nuoriso nyt varustautuu.
Nuotiot raastetahan: valoaan pikimäist' tulisoitto 75
luo, tulen tupruttaiss' sysikkään tuhan tähtiä kohti.
Haltia ken, sano oi Runotar, niin hirveän roihun
poistaa voi? Ken niin ison loimon laivoilt' estää?
Vanha jo on tapaus, mut aina sen kertovi maine.
Silloin kuin frygilaisella Idan vuorella laittoi 80
laivoja Aeneas, käetess' samota ulapalle,
kerrotahan Berekyntia-äidin Juppiterille
suurelle nää sanat lausunehen: "Suo, poikani, mulle
armahall' äidilles anomuksens, kun valtahan pääsit!
Mull' oli mäntyinen salo, ainiahan rakastettu; 85
metsä se linnan huipulla olj ja mun lyylimäpaikka,
vaahtera rankoiltaan sekä tummilta kuusilta synkkä:
dardanolaiselle nää urollen, kun laivoja puuttui,
mielesti soin, mut nyt levotont' iso huol murehuttaa.
Pelkoni poista ja tään suo pyytävän äitisi voivan, 90
ettei tuulispää hajalleen sais näit' eli myrsky.
Onneksi olkohon noill', ett' töyryillämme ne tehtiin!"
Hällepä vastaa poika, mi maailman tähtiä kiertää:
"Oi mitä pyydätkään, emo? Tai mitäs etsit sä noilla?
Voisiko kuolevien käsin laittamill' laivoill' antaa 95
ainainen olemus? Epävarmoja vaaroja voisko
turvassa Aeneas tuta? Moinen kell' ois jumaloista
myönnetty valta? Mut kun pysyneet ovat loppuhun, joskus
tultua ausonilais-satamiin, mikä tuulilta säilyi,
päällikön Dardanojen mikä toi Laurentojen seutuun, 100
hahmon turmehuvan otan niiltä ja nää meren laajan
teen jumalattariks, että ne niin kuni Nereon Doto-
tai Galatea-imp' aaltoa vaahtoavaa povin halkois."
Näin nimes, vannoen sen stygiläisen veljensä virran
kuin myös pihkasta loimottavain, syväkuilujen rantain 105
kautta ja vannomallaan vapisuttaa kaiken Olympon.
Päivä se sallittu nyt lähestyi, jopa ehtivät Onnen
määräämät ajat, jolloin äitiä Turnuksen vääryys
muistutti estämähän vihityist' aluksistansa liekin.
Tällöin kummallinen näkimet valo häikäs ja nähtiin 110
koitosta liihottavan yli taivaan penkerepilven
Idan kuoroineen; sitt' aivan hirveä ääni
taivolta raikuen Teukroin kuin Rutuloin väen huumas.
"Teukrot, älkäätten varustaiko mun laivoja puoltaan,
älkäätten sotahan ruvetko; meren ennenpä polttaa 115
kuin pyhät puut voi Turnus! Olkaatten vapahat ja
muuttukaten meren neidoiks!" Näin emo käski ja kaikki
katkasevat nopeaan alukset sitehens satamassa:
nuo delfinien laill' upottain kokat laimingin pohjaan,
kätkeyvät sekä niin moneks muuttuvat -- ihmekäs kumma -- 120
hahmoks impyehen, kuin mont' oli vaskista keulaa
rannalla seisonut ennen ja kiitävät täst urannolle.
Mieli täst' äimistyi Rutulein, Messapuski itse
säikähti korskuissa hevosten sekä vuo Tiberinki
seisahtuu, käheäst kohaten palajaa ulapalta. 125
Mut ei rohkeamielisen Turnon lannistu uljuus;
mieliä hän kivottaa vain sen uhemmin, toruenki:
"Teukroja uhkaa nää imehet; näin Juppiter itse
ainoan turvansa luovutti heilt'; ei keihoja, tulta
tarvinneet Rutuloin! Näin on meri suljettu heiltä 130
eik' paon toivoakaan oo; maailmast' osa toinen
teljetty on, vaan maa käsissämm'; asehiss' italoisten
kansain niin monet on tuhannet! Ei haltia-enteet,
joist' Frygiläiset niin kehuvat mua kauhista yhtään!
Kyllin on onnellen, Venukselleki suotu, ett' Teukrot 135
pääsivät Ausonian elomaille. On mullakin arvat
vastahiset, -- hävittää rikoksellista kansoa miekoin,
ryöstetyn puolison vuoks; ei koske Atridoja yksin
tuo suru eik' sotahan vain Spartalla oikeutt' ollut.
