nouti ja äänellään rämeällään räikkyvät torvet
ynnä läks liikkeellen tuliset hevot, helskyvät aseet,
oitipa kiihoittuu sydämet; koko yhtyvi kohta
hoppuellen Latio hätäisesti ja julmana raivoo 5
nuoriso. Päämiehet etevimmät, Messapus ja Ufens,
myös jumalain ylenkatsoja etsi Mezentius liittoo,
yltäänsä vähentäin avarat kedot viljelijöistään.
Laitetahan Venulus ylevän Diomedesin linnaan,
ett' avun pyytäs ja veis sanan: saapunehiks Latioon jo 10
Teukrojen, -- tullehen Aenean aluksilla ja tuovan
lyödyt Penaatit ja kertovan, ett' hänet ois kuninkaaksi
määrännyt Onni ja kansoistai monet yhtynehiksi
teukerilais-urohon, Latioss' isoks kasvavan maineens'.
Aikeellaan mitä hän yrittäis, mitä, Onni jos myöntäis, 15
tappelun seuraukseks haluais, ois selvempi hälle,
kuin Turnus-kuninkaallen taikkapa myös Latinolle.
Näin hoetaan Latioss'; sitä Laomedontinen urho
kaikkea nähden, suuresti huolistuu sydämessään;
mielensä häilyy milloin tänne ja konsapa tuonne, 20
horjuillen monenlaisissa tuumissa kaikki hän koettaa:
aivan kuin väräjää vask'maljassakin veden läikkä
kiiltäen auringon tahi hohtavan kuun kuvasesta:
laajalti heijastuu jokapaikkahan, kimmovi taivaan
kannelle tai kimeltää katon harjankin kupuralla. 25
Yö oli ynn' elokkait' väsyneitä jo kaikissa maissa,
lintujen, raavasten suvutkin uni sitkeä valtas,
kun isä Aeneas joen rannalla jäätävän taivaan
kannen all', erittäin tuhokkaan sodan vuoks murenissaan
uinaht ja myöhäisen jäsenillensä soi levon hoivan. 30
Häll' ihavirrasta paikan haltia nyt Tiberinus
poppelien lehikon välist' ukkona nousevan näytti;
liinainen, sininen ohut vaate verhosi häntä,
vaan hapeneitaan seppelsi röyheä ruoho; hän sitten
näin oli lausuvinaan sekä näin nimeten surut poisti: 35
"Oi jumalain sukulainen, ku Troijan kaupungin jälleen
tuot' vihamiehiltä meill', iki-Pergamon varjelet vanhan,
sie, jota Laurento-maa, Lation kedotkin jota kaipaa,
-- varmahan on kotis täällä ja turvassa on Penatiskin;
ällös luovu tai sodan uhkoa säiky! Jo kaikki 40
laannunna on jumalain vihan kiukku.
Sulle jo, ett'et näit' unen kangastuksiksi luulis,
rannan tammien suojassa löytyy aimosa lutsu,
kolmetkymmentä päätä mi ilmahan tuotettuansa
valkosna vierevi maass', utareissaan valkoset porsaat. 45
Siin' on kaupungin sia, siell' lepo vaivast' on varma:
kolmekymmentä vuott' on vierevä tästä, kun Alban
linnan Askanius perustaa, nimeltään ylen kuulun.
En epävarmoja kerro. Mut milläpä lailla nyt aikeen
täyttää voit, ota vaarin, kun lyhyesti ma neuvon. 50
Arkadit, Pallaksen sukulaiset, rantamillemme,
seurattuaan kuninkaansa Evandron lippuja tänne,
paikan määräsivät sekä laativat vuorille linnan,
Pallanteon, nimittäin sen es'isän Pallas'en jälkeen.
Nää sodass' aina Latinon kansan kanss' ovat; näitä 55
pyytäös sie sotakumppanikses sekä tehkösi liitto!
Suuntoa oikeeta sua rantojen keskite johdan,
että sä airojen voimalla voittaisit ylävirran.
Nous, jumalattaren poika, ja tähtien hälvetess' ensin
nöyränä Junoa sie rukoellos ja uhkivan vainon 60
voittaos uhrauksillas! Mulle sa kunnian annat
voitettuais. Minä oon se, min täydellä vuoksella huomaat
virtaa ahdistavan sekä uurtavan runsahat pellot,
keltainen Tiber, taivaallen rakastettavin virta.
Mull' on nouseva suur koti tääll', pääkaupunkien pääks." 65
Virkki ja, kätkeytyin heti haltia vuoksehen syvään,
juumikkoon vajos. Aeneaan uni, yökin jo jättää.
Nousi ja autere-auringon rusohohtosta koita
katsellen, tavan jälkehen, kämmenillään jokivettä
nostaa, sitten täänmoiset sanat ilmahan lausuu:
"Nymfat, laurentolais-nymfat, suku joist' jokiloill' on,
siekin, oi isä Thybris, sun pyhän virtasi kanssa,
Aeneast' tuetkaat sekä vihdoin väistöte vaarat!
Miss' sun lähtehes ois hyvähän, kun säälit sä meidän
onnettomuuttamme, miss' ihanimpana maasta sä pulppuut, 75
sua yhä arvostan sekä ain' sua uhrilla muistan,
sarvikas Hesperian vesien jokivaltias: vaan sie
auttaos ainoastaan sekä selvemmin vahvista merkkis!"
