jättänyt kuollessas ikimuiston; vieläpä nytkin
kunnias seutua suojaa ynn' nimes hautasi paikkaa
suuressa Hesperiass' osottaa, jos on tuoss' joku arvo.
Hautaiset jalo Aeneas hyvin päätettyänsä, 5
haudalle tehtyäns' kummun, sittenkuin syvä tyyntyi
aavikko, purjehtimaan läks taas sekä valkaman jätti.
Tuulonen kiihoittuu yöks eikäpä matkoa kiellä
kuutama kirkas, vaan valost' tuon kimaltain meri hohtaa.
Circaelais-maan rantamitsenpa he soutavat ensin 10
lehtojen turmiokkain ohi, joss' rikas Auringon tytti
lauluja kaijuttaa yhä, joss' upeoiss' palatseissaan
polttavi yön valistukseks keedroa tuoksuavaa ja
pirralla helskyttää ylen hienoista kudelmaansa.
Täältäpä huokaukset, jalopeurojenkin ärät kuuluu 15
kahletta vastustavain, sydän yölläkin karjahtavaisten;
täälläpä harjakkaat siat ynn' ometoissahan otsot
raivoavat sekä ulvovat suurien suttenki hahmot,
mitk' oli ihmisten näöstään häjy haltia Circe
julmilla yrteillä lumonnut pedon muotohon, nahkaan. 20
Ett'eivät jalot Teukrot moisia hirmuja kärsis,
ett'ei sais satamaan sekä julmille rantamill' laskis,
purjehet Neptunus mukahaisilla tuulilla täytti
ynn' ohi lietselän kuohujen, autellen paoss', saatti.
Vaan jopa ruskoittaan rupes aava ja kannelta taivaan 25
Koitar kultainen rusovaunuistansa jo loisti,
tuulet kun tyyntyivät sekä tuulosen hiukkakin vaipui
aivan ja marmorityynellä pinnalla loiskivat airot.
Täälläpä Aeneas ulapalta jo aimosan lehdon
huomaa. Keskite tään Tiber juoksullaan tyvenellä 30
pyörtehineen nopeoineen, keltaishiekkojen kesken,
tunkeutuu merehen; monet äärellään sekä yllään
virran rannoillen, uran luo kotiunnehet linnut
ilmoa helskyttivät säveleilläns' ja lehdossa lentel.
Käskee kumppanejaan kulun muuttaa, käänteä keulan 35
maalle ja riemuiten lask virtaan kalvehikkaasen.
Suoppas, oi Erato, kuninkaista ja seikkojen vaiheist',
entisestäi Lation tilast', ennenkuin väki vieras
ausonilaisillen sai rantamillen esikerran,
kerron ja taistelujen ens' alkua mielehen johdan! 40
Neuvo'os, haltiatar, runojaa! Sodan julmasta kerron
taistosta kuin kuninkaistakin, joit viha vei veritöihin,
Tyrrhenain sotajoukosta, taistohonkin ruvenneesta
kaikesta Hesperiast'. Isompain asiain näen juonen;
suuremman alan työn. -- Kuninkaana jo rauhassa kau'an 45
hallitsi vanha Latinus linnans' ja maans' levohikkaat.
Faunon ja laurentolaisen immen Marikan me täänpä
kuulemme vanhemmiks. Isä Faunon olj Pikus. Se kertoo
sua isäksensä, Saturnus; sä oot suvun varhain alku.
Suomasta hän jumalain oli poikaa vailla ja miehen- 50
puolta, kun poikansa kuollunna olj elämäns' kevähässä.
Yksin vaan elelee kotonaan tytär aimossa linnass';
hälle kun miehelähän, avioon eht lähtemävuodet,
kosjoivat koko Ausoniast', isostai Latiosta
hänt' useat, kosioip' ihaninkin kaikista muista 55
Turnus, mainio es'isistään; kuninkaatarpa tuota
toivoi saadakseen vävykseen erittäin halukkaasti.
vaan kamaluuksilla sen epäjää jumalain monet aanat.
Seisoi laakeripuu ylevän palatsin pihamaalla,
lehvältään pyhä, arvostettu jo aikoja sitten, 60
minkä Latinus-taaton, kun alkoi linnoa laittaa
Feebollen sanotaan omanneen, sen löydettyänsä;
siitäpä johti hän myös nimen Laurento-maan asukkaille.
Latvahan tään mehiläisparv -- ihme on kertoa -- tullen
kirkkahan taivon tietä ja voimakkaast' tuhutellen, 65
tihjänä istuiksen sekä toistensa koipihin tarttuin
oksasta lehväkkääst' alaspäin parv äkkiä laskeis.
"Ulkoa päin urohon tulevaksi me näemme", nyt lausuu
tietäjä koht', "tuonpäiseltä suunnalta rientävät joukot
näihin tienoihin, ison linnan hallitsiaksi!" 70
Paits sitä kun sytyttään rupes soihdullaan pyhäll' uhrit,
jolloin juur isän luona Lavinia neitonen seisoi,
näyttävät -- kauheeta -- tään suortuvat ottavan tulta,
loistavatkin hamoset kokonaan sähisten palavilta,
säihkelevän kuninkaallisen tukkansa kuin jalon kruunun 75
kalleine kivineen: hän keltaisloistossa hohtain
huuruten räiskyilee kipenöit' yli kaikkea suojaa.
Ihmekkään näyn ennustavan kamaloit' otaksuillaan;
sillä he ennustavat osaltaan sekä arvolta saavan
kuuluksi tuon, mut kansaa uhkaavan sodan suuren. 80
Vaan kuningas aristettuna entehilt' arpomatempliin
läks isän Faunon, joss' salost' Albunean ylävästä
neuvoa hän kyselee, joss' suurin lehtojen lähde
pulppuilee pyhän veen sekä löyhkää varjossa huokuu.
Täält' Italon suku, täält' koko Eenotrilaisien maakin 85
ets epätiedossa neuvoa. Kun papitar tähän kantoi
lahjat ja uhrattuin karitsain levitettyjen taljain
päällä hän nukkui yön tyveness', odottain unelmoita:
ihmehen laillapa hän monet väikkyvät aavehet huomaa,
kuuleepi monet äänet ja nauttiipi jumaloitten 90
seuraa, Tuonelankin joellen alimmaiselle haastaa.