-- Onhan mut kerranki hukkua kyllin? -- Kyll' olis ollut 140
entinen synti, ett' inhonut ois sydämens koko naisten
heimoakin. Tään vallin ja estetten ojanmoisten
luottamus rohkaisee, vähän kuolosta suojelemalla,
Teukroja viel. Mut eivätkös varustuksien Troijan,
Neptunon käsin tehtyjen, liekkihin sortuvan nähneet? 145
Teistä ken, maan valiot, siis lähtee muureja kangin
murtamahan sekä mun kera pelkurileirihin hyökkää?
Vulkanon tamineit' en kaipaa eik' tuhat laivaa
tarvita Teukroja vasten. He liittohons saakohot vaikka
kaiken Etrurian! Ei pimeytt' eik' Palladionkaan 150
varkautt' arkaa, linnan vartioston telotusta
tarvitse peljätä; emm' uvehen pimiään lymy vatsaan;
päivällä, julkisest on paras saartaa liekillä muurit.
Teenpä mä etteivät Danaoin ja Pelasgien kanssa
luulisi taistelevans, joit' ehkäsi kymmenen vuotta 155
Hektor! Te siis nyt, kuin osa parhain päiväst' on mennyt,
iltaisin ilomiell', asiat hyvin tehtyä, miehet,
ruumista holhoilkaat sekä taistohon valmihit olkaat!"
Portteja vahtimahan yövartiollaan tämän jälkeen
Messapoll' uskotahan sekä muureja liekillä saartaan. 160
Neljäpätoist' Rutuloin asemiestä nyt muurien vahtiin
arvotahan, kutakin joist' taas sata urhoa nuorta,
purppuratöyhtöiltään sekä kullasta loistaen, seuraa.
Vuorottain, eroten, nämät vahti ja nurmella loikoin
viiniä appoivat vask'maljoja kallistamalla. 165
Nuotion leimutess', yön näin vartiajoukk' unetonna
leikissä viettääpi.
Muurilta katselevat tätä Teukrot, kun varustustaan
miehittävät: varovasti he joutuun portteja sitten
tutkivat, keskenähän varustuksia sillottavat ja 170
korjaavat tamineita. Mnestheus ja tuima Serestus
kiirehtivät, jotk' Aeneas isä hetkenä vaaran
miesten johtajiks ynn' asiain esimiehiksi määräs.
Pitkin muureja nyt koko joukko, ens vaarasta arpoin,
vahtivi vuorottain, mitä kunkin vahdittavan' on. 175
Porttia vahtaamass' on Nisus, Hyrtakon poika,
taisteluss' urhein; tään nopeain vasamain sekä peisten
taitavan Aeneaall' oli laittanut metsän-imp' Ida;
kumppaninaan oli Euryalus, jota ei somemp' ollut
Aeneadaist' ykskään, asekkaist' ei Dardanidaista; 180
nuoruuden kevät niin verevytti sen kasvoja vielä.
Toistensa ystävin' olj he ja yhdessä riensivät taistoon,
yhdessä silloinkin molemmat oli vahtina porttein.
Nisus ääns: "Jumalatkos juohtavat tään halun mieleen,
Euryalus, vai kiihkonsakos jumalaks joka ainoon 185
muuttuvi? Nyt sotahan tahi rohkenemaan isonmoista
mieleni innostuu, lepohon eik' tyynehen tyydy.
Näetkö sä kuin Rutulot ovat tulleet huolettomiksi?
Nuotiot tuikkelevat himeäst: unehen he ja viinaan
vaipuivat sekä laajalti seutu on hiljaan. Kuules 190
arveluain ja mun nyt kohoaa mikä mielessä miete:
Aeneaan haentaan isät kaikki ja kansakin vaatii
miehiä laittamahan, jotk' veisivät tarkkahan tiedon.
Jos mitä pyydän he sull' lupajais (-- sill' on teon maine
kylliksi mull' --), aliten mäen tuon minä voivani luulen 195
löyteä tien Pallanteon linnoituksia kohti."
Hämmähti Euryalus, ison kunnian kiihkosta syttyin,
sitt' toverilleen näin puhelee heti haltiokkaalle:
"Kartteletkos urotöittesi sie toveriks mua, Nisus?
Vai sua vaaroihin täänmoisihin laskisin yksin! 200
Ei mua niin sodantaitava kasvatellunna Ofeltes
taattoni, korjattuaan minut argivolaisien kauhuin,
Troijanki vaivojen keskeltä; enk' ole kestänyt kaikki,
Aeneast' uromielt' enk' seurannut kovass' onness'?
On ylenkatsomahan elon tässäkin rohkeutt', ett' tuon 205
kunnian kaihoamas elollaan hyvin ostavan luulis!"
Nisuspa näihin: "En mitenkään pelännyt sinust' tuota;
väärin se ois! Ei! Niin tosin kuin mua Juppiter suuri
voittoon auttakohon tahi ken hyvähän tätä silmin
suosivin katsoo! Vaan kuten moisess' on vaarassa usein, 210
jos joku haltia tai osumus mua kommelukseen veis,
jäämähän soisin sun: ikäs on elohon sopivampi.
