tahdost' taivahisten menehtyi, suur Ilio kaatui,
kunpahan Neptunon koko Troija jo nyt savus maassa:
maanpakohon hakemaan muult' tahkolta auttoa maata
luottehet meit' jumalain kehottaa; mepä siis rakennamme 5
laivoja Antandron sekä Idanvuorien luona,
tuumaillen, mihin kohtalo veis, mihin voisimme jäädä;
miehiä haalimme ens kokohon. Heti kun kevät alkoi,
niin rakas taattoni purjehtimaan käsk onnemme huostaan,
niin isänmaani ma rannat ja valkamat itkien heitän, 10
nurmetki, joill' oli Troija. Maanpakolaisna merelle
kumppanien, pojan, suurtenkin jumalain kera lähden.
Mars'illen pyhä maa asutaan avaroin' aroinensa,
-- Thrakein maa, jota ankara hallitsi ennen Lykurgo,
Troijan muinoinen kest'paikka ja ystävä-kansa 15
onnemme kestäissä. Tänn' ehdittyäin, lahenpohjaan
muureja pystöitän ens Salliman tahtoa vasten,
Aeneadaiks -- nimestäin nimen johtain -- niitä ma kutsun.
Uhrasin Dionelais-emollen sekä muill' jumaloille,
suojelijoin' alettuin yritysten; myös ylimmälle 20
taivahisten kuninkaallen rannalla kiiltävän härjän
teurastin. Oli vieressä kumpu, min huipulla kasvoi
kornellipensas ynn' oka-oksilta synkeä myrtti.
Tuot' lähenin, kokien viherän vesan riuhtoa maasta,
että mä peittäisin lehekkäisillä oksilla uhrit, 25
kun minä näen kamalan sekä oudon kertoa ihmeen.
Sillä kas! puusta, min ensin ma, juuret saatua poikki,
riuhtasin maasta, nyt tiukkuvat mustahkot veritilkat,
tahraten visvalla maata. Mun silloin kylmävä kauhu
voivuttaa jäsenet, veren' jäiseks hirmusta hyytyy. 30
Taasenpa nyhkäistä koen toisen notkean varren,
kosk' ihan tarkalleen salasyitä ma tutkia tahdon:
kuoresta toisenkin taas vuotaa hirveä visva.
Varsin hurmaillen, maan Nymfejä pyytämähän käyn,
kuin isä Marsia, jonk' ovat suojassa Getojen nurmet, 35
että he merkkejä onneksi sois, pahat entehet poistain.
Mutta kun suuremmalla ma innolla kolmannen rungon
kimppuhun käyn, kun ponnistan kohen hiekkoa polvin
-- vaijennenk' vai kerronko --, kummun pohjasta kuuluu
huokaus voivottavainen ja nää sanat korvihin ehtii: 40
"Kurjoa, Aeneas, miks raastat? Jo kuollutta säästä,
hurskaita käsiäs älä tahraa! Ei mua Troija
oudoksi kantanut sull' eik' oksasta vaan veri tiuku.
Karttaos julmia mait', oi ahnein rantoja karta!
Mie Polydorus oon. Mun keihojen rautanen tuisku 45
haavotetun tähän peitti ja peitsien metsäksi kasvoi."
Silloinkos epätietosa pelko mun mieleni valtaa;
säikyn ja pystyhyn käy hivukset, käy ääneni kurkkuun.
Täänp' Polydoron suurine kullat joukkonens' ennen
onneton olj salahan Priamus Thrakein kuninkaalle 50
antanut hoidettavaks, epäellessä voitosta Troijan,
kun näki kaupungin joka suunnalta piiritetyksi.
Tuopa, kun Dardanien väki murtui, onnemme väistyi,
puolustain Agamemnonin asjaa, voitonki puolta,
hyljäten oikeuden kokonaan, Polydorus'en murhaa, 55
tään varat ryöstää. Oi, kirottuu rahan ahnehtimista,
kuink' inehmoin sydänt' et sinä vimmoa vainen! Kun pelko
luistani taukos, mie valituill' ylimyksille kansan,
varsinkin isäll' ihmehet kerron ja neuvoa pyydän.
Kaikill' on sama mieli nyt, hyljätä maan rikoksikkaan, 60
saastutetun kest'paikan ja laivoill' lähteä matkaan.
Maanpanijaiset siis Polydorolle laitamme oitis:
haudankummuksi maata me luomme; jo seisovat Tuonen
alttarit, synkkinä mustista nauhoista, kyparissost';
itkevät naisetkin hajottaa hivuksens' tavan jälkeen. 65
Kaadamme vaahtoavist' pikareistamme lämmintä maitoo,
kuin myös uhrinkin verimaljat; hautahan hengen
kätkemme, vihdoin "jäähyväst'!" korkeall' äänellä heittäin.
Vaan kun jo saatimme luottoa aavaan, kun merenselkä
tuulilta tyyn' on, lounakin hiljanen kun ulapalle 70
kutsuu, työkkäävät toverit vesill' laivoja, täyttäin
rannan. Lähdemme siis satamasta ja maat sekä linnat
taantuvat. Viljellään pyhä tienoo keskellä merta,
mielusa niin Neptunolle kuin emollen Nereidein,
jonk' ajelehtivan pitkin rantoja ennen Apollo 75
kiinnitti vuorikkaan Gyaron ja Mykonus'en keskeen
vankaks viljelymaaks sekä tuulten halveksijaksi.