Näin nimeää sekä laivoist' ottaapi pari purtta,
airoin nää varustaa sekä myös toverit asehilla. 80
Vaan kas! äkkiähän sekä silmille kummaksi näyksi,
metsästä valkea valkosineen kera porsahinensa
nähdähän pitkällään viheräisellä rannalla lutsu:
tään jalo Aeneas sull' uhraten, mahtavin Juno,
teurastaa ja sen porsahineen lask alttariloilles. 85
Sen koko yön kuluessa Tiber jopa laimensi tulvaa
virran ja virtaillen ylöspäin pysähtyi siten tyynnä,
ett' kuni rauhasa allikko taikkapa päilyvä lampi,
muuttautuis vesipeiliks ja soudulta poistaisi vaivan.
Rientävät tiell' aletullen siis tarinoin ilosesti. 90
Vieree virralle tervattu taika, jot' ihmehti aallot,
korpikin ihmettel eränäinen miehien kilpein
välkettä kauas ja kirjavapurtten kulkua vuolla.
Soutavat herkeämätt' yön, päivänkin väsymättä,
kaarrellen isot niemet ja siimeksess' erilaisten 95
puiden purjehtivat viheräin salojen suvannoilla.
Kuumana päivä olj nousnut keskelle taivahan kantta,
kun näkevät varukkeet etähällä ja linnan ja suojain
harvahkot katot, nyt joit' taivahall' laajensi Rooman
mahti, mut silloin Evandrus olj köyhän valtion päämies. 100
Kääntävät keuloja päin heti kaupunkia lähetessään.
Arkadilais-kuningas sinä päivänä uhria vuotuist'
uhraamaan jaloll' Amfitryon pojallen, jumaloille
kaupungin lehoss' sattui. Tään kera poika olj Pallas,
aateliston koko nuorisojoukko ja köyhä senaatti 105
suitsutti siellä ja alttaril' lämmin höyrysi hurme.
Suurten kun alusten näkivät salojen pimennossa
rantahuvan sekä airoill' ääneti soudettavaksi:
kaikki he säikähyvät äkin näystä ja jättäen uhrit,
jalvoilleen kavahtaa. Heit' urhea kieltävi Pallas 110
uhria keskeyttään sekä kiitää, temmaten keihään,
vastahan itse ja kaukaa huutavi mäeltä: "Mi saattaa
syy, pojat, lähtemähän teill' uusille? Minne on aije?
Miss' suku tai kotinn' on? Sodankos vai rauhanko tuotte?"
Häll' isä Aeneas näin keulalla korkeall' lausuu, 115
rauhaa tuovan olivin lehveä tarjoten käellään:
"Teukroin heimoa näet ja Latinoin vastustajoita,
joita he maanpakolaisia pois pakottais sodin ylpein.
Etsimm' Evandroa nyt. Nämät viekäte, kertoen tulleen
liittoa laatimahan Teukroin ylimys-lähetyksen!" 120
Kuultuahan nimen niin ylen mainion hämmähti Pallas:
"Ken", nimes, "lienetkään, puhumaan käy taattoni luokse,
astuos vieraanamme sä meidän Penaatien suojaan!"
Tarttuen tään kätehen, puristaa sitä hän hetahasti.
Lehdon siimeksehen menevät sekä jättävät virran. 125
Sitten Aeneas kuninkaall' laill' ystävän lausuu:
"Oivin Arkadilainen, mua jota Luote on säännyt
pyytämähän, ojentain sitehin varustettua oksaa,
empä mä peljännyt, ett' oot Danaoin ylimys ja
Arkadilainen ja ett' olet Atridain sukulainen; 130
vaan mua kuntoni kuin jumalain pyhät luottehet ynnä
heimolliset isät, maillenkin sinun laajennut mainees
luoksesi saattivat nyt sekä mielukas Salliman pakko.
Ilion kaupungin ens'alkaja, Dardanus taatto,
Atlaan tyttärest' Elektrast' siennyt, kuten kertoo 135
Hellenit, Teukroin luo tuli. Elektran mahtavin Atlas
olj isä tuo, tukeaa olillaan joka taivahan kantta.
Taattonne Merkurius on, jonk' on siitetyn Maija
valkean Kyllenan jäähuipulla synnyttänynnä:
vaan Maijan, jos kuultua yhtäkän uskomme, Atlas, 140
tuo Atlas isän' on, joka taivahan tähtiä kantaa.
Kumpasenkin jakauntuu näin verest' yhdestä heimo.
Näihin luottaen en lähettein minä enk' oveluuden
kautt' ens tutkaillut sua; itseni niin kuten pääni
huomahas heitin ja pyytäen liittoosi, tulin suojaas. 145
Tuo sama Daunian heimo, mi vainoo sua sodallansa
julmasti, meidät jos saisi se pois, ei puuttuvan luulis,
ettei Hesperian kokonaan sais valtansa alle,
vallottaen ylä-aavan ja sen, sisäpuolta mi huuhtoo.
Ottaos, antaos liitto! On taistohon urheat rinnat 150
meillä, on urheutt', tottunut nuoriso on urotöihin!"
Näin nimes Aeneas. Tuo kasvoja, silmiäkin tään,
aikojahan koko ruumistaan tähyst' tutkivin silmin.
Sitt' täten vastaapi vähän: "Urhoisin Frygilainen,
kuink' sua mielelläin otan vastaan, tunnenki jälleen! 155
Kuink' isäs Ankhisen jalon lausehet, ääni ja kasvot
muistuvat taas! Hesionen tervehtiess' sisar-valtaa
muistan Laomedon Priamon samonneen Salaminiin,
jolloin Arkadian jääkylmiä maita hän terveht.