Oispa ken, laahattuaan minut tappelust' tai rahall' ostain,
maahan mun kätkisi; tai jos tuon tavan kieltäsi Onni,
peijaiset tekis pois-olevalle ja kaunistas haudan. 215
Enk' emolles sois ollani niin syvän, haikean murheen
syynä, ku ainoastaan sua niin useoist' emoloista
seurata rohkes, huolimataan majast' oivan Acesteen."
Vaan tämä: "Turhaan sie sepität nyt vain verukkeita,
sill' ei horjuillen minun mieleni asjasta luovu. 220
Lähtään vaan!" -- nimeää. Heti vahteja nostatti. Nuopa
astuvat vuoroonsa sijahan; vaht'paikkansa jättäin
hän kera Nison jo lähtee etsimähän kuningasta.
Kaikkia murheitaan nyt muut elokkaat unellansa
mailla jo viihdyttivät sekä rintansa unhotti vaivan: 225
Teukroin päälliköt mut etevimmät ja miehistö uljas
valtion tärkeimmist' asioist' oli neuvottelussa,
mik' olis tehtävä, ken sanan Aeneakselle veisi.
Seisovat keihäihin nojaten sekä kilpiä kantain
keskellä leirityksen avomaata, kun Nisus ja myöski 230
Euryalus anovat esillen heti laskettavaksi;
häiriön kannattavan asiansa. Ensin Julus
kiirehtiväiset kohtas ja Nisuksen lausua käski.
Hyrtakon poika nyt näin nimes: "Kuulkaat suosivin mielin,
älkäätkä, mitä kerromme, punnitko vuottemme jälkeen, 235
Aeneadat! Rutulot, unehen sekä viinihin voipuin,
vaikenivat, sopivan kuin kepposeks keksimme paikan,
miss' merenpuolisen portin luona tie hajauntuu;
sielläpä tupruavat sysisauhua nuotiot kyynneet
tähtihin. Jos, koettaaksemme onnea, sallitte mennä 240
Aeneaan hakuhun Pallanteon linnahan meitä,
kanss' erän tään näetten koht' aimoisan verilöylyn
jälkehen saapuvamm'. Ei petä meit' tie kulkiessamme;
sill' erälaaksojen notkossa metsästys-kulullamme
näimm' esikaupungin sekä tunnemme kaiken jo virran." 245
Täss' ijältään ijäkäs sekä vuosilta vanha Aletes:
"Oi isänmaan jumalat, yhä joiden vallass' on Troija,
ettepä kauttaaltaan suo Teukrojen joutua hukkaan,
kun tätä mieltä ja tuot' uroutta jo nuorille soitte!"
Näin nimeten halajaa sekä kumpaisen kätehen sitt' 250
otti ja, kyynelten näölleen heruessa, hän virkki:
"Miehet, minkäpä palkinnon teill' ansion jälkeen
antaa voisimmekaan urotöistänne? Muist' ihanimman
teille jo soi jumalat avussanne; mut varmahan myöskin
palkitsee hyvä Aeneas sekä nuor ijältänsä 255
Askanius, joka ei tätä ansiot' unhota koskaan!"
"Teille mä, joll' isän on palauksessa ainoa turva",
jatkaa Askanius, "nimess' suurten Penaatien, Nisus,
Assarakon, Larin, iki-Vestanki temppelin kautta
vannon: min verran on onnea taikkapa toivoa mulla, 260
uskon ma huostaanne, takasin isä vain hakekaatte,
että mä taas hänet näen, hänen saarnata vaurion minkään.
Maljaa kaks ihan hopeista sekä korkokuvaista
annan, jotk' isän' otti, Arisban voitettuansa,
kolmijalan parin myös ja talenttia kultasta kaksi, 265
muinaismaljan, sidonilainen min lahjotti Dido.
Vaan jos Italian osus valtikan voittaen saamaan
taattoni halttuunsa sekä heittäis saalihist' arpaa:
näitkö sä millinen olj hepo Turnon ja mill' asehilla
kullasta hohdellen kulk? Kilven ja purppuratöyhtöt 270
nuo osaksen' otan juuri, jo nyt sun lahjasi, Nisus.
Kahdesti kuus sitä paits isä kaunisten äitien antaa
henkejä, vankejakin sekä näiden kaikk' asehetki;
tuohon, mit' on kuninkaalla Latinolla maata, mä liitän.
Vaan sinut, jonk' elämää ikän' noudattaa lähemmältä, 275
sun minä, oi jalo poika, jo kaikesta mun sydämestän'
ystäväksein otan, kaikkien kohtalojen' osaveikoks.