Täällä Latinuskin isä luotteit' etsien itse
nyt sata villaista karitsaa tavan jälkehen uhras;
näiden vuodillen kasatuille hän laskihe sitten
pitkälleen, kuin kuul äkistään lehikost' ylävästä: 95
"Ällös sie tytärtäs avioon latinaisehen kihlaa,
poikani, taikkapa turvai häihin aikomihinne;
muu'alta päin vävyt saapuvat, joiden heimo on vievä
tähtihin maineemme; näkevätpähän tään suvun lapset
hallitsevansa ja kiertyvän jalkojens' alla sen kaiken, 100
kumpaa kiertäess' Okeanoo min päivä on nähnyt!"
Näit' isä Faunon oraakkeli-arpoja, yön tyvenessä
saatuja neuvoja ei salannut sydämeensä Latinus,
vaan jo ne lennellen yli ausonilaisien linnain
laajalti kertoi maine, kun Laomedontien heimo 105
kiinnitti ruohoiseen rant'töyrähäsen aluksensa.
Aeneas ylipäällikköin kera, kaunis Julus
laskeuvat levollen ylevän puun oksien varjoon;
laittavat eineitään sekä ruoholle ruokien alle
laittelevat nisukyrsiä, -- heit' tähän Juppiter johti --, 110
viljasan pöytänsä sitte he täyttävät maan hedelmillä.
Syötyä ruokansa muun, kun käskevi heit' osunnainen
puutos jäystelemään elon jäännöksen vähäsenki,
kun käsin hampainkin nää tarttua rohkenivat nyt
uhrinleipihin eivätkä pöytänsä kyrsiä säästä: 115
"Hei! vain täydymmekös jatustaa myös pöydätki?" virkkaa
Julus suottaillen, -- tämän vainen. Se lausepa kuultu
ensinnä vaivoillen lopun tek; ens lausuvan suusta
sen isä huomas ja vaikeni Luomasta hämmästyneenä.
Kohtapa lausuu: "Terve, o maa, min sääsi mull' Luoja, 120
tervepä teillenkin Troan uskolliset Penaatimme!
Täss' koti, täss' isänmaamm' on! Sill' isä mulle Ankhises
näitä, -- nyt muistan, -- kohtalojen salauksina kertoi:
'Muonas syötyä kun pakottaa sua, poikani, nälkä,
tultuas oudoill' äärille, pöytiäkin kaluamaan, 125
niin kodin toivoa voit väsyneenä ja siellä sä muista
oitis ens' asuntos rakentaa ja ne muurilla kiertää!'
Tää olj se nälkä ja tää vihoviimeks ootteli meitä,
onnettomuuksillen lopun tehden.
Siksipä riemuiten juur auringon yletessä 130
tutkailkaamm', mikä maa tahi ketk' asukkaat ovat täällä,
miss' ovat linnatkin, satamast' eri suunnille lähtein.
Juppiterin pikarj olkohon tää! Rukouksilla taattoo
Ankhisest' anokaat sekä viiniä pöytihin tuokaat!"
Näinpä hän lausuttuaan, sitt' tammen lehvällä päänsä 135
kaunistaa sekä paikan Henkeä kuin jumalista
vanhinta Maata ja Nymfejä, outojakin tähän asti
virtoja myös anelee, Kointähtiä sitte ja Yötä.
Troijanki Juppiterii, frygilais-emoaan tämän jälkeen,
kumpaa vanhempaans' alimaasta ja taivosta pyytää. 140
Kolmasti selvään täss' isä kaikenvaltias korkeelt'
taivaalta jyrähdytti ja välkkyvän, hohtavan kultaa
jänkän, järkytetyn kädellään, yläkannella näytti.
Tuost' leviää heti pitkin Teukrojen joukkoja maine,
päivän joutunehen, jona nostavat aijotut muurit. 145
Kilpaan valmistavat aterjoita ja oivasta enteest'
määräävät iloten pikareita ja kruunuja viinin.
Juuri kun huominen olj valollaan Koi alkanut maita
kirkastaa jokapaikasta, -- kaupungin rajat, kansan
rannatki tutkivat; täss' on Numikon lähtehen silmä, 150
tää Tiberin kymi on; asukkaat tääll' urhot Latinot.
Poikapa Ankhisen valiten sata airutta kaikest'
kansasta, lähteä käsk kuninkaan yleviin varustuksiin,
saattamahan Pallaan levon tarjousmerkkejä tälle,
lahjoja viemään myös uroholle ja rauhoa pyytään. 155
Joutuvat käskyjäns' täyttämähän sekä askelin kiirein
lähtevät. Vaan matalall' ojall' itse hän muureja määrää,
maiseman perkailee sekä rannalla ens'-asunnoita,
leirin laatuhun, hän sakaroilla ja vallilla kiertää.
Vaan jo Latinoin tornien huippuja, päätettyään tien, 160
suojiakin näkevät sekä astuvat linnahan miehet.
Poikaset kaupungin edustalla ja kukkea nuoruus
harjottelei hevosilla ja tuhkassa vaunuja ohjaa;
jäykkiä jousia nuo virittää tahi norjia käellään
peitsiä paiskovat, nää kehottaa kisajuoksuhun, taistoon: 165
ennalta ratsastaen hevosella kun kertovi airut
hallitsiall' ikävanhalle vankkoja miehiä tulleen,
outoja vaattehiltaan. Tää suojihin kutsua käskee;
valtio-istuimell' its' istahtaapi hän sitten.
Suuri ja aimohikas, satapatsahinen hovi jylhä 170
olj mäell' linnan, -- laurentolaisen Pikon palatsi,
arvokas puistoistaan, pyhityksestä es'-isienki.
Täälläpä valtansa saada ja ensin vitsansa nostaa
hallitsiain oli määränä; tää hovinaan oli templi,
tääll' aterjain pyhät paikat; teurastettua oinaan, 175
tääll' isät istumahan yhä pitkiin pöytihin käivät.
Myöskin muinaisten isien rivittäin kuvat vanhat
ceederist' tääll' olivat, Italus isä ynnä Sabinus,
viinin kylväjä, jonk' kuvan all' oli koukero sirppi,
ukko Saturnus ja Januksen kaks'otsanen patsas, 180
seisoivat etehistössä muinaiset kuninkaatki,
jotk' isänmaataan puollustaess', sodass' surmansa saivat.