Tänne ma saan, väsyneit' tää tyynimpään satamaansa
kätkee. Katselemaan heti lähdemm' Apollonin linnaa.
Tääll' Anius, asukkain kuningas ja Apollonin pappi, 80
jonk' ohimoo koristaa pyhä laakeriseppel ja nauhat
yhtyvi meihin ja Ankhisen ijäkkään toverikseen
tuntee. Kättä me lyömme ja suojihin kestihin lähtään.
Näin anon sitt' ikitemplissä kalliollen raketussa:
"Thymberilainen, suo koti meille ja suo väsyneille 85
muurit, heimon ja kestävän linnan! Suojele uutta
Pergamoa, joka Kreikalta jäi sekä julmalt' Akhilleelt'!
Ken meit' ohjaa? Tai mihin meit' asumaan sinä käsket?
Suoppas entehes, oi isä, meille ja mieltämme neuvo!"
Tuskin nää nimesin, värisseen ovipielet kun näytti 90
äkkiä, haltian laakeripuu vavisseen, koko vuorkin
liikkuvan, kun pyhästön, auk' auveten, vonkuvan kuultiin.
Nöyrinä vaivumme maahan ja nää sanat saamme nyt kuulla:
"Ankarat Dardanidat, joka maa on ensinnä teitä
kantanut es'isien suvun alkaiss', s'ottavi teidät 95
taas hedelmällisnä vastaan. Tää hakekaat emo vanha!
Täälläpä Aeneaan suku hallitsee yli kaikkein
maiden ja lasten lapset ja vielä jot' syntyvät näistä!"
Febus näin, -- mut silloinkos ilonen häly syntyy;
missä se linnamme ois, sitä tahtoivat tieteä kaikki, 100
-- Febus harhoavii mihin kutsus ja kääntyä käskis.
Taattoni kaimoellen ikivanhoja nyt tarinoita
lausuu: "Kuulkaatten ylimykset ja toivomme nähkäät!
Juppiterin iso Kreetan saari on keskellä merta,
joss' on Idan vuori ja meidän kansamme kehto: 105
aimoa linnoa on sata täällä ja valtiot uhkeet;
täältäpä taattomme kuulu, jos oikein kuultuja muistan,
Teuker ensin on tullut Rhetealaisehen rantaan,
paikkaa vallalleen hakiess'. Ei Ilio viel' eik'
seisnehet Pergamon linnat, vaan alangoll' asuntons olj. 110
Täält' Cybeleen mäen suosija äit', Korybantien helskyt,
idealainen lehto ja täält' alun sai salapalve;
tääll' jumalattaren vaunuin valjahin leijonat käivät.
Joutuhun lähkäme siis, jumalat johon käskevät meitä,
tuulet viihdyttäkäämme ja menkäme Gnosian maahan! 115
Eipä se kaukana oo, -- jos Zeys vain auttavi meitä,
kolmas päivä jo laivamme Gnosian rantahan saattaa."
Näin nimes; alttarillen sitt' uhras oikeat uhrit,
härjän Neptunolle ja sullekin, kaunis Apollo,
myrskylle mustan vuonan ja myötäistuulille valkeen. 120
Idomeneyn urohon kotimaastaan pois ajetun jo
lähtenehen huhu mainits ja Kreetan maat hylänneen sen,
pois eronneen vihamiehen ja tyhjinä seisovan suojain.
Heitämme Ortygian satamat nyt aavalle kiitäin,
Naxon viinikkäät mäet kuin viheränkin Donusan, 125
Olearon ja Paron lumivalkean, myös hajanaiset
Cykladat sivuamm', ihanat rikassaariset salmet.
Kilvassa nouseepi merimiehien riemukas huuto:
Kreetaan pyrkimähän kehottaa toverit isien luo.
Kulkeissammepa auttoi kiihtyvä myötänen tuuli, 130
kunnes Kuretoin ikivanhaan saavumme rantaan.
Kaihotun kaupungin varustuksia laittoa annan,
Pergamoks sen nimitän sekä, kansan tuost' ilotessa,
liettään lempimähän kehotan, tekemään jaloks linnan.
Jop' oli veittyinä peräkeulat kuivahan rantaan, 135
huolena nuortenkin oli uudismaat, aviot, jo
annoin tontit ja lait, kun äkkiä jäytävä rutto
taivahan turmioseudusta saa, hivuvuoden mi tuopi,
turmiokkaan, niin puihin ja viljaan kuin jäseniinkin.
Yks osa mieluisan elons' heitti, kun muut potilaina 140
riutuivat; typi tyhjäks peltomme poutakin poltti;
ruohot helvistyi, elon näivettynyt epäs vilja.
Purjehtimaan isä taas meren toiselle puolelle neuvoo,
Febon oraakkelin neuvotteluun sekä selkoa saamaan,
min lopun seikoillen polosille hän soisi ja mistä 145
vaivoillemm' avun etsimähän, mihin kääntyä käskis.