Silloinp' poskian' ens' utusillaan liemensi nuoruus; 160
ihmettelin Teukroin päämiehiä, ihmettelinpä
poikaa Laomedonin: mut kaikista suurinna kulki
Ankhises. Mun mieleni nuoruuden halust' yltyi
haastelemaan urohon kera kuin kätehen käden lyömään.
Yhtyen mielelläin Feneon hänet linnahan saatin. 165
Viinen oivallisen sekä Lykian nuolia mulle,
kullanki raitahisen takin antoi hän erotessaan,
myös parin suitsia, joita nyt Pallas-poikani käyttää.
Siis jos liittohon pyydätte kättäni, teill' on se suotu;
niin pian kuin valo alkaa maillen huomenna koittaa, 170
lasken teit' avun saaneina', ilotan varollaini.
Kuitenki vuotiset uhrit nää, joit' ei sovi jättää
siksehen, tänne kun saitten ystävinä' kerallamme
viettäkäten ja jo tottukaten tovereinn' aterjoihin!"
Näin nimeten aterjat, pikaritki hän tuomahan käskee 175
taasen ja nurmikko-istumellen urohot asettaapi;
Aeneaan etevinnä hän vastahan ottavi, pyytäin
vaahterasohvalle, leijonan taljalle takkuhiselle.
Kilpahan nuoret miehet sitte ja alttaripappi
härjänpaistia tarjoavat sekä sullovat merssiin 180
leivoksia Cererin maukkaita ja viiniä kaataat.
Silloin Aeneas sekä Troijan nuoriso nauttii
selkää aimokkaan härän ynn' ydelmyksiä uhrin.
Vaan kun nälkä jo lakkas ja ruo'ankin halu tyyntyi,
näin kuningas nyt Evandrus ääns: "Ei oo nämät juhlat, 185
atriat vuotuiset sekä alttarit niin ison tenhon
muinaisii jumaloita' tuntematon epä-usko
säädellyt turhaan: julmista vaaroist', Teukeri-vieras,
päästyä uhraamme yhä uhreja ansion jälkeen.
Katsoppa aimoa paatta, mi nuokkuu rauneikolla, 190
kuink' erilleen ovat paiskotut louhet ja millinen ompi
vuoren runnakko, min häviön teki paatero-syöksy.
Tääll' oli syrjäinen, erittäin syväkuilukas luola,
joss' asumass' oli peikon Kakus'en kauhea muoto;
tänn' ei paistaa voinunna päivä, mut tuorehest' aina 195
murhasta huurusi maa ja sen ilkeillä oviloilla
naulatut miesten päät verivisvone kalvasna riippui.
Peikon sen taatto Vulkanus olj; siks tulta se synkkää
suustansa tupruttel jätinmoisena liikkuessansa.
Saipa nyt kerran meilleki toivovillen avun aika, 200
sai tulemaan jumalan, näet; suurin kostaja itse,
Geryonin kolm'hahmoisen tapost', saalihistaanki
ylpeä Alkides tuli, voittamiaan ajaen tänn'
aimoja härkiä, joill' oli laitumenaan jokilaakso.
Vaan Kakon ihan villitty mieli, ett' uskaltamatta 205
tai kokematt' ei jäis rikoksen, petoksen joku laatu,
neljäpä laumasta ruumiiltaan ylen uljasta härkää
varkahin vie, yht' montakin hiehoa, kaunista varsin;
sitte ne, ettei sorkista suoria jälkiä jäisi,
hännästä luolahan raasti ja näin päinvastahisilla 210
jäljillä ryöstetyt hän salas rotkoihin pimeöihin.
Tuot' hakevaa ei mitkään merkit luolalle vieneet.
Amfitryon pojan mutta jo laumoja kyllästyneitä
niityltä liikkeellen ajellessa, kun lähtöä hankki,
ammuivat eron vuoks härät nyt sekä täyttivät kaikki 215
lehdotkin mölinällä ja jättivät mylvien kummut.
Päästipä härjistä yks mörän, onkalossaan avarassa
ammahtaen, sekä näin lymystään Kakon halun petti.
Tuostakos Alkiden rajusappinen leimahti harmi
raivoamaan: kätehens' asehet sekä pahkuranuijan 220
tempaisee sekä kiitävi kukkulan huipulle juosten.
Silloinkos Kakon näkivät vast' äimähtyneeksi,
pelkurikskin toverimm': itätuultakin, näet, nopeammin
pötk ukuraan pakohon, hädissään kuni siivillä lentäin.
Vaan kun jo sulkeutui sekä, kahlehet katkoen, julman 225
vieritti paaden, mi raudan ynn' isäns' sukkelin neuvoin
riippui, hän vakavat näin porttinsa teljellä sulki.
Kas, jopa raivoissaan Herakles tuli tuonne ja tutkein
kaikk' ovipaikat, käänsihe katsellen sinne ja tänne,
hampaitaan kiristäin. Vihan vimmassa kolmasti kaiken 230
tutki Aventinon mäen; kolmast pyrkivi turhaan
kallio-uksista, kolmasti väsyen noroll' istaht.