Paits sitä olj aseheit' templin ovipielillä paljon,
kiipperät kirvehet riippuivat sekä voitetut vaunut,
töyhtötkin kypäräin sekä porttein kookkahat teljet, 185
peitset ja kilvet, myös sodass' saadut laivojen keulat.
Auguri-valtikkaa piti istuen, lyhvähän mekkoon
verhounneena, vaan vasemmallaan kilpeä kantoi
orhien hiltijä Pikus; tuot' avioks halutessaan,
koskien kultasin lehvinehen sekä myrkyllä muuttain, 190
loiht' tikaks Circe ja tuon sulat kirjaili värikkäiksi.
Templissä täss' jumalain sekä es'isien lavitsalla
istuen Teukroja luokseen suojihin käski Latinus;
sitten näin sisähän tuleville hän tyynenä lausuu:
"Dardanidat sanokaat, -- mehän tunnemme niin kotimaanne 195
kuin suvunkin; siis tiettyinä tuletten ulapalta --:
mik' on asjanne? Tai mikä syy alukset, mikä puute
niin monien merien läpi vei teit' Ausoni-rantaan?
Tien erehdyksestäkös vai myrskyjen heittona tänne,
-- jot' usehin merimiehet kärsiä saa syvängöllä --, 200
virran rannoillen tulitten, satamaan pysähdyitte?
Älkäte peljätkö vierailuu Latioss' eli kansaa
kummastelko Saturnon, mi laitta ja kahlehitt' tyyn' on,
alttihist muinoisen jumalan pysyen elinlaissa.
Muistanpa vielä, -- vaikk' ajan vuoks jotenkin hämärästi --, 205
ukkojen Aurunkkomaan hokeneen, ett' tienoita tältä
syntynyt Dardanus olj Frygian varustuksill' ast' tullut
thraakialais-Samohon, jota nyt sanotaan Samothrakeks.
Täältäpä lähtenehen Korython, min Tyrrhenien maast'
taivaan tähtihikkään hovi kultanen istumellensa 210
ottaa; näin jumalain sekin kartutti alttarijoukkoo."
Lausunut olj; vaan Ilioneys puhett' tään täten vastaa:
"Oi kuningas, Faunon jalo taim', ei synkeä myrsky
saattanut turvaumaan meren heittona maihinne meitä,
eikäpä tähtönenkään tahi rannikko harhahan vienyt: 215
vaan tahallamme ja tarkottain tähän kaupunkihinne
läksimme maanpakolaisina vallasta, min näki muinoin
suurimmaksi Olympon huipulta nouseva päivä;
Juppiter on sukumm' alkuna; Juppiter Dardanon kansan
es'isä on; kuningas, tuo Juppiterin sukulainen, 220
Troijan Aeneas ovilles on laittanut meitä.
Mimmoinen kamalasta Mykenesta puhkesi myrsky
Troijan maan ylitsen, mill' onnella kumpikin puoli,
Euroopan sekä Aasian maanosa, törmäsi yhteen,
tietty on, vaikk' urannoill' erottais ketä keskellä neljän 225
vyöhykkeen värin päivän polttama autio vyöhyt.
Tuostapa tulvasta niin usean vaeltain meren kautta
etsimme suojaa pient' isänmaan jumalille ja rantaa
rauhaisaa sekä kaikkien omaa, vettä ja ilmaa. 230
Emmepä maallenne oo häpeäks' eik' heikkone teidän
main', ei semmoisen teon kunnia raukene koskaan
eik' Ausonit laskenehens' kadu Teukroja maahan.
Aeneaan kautt' onnen ma vannon ja myös käden vahvan,
koetetun niin levon aikana kuin sodass' ynn' asehissa, 235
ett' useat ovat kansat (meit' älä halveksi, joskin
ensinnä kannamme rauhan nauhoja, nöyrästi pyytäin!)
meit' ovat liittoonsa halunneet, anoneet monet kansat.
Vallallaan jumalain mut Luoma on maitanne meitä
käskenyt etsimähän. Täält' Dardanus syntynyt on, näet; 240
tänneppä vaativi, käskyillään pakottaapi Apollo
tyrrhenalais Tiberin, Numikon pyhän lähtehen luokse.
Pait sitä muinais-onnemme pieniä lahjoja sullen
hän lähettää, pelastaa min Troijan liekistä voitiin.
Tästäpä maljasta Ankhises isä alttarill' uhras; 245
tää Priamon puku olj, kun sääntöjä hän tavan jälkeen
kansoill' laati; hän suo pyhän kruunun ja valtikan ynnä
vaatteita, töit Ilion naisten."
Ilioneyn puhuessapa näitä, Latinus nyt katsoo
tuijottaa ajatellen ja istuu liikkumatonna, 250
katsetta kääntäen sinne ja tänn'. Ei purppura kaunis
hallitsiaan teho eik' teho valtikkakaan Priamon niin,
min vert' tyttärens' harkitsee avioita ja häitä,
min vert' arpaakin Faunon sydämessänsä miettii:
tässähän tarjotahan vävy tuo etähäisestä maasta 255
lähtenyt Salliman kautt', samanlaisella arvalla valtaan
kutsuttu; tään hoetaan suvun kunnoltaan eteväksi
koituvan, myös koko maankin ett' anastaisi se kerran.
Vihdoin näin iloten nimes: "Ennettä, aikomustamme
auttakohot jumalat! Mitä, Troijan mies, anot, suodaan; 260
lahjoja halveksi en. Ei johdattaissa Latinon
teilt' ole puuttuva maan lihavuus eik' aartehet Troijan!
Tulkohon Aeneas, jos meitä hän niin himaroitsee,
jos haluaa tutuks tulla ja kutsuttaa toveriksi,
tulkohon, älköönk' ystävän kasvoja hän varoelko! 265
Rauhamm' on tehty, kun vaan kuninkaan kätehen käten' yhtyi.
Nää kuninkaallenne vastaukseks takasin te nyt viekää!
On tytär mulla, jot' ei avioon oman maan asukkaalle
antaa suo isänmaan monet temppeli-arvat ja taivaan
ihmehet; ennustavat vävyn saavan maast' etähästä, 270
jäävänkin Latioon tähän; nää suvullaan ovat meidän
arvomme tähtihin vievät. Sen juuri ma vaativan Luoman
tuumailen sekä suon, jos mieleni oikean arvaa."
