Plätällä oli tutti, valkoinen räsynpalanen, jonka sisään oli pantu
sokeria ja sitten nuoralla sidottu räsy kiinni.
Tämä hävisi eräänä päivänä. Kun Kiljuset olivat kaikessa hyvin
perusteellisia ihmisiä, ryhtyivät he sitä innokkaasti etsimään.
Äiti Kiljunen huomasi tutin häviämisen ensiksi ja huusi:
-- Onko kukaan nähnyt Plätän tuttia?
Kukaan ei ollut sitä nähnyt.
Sitä etsittiin joka paikasta huoneissa. Tuttia vain ei löydetty. Luru
huusi äkkiä:
-- Pullan suussa on jotain, joka voi näyttää tutilta.
Ja sen suussa olikin todella jotain, joka näytti tutilta. Koko
herrasväki ryntäsi Pullan luo. Pullahan oli hyvin viisas koira, joka
tunsi kaikki herrasväkensä tavat. Kun se siis näki kaikkien tällä
tavalla yht'aikaa ryntäävän, ymmärsi se heti, että tässä oli
kysymyksessä jotain muuta kuin leikki. Se siis painoi häntänsä
koipiensa väliin ja livisti tiehensä.
Isä Kiljunen ja Mökö pomppoilivat eteenpäin, äiti Kiljunen ja Luru
loikkivat. Pulla piti tarpeettomana juosta pihamaalta pois, kyllä hän
sielläkin arveli voivansa välttää isäntäväkeään. Ensin se tietysti
kiersi pihamaan, mutta kun se huomasi, että herrasväki voi hänet
piirittää johonkin nurkkaan, läksi se kiertämään taloa. Tämä ei
tietystikään ollut viisasta, sillä herrasväki asettui nurkan taakse
vahtimaan. Pulla hiipi hiljaa lähelle, ja juuri kun herrasväki rynnisti
eteenpäin, hyppäsi se Lurun kinttujen välistä pakoon. Pulla oli viisas
koira.
Nyt jakaantui Kiljusen herrasväki kahteen leiriin, toinen puoli,
pomppoilevat, ajoi Pullaa takaa talon ympäri, toinen puoli, loikkivat,
vahtasivat nurkan takana, Lurun pidellessä kärpäshaavia ja äiti
Kiljusen levittäessä esiliinansa pyydystääkseen siihen Pullan. Pulla
hyppäsi äiti Kiljusen yli. Tämä kuuluu mahdottomalta, mutta totta se
on, eikä se mahdotonta olekaan, kun ajattelee, että äiti Kiljunen oli
mennyt kyyryyn, ja laiha ihminen menee aina hyvin paljon kyyryyn. Pulla
oli siis taas päässyt pakoon. Isä Kiljunen keksi silloin keinon. --
Verkko! huusi hän.
Talossa oli vanha verkko, jota joskus maailmassa oli käytetty
kalastuksessa. Se oli hyvin pahasti repeytynyt, ja kun ei herrasväki
sitä korjaillut, ei sillä tietysti oltu saatu kaloja, ja siksi se oli
jäänyt käyttämättä. Isä Kiljunen haki sen nyt esiin talon ylisiltä.
Verkko asetettiin Pullalle ansaksi sillä tavalla, että pojat pantiin
pitelemään sen kummastakin päästä kiinni ja isä ja äiti Kiljunen
lähtivät ajamaan Pullaa sitä kohden. Verkko asetettiin sille puolelle
pihaa, missä talli, navetta ja sikolätti olivat. Ja nyt alkoi jahti.
Isä ja äiti Kiljunen huusivat ja huitoivat. Pulla juoksi heidän
edellään pitäen yhä suussaan sitä, jota herrasväki luuli Plätän
tutiksi.
-- Pitäkää verkko kireällä! huusi isä Kiljunen pojille.
Pojat tottelivat.
Pulla juoksi kovaa kyytiä verkkoa kohden, äiti ja isä Kiljunen sen
jäljestä. Verkossa olevasta suuresta reiästä meni Pulla verkon toiselle
puolelle, mutta eiväthän isä ja äiti Kiljunen siitä mahtuneet, ja
seurauksena oli, että he lankesivat kireälle pingoitettuun verkkoon.
Verkko pääsi samassa poikien käsistä irti ja molemmat vanhemmat
kierivät maassa verkkoon sotkeutuneina.
Ja kyllä he sotkeutuivatkin yhä enemmän. On oikein häpeällistä
ajatella, että kaksi vanhaa ihmistä tällä tavalla meni verkkoon Pullan
kaltaisen koirapahasen tähden. Äiti potki kuin hullu ja silloin hän
sotkeutui yhä enemmän. Isä huitoi kuin hassu, verkko repeili ja hän
sotkeutui siihen entistä enemmän.
He nousivat pystyyn, äiti Kiljusen laihojen kinttujen pistäessä esiin
kahdesta suuresta repeämästä. He hyppäsivät kuin linnut koettaessaan
irtaantua, mutta kaatuivat uudelleen. Ja kun verkko oli aivan lähellä
sikokarsinaa, kaatuivat he täydellä voimalla karsinan aidan päälle; se
meni kumoon, ja isä sekä äiti Kiljunen ropsahtivat karsinaan, menivät
sinne mukkelismakkelis.
Kiljusilla oli porsas, jonka he olivat ostaneet keväällä ruokkiakseen
sitä kesän ja syksyn, saadakseen siitä joulupaistin. Kun porsas näki
herrasväen tulevan tällä tavalla karsinaansa, niin säikähtyihän se. Se
hyppäsi ensin karsinan toiselle puolelle, ja samassa silmänräpäyksessä
se oli jo mennyt Kiljusen isän ja äidin yli ja karannut pihamaalle.
-- Porsas karkaa! huusivat pojat.
Tämä tapaus antoi verkossa-olijoille jättiläisvoimat, he kiskaisivat,
verkko repesi aivan kokonaan ja he pääsivät vapaiksi. Ja nyt alkoivat
he ajaa porsasta takaa. He olivat aivan kokonaan unohtaneet Plätän
tutin, eikä heillä ollutkaan mitään syytä etsiä sitä Pullan hampaista,
sen Luru huomasi porsaan päästyä pakoon ja tarkastettuaan Pullan
suustaan pudottamaa esinettä. Se ei ollutkaan mitään muuta kuin Plätän
räsynuken pää.
Sanoin kuvaamaton oli voima ja vimma, jolla Kiljusen herrasväki nyt
läksi porsasta takaa-ajamaan. Se oli aivan toisenlaista jahtia kuin
Pullan ahdistaminen. Porsas ei nimittäin koskaan juokse aivan suoraan,
vaan tekee äkkiä kaikenlaisia mutkia, ja tämä seikka sai merkillisiä
selkkauksia aikaan.
Kun porsas meni täyttä laukkaa eteenpäin, niin pomppoili ja harppaili
Kiljusen herrasväki sen jäljestä ihan vimmatusti. Mutta kun porsas
äkkiä teki käännöksen, ei herrasväki voinutkaan yhtä nopeasti kääntyä,
vaan he töytäsivät toisiinsa ja olivat yhtenä läjänä pihamaalla.
Tällä välin oli porsas tietysti jo pihamaan toisella puolella. Pulla
oli ryhtynyt auttamaan herrasväkeään ja koetti ajaa porsasta takaa.
Mutta ei siinä Pullakaan onnistunut. Sekin sai tehdä silloin tällöin
hyvin merkillisiä kuperkeikkoja, kun porsas äkkiä pysähtyi ja Pulla
meni sen yli ja kaatui maahan.
Tästä syntyi tietysti sellainen melu, että koko lähikylän väki riensi
apuun. Ja kun he olivat hyvin auttavaisia ihmisiä, niin ryhtyivät he
kaikki ottamaan porsasta kiinni.
Kaikki portit suljettiin, ja ihmisiä asettui pitkään riviin ajamaan
porsasta pihamaan nurkkaan. Porsas käveli rauhallisesti, vilkuen vain
silloin tällöin hiukan taakseen.
Juuri kun tultiin pihamaan nurkkaan, se mennä pujahti portin alitse.
Ja nyt vasta oikein juoksu alkoikin. Kaikki oli tähän asti ollut vain
leikkiä sen rinnalla.
Porsas juoksi suoraan rantaan. Tietäähän jokainen, että porsas ui
hyvin. Tietysti Kiljusen herrasväen porsas vielä paremmin kuin muiden.
Tämä lähti uimaan eteenpäin. Kaikki ihmiset ryntäsivät rantaan, ja
monet vauhdin vaikutuksesta mulskahtivat veteen.
Eihän siinä auttanut mikään muu kuin mennä veneeseen ja lähteä
soutamaan jäljestä.
Kaksikymmentä ihmistä meni veneeseen, jossa ei olisi saanut olla muuta
kuin korkeintaan kymmenen. Vähän matkaa rannasta päästyä vene painui
pohjaan ja ihmiset saivat lähteä uimaan. Vene kiskottiin ylös,
tyhjennettiin ja nyt läksi viisi miestä Kiljusen herrasväen kanssa
porsasta takaa ajamaan. Tämä oli sillä välin päässyt jo hyvin pitkälle
ja ui saarta kohden, jossa se viimein nousi maihin, ja niin kiire sillä
oli mennä puiden suojaan, ettei se joutanut edes ravistamaan vettä
päältään.
Mutta pian tulivat takaa-ajajatkin.
Kun heitä oli niin vähän, niin käytiin veneellä noutamassa koko kylän
väki sinne. Ja nyt alettiin järjestää oikein täydellinen jahti. Kaikki
ihmiset asettuivat suureen piiriin saaren rannoille, jokainen otti
karahkan käteensä ja läksi hitaasti astumaan eteenpäin. Tällä tavalla
koetettiin saada porsas saarretuksi. Viisi eri kertaa se pääsi tämän
kehän sisältä pois, tavallisesti livistäen jonkun kinttujen välistä.
Mutta ahkeruus kovankin onnen voittaa, sanoo sananlasku, ja niin
voittivat piirittäjätkin viimein porsaan. Ne pääsivät aivan sen lähelle
joka puolelta. Porsas ei enää välittänyt pakoonmenosta, istui vain
rauhallisesti kannon päässä ja kovasti ihmetteli, miksi hänen tähtensä
oli näin paljon vaivaa nähty.
Porsas tuotiin kotiin ja veneellä saatiin monta kertaa soutaa saareen,
ennenkuin koko kylän väki oli tuotu takaisin.
Vaikka kaikki nämä ihmiset olivat tulleet auttamaan kenenkään
pyytämättä, min nyt ne vaativat itselleen palkan. Ja isä Kiljusen
täytyi maksaa. Kylläpä se porsas tuli kovin kalliiksi hänelle.
Kun kyläläiset olivat menneet pois, syntyi perheen kesken neuvottelu
siitä, minkä tähden tämä kaikki oli tapahtunut, ja silloin huomattiin,
että Plätän tutin tähden oli nähty tämä vaiva. Ja tutti oli yhä vielä
kateissa.
-- Missä ihmeessä se tutti on? sanoi äiti Kiljunen.
-- Se ei voi olla missään muualla kuin täällä sisällä, sanoi isä
Kiljunen, joka kaikessa oli tavattoman viisas mies.
Ei auttanut silloin mikään muu keino kuin kantaa kaikki tavarat
pihalle, jotta päästäisiin selville siitä, missä tutti oli.
Olisi luullut, että herrasväki muutti jonnekin, kun he kuljettivat
tällä tavalla kampsujaan. Tietysti kylän väki taas tuli auttamaan
heitä.
Ihan kaikki tavarat tuotiin pihalle. Eihän kukaan voinut uskoa, että
tutti olisi kukkien keskellä tai että se olisi kattolampussa, mutta
nekin laahattiin pihalle. Viimeksi oli jäljellä enää vain Plättä ja
hänen kehtonsa. Kun herrasväki meni sitä nostamaan, niin mitä he
näkivätkään?
Niin, mitä he näkivätkään?
Plätän istumassa kehdossaan ja tuttinsa suussaan. Se oli pudonnut
kehtoon, mistä Plättä oli sen löytänyt ja pannut taas suuhunsa.