1905-1908.
Toistamiseen hallituksen jäsenenä. Uudistusohjelma. Eduskuntauudistus.
Muita hallitustoimenpiteitä. Uuden hallitusmuodon sekä muiden
yhteiskunnallisten parannusten ehdotuksia. Taantumus pääsee jälleen
valtaan. Ero senaatista.
Noina päivinä kenraalikuvernöörin luona pidetyissä kokouksissa oli tämä
lausunut haluavansa perustuslaillisten taholta saada ehdotuksen uuden
senaatin jäseniksi. Valtuuskunta täytti hänen toivomuksensa antaen
hänelle, marraskuun 3 ja 4 p:nä erinäisiä neuvottelukokouksia
pidettyään, ehdokaslistansa. Tällöin oli muun muassa harkittu
kysymystä, oliko Mechelin ehdotettava senaatin talousosaston
varapuheenjohtajaksi vai ministerivaltiosihteeriksi, mutta edellistä,
muiden perustuslaillisten valtioiden pääministerintointa vastaavaa
virkaa, pidettiin sopivampana. Oikeusosaston varapuheenjohtajaksi
ehdotettiin vapaaherra R.A. Wredeä, prokuraattoriksi J. Grotenfeltia
ja samoin muihin senaattorinvirkoihin perustuslaillisia, osin
ruotsalaiseen, osin nuorsuomalaiseen puolueeseen lukeutuvia henkilöitä.
Sosialistipuolueellekin oli varattu yksi salkuton senaattorinpaikka.
Valtuuskunnan laatiman ehdotuksen lähetti kenraalikuvernööri
semmoisenaan korkeimpaan paikkaan, missä se miltei sinänsä
hyväksyttiin. Uudet senaattorit nimitettiin kuitenkin vasta joulukuun 1
p:nä. Jo muutamaa päivää aikaisemmin oli ruhtinas Obolenski eronnut
kenraalikuvernöörinvirasta ja saanut seuraajakseen todellisen
salaneuvoksen _N. Gerardin_, siihen aikaan varsin vaikutusvaltaisen
kreivi Witten henkilökohtaisen ystävän. Ministerivaltiosihteerinvirasta
erosi samalla kertaa _Constantin Linder_, jonka seuraajaksi, viran
oltua lyhyen ajan avoinna, tuli kenraalimajuri _August Langhoff_.
Eversti _F.G. Björnberg_, jota perustuslaillisella taholla myös oli
pidetty mainittuun virkaan sopivana, nimitettiin hänen apulaisekseen.
Valtiosihteeristöön oli sen lisäksi perustettava neuvoa-antava komitea,
jonka jäseniksi valtuuskunnan ehdotuksen mukaisesti nimitettiin
professori _R. Hermanson_ ja tohtori _A. Törngren_.
Uusi senaatti ryhtyi toimeensa joulukuun 4 p:nä, jolloin Mechelin
täysi-istuntoon kokoontuneille piti suomeksi puheen, jossa
hän esitti laajan ohjelman senaatin tulevalle toiminnalle.
Kun marraskuun-julistuskirja, hän lausui, on poistanut esteet
laillisen järjestyksen palauttamiselta maahamme, on Suomen
kansalle avautunut tärkeiden perustuslainuudistusten mahdollisuus.
Senaatin on laadittava ehdotus uudeksi valtiopäiväjärjestykseksi,
jota kansakunta voi tyytyväisyydellä kannattaa. Senaatin
silmämääränä tulee olla uudistusten toteuttaminen, sellaisten kuin
kansaneduskunnan oikeus tarkastaa hallituksen virkatoimia,
painovapaus, kokoontumis- ja yhdistymisvapaus, tuomioistuinten
järjestysmuodon ja oikeudenkäyntilaitoksen uudistus, kuntia suurempain
hallintoalueiden itsehallinnon toimeenpaneminen, työväestön
taloudellisen ja yhteiskunnallisen aseman parantaminen, maansaannin
ja oman kodin hankkiminen maaseudun tilattomalle väestölle,
juovutusjuomalainsäädännön uudistus näiden juomain väärinkäytöksen
ehkäisemiseksi. Nykyään voimassa olevat, venäjän kielen käyttämistä
hallituslaitoksissa koskevat säännökset ovat muutettavat siten, että
kansalliskielet palautetaan siihen asemaan, mikä niille oikeudellisista
ja luonnollisista syistä on tuleva. Virastoissa on sellaisiin
henkilönmuutoksiin ryhdyttävä, joita laillisen järjestyksen
palauttaminen vaatii. "Nykyinen ajanhetki on historiallinen
käännekohta, joka vaatii kaikkia yhteiskunnan voimia työskentelemään
valoisamman tulevaisuuden valmistamiseksi isänmaallemme. Ne, jotka nyt
on kutsuttu toimittamaan hallitukselle kuuluvaa osaa tästä
uudestaluomistyöstä, tulevat tuntemaan itsensä onnellisiksi, jos se,
minkä he kykenevät suorittamaan, ei jää aivan kauas jälelle siitä, mitä
heiltä vaaditaan. Ja sydämestämme toivomme, että se aika ei ole kovin
etäällä, jolloin on lakannut hajaannus, minkä koettelemuksen aikana on
synnyttänyt eri käsitys siitä, millä tavoin vaarat olisivat
torjuttavat, sekä että yksimielisyys ja yhteishenki silloin antavat
uusia voimia Suomen kansalle."
Senaatti päätti tämän Mechelinin lausunnon pantavaksi pöytäkirjaan ja
virallisissa lehdissä julkaistavaksi.
Ylimääräiset valtiopäivät kokoontuivat kohdakkoin sen jälkeen,
joulukuun 20 p:nä. Tärkein niiden käsiteltäväksi annetuista asioista
oli eduskuntalaitoksen uudistuskysymys. Vanha senaatti oli jo asettanut
komitean laatimaan ehdotusta asiasta, mutta useimmat komitean jäsenet
olivat kieltäytyneet tehtävästä, kunnes perustuslaillinen senaatti oli
nimitetty ja uudistanut määräyksen. Näin kävikin, minkä jälkeen
komitea, jonka jäseniksi määrättiin henkilöitä eri puolueista ja
puheenjohtajaksi professori Hermanson, alotti työnsä. Ohjeeksi
annettiin komitealle Mechelinin laatima ohjelma, jossa lähemmin
seliteltiin marraskuun-julistuskirjan yhteydessä annettua määräystä,
että uudistuksen tuli tapahtua yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden
periaatteiden mukaisesti, minkä ohessa huomautettiin "maassamme
vallitsevasta yksikamarijärjestelmän harrastuksesta". Mikäli myöhemmin
saatiin tietää, oli senaatti äänestettyään päättänyt lisätä nämä sanat
osottaakseen panneensa huomiota maassamme vallitsevaan yleiseen
mielialaan, mutta ei ennakolta sitoakseen komiteaa. Komiteassa piti
osa jäseniä parempana kaksikamarijärjestelmälle rakennettua
eduskuntalaitosta, jossa ylempi kamari olisi valittu yleisillä,
vaikkakin välillisillä vaaleilla. Mutta kun maassamme silloin
innokkaasti kannatettiin yksikamarijärjestelmää, on käsitettävissä,
että nämä jäsenet jäivät vähemmistöön. Muutamat vähemmistön jäsenet
tiedustelivat Mecheliniltä, olisiko heidän pantava vastalause, mutta
hän kielteli. Sitä vastoin hän, siihen katsoen että komitean enemmistö
oli määrännyt äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden ikärajaksi vain 21
ikävuotta, arveli vastalauseen olevan tehtävä korkeamman ikärajan, 24
ikävuoden, puolesta. Sellaisen vastalauseen liittikin vähemmistö
komitean mietintöön; se saavutti hallituksen ja valtiopäiväin
hyväksymisen ja sen mukainen säännös on, niinkuin tunnettu, nykyisessä
valtiopäiväjärjestyksessämme. Jottei uusi eduskunta tekisi äkkipikaisia
päätöksiä, ehdotti Mechelin asetettavaksi neuvoa-antavana toimivan
tarkastuslautakunnan, jonka jäseninä tulisi olla tuomarikunnan,
yliopiston ja polyteknillisen opiston, talous- ja maanviljelysseurain,
suurempain kaupunkien kaupunginvaltuusmiesten ja maalaiskuntain
luottamusmiesten valitsemia edustajia -- yhteensä 45 henkilöä.
Eduskunnan kustakin asiasta ensimäisessä käsittelyssä tekemät päätökset
oli hänen mielestään annettava tämän lautakunnan tarkastettaviksi ja
lautakunnan lausunto oli sitten saatettava valtiopäiväin tiedoksi. Kun
ei lautakunnalla kuitenkaan olisi päätösvaltaa, ei komiteassa katsottu
sen merkityksen vastaavan sen asettamisesta johtuvia mutkia,
minkätähden tyydyttiin ehdottamaan vähemmän mutkallista laitosta, n.s.
"suurta valiokuntaa", semmoisena kuin se sittemmin toteutettiinkin
valtiopäiväjärjestyksessämme. Lisävarmuuden saamiseksi ehdotettiin
erinäisissä tapauksissa määräenemmistö pantavaksi hyväksymisen ehdoksi.
Mutta etupäässä tahdottiin suhteellisen vaalitavan avulla taata
yksikamarille erilaisia tietoja ja näkökohtia ja estää sitä joutumasta
pelkäksi yksipuolisesti arvostelevan, valtiollisesti kypsymättömän
valitsijajoukon elimeksi.
Komitean ehdotuksen perusteella laati senaatti ehdotuksen uutta
valtiopäiväjärjestystä ja vaalilakia koskevaksi hallituksen
esitykseksi. Esitys annettiin valtiosäätyjen käsiteltäväksi ja
hyväksyttiin miltei sinänsä kaikissa säädyissä; ainoastaan aatelissa
ilmeni heikkoa vastustusta. Mechelin oli tässä säädyssä esityksen
puolustajia. Heinäkuun (7) 20 p:nä vahvisti keisari lain astuvaksi
voimaan lähinnä seuraavan lokakuun 1 p:stä. Suomi sai siten
yksikamarijärjestelmään perustuvan kansaneduskunnan, jossa on 200
määrättyyn ikään tulleiden kansalaisten, miesten ja naisten, yleisen ja
yhtäläisen äänioikeuden perusteella kolmeksi vuodeksi kerrallaan
valitsemaa edustajaa.
Kieltämättä on Mechelin niitä, jotka pontevimmin ovat osaltaan
vaikuttaneet siihen, että Suomi sai kansaneduskunnan, laadultaan
jyrkemmin kansanvaltaisen kuin nykyään on missään muussa Europan
maassa. Muutamilla tahoilla on arveltu hänen tällöin osottaneen
liiallista optimismia. Hänelle niinkuin muillekin oli epäilemättä
yllätys, että sosialismi oli maassamme, maaseudullakin, kasvanut
niin voimakkaaksi, kuin vaalien tulokset sittemmin osottivat. Hänen
sanotaan harkitessaan sosialistien osaa kansaneduskunnassamme,
jos se uudistettaisiin yksikamariseksi yleisine ja yhtäläisine
äänioikeuksineen, lausuneen otaksuman, että heitä olisi valtiopäivillä
kolmisenkymmentä; todellisuudessa kohosi heidän lukumääränsä jo
ensimäisissä vaaleissa 80:een. Pohjaltaan kuitenkin asialliset
vaikuttimet määräsivät hänen kantansa tässä uudistuskysymyksessä. Hän
oli tosin aikaisemmin lausunut kannattavansa kaksikamarijärjestelmää,
mutta oli sittemmin muuttanut mieltään. Hänen vakaumuksensa oli
nyttemmin, että ainoastaan tämän laatuinen porvarillisten osottama
myötämielisyys työväestöä kohtaan voi aikaansaada yksimielisyyden
kaikkien yhteiskuntakerrosten kesken siinä, minkä tuli olla kaikille
pääasia: maamme valtiollisen itsemääräämisoikeuden suojaamisessa. Hän
uskoi järjen vähitellen pääsevän valtaan ja saavan voiton yhteistyön
esteenä olevista yksipuolisista luokkaennakkoluuloista ja
luokkavihasta, sekä toivoi kansan syville riveille myönnetyn
valtiollisen vaikutusvallan kohottavan niiden valtiollista sivistystä
ja vastuunalaisuuden tuntoa.
Asian ollessa ritaristossa ja aatelissa keskusteltavana toukokuun 28
p:nä hän lausui, sen johdosta että muutamat puhujat olivat pitäneet
uudistusta liian jyrkkänä ja puoltaneet kaksikamarijärjestelmää:
"Minulla on jo kauan ollut kovia epäilyksiä kaksikamarijärjestelmää
kohtaan. -- -- Olen ruvennut enemmän ja enemmän epäilemään, onko
mahdollistakaan sellaista järjestää tyydyttävällä tavalla. -- -- Joko
vaipuu ylempi kamari, kansan vaaliin perustumattomana ja vailla yleisen
ajatuskannan tukea olevana, hyödyttömäksi varjoksi, tahi asettuu se,
perustuipa se sitten vaaliin tai vanhoihin säätyerioikeuksiin,
ehdottoman vanhoillisuuden kannalle ja on silloin todellinen kehityksen
jarru. -- -- Täällä on lausuttu, että korkeampaa sivistystä ja
kokemusta edustaville vähemmistöille olisi kaksikamarijärjestelmän
avulla taattava tarpeellista valtaa liian pitkälle menevää
kansanvaltaista suuntaa vastaan. -- -- Todellisuudessa on
kaksikamarijärjestelmän mukaan ylemmällä kamarilla valta ehkäistä, mitä
koko kansan valitsemat, toisen kamarin edustajat päättävät. Käykö
sellaisen vallan asettaminen ihanteeksi? Omasta puolestani uskon, että
niillä vähemmistöillä, jotka edustavat korkeampaa sivistystä ja
kokemusta, ja jotka, sitä myöten kuin kulttuurityö edistyy,
kasvamistaan kasvavat niihin verraten, joilta näitä ominaisuuksia
puuttuu, tulee olla merkityksensä vaikutusvallassa, mutta ei lain
määräämässä valta-asemassa. -- -- Ei pidä milloinkaan odottaa että ne,
jotka tietävät olevansa valtiollisten oikeuksien rajalinjain
ulkopuolella, suhtautuvat valtiollisiin ja yhteiskunnallisiin
kysymyksiin yhtä objektiivisesti ja luottavaisesti kuin ne, jotka näitä
oikeuksia käyttävät. Luullaankohan että ne, jotka kävelevät
yrttitarhassa hoitelemassa sitä, nauttien sen kukista ja hedelmistä,
syyllä voivat sanoa aidan ulkopuolella oleville: 'Olkaa alallanne ja
tyytyväisiä, ehkäpä annamme teillekin hiukan kukkia.' Sallikaa kaikkien
päästä puutarhaan, silloin ei heidän mieleensäkään juolahda tallata
ja hävittää sitä; oma etunsa heitä silloin kehottaa vaalimaan
sitä. -- --"
Oliko Mechelin oikeassa puhuessaan näin toivehikkaasti uudistuksen
seurauksista, siihen voi vasta tulevaisuus antaa varman vastauksen.
Kieltämättä on eduskuntamme työkuntoisuus uudistuksen johdosta ensi
alussa vähentynyt. Emme kuitenkaan usko kenenkään puolueettomasti ja
vapaamielisesti ajattelevan voivan kieltää, että nelisäätyinen
eduskuntamme oli vanhettunut ja kaipasi perinpohjaista uudistusta, joka
soi lainsäädäntötyöstä siihen asti osattomille aineksille tilaisuuden
saada oikeutetut vaatimuksensa kuuluville, ja että täydellisellä
päätösvallalla varustetun ylemmän kamarin perustaminen luultavasti
olisi aiheuttanut kiivaita riitoja ja erimielisyyttä. Ei liioin käy
kieltäminen, että ylempi kamari on niissä maissa, missä on
kaksikamarijärjestelmä, lukemattomissa tapauksissa osottautunut
järkevienkin ja oikeutettujen uudistusten jarruttajaksi, -- niinkin
korkealla asteella olevassa sivistysmaassa kuin Englannissa
ylähuoneineen. Ei liene liian rohkeata toivoa, että maamme laajoille
kansankerroksille myönnetyt valtiolliset oikeudet aikaa myöten lisäävät
niiden halua ja kykyä käyttää näitä oikeuksia yhteisen isänmaan tosi
parhaaksi.
Maaliskuussa 1906 oli Pietarissa asetettu venäläis-suomalainen
neuvottelukunta keisarikunnan etujen ja hallitsijan oikeuksien kannalta
tarkastamaan senaatin laatimaa ja valtiopäiväin käsiteltäväksi annettua
ehdotusta Suomen eduskuntalaitoksen uudistamiseksi. Venäjän puolelta ei
komiteaan määrätty kenraalikuvernööri Gerardin ehdottamia henkilöitä,
vaan Suomen itsehallinnon vastustajia, semmoisia kuin Frisch ja
Sergejeffski. Tältä taholta vaadittiin muutoksia ehdotukseen, mutta
komitean suomalaisten jäsenten, Langhoffin, Lennart Gripenbergin ja
Mechelinin, onnistui kuitenkin enimmältä osalta torjua ne. Venäläiseltä
puolelta vaadittiin muun muassa, että kiinteää omaisuutta Suomessa
omistavilla Venäjän alamaisilla tulisi, heidän olematta Suomen
kansalaisia, olla äänioikeus ja vaalikelpoisuus eduskuntaan. Tätä
vaatimusta suomalaiset jäsenet vastustivat eikä sitä hyväksyttykään
asiaa korkeimmassa paikassa esiteltäessä.
Laajennettuja oikeuksia hallituksen suhteen ei kansaneduskuntamme
varsinaisesti saanut uuden valtiopäiväjärjestyksen kautta, ellei oteta
lukuun oikeutta tehdä välikysymyksiä hallituksen jäsenille (v.j. 32 §).
Mechelinin ainakin pääkohdiltaan laatima hallituksen esitys
valtiopäiväin oikeudesta tarkastaa hallituksen jäsenten virkatoimien
laillisuutta annettiin tosin 1906 vuoden säätyvaltiopäiväin
käsiteltäväksi, jotka sen erinäisin muutoksin ja lisäyksin hyväksyivät,
mutta valtiopäiväin päätöstä ei vahvistettu. Senaatin käskettiin laatia
uusi esitysehdotus, minkä se tekikin kesällä 1907, mutta se jätettiin
korkeimmassa paikassa huomioon ottamatta eikä johtanut muuhun
toimenpiteeseen.
Jonkin verran onnistuttiin kuitenkin laajentaa kansalaisten yleisiä
oikeuksia ja vapautta valtiopäiväin hyväksymän, elokuun 20 p:nä 1906
annetun lain kautta, joka perustuslain voimaisena sääsi Suomen
kansalaisten lausunto-, kokoontumis- ja yhdistymisvapauden.
Valitettavasti jäivät kuitenkin aiotut, näiden oikeuksien käyttämistä
lähemmin järjestävät erikoislait antamatta, paitsi mitä tulee
kokoontumisvapauteen, joka säännösteltiin valtiosäätyjen hyväksymällä,
helmikuun 20 p:nä 1907 annetulla "lailla yleisistä kokouksista".
Esitykset erityisistä lausunto- ja yhdistymisvapautta koskevista
laeista oli tosin senaatin toimesta laadittu ja annettu 1906 vuoden
valtiopäiville, jotka olivat ne käsitelleet, mutta valtiopäiväin
päätökset jätettiin hyväksymättä, säätyjen tekemäin erinäisten, kenties
ei aivan tarpeellisten muutosten johdosta.
Mecheliniä pidettiin uuden senaatin varsinaisena sieluna, niinkuin käy
ilmi jo siitäkin, että sitä sekä maassamme että sen rajain ulkopuolella
jokseenkin yleisesti oli tapana sanoa "Mechelinin senaatiksi". Sitä
laajaa uudistustyötä, minkä se oli asettanut tehtäväkseen, ei se
kokonaan kyennyt toteuttamaan liian lyhyenä elinaikanaan ja niiden
moninaisten vaikeuksien johdosta, joita aiheutui Venäjän taantumuksen
elpymisestä ja Suomen sisäisestä puoluehajaannuksesta. Kuitenkin sen
onnistui aikaansaada useita yleishyödyllisiä toimenpiteitä. Bobrikoffin
aikana annetut säännökset venäjän kielen käyttämisestä virastoissamme
kumottiin senaatin alistuksen johdosta toukokuun 3 p:nä 1906 annetulla
asetuksella, jonka ehdotuksen Mechelin oli laatinut. Valtiosäätyjen
hyväksymällä lailla joulukuun 22 p:ltä 1906 asetettiin routavuosina
laittomasti erotetut virkamiehet entisiin virkoihinsa ja poistettiin
heidän sijalleen nimitetyt. Bobrikoffin toimesta oli edellisen senaatin
jäsenten ja muiden korkeampain virkamiesten palkkoja melko lailla
korotettu; nyt ne senaatin omasta alotteesta alennettiin entisiin
määriinsä ja alistus tehtiin senaatin muidenkin virkamiesten palkkojen
alentamisesta. Sitä vastoin senaatti ryhtyi toimenpiteisiin erinäisten
alempain virkamiesten, niinkuin postinkantajat, luotsien,
vanginvartijat ja rautatieläisten palkkojen korottamiseksi. Bobrikoffin
aikana oli tuskin ensinkään annettu valtioapua yhteiskunnalliseen
valistustyöhön, kansanopistoille ja muihin sellaisiin tarkoituksiin;
uusi senaatti ryhtyi noudattamaan aivan päinvastaista menettelytapaa
koettaen valtioavuilla edistää valistuksen levittämistä. Sen
esityksestä määrättiin tammikuun 10 p:nä 1907, että senaatin oli
sallittu myöntää yleisistä varoista apurahoja maaseudun
yksityisoppilaitoksille samaan määrään kuin kaupunkienkin
yksityisoppilaitoksille. Ja sen alotteesta tammikuun 24 p:nä 1908
annetulla lailla parannettiin maaseudun kansakouluopettajiston
palkkaetuja.
Jo pian nimityksensä jälkeen päätti senaatti tehdä alistuksen Suomen
asevelvollisen sotaväen sekä kaartinpataljoonan jälleen asettamisesta,
joten sopivimmin saataisiin asevelvollisten pataljoonain yli- ja
alipäällystöä. Myöhemminkin senaatti Suomesta Venäjän valtiorahastoon
sotilastarkoituksia varten suoritettavia apumaksuja koskevan kysymyksen
yhteydessä huomautti, että maamme sotilaskysymys olisi ratkaistava
laillista tietä jälleen asettamalla Suomen sotaväki ja että Suomen
suoritettavat apumaksujen ei tulisi jäädä pysyviksi. Valitettavasti ei
näihin alistuksiin pantu huomiota.
Siinä Venäjän perustuslain ehdotuksessa, jonka keisari vahvisti
toukokuun 6 p:nä 1906, oli 2 §:ssä kysymys Venäjän ja Suomen
keskinäisestä suhteesta alkuaan määritelty epätarkasti ja meille
epäedullisella tavalla, mutta Mechelinin onnistui neuvottelemalla
kreivi Witten kanssa saada mainittu säännös oikaistuksi ja
parannetuksi, vaikkakaan ei aivan sellaiseksi kuin olisi halunnut. Se
sai seuraavan sanonnan: "Suomen suuriruhtinaanmaata, joka on
erottamaton osa Venäjän valtakuntaa, hallitaan sisäisissä asioissaan
erityisten laitosten avulla, erityisen lainsäädännön perusteella." Kun
marraskuun-julistuskirjan ilmestyttyä Tagantseffin komitean suomalaiset
jäsenet olivat pyytäneet vapautusta tästä tehtävästä, alisti senaatti
toukokuun 31 p:nä 1906 alamaisesti, että tähän pyyntöön suostuttaisiin
ja ettei uusia jäseniä määrättäisi, koska komitean asettamisen
edellytykset nyt olivat rauenneet. Tagantseffin komitea
hajoitettiinkin.
Se mielten kuohu, joka Suomessa oli kohonnut korkeimmilleen suurlakon
aikana, ei asettunut heti lakon loputtua, vaan aikaansai lähinnä
seuraavana aikana paikka paikoin työlakkoja, toisinaan valitettavia
väkivallantekojakin. Elokuun alussa 1906 puhkesi Viaporin
sotilaskapina, johon osa "punakaartilaisiamme" hairahtui ottamaan osaa.
Niinkuin tunnettu, aiheutti tämä verenvuodatusta Hakaniemen torilla
punakaartilaisten ja perustuslaillisen suojeluskunnan välisessä
yhteentörmäyksessä. Näiden valitettavain tapausten johdosta hajoitti
senaatti punakaartin ja ryhtyi heikontunutta poliisikuntaa vahvistamaan
käyttäen siihen hajoitetussa kotimaisessa sotaväessä aikaisemmin
palvellutta miehistöä. Mellakkaan osaa ottaneita niinikään rangaistiin;
osa heistä tuomittiin kuritushuonerangaistukseen. Salassa perustettu
"Voima" seurakin, jonka tarkoitusperät olivat olleet hämäriä, mutta
jonka toimitetussa tutkimuksessa havaittiin tahtoneen muodostaa
jäsenistään jonkinlaisen sotilaallisen järjestön, hajoitettiin senaatin
toimesta, koska seuran toiminta ei ollut lakiemme mukaista. Venäjän
sisäasiainministerin esityksen johdosta julkaisi senaatti marraskuussa
1906, hankittuaan lausunnon eräiltä maamme etevimmiltä lakimiehiltä ja
heidän mielipiteensä mukaisesti, määräyksiä niiden Venäjän kansalaisten
luovuttamisesta asianomaisten Suomen viranomaisten välityksellä, jotka
keisarikunnassa olivat tehneet rikoksen tahi joita siitä epäiltiin ja
jotka olivat etsineet turvaa Suomessa tahi täällä valmistelleet Venäjän
lakeja loukkaavia tekoja.
Näistä toimenpiteistä huolimatta jatkoi Venäjän sanomalehdistön
kiihkokansallinen osa, joka jo kohdakkoin marraskuun-julistuskirjan
antamisen jälkeen oli uudestaan alottanut hyökkäyksensä Suomea vastaan,
kotimaisen hallituksemme syyttämistä rikollisesta leväperäisyydestä
kumouksellisiin nähden. Tietenkin käytettiin ilmiöitä sellaisia
kuin punakaarti, Voima ja muuan ilmisaatu aseiden tuonti, joka
pantiin viimeksi mainitun seuran syyksi, tervetulleina aiheina
vaikutusvaltaisten venäläisten piirien mielialan kiihottamiseksi
maatamme vastaan. Tämän toiminnan seurauksia ehkäistäkseen senaatti
lähetti maaliskuussa 1907 korkeimpaan paikkaan Mechelinin laatiman
esityksen maamme valtiollisesta tilasta ja niiden ilmiöiden
todellisesta laadusta, joihin Venäjällä oli pantu liiallista
merkitystä, sekä selonteon senaatin toimenpiteistä rauhan
säilyttämiseksi.
Venäläiseltä taholta tehtyjen valitusten aiheita oli muiden muassa,
että syntyperäisten venäläisten, päästäkseen Suomessa nauttimaan samoja
oikeuksia kuin suomalaiset, täytyi hankkia Suomen kansalaisoikeudet,
jota vastoin suomalaiset keisarikunnassa ilman muuta saivat samat
oikeudet kuin venäläisillä siellä oli. Senaatti oli jo kesäkuussa 1906
tehnyt esityksen asetuksen julkaisemisesta, jonka kautta venäläisten
oikeus päästä Suomen kansalaisiksi tulisi sopivalla tavalla
ratkaistuksi. Senaatin laatima sellaisen asetuksen ehdotus oli
kuitenkin herättänyt kenraalikuvernööri Gerardissa epäilyjä. Tämän
johdosta laati Mechelin kirjelmän kenraalikuvernöörille, koettaen siinä
perusteellisilla syillä poistaa noita epäilyjä. Se seikka että
Venäjällä oli paheksuttu sitä, että venäläisten, saadakseen täydet
kansalaisoikeudet Suomessa, oli hankittava Suomen kansalaisoikeudet,
johtuu Mechelinin käsityksen mukaan katsantotavasta, joka ei ole
ottanut huomioon keisarikunnan ja suuriruhtinaanmaan välisiä
valtio-oikeudellisia rajoja. Suomalaisten katsotaan keisarin alamaisina
olevan Venäjänkin alamaisia. Mutta tämä katsantokanta ei ole oikea.
Sillä vaikka Venäjän valta kansainoikeuden kannalta on yksi ainoa
oikeussubjekti, ei tämä seikka poista Venäjän vallan kokoumuksen
valtio-oikeudellista kaksinaisuutta. Venäläiset ovat keisarikunnan
hallitusvallan ja lakien, suomalaiset suuriruhtinaanmaan hallitusvallan
ja lakien alaisia. Yleisten oikeusperiaatteiden mukaista olisi, jos
keisarikunnassa säädettäisiin, että vain ne suomalaiset, jotka ovat
Venäjällä kansalaistuneet, ovat oikeuksiin nähden yhdenvertaiset
syntyperäisten venäläisten kanssa. Omasta puolestaan Mechelin arvelee
perustuslaillisen järjestelmän toteuttamisesta keisarikunnassa olevan
seurauksena, että Venäjän kansalaisoikeus säädetään sekä valtionvirkaan
pääsyn että kunnallisen ja valtiollisen äänioikeuden ehdoksi.
Tällä välin senaatti jatkoi sisäistä uudistustyötä. Senaatin molempain
osastojen yhteisessä täysi-istunnossa joulukuun 4 p:nä 1906 esiteltiin
Mechelinin tekemä niiden hallituksen esitysten tarkka luettelo, mitkä
olisi senaatin laadittava ja vastaisten valtiopäiväin käsiteltäväksi
annettava. Tässä kokonaista 55 kohtaa käsittävässä luettelossa oli
kysymyksiä, joista eräitä oli käsitelty edellisillä valtiopäivillä,
mutta jäänyt ratkaisematta, toiset taas olivat uusia. Näitä
kysymyksiä oli ehdotukset siviliavioliiton käytäntöön ottamisesta,
oikeudenkäyntilaitoksen uudistamisesta, yleisen oppipakon
toimeenpanemisesta, uskonnonvapauden laajentamisesta, papiston
palkkauksen uudesti järjestämisestä, Suomen sotaväen jälleen
asettamisesta, elinkeinoja, köyhäinhoitoa, kyydinpitoa ja majataloja
sekä teiden tekoa ja kunnossapitoa koskevain lakien tarkastamisesta,
työntekijäin aseman turvaamisesta ja tilattoman maalaisväestön
maanhankinnan edistämisestä, yhteismetsäin järjestämisestä ja
metsänraiskauksen ehkäisemisestä, väkijuomain väärinkäytön
vastustamisesta ja uuden hallitusmuodon säätämisestä Suomelle. Tämän
uudistusluettelon, joka oli tarkistettu laitos Mechelinin jo vuotta
aikaisemmin esittämää luetteloa, hyväksyi senaatti nytkin, ja
asianomaisille toimituskunnille sekä vartavasten asetetuille
komiteoille annettiin tehtäväksi esitysehdotusten laatiminen.
Niinkuin jo edellä mainittiin, oli Mechelin aina elävästi harrastanut
uuden hallitusmuodon aikaansaamista maallemme. Hän oli edelleenkin sitä
mieltä, että maamme kaipasi hallitusmuotoa, joka sisältäisi kaiken,
mitä vanhoissa perustuslaeissamme oli olennaista, mutta uudistetussa
muodossa ja erinäisissä kohdin parannettuna ja sisällyksensä puolesta
selvennettynä. Hän toivoi sellaisen hallitusmuotomme ajanmukaisen
uudistuksen myös helpottavan Suomen ja keisarikunnan välistä suhdetta
koskevain riitakysymysten ratkaisua ja siten osaltaan auttavan
torjumaan maatamme uhkaavia vaaroja.
Jo karkoitusaikanaan Tukholmassa oli hän tehnyt alkuluonnoksen, ja
oleskellessaan kesällä 1905 perhetilallaan Löyttymäellä hän laati
täydellisen hallitusmuodon ehdotuksen, jotta se olisi käsillä, jos ja
milloin olot osottautuisivat sopiviksi sen toteuttamiseen. Nyt, lopulla
vuotta 1906, kun olot olivat jonkin verran levollisemmat, arveli hän
olevan tilaisuutta käytettävä. Kun senaatin voimassa olevan
työjärjestyksen mukaan oikeustoimituskunnan asiana oli alotteiden
tekeminen perustuslakia koskeviksi lainsäädäntötoimenpiteiksi,
keskusteli Mechelin asiasta mainitun toimituskunnan päällikön,
senaattori Nyberghin kanssa, joka suostui ottamaan asian
täysi-istunnossa käsiteltäväksi. Senaatti asetti tämän johdosta
keskuudestaan valmisteluvaliokunnan, johon Mechelin itse tuli
jäseneksi. Samalla senaatti teki korkeimpaan paikkaan ilmoituksen tästä
toimenpiteestä sekä sen syistä, tämän aiheuttamatta muistutusta Hänen
Majesteettinsa puolelta. Mechelinin laatima ehdotus pantiin
valmistelutyön pohjaksi sekä lähetettiin, senaatin siihen tehtyä
erinäisiä muutoksia, kesällä 1907 kenraalikuvernööri Gerardille
alistettavaksi hallitsijan tutkittavaksi ja, jos se saavuttaisi hänen
hyväksymisensä, annettavaksi hallituksen esityksenä valtiopäiväin
käsiteltäväksi. Mutta sinä lyhyenä aikana, minkä Gerard enää oli
kenraalikuvernöörinä, ei hän ehtinyt toimittaa ehdotusta perille. Hänen
seuraajansakaan, kenraali Böckmann, ei kenraalikuvernöörinä ollessaan
lähettänyt sitä ratkaisevaan paikkaan. Uutta hallitusmuotoa, josta
ensimäinen yksikamarieduskuntakin teki anomuksen, ei siis Suomelle
saatu. Mechelinin hallitusmuodon täydennykseksi laatimat ehdotukset
budjettioikeuden kehittämiseksi siihen suuntaan, että valtionbudjetti
pääasiallisesti käsittäisi vain eduskunnan hyväksymiä menoeriä sekä
että tullimaksut olisivat eduskunnan harkinnan ja suostumuksen varassa,
saavuttivat senaatin kannatuksen, mutta jäivät hallitsijalle
esittämättä.
Perustuslaillisen senaatin toimesta laaditut lakiuudistusten ehdotukset
tarkoittivat suureksi osaksi taloudellisesti huonompiosaisten
yhteiskuntaluokkain, teollisuustyöväen ja tilattoman maalaisväestön,
aseman parantamista. Elinkeinolain uudistamiseksi oli jo se v. 1898
asetettu komitea, jossa, niinkuin aikaisemmin mainittiin, Mechelin
toimi puheenjohtajana, tehnyt ehdotuksen. Senaatin toimesta laati nyt
kauppa- ja teollisuustoimituskunnan protokollasihteeri Leo Ehrnrooth
samasta asiasta uuden ehdotuksen, joka hallituksen esityksenä annettiin
1907 vuoden eduskunnan käsiteltäväksi. Lisäksi laati Ehrnrooth
ehdotukset laiksi työnvälityksestä eli työn hankkimisesta
työttömille sekä ammattivaltuusmieslaitoksen uudistukseksi.
Maanhankintakysymyksessä laati komitea, jonka puheenjohtajana oli
lakitieteenkandidaatti Jonas Castrén, lakiehdotuksen maan hankkimisesta
tilattomalle maalaisväestölle tarkoitusta varten perustetun
lainarahaston avulla. Valtio osti maatiloja viljelystiloiksi
ositettaviksi. Eduskunnan käsiteltäväksi annettiin hallituksen esitys
maanvuokrasta maalla ja toinen kyytirasituksen huojentamisesta
kyytirahaa korottamalla, poistamalla kyytirasitus maanomistajilta ja
jakamalla se kaikkien yhteiskuntaluokkain kannettavaksi sekä valtioapua
antamalla. Samoin annettiin eduskunnalle esityksiä yhteismetsistä sekä
teollisuudenharjoittajain ja sahayhtiöiden oikeuden rajoittamisesta
hankkia maalaiskiinteistöjä -- näin metsäin hävityksen estämiseksi.
Niinikään oli senaatti laadituttanut yleisen oppipakon ehdotuksen,
jonka eduskunta käsitteli alussa vuotta 1908.
Verraten vähäiseksi kuitenkin jäi näihin ja useihin muihin
lakiehdotuksiin käytetyn runsaan työn tulos. Ainoastaan vähäisen osan
niitä ehti eduskunta käsitellä sinä aikana, jona perustuslaillisen
senaatin oli suotu vaikuttaa asiain kulkuun. Ehdotukset kohtasivat
usein vastustusta eduskunnassa, jonka jyrkät ryhmät eivät tahtoneet
tyytyä maltillisiin uudistuksiin. Näin maanvuokrakysymyksessä, jossa
näiden ryhmäin käsitys sai ilmauksensa maaliskuun 12 p:nä 1909
vahvistetussa jokseenkin epäonnistuneessa maavuokralaissa. Senaatin v.
1906 asettama komitea, vapaaherra V. von Born puheenjohtajana, laati
ehdotukset uskonnonvapauden laajentamiseksi ja siviliavioliiton
käytäntöön saattamiseksi, jotka ehdotukset annettiin kirkolliskokouksen
käsiteltäviksi ja saivat osakseen moitetta niin korkeakirkolliselta
kuin kirkon vastustajainkin taholta sekä jäivät tuloksettomiksi.
Yleisessä valtiollisessa asemassa kohdakkoin tapahtunut käänne sai
aikaan, ettei sellainen vapaamielinen uudistuspolitiikka kuin
Mechelinin ja hänen senaattinsa ajama, enää voinut toivoa saavansa
korkeimman vallan kannatusta. Hyödytöntä ei tuo työ kuitenkaan ole
ollut, sillä ne useita tärkeitä yhteiskunnallisia kysymyksiä
käsittelevät, laajat ja perusteelliset mietinnöt, jotka silloin
laadittiin, ovat epäilemättä tarjonneet hyvää ohjausta monelle, joka on
noihin kysymyksiin halunnut tutustua, ja toivoa saanee, että niistä
vastedeskin on samaa hyötyä.
Senaatin tämän aikuisista hallinnollisista toimenpiteistä sopii mainita
ohjesääntöisen ammattihaureuden lopettaminen toukokuun 16 p:nä 1907
annetulla asetuksella. Ja senaatin toimesta sai Suomen teknillinen
korkeakoulu sääntönsä vahvistetuiksi huhtikuun 2 p:nä 1908 annetulla
asetuksella.
* * * * *
Venäjällä pääsi taantumus uudelleen valtaan. Jo keväällä 1906 erosi
kreivi Witte pääministerintoimesta ja heinäkuussa astui tähän toimeen
jyrkästi kansalliskiihkoinen Stolypin. Sen jälkeen kun duuma
hallituksenvastaisen kantansa takia kahdesti oli hajoitettu ja uusi
vaalilaki julkaistu, jolla hallitus koetti turvata itselleen
toiveidensa mukaiset vaalitulokset, pääsi kolmannessa duumassa voitolle
taantumuksellinen suunta, joka ilmeni muun muassa vihamielisyydessä
Suomea kohtaan. Stolypin ei hyväksynyt kenraalikuvernööri Gerardin
kantaa Suomen kysymyksissä. Syksyllä 1907 nimitettiin kenraalimajuri
Seyn, joka oli avustanut Bobrikoffia hänen Suomi-politiikassaan,
kenraalikuvernöörin apulaiseksi. Nimitys toimitettiin Venäjän
hallitsevalle senaatille osotetulla ukaasilla, joten itse
nimitystapakin osotti viranpitäjän venäläiseksi virkamieheksi Suomessa.
Suuret joukot venäläistä sotaväkeä lähetettiin maahamme syksyllä 1907.
Gerard erosi helmikuussa 1908 ja sai sen johdosta täällä osakseen
suosionosotuksia. Senaatin jäsenet pitivät hänelle ja hänen perheelleen
juhlapäivälliset, joissa Mechelin ranskankielisessä puheessa esitti
senaatin kiitokset kunniavieraan virkakautenaan noudattamasta, Suomen
valtiosääntöä kunnioittavasta hallitustavasta ja hänen maallemme
osottamistaan palveluksista.
Valitettavasti ei Suomen synkkenevä tulevaisuus saanut, niinkuin
kuitenkin olisi sopinut toivoa, puolueiden välistä, sisäistä kinastelua
vaikenemaan, vaan se päinvastoin kiihtymistään kiihtyi. Eduskunnassa
helmikuun 19 p:nä 1908 esitellyissä erinäisissä välikysymyksissä
tiedusteltiin hallitukselta, mitä se oli tehnyt ja aikoi tehdä maamme
oikeuden ja parhaan turvaamiseksi. Hallituksen puolesta Mechelin
vastasi näihin välikysymyksiin täysi-istunnossa paria päivää myöhemmin.
Perustuslakivaliokunta, johon asia oli lähetetty valmisteltavaksi,
ehdotti, että eduskunta annettavassaan lausunnossa kehottaisi
hallitusta tekemään voitavansa torjuakseen niitä vaaroja, jotka
uhkasivat maamme perustuslakien turvaamaa oikeutta. Mutta valiokunnan
mietintöön olivat sekä maalaisliittolaiset ja sosiaalidemokraatit että
vanhatsuomalaiset liittäneet vastalauseita, joissa senaattia ankarasti
moitittiin. Sosiaalidemokraatit, jotka tässä menivät pisimmälle,
moittivat senaattia liiallisesta myöntyväisyydestä Venäjän hallituksen
vaatimuksiin sekä siitä, ettei se sisäpolitiikassamme ollut tarpeeksi
kansanvaltainen, se kun ei ollut toteuttanut kansan vaatimia
uudistuksia. Vanhainsuomalaisten vastalause oli sisällykseltään ihan
päinvastainen; siinä moitittiin senaattia siitä, ettei se ollut
tarpeeksi koettanut saada aikaan välinselvitystä Venäjän vallanpitäjäin
kanssa. Asiasta eduskunnassa maaliskuun 27 p:nä keskusteltaessa
Mechelin suuressa puheessa osotti syytökset aiheettomiksi ja vääriksi.
Senaatti oli, hän lausui, laatinut suuren joukon uudistusehdotuksia,
joista useat olivat tarkoittaneet kansan laajojen kerrosten
taloudellisen aseman parantamista ja olleet eduskunnankin
käsiteltävinä. Ei ollut senaatin syy, etteivät ne kaikki olleet
johtaneet tulokseen. Laillisia oloja oli senaatti parhaansa
mukaan koettanut palauttaa, mutta ei suinkaan ollut, niinkuin
vanhallasuomalaisella taholla oli väitetty, vastustanut kaikkia
yrityksiä päästä sovinnolliseen selvitykseen Venäjän vallanpitäjäin
kanssa Venäjän ja Suomen välisten suhteiden järjestämisestä. Vastikään
oli senaatti, ilmoitti Mechelin, Hänen Majesteetilleen alistanut, että
ne mainittuja suhteita koskevat kysymykset, joista vallitsi eri mieliä,
annettaisiin venäläisistä ja suomalaisista jäsenistä muodostetun
neuvottelukunnan käsiteltäviksi. Mutta senaatti oli ollut ja oli
edelleenkin sillä kannalla, että Suomen oikeutetut edut oli huomioon
otettava ja Suomen perustuslakeja näitä kysymyksiä järjestettäessä
noudatettava.
Mietinnöstä ensimäistä kertaa äänestettäessä voitti vanhainsuomalaisten
vastalauseen vastaehdotukseksi pantu sosialistien vastalause, minkä
jälkeen edelliset pysyivät erillään koko äänestyksestä. Tulos oli,
että lopullisessa, ratkaisevassa äänestyksessä sosialistien
vastalause vei voiton yhdistyneiden perustuslaillisten kannattamasta
mietinnöstä. Kotimainen hallituksemme oli siis saanut täydellisen
epäluottamuslauseen kansaneduskunnalta kiitokseksi isänmaallisesta
työstään. Mechelin ja talousosaston muut jäsenet asettivat tämän
johdosta paikkansa hallitsijan käytettäväksi. Tarjousta ei kuitenkaan
heti hyväksytty, mutta sitä vastoin eduskunta hajoitettiin ja määräys
uusien vaalien toimittamisesta annettiin.
Venäjän valtakunnanduumassa piti Stolypin toukokuun 18 p:nä 1908
huomiota ansaitsevan puheen, jossa hän ajoi sitä mielipidettä, että
Venäjän ja Suomen yhteisiä etuja koskevain kysymysten tuli saada
yhteinen, Venäjän "historiallisia suvereniteettioikeuksia" tyydyttävä
ratkaisu, joihin oikeuksiin hänen mielestään Suomeen nähden ei ollut
pantu asianmukaista huomiota. Oli vahvistettava tämän lainsäädännön
yhteinen järjestys, eikä siihen tarvittu Suomen eduskunnan suostumusta.
Suomen senaatin ehdotuksessa Suomen uudeksi hallitusmuodoksi katsottiin
tosin asiaa toisin, mutta se oli vain "separatistinen temppu". Jotta
voitaisiin arvostella, mitkä asiat koskivat Venäjän etuja, olisi
tarpeellista, että Venäjän ministerineuvosto edeltäkäsin tarkastaisi
asiat ja kiinnittäisi hallitsijan huomiota niiden laatuun. Sen vuoksi
olisi yleensä vain sellaiset asiat alistettava hallitsijan
ratkaistaviksi, jotka ministerineuvosto oli tarkastanut ja joista se
oli antanut mietintönsä. -- Nämä näkökohdat määräsivät korkeimman
vallan kohdakkoin sen jälkeen Toukokuun 20 (kesäkuun 2) p:nä 1908
vahvistaman Venäjän ministerineuvoston pöytäkirjan sisällyksen.
Venäjän ministerineuvosto sai siten Suomen senaattia ja
ministerivaltiosihteeriä korkeamman vallan tarkastaa hallitsijan
ratkaistaviksi alistettavat Suomen asiat.
Valtiollinen asema oli täten kehittynyt sellaiseksi, että Mechelinin
oli mahdoton jäädä hallitukseemme. Stolypin kuuluu erityisesti
halunneen hänen eroaan, ja Mechelin lienee saanut kehotuksen lähettää
perille sen eronpyynnön, jonka hän jo oli ilmoittanut olevansa valmis
tekemään eduskunnan äänestyksen tuloksen johdosta. Hän siis pyysi osin
muutetuilla perusteilla eroa ja saikin sen kesäkuun 5 p:nä samalla
kertaa kuin eräät virkatoverinsakin, senaattorit Ignatius, Donner ja
Stjernvall sekä prokuraattori Grotenfelt. Perustuslaillisilta
kansalaisilta saivat mainitut herrat eronsa johdosta vastaanottaa
lukuisia syvän kunnioituksen ja hartaan kiitollisuuden osotuksia
suorittamastaan työstä.