Näin nimes, sitt' orihit koko joukollen valikoi, joist'
uhkeina kolm'sataa tallissa korkeass' seisoi. 275
Kaikille Teukroillen heti käskevi sarjassa johtaa
purppurahan, koruloihin verhotut sukkelasääret.
Näidenpä rinnalla riippui kultaiset koristukset;
kullasta loistellen nuo kultaa keltasta järsi.
Aeneaallen poiss' olevall' luvataan parivaunut, 280
liekkiä huohottavat hevot, aetheri-heimosta siinneet,
noitten laatua, joit' isältään salahan oli Circe
loihtija vaihdokkaast' emäst' siitätellyt sekalaisiks.
Näinepä lahjoineen ja Latinon viestine ratsain
Aeneadat palajaa kopeoina ja rauhoa tuovat. 285
Vaan kas! taas palaten tuli Inakholaisesta Argost'
Juppiterin tyly puoliso, kulkien ilmojen teitä,
kun ilosen näki Aeneaan sekä Teukrojen laivat
seelt' etähältä, Sicilian saaren Pakhynosta saakka.
Suojia laitettavan näki, luotettavan jo nyt maahan, 290
laivatkin hylätyiks. Pysähtyi surun katkeran tuntein.
Päätänsä hän pudistellen näin sydämestänsä lausuu:
"Haa, vihattuu sukua'! Frygilaisten Sallimallemme
vastaist' onnea! Hukkuikos Sigeon ketoloilla,
sainko sen vankeuteen otetuks? Onk' syttyen Troija 295
miehiä kärventänyt edes? -- Siis tulen kuin sotajoukkoin
keskite löysivät tien. Kai tenhoni uupuen vihdoin
luopus' ja hylkäisin vihan ankaran kyllästyneenä?
Rohkeninhan isänmaast' ajetuita ma seurata suuttuin
kautt' ulapan, pakolaisia vainotakin ulapalla! 300
Tenhotta on maan, taivonki voimat Teukroja vastaan!
Mink' mua voivat Syrtit, Scylla ja laaja Kharybdis
auttaa? Pääsiväthän Tiberin haluttuun joen uumaan,
huoleti myrskystä kuin minustai! Lapithain tylyn voihan
kansan Mars hukuttaa; jumalain isä itsekin myönsi 305
muinaisen Kalydonan Dianan kostojen uhriks.
Syy Lapithain mikä tai Kalydonan olj kärsiä tuota?
Vaan minä Juppiterin jalo puoliso koettelematt' en
jättänyt oo niitäkään: mink' voin poloinen? Mihin kaikkeen
käännynki, vie yhä Dardano voiton! Ell'ei ole kyllin 310
tenhoni suur, niin noit' anon auks, mitä jäänyt on vielä:
jos en voi jumaloita ma voittaa, taivutan Tuonen.
Olkoon, ett'en ma voi Lation heit' estellä mailta,
Sallittu ett' on järkähtämättä Lavinian nainti,
vaan hidastuttaa, viivyttää nää seikat ma saatan; 315
vielähän kumpaisen kuninkaan voin vainota kansaa!
Täll' omiens' telotuksella yhtyköhön vävy appeen!
Teukrojen kuin Rutuloin veri huomen on lahjanas, impi,
kaasonas on sodan haltiatar! Ei vain tytär Cisseyn
raskaana tulisoihdusta synnyttänyt aviossaan 320
tulta; on toinen Paris sekä tuommoinen Venuksellai
poika ja taas kamalat tulet uudessakin Pergamossa."
Niin pian kuin nimes nää, hän julmana laskihe maahan;
kutsui Syöjättärein sisaren, surun tuovan Allekton
mantuhisest', umeast' asunnosta, joll' on sodat julmat, 325
vainot ja viekkaudet, tuhokkaat tihotyöt sydämellä!
Inhoo tuot' isä Pluto ja inhoavat Manalanki
siskot hirviötä: niin tihjähän muotoa muuttaa,
niin kamalat ovat kasvons' ja niin kähykyistä se kiehuu.
Tuotapa kiihoittaa sanoillaan, täten lausuen Juno: 330
"Teeppäs palvelus tää minullen, Yön tuottama tytti,
tää työ, että mun kunnia murtumatonna ja arvon'
järkkymätön ois eik' avioihin voisi Latinon
yhtyä Teukrot eik' asettuu Italoin rajallenkaan.
Voithan veljetkin yks'mieliset taistohon saattaa, 335
voit sytyttää vihaliekkeihin kodit, suojihin ruoskat
voit, Manalan tulet pistää; on tuhannet nimet sulla,
niin monet keinoski on vahingoittaa. Keksipä juoni,
rikko'os solmittu liitto ja kylväös sie sodan syitä;
nuoriso tahtokohon, halutkoon sotahan, ruvetkoonki!" 340
Siitäpä Syöjättären mujuloitaan täynnä Allekto
ens Latioon, Laurenton korkeahan tuli kansan
valtian linnahan ynnä Amatan tyynehen suojaan;
tuotapa puuhaavaa Teukroin tulon, Turnonki häitten
tähden tuskottivat useat naishuolet ja harmit. 345
Tummista hiuksistaan tähän haltiatar jopa kärmeen
heitti ja rinnan luo sisällen povehen tämän peitti,
että hän raivoten hirmullaan pelottais koko perheen.
Tuo pujahtain pukimen välihin sekä patjahan rinnan,
koskemataan vähintään matelee sekä hourivan pettää, 350
muuttaen myrkylliseks sydämen; kyy kaulassa muuttui
kultaiseks isoks renkaaksi tahi pitkäksi nauhaks,
kietoupi hivuksiins', jäsenilläkin liukkahast liikkuu.
Vaan kunis ens hivurutto se, tarttuen kyyn mujuloista,
tuntonsa turtuttaa sekä luillen tuo tulehduksen, 355
eikäpä henk' koko rinnassaan viel' syttynyt liekkiin,
leppeämmin nimes hän, valittain emojen tavan jälkeen
tyttären vuoksi ja myös frygilaisten häittenki tähden:
"Troijan maanpatollenko Lavinian suot avioksi,
oi isä? Eik' tytärtäs, eik' itseäs sull' ole sääli? 360
Etkö sä äitiäkään sääl, min ens tuulella jättää,
pois merellen paeten, tytön vieden, se vilpikäs herja?