En sua paits mitäkään mun valtani arvoa nauti,
enk' sodast', taistosta päätä, mut ain' sinuhun enin uskon
töiss' sekä keskusteluiss'." Hänellen näin lausuvi vastaan 280
Euryalus: "Mua päiv' ei ykskään vois urotöihin
löytää innottomaks; sen vain sanon: myöntäköhön tai
vastahan käyköhön Onni! Mut kaikkia lahjojas ennen
yht' tätä vain anon: on Priamon ikiheimosta mulla
äiti, jot' ei kova-onnista lähtemäst' estänyt kanssain 285
Ilion maa eik' myös kuninkaankan' Acesteksen linna.
Vaarasta tietämätönnä täst' tään minä jäähyvästittä
heitän jälkeeni; sill' yö todistaa sen ja myöski
sun kätes, etten voi emon itkua kesteä. Vaan sä
lohduttaos surevaa, sitä pyydän, ja jäänyttä korjaa! 290
Tään sinust' toivon mun suo kera viedä; sitt' ilosemmin
kaikkihin vaaroihin menen!" Täst' Teukroin sydän heltyi,
kyyneltä vuodattamaan, erittäinkin kelvon Julon;
Sill' isäns rakkauden ajatus hänen liikutti mieltään.
Sitten näin nimeää: 295
"Kaikki, mit' oiv' yrityksesi ansaitsee, lupajan sull'.
Äitiksein hänet teen; nimi vainen hältä Kreusan
puuttuva on ja sun moiseks saannista suodahan hälle
ei vähä kunnia. Seuratkoon mikä kohtalo hyvään
työtäsi, -- vannon pääni ja sen, mink' kautt' isän' ennen 300
vannoi: sulle ne, mitk' lupasin asiain menestyissä,
nuo samat jää emolles, suvulleski, jos kuolisit heiltä!"
Itkien näin nimeää sekä riist' olaltaan heti miekan
kultaellun, mink' ihmehen laill' oli tehnyt Lykaon,
Gnosi, ja sen somahan kätk norsunluisehen huotraan. 305
Mnestheo Nisoll' leijonan pörheäkarvasen taljan
suo, mut vankka Aletes tään kera raut'lakin vaihtaa.
Lähtevät koht' asehissaan; näitä, kun läksivät, kaikki
ukkojen, miesten ynn' ylimysten saattavi joukko
portille toivehillaan. Nyt myös ihanainen Julus 310
kuntoa miehellist' osottain sekä huolt' yli vuotten,
saatettavaks isälleen heill' uskoi paljon, mut tuulet
kaikki ne haihduttavat kuni sauhun pilvihin hukkaan.
Lähtien kaivoksien yli käyvät ja yön pimeässä
saapuvat leirihin nää vihollisten, ens usealle 315
surmaksi koituen. Nurmelle siell' unehen sekä viiniin
nukkunehiks näkevät sekä rannalla pystyssä vaunut,
miesten uinoavan ratasten, asetten sekä ohjain,
viininki lekkerien pariss'! Ens nimes Hyrtakon poika:
"Euryalus, rohetaanpa nyt! Käydäänpäs käsin asjaan. 320
Täss' on tie! Sinä, ett' takoamm' ei vois joku nostaa
kättänsä turmaksemme, nyt vahdi ja tirkistä tarkkaan!
Tässä ma aukkoa teen sekä raivaan tien avaraksi!"
Näin nimeten hän hillitsi äänens ja miekkoineen käi
Rhamnekseen kopeaan koht'; tää yleväll' aluksellaan 325
loikoen korskaili povestaan syvimmäst' unissansa;
arvolta tää kuningas olj ja Turnon tietäjä mieluin,
vaan ei ennustuskykyns surmaans saattanut estää.
Palveliaa kolm, jotk' oli nukkunehet asehissaan,
tappaa, myöski Remon asekantajan luont' orittensa 330
yllätetyn ajajan pään nuokkuvan lyöpi hän miekoin.
Sitt' erittää pään herrankin sekä jättävi ruumiin
sätkelemään verissään. Tään tummaa hurmetta huuruu
niin alunen kuten maakin. Myös Lamyron sekä Lamon,
nuorenki Serranon, joka holvaellut oli vallan 335
juur sinä yön', -- ehon muodoltansa ja paljohon viiniin
untunehen: oi onnellinen, jos hän koko yön sen
holvaellut olis herkeämätt' ihan aamuhun asti!
