Kunnia-paikalta siis näin Aeneas isä alkoi:
"Haikean murheen käsket uudistamaan, kuninkaatar,
kuinkapa Troijan arvon ja kuin valitettavan vallan
mullistivat Danaot sekä myös mitä näin minä kurjaa, 5
jost' osan runsahan sain minäkin. Ken Myrmidolaisten
tai Dolopein tai julman Odysseyn miehistä näitä
kertois kyyneletöinnä? Taivaallenki jo rientää
kostea yö sekä laskeva täht' unen huostahan vaatii.
Vaan jos niin haluat ylen tietää kohtalojamme 10
lyhvehen kuullakses sekä Troijan sortumis-vaivaa,
vaikkapa muistellakin kamoksuttaa, mieltäni karmii,
mie alan." Onnen hylkäämät sekä taistossa lyödyt
päämiehet Danaoin, monet vuodet tuhlattuansa,
vuorenmois hevon ylhäisen Pallaan avittaissa, 15
valmistavat sekä kuusen lautoja liittävät kyljiks;
sen selittäät kotimatkansa uhriks. Tää levis maine.
Tuon lymypaikkoihin pimeöihin he miehiä kätkee
arvalla nuo valiten sekä näin väellään asekkaalla
vatsan täyttelevät kokonaan ja sen hirveät kuilut. 20
On näkyvissä Tenedos, varsin kuulusa saari,
aarrekas niin kauan kunis vain Priamon pysyi valta,
nyt vaan lahti ja laivoillen ylen vaarakas paikka;
tultua tänne, he kätkeyvät erämaisehen rantaan.
Vaan mepä luulimme heidän jo purjehtineen Mykenaahan; 25
siksipä ankehikkaan surun hylkääpi koko Troija.
Portit aukaistaan: ilotellen Dorien leiriin
rientävät katsomahan nuo hyljättyy meren rantaa.
Täss' Dolopein väki, täss' oli julman Akhilles'en teltta,
laivaston sija tuoss' sekä täss' oli taistelutanner. 30
Kummeksii osa Pallas-impyen turmiolahjaa,
ihmetellen hevon mittaakin. Esimmäisnä Thymeetes
neuvoo saattamahan sisähän ja sen viemähän linnaan,
-- viekkaudestako vai jo se niin oli Troijalle säätty.
Vaan Kapys ynnä ne, joiss' oli valtias järkevä mieli, 35
syöksemähän merehen kehoittaa koko viekkahan Kreikan
lahjan-peljätyksen tahi maallakin tuon poroks polttaan,
taikkapa, puhkaisten mahan, tutkimahan sisälmykset.
Mielihin erkautuu monihin epätietonen kansa.
Seurailless' isojen väkijoukkojen tuoll' esimmäisnä 40
linnasta Laokoón alas rientää kuvaten sinne,
huutaen kaukaa: "Voi poloset, mitä mielettömyyttä?
Mennehiks vai vihollistenne luulette? Vai Danaoiden
lahjat vilpittömiks mitkään? Sitenk' tuttu Odysseys
on? Joko on tähän puuhun Akhivoja kätköhön pantu, 45
taikk' on tää kone laitettu meidän muurien turmaks,
huoneitten va'ontaan, ylähält' ett' linnahan päästäis,
tai muu juoni täss' on. Teukrot, hepoa varokaatte!
Kuinkapa lie, Danaoin mut lahjoja varsin ma kammoon!"
Virkki ja voimakkaasti hän syöksee raskahan keihään 50
hirviön kylkehen, sen nivottuunkin pullerovatsaan.
Seisoo tuo vavahtuin ja sen vatsassa järkähtyneessä
kuilut kaikahuvat ja sen ontosta huokaus kuuluu.
Jos ois sallittu, eik' olis mielemme ollunna nurja,
jos ois aukasemaan hevon kuilut saanunna kangin, 55
Troija, sa seisosit viel, Priamonkin korkea linna!
Miehyttä silloin, kas, selän taa kädet pantua kiinni,
paimenet juur taluttaa Priamon luo dardanolaiset
suurella pauhulla, joill' ihan outona antihe kiinni,
että hän itsekin toimiskelis ja Akhivoja Troijaan 60
laskis; siksipä valmistui pelotonna jo kaikkeen,
pettelemään tai raukenemaan Manalan tuvill' itse.
Rientää katsomahan joka suunnalta uuteliaana
Troijan nuorisokin sekä vankia kilpahan pilkkaa.
Kuuleppa siis Danaoin kujehet sekä yhdestä syystä 65
tuntemahan opi kaikki!
Sillä kun seisoi hän asetonna ja hämmästyneenä,
niin frygiläis-väen keskessä katsoen ympärillensä:
"Voi mikä maa mun tai meret mitkä mun viimeink' korjaa?"
lausuvi. "Tai mikä onni mun koidon kohtavi vihdoin, 70
joll' enähän Danaoin luon' ei ole turvoa yhtään,
kiivahat Teukrotkin jota tahtovat hengiltä saattaa?"