Eik' Troan paimen näin Lakedaimonihin pujahtainnut,
Ledankin Helenan eik' Troijan linnahan vienyt?
Miss' omatuntosi on? Miss' entinen heimosi huoli, 365
Turnollekin sukulaisille niin monest annettu toive?
Maasta Latinoill' oudosta jos haetaan vävy, jos tuo
varm' on ja jos isän Faunon huolettavat sua käskyt:
kaikenpa maan, mikä on erällään erinäisenä meidän
vallasta, vierahaks katson; tuot' osottaa jumalamme. 370
Turnonki on, jos tutkitahan suvun ens perijuurta,
Inakhus, Akrisius isinään, sukuns' alku Mykene."
Turhaan tuhlattuaan nämät lausehet, kun hän Latinon
huomaa vastustavan, kokonaan sisälmyksihin hivuu
kärmehen myrkkysä rutto ja valtaa tään kokonansa: 375
silloinp' onnettomin kamaloitten raivojen alla
hulluna riehuu pitkin kaupunkia rajusasti.
Lentäen niinkuin hyrräkin koukkuisan kepin alla,
kun sitä kierryttävät pojat ympäri huonetta tyhjää,
innolla leikiten, suuressa kierross'; se hyrräten kiertyy 380
kiepoitettuna nauhalla: tuotapa pienosten joukko
ymmärtämätt' imehtii sekä hyrrän lentoa katsoo;
vauhtia läimäykset enentää: tuot' ei hitahammin
juosnunna hän läpi kaupungin sekä julmien kansain.
Vieläpä metsiinkin, nimittäin sitä taiaksi Bakkhon, 385
raskaampaan rikokseen ruveten sekä hullummaks tullen,
kiitää, tyttären siell' lehokkaihin vuorihin kätkee,
Teukroin ett' aviost' hänet estäs ja häät hidastuttais.
"Bakkhus ohoi!" -- hän kirkuen ansainneen tytön yksin
huutavi sun. Sun kunniakses hänen pehmeät thyrsot 390
ottavan, sull' tekevän kisajoukot ja hoitavan hiuksens,
kertovi maine; nyt raivon vimmoamat emot tempaa
mielissä yht'aikaa sama hulluus, lähteä ko'ista.
Hyljättyään kotins', ulkona häiläsivät hajahapsin.
Vaan muut kirkuillen ulinallansa täyttävät ilman; 395
turkiksiin puettuina he kiehkurasauvoja kantaat.
Itseppä keskessä hän kulettaa pikisoihtua riehuin,
laulaen tyttärelleen sekä Turnolle häärunoloita;
rauhattomin verikatsehin vilkkuillen äkist huutaa
kirkuen: "Voi, emot! Ketk' Lation vain naisia ootte: 400
säälii jos kenenkään sydän tuntehikas katalinta
vainen Amataa, jos emon oikeuden suru vaivaa:
päästäkäten tukan nauhat ja raivous-tanssihin käykäät!"
Näin läpi korpien kuin petojen lymypaikkojen kesken
Allekto kuninkaatarta Bakkhon vimmalla vaivaa. 405
Sitten kuin näki kyllin kiihyttäneen aluks raivon,
mullistaneensa Latinon aikehen kuin koko perheen:
oitis haltiatar häjy tummilla siivillä täältä
lähtee urhokkaan Rutulon varustuksihin, -- mitkä
akrisilais-Danaen sanotaan väelleen rakennelleen, -- 410
joutuhun leyhyttäin Eteläll'. Isät Ardeaks ennen
paikkaa kutsuivat: "Suur Ardea" on nimens' nytkin,
vaikka jo suuruus men'. Ylevissä sen suojissa Turnus
nautti jo parhaillaan sydän yön miel'tehtosta unta.
Päähänsä Allekto häjyt kasvot ja hirveän hahmon 415
riisti ja muuttihen tuost' ijäkkään akan muotohon; otsan
kurttuihin rumihin rypistäin, pani valkeat nauhat
harmaihin hapeniins; pään seppelsi sitt' olivilla;
Junon temppelin on papitar Kalybe olevinaan.
Näin nimeten näkyviin hän nuorelle miehelle astuu: 420
"Turnus, oisitko niin monet vaivat tuhlannut hukkaan?
Sietäsitkös Teukroin pakolaisten valtios kiertää?
Kieltävi sult' avion kuningas, sodan kautt' haetutkin
myötähiset: etämailt' haetaan Lation perillistä.
Mennös, pilkattu, torjumahan vast'mieliset vaarat, 425
pelmuta Tyrrhenin kansat, Latinoille lepo tuota!
Näitäpä sullen mun, makasit kun yön tyvenessä,
ilmoittaan its kaiken voipa Saturnia käski.
Siispä sä uljaasti sotahan väki valmista, taistoon
linnasta lähtemähän, frygilais-päämiehine polta 430
kaunistetut alukset, jotk' laskivat sorjahan virtaan!
Tään jalo taivahisten väki käsk. Kuningaski Latinus
jos epäjäis avios eik' huolisi käskyjä kuulla,
vihdoin huomatkoon, kokekoon Turnon asehissa!"
Nuoripa mies papitart' ivaten näin vuorohons alkoi 445
vastaamaan: "Tiberin urahan alusten tulemasta
ei, kuten sie otaksut, vihi kuuluvistan' ole jäänyt;
moisia hirmuja mull' älä syöttele; eip' ole meitä
unhottanut kuninkaallinen Juno.
Vaan sua vanhuuden höperyys, äkinnäis tapauskin 440
turhaan huolilla, oi emo, vaivaa; -- tää, kuningasten
aikoess' otteluhun, papitart' tekokauhuin peijaa.
Huolenas on jumalain kuvat, temppeliensäkin hoito;
vaan sodass' ottelevat urohot sodast', rauhasta säätkööt!"
Näistäpä lauseistaan vihan liekkihin leimaht Allekto. 445
Mut puhuvan, urohon jäsenet äkist ottavi hirmu;
silmänsä tyrmistyvät: niin Raivotar kyist' uhiseepi,
niin oli muotonsa hirmuinen. Tuo silmiä kiertäin
säihkyviä, hitahaista ja haastamahan yrittäivää
muuta, sen esti, kaks kärmettä kiskaltain nivuksistaan, 450
ruoskillaan sivahutti ja nää lisäs raivoavaisna:
"Oon se, jot' vanhuuden höperyys, jota heikkous myöskin
hallitsiain käetess' sotahan kamaluuksine peijaa.