Niinkuin lammasläävässä nälkänen leijona riehuu,
kun sitä vaivaapi kova puute: se raastavi purren 340
pehmyttä rintaa, kauhistunutt', ärähtähi verisuisna:
moist' oli Euryalon telotustyö, näinpä hän kiihtyin
raivoo, alhaisimman kun rahvahan keskessä surmaa
Fadon, Herbeson, Rheton kuten myös Abarin muut
aavistamatta, mut Rheton valvonehen sekä nähneen 345
kaikki, kun arkana hän ison tynnyrin suojassa piili:
kuitenkin sysäs tään kohotessa, hän miekkansa kaiken
rintahan tään sekä sen hänen hurmehestaan purppuraisna
pois vetäs: henkensä heittää hän veren kanss' ylenantain
kuollessa viiniä; tuo salamurhaa kiivahast jatkaa. 350
Messapon tovereittenki luokse jo sai, näki jossa
nuotiot tuikkelevan tukalasti ja lieatut ratsut
rauhassa laidunta käyvän, kun lyhyeen täten Nisus,
-- sillä jo lii'oin tään tapon kiihkossa viettyvän huomaa
"Laatkaamme!" -- nimeää. "Meill' uhkaava valo koittaa. 355
Kyllin jo rankaisimm'; auk tie vihollisten on kautta."
Urhojen kauttaaltaan hopeaistamineita he paljon
jättävät, maljoja, mattojakin, kudelmalt' ihanoita.
Euryalus Rhamneen silat, kultaishelmisen vyönki
otti, min ennen olj rikas tlburilais-Remulolle 360
Caedikus lahjoittanut, kun pois olevan kera yhtyi
liittohon. Kuollen tuo sen kannettavaks pojalleen soi,
mut tään kuoltua sen Rutulot sotasaalihiks saivat;
turhaan nuot anast tää, ylevill' orillensa ne kiintäin.
Messapon komean kypäränkin, töyhtöltä kauniin 365
päähänsä laski. Sitt' erjeten leiristä pääsevät turvaan.
Vaan sill' aikaa ratsastajain etujoukko Latinon
linnasta kulki, kun muu osa leirissään odott' aikaa,
vastaust' Turnollen takasin kulettain kuninkaalta,
kolm'satanen sotamiestä ja näitten johtaja Volski. 370
Nää jopa sai lähemmäks varustuksia astuen leiriin,
tiell' etähällä kun Euryalon vasempaan pujahtaivan
huomaavat; kypäräns yön hälvenevän hämärässä
pettää unhottaneen, välähtäin sätehistä. Se turhaan
ei näky mennytkään, mut jo joukosta huutavi Volski: 375
"Miehet seis! Miks kuljetten? Asehissa ket' ootte?
Minnekkä matkanne on?" Häll' ei tule vastaust' yhtään,
vaan salohon pakohon pyritään, yön etsien turvaa.
Tietyillen urillen ritarit siks kääntyvät vastaan
sieltä ja täältä ja sulkevat vahdeillaan ulospääsyn. 380
Metsä olj, pensahistaan sekä tammista laaja ja synkkä,
min tiheät kutiskot jokapaikassa täytti ja missä
kaitainen ura joht palasten epäselvien kesken.
Euruyalust' erämaan pimennot sekä raskahat saaliit
estävät, arkuuskin hänt' eksytti oikealt' tieltä. 385
Nisus jo pääs, vihamiehet jo, mieletön, olj sivunnunna,
albalaisetki seudut, mitk' nimens myöhemmin saivat
Albasta; nyt kuninkaan ne Latinon olj karjojen maina.
Kun pysähtyi sekä pois olevaa toveriins' haki turhaan:
"Euryalus, mihinkäs sinut seutuhun, onneton, heitin? 390
Minnekkä lähden?" Taas koko eksyttävän salon tietä
kulkevi hän sekanaista ja oijeti huomatut jäljet
tutkivi taas palaten, vaeltain saloss' äänettömässä.
Kapsetta kuuluvi vain hepojen sekä merkkejä miesten.
Eik' kulunutkaan aikoa paljon, kun huuto jo kuului, 395
kun näki Euryalon, johon nyt käsiks käi koko joukko,
yön sekä paikan eksyttämään, äkinnäis metelistä
häimertyneesen ja turhaa vastustust' yrittäivään.
Min tekis? Kuinkapa tai asehilla mill' auttoa voisi
ystävätään? Vai syöksyisk' itsekin miekkojen keskeen 400
kuolemahan, soman kuoleman etsien haavojen kautta?
Oieti voimakkain käsin sylkyttelee vasamaansa,
katsellen ylös kuuhun ja näin nimeää rukoellen:
"Auttaos, haltiatar, läsn'ollos nyt hädässämme,
tähtien kaunistus, Lation salojenki sä turva; 405
jos isä Hyrtakus alttarilles jotakin mua ennen
lyylinyt on, jos näit' its' oon lisännyt eräteiltä,
templihis jos ripustin näit' tai panin pielihin pyhiin:
parvea häiritä suo, kautt' ilmojen peitseni ohjaa!"
Äänsi ja ponnistaen koko voimalla paiskasi keihään; 410
keiho se lennellen yön halkaisee sumuloita,
sattuvi Sulmonin selkähän takaapäin sekä siellä
murtuvi, varsin särkynehin lävistäin sydämen tään.