Seisoi kalliokärk, joka suunnallen ylen jyrkkä,
luolan harjanteelt' yleten, näöltään mitä korkein,
-- lintujen ilkeiden pesillen soveljas olopaikka: 235
tään kun harjune tuo vasempaan, joen puolehen nuokkui,
ponnistaen päinvastahan järkytti oikealt' irti,
kiskalti juurilta sen syvimmiltä ja äkkiä sitten
työkkäsi: tästäpä työkkäyksest' jyrähtää ylin ilma,
rantamat halkeevat sekä vuoks vavisten vavahtuupi. 240
Onkalo, tuo Kakon hovi suuri, jo nyt näkyviin tulj
aivan ja varjohiset onelmat kokonaan avauntuit:
aivan kuin jos, maan revästen erilleen, joku voima
mantuhiset majat aukoo, -- inhoks kun tuo jumaloille
paljastaa Manan vallan ja varsin jos nähdähän julma 245
kuilu ja haamut tuskaelee, valon päästyä sinne.
Vastoin toivoans' siis äkistään valohon osunutta,
vinkelossaan käsitettyä, oudosti möyryäväistä
ylhäält' Alkides vasamoinensa vainoten käyttää
kaikk' asehiks, hätöttäin karahkoilla ja myllynkiveinki 250
moisilla paasilla. Vaan se, kun ei enähän pako ollut
vaarasta mahdollist', ylen sauhua syöks kidastans ja
-- kertoa kummaa -- mustahan sauhuun rotkonsa peitti,
estäen näin näkemästä; hän tupruttaa ukurassaan
sauhusta synkimpään tulehen sekotettua usvaa. 255
Eipä nyt malttanut Alkides: hypäten läpi liekin
syöksi hän päistikkään, sakeinna miss' sauhua kiiri
palloten, luolakin miss' iso mustassa huurussa kiehui.
Täällä hän Kakuksen, pimeäss' tult' tuiskivan turhaan,
kouristaa syleten ihan vääräks ja tuon kuristaa niin, 260
ett' ulos purskahti silmät ja jäi verest' kuivaksi kurkku.
Murtaen aukaistaan heti ukset ja synkeä suoja,
kätketytkin härät kaikki ja kielletyt ryöstönsä taivaan
saatetahan valohon sekä koivista hirveä raato
raastetahan näkyviin. Hepä katsovat kyllästymättä 265
julmia silmiä, hahmoa, rintaa pörheäkarvaa
tään pedon viikkoisen sekä liekkiä syösnyttä kitaa.
Siitäpä ast' on vietetty juhla ja myöhempi polvi
riemulla päivää muisti ja ens sen Potitius alkoi,
vaan Herakleen pyhästönpä Pinarion hoitavi huone. 270
Tään hän alttarin lehtohon laitti, mi arvosimmaksi
meill' yhä mainitahan sekä suurinna on olev' aina.
Nuoret miehet, te siis avujen sen moisien muistoks
lehvällä kruunatkaat nivuksenne ja, oikeall' ottain
maljan, te yhteistä jumalaa anokaat, hetahasti 275
viiniä uhraellen!" Nimes: tään kakskarvanen peitti
Herkules-varjollaan tukan poppel ja päässänsä liehui
köynnös, mut oikeass' olj pyhä malja. Nyt joutuhun kaikki
pöydälle uhraavat iloten, anoen jumaloita.
Vaan jopa taivaan kiertyissä lähemmäks tuli ilta: 280
astuivat papit, joist' etupäässä Potitius kulk ja,
turkiksiin puettuina, he veivät tult' tavan jälkeen.
Kestejä uudistavat sekä tuovat toisehen pöytään
lahjansa oivat ja täysin maljoin täyttävät uhrit.
Laulamahan Saliot nyt suitsevan alttarin luona 285
ryhtyivät, ohimoillansa kantaen poppelilehvää:
tääll' oli poikien parvi ja ukkojen tuolla; he lauloi
Herkuleksen urotöit': "emopuolen hän miten ensin
hirviöt tappanut on, kädellään rutistain pari kyytä;
kuinka hän taistoissaan isot kaupungit hajotellut, 290
Troijan ja Eekhalion, on: kuin tuhat raskasta työtä
Eurystheys-kuninkaan komennost', tylyn käskystä Junon
kest. Oi voittamaton, kaksruumihit pilvien lapset,
Hyleon ja Folon, kädelläs sekä Kreetanki peikon,
sie Nemeon rytömaan all' leijonan kookkahan surmaat. 295
Pelkäsivät stygilais sua allikot, Tuonenki vahti,
luolassaan veristen kaluttuin yli luiden mi roikkui.
Ei sua säikyttänyt näky mikään, ei iso Tyfeus-
kaan asehissaan, eikä sun järkesi häimähtynynnä,
Lernan kärmehenkin pääparvet kun sua kiersi. 300
Terve, sa Juppiterin totinen suku, sie jumaloitten
kaunistus, tule, onnekas, meidän ja uhrisi luoks ja
onnea tuo!" -- Näin laulelivat, muit' ennenpä Kakon
mainitsevat ukuroita ja tuon tulen tupruttamista.
Laulusta raikuupi koko lehto ja kunnahat kaikuu. 305
Sittenpä kaupunkiin takasin tulevat koko uhrin
loppuun saatettuaan. Kuningas ijält' asteli vanha,
seurana vieressä täll' oli Aeneas sekä poikans;
matkaa tehden se tiell' useoill' ilahutt' tarinoilla.
Aeneas imehtii sekä valppain silmine katsoo 310
kaikkia, maisemihin ihastuin; ilotenpa hän tutkii,
kuulevi entisten urosten erikois-tarinoita.