Katsos näit'! -- Olen Raivottarein sisaruksien seuraa,
mie käsissäin sodat, surmanki kannan." 455
Miehyttä kohti hän näin nimeten tulen viskas ja oiti
mustan kiiltelevät sytykkeet kytevät sydämess' sen.
Hält' unen katkaisee iso hirmu ja luit', jäseneitä,
pitkin ruumistakin hikitulv' valelee. "Tamineeni!"
hurjana huutaa, näit' hakien sijaltaan, kamarista. 460
Riehuu taistelun kiihko ja turmiokas sodan hulluus,
varsinkin viha; aivan kuin risuvalkea, koska
suurella räiskeellä viriää vask'kattilan alla,
nestehet kun yli kuohuvat kiehuin, kun vesihöyry
kiehuilee sisässään sekä vaahtoilee yli reunain; 465
ei patahan sovi ves', mut mustana huuruvi ilmaan.
Rauhan rikkonehen Lation kuninkaan tykö lähtöön
nuoria urhojahan komentaa, varustautuen käskee
suojella Italiaa, rajalt' torjua pois vihamiehen;
vertahisen olevans' molempain, Teukroin ja Latinoin. 470
Kun oli lausunut nää, jumalill' lupauksia tehnyt,
toisiahan sotahan Rutulot jopa yllytti kilpaan.
Tuotapa viehättää jalon muotonsa ryhti ja nuoruus,
es'isät tuot' kuninkaat, tätä taas käsi kuulusa töistä.
Silloin kuin Turnus Rutuloit' uromielellä täyttää, 475
Allekto Teukroin luo stygilaisilla siivillä rientää,
uusine vehkeineen tähystäin tilan, miss' soma Julus
rannalla pyytämäss' olj satimilla ja joutsella riistaa.
Koirihin tääll' äkistään rajun raivon Kokytian neito
laittaa, koskettain otusvainulla kuonohon näiden 480
hirveä vainoamaan tulisesti; se ensinnä syynä
vaivoihin oli, tää sotahan väen kiihytti mielet.
Löytyipä jalonmuotoinen, isosarvinen hirvi;
temmattuaan emän nännistä, hirveä Tyrrheni-poikuus
syötti ja Tyrrheus isä, jonk' kuninkaan oli karja 485
hoidettavissa ja laajoill' laitumill' uskottu kainta.
Käskyjä tottelevaa sisar Silvia hellästi varsin
kaunisti, kierrellen tämän sarviin kiehkurat sorjat:
hänp' elukkaa suki myös vesin puhtahin huuhdeltuansa.
Tottunut tuo sivelyyn, emäntänsäkin pöydästä ruokaa 490
saamahan, metsissä kuljeks, vaan takasin palas yöksi
myöhään itsestään kodin tuttuihin veräjöihin.
Metsästäväisen Julon raivosat koiratpa tuota
vainosi harhoavaa, kun uimahan virtoa myöten
olj osunut sekä rannan ruoholla hellettä poisti. 495
Itsepä Askanius, haluten ylistyst' erityistä,
käyrällä joutsella nuoltansa tähtäs eikäpä käeltään
harhoavalt' apu haltian puuttunut, vaan suhahtain tuo
vinhasti tunkeusi läpi vatsan kuin sisälmysten.
Mut elokas satutettuna tuttuhun riens kotisuojaan, 500
huudellen navettoon tuli, joss' ometan verissänsä
täyttääpi valituksilla aivan kuin avun pyytäis.
Yhtenen lyötyähän käsiään ens Silvia sisko
kutsuu auttamahan sekä tuimia miehiä huutaa.
Hällen (sill' lymys tyynissä metsissä tuo häjy rutto) 505
äkkiä auks tulevat: tää kärvettyneen karahkan, mut
tuo aseheks toi raskaan pahkurarangan: min vainen
sai käsihin kukin, sen viha nuijaksi tek'. Väen kutsuin
Tyrrheus, tammea nalkkine kuin ajetuin parahillaan
neljäksi halkaisi, vihastuin kovin tempasi kirveen. 510
Vaan häjy haltiatar, lymystään vahinkoon sopivaksi
nähtyähän ajan, nous ometan katollen ylevälle;
harjalta tää hätämerkin suo sekä Tarttaron äänen
käyrällä torvellaan torahuttaa, jost' koko lehto
äkkiähän vavahtui sekä raikuivat salokorvet. 515
Kuulipa tuon Trivian järv kauas, kuulipa Narin
virtaki valkoinen rikinve'estä, Velinonki lähteet;
tuost' arastuin emot painoi rintahans' poikasiansa.
Silloin äänellen, min hirveä soi sotatorvi
merkiksi, rientävät temmattuaan aseheks kuka minki 520
joutuhun maanmiehet urokkaat; myös Troijanki miehet
Askanioll' avonaisesta leiristä lähtevät auksi.
Laitetahan sotarinnat. Eikäpä taistella enään
maan tapahan kovin nuijin ja kärvennetyin karahkoinkaan:
kaks'teräkirveellä sotivat sekä laajalti musta 525
seisoo miekkojen paljastettujen joukko ja aseet,
päivän paisteessa kajastain valon pilvihin, kiiltää:
niinkuin aalto kun ensin tuulella vaahtoell' alkaa,
vaan vähittäin meri yltyy, aaltoja ain' ylemmäksi
nostaa, pohjankin perukast' kunis pilvihin töytää. 530
Nuoren miehenpä tuoss' eturinnasta viuhuva nuoli,
-- Tyrrheon vanhimman pojan Almon --, jo kaatavi; sillä
kulkkuhun kiinn' osui surman nuoli ja ääntimen kosteen
tien tuo sulki ja hentosan vei elons' hurmehellansa;
ympärillään urojen monet ruumiit, vanha Galaesus 535
kaatui, rauhan kun vuoks välihin läks: mies mitä hurskain
tää oli, ausonilais maa-konnuiltaan mitä rikkain.