Syöksyvi hän verivirtaa purskuttaen sydämestään,
jäähtyen, sätkellen erokamppailuss' ohimoitaan. 415
Katselevat joka suunnalle. Tuo utalampana tästä
toisen taas vasaman ihan korvansa juurelta paiskas.
Kun hätiköivät, taas Tagus'en molempiin ohimoihin
viuhahtain tuli keihäs ja aivoihin puhastuihin
lämpöisnä takertui. Rajuaa tyly Volsk näkemättä 420
keihään paiskelijaa, kera minkä hän vois käsin käydä.
"Saatpahan sie verivirrallas edes maksoa mulle
surman kumpasenkin!" -- nimeää sekä paljahin miekoin
Euryalust' tavottaa. Mut nytkös vauhkona Nisus
pelvosta parkaisee eik' kauempaa lymyhynsä 425
malttanut jäädä tai ison tuskans' kärsiä voinut:
"Mie olen tehnyt sen, mua vastahan kääntöte miekan,
oi Rutulot, koko vilppi on mun; ei rohjennut mitään
tää eik' voinunna; vannon sen taivaan tähtien kautta;
onnetont' ystävätään hän lii'aksi lempinyt vain on!" 430
Tämmöistä nimes hän; mut voimalla syösty jo miekka
tunkeutui läpi kyljen ja puhkasi valkosen rinnan.
Suistuu Euryalus, jäseneit' ihanoita kun pitkin
vuotavi hurme, kun hartehill' laskihe hervoton kaula:
niinkuin purppura-kukkainen, min aatra jo nyhti, 435
kuihtuen kuoleutuu tahi raukeepi unikukka,
latvansa nuokuttain, sade kun sitä sattuvi painaan.
Keskehen mut Nisus hypähtää sekä Volskia yhtä
pyytävi olletikin, ain' Volskihin vain tähystääpi.
Sen luo pakkauneet vihamiehet sieltä ja täältä 440
estävät hänt'. Tää ahdistaa yhä iskien säilin
säihkyvin, sinnes kuin Rutulon sen parkuvan suuhun
töytäs ja kuollessaan vihamieheltä katkasi hengen.
Ystävän hengettömän yli kuoleman haavasta sitten
suistuvi hän, näin vihdoin vaipuen tyynehen kuoloon. 445
Miekkoiset molemmat! Jos voi mitäkään minun laulu,
ei ikimuistostaan teit' aik' ole poistava koskaan,
kunnekka Aeneaan suku vallitsee Kapitolin
vahvoa vuorta ja kunnekka on Italoin isän valtaa!
Voittanehet Rutulot anastettua riistan ja saaliin, 450
kuollutta Volskia nyt valitellen leirihin veivät.
Olj suru leirissäkin, kun kuolleheks löysivät Rhamneen
niin monen muun ylimyksen surmansa saanehen kanssa,
Serranon sekä Numan. Ruumisten, puoleksi kuollein
miesten luo iso joukko nyt saapui, joss' vereksestä 455
murhasta huurusi maa sekä vaahtosi virtana verta.
Tuntevat saaleita omikseen, komean kypäränki
Messapon, -- silat nuo niin suurella vaivalla saadut.
Vaan jopa maillen taas ihanaa valoaan sirotellen
nousee, Tithonin kultais-vuotehen jättäen, Koitar: 460
päivän jo paistaissa, valollaan asiat kerittäissä
Turnus kiihoittaa sotahan, asehissa jo itse,
miehiä: itsekukin kokoaa vask'paitaset joukot
taistohon, kiihottaen monenlaisin mainehin kostoon.
Kiinnittävät myös (hirveä nähdä!) peitsien päihin 465
Nison ja Euryalon päät; suurella huudolla noita
sitte he seurasivat.
Aeneadat urokkaat vasemmallen puolelle muurein
järjestävät sotarinnan, sill' oikean suojeli virta;
vahtien kaivannoit' avaroita he synkkinä seisoo 470
tornien huipuill': liikutti heit' urosten ivatut päät,
tunnetut liiankin, kun ne tiukkuvat mustoa visvaa.
Kautt' aran kaupungin sill' aikaa siivekäs Maine
kiitää kertomahan sekä Euryalon emon korviin
ehtivi. Tuostapa koidon luist' eros äkkiä lämpö, 475
sukkulat kirposivat käsistään kutomuksensa purkain.
Kiitääpi katalainen ja oihkaten naisehikkaasti
muureillen väen keskehen syöksyypi hajahapsin
hurjana ens: ei miehiä tää eik' vaaroja eikä
keihoja muista, täyttää mut valituksilla taivaan. 480
"Täänk' sinust', Euryalus, näen vain? Vai sie minun myöhän
vanhuuden tuki näin minut yksin jätteä taisit,
julmuri! Eik' hätihin edes moisihin lähtenehelle
jäähyvästiks katalaa emoaan puhutell' ole suotu!