Rooman linnan laittaja ruhtinas virkki Evandrus:
"Näiss' saloloiss' asuivat kotimaiset Faunit ja Nymfat,
myös suku miesten, mi syntynyt onkaloss' olj kovan tammen: 315
ei heill' ollunna viljelyst' eik' lakiloit', osanneet ei
härkiä valjastaa, tavaraa kasaten omans säästää,
vaan hedelmät sekä vaivoin tuottava metsästys heitä
ylläpit'. Ens tuli maahan Saturnus Olymposta taivaan,
vainoa Juppiterin paetessa, kun vallasta luopui: 320
tää suvun raan, levinnyt mikä olj mäkilöill' yleville,
yhtehen liitti ja sääs lakiloita ja maan Latioksi
kutsui, rannoillamme kun näillä hän turvassa piili.
Vuos'sadat nuo, jotk' kultaisiks teki hallituksensa,
vierivät: näin tyvenessä hän rauhassa kansoja johti, 325
kunnes turmeltunut vähitellen ja huonompi aika,
tappelun raivo ja aarteiden himo seurasi tuota.
Nyt tulivat Ausonien parvet, Sikanien heimot,
muuttipa nyt nimenkin useammin Saturnian seutu.
Seurasivat kuninkaat, iso-ruumihikas, raju Thybris, 330
josta me sitt' Italot Tiberin joellen nimen saimme;
entisen, mut totisen nimens Albula hylkäs. Mun maasta
pois ajetun isien, meren ääriinkin samovaisen
Sallima kaikenvoipa ja onneni pakkosa Luoma
näillen mailien vei, mua äitini, nymfan Karmentan 335
peljättävät arist' aanat ja näiden luoja Apollo."
Tuskin nää nimes, alttarin kun, edeten, osottaa ja
portinkin, jota Rooman kansa nyt Karmentalaiseks
kutsuupi Karmentan kunniaks, entisen Nymfan,
onnea ennustaneen; sill' Aeneadain tulevaista 340
hän jaloutta ens' ennust ja Pallanteon ylevyyttä.
Metsän sitt' aimoisen, Romulus uros min pakopaikaks
määräs, ja jäisen Luperkalin näyttää kallion alta;
näin on Lykaion Pan nimitettyn' Arkadien tapaan.
Myöskin näyttävi Argileton kiro-metsän ja paikan 345
kautt' opastaa, selitellen murhasta vierahan Argon.
Vie sitt' Tarpeijon, Kapitolionkin mäkilöille,
kullast' mi hohtavat nyt, mut synkkinä korpin' olj ennen.
Arkoja kauhistutti jo nyt maamiehiä seudun
kammo ja nytkin jo törmää, korpeakin kamoksuivat. 350
"Lehdossa täss' eräharjulla tään", -- nimeää, "mäen asuu
haltia yks, -- on tietämätöntä -- ken; Arkadilaiset
Juppiterinkin luulevat nähnehen, kuink' useasti
mustaa kilpeä puisti ja oikeall' yllytti myrskyn.
Täss' parin linnan näet erisuunnille antavat muurit, 355
näet ruhajoukon ja muiston merkkejä entisten miesten.
Tään isä Janus ja tuon teki linnan Saturnus; on ollut
Jänikulon nimi tällä, Saturnian mut nimi tuolla."
Keskenähän puhellen majahan nämät köyhän Evandron
astuivat sekä siellä ett' täällä he ammuvan karjan 360
Rooman huomasivat toriloill', upeoill' Karinoilla.
Kun majahan ehittiin nimeää: "Tähän suojahan astui
voittaja Alkldes, -- hänet tää hovi vastahan otti.
Rohkene, vieras, halveksia' varat siekin ja näyttäy
haltian vertahiseks, ett'et köyhältä paljoa vaadi!" 365
Virkki ja sitten hän majan ahtahan vei katos' alle
kookkahan Aeneaan sekä tään hajotettujen lehtein
päällä ja afrikalais-ohon taljalla nukkua suopi.
Laskeup' yö, maan kätkien tummien siipiens' suojaan.
Vaan Venus, säikähtynyt sydämest' emo ei ihan syyttä 370
uhkasta Laurentoin, metelist' isostai levotoinna
Vulkano-puolisolleen puhellen koruvuotehell' alkaa
näin sekä lausehillaan jumalaista hän lempeä loihti:
"Kun sodallaan kuninkaat argolaiset saarsivat Troijaa
syystä ja linnan sortunehen vihollis-tuli poltti, 375
auttamahan polosii en pyytänyt enk' asekertaa,
taitosi töitä, kun, en sua, armahin puoliso, turhaan
vaivoja mie näkemään halunnut 00, vaikkapa sangen
suuresti velkaunnut olenkin Priamon pojillen ja
Aeneaan usehin olen itkenyt onnettomuutta. 380
Suomasta Juppiterin Rutulein jo he pääsivät rantaan.
Siis samanen anoen tulen sun tehovoimalta pyytään
äitinä aseita pojallen. Nereon tytär onhan,
onhan Tithononki puoliso liikuttaa sua voinut.
Kas, mitk' yhtyvät kansat! Kaupungit sekä portit 385
suljettuaan, hiovat tuhoks kalpoja heimollisillein."
Näin nimes haltiatar; käsivarsillaan lumivalkein'
arvelevaa poveaan veti lämmintä kohden. Hän oitis
tuntevi entisen leimun ja mielusa lämpönen tunki
ain' ytimiins' ast' ja voivutetuin läpi luittensa kiisi; 390
niinkuin ukkoisen puhetessakin leimaus piirtää,
välkkyellen valollaan, tulisen vaon pilvihin joskus.
Kepposestaan iloten, sulons tunteva puoliso huomas
voittanehens. Isä nyt nimeää ikilemmelle nöyrtyin:
"Miks haet syit' etähält'? Mihin on minuhun sinun uskos 395
poistunut, haltiatar? Jos moinen ois surus ollut,
niin olis silloink' oikein ollunna Teukroja auttaa,
ellei kaikenvoip' isä eik' olis Sallima Troijan
tuominnut, -- Priamus vuos'kymmenet viel' pysynyt ois.
Vaan nyt jos sotahan käkeät, jos aikehes tuo on, 400
min vain taidostain sekä huolestain lupaella
voin, mitä raudasta tai metallin sulatuksesta vainen
saan, min voi tuli, palkeet, -- sen olet saapa. Sä lakkaa
voimistas, anoen, epäellä!" Sen lausuttuansa,
soi halutut sepäykset ja rauhallist' unost' etsi; 405
vaipuen puolison rinnalle hän levon soi jäsenilleen.
Sitte kun vietetyn yön kesk'mailla jo alkavi hoiva
karkoittaa unosen, kun ensinnä vaimo, joll' onpi
pakkona kehräellen elättää vähän tuottavan työn kautt'
itseä, kiihdyttää tult' tuhkahan vaimentunutta; 410
liittäen työllensä yötä hän harjoittaa valoss' soihtuin
piikoja uurahast' työss', ett' puolison vuodetta voisi
siviänä säilyttää sekä pieniä lapsia hoitaa:
eip' tulen haltiakaan nyt myöhemmin aikoa tuota
pehmeält' vuoteeltaan ylös kapsahtanut sepän töihin. 415
Aeolian ja Sicilian rantaman vieressä nousee
saar Lipare, tulivuorista korkea tupruavista:
paukkuu rotko sen alla ja Kykloopein tulen syömät
Aetnankin ukurat sekä voimakkaast' alasilla
kalkkuvan kuullahan iskut ja viuhahtavan teräsraudan 420
raudan raan sulatusarinoissa, kun ahjossa liekki
hehkuvi. Vulkanon koti. Vulkanilais-nimi maallai.
Tännepä nyt tulen haltia korkeast' taivahast' astui.
Rautaa kalkuttaa Kykloopit onkalossansa
Brontes kuin Steropes, jäsenilt' alastonki Pyrakmon. 425
Juur käsillään oli muodostumass' ukonnuol osittain jo
kiilloitettuna, joit' isä kaikelta taivahalt' usein
paiskovi maihin, -- mut osa viel' oli keskeneräisnä.
Myös raetten satehen kolm'joukkoa, ves'satehenki
kolmet yhdistivät, tulen hehkuvan kolme ja tuiskun. 430
Julmiakin salahmoita ja pau'anneen pelotusta
työhön liittelevät, -- vihan vainoavain väläysten.
Muu'alla Martillen sotavaunut ja kiitävät pyörät
laitetahan, joill' yllyttää urohot, hovit taistoon;
kilpeä aimoisaa, sekä myös asehet tylyn Pallaan 435
kilpahan kiillottivat nämät, kyymois suomuja, kultaa,
karmeita punotuit', jumalattaren rinnassa itsee
Gorgoakin, joka pääss' sivallussaan silmiä mulkoi.
"Kaikki ne pois! Hylätkäät", ääns, "syrjähän aljetut työnne,
Aetnan Kykloopit, sekä huomatkaat tämä tarkkaan! 440
Tehtävät on asehet uroholle. Nyt voimat on tarpeen,
nyt kädet joutuisat, koko taitonnekin kyky tarpeen!
Pois hidastus hylätkäät!" Eik' ääntänyt muuta, kun kaikki
joutuummin käsiks käivät ja työn jakoivat tasasesti.
Vellinä velluvi vaski ja kultametallikin, rauta 445
haavoja tuottava ahjossaan avarassahan läikkyy.
Valmistavat ison kilven, -- suojaks Latinojen kaikkein
peitsiä vasten, -- ja seitsemän kertaiseksi sen laittaat
raut'levyst'. Toisetpa palkeill' liehtoen ottavat, antaat
tuulta ja muut vetehen taas kastavat tirskuvan vasken; 450
moukarilyönneistään alasillen kiikkuvi luola;
tahdilleen nuo voimakkaasti vuorottamalla
paukuttavat sekä vahvoin pihdin kääntävät tönkkää.
Taatto Vulkanus kuin näit' Aeolon rannalla puuhaa,
Evandron matalast' majastaan herättää valo armas, 455
aamuinen herättää katon harjalla lintujen laulu.
Nousevi vanhus ja sitten ruumihins viitalla verhoo,
tyrrhenilais-sidenauhoill' anturat jalkahan pauloo.
Kiinnitti myös olaltaan sivulleen tegelaisenki miekan,
vaan vasemmall' olalleen pani yllehen pantterin taljan. 460
Koirat, kumpikin vartia, kynnykselt' ylevältä
eessähän julkottaa, oman kulkien herransa kanssa.
Vierahan Aeneaan majahan erityisehen urho
astui, muistellen puhettaan, luvattuu apuansa.
Eip' Aeneaskaan ylösnousnunna myöhemmin yhtään. 465
Tuon oli seurassa Pallas ja tään kera kulki Akhates.
Yhdyttyään kätt' antavat, istahtavat majan keskeen;
tehtyä sen, tarinaa vapamielistä nauttivat sitten.
Ensin näin kuningas:
"Suurin Dardanien päämies, en, säilyessäs sun, 470
Troijan löytymist' enk' isänmaatanne voitetuks myönnä;
niin ison arvonne suhteen meil' ovat taistelun auksi
voimamme pienoiset. Tuolt' Tuscien sulkevi virta
täält' hätöttää Rutulus, asehill' edess' vallimme helskäin.
Vaan sull' aimoisten sukujen sekä suurien valtain 475
joukot ma liitteä aijon, min onnesi oottamaton suo
keinoks: sä juuri kun Salliman kutsumana tulet tänne.
Ei ylen kaukana täält' on vanhoillen perustettu
louhill' Agyllinan toripaikka, joss' Lydian kansa
muinoin kuuluisa sodastaan asuks vuorill' Etruskein. 480
Tuotapa kuuluisaa kuningas Mezentius sitten
julmalla aseitten pakon vallalla hallitsi pitkät
vuodet. Miks' kertoisin jumalattomat murhat ja julmat
hirviön työt? Jumalat, sen kostote häll', omilleenki!
Yhdistellyt se on eläväin kera kuollehet ruumiit, 485
liitellen käsihin kädet, kasvoihin näöt yhteen
vaivataksensa ja tiukkuavii verestään sekä visvast'
näin kamalass' syleyksessä hengen heittohon piinas.
Kansapa nyt väsyen vihoviimein hulluhun raivoons,
piirittää asehillaan niin hänen kuin kotins myöskin, 490
surmaa tään toverit sekä polttaapi palatsinki;
tappelun aikana tuo pakohon Rutulein aromaille
kiipas ja ystäväns Turnuksen avun löys asehista.
Syystäpä raivoillen siis nousi Etruria kaikki,
vaatien rankaisuun kuningast' sodall' alkanehella. 495
Näille sun Aeneas tuhansille ma johtajaks annan.
Sillä jo nurjailee koko rannalla tihjöjen laivain
miehet ja liikkehell' lippuja vaatii; vaan ikä velho
estävi ennustaen: 'Oi nuoriso oiva Meonein,
vanhojen miesten kukka ja arvo, jotk' oikea harmi 500
vei sotahan ja Mezentius syyllänsä kiihotti kostoon;
ei ole Italolaiselle sallittu niin ison kansan
voittaa, vaan saa johtajat kaukaa.' Etruskilainen
väk asettuu, peläten jumalain varotuksia, tälle
kentälle. Airuita minun luo sekä valtion kruunun 505
valtikkoneen lähettää its' Tarkho ja jättävi merkit
leirihin, ett' tulisin Tyrrhenoin valtoa ottaan.
Vaan mua vanhuutein hidas, kylmä ja vuosista verkka,
vallasta kieltää, on urotöihinki myöhähköt voimat.
Poikaan' yllyttäisin, jos ei emons oisi Sabinost', 510
ellei tää osaks ois isänmaans. Sie, jonkapa Onni
vuosille, heimollekin hymyää, jota Sallima vaatii,
toimehen käy, Teukroin, Italoink' ole urhosin päämies!
Sulle mun Pallaksen sitä paits, mun lohtuni ynnä
toivoni liitän, että sun johdattaissasi sotaa, 515
Martin toint' tukalaa kokemaan, näkemään sinun töitäs
tottuis ynn' esivuosist' ett' oisit häll' ihanteena.
Arkadilais-ritarii parisataa hälle mä annan,
miehistön valitun: nimessään Pallas saman verran."
Tuskin olj nää puhunut, kun katselivat ajatellen 520
Aeneas, Ankhisen poika, ja kelpo Akhates:
ois useat tukaluudet huolettaneet sydäntänsä,
ellei ois Venus seijas-taivahalt' antanut merkin.
Sillä nyt aavistamatt' ylä-ilmasta välkkyen leimaus
tulj jyristen sekä äkkiä syöksyvän näyttihe kaikki, 525
tyrrhenilaisenki torven räikkinä ilmassa soivan.
Tutkelevat: ain' uudestaan jyry kauhea kuuluu.
Aseita, se'espaikalta taivaan, pilvien kesken,
poudassa kiiltelevän näkevät sekä helskyvän toisiins.
Muut sydämessään hämmästyvät, mut Dardanon urho 530
tunteepi jyrinän jumalattaren, äitinsä, enteeks.
Hän nimeää: "Oi ystävä, sie älä tutkia huoli,
tuo mink' kohtalon aanana ois; mua kutsuvi taivas!
Tään lupas haltiatar emo antaa merkiksi mulle,
jos sota puhkeisi, tamineita Vulkanonki tuoda 535
aukseni ilmojen teitä.
Voi mikä kurjillen Laurentoillen tuho uhkaa!
Kuinka sa syys sovittaa saat, Turnus! Kuin monet aaltois
all' urosten kypärät sekä kilvet ja ruumihit huuhtoo
saat, isä Thybris! Käyköhöt vain sotahan, lain rikkoin!" 540
Kun oli nää sanat lausunut, nous sialtaan ylevältä;
ensin Herkuleksen kytevii tult' alttariloita
hän virittää, vähäsii Penateita ja eilistä Larii
hilpeenä anoen; valituit' tavan jälkehen lampait'
uhraapi nyt Evandrus ja Troijan nuoriso myöskin. 545
Laivojen luo sitt' täält' tovereit' tavataksensa lähtee;
heidän hän luvustaan, sodan jotk' olivat tovereinaan,
kelpoja kunnoltaan valitseepi; muut vesitietä
jäljestä seuraavat, samoten vähittäin alavirtaa,
tietoa viemähän Askanioll' isäst' ynn' asioista. 550
Teukroill' aikovillen Tyrrhenien kentille suodaan
ratsut. Läks jalo Aeneas, min leijonan talja
verhoo keltainen kokonaan helokynsistä kiiltäin.
Äkkiähän vähän kaupungin läpi lentävi maine,
Tyrrhenien kuninkaan urosten nyt lähtevän rantaan. 555
Pelvosta kartuttavat lupauksia äidit ja kulkee
vaaraa ennemmin pelko, mi suurentaa sodan uhkaa.
Taatto Evandrus sitt' erovan kätehen ruvenneena
itkusta kyllästymättään lausuvi näin halaellen:
"Jospa mull' oi kuluneet sois Juppiter jällehen vuodet, 560
jommoinen olin kuin sotarinnan ma Praenesten luona
ensinnä kaasin ja voitettuain kasan kilpiä poltin,
kun kuninkaan Herilon kädelläin minä Tuonehen työnsin.
Kolmet henkeä hälle Feronia äitinsä antoi
syntyissään -- kamalaa! Mun taistella kolmasti täytyi, 565
kolmasti kaataminen olj; kaikkipa sittenki hältä
henkensä tää käsi katkas ja yht' useat asehet riist.
Empä mä ois sulosest' eronnut halauksestas koskaan,
poikani, eikä Mezentius naapuri ois tätä päätä
pilkannut koskaan, niin monet miekalla julmahan surmaan 570
syösten ja niin usean urohon telottain seastamme.
Vaan te, o ylhäiset, jumalain sinä johtaja, suurin
Juppiter, armahtakaat, anon, arkadilais-kuningasta;
kuulkaatten isän toivomukset: jos tahtonne ompi
Pallaan säilyttää minullen, jos Sallima säästää, 575
hengissä jos hänet näen sekä luokseni saapuvan jälleen,
niin elämää anon, niin joka vaivan tahdon ma kestää:
vaan kovall' onnella jollakin jos, oi Sallimus, uhkaat,
sallittakoon jo nyt, nyt tukalan elon päätteä, kunnes
on epätietosna murhe ja on tulevan epävarma 580
toivo, kun sua, rakas poikani, mun elon ainutta riemuu
voin sepäellä, ett'ei joku synkempi viesti mun rintaa
haavoittais!" -- Nää lausehet juur erotessansa taatto
virkki ja palveliat majahan väsyneen pojes auttoi.
Mut jopa läks avonaisista porteista ritarjoukko: 585
Aeneas esimmäisien keskess', Akhateski kelpo,
sitten Troijan muut ylimykset ja keskellä joukon
Pallas viitassa kuin koreoiss' asehissansa nähdään:
niinkuin Okeanon veden kastama nostavi Kointäht,
-- mink' yli muiden tähtien suosiipi Venus tulta --, 590
taivaallen pyhät kasvot ja haihduttaa syvät varjot.
Seisovat valleilla arat äidit ja katsoen tuhkan
pilveä seuraavat, väkeään vask'kiilteleväistä.
Nää lehon kautta, mist' oikasutie lähimmittäin saattaa,
matkustavat asehissaan. Nousee huuto ja parveen 595
käytyä saa hepojen kapiot jymyhyn tomukummun.
Caeriton jäävilun virran luona on jylheä korpi,
laajalti uskonnoll' isien pyhä: vuorien vierut
tuon rajottaa joka puolta ja kuusien vehreä korpi.
Silvanoll' entisten Pelasgein sanotaan pyhitelleen 600
lehdon ja juhlan niittyjen, karjankin jumalalle;
nuo esimmäisn' asuneet on Latinoin maa-alueilla.
Tään lähitienolla Tyrrhenineen salapaikkahan Tarkho
leirihin käynyt olj: ylevält' ylängöltä sen nähdä
saatettiin koko joukko, mi taajeni kenttiä pitkin. 605
Tänn' isä Aeneas, sotahan valittunsakin joukko
saapi ja, uuvuttuaan, hepojaan sekä itseä hoitaa.
Vaan Venus haltiatar sulokas lomitsen yläpilvein,
lahjoja kannellen tuli; tää erälaaksossa poikans
kun etähäll' erillään joen viivästävän tykön' äkkää, 610
lausuupi nämät lausehet, tullen vastahan hälle:
"Siin' ovat nuo luvatut, minun mieheni taidolla tehdyt
lahjani: Laurentolaisia sie kopeoit' älä pelkää
kutsua taisteluhun heti, poika, äl' urhoa Turnoo!"
Näin Cytherea lausuttuaan halas poikuettaan ja 615
hohtoiset asehet pani tuon etehen ala tammen.
Tää iloten jumalattaren lahjasta, kunniastaankin
moisesta ei voi kyllästyy tähystellessä tarkkaan
kaikkea: ihmettelee sekä kääntääpi käsissänsä
töyhtökäst', aimoisaa kypärää, joka kuultavi tulta, 620
miekkaa turmaista', vask'kankeeta sotapaitaa,
kookasta, veren karvaista kuni on panupilvi
päivää vasten, kun tuo kimaltain kumottaa etähälle;
myös sekotusmetallista ja kullasta säärystimeltään
sorjia, peistä ja kertomatont' ihan laitosta kilven. 625