Yö oli; jop' uni kaikk' elohikkaat valtasi mailla,
kun frygilaiset Penaatit, nuo jumalain pyhät patsaat,
joit' olin kaupungin palon keskestä kanssani vienyt
Troijasta, näyttivät seisovan nukkuvan silmien eessä, 150
mun unissain ihan selkeinä kumotuksesta, jolla
tehtyjen akkunusten läpi täyskuu kirkasti niitä;
sitten näin puhutellen he poistavat huoleni synkän:
"Sen, mink' Ortygiaan samonneelle sull' laususi Febus,
senpä hän täällä jo lausuu, meitä sun luoksesi laittain. 155
Dardanian palon jälkeen seuraamme aseheitas,
jotka jo laivoissas samosimm' meren myrskysän poikki;
lapsesi vastaiset mepä tähteihin ylennämme,
linnallekin ison vallan me suomme. Sä suurille suuret
valmista muurit, säikkymätäs paon vaivoa suurta! 160
Lähteös täältä; sill' ei sua käskenyt Delon Apollo
näillen rannoill' eik' koko Kreetaan jäämähän. Löytyy
tienoo, -- Hesperiaks sitä kutsuvat Helleniläiset, --
muinaismaa, asehistakin kuulu ja maan lihavuudest':
Eenotrit ovat sen asukkaat; sitä Italiaksi 165
kutsuvan mainitahan väen, päällikköns' nimen jälkeen.
Nää asunnot omiamm' ovat; täälläpä Dardanus syntyi,
taattokin Iasius, joist' alkunsa kansamm' on saanut.
Nouse ja kerto'os nää ijäkkääll' isälles tosilauseet:
hän hakekoon Korython sekä Ausonilaisien maita, 170
Diktealais-ketoloita kosk' kieltää Juppiter sulta!"
Näist' jumalain näkylöistä ja lauseist' oudoksuneena
(unt' ei ollunna tuo, mut selvään kasvoni eessä
näytin tuntevan luonani nauhaset, hiukset ja kasvot;
siksipä mun koko ruumis kostui kylmästä hiestä;) 175
vuoteelta kavahdan sekä nostan taivahasen päin
mun käsivarteni, kun rukoellen puhtahat uhrit
liesillä uhraan. Uhrin tehtyä riemuten annan
tiedon Ankhisalle ja asjan tarkkahan kerron.
Kahdakkaiseksi hän suvun myönsi ja myös epävarmaks 180
kannan ja seikkojen vanhuuden vuoks erhettyneensä.
Sitte hän lausuu: "Näistäpä vaiheist' ennusti mulle,
Ilion kohtalot kestänyt poikani, vainen Kassandra.
Tään suvullemme nyt muistelen säädyksi ennustaneensa,
Hesperiaa usehin nimenneen sekä Italon valtaa. 185
Vaan maill' Italian ken Teukrojen saapuvan oisi
uskonut? Tai ketä liikutti silloin loitsut Kassandran?
Kuulkame Feboa, rankaistuin' hakien paremmuutta!"
Lausui näin; mepä kaikk' iloten sanojaan hyväksymme.
Hyljäten paikan tään, me nyt sinnekin heitämme jotkut; 190
lähdemme purjehtimaan vaeltain aluksill' ulapalla.
Mutta jo kun merell' aavall' olj laivat eivätkä mitkään
maat enähän näkyneet, vaan ainoastaan meri, taivas,
silloinp' päämm' yli nousee synkeä pilvi ja, tuoden
myrskyn ja yön, pimentoon kamalimpahan peittävi aallot. 195
Kohtapa kuohuttaa vihurit meren, julmia nostain
laineita; hajalleenpa me heitellään ulapalla.
Pilvet peittävät päivän ja taivahan kostea kätkee
yö sekä välkkyen pilviä viiltelevät ukonnuolet.
Eksymme tieltä ja synkässä myrskyssä harhaelemme. 200
Nyt Palinuruskin erottaa epäs voivansa päivää
taivahan yössä ja kiels meren keskellä muistavans' suuntaa.
Päivää kolme me yön pimeäss' siten harhaelemme
aavalla tietämätönnä ja tähditä yhtä mont' yötä,
päivänä neljäntenäp' etähällä kun nousevan vihdoin 205
näemme me kaukana maan sekä vuoret ja tupruvan sauhun.
Purjeet lasketahan; käsin airohin käymme ja miehet
soutavat ponnistain sekä kuohuttavat sinimerta.
Myrskystä varjeltuneen Strafadein mun rannatpa ensin
korjaavat. Strofadeiks nimitellään Kreikassa suuren 210
Joonian saaristoo, joss' ompi nyt julma Celaeno,
muutkin Harpyijat asumassa, kun Fineon huone
suljettiin ja he täytyi hyljätä entiset pöydät.
Ilkeämpää noit' ei ole hirmua, eik' ole noussut
ruttoa julmempaa stygilaisvuost' eik' jumalainkaan 215
vastusta. Linnuill' olj kavon kasvot ja saastasa sangen
vatsan jälk, kädet koukkuiset sekä kalveat aina
näljästä kasvot.
Vaan kun saavuimme satamaan, tääll' oiti me näemme
siellä ja tääll' aholoilla nyt härkäin pulskeat laumat, 220
vuohiakin sekä karjan vahditta laidunta käyvän.
Hyökkäämme vasamin, jumalat sekä Juppiterinkin
kutsuen saaliimme osanottoon. Sittepä lahden
rantahan laitamme pöydät ja kelposan atrian syömme,
äkkiä kun Harpyijat vinhasti vuorilta lentäin 225
rientävät suurella pauhulla siivillään suhisuttain:
eineen saastuttavat, soasten ruvennallansa kaikki;
julmaa haisua paits oli äänensä ilkeä myöskin.