Oudolla maalla sa, voi, Lation verikoirien, lintuin 485
saalihiks jäit virumaan! Sua en, emos, haudata saanut
juhlallisest enk' sulkea silmäs enk' haavojas pestä,
verhot' en vaatteella, mitä päivät ja yöt hätimmästi
joudutin, naisekkait' asettain surujain kutomalla.
Minnekä saan? Jäsenet mikä maa sekä silvotut raajat, 490
runnotun ruumihin säilyttää? Tuonk', poikani, mulle
itsestäs vain suot? Tätäkös merin, maisin ma etsin?
Surmatkaat ma, jos säälitte yhtään, keihonne kaikki
paiskatkaat minuhun, Rutulot, minut tappaen ensin,
tai, jumalain isä valtias, armahda sie, sysätkös tää 495
vainottu pää, vasamallasi paiskaten, Tuonelan maille:
kosk'en muuten ma voi lopettaa katalaa elämääni!"
Tuostapa itkustaan sydän heltyi, synkeä kuului
kaikilta huokailus: lamauntuvat taistohon voimat,
raueten ratk. Surun kiihottajan sen Idaeus ja Aktor 500
Ilioneyn komennosta ja haikeast itkevän Julon
tempoavat, käsillään hänet korjatakseen majahansa.
Torvenpa hirmuinen torahdus remahtain etähältä
raikuvi, seuraapi jota huuto, mist' taivaski kaikuu.
Volskit ryntäävät rivittäin, katon kilvistä tehden, 505
koettavat miehittää kanavoita ja muureja murtaa.
Muut sisähän yrittää, tikapuillaan muurille nousten
heikkona miss' sotarint' oli, miss' väen harvalukuisen
keskestä paistavi päivyt. Kaikenmoisia Teukrot
keihoja paiskovat noihin ja häätävät pois kovin nuijin 510
suuressa taistelussaan opin saanehet linnoa puoltaan.
Myöskin vierittävät ylen suuria paasia, jos ehk'
murtaa takasivat katetun sotarinnan: mut kaikki
koitokset kestävät nuo, ivaten tiheän katon alla.
Eivätpä kestäkään, kun nyt ulospistävän louhen, 515
hirmuisen ison Teukrot syöks, sitä vierreltyänsä:
tää musertelj Rutuloit' avaralt', asehittenki peitteen
murskasi. Eip' enähän Rutulot halunneet katos'alla
taistella kauemmin, mut muurilta nakkausneuvoin
pyytävät karkoittaa. 520
Muualla päin näöltään kamalaisna Mezentius honkaa
huiskutti etruskilaist', tult' tupruavaa lähetellen.
Messapus, hepojen masennuttaja, poika Neptunon,
muuria murtaapi, komentaa varustuksille portaat.
Teit', oi Kalliope, anon, auttooten runoseppää, 525
mitkäpä miekalla nyt telotukset ja kennelle Turnus
surmaksi sai? Manalaank' urohista ken toisensa laittoi.
Kanssani kertoelkaat sodan verrattomat tapaukset;
sillä te muistatten, jumalattaret, voittekin muistaa!
Korkea siltasa torni olj, laaja milt' olj näköpiiri, 530
tärkeä paikaltaan; tätä kaikk' Italot koko voimin
pyytävät valloittaa sekä kaikella voimalla syöstä;
Teukrot puolustavat sitä louhein lohkarehilla,
paiskoen peitsiäkin yhä akkunareijistä tihjäään.
Ensiinnä nyt kytevän tulisoihdun viskasi Turnus, 535
seinillen virittäin tulen; vahvasta tuulesta tuopa
lautoihin leviää sekä kärventäen ovet jäytää.
Säikähtyneet sisällään hätiköi sekä koettavat turhaan
välttää onnettomuutta. Kun pakkauvat peräyntyin
puolehen siihen, miss' ei palanut, niin painosta torni 540
äkkiä syöks sekä räiskeellään jyrähdyttävi taivaan.
Maahan paiskatahan puol'kuolleina, musertuissa
hirveän joukon: nää vasamiins' lävistyivät ja noitten
rintoja runteli hirret. Tuskinpa vainen Helenor
kuin Lykus säilyivät, joist' olj ihan nuori Helenor. 545
Meonilais-kuninkaalle Licymnia orjatar tään olj
synnyttänyt salass'. Sitt' asehiss' evätyissä sen Troijaan
laitti; häll' olj sapel kirkas ja puhdas, maineheton kilp.