Tuopas huokaus liikutti mielet ja laimensi kaiken
suuttumuksen. Puhumaan kehotamme nyt, mist' suvust' oisi,
mik' asians' oliskaan, mihin voi noin luottoa vanki? 75
Pelkonsa heittävinään tuo vihdoin näin nimes meille:
"Kaikki ma sullen, oi kuningas, tosin kertoa tahdon,
kuink' käviskään hyvähän; on Argos mun isänmaani;
ensiksi vain tuon; eikä jos kurjaksi onni Sinonin
saattoi, eipä se mun valetten sepäks tyhjien saane! 80
Ehk' on joskus korvihis tullut belidolaisen
Palamedeksen nimi, mainio mainehelt' aivan;
tään viatonna Pelasgit antoivat tekosyillään,
väärin kanneltuaan, telottaa siks, että hän sotaa
vastusti; nytpä he kuollutta muistelevat surumiellä. 85
Kun olin tään sukulainen, mun isäparkani laittoi
taisteluhun, toveriksensa häll' ens' vuosista alkain.
Siimes kuin hänen valtansa kesti ja hän kuningasten
neuvotteluiss' oli, niin oli meilläi arvo ja mahti.
Vaan kun sitten Ulysseen -- empä mä outoja kerro -- 90
tuon petosmestarin vainoamilla hän Tuonehen joutui:
mielin murheellisn' apein elämääni mä vietin,
äitellen sydämestäni ystävän onnettomuutta.
En vähämielinen vaijennut, mut uhkasin kostaa,
jos mun Sallima sois isänmaahani saapua joskus 95
voitokkaana; tää uhitus verivainonsa nosti.
Tää kovan onnen olj alkuna; tästäpä hetkest' Odysseys
uusilla kanteillaan pelottain, väkehen levitellen
kieroja juoruja, -- näit' tamineita hän mestarin lailla
käytti. Hän ei herennyt, kunis Kalkhaan hänt' avittaissa -- 100
Niin, -- mut miksikä taas tätä kurjuuttain peron turhaan?
Miksikä viivyn? Jos samass' arvossa kaikki Akhivot
teill' ovat, -- kyllin jo kuulitten; telotuksehen käykäät!
Tuota Ulysses sois sekä teit' ylen kiittäs Atridat."
Silloinkos halajamme me tietää, tutkia syitä, 105
aavistamattammekaan tään vertaista kavaluutta.
Pelkoa teeskellen tuo ulkokultaisena jatkaa:
"Hankkeuneet usehin Danaot ovat hyljätä Troijan,
rientää pois hereten isost' taistelustaan väsyneinä,
-- oi, jos sen oisivat tehneet! -- vaan usehin merell' esti 110
heit' menemäst' ylen ankara myrsky ja hirvitti Louna.
Varsinkin kun tää hepo vaahtera-hirsist' olj saatu
valmihiks, raivosivat koko taivaall' ulvovat tuulet.
Eurypulon, epäellen, Feboa tietelemään nyt
laitamme; tää pyhäköstäpä nää surulausehet tuopi: 115
'Hurme ja immen uhri on tyyntänyt tuulet kun muinoin,
oi Danaot, tulitten ens' kerrall' Ilion rantaan;
Argivolais-veren, hengenki lyylimisin palaus taas
pyydettäköön!' -- Tää tieto kun kansan korvihin ehti,
mielemme lannistui, väristys vilu luihimme tunki, 120
-- keitä nyt Sallimus ois kysynyt, ketä vaatis Apollo?
Ithakolainenpa suurella pauhulla tietäjän Kalkhaan
luoksemme saattaa, sitten julkasemaan jumalitten
tahtoa pyytää meill'. Useat tätä taiturin julmaa
kepposta kuihkasivat minullen, äkäten hänen tuumat. 125
Kymmenen päivää tuo oli vait, ump'mielisnä kieltäin
yhtään mainitsemasta ja Tuonelle uhroamasta.
Vihdoin Ulysseen huutojen ahdistaessa hän lausuu
niin, kuten suostuttu olj, sekä uhrattavaks minut määrää.
Kaikkipa suostuivat: mitä itselle pelkäsi kaikki, 130
sen sitä mieluummin minun raukan käänsivät surmaks.
Vaan jopa koitui mun tuhon päivä ja jop' pyhät neuvot,
suolatut jauhot ja aivenanauhat tuodahan mulle.
Kahlehet katkaisten paennein Manan suusta ma myönnän,
myös salavihkaan liejusen allikon ruokohin yöllä 135
kätkeynnein, kunis ehtinehet olis lähteä matkaan.
Eip' kotiain enähän niitäkään ole toivoa mulla
nähdä, ei sulolapsia eik' ikävöittyä isää;
ehkäpä heitäkin mun paon tähden kostonsa uhriks
vaativat, mun katalan syyn raukkojen kuololla kostain. 140
Siks sua ylhäisten, toden puhtahan tuntevien kautt',
jos on rikkomatont' omatuntoisuutt' inehmoilla
viel' olemass', -- sen kautt' anon, sääliös vaivoja näitä,
säälippä mieltä, mi ansaimattomat kohtalot kärsii!"
Uskoen kyyneltulvaa viel' tätä surkuttelemme. 145
Ensin irrottamaan Priamus käsirautoja käskee,
miehenki ahtaita siteheit'; täten lauhkana sitten
lausuvi: "Kenpä sä lienetkään, jo nyt unhota Kreikka;
meidän sä oot! Sanoppas vakahat todet mun kysymyksiin:
Miks on tää jätinmois hepo tehtynä? Kenpä sen laittoi? 150
Miks sen aikoivat, -- pyhäköksikö vai sotakoneeks?"
Näin nimes. Vehkeilyyn se Akhivoin tottunut lailla
tähtiä kohden nyt kädet kahleist' irrotut nostaa:
"Teit' ijankaikkiset liekit, tenhonne loukkaumatta,
vieraiks miehiksen' anon", -- hän nimeää, "pyhät veitset, 155
kauheat uhrinkin sitehet, joit' uhrina kannoin:
onhan sallittu mun valat Kreikalle vannotut korkeet
rikkoa, on, hyläten vihatun suvun, kaikk' julistella
aikehens'; eipähän mitkään nyt kotilait mua kiellä!
Sie lupauksesi täyttäös, Troija, ja varjeltuneena 160
vain sanoissas pysy, totta kun kerron ja oivasti kostan!
On Danaoin koko toivo ja aljetun taistelun onni
ainakin riippunut Pallaksesta. Mut rohkenivatpa
tunnoton Diomedes sekä myös rikosseppä Ulysses
Palladion tuhokkaan hänen temppelistään pyhimmästä 165
ryöstää, korkean linnan vahdit surmattuansa;
tempasivat kuvapatsaan, hurmehine käsinensä
impyen rohkenivat jumalattaren nauhoja raastaa;
onnipa muuttuikin Danaoin, -- täst' aivan se raukes,
voimatki murtuivat, jumalattaren kun apu poistui. 170
Tuotapa Pallas heill' ylen selvällä merkillä näytti.
Tuskin leirihin olj kuva saatu, kun leimusi tulta
silmissään vihasiss' sekä suolainen hiki kulki
raajojans' pitkin; kolmasti itsekkin -- sepä kummaa! --
näyttihe kilvekkäänä ja keihäällään heristellen. 175
Rientämähän pakohon merellen heti käskevi Kalkhas,
eik' hävittää Danaoin asehilla nyt voitavan Troija,
elleivät taas Argossa uhraten jällehen toisi
tenhon, min merellen mukahans' ons'laivone veivät.
Nuo kotiaan jopa purjehtivat nyt Kreikkahan, että 180
saisivat puolelleen jumaloilt' ase-onnen ja sitten
äkkiä hyökkäisivät. Näin entehet selvitti Kalkhas.
Loukatun palladion sijahan tämän valmistivat siks,
että se ois lepytyksenä heidän ilkiö-työstään.
Kuitenki siks hevon hirveän suureksi käskevi Kalkhas 185
hirsistä veistelemään sekä laittamahan yläväksi,
ettei tuo sopis portista eik' vois linnahan vietää,
suojelemaan siten entuudestahan hurskasta kansaa.
Sillä jos Pallaan lahjaa sormikin loukkais, silloin
turmio tuost' Priamon peris vallan ja Frygialaiset 190
(joska sen kääntäsivät jumalat tuot' itseä vastaan!).
Vaan jos tuo käsillänn' ehk' nousisi linnahan tänne,
silloin Aasia taas lähenis sodallaan Pelopidein
muureja, teidänki kohtalo kääntyisi suvullemme."
Näitäpä juoruten, taidollaan valapattonen Sinon 195
valheit' uskomahan sai meidät ja kyyneliänsä,
joit' ei Diomedes edes voittanut eikä Akhilles,
kymmenenkään sotavuott' ei sortanut eik' tuhat laivaa!
Tässäpä toinenkin tapaus, kamalaa kamalampi,
kurjille olkes ja kauhisti mielemme aavistamatta. 200
Laokoón, Neptunon arvalla määrätty pappi,
uhrasi parhaillaan ison sonnin juhlallisesti;
silloin laskihe kas! meren selvälle seljälle kaksi
jättiläiskäärmettä (kertoakin kamalaa!) Tenedosta;
kiemurrellen nuo tasarinnoin riensivät rantaan; 205
aaltojen keskellä näitten rinnat kuin veriharjat
pystöinään näkyvät ulapalla, mut muu perä viilsi
merta ja hirmuiset selät käännellehtivät siellä;
vaahtoillen edessään meri pauhas. Jo pääsivät rantaan;
noill' lepänkiimasta loistelivat tulisilmät ja kielin 210
luikerrellen, suitaan nää lipoivat sähäellen.
Kauhusta vaaleina pakenemme; ne Laokoónin
kimppuhun karkaavat. Ens' kahden poikasen ruumiit
kietoopi käpyröihinsä kumpikin käärme ja raukkain
syödä raatelevat nyt hentosia jäseneitä; 215
tempaavat isän sitte, kun keihästä kantaen riensi
heill' avukseen sekä kietovat kääreihins' kainaloihin.
Kahdesti suomuiset madot vyötäiset sekä kaulan
kiertävät, pääns' sekä kaulansa kannattain ylähällä.
Silloin pyytävi hän käsin raastaa solmuja auki, 220
nauhoja näljästää kun jo visva ja tummea muihe;
tästäpä taivaallen kohos huutonsa voivottavaiset,
niinkuin ammuvi härkä, ku haavoitettuna poijes
karkaapi alttarilta ja pois osumattoman puistaa
kaulalta kirveen. Kumpikin käärme sitt' templihin väistyy, 225
korkeahan tylyn Pallaan linnahan luikertamalla,
siell' jumalattaren jalkoihin ala kilven ne peittyy.
Tuostapa uudet huolet kaikkien kauhistuneihin
mielihin nousee; syystä nyt lausuvat Laokoónin
saanehen kärsiä rangaistusta, kun loukkasi pyhää 230
puuta, syöstessään rikoksellisen peitsen sen selkään.
"Temppelihin kuva saatettakoon, jumalattaren tenho
pyydettäköön!" -- väki huutaa.
Muureja siks hajotamme ja kaupungin varustusta;
työhön ryhtyvät kaikki ja laittavat vierevät pyörät 235
jalkoihin sekä kaulahan kiintävät hampusta köydet.
Turmiokas kone täynn' asehikkait' astuvi muurein
piirihin, ympärillään kun neidot ja poikaset laulaa
virsiä, riemuten sormellansakin koskea köyteen;
uhkaten liikkuu tuo sekä linnan keskelle vyöryy. 240
Oi, isänmaani mun! Oi, jumalain koti, taistosta kuulut
Ilion muurit! Neljästi seisahtuupi se portin
kynnyksellä ja neljästi helskähti vatsassa aseet.
Vaan kuni vimmastuneet vain hyörimme arvelematta,
turmiohirviön viel' asetamm' ihan temppelin viereen! 245
Nyt Kassandrakin taas rupes ennustamaan tulevaista,
tahdosta mut jumalan ei Troijass' sit' uskonut kenkään.
Voi poloset, ehk' viimeinen oli hetki jo tullut,
templitkin koristamme me lehvillä juhlallisesti!
Taivas kiertyypi merest' ehdittäin tähän aikaan 250
yön, joka kietovi maan sekä taivaan suurenen vaippaans'
Kreikan vehkeetkin; kotihins' eroten väki linnan
vaikeni; uupunehet jäsenet uni sitkeä valtas.
Ääneti mut lähestyi sotapursiss' Akaijan jo joukko
kuutamon suopuisan tyvenyydessä saarelt' Tenedon, 255
kulkien tuttuhun rantaan; kuin peräkeulasta liekki
leimahti, niin tylyjen jumalain jopa auttama Sinon
kirvottaa salahan hevon teljet ja kätketyt vatsaan
Argivolaiset. Aukaistu hepo ilmahan laskee
onkaloluolista heit': iloten alas vierevät maahan 260
päälliköt Thessandrus, Sthenelus sekä julma Odysseys,
luisuen pitkin köytt' alas maall', Akamas sekä Thoas,
poika Akhillen Neoptelemus, esimmäisnä Makhaon,
myös Menelauskin ja sen puuhevon seppä Epeos.
Viinin kuin unen vaivuttamaan heti syöksyvät linnaan; 265
vartiat surmaillaan: sitt' aukovat portit ja kaikki
lasketahan sotamiehet ja muodostetaan sotarinta.
Ehtipä aika, kun sairaillen inehmoill' uni vasta
virvoitukseksi koitui, tuo jumalain paras lahja.
Silmien' eess' unissain, kas, Hektor murheissansa, 270
kyynelvirtoa vuodattain, nyt ollehen näytti,
vaunujen raastaman kalttaisna, veriliejusta niin hän
mustan' olj, kuin oli, kun pöhönnein läpi ohjat olj nilkkain.
Millainen oli hän! Min verran Hektorist' tuosta
muuttunut, jok' Akhilleen asuhun palas verhouneena, 275
taikka kun laivoillen Danaoin hän linkosi tulta;
parta olj tahrauneena ja visvasta takkusna hiukset,
ruumiissaan syvät haavat, jotk' kotimuurien luona
hän oli saanut. Mie valitellen ensiksi näytin
urhoa haastatelleen sekä lausuin näin surullisna: 280
"Oi, sinä Teukrojen toivo ja Troijan taattavin turva,
miks noin kauan sä viivyit, kaihottu Hektor, ja mistä
seudusta saavut? Kuink' ylen altisna niin usean sun
miestesi kuolon ja linnan seikkojen, ihmisten vaivain
jälkehen uupunehet sua näemme? Ken ilkimys kasvot 285
kirkkahat tahrata noin tais? Miks näen haavoja näitä?"
Turhia tieteleväll' eip' yhtään vastaust' anna,
vaan nyt rintansa pohjasta raskaast' huoaten lausuu:
"Jouduppas tult', oi jumalattaren poika, jo karkuun!
Linnan jo ottanut on vihamies, jopa syöksyvi Troija! 290
Sai Priamoll', isänmaalle jo loppu! Jos maat' isiemme
ihmisvoimilla ois voin't auttaa, oisin sen tehnyt.
Sullen uskovi Pergamo nyt pyhäköt, Penaansa:
viekösi nuo satujes toveriks, niill' etsi ne muurit,
jotka sa vahvoiks viel' perustat meren toiselle puolen!" 295
Virkki ja tuop' käsissään pyhät nauhat ja mahtavan Vestan,
huoneiden sisimmäst' ulos kantavi myös ikitulta.
Silläpä aikaa nousevat linnassa surkeat huudot;
ain' yhä suuremmiksi ne kiihtyvät, vaikk' etähällä
puitten suojassa taattoni Ankhisen talo löytyi; 300
äänet selkenevät ja jo kuuluvi miekkojen kalske.
Pystyhyn kapsahdan unestain, katon harjalle kiipeen;
tarkkahan kuunnellen ylähällä ma seison, ikäänkuin
paimen hämmästynyt, joka kallion huipulla seisten
kuulevi outoa ääntä, kun joskus viljahan liekki 305
pääsevi, lounaisen rajutess' eli voimakas vuorten
virta kun tulvaillen hävittää somat laihot ja pellot,
töit' inehmoin tuhoten sekä kaataen metsiä maahan.
Silloin vast' Danaon vala selkesi, selkesi juonet.
Korkea Deifobon talo raunioks kaatuvi, liekkein 310
voittaess' sen, Ukalegonin naapurinkin talo leimuu;
liekeistä kumottaa avaralta jo Sigeon salmet;
nousee miehien huuto ja torvien räikeät äänet.
Hurjana tempaisen asehet; ehk' toivoa paitsi,
mieleni kuitenkin teki yhtyä myös sodan pauhuun, 315
linnasta kumppanit koottuan' yhteen. Raivo ja harmi
mieleni valtaa; kuoll' asehissa nyt kaunihilt' tuntuu.
Kas, paetenpa Akhivein keihäit' Othrysen poika
Panthus, Febon temppelin pappi jo kiitävi tuossa;
kantaen voitettuin jumalain kuvat, lapsensa lasta 320
pienoistaan taluttain ovellen hän huimasti syöksyy.
"Kuinka on, Panthus, valtion laita? Miss' linna on meidän?"
Tuskinpa nuo nimesin, kuin huoaten hän täten lausuu:
"Viimeinen tuli Troijan jo päivä ja turmion hetki!
Mennyttä on suku Teukron, Iliokin sekä Teukroin 325
verraton kunnia! Kaikki ne armoton Juppiter saatti
Kreikkahan! Kaupungin palavaisen on herrana Kreikka.
Aimoinen hevonen kesk'linnassa miehiä laskee
miekkoineen sekä Sinon pilkaten liekkejä kylvää,
voitosta ilkkuillen; mut muit' avoportista tulvaa, 330
noit' tuhansii, joit' aimosta Kreikast' on tullunna koskaan;
keihäillään muut kaupungin kadut sulkevat tukkoon;
tihjä ja rautainen sotarinta jo välkkyvin säilin
seisoo, valmisna murhaan; juuripa porttien valppaat
vartiat vastustaa yrittäivät yön pimeässä." 335
Nää sanat kuultua, mie jumalitten tahdosta riennän
tulta ja taistoa kohden, jonne mun synkkä Erinnys,
jonneka ärjyntä vaati ja taivolle nouseva huuto.
Seurahan' yhtyypi Ripeus, asekuulu Epytus,
kuutamon paisteella tavatut Hypanis ja Dymaskin, 340
yhtyy myös sotarintahan nuorellinenki Korebus,
Mygdonen poikia. Juur' tähän aikaan Troijahan sattui
hän tulemaan, ylen innokkaasti kun lempi Kassandraa;
toi avunkin Frygilaisillen Priamon vävy kanssaan,
tuo polonen, kun ennustavan ei morsiamensa 345
huolinut ennusteist'.
Yhtehen saaneiks nuo kun näen sotahan halukkaina,
näin alotan: "Oi kumppanukset, oi urhosat turhaan!
Tahtonne teillä jos vankk' on seurata rohkenevaista
suurihin vaaroihin (mikä onnemme ompi te näette: 350
kaikk' jumalammekin templien alttarit hyljättyänsä,
-- ainoa turvamme -- poistuivat; sytytettyä linnaa
autatte:) kuolkame, rynnähtäin aseleikkihin oitis!
Ainoa voitettuin menestys on -- hyljätä toivo!"
Miehuullisten se mielissä nostavi raivon. Ihan kuin 355
raatelevat sudet synkeän yön pimeässä, kun heitä
ankara nälkänsä saattaa raivoaviks tahi jääneet
kuivin suin penikat ikävöi: niin kuljemme varmaa
kuoloa kohden nyt vihollisten keihojen tuiskuun
keskehen kaupungin; kaikk' peittää yön sumuharso. 360
Ken sen yön vois kertoa kauhut, ken telotukset
mainita, kyyneliltään kuvaella ken malttasi vaivat?
Vanha, jo vuos'satojen läpi vallinnut kaupunki sortuu;
pitkin teitä ja temppelien, asuntoin oviloilla
loikoovat joka paikassa kuollehet ihmisten ruumiit. 365
Eivätkä yksin vaan osuneet verisaunahan Teukrot;
kääntyypä povehen välist' urhous voitettujen ja
suistua voittajan täytyy. On joka paikassa julma
kauhu ja vakerrus sekä kuoleman kirjava taulu.
Ensinpähän Danaoin ison mieskunnan etupäässä 370
kohtaa Androgeos meit'; ystävikseen otaksuissaan
tietämätönnä hän näin nimeää kuni kumppanillensa:
"Joutuhun, miehet! Miks noin myöhään kuhnustelitte?
Muut palavan Troijan typi tyhjäks jo kaikesta ryöstäin
vievät; vai nyt vast' ylävilt' aluksilta te saatte!" 375
Äänsi ja äkkiähän tuo, -- sill' epäeltävä kuului
vastaus --, joutunehens' vihamiehien parvehen huomas.
Hämmästyi sekä äänensä kanssa hän kulkunsa katkas.
Aivan kuin joku kyylle kun tallaa ohdakemaassa,
astuen aavistamatta, ja vaaleten väistyvi oitis, 380
kun sähäellen se mustan, paisuvan kaulansa nostaa:
Androgeos näin, meidät nähtyä, säikkyen poistui.
Päällen hyökkäämme, asehilla he saarramme tarkkaan;
paikan noit' äkinnäisiä ynn' ylen kauhistuneita
sitt' telotamme ja työtämme ensin auttavi onni. 385
Tästäpä onnesta innostuneena Korebus nyt lausuu:
"Oi toverit, min tien menestys pelastukseksi ensin
näyttävi meille ja Onnemme viittaa, seuraelkaamme:
kilvet vaihdellen, Danaoin asut pankame päälle!
Valheko, kuntoko, -- ken sodass' paljoa huolisi tuosta? 390
Its' siten antavat meill' aseheitaan." Näin nimes; sitten
töyhtösän Androgeon kypärin sekä kiiltävän kilven
yllensä ottaen, vyöllensä laskee Argivo-kalvan;
tään Ripeus ja Dymas teki: riemuten nuoriso kaikki
verhottui samoten, vereksin asehin varustautuin. 395
Oudoissa tamineiss' Danaoin väen keskessä kulkein,
ryhdymme näin monihin aseleikkihin yön pimeässä,
laitellen Danaoist' useankin Tuonelan maille.
Jotkut puikahtavat aluksille ja pyrkivät rannan
suojahan; arkaellenpa mut muut jätinmois-hevoseensa 400
kiipeävät, takasin lymyten sen pullerovatsaan.
-- Turha on onnea etsiä sen, jumalat jota vainoo!
Tuolla kas! laahattiin Pallaan templin pyhästöstä,
hiukset hajan, Priamon tytär, kaunis Kassandra; hän nosti
silmiä kyynelikkäitä nyt vainen taivolle turhaan; 405
silmiä vain, käsiänsä kun hentoja estivät kahleet.
Tuot' ei sietänyt nähdä lemmitseväinen Korebus:
siksipä raivoillen syöks' kuolohon joukkojen keskeen.
Kaikki me seuraamme sekä ryntäämme sodan pauhuun.
Nytkös päällemme korkean temppelin harjalta syöksyy 410
kansamme keihojen tuisku ja syntyy kauhea murha,
-- helleniläiskypäräin, asemuotomme hairauksesta.
Joukkomme vaikerrus sekä ryöstetyn neitosen kosto
saa Danaoin väen yhteen: hyökkää uljahin Aias,
kumpikin Atreyn poika ja myös Dolopein koko joukko 415
niinkuin tuulispään hajotessa, kun vastais-tuulet
syöksyvät yhteen, länsi ja louna ja koittehenmoisna
kiitävä kaakkoinen; salot ryskävät, kolm'kärellään kun
Nereo raivoo, liikuttain meren syöveripohjat.
Nuokin, jot pakohon pimeän yön synkeydessä 420
saimm' ajaneeks' kavalast' ja jo kaupunkiin hajotimme,
kääntyvät nyt takasin, -- hepä ens' valekilvet ja keihäät
huomaten julkasevat asullen rist'riitasen kielen.
Meidät voittaapi väen paljous; ensin Korebus
Peneleon käden kautt' ihan Pallaan alttarin luona 425
kaatuvi; suistuupa Ripeus, eräs hurskahimmista
Dardanolaisista kuin myös kohtuuden pitävistä:
niin jumalain oli päätös. Sitt' Hypanis ja Dymaskin
hukkuvat haavoitettuina omasiltansa; Pantho,
ei suakaan pyhytes eik' auttanut nauha Apollon! 430
Vannon Ilionin tuhan kuin kodin raunion liekin
kautta sen, etten sortuissanne ma peistä, en vaaraa
vältellyt Danaoin mitäkään; jos kuoloni oisi
sallittu, oisin sen ansainnut! Hajoamme sen jälkeen;
Ifito, Peliokin mun kanssani; Ifito vanha 435
olj ijältään, Odysseyn taas haavasta Pelio verkka;
rientämähän Priamon hovihin sai haikea parku.
Kiivahan tappelun tääll', ikähän kuin ei olis missään
muualla taistoa eik' ketäkään tuho linnassa korjais,
niin sodan raivoavan Danaoidenki pyrkivän suojiin 440
näemme ja piirittävän jopa kynnystä saartavin kilvin.
Seinille pystytetään tikapuut ja jo räystähill' asti
kiipeävät nuo, kun vasemmillansa peitsiä vasten
kilpiähän pitävät sekä oikeill' ottavat kattoon.
Nytkös Teukrot kiskomahan toriloiden ja kattoin 445
parraspuit' hajalleen, kun huomaavat lopun tulleen;
näill' asehilla he aikovat kuolema-taisteluns' kestää,
maahan hirsiä kultailluit', isien koristeita
syösten: porttien suojaks säiline paljastetuineen
muut asettauvat, noit tiheöin' sotarintone puoltaan. 450
Puolustamaan kuninkaallista linnaa mielemme kiihtyy,
miehiä auttamahan sekä voitettujen sotavoimaa.
Löytyi kammio, joss' sala-ukset olj takateineen
johdattavat Priamon kamareihin ja myös sivusuojiin;
tuotapa onneton Andromakhe, kun valtamme kesti, 455
seurata kulk' usehin niin luo apen kuin anopinkin,
kantaen vaarillen sylissään pient' Astyanaktaa.
Mie katon harjalle nousen, jostapa peitsiä turhaan
paiskelivat Teukrot poloset käsillään tehomatta.
Partaalla mäen töyryn olj pilvien korkea torni, 460
jonkapa huipulta saatettiin koko Troija ja myöskin
helleniläis-alukset ja Akhivojen leirinki nähdä;
tuohon me kangeilla käsin käymme ja mist' ylikerrat
huojuvat liitteistään, mepä sen sijoiltaan yläviltä
riuhtaisten sysäjämme; se horjahtuen äkin syöks' ja 465
räiskyillen kovin, läämältään Danaoin väen päälle
kaatui. Astuvat muut sijahan taas, eik' kivet lakkaa,
eikäpä muu aselaatu.
Kynnykselläpä juur' ihan porstuan vastassa Pyrrhus
riehui, kiiluillen asehilta ja vaskipuvultaan; 470
aivankuin valohon mujuruohoja nauttinut käärme,
turvonneen alimaahan min piilotti jäähtävä talvi,
vaan joka nyt ketun muutettuaan sekä uudesta kiiltäin,
pöyhkeillen poveaan kohottaa, selän niljasen vääntää
päivän paisteesen, lipoen hajakieline suutaan. 475
Silloin hirmuinen Perifas sekä kuski Akhilleen,
knaappikin Automedon ynn' nuoriso Skyrian kaikki
hyökkääpi hovihin sekä harjalle soihtuja linkoo.
Hän etupäässäpä kirveen temmattuansa jo murtaa
vahvat kynnykset, saranoiltaankin ovipuolet 480
vaskisilt' irroittaa; jopa hirttä hän veistettyänsä,
puhkaisee raut'tammen ja laittaa aimosan aukon:
näin näkyvät sisäsuojat ja aukenevat salit laajat,
huoneetkin Priamon sekä muinoisten kuningasten;
myös näkevät sotamiehien vahtaavan oven eessä. 485
Vaan sisäsuojissa syntyy tuskallinen sekasorto;
naisten vaikerrus, valitus, polo suojien täyttää
holveja, kirkkaihink' kohoaa ylös tähtihin parku.
Suurissa suojissa haihattavat pelon vallassa äidit;
suutelevat ovipieliä, sulkien noit' sylihinsä. 490
Pyrrhus ryntää kuin isäns' ennen; ei sulut eikä
kestää vartiatkaan voi. Murtuvat puskurin eessä
ukset kuin saranoiltaan järkytetyt ovipuolet.
Tie väkisin avataan; Danaot likimmäisiä lyövät,
päästyähän sisähän, sekä miehittävät hyvin paikat. 495
Niinkuin vaahtosa virtakin, vallit murrettuansa,
lähtee, kun, veden painolla särkien aarniosulvut,
syöksyvi ärjähtäin vesivuorena niitylle, pitkin
nurmea karjat talline vieden: Neoptelemon näin
juur täten raivoavan tapossaan sekä kaksos-Atridat; 500
näin Hekuban sadan minjänsä' kera, näin Priamonkin
tahraavan verineen nyt vihkimäns' alttariliekit.
Puol'sataa leposuojaa, -- lasten mielikki-paikat --,
kullasta, voitettuin tavaroistakin hohtavat huoneet
vaipuvat maahan; Kreikka sen vei, mikä liekiltä säästyi. 505
Tietää ehk' halunnet Priamon mikä kohtalo kohtas?
Kun näki kaupungin otetuks ja kun rikotuiksi
portit, kun palatsiinkin tunkeunneiks vihollisten,
turhaan vuosiltaan tutistessa jo yllehens' ukko,
oudot ott' asehet sekä miekan uumille vyötti, 510
aikoen kuollakseen karata tiheään vihamiesten
parvehen. Suojien keskessä, paljaan taivallan alla,
aimosa alttari olj sekä vieressään ikivanha
nuokkui laakeripuu, joka lehvine peitti Penaatit.
Tääll' Hekuba sekä lapsensa toivotta alttarin luona, 515
niinkuin myrskyis-sään rajun riehuiss' sukkelat kyyhkyt,
yhdessä istuivat halaten jumalain kuvapatsait'.
Vaan Priamon kun ottavan vahvoill' aijotut aseet
huomasi, lausui: "Oi, mikä raivo sun puoliso parka
sai sopahan pukeuntumahan? Tai minnekkä riennät? 520
Ei avun tuon eik' semmoisten apumiehien oo tää
puuttehess' aika, eik' auttaiskaan vaikk' Hektorikin tääll'
läsn' olis. Tänne sä tullos; alttari kaikkia suojaa,
taikkapa kuitenkin yhess' sorrumme!" -- Virkki ja luokseen
hän veti vanhuksen sekä paikan alttarill' laittoi. 525
Mutta kas! Pyrrhon murhaa karkuhun päässyt Polites,
poikia yks Priamon, vihamiesten peitsiä välttäin
kiitää kalteriloit' avaroita ja saapuvi tyhjään
sintsihin haavoitettuna. Surman haavalla Pyrrhus
tuot' tavottain ihan kinterillään, jo sen keihästi viimein. 530
Tultua vanhempain näkyviin sekä kasvojen eteen
kaatui, hurmehen koskehen vuodattaen elämänsä.
Ei sitä sietää voi Priamus, vaikk' kuoleman kauhuin
keskessä oljkin, eik' vihans' hillitä eikäpä ääntään.
"Sullepa", huutaa, "moisesta rohkeesta rikoksestas, 535
haltiat, taivahass' jos on moisista huolehtivainen
oikeus, maksavat palkkasi ansaitun tekos jälkeen,
koska sä mun näkemään nyt saatit poikani murhaa,
kun siten surmallaan syväst' taaton loukkasit kasvot!
Eipä se, syntyneheks' kehut josta sa itses, Akhilles 540
ollut semmoinen vihamiehenäkään mua kohtaan,
pyytäväll' arvoa soi se ja antoi Hektorin ruumiin
kalpean haudattavaks sekä mun kotihin pojes laski."
Vanhus, sen lausuttuaan, jopa viskaapi hötelöipi
peitsensä; oitispa sen rämähtyin nyt ehkäsi vaski, 545
josta se kilpistyin siten kilven jäi kupuralle.
Hällepä Pyrrhus: "Airuenain puhumaan sinä riennä
taaton Akhilleen luo sekä hällen hirveät työni
kuin sukuheitosta Pyrrhuksesta sä kertoa muista!
Kuole nyt!" -- Näin nimeten hän alttarin juurelle vanhan 550
poikansa hurmehen liejussa liukuavan ukon kiskoi;
tukkahan kietoi sitt' vasempansa, kun oikea tempas
välkkyvän säilän ja sen sysäs kylkeen kahvahan saakka.
Tää Priamon oli kohtalojen pää, sen lopun hälle
Sallima määräsi, suotua nähdä sen sortuvan tuhkaan 555
mahtavan Troijan, mi niin mont' Aasian maata ja kansaa
ennen olj vallinnut. Venyi rannalla silvottu ruumis,
pää oliltaan typistetty ja vartalo tuntematonna.
Silloinkos minut valtaapi ylen hirveä kauhu:
säikyn, kun rakas taattoni muoto mun mielehen juohtuu, 560
kun kuninkaan ikivanhan julmasta haavasta näen mä
henkensä heittävän; mielehen juohtuu hento Kreusa,
niin kodin ryöstöt kuin pojut Juloa uhkiva vaara.
Taakseni katson ja kuink' on luonani laita, ma tutkin.
Kaikki jo hylkäsivät mun tai väsyneinäkin maahan 565
tai tulen liekkiin sairahat ruumiins' paiskasivatten.
Jop' olin yksin jäänyt, kun Vestan kynnyksen luona
hiljaan istuinneen pakopaikkahan kätkeynneenä
näen Helenan; palo luo valon kirkkaan, loimottavaisen
harhoavaan sekä tuoss' erisuunnalle katselevaiseen. 570
Teukrojen kostoa tää peläten tuhon Pergamon vuoksi,
myös Danaoinkin rankaistusta ja hyljätyn miehen
kiukkua, -- yhteinen isänmaansa ja Troijan Erinnys, --
istuen kätkeytyy epäkelpoinen alttarille.
Rintani leimahtaa vihan leimuun; mieleni kostaa 575
tek' isänmaan kukistusta ja rankaista pahan naikon.
Tuoko se vammatta nähdä Spartan sais, isänmaansa,
tuok' kuninkaatar voiton riemuihin osan saada?
Puolison, vanhemmat, kodin, tuo näkis lapsensa myöskin,
Hion joukon kuin Frygllaisetki orjina eessään? 580
Miekkahan vei Priamon se ja Troija on ilmitulessa!
Liiaksikin hikoellut on rantamme Teukrojen verta!
Eipähän! Vaikkapa ei mitenkään ole mainehikasta
naiselle kostaa eik' ylen voitto se kiitosta tuota,
kuitenki ansainneen kurituksen ja herjanki poiston 595
tähden kiitettäneen mua; mieltäni tuo ilahuttaa,
sammuttaa vihan liekin ja tyydyttää sukun' haamut.
Riensin jo miettien näitä mä mielellä raivoavalla,
kun sulo-äitini entistään ihanampana saapui
mun näkyviini ja loimosta kirkasna kiilteli yöllä, 590
muodoltaan jumalattaren moisena, niin kuni näkyy
sorjana varreltaan ylimmillen; mun, kätehein hän
tarttuen, seisauttaa sekä näin rusosuullansa lausuu:
"Poikani, miks' syvä tuska sun saattaa niin vihan vimmaan?
Miksikä raivoot? Tai mihin poistui huolesi meistä? 595
Etköhän katsois' ennemmin, mihin kätkisit vanhan
taattosi Ankhisen? Eloss' onk' viel' vaimos Kreusa,
poikaski Askanius? Heit' kaikkia Kreikan jo joukot
kiertelevät joka suunnalt' ja jollei huoleni oisi
estänyt, niin joko liekin tai ois miekan he uhriks 600
saanehet. Ei sull' aatkela Tyndaron tyttären muoto
eikäpä syyllinenkään Paris, vaan jumalain nämät kosto
rikkaudet hävittää sekä Troijan syöksevi tuhkaan.
Katsos: sillä mä väistää tahdon peittävän pilven
tuon, joka nyt inehmois-näkös tylsyttää sekä märkää 605
huuruvi usmaa; sie älä äitisi käskyjä pelkää
noudattaa äläk' kieltäy neuvojans' seuroamasta!
Tuollapa, jossa sä näet irt' paasista kiskotut paadet,
joss' kiviröykyt näet sekasin, tuhan kuin savun tuprut,
muurien liikuttaen alukset isoll' kolm'kärellänsä 610
mellastaapi Neptunus ja niin sijoiltaan koko linnan
syöksevi; Skaijanpa-porttien luon' on julminna Juno;
riehuen tää varukseen puetettuna kutsuvi Kreikan
joukkoja liittouneit' aluksilta.
Linnan huipullakin kas! myös jo Tritonilan Pallas 615
istuu, Gorgoineen kamaloine pilveltä loistain.
Itsepä Ukkokin Kreikalle urhollisuutta ja voimaa
suopi ja kiihoittaa jumalat aseheitamme vastaan.
Riennä jo poikani karkuun: tee siten vaivoin' loppu!
Missään en sua hylkää mie, kotis sun oviloille 620
varmahan vien." Sanoen täten yön katos tihjähän varjoon.
Ilmauvat näyt synkeät mullen, myös jumalitten
Troijallen vihamieliset, mahdikkaat tehovoimat.
Näen koko Ilionin nyt liekkeihin vajonneeksi,
näen hävitettävän juuresta saakka Neptunus'en Troija; 625
kuin ijäkäs on tunturi-vuorilla saarni, kun tuota
kilpahan veistettyään maamiehet kaatamahan jo