Vuononpa taas perukassa me ontelon kallion alla
puiden siimekseen pimeään sekä suojahan pöydät 230
laitamme, valkean alttarillen asetamme, kun taivaan
kaikilta suunnilta taas salaiseen pakopaikkahan kiitää
joukko se kirkuillen sekä saalihisen kävi kynsin,
turmellen einettä suin. Sen vuoks sodan käymisehen ja
taistoon turmiokkaan suvun kanssa ma kumppanit käsken. 235
Niinkuin käskin, niin tekevät; siks kätköhön ruohoon
pannahan miekat ja piilohon kilvet peitetähän. Niin
kohta kun Harpyijain jymy kuuluu mutkasta rantaa
pitkin, oiti Misenus kallion huipulta antoi
torvella merkin. Syöks sotahan heti kumppanit outoon, 240
miekalla haavoittaa meren ilkiölintuja pyytäin.
Eivätpä untuvihin saa vammaa eivätkä selkään
haavoa, vaan nopeaan paeta suhahtaat ale tähtein,
jättäen puol'kalutun aterjan sekä ilkeät jälkens'.
Istahtain kivilouhellen vain yksin Celaeno 245
ennustaen tuhoamme nyt nää sanat rinnasta raakkui:
"Vieläkö härkäin surmast' ja teurastuksesta hiehoin
nyt sotahan yritätten, Teukrot, vai sotahan viel?
Vai kotimaastaan pois ajasitte te syyttä Harpyijat?
Kuulkaat siis sekä nää minun lausehet mielehen pankaat, 250
joit' isä kaikenvaltias Febolle, Febos Apollo
ilmotti mullen, nuo minä suurin Raivottarista
julkaisen teill'! Italiaan pyritten, johon myötäis-
tuulten auttaess' saavutte, pääsetten satamaankin;
ette mut linnaanne varustuksilla vahvista ennen, 255
ennenkun kauhea nälkä ja teurastuksenne vääryys
teidät pöytiäkin saa jyrsimähän ikeninne."
Äänsi ja lentämähän lehahtain hän metsihin poistui.
Siiloinkos toverein veri äkkiä jäiseksi hyytyy --
kauhusta mielemme lannistuu eik' taistelull' enään, 260
vaan rukoellen, uhraten käskevät etsiä rauhaa,
lie jumalattaret nuo tahi julmat, saastaset linnut;
siis isä Ankhises, levitettyähän kädet, pyytää
voimia tenhokkait' avukseen luvaten hyvät uhrit:
"Haltiat poistootten uhat, moisen turmion estäin, 265
hurskaita tuetkaat tyveneinä!" Käskevi touvin
rannalta irroittaa sekä päästää hankkilusnuorat.
Purjehet lounaallen levitellään; kuljemme aaltoin
vaahdossa sinn', osottaa mihin tien perämies sekä tuuli.
Jop' meren keskellä on näkyviss' salorunsas Zakynthos, 270
Dulikios ja Samos sekä Neriton korkeat töyräät;
kartamme lthakon riuttoja ynnä Laertesen valtaa,
maan kiroten, joka kerran kasvatti julman Odysseyn;
Leukaten vuorenkin heti talmaset kukkulat nähdään,
myös merimiehien kammoma temppeli. Saavumme tänne; 275
laskemme kaupungin vähäisen luo uuvuttuamme;
ankkuri keulasta lasketahan, perä kääntyvi rantaan.
Vihdoin päästyä siis ikävöittyyn maahan me käymme
Juppiterin pyhästöön, joss' alttarill' uhreja poltamm':
Aktion rannalla vietämme Troijan leikkejä. Kiiltäin 280
öljystä, kilpoavat toverit, otellen kuni ennen
paljasna. Niin monen Argivo-kaupungin ilahuttaa
välttänehen, pakohon vihollisten keskite päästen.
Vuotuis-kiertonsa taas sill'aikaa aurinko täyttää,
talvenki pohjoinen uhotuuli jo kuohutti aallot. 285
Kiipperän vaskisen kilven, kuulu Abas jota kantoi,
uksen pielehen mie panen, täst' täten värsyllä kertoin:
"Aeneas asehet nää Kreikalta voittanehelta!"
Sitten valkamast' lähteä käsken ja istua teljoon.
Kilpahan kumppanit aaltoja lyövät ja laskevat merta. 290
Kohtapa Faiakilais-varustusten peittyvät huiput;
Epiron rantoja kiertäen, saavumme Khaonilaiseen
valkamahan sekä astumme korkean Buthrotin linnaan.
Täältäpä kummallisin asiain huhu korvamme kohtaa,
ett' muka hallitsis' Priamon poik' Argivo-linnaa, 295
vallanneen Helenon Pyrrhon avion sekä vallan, --
maalaisens' kera Andromakhen avioon ruvenneeksi.
Hämmästyin sekä ihmehen lailla mun rintani syttyi
innosta miest' tavata sekä moisia seikkoja kuulla.
Lähtein laiturilt' astumahan, jätän rannat ja laivat. 300
Andromakhe suruissaan juur' vuotuis-uhrit ja lahjat
Hektorin tuhkallen lehoss' uhras kaupungin luona
jäljennös-Simoïsjoen rannalla, haamuja kutsuin
kummulle, turpehist' jonk' viherist' oli laittanut muistoks,
alttariloita kaks vihkittyään syyks kyynelillensä. 305
Vaan kun mun tulevan näki dardanolais-asehissa,
hämmästyi sekä suurista ihmeist' äimistyneenä,
jähmettyi imehtiissä ja lämmin luistansa poistui;
vaipu' ja tuskin saa sanoneeks nää kotvasen jälkeen:
"Sunko se muotosi on, jumalattaren poika? Sä itsek' 310
tosjahan liet? Elätkös? Tahi jos suloinen elo poistui,
missä on Hektor?" Virkki ja, kyynelten vuotaess', itkuin
täyttääpi koko seudun. Tuskinpa murhehtivalle
vastata voin sekä lausehist' oudoist' ällistyneenä
änkytän: "Viel' elän, viel' elämää ylen kurjoa vietän! 315
Pois epätietosi heitä; sä nyt näet erhettymättäs!
Voi mikä kohtalo sun niin suuren puolison lesken
kohtasi? Tai mikä sull' osui kyllin arvosa onni?
Hektorin Andromakhe, Pyrrhonko sä vaimona viihdyt?"
Luoden kasvonsa maahan hän murtunehin nimes äänin: 320
"Oi Priamon sua impeä, toisia onnellisempaa,
jonk' vihamiehen haudalla Troijan aimojen muurein
all' oli käsketty kuolla, et nähnyt arpoa mitään,
voittajan herrankaan et vuodetta tarvinnut peittää!
Kun koti poltettiin, vedellyt usean meren kautta 325
nyt Akhilleen sikiön kopeutta ja nuort' isomieltä
kärsiä täydymme orjuudessa; se pyytäen sitte
Ledan Hermioneeta ja Spartalais-avioita,
palvelialleen mun Helenollen piiaksi antoi.
Mut tämän ryöstetyn puolison tähden kiivastuneena 330
suuressa lemmessään, pahan työn vuoks, raivoss' Orestes
kohtaa, huolettoman, koti-alttarin luona ja murhaa.
Pyrrhon kuoltua myös osa annettiin Helenolle
vallasta; tää kedot Khaonilaisiksi kutsu ja kaiken
Khaonin maaks nimes Troijan Khaonin jälkeen; 335
harjulle Pergamon tään sekä Ilion linnan hän laittoi.
Mitkäs tuulet ja kohtalot ohjasivat sinun matkas?
Tai mikä haltia toi sinut rantaamm' aavistamattas?
Miss' on poikasi? Henkiikös elon ilmoa vielä?
Jonka jo Troijassa sull' -- --. 340
Syvään maar kadonneen emon kaiho nyt poikasta vaivaa?
Kuntohon muinoiseen sekä miehen mielehen tuota
kaiketi innostaa isäns' Aeneas, enons' Hektor!"
Näitäpä hän nimes itkein; kauan itkien turhaan
vaikerehtaa valittain, Priamon vesa linnasta kunnes 345
nyt Helenus uroskin useain toverein kera saapui;
hänkin tuntevi meidät ja riemulla suojihins' saattaa,
kyyneltä vuodattaen pakinoidessaan useasti.
Astun ja Troijan pienoisen, ison Pergamon kaavaan,
linnan löydän ja kuivuvan virran, jonka he Xanthoks 350
kutsuvat, Skaijalaisenki portin pieltä ma halaan.
Teukrot täss' sukukaupungin toveruuttapa nautti;
pylvähistöss' yleväss' kuningas heit' ottavi vastaan.
Nää hovin keskessä maljoja Bakkholle uhrasivat ja,
ruokien kullan vallassa hohtaess', sarkkoja käytti. 355
Yksi ja toinenkin jopa vierähti päivä ja tuulet
vaativat purjehtimaan: kohotess' Suven palttina paisuu.
Ennustajaa lähenen kysymään sekä tietelen näitä:
"Troijasta syntynyt, oi jumalain ja Apollonin tulkki;
sie Klaron laakeripuun sekä tähtien entehet tunnet, 360
tunnet lintujen kieltä ja kiitävän lemmonki aanat,
kerros, -- silläpä onnelliseks mun matkani muuten
ennustus lupas: kaikk' jumalat tahollaan mua käski
pyrkiä Italiaan, -- etähäisiä etsiä maita:
oudon ja kertoakin kamalan Harpyija Celaeno 365
loiht vain turman ja ennusti hirmuisen tuhon meille,
kauhean näljän, -- mitkäpä vaarat on välttäminen ens?
Milläpä keinoin niin isot vaivat ma vältteä voisin?"
Nyt Helenus ens hiehoja uhrattuaan tavan jälkeen,
kun anonut jumaloilt' oli rauhaa, kun pyhäst' päästään 370
irrotti nauhat ja kynnyksillesi, Febo, kun saattoi
mun kädellään kovin tenhoa arkoavaisen, se sitte
näitäpä ennustaa jumalaisesta suustansa pappi:
"Oi jumalattaren poika, on selvää kulkevas merta
auttaess' suurempain; näin kohtalot valtias herra 375
säätää, vaiheet määrää, -- tää satujeisi on kulku:
joukosta mie jotakin vain kerron, missä sä löydät
varmaan tyynettä merta ja voit ausonialaiseen
saapua valkamahan; sill' estää Sallimus muuta
tietää nyt Helenon sekä kertomast' eittävi Juno. 380
Ensin Italiaan, jonk' sie lähiseksi jo luulet,
tietämätönnä kun sen likimäis-satamiin koet laskee,
pitkä ja vaikea tie erottaa etähäisiltä mailta.
Ensinpä notkuvat aironne Trinakrian ulapalla,
nähtäv' on laivoill' ens Ausonian suolanen selkä, 385
Tuonelan järvetkin sekä Circeen Aialais-saar,
ennenkun vankalle maalle sa linnan laittoa voinet.
Sen sanon merkiksi; tää syvähän sinä kätkeös mieleen!
Kun sun huolehtiessas syrjäisen joen luona
tammien suojassa sie sian aimosan rannalla löydät, 390
kolmetkymmentä päätä mi makaa synnyttäneenä,
valkosna vierren maass', utareissaan valkeat porsaat:
siin' on kaupungin sija, tääll' lepo tuskist' on varma.
Ällös kauhistu tuot', ett' teidän on purtava pöytään;
pyytessä läsn' on Apollo ja Sallimus keksivi keinon. 395
Näitäpä maita ja Italian rant'maata sa tuota,
min lähisimmin meidän huuhtoilee meren kuohu,
karttaos; tääll' asumass' joka linnass' on herjoja Kreikan.
Tännepä Narykolaiset Lokrin linnansa laittoi,
Sallention tääll' on kedot miehittänyt sotaväellään 400
Lyktosta Idomeneys; tääll' on kuninkaan Filokteeton
Melibolais-varustuksine pieni Petelian linna.
Niinpähän kun meren toiselle puolelle pääsevät laivat,
alttarit tehtyäs kun lupauksias rannalla täytät,
purppuraviittaan verhottuneena sä hiuksesi peitä, 405
ettei uhritulen jumalain ylisteeks palaessa
mikään vastainen näky kohtais, häiriten enteet.
Tää toverein tapa uhrata on, sinäkin sitä seuraa;
hurskaina pysykööt täss' uskossa lastenki lapset!
Vaan kun lähdettyäs' sun Sicilian rantahan saattaa 410
tuuli ja aukeavat sull' ahtahat salmet Pelorin,
etsiös maat', merellen vasenpuolisell' antaen kauas;
oikean rannan ja sen meren aaltoja karta! Ne seudut
muinoin irralleen väkivallalla, maan järistessä,
-- niin ajan verkkainen väki saattaa kaikkea muuttaa, -- 415
kertovat haljenneen, vaikk' ennen kumpikin maa olj
yhtenä; tunkeutui vesineen välihin meri, poistain
Hesperian Sicilian rannast' ja sen erotettuj'
linnoja kuin ketoloitaki huuhtovi myrskysä salmi.
Scyllan halluss' on oikea ranta ja julman Kharybdin 420
on vasen; kolmasti kuilun pohjasta tuo kurimukseen
äkkiä särppää summalta vettä ja taasen sen ilmaan
syöksähyttää takasin sekä parskuvi tyrskyä tähtiin.
Vaan Scyllan pimeöin sopukoinensa kätkevi luola,
kasvoja kurkottavan, joka laivoja särkkihin härppää. 425
Ihmisen muoto on sillä ja immen kaunonen rinta
vyöhönsä asti, mut muu osa haikalan muodoton ruumis,
joss' ovat delfinin evät kiinnitetyt suden vatsaan.
On parast' Trinakrilaisen Pakhynuksen kären väistää,
aikaakin menettäin etähittäin kaukoa kiertää, 430
kuin vaan kerranki nähdä laajassa onkalossansa
ilkeän Scyllan ja norppien huudosta kaikuvat riutat.
Muuten jos Helenoll' käsitystä on vielä, jos sull' on
luottamus pappihin, jos tosin täyttävi mielen' Apollo,
sen, jumalattaren poika, ma ennen kaikkea muuta 435
ilmotan sulle ja mie penäten yhä muistutan vainen:
olletikin ison Junon tenhoa sie rukoellos,
Junolle mielelläs lupauksia laula ja uhrin
lahjones mahdikkaan jumalattaren voit'! Täten vihdoin
voittaen pääset Siciliast', Italian tulet maahan. 440
Tänne kun pääset ja Kumeen kaupunkiin sinä saavut,
järvet haltiokkaiset, Avernonki pauhusat metsät,
raivonki näet näkijän, joka rotkonnurkassa loihtii
kohtalojas sekä lauseet kuin nimet lehdille piirtää.
Mitkäpä piirtääkin tämä neitsyt lehdille enteet, 445
itse ne järjestää sekä rotkon syrjähän jättää.
Nuo pysyvät kohallaan eik' järjestyksestä poistu.
Mutta kun liikahtaiss' saranan näit' tuulonen koskee,
kun ovi hentoiset lehet näin seoittaa sekaluksiin,
eipä hän silloin rotkon syrjihin sinkuvat ottaa 450
eik' asettaa asemill' eli koota loihtuja kehtaa.
Neuvotta poistuvat nuo vihastuin Sibyllan asunnoihin.
Aikasi hukkaa niin ylen suureksi sie älä katso,
vaikk' nureksis toverit, merellenkin vaikk' olis kiire
purjehtimaan sekä myötäinen hyvin purjehet täyttäis, 455
ett'et velholla käis sekä loitsuja lahjones pyytäis.
Itse hän laulakohon tahallaan, suuns' aanoja antain!
Tää sull' Italian väen, uhkaavat sodat myöskin,
kartettavas sekä kestettävää miten on kukin vaiva,
neuvoo, myös rukoeltuna tuottaa onnea matkaas. 460
Tää se on, jonk' on meidän sallittu lausua sulle.
Mennös ja luo teoistaan sinä ilmahan mahtava Troja!"
Sittekun näin puhunut myrysmies oli ystävällisnä,
kultaisii sekä norsunluisia lahjoja käskee
laivoihin kulettaa, kasaten aluksillemme suuren 465
hopee-joukon ja Dodonalaisiakin patojansa,
kolmenkertaisen raut'paidan, jonk' haat oli kultaa,
oivankin kypärän nupun, joss' oli jouhinen töyhtö,
Pyrrhuksen tamineit'. Isä-ukkokin lahjansa saapi.
Antavi ratsut ja oppahat antaa; 470
airoston täyttää, myös varustaa asehin toverimme.
Vaan jopa käskevi laivoja matkaan valmihiks saamaan
Ankhises, ett'ei olis viivytyst' yltessä tuulen.
Suuresti arvostain häll' lausuvi Febusen pappi:
"Ankhises, kopean Venuksen joka saavutit lemmen, 475
suosikki oi jumalain, kahest' Troijankin häviöstä
suojeltu, -- sun Ausonian maa on; purjehdi sinne!
Täydyt sen kuitenkin ohi kulkea viel' ulapalla,
kosk' etähäll' on se Ausonian osa, jonk' lupas Febus.
Lähteös, onnellinen", nimes, "joll' on niin jalo poika! 480
Miksipä jatkan ja virmeäst' tuulesta viivytän haastain."
Myöskin Andromakhe murehiss' erohetkellä varsin,
kullanreunuksiset tuo vaattehet, tuo frygiläisen
vaipan Askanioll' eik' lahjojen annista lakkaa;
lahjoja luo kokohon komeoita ja lausuvi näitä: 485
"Ottaos nää, ett' oisivat muistoinas teoistamme,
poikani, ett' todistaisi ne Hektorin puolison suurta
lempeä sullen! Heimoltas ota viimeis-lahjat,
oi kuva ainoa mun joka Astyanaktast' on jäänyt!
Näin käsiään, näin silmiä hän, näin kasvoja kantoi; 490
näin parahillaan miehuuden ikähänsä hän varttuisi"
Heist' eroten, kohotessapa kyynelten minä lausuin:
"Onnellisest' eläkäät, joill' on oma määrätty onni;
seikasta seikkahan mut yhä kutsuvi kohtalo meitä!
Teillä jo on lepo, eik' meren selkää kulkea pakko; 495
ettekä Ausonian yhä kauas jääviä maita
etsiä täydy. Xanthoksen kuvan, Troijanki näette,
jonk' käsivartenne loivat, enteillä paremmilla,
toivon, ett' vähemmin s'ois Helleniläisille tiellä.
Vaan jos koskaan mie Tiberin lähinurmille saavun, 500
jos saan nähdä mä myönnytetyt suvullein varustukset,
niinpä me kaupungit sukulaiset ja myös sukukansat
Epirossa ja Hesperiassa ja Dardanus joill' on
es'isä, kohtalotkin samat, Troijan kummankin teemme
yhdeksi mieleltään. Sepä lastemme huolena olkoon!" 505
Lähdemme taas merellen ohitsen Ceraunien vuorten,
jost' on Italiaan lyhin tie, lyhyin merimatka.
Täälläpä laskevi päivä ja varjohon peittyvät vuoret.
Vaivumme kaivatun maa-emän helmaan aaltojen luona;
soudust' arvottuamm', eritenpä me hoidamme ruumeit' 510
kuivalla rannalla; raajamme virkistää uni raukeet.
Eip' yö hetkein viel' pakotuksesta ehtinyt puoleen,
kunpa jo vuoteeltaan Palinurus virkkuna nousee,
katsovi suunnat kaikki ja tutkivi tuulien voimaa;
kaikki hän tyynellä taivolla vierevät tähdetki tarkkaa, 515
Arkturon, sadekkaat Hyadat, molemmat Otavatkin,
kullanmiekkahisenkin hän tähystää Orionin.
Kaikkipa seijas-taivolla tyyneksi huomattuansa,
antaa keulasta hän valomerkin; tiell' varustaimme;
purjeiden levitettyä siivet me lähdemme matkaan. 520
Koittipa tähtien sammuess' aamun rusko jo, kun me
kaukoa siintävän vuorten ja alhaisen havaitsemme
Italian. Nyt "Italia!" huus ensin Akhates:
Italiaa ilohuudolla ystävät tervehtivätten.
Tuoss' isä Ankhises ison kruunaapi pikarin ja 525
täyttäen viinillä sen hän kutsuu näin jumaloita,
korkeella peräkeulalla seisten:
"Maan, meren mahdikkaat jumalat sekä myrskyjen herrat,
tuulella helpottakaat tien, suokaat myötäsen meille!"
Yltyy toivottu tuuli ja valkamakin lähemmin jo 530
aukeutuu, jopa linnasta hohtaa Pallasen torni.
Miehet köyttelevät, kokat kääntäen rantahan, purjeet.
Niemellä valkama tääll' Idän myrskyjä estävi; särkät
vaahdoten vastustavat meren suolasta hyökyä; itse
kätkössä on; äkinjyrkkinä kalliot haaroa kaksi 535
laskevat niinkuin muurin ja rannasta tuompan' on templi.
Neljäpä ratsua tääll' lumivalkosta nurmella näemme
laajaa laidunta käyvän, -- kohtalojemm' esi-enne.
Näin isä Ankhises: "Voi vieras maa, sodan tuotat;
käytetähän sotahan hevot; sotaa tietävi lauma! 540
Kuitenki tottunehet ovat nuo nelijalkaset joskus
valjahissai olemaan, ijes-ohjia yhdessä kantaan.
Rauhanki toivoa on!" -- nimes. Sitt' asehelskyvän Pallaan
suojaa tenhoisaa anomm'; ensin hän riemumme kuuli;
alttarin eess' frygiläiseen vaippaan kätkemme päämme; 545
suomain myös Helenon opetuksien tärkkien jälkeen
nöyrinä Argivo-Junolle poltamme käsketyt uhrit.
Viivyttämättä me taas, pian laillehen tehtyä uhrit,
käännämme päin merellen alusraakojen nyt sakaroita;
heitämm' Akhivojen huoneet ynn' epäluottosat nurmet. 550
Täält' Herakleen Tarenton laht' nähdään, jos huhu oikein
kertovi. Vastassaan jumalainen Lacinia nousee,
laivoja hukkaava Scylaceum ja Kaulonin linnat.
Kaukaa seljältä nähdähän tältä Sicilian Aetna,
kauheankin meren ärjyn, jo kuohuvan kalliot kaukaa 555
kuulemme kuin myös aaltojen rantahan murtuvan pauhun;
tyrskyssä pohjankin mura aaltojen vaahtohon yhtyy.
Nyt isä Ankhises: "Tuo varmahan ompi Kharybdis;
tuoss' ovat paadet ja louhet, joit' Helenus käsk' karttaan.
Ponnistaen nyäiskäät, toverit, nyt airoja kaikki!" 560
Niinkuin käskettiin, tekevät; ens' hyrskyvän keulan
kiertääpi Palinurus päin selällen vasemmalle;
siks vasempaan koko joukko nyt pyrkivi tuulin ja airoin.
Taivaallen kohoamme me aallon harjalla, sitten,
aallon vyörtyä pois, Manalan tuvillen vajoamme. 565
Onkalokuiluistaan kolm' kertoa ärjähti louhet;
kolmasti syöksyvän tyrskyn me tähtihin parskuvan näimme.
Sillävälin väsyneistä jo päivä ja tuulikin erkes;
Kykloopein, tien tietämätönnä, me saavumme rantaan.
Tuulten raivolta on tyven valkama, ihmehen laaja, 570
vaan sen vieressä julmine syöksyne jyskivi Aetna.
Tää välihin pikistä poroaan ylä-ilmahan suitsuu,
pihkasta sauhua kuin myös valkosta tupruten tuhkaa;
liekkein pallerojaan puhaltain tää tähtiä nuolee,
paadet ja vuoren irt' revityt välihin sisälmykset 575
lennättää kidastaan, sulat kalliot kiekkona paiskaa
ilmoihin jyryten sekä kuilussaan syväss' kiehuu.
On taru Enceladon panun polttaman ruumihin tällä
painolla painettavan sekä hirveän päällensä pannun
Aetnan louhikkaist' ukuroistansa syöksevän tulta; 580
kun vaan tää väsyneen kylen muuttaa, niin koko saari
jyrskähtäen järähtyy sekä sauhuun peittyvi taivas.
Metsien keskessä tuon koko yön mepä ihmettä julmaa
kärsimme, aavistamattamme, mik' jyryhyn olis syynä.
Ei näkynynnä nyt tähtien tult' eik' taivahan kansi 585
tähtiä tuikkinut, kun pimeäss' oli pilvessä taivas,
kun sydän yö, ajaton, kuun synkkähän pilvehen peitti.
Koittipa päivän seuraavan esimmäinen jo rusko,
kun Rusotar oli poistanut taivaan kostean tahnan,
äkkiä metsästä kuin ylen laihtunut, kalpea oudon 590
miehen surkastunut näky ynnä tän ryöttysä ruokko
ilmaantuu; käsiään, rukoellen, se rannalla nostaa.
Katsomme: ilkeä tahra ja ruokoton parta on hällä;
vaatteitaan oat kiinnitti, muuten olj Helleniläinen,
pois kotoaan lähetettynä muinoin Teukroja vastaan. 595
Tuo kun dardanolaispuvun huomas ja Teukrojen aseet
kaukaa, säpsähtäen näöstänsä hän hiukkasen horjui,
seisahti astuntaan; mut rantaa koht' heti syöksi,
itkien, näin rukoellen: "Tähtien kautta ma pyydän
kuin jumalain, tään taivaan hengittämän valon kautta; 600
korjatkaat minut Teukrot ja minne tahdotte viekäät!
Kyllin on tästäi. Kreikan laivoiss' olleni myönnän;
myönnän vainonnein minäkin Troijan Penateita.
Jostapa, jos rikoksemm' on niin ylenmääräsen suuri,
paiskatkaat vetehen minut, mun upottain ulapalla! 605
Jos hukun, mieluummin hukun ihmisten käden kautta."