Tää kun Turnuksen tuhanten näki keskessä itsens,
rintaman täällä ja tuolla Latinoja vahtoamassa, 550
kuin peto, metsästäjäin tiheän rivin piirittäessä,
peitsiä vastahan raivoelee sekä, surmansa tieten,
ryntävi ynn', yli keihästen hypäten, samoaapi:
nuoripa mieskin näin vihollisten keskehen hyökkää
kuollakseen, miss' astalojen tihein oli parvi. 555
Paljoa sukkelamp' olj jalaltaan Lykus; tää vihollisten
keihästen valitsen paeten pyrk vallille, koettain
yllättää kädellään toveritten tarttua käteen.
Takaa tuot' ajaen vasamoins, näin ärjyvi Turnus
saavuttaessa häll': "Luulitko, houkkio, voivasi meidän 560
karttaa sie käsiämme?" -- ja riippuvahan heti tarttui
kiinni ja muurilt' tään ison lohkarehen kera tempas:
aivan kuin jänösen tahi joutsenen valkearuumiin
Juppiterin aselintu kun käyrihin kynsihins koppaa;
tai karitsan navetasta kun martialais-susi ryösti, 565
jot' emä määkien kaipaa. Nyt jokapaikassa nousee
huuto: he hyökkäävät sekä hiekalla täyttävät hautaa;
muut tulisoihtuja leimuava katonharjalle heittää.
Ilioneys kivilöillä ja suurella lohkolla vuoren
portille saavan Lucetion surmas, kun tulta se kantoi; 570
Emathionin Liger, Korynaeonpa kaasi Asilas;
tää oli keiholt' oiva ja tuo osas joutsella kau'as;
Caeneus Ortygian sekä voittajan Caeneon Turnus;
Turnus Ityn, Klonion, Dioxippon kuin Promolonki,
myös Sagarin sekä korkean tornin puoltajan Idan; 575
Privernon Kapys. Tuot' oli haavottanunna Themillan
ens vähän keihäs; siks kätens, mieletön, kilpensä heittäin,
haavan luo vedältää, kuin kiitäen siivekäs nuoli
tään käden naulitsee sivullen sekä kylkehen tunkein
hengittimet repi haavalla surman tuottanehella. 580
Seisoipa komeoiss' asehissaan Arcens'in poika,
loistaen tummassa purppurassaan sekä viitassa, neulan
kirjoamass', soma muodoltaan; hänet olj isä Arcens
laittanut, kasvatetun emon lehdoss', Symaethian virran
luona, miss' ompi Palikon runsas ja tyyntävä alttar. 585
Keihäät pantua poijes Mezentius viuhuvan lingon
kolmasti kieputtaa pääns ympäri piukkein hihnoin,
lyijyiskuulallaan sulatulla sitt', otsan sen kesken
murskaten, hengettömäks hänet hiekan kaas somerolle.
Nyt vast' Askanion sanotaan nopean vasamansa 590
taistossa jännittäneen, joka ennen olj vain pelotellut
arkoja raatelijoita, ja urhokkaan Numalaisen
kaatanehen kädellään, nimi jonk' Remunen oli; Turnon
nuoremman sisaren hän äsken olj vaimoksi saanut.
Tää sopivat, sopimattomatkin sotarintaman eessä
kirkuelee sekä uudesta arvostaan ylimiellä
harppovi, itsestään rehennellen reuhoamalla:
"Ettenkös häpeä taas vallilla saarretull' olla,
muurilla kuoloa torjuen, oi Frygit kahdesti lyödyt?
Kas, sodallaan miten vaativat vaan nuo meilt' avioita! 600
Hiisikö sai teit' Italiaan vai toi joku hulluus?
Ei tääll' Atridat oo tahi lörpöttäväinen Ulixes.
Synnyltään karu heimo, me poikamme ens joen luokse
viemme, ne karkaistaksemme ankaran kylmällä veellä;
korvessa uurastavat pojat pyyntiä uuvuttavaista, 605
joutsella ampuillen sekä ratsullaan huvitellen.
Uurahat työssä ja niukkaan tyytyvät miehemme karskit
milloin kuokkivat maat' tahi taistellen linnoja voittaa.
Vietetähän asehiss' ikä kaikki ja härkiä lyömme
laapurin nurjalla pääll' läpäten eik' korkea vanhuus 610
tahtomme voimaa voi masentaa, urouttamme muuttaa.
Harmaatkin hivukset katetaan kypärällä ja koota
tuoretta saalist' ain' ilottaa sekä ryöstöstä elää.
Purppuran, sahramin kirjoamat takit kiiltävät teillä;
tansseja vaan haluaa yhätellen mielenne tyhjä; 615
haa, hihakkaat nutut noill' on ja myssyssä poskien peitteet!
Hyi akat eik' urohot, jo te Dindymon vuorelle menkäät,
miss' ulisten kaksäänistä tuttua loilua huilut
uikuvat! Teit' emän Idan jo kutsuvi pilli ja rumpu;
siis hylätkäät asehet urohill', eretkäät sodastanne!" 620
Moistapa syytelevää, horivaa loruaan mitätöntä