Lammas-kaatraa viis oli hällä ja viis oli laumaa
laitumillaan sekä myös sadall' aatralla kynnätti maata.
Näinpä kun taistellaan tasa-onnella kenttiä pitkin, 540
voimakas Syöjätär täytettyään lupauksen, kun taiston
sai veriseksi ja miestapot kuin myös tappelut alkuun
sai, Hesperian jätti ja taivaan ilmojen kautta
kulkien, Junolle voittajan ilkkuvall' äänellä lausuu:
"Näets' jopa aikahan sain rajun riidan tappelun kautta! 545
Koetappa taivuttaa sovintoon sekä liittoja laittaa,
Teukroja kasteltuain Ausonian hurmehen vuolla!
Vieläpä teen tämänkin, jos mulle on tahtosi tietty:
taisteluhun rajakaupungit kavaluudella saatan,
mieliä yllyttäin sodan turmiokkaan ikävällä, 550
ett' ylen ympäri rientävät auks; asehill' arot täytän."
Junopa virkki: "Jo lii'aksikin petost' on sekä kauhuu!
Saatuna on sodan syyt; käsikkäin asehill' otellaan jo.
Jop' asehet veristää veri, jotk' käsihins' osauntui.
Tämmöiset aviot sekä moiset viettäköhöt häät 555
kuuluisa Venuksen suku, its' kuningaski Latinus!
Ei sua sallinut oo ylä-ilmoissa vapahasti
liikkumahan isä tuo, joka suuren Olympomme johtaa.
Lähteös täältä! Ma, jos jotakin jäis työkseni vielä,
itse sen toimitan." Nää sanat hälle Saturnia lausui. 560
Tuopa nyt kärmeistä sähäväiset siipensä nostain
matkustaa Kokyton majahan, ylä-ilmasta lähtein.
On kesk' Italiass' sija, juurella tunturivuorten
kuuluisa, perin laajaltikin myös mainehelt' tuttu,
Amsankton noro; tihjöill' oksilla tuon joka suunnalt' 565
ahdistaa salon synkeä seinä ja keskellä pauhaa
paaterojen kurimuksissa, vääntehiss' ärjyvä koski.
Täältäpä näytetähän Manalan kamalan kidan reikä,
onkalo hirmuinen, joss' ammottaen syvä jurmu
Hornan ruttohiset avajaa kidat: Raivotar peittyi 570
ilkein voiminehen tähän, taivon ja maan kevennykseks.
Silläpä aikaa mut kuninkaatar Saturnia saapi
täydelleen sodan alkuun. Paimenten koko joukko
syöksevi kaupunkiin sotarinnasta, lyötyjä tuoden,
poikasen Almonen, verisenki Galaesuksen hahmon; 575
pyytävät hartaasti jumalain ja Latinonki turvaa.
Läsn' oli Turnus myös käräjöidessä; hän palon, murhan
kammoa kartuttaa: Troalaisia kutsutuks valtaan,
etsittävän frygilais-suvun häit', ajetuks pojes itsens'.
Joiden haltiokkaat emot Bakkholle tanssien metsät 580
tiettömät harhoavat (sull' ei nimi ollut Amatan
arvoton), nyt kokohon tulevat sekä pyytävät sotaa.
Raivohon hurmaunneet heti vaativat taistoa julmaa
kaikk' jumalain sekä Salliman ennusmerkkejä vasten.
Joukossa seisovat luon' asunnon kuninkaansa Latinon. 585
Hän epäjää kuni liikkumaton merikallio heitä;
aivan kuin merikallio, tullessa ankaran myrskyn,
ympärillään tuhanten kohaellessa kiivasten aaltoin,
kestävi pohjallaan: karit, vaahtosat louhetki turhaan
luonansa pauhaavat, revitäänk' kupehiltansa haura. 590
Vaan kun ei enähän hän voinunna hullua mieltä
voittaa, kun asiat kävivät kuten Junon olj tahto:
taivaasen, jumaloihinkin vetoen isä vahvaan,
ääntää: "Väistymme Luomalle! Meidät jo vie rajuilma!
Itsepä nää rikokset verin syntisin saatte te maksaa, 595
hurjat! Syytäs on, Turnus, tää! Saat hirveän koston:
kerranpa viel' lähestyt anomuksillas jumaloita!
Sill' olin saanunna rauhan ja täys menestys isänmaall' olj:
nyt edes kuollakkaan levoss' en saa!" Lausuttuaan näin
sulkeutui palatsiinsa ja asjoillen menons' antoi. 600
Hesperilais-Lation tapa olj, jota albanilaiset
linnat katsoivat pyhäks; tuotapa mahtavin Rooma
nyt pyhittää, kun, lähteäkseen sotahan, varustaikse,
josko se hankkeutuu sodan turmion Getojen maahan
siirtää, Hyrkaniaan ja Arabiahan tahi lähtee 605
Indiahan, Koin puolehen, tai sotalippuja saamaan
Parthien maalta. On kaks Sodan porttia (tää nimenään on),
-- nää ovat uskollen pyhät kammosta kauhean Martin:
näit' tuhat vaskista telkeä, rautaissulkua sulkee
lakkaamatt'; eik' vartia Janus portilta poistu. 610
Nuopas, kun isill' on sotahan totinen halu käydä,
vyöhön Gabinon, Kvirinuksen levättiin puettautuin,
itse konsuli vonkuvat portit auk' avajaapi;
taistohon kutsuu hän, jota kutsua nuoriso seuraa;
yhtenen vaskiset torvetki raikahuvat sulavasti. 615
Näinpähän Aeneaan urohille Latinoa sotaa
julkasemaan haluttiin sekä aukomahan sotaportit.
Taattopa koskea kielsi ja kääntyen pois pakeneepi
julmaa tointa ja kätkeytyy pimeään pakopaikkaan.
Taivolta liihottain jumalain kuninkaatarpa silloin 620
portteja töytäisi kädellään; saranoilta ne vääntäin,
näin sodan rautaiset jo Saturnia murtavi portit.
Riehuu Ausonia, tuo tyyni ja rauhakas ennen.
Jalkaisin sotahan osa aikoo, toinenpa telmii
korkeena pölyttäin ylevill' orihillansa; kaikki 625
pyytävät aseita. Silokilvet ja kiiltävät nuolet
voiteli ihralla yhdet, kun muut hihoi kirvestä sieraan:
hauskaa kuunnell' on torvien ääntä ja lippuja kantaa.
Viis hyvin vaurasta kaupunkii asekkaita nyt laittoi
aikahan määrättyyn: Tibur ylpeä, vahva Atina, 630
Ardea, Krustumeri sekä Antemnae torikaski.
Valmistetaan tukevat pääsuojat ja varvikkokimpun
punoovat pajuloist'; osa vaskesta haarniskat takoo,
säärystimet sileät tekevät vanuvast' hopeasta.
Vannahan täällä ja sirpin kunnia, tuoll' koko aatran 635
rakkaus poistui; liesillä karkasevat isäns' säilät.
Kuuluu toitaus nyt; jopa käy sodan merkki, parooli.
Tää kypärän majastaan hoputen haki, tuo ikenensä
korskuvat saatettuaan hevot, kilven ja kolmenki kerran
kullatun pantsarin otti ja taattavan säilänsä vyötti. 640
Aukaiskaat Helikon, jumalattaret, alkaen laulaa,
ket kuninkaat sotahan kävivät, kutakin kenen joukot
seurasivat ketoloit' tihittäin, mitä miehiä silloin
Italon kaunis maa vihannoi, kiils mist' asehista!
Sillä sen muistatten, jumalattaret, mainita voitte: 645
meillepä tunkeus tuskin mainehen himmeä haimi.
Ensin Mezentius, tuo jumalain ylenkatsoja julma,
joukkonsa valmistain, käi Tyrrhenon rannalla taistoon.
Vieressä poikansa olj Lausus, jota ei ihanampi
ollunna kenkään, paits Laurentosta muotoa Turnon. 650
Lausus, tuo hepojen masennuttaja kuin petojenkin
pyydysmies, Agyllinan linnasta saatua turhaan
toi tuhat miest': ois tään pitänyt paremman isän saada
käskyjä kuulla, -- Mezentius ett'ei ois isäns' ollut.
Voittosin sitt' orihin sekä kiehkuraltaan komeoine 655
vaunuineen kedoll' ylvästää Herakles-uron poika,
kaunis Aventinus, suku-merkkinä kilvellä mill' on
käärmeitä satakunta ja käärmetten kiertämä Hydra;
auringon valohon papitar hänet synnytti Rhea
vuoren Aventinon salomaiss' salavuoteudestaan, 660
-- nainen, mi yhdistyi jumalaan, kun Laurento-seutuun,
surmattuaan Geryon, tirynthinen voittaja saapui,
kun pes Iberian härkiä tyrrhenolaisessa vuossa.
Nää sotahan varustautuvat peitsin ja hirvein keihäin;
pyörein taistelevat tikarein ja Sabellien piikkein. 665
Jalkasin itse, ja kääreytyin ison leijonan taljaan,
hirveän pörhöisen pani valkois-hampahinensa
yllehen kallon ja näin kuninkaan hovihin esiyntyi
julmana harteilleen Herakleen pääll' ottaen viitan.
Sitten veljestä kaksi Tiburtus'en linnasta läksi, 670
-- linnasta veljen Tiburtuksen mukahan nimetystä --
Katillus sekä tuima Koras, sukuns joill' oli Argost';
marssivat nää esimmäisinä tihjöjen keihojen keskeen,
pilvestä syntynehet kuni huipulta korkean vuoren
laskeuvat kaks Kentaurii, Homolen sekä Othryn 675
jääkkähän jättäen joutuun: suo samovaisille tilaa
aarniometsä ja ryskyillen salon virvikkö väistyy.
Eikäpä Praenesten rakennuttaja puuttunut siellä,
-- mink' kuninkaan sienneeksi Vulkanosta laumojen keskeen,
liedestä löydetykskin ain' uskonut on joka aika, -- 680
Caekulus. Seuraa tuot' talonpoikien aimosa parvi:
jotk' ylevää Prenesteä miehet ja Junon Gabioin
kennäsmaita ja jäist' Anienea kuin purokkaita
Hernikko-louhia viljelevät, isä joit', Amasenus,
sie elätät ja Anagnia runsas. Kaikilla heill' ei 685
helskynehet asehet, sotavaunut ja kilvet, mut usein
lennättää sinilyijystä kuulaa; peits-pariansa
muu osa käyttääpi; kypärät kelt'taljasta sutten
suojana pään heill' olj; jalastaan vasemmasta mut paljaat
jäi jälet, toista kun vain kovanahkanen kurpponen peitti. 690
Messapuskin, hepojen masennuttaja, poika Neptunon,
jot'ei kenkänä voi kukistaa tulin taikkapa miekoin,
aikojahan levokkaan väen kuin sodan unhottaneetkin
joukot kutsuu äkkiähän sotahan, esill' ottain
miekkansa. Nuo on Fescennien joukkoja, Aekvot, Faliskot, 695
näill' kotinaan on Sorakten linnat, Flavinion kentät,
lampi ja kukkulakin Ciminin sekä lehdot Kapenon.
Astuivat tahilleen sekä laulelivat kuninkaastaan,
aivan kuin säepilvissä joskus joutsenet valkeet,
laitumeltaan palatess' sulosointusin joikuvat äänin 700
pitkistä kauloistaan: heläjää joki, helkkyvät kauas
Aasian järvetkin.
Eikäpä luullunna ois vask'paitoja niin ison joukon
voitavan yhtehen saada, mut taivaan lintujen pilven
pyrkivän riekuillen meren seljältä rantojen suojaan. 705
Katso, Sabinojenkin ikivanhasta heimosta Klausus
johtaa parvea suurt', tuo itsekin parvensa moinen,
josta nyt Klaudialais-suku on Latioon levennynnä
korttelineen, kun Sabinoillen osa Roomasta suotiin.
Siin' oli myös Amiternojen ruoti ja vanhat Kvintit, 710
öljyä tuovan Muttiskan ja Ereton koko joukko:
jotka Nomenton linnaa, ruusuis-maita Velinon,
hirveän Tetrikon töyrästä taikkapa vuorta Severon,
Kasperiaa, Foruloo tai vuota Himellan mi hoitaat;
myös Fabarin, Tiberinkin juojat ja joitapa jäinen 715
Nursia laitti, Hortinan luokat ja kansat Latinon,
mitk' erottaa vedellään paha-onninen Allia-virta: