1890-1898.
Kunnallisia ja muita julkisia tehtäviä. 1891 vuoden valtiopäivät.
Kodifioimiskysymys, Bungen komitea. 1894 vuoden valtiopäivät.
Hallitsijanmuutos. 1897 vuoden valtiopäivät. Kirjallinen tuotanto,
Suomen oikeuksien puolustus.
Senaatista erottuaan Mechelin ei suinkaan heittäytynyt toimettomaan
lepoon eikä vain hoitamaan yksityisasioitaan, vaan jatkoi herkeämättä
työtään yleisten etujen hyväksi, vaikkakin hänen toimintansa osin sai
toisen muodon. Jo Helsingin kunnallisvaalissa joulukuussa 1891 hänet
valittiin uudestaan kaupunginvaltuusmieheksi, ja vuodesta 1892 lähtien
hän oli valtuuston puheenjohtajana, mikä toimi hänelle sitten
vuosittain uskottiin aina vuoteen 1899 asti, jolloin hän, 60 vuotta
täyttäneenä, siitä kieltäytyi. Tässä toimessa hän taas, samaten kuin
1870-luvullakin, taitavasti ja uutterasti työskenteli pääkaupunkimme
kehittämiseksi. Kaupunkiin yhdistettiin v. 1893 uusia alueita:
Siltasaaret, Pohjoissataman ja Itäisen viertotien välinen ranta-alue
sekä kaupungin ostama Kumtähden allodisäteri. Uusia kansakouluja
perustettiin, kaupunkia kaunistettiin erinäisillä istutuksilla.
Syksyllä 1891 oli Mechelin Helsingin talonomistajayhdistyksen
toivomusta noudattaen ja sen toimesta tehnyt matkan Tukholmaan,
Parisiin ja Brysseliin koettaakseen ulkomaisten rahamiesten
välityksellä saada obligatsionilainan hypoteekkipankin perustamiseksi
Helsinkiin, mikä yritys ei kuitenkaan rahamarkkinoilla silloin
vallitsevain epäsuotuisten olojen takia onnistunut. Mutta kesällä 1892
hän hankki 4 1/2 miljoonan markan lainan kaupungin juoksevain velkain
vakauttamiseksi sekä satama- ja laiturirakennuksia varten. Helsingin
satamarata, jonka kaupunki rakennutti vuosina 1892 ja 1893, saaden
avustusta valtion varoista, on epäilemättä tuntuvasti edistänyt
Helsingin kehitystä merikaupunkina.
Pääkaupunkimme työväenluokan aseman parantamiseksi teki
Mechelin tärkeän alotteen, helmikuun 17 p:nä 1896 kolmen muun
kaupunginvaltuusmiehen, _C.E. Holmbergin, G. Nyströmin ja R.
Heimbergin_ kera esittäessään asetettavaksi komitean laatimaan
ehdotusta toimenpiteiksi, jotka olisivat omansa alemman työväenluokan
ja säännöllistä työtä vailla olevan nuorison hyväksi edistämään
erinäisiä esityksentekijäin mainitsemia tarkoitusperiä.
Esitysehdotuksessa, joka ilmeisesti on Mechelinin kynästä lähtenyt,
sanotaan muun muassa: "Käsitämme kylläkin, että tässä mainitsemamme
yhteiskuntatehtävät kuuluvat niihin, joihin nähden ei helposti eikä
äkkiä voi saavuttaa tyydyttäviä tuloksia. Ainoastaan uuttera ja
pitkällinen työ voi tässä kantaa hedelmää. Mutta silti ei ole syytä
olla kokonaan yrittämättä sellaisia toimenpiteitä, joihin edellä olemme
viitanneet. Yhteiskunnan itsehallinto ei osota elinvoimaansa ainoastaan
säännöllisesti suorittamalla velvollisuutenaan lain mukaan olevat
tehtävät, vaan myös ottamalla harkittavakseen ja pyrkimällä poistamaan
yhteiskunnassa ilmeneviä puutteita ja epäkohtia, sikäli kuin kunnan
toimenpiteet tässä yleensä voivat olla hyödyksi." -- Kaupunginvaltuusto
suostui esitykseen ja asetti komitean, jonka toimintaan Mechelin
itsekin otti osaa ja joka laati ehdotuksen työväenasiain lautakunnan,
työnvälitystoimiston sekä laiminlyötyjen lasten kasvatuslaitoksen
perustamiseksi ynnä kaupungin työväestön alkeiskurssien
järjestämiseksi. Työväenasiain lautakunta perustettiin v. 1898 ja on
suorittanut monessa kohden hyödyllisen työn. Sen alotteesta on ryhdytty
toimenpiteisiin työttömyyden vastustamiseksi, käsiammattiliikkeiden ja
työpalkkain tarkastuksen järjestämiseksi, kunnan tarjooman oikeusavun
parantamiseksi, kunnan työväenasuntojen rakennuttamiseksi sekä
aikuisten työläisten opetuksen ja koulutyöpajojen ynnä köyhäin
lasten hoidon ja opetuksen aikaansaamiseksi. Ehdotettu kunnan
työnvälitystoimisto saatiin toimeen jonkin aikaa myöhemmin, nimittäin
1904 vuoden alusta. Työväenasiain lautakunnasta on v. 1913 muodostettu
n.k. sosialilautakunta, jonkin verran laajennetuin toimialoin. Työväen
opetuskurssit on hiljattain järjestetty n.s. kunnan työväenopistoksi,
jossa on suomalainen ja ruotsalainen osasto ja jolle kaupungin on
aikomus rakennuttaa oma talo.
Kesäkuussa 1890 pidettiin Pietarissa kansainvälinen
vankeinhoitokongressi, johon Mechelin otti osaa ja jossa hän senaatin
puolesta kutsui satakunta kongressin jäsentä huvimatkalle Suomeen.
Matka, joka alotettiin kesäkuun 25 p:nä, suunnattiin Viipuriin, Saimaan
kanavan varrella sijaitsevaan Juustilaan, missä Mechelinin opastamina
silmäiltiin kanavan perustajalle pystytettyä muistomerkkiä, Imatralle
ja Lappeenrantaan sekä jatkui Helsinkiin. Täällä käytiin katsomassa
Sörnäsin kuritushuonetta sekä muita kaupungin nähtävyyksiä, minkä
ohessa vieraille kaupungin puolesta toimeenpantiin juhlapäivälliset
sekä pataljoonain soittokuntain antama konsertti. Päivällisissä
seurahuoneella Mechelin piti vilkkaiden suosionosotusten keskeyttämän
puheen kunniavieraille, lausuen julki Suomen kansan myötätunnon sitä
toimialaa kohtaan, jolle kongressi oli omistanut työnsä. Ei millään
inhimillisen toiminnan alalla, hän lausui, lainsäädäntö ole
siinä määrin puhtaasti tieteellisten tutkimusten varassa kuin
vankeinhoitolaitoksen alalla, jonka päämääränä ei ainoastaan ole
valtion vallalla pakottaa yksilöjä noudattamaan lakeja, vaan myös,
ihmisrakkauden elvyttämänä, koettaa ratkaista kysymys, miten rikollisia
ja kurjia henkilöitä on kohdeltava, jotta heidät saataisiin palaamaan
inhimillisen yhteiskunnan helmaan, sekä vihdoin ehkäistä rikoksia.
Suomen pääkaupungille oli kunniaksi ja iloksi, että se oli vieraikseen
saanut joukon eteviä miehiä, jotka olivat antautuneet tätä jaloa
tieteenhaaraa tutkimaan, selvittelemään sitä vaikeaa kysymystä, miksi
muutamat yksilöt olivat rikollisia; tavallisesti on syy siinä, etteivät
he kotonaan milloinkaan ole saaneet päivänpaistetta, ei milloinkaan
rakkautta, ei milloinkaan sitä kasvatusta, joka ihmisistä tekee
hyödyllisiä kansalaisia. -- --
Ohimennen mainittakoon, että tähän Suomeen tehtyyn huvimatkaan muiden
muassa otti osaa italialainen rikosopin tutkija, professori Brusa, joka
myöhemmin on ansainnut maamme kiitollisuuden sillä, että hän muiden
eteväin ulkomaalaisten miesten kera oli osallisena siinä lähetystössä,
joka kesällä 1899 lähti Pietariin toimimaan Suomen hyväksi.
Mechelin oli vankeinhoitokongressin jäsenten Helsingissä käydessä jo
kesäkuun 20 p:nä saanut eron senaattorin virastaan, vaikkei sitä vielä
ollut virallisesti ilmoitettu. Itse lienee hän saanut tiedon siitä
ollessaan senaatin puolesta Pietarissa järjestämässä kongressin
jäsenten vastaanottoa heidän matkallaan Suomeen.
* * * * *
Heinäkuussa 1893 tuli Mechelin toistamiseen Yhdyspankin
keskushallituksen jäseneksi, ja pysyi siinä toimessa vuoteen 1896,
jolloin hän siitä luopui, sekä oli sen jälkeen Yhdyspankin
pankkivaliokunnan jäsenenä vuoteen 1903 asti. Hänen aikanaan
perustettiin pankkiin hänen laatimansa ohjelman mukaisesti erityinen
kiinteistölainaosasto kaupunkitaloja varten. Hän oli lisäksi Suomen
taideyhdistyksen johtokunnan puheenjohtajana 1896-1903 sekä Antellin
kokoelmain valtuuskunnan jäsenenä. Niinikään hän oli Suomen
talousseuran puheenjohtajana 1896-1899. Hän oli vuonna 1894 perustetun
taloudellisen seuran varsinainen luoja ja valittiin 1895 sen
ensimäiseksi puheenjohtajaksi sekä sittemmin useamman kerran uudestaan,
otti vilkkaasti osaa seuran keskusteluihin ja piti sen kokouksissa
usein esitelmiä taloudellisista kysymyksistä, esimerkiksi Suomen
valtiolainain edullisimmista sijoituspaikoista, yleisestä
tuloverosta, rautatiepolitiikastamme, suunnitellun yleisen Suomen
teollisuusnäyttelyn hyödystä, kuntain raha-asioista, nykyajan
kauppapolitiikasta, työväenkysymyksestä. Niinikään hän julkaisi
kirjoitelmia seuran aikakauslehdessä. Hän harrasti innokkaasti
taloudellisia kysymyksiämme, koska hänen vakaumuksensa mukaan kansamme
kyky säilyttää autonominen asemansa melkoiseksi osaksi on sen varassa,
voiko se perustua kyllin lujalle taloudelliselle pohjalle. Niillä
tahoilla, missä tarkemmin on seurattu tätä Mechelinin toimintaa, on
lausuttu, että hän taloudelliselta katsantokannaltaan aikaisemmin oli
niin jyrkkä vapaamielisten aatteiden kannattaja, niin lujasti
vakuuttunut siitä, että hyvän valta maailmassa omalla sisällisellä
voimallaan on pääsevä voitolle, ettei hän voinut uskoa hyödylliseksi
koettaa minkäänlaisin pakkokeinoin ohjata taloudellista elämää
määrätyille urille, mutta että hän myöhempänä elinaikanaan oli
taipuvainen tuntuvassa määrässä luopumaan tästä katsantokannasta,
semmoisena kuin sitä olivat edustaneet Adam Smith ja tämän seuraajat.
Siitä on todistuksena muun muassa hänen mielenkiintonsa
työväenkysymykseen ja sen ratkaisemiseen positiivisin keinoin.
[Taloudellisen seuran aikakauslehti 1914, 3:s vihko.]
Niinkuin jo havaitsimme, sai Mechelin lukuisissa julkisissa
tilaisuuksissa tulkita läsnäolevissa vallitsevat mielialat ja tunteet.
Niinpä hän kuvanveistäjä Erland Stenbergin tekemän Franzénin pronssisen
rintakuvan juhlallisessa paljastustilaisuudessa Oulun kirkkotorilla
kesäkuun 30 p:nä 1881 oli pitänyt juhlapuheen, jossa ilmeni runoilijan
tuotannon syvää ymmärtämystä ja lämmintä myötätuntoa sitä kohtaan. --
Kun Z. Topeliuksen 70-vuotispäivänä tammikuun 14 p:nä 1888 hänen
kunniakseen pantiin toimeen juhla Helsingissä ylioppilastalolla, piti
Mechelin ruotsinkielisen juhlapuheen. -- Suomen kansanvalistusseuran
Turussa kesäkuun 21 p:nä 1892 toimeenpanemassa laulu- ja soittojuhlassa
hän piti vilkasta mieltymystä herättävän puheen, jossa hän ylisti työn
kunniaa ja huomautti, miten yhteiskunnan eri luokkia ja yksilöjä
yhdistää toisiinsa yhteisvastuullisuus, kunkin tunnollinen työ kun ei
hyödytä vain häntä itseään ja hänen kaltaisiaan, vaan kaikkia, samaten
kuin sen laiminlyöminen vahingoittaa kaikkia. -- Suomen valtiosäätyjen
päätöksen mukaan pystytetyn keisari Aleksanteri II:n muistopatsaan
paljastustilaisuudessa Helsingin senaatintorilla huhtikuun 29 p:nä 1894
vastaanotti Mechelin kaupunginvaltuusmiesten puheenjohtajana
pääkaupungin puolesta lukuisan väkijoukon ja kokoontuneiden
valtiopäivämiesten läsnäollessa pääkaupungin hoitoon uskotun
muistopatsaan. Samana päivänä Helsingin kaupunki pani kaartinmaneesissa
toimeen juhlapäivälliset hallituksen ja valtiopäiväin jäsenille sekä
niille lukuisille edustajille, joita kaikista maamme ääristä oli
saapunut ottamaan osaa patsaan paljastamiseen. Mechelin piti tässä
tilaisuudessa tervehdyspuheita kutsuvieraille.
Elokuussa 1897 hän ranskankielisessä puheessa lausui tervetulleiksi
yleisen geoloogikongressin jäsenet, jotka olivat saapuneet Suomeen ja
kutsutut heidän kunniakseen toimeenpannuille päivällisille. Saman
vuoden marraskuun 1 p:nä hän piti avajaispuheen juhlassa, joka pantiin
toimeen Turun entisen akatemiatalon juhlasalissa Suomen talousseuran
100-vuotispäivän johdosta, jossa puheessa hän lyhyesti kuvaili seuran
tärkeäarvoista työtä kuluneen vuosisadan aikana.
Hallituksesta erottuaan voi Mechelin taas tehokkaammin ottaa osaa
valtiopäivätyöhön, jolloin hänen lausuntojaan alati, niinkuin ennenkin,
tarkkaavasti kuunneltiin ja ne usein määräsivät ensimäisen säädyn
päätökset. 1891 vuoden valtiopäiviä avattaessa tammikuun 24 p:nä oli
yleinen mieliala edelleenkin hyvin kiihdyksissä hallituksen
toimenpiteiden johdosta. Näitä oli muiden muassa se, että 1888 vuoden
valtiosäätyjen hyväksymä ja joulukuun 19 p:nä 1889 vahvistettu ja
julkaistu uusi rikoslaki, jonka olisi pitänyt astua voimaan 1891 vuoden
alusta, oli peruutettu ja sen voimaan astuminen lykätty toistaiseksi.
Tämän asian yhteydessä olevat toimenpiteet olivat aiheuttaneet
Montgomeryn eron valtiosihteeristöön perustetun Suomen asiain komitean
jäsenyydestä. Itse komiteakin lakkautettiin kohdakkoin sen jälkeen,
toukokuun 13 p:nä 1891, valtiopäiväin koolla ollessa.
Jo valtiopäivien avajaisissa valtaistuinsalissa lausuivat puhemiehet
ilmi kansan huolet. Tämä aiheutti kenraalikuvernöörille osotetun
keisarillisen käskykirjeen, joka luettiin julki kaikissa säädyissä
maaliskuun 19 p:nä ja jossa selitettiin valtiopäiväin epäilyjen
johtuvan väärinkäsityksestä ja että hänen majesteettinsa aikomus oli
muuttumattomina säilyttää maamme sisäisen hallitusjärjestyksen
periaatteet. Käskykirje rauhoitti mieliä jossain määrin, mutta
ei täydellisesti. Säädyissä tehtyjen ehdotusten mukaisesti
päättivät valtiosäädyt yksimielisesti tehdä anomuksia tulli- ja
postikysymyksestä. Edelliseen nähden huomautettiin, että tullilaitosten
yhdistäminen, joka ehdottomasti aiheuttaisi Suomen tullitaksan
kohoamisen Venäjän tullitaksan tasalle, olisi maallemme vahingoksi.
Tämä esitys lienee osaltaan saanut aikaan, että kysymys tullilaitosten
yhdistämisestä sai raueta, vaikka pääsyynä siihen luultavasti kuitenkin
oli, että erinäisillä venäläisillä tahoilla peljättiin siitä johtuvan
Venäjän teollisuudelle turmiollisia seurauksia. Postikysymyksen
epäsuotuisan ratkaisun johdosta ehdotettiin aatelissa anottavaksi
postijulistuskirjan selitystä tahi muodostelua. Eräs säädyn jäsen,
presidentti L. von Hellens, tahtoi ehdotusta sikseen jätettäväksi,
mutta Mechelin vaati sen lähettämistä valiokunnan käsiteltäväksi ja sai
säädyn enemmistön puolelleen. Yleinen säätyanomus saatiin aikaan, jossa
huomautettiin, että Suomen postivirkamiesten alistaminen Venäjän
viranomaisten alaisiksi oli vastoin Suomen hallitustavan voimassa
olevaa järjestystä. Anomus ei kuitenkaan johtanut toivottuun tulokseen.
Säätyjen keskusteluissa annettiin hyväksyviä lausuntoja niiden
suomalaisten valtiomiesten menettelystä, jotka Mechelinin tavoin olivat
puheenalaisten hallitustoimenpiteiden johdosta omasta ehdostaan
virastaan eronneet, jota vastoin niitä moitittiin, joiden katsottiin
myötävaikuttaneen noihin toimenpiteisiin tahi jotka eivät ainakaan
kyllin pontevasti olleet niitä vastustaneet; jälkimäisiä olivat
ministerivaltiosihteeri Kasimir Ehrnrooth, joka oli varmentanut
rikoslain peruuttavan julistuskirjan, ja hänen apulaisensa v. Daehn,
joka taas oli varmentanut postijulistuskirjan. Olivatko ja missä määrin
näihin miehiin kohdistetut moitteet oikeutettuja, sen voinee tosin vain
historiallinen tutkimus varmasti selvittää.
Rikoslakikysymys sai kuin saikin monen mutkan perästä ratkaisunsa. 1891
vuoden valtiosäädyille annettiin hallituksen esitys, jossa säätyjä
pyydettiin suostumaan erinäisten venäläisellä taholla epäilyjä
herättäneiden lain kohtain muuttamiseen. Edesvastuu valtiorikoksista
oli saatettava enemmän Venäjän rikoslain vastaavain säädösten
mukaiseksi, varsinkin oli kovennettava rangaistusta valtiopetoksesta
sekä majesteettirikoksista ja väkivallanteosta Hänen Majesteettinsa
persoonalle. Lakivaliokunta puolsi yleensä muutoksiin suostumista,
mutta pani samalla vastalauseen erinäisiä esityksessä olevia, Suomen
valtiollista asemaa koskevia vääriä väitteitä vastaan. Mietintöä
säädyssä käsiteltäessä esiintyi Mechelin, joka mietintöön yhtyen
pääasiassa kannatti ehdotettujen muutosten hyväksymistä, mutta samalla
huomautti, että asiaa valmistellut venäläinen komitea oli käsittänyt
väärin Suomen ja Venäjän lainsäädännön keskinäiset suhteet, mikä oli
aiheuttanut esityksen muotoon epätarkkuuksia, jotka oli poistettava.
Suomen rikoslakia oli katsottu "paikalliseksi laiksi" Venäjän
rikoslakiin verraten, mutta Mechelin osotti, ettei asianlaita ollut
näin siinä mielessä mitä keisarikunnan perustuslait tarkoittivat
"paikallisella lailla". Mechelinin mielipiteeseen valtiosäädytkin
yhtyivät. Niiden hyväksymä oikaistu lakiteksti ei saavuttanut
hallitsijan hyväksymistä, mutta 1894 vuoden valtiopäiville annettiin
asiasta uusi esitys, ja säätyjen silloin hyväksymässä muodossa laki
vahvistettiin samana vuonna, joten rikoslakiselkkaus vihdoin oli
saatettu suotuisaan ratkaisuun.
Mechelin oli 1891 vuoden valtiopäivillä pankki- ja toimitusvaliokunnan
puheenjohtajana. Hänen muusta toiminnastaan näillä valtiopäivillä sopii
mainita, että hän maatilojen ositusta ja maavuokrasopimuksia maalla
koskevaa hallituksen esitystä käsiteltäessä, kannattaen esityksen
yleistä tarkoitusta, maan osittamisen helpottamista, samalla ehdotti
valtiosäätyjen anottavaksi, että Hänen Majesteettinsa teettäisi ja
antaisi säätyjen käsiteltäväksi maaverotusta koskevan lain ehdotuksen,
joka sisältäisi järjestelmällisen kokoelman puheenalaisesta asiasta
voimassa olevia lakisäännöksiä. -- Omasta puolestaan hän teki
anomusehdotuksen maamies- ja emäntäkoulujen perustamisesta, mitkä
koulut, kansakoulun kurssiin liittyen, joka oppilaiden tuli ensin
suorittaa, tarjoisivat näille jonkin verran laajempia tietoja,
varsinkin sellaisia, joista maamiehelle semmoisenaan sekä kansalaisena
ja kunnallismiehenä on käytännöllistä hyötyä. Tytöt saisivat oppia
sellaista, mikä vastaisille perheenemännille on erityisen hyödyllistä,
niinkuin taloudenhoitoa ja terveysoppia. Näitä kouluja olisi
ylläpidettävä valtiovaroilla. Ehdotusta vastustettiin muutamilla
tahoilla, koska peljättiin sen toteuttamisesta koituvan estettä
kansanopistoille, joiden avustamista valtiovaroilla samoilla
valtiopäivillä niinikään oli anottu. Valiokunta käsitteli molempia
ehdotuksia, niin Mechelinin tekemää kuin kansanopistojakin koskevaa,
toistensa yhteydessä ja puolsi kumpaistakin. Valtiosäädyt päättivät
pyytää hallitusta ryhtymään toimenpiteisiin maalaisnuorison
opetuskurssien aikaansaamiseksi, joissa tämä kansakoulusivistyksen
lisäksi saisi käytännölliseen elämään sovitettavia tietoja. Sen ohessa
olisi kansanopistoja avustettava. Näihin tarkoituksiin valtiosäädyt
myönsivät 90,000 markkaa maksettavaksi kolmena vuonna, 30,000 markkaa
kunakin. Anomus, jonka kolme säätyä hyväksyi -- pappissääty oli tehnyt
muodollisesti, vaikkei oikeastaan asiallisesti eriävän päätöksen, --
johti osittain tulokseen, sikäli että hallitus antoi erinäisiä
määräyksiä jatko-opetuskursseista, jota vastoin se katsoi maamies- ja
emäntäkouluja parhaiten olevan perustettava yksityisten alotteesta,
mutta kuitenkin käyvän valtiovaroilla avustaminen.
* * * * *
Niinkuin jo mainittiin, oli Weissenbergin komitean laatima ehdotus
Suomen perustuslakien kodifioimiseksi annettu senaatille, jossa sen
käsittely, Mechelinin jouduttamisyrityksistä huolimatta, venyi varsin
pitkälliseksi. Keväällä 1889 Mechelin, ollessaan vielä hallituksen
jäsenenä, kuuli silloiselta senaattorilta v. Daehniltä, että
kenraalikuvernööri Heiden, jolle oli toimitettu Weissenbergin
komiteaehdotuksen venäjänkielinen käännös, aikoi pyytää siitä
lausuntoa Venäjän oikeusministeriltä _Manasseiniltä_ ja Venäjän
valtakunnanneuvoston kodifioimisosaston päälliköltä, valtiosihteeri
_Frischiltä_. Daehnin kehotuksesta Mechelin kävi kenraalikuvernöörin
luona huomauttamassa, että oli sopimatonta sekottaa venäläisiä
virkamiehiä asiaan, ennenkuin ehdotus senaatin käsittelemänä oli saanut
sen virallisen muodon, jommoisena se alistettaisiin korkeimman vallan
hyväksyttäväksi. Heiden ei kuitenkaan taipunut, vaan tiedusteli
mainittujen venäläisten virkamiesten mielipidettä, joka oli jokseenkin
saman suuntainen kuin Ordinin ja niinmuodoin törkeästi tulkitsi väärin
perustuslakejamme.
Mechelin koetti taas jouduttaa asiaa senaatissa ja huomautti
maaliskuussa 1890 kiireellisen käsittelyn tarpeellisuudesta. Senaatti
asetti nyt salaisessa istunnossa valiokunnan, jonka puheenjohtajaksi
määrättiin senaattori _Th. Cederholm_ ja jäseniksi muiden muassa
Mechelin. Tämä valiokunta piti tarpeellisena erinäisiltä kohdin
muodostella toisin Weissenbergin komitean ehdotusta, minkä johdosta
Mechelin aluksi laati hallitusmuodon tärkeimpäin säännösten luonnoksen.
Mutta senaatinkomitea ei ehtinyt päättää työtään ennen kesäkauden
alkua, ja Mechelin sai, niinkuin mainittiin, eronsa kesäkuussa.
Luonnoksen laatijana hänet kuitenkin kutsuttiin ottamaan osaa
tarkistukseen, joka suoritettiin syksyllä lokakuun alussa. Vihdoin
toukokuussa 1891 senaatti lähetti vahvistettavaksi lopullisen
ehdotuksensa perustuslakien kodifioimiseksi, jonka Weissenbergin
komitean ja Mechelinin esitöiden pohjalla pääasiallisesti
lienee laatinut taitavana ja asiantuntevana pidetty senaatin
esittelijäsihteeri _Th. Bergelund_. Korkeimpaan paikkaan lähetetty
ehdotus sisälsi myös perinpohjaisen arvostelun Venäjän oikeusministerin
ja valtakunnanneuvoston kodifioimisosaston päällikön lausunnoista.
Senaatin aikomus oli, että sen ehdotus, saavutettuaan hallitsijan
hyväksymisen, annettaisiin hallituksen esityksenä valtiosäätyjen
käsiteltäväksi, astuakseen kumpaisenkin valtiomahdin hyväksymänä
lakina vanhan 1772 vuoden hallitusmuotomme, 1789 vuoden
yhdistys- ja vakuuskirjan sekä erinäisten myöhemmin syntyneiden,
perustuslainluontoisten säännösten sijaan. Mutta asia sai
valitettavasti aivan toisen käänteen. Kenraalikuvernööri oli kulkenut
omia teitään senaatista piittaamatta. Jo syksyllä 1890 oli hänen
kehotuksestaan asetettu venäläisistä ja suomalaisista jäsenistä koottu
komitea, johon hän itse tuli puheenjohtajaksi. Yksimielisyyttä ei
syntynyt, edelliset kun asettuivat herrojen Manasseinin ja Frischin
kannalle, jota vastoin jälkimäiset, erinäiset Suomen senaatin
jäsenet, yksimielisesti pitivät kiinni maassamme vallitsevasta
oikeuskäsityksestä, jolloin heillä kuuluu olleen suurta hyötyä eräästä
Mechelinin laatimasta selvästä perustuslakiemme sisällyksen
yleiskatsauksesta. Komitea ei sen vuoksi päässyt mihinkään tulokseen.
Kun senaatti sittemmin antoi lopullisen kodifioiinisehdotuksensa, ei
kenraalikuvernööri siihen yhtynyt, vaan liitti siihen erityiseksi
lausunnoksi ehdotuksen "Suomen suuriruhtinaanmaan läänien hallinnon
ohjesäännöksi", niinkuin sen omituinen nimike kuului, ja jonka
sanottiin olevan pietarilaisten kynäniekkain laatima. Voidakseen
arvostella tämän tekeleen henkeä on ainoastaan tarpeen tietää,
että sen 2 §:ssä muun muassa säädettiin, että "korkeimman
hallituksen valtaa koskevat Valtakunnan perustuslait ovat koko
laajuudessaan Suomen suuriruhtinaanmaassa voimassa". Tämän käsityksen
mukaan olisi siis Suomen hallitusmuoto itsevaltainen, eikä
perustuslaillis-yksinvaltainen! Saman ehdotuksen 6:s kohta sisälsi,
että lait, jotka ovat Suomen suuriruhtinaanmaalle ja Venäjän muille
osille yhteisiä, säädetään valtakunnan perustuslakien määräämässä
järjestyksessä.
Pietarissa asetettiin sekä senaatin että kenraalikuvernöörin ehdotusta
tarkastamaan neuvottelukunta, puheenjohtajana Venäjän ministerikomitean
esimies Bunge, venäläisinä jäseninä kenraalikuvernööri Heiden,
sotaministeri Vannovski, sisäasiainministeri Durnovo, valtiosihteeri
Frisell ja oikeusministeri Manassein, sekä suomalaisina jäseninä --
joihin kenraalikuvernööriämme ei luettu -- senaattori, vapaaherra von
Alfthan, ministerivaltiosihteeri von Daehn (joka oli tullut v. 1891
eronneen Ehrnroothin sijaan), ministerivaltiosihteerin apulainen V.
Procopé ja prokuraattori Calonius. Neuvottelukunta alotti kokouksensa
marraskuussa 1892. Venäläiset jäsenet saivat aikaan, että ensinnä
otettiin käsiteltäväksi kysymys yleisen valtakunnanlainsäädännön eli
sekä keisarikunnassa että Suomessa noudatettavain lakien
säätämisjärjestyksen aikaansaamisesta. Ei nytkään päästy
yksimielisyyteen, kun venäläiset jäsenet pysyivät käsityksessään että
keisari Aleksanteri I ei ollut vahvistanut Suomen vanhoja
perustuslakeja, minkä suomalaiset jäsenet väittivät tapahtuneen.
Jälkimäisten monasti toistamaa huomautusta, että senaatin laatima
perustuslakien kodifioimisehdotus oli tarkastettava, ennenkuin tehtiin
päätös valtakunnanlainsäädäntökysymyksestä, koska neuvottelukunta
ainoastaan sellaisen tarkastuksen avulla saattoi päästä selvyyteen
valtakunnanlainsäädäntöehdotuksen suhtautumisesta Suomen
perustuslakeihin, ei venäläinen enemmistö ottanut kuuleviin korviin.
[Murrosajoilta, II s. 100.] Loppukokuksessa maaliskuun 5 p:nä 1893
päätettiin lähettää keisarin tutkittavaksi enemmistön hyväksymä
valtakunnanlainsäädäntöehdotus suomalaisten jäsenten laatimine
vastalauseineen, jossa esitettiin Venäjälle ja Suomelle yhteisten
lakien säätämisen yleiset periaatteet, mutta siten muodosteltuina,
etteivät ne loukanneet jälkimäisen maan perustuslakeja.
Bungen neuvottelukunnan asiakirjat annettiin Venäjän
valtakunnanneuvoston kansliaan, ja siihen asian käsittely moneksi
vuodeksi päättyi. Keisari Aleksanteri III lienee, tutustuttuaan sekä
enemmistön ehdotukseen että vastalauseeseen, epäröinyt ja jättänyt
asian ratkaisun toistaiseksi. Kenties tähän osaltaan vaikutti Suomen
valtiosäätyjen 1894 vuoden valtiopäiväin alussa hallitsijalle lähettämä
adressi, jossa uudestaan esiintuotiin kansan huolet oikeuksiamme
vastaan tehtyjen hyökkäysten johdosta sekä kansamme toivo, ettei mitään
muutoksia tehtäisi näihin oikeuksiin valtiopäiväin suostumuksetta.
Valtiopäiväin välisenä aikana Mechelin otti osaa 1893 vuoden
kirkolliskokoukseen Hollolan tuomiokunnan edustajana, toimi siellä
kirkkolakivaliokunnan puheenjohtajana sekä puolusti kirkollisissa
kysymyksissä niinkuin ennenkin vapaa- ja edistysmielistä suuntaa.
1894 vuoden valtiopäivillä hän oli sen erikoisvaliokunnan jäsenenä,
joka asetettiin laatimaan äskenmainittua, hallitsijalle osotettua
adressia, joka lienee ollut pääasiallisesti Mechelinin laatima. Hän
johti samoja valtiopäiviä avattaessa aatelin tervehdyslähetystöä
talonpoikaissäätyyn, jolloin hän suomenkielisessä puheessa
huomautti silloisen olotilan vaativan luottavaista yhteistoimintaa
kansaneduskunnan eri osain välillä; uusia painavia kysymyksiä oli
noussut, joiden edessä puolueriitojen oli tauottava. -- Niinikään hän
oli valtiovaliokunnan jäsenenä, ja ainoastaan arvan oikun johdosta
hänestä ei tullut valiokunnan puheenjohtajaa. Niinkuin monasti ennen
hän näilläkin valtiopäivillä teroitti mieleen, että valtiopäiväin oli
myönnettävä suostuntaveroja vasta sitten kun valtiovaliokunta
tekemäinsä laskelmain perusteella oli osoittanut valtiovarain tilan
niitä vaativan ja suostuntavaliokunta sitten oli tehnyt ehdotuksen,
miten ne sopivimmin oli hankittava, ja että kaikki sellaiset
valtiosäätyjen esitykset, jotka aiheuttivat valtiomenoja, oli
valtiovaliokunnassa käsiteltävä tullakseen rahalliselta kannalta oikein
selvitellyiksi. Rautatiekysymystä käsiteltäessä hän huomautti, että
tuskin mikään muu Europan maa oli rakennuttanut niin suuren osan
rautatieverkkoaan verosäästöillä kuin Suomi.
Sen johdosta että kansakoulutarkastaja Y.K. Yrjö-Koskinen eräässä
aatelin täysi-istunnossa oli käyttänyt suomea -- tapaus oli ensimäinen
laatuaan -- syntyi säädyssä kiivas väittely, jossa jotkut puhujat
väittivät ritarihuonejärjestyksen 36 §:n säännöksen, että aatelin
keskusteluissa "maan virallista kieltä" oli käytettävä, kieltävän
käyttämästä suomea. Mechelin sitä vastoin, tapansa mukaan tyynenä ja
sovittelevana, lausui että, vaikka saattoikin olla epäilyksiä
puheenalaisen §:n tarkoituksesta, se tulkinta kuitenkin oli pidettävä
suotavampana, joka salli kumpaistakin kotimaista kieltä käytettävän. --
Innokkaasti hän puolusti anomusta, jossa ehdotettiin naisille,
sukupuoleen katsomatta ja heidän tarvitsematta hankkia erivapautusta,
myönnettäväksi oikeus päästä valtionkoulujen opettajavirkoihin, ja
kannatti K. Antellin tekemää painovapausanomusta, varsinkin siihen
katsoen, että kesäkuun 18 p:nä 1891 oli annettu jokseenkin
ahdashenkinen painoasetus, joka m.m. oikeutti kenraalikuvernöörin oman
harkintansa mukaan kieltämään sanomalehtien julkaisemisen. Edelleen
Mechelin puolsi hallituksen esityksiä maanosituksen helpottamisesta
sekä työntekijäin vakuuttamisesta työssä sattuvien tapaturmain varalta
ja työnantajain vastuunalaisuudesta. Joulukuun 5. p:nä 1895 annettu
laki, koskeva työnantajan vastuunalaisuutta työntekijää kohtaavasta
ruumiinvammasta, oli 1894 vuoden valtiopäiväin tuloksia. -- Hallituksen
antamasta julistuksesta, jolla kiellettiin margariinin valmistus,
Mechelin lausui moittivia sanoja, koska tämä julistus oli soveltumaton
elinkeinovapauden periaatteeseen, joka kuitenkin oli 1879 vuoden
elinkeinolaissa tunnustettu.
Keisari Aleksanteri III kuoli marraskuun 1 p:nä 1894. Pietarin-Paavalin
tuomiokirkossa pidetyissä hautajaisissa oli Mechelin läsnä Helsingin
kaupungin edustajain joukossa ja pääsi kahta päivää myöhemmin muiden
Suomesta saapuneiden edustajain kera uuden hallitsijan puheille sekä
sai antaa hänelle Helsingin kaupungin puolesta adressin, joka ilmaisi
kaupungin surun kuolemantapauksen johdosta ja kunnioituksen ja
onnentoivotukset uudelle hallitsijalle.
Hallitsijanvaihdoksen tapahduttua oli uusi keisari
ministerivaltiosihteeri v. Daehnin esityksestä antanut
hallitsijavakuutuksensa Suomelle tavanmukaiseen muotoon laadittuna.
Lähinnä seuraavina vuosina olivat hyökkäykset Suomea vastaan vähemmän
kiivaita ja ehdotetut valtiolliset mullistukset saivat olla
sinällään, minkä johdosta maassamme vallitsi verraten levollinen
mieliala. Kun Venäjän valtakunnanneuvoston kanslian päällikkö
V.K. von Plehwe helmikuussa 1895 pyysi keisarilta ohjetta, oliko
Bungen neuvottelukunnan ehdotus annettava valtakunnanneuvoston
käsiteltäväksi, sai hän epäävän vastauksen. Kreivi Heiden erosi 1896
kenraalikuvernöörinvirasta ja seuraajaksi tuli hänen apulaisensa,
kenraaliluutnantti Gontscharoff virkaatoimittavana.
1897 vuoden alussa kokoontuneilla valtiopäivillä valittiin salaisissa
täysi-istunnoissa kustakin säädystä kolme jäsentä valtuuskuntaan
laatimaan hallitsijalle lähetettävää adressia, jossa valtiosäädyt
vakuuttaen uskollisuuttaan lausuivat toivomuksen, että Hänen
Majesteettinsa suojelisi Suomen suuriruhtinaanmaataan ja johtaisi sen
hallitusta kansan tosi parasta silmällä pitäen. Mechelin oli aatelin
valitsemia valtuuskunnan jäseniä. Niinikään valittiin hänet
valtiovaliokunnan jäseneksi ja puheenjohtajaksi. Säädyssään hän teki
lasten ja alaikäisten henkilöiden harjoittaman katukaupan rajoittamista
tarkoittavan säätyesitysehdotuksen, siten varjellakseen näitä
siveellisesti vahingollisilta vaikutuksilta, minkä ehdotuksen
valtiopäivät hyväksyivät; samaten toisen, jonka tarkoitus oli laajentaa
naisen vaalikelpoisuutta kaupunkien kunnallisiin toimiin. Tästä
jälkimäisestä asiasta keskusteltaessa hän huomautti, miten
nykyaikaisessa yhteiskunnassa entistään paljon lukuisampain naisten oli
pakko etsiä toimialansa kodin ulkopuolelta. Tämä ehdotus kuitenkin
raukesi kahdessa säädyssä, aatelissa ja pappissäädyssä. Mechelin
oli lähinnä edellisillä valtiopäivillä muiden mukana tehnyt
anomusehdotuksen Helsingin ja Turun välisen rautatien rakentamisesta,
jonka ehdotuksen valtiopäivät olivat hyväksyneet ja josta oli
seurauksena hallituksen päätös rakennuttaa Turun ja Hangon radalla
sijaitsevan Karjan aseman välinen rataosa. Mechelin ehdotti nyt
anottavaksi Helsingin-Karjan rataosankin rakentamista, mikä ehdotus
niinkuin tunnettu toteutuikin.
Muutamissa maamme suhtautumista Venäjän valtakunnanetuihin koskevissa
kysymyksissä Mechelin, vähääkään tinkimättä maamme perustuslaillisista
oikeuksista, osottautui mainittuihin etuihin nähden olevansa
maltillisella, erinäisten jyrkkien piirien ajamasta suunnasta eriävällä
kannalla. Eräs näistä kysymyksistä koski Venäjällä annettujen
tuomioiden täytäntöönpanoa, jossa kysymyksessä hän puolsi jonkin verran
myöntyvää kantaa. Toinen tämän laatuinen asia koski hevosten ottoa
sotilastarpeisiin, johon nähden Mechelin huomautti Suomen
velvollisuudesta sodan sattuessa ottaa osaa valtakunnan puolustukseen.
Erään valtiopäiväjärjestyksen uudistusta koskevan anomusehdotuksen
johdosta Mechelin lausui, että kansaneduskuntamme muodostaminen
kaksikamarijärjestelmän mukaiseksi oli päämäärä, johon oli pyrittävä,
kuitenkin siten että samoja aineksia kuin ne, jotka silloin muodostivat
valtiopäiväin neljä säätyä, tuli olla kumpaisessakin kamarissa. Mutta
hän arveli tämän uudistuksen toteutumisesta voivan olla toiveita vasta
sitten, kun kielellinen kahtiajako ei enää ollut määräämässä
puoluejakoa eikä rikkomassa kansakunnan sisäistä sopua. -- Hän,
niinkuin näkyy, saattoi valtiollisesta selvänäköisyydestään huolimatta,
yhtä vähän kuin kukaan muukaan siihen aikaan aavistaa, että
valtiopäiväjärjestyksemme paljon perinpohjaisempi uudistus ennen pitkää
oli tapahtuva.
Teollisuuden kehittymisen johdosta oli 1879 vuoden elinkeinolaki, joka
aikoinaan tiesi suurta edistysaskelta Suomen taloudellisessa elämässä,
erinäisiltä kohdin vanhettunut ja kaipasi parannuksia. Hallitus asetti
sentähden alussa vuotta 1898 mainittua lakia uudistamaan komitean,
jonka puheenjohtajaksi Mechelin määrättiin. Seuraavan vuoden kesällä
komitea antoi mietintönsä. Julkisuuteen saatettuna ehdotus, joka,
säilyttäen vanhan lain periaatteen elinkeinoelämän vapaudesta, oli
pyrkinyt ottamaan huomioon uuden ajan vaatimukset, esim. kehittämällä
ammattivaltuusmieslaitosta siihen suuntaan, etteivät ainoastaan
työnantajat, vaan työntekijätkin olisivat siinä edustettuina, herätti
vastaväitteitä niin työläisten kuin työnantajainkin taholla, sillä
kumpainenkaan puoli ei katsonut omain etujensa tulleen siinä
riittävässä määrässä huomioon otetuiksi. Sekä tämän seikan että
uudistuksiin tähtäävälle lainsäädännölle yleensä epäsuotuisain olojen
johdosta jätettiin asia toistaiseksi lepäämään.
* * * * *
Tärkein Mechelinin toiminnan puoli hänen senaatista erottuaan oli
kieltämättä kuitenkin hänen uudelleen alottamansa valtiollinen
kirjailijatoiminta. Jo jouluksi 1890 hän julkaisi kirjasen _Står
Finlands rätt i strid med Rysslands fördel_?, joka myös ilmestyi
venäjäksi ja suomeksi ja jonka venäjänkielinen laitos levisi
keisarikunnan virkamiespiireihin. Lähinnä tarkoitettuna venäläisille
lukijoille lienee tämä julkaisu, sanomalehtien lausunnoista päättäen,
tehnyt siellä melko suuren vaikutuksen. Mechelin koettaa siinä
todistella, ettei Suomen autonomia ole Venäjälle miksikään haitaksi.
Meillä käsitetään varsin hyvin, hän sanoo, että, jos Suomen edut
todella jossakin kohden ovat keisarikunnan ja valtakunnan etuihin
soveltumattomia, on niiden väistyminen jälkimäisten tieltä. Mutta
oikeutettu toive on, ettei Venäjällä katsota Suomen yhteiskunnallista
toimintaa Venäjälle vahingolliseksi vain sen vuoksi, että se ilmenee
monessa kohden toisen laatuisena kuin siellä. Ja oikeutettu on se
Suomessa vallitseva käsitys, että keisarikunnan ja suuriruhtinaanmaan
keskinäisiä suhteita koskevia kysymyksiä käsiteltäessä jälkimäisen maan
perustuslakeja on noudatettava. Venäläiseltä taholta on sanottu että,
koska Suomen valtiosäännön vahvistaminen oli keisarien vapaaehtoinen
lahja, he saattoivat sen mielensä mukaan peruuttaa. Omituista
logiikkaa, huomauttaa Mechelin, jonka mukaan ainoastaan _pakosta
annetut_ lupaukset ovat sitovia!
Finsk Tidskriftin 1891 vuoden ensimäisessä vihossa on häneltä
kirjoitus: "Vid årsskiftet", jossa lausutaan toivomus, ettei Suomen
kansa, maamme uhatun aseman aiheuttamasta suuresta levottomuudesta
huolimatta, ole antautuva epätoivon valtaan eikä, kärsimiensä
vääryyksien kiihottamana, itse poikkeava laillisuuden tieltä. --
"Unsere Zeit" nimisen yleistieteellisen teoksen 8:nnessa vihossa
vuodelta 1891 on Mechelinin kirjoitus: "Russland und Finnland", joka on
ilmestynyt eripainoksenakin ja sisältää yleistajuisen supistelman hänen
Suomen valtio-oikeudesta Marquardsenin käsikirjaan laatimastaan
esityksestä.
Vuonna 1891 ilmestyi Venäjällä taas Suomen autonomiaa vastaan tähdätty,
_F. Jelenjeffin_ laatima kiihotuskirjanen: "Nykyinen Suomen kysymys",
saman hengen ja suunnan lapsia kuin Ordininkin teos. Jo seuraavan
vuoden lopussa sisälsi Venäjän ulkoasiainministeriön puolivirallinen
lehti "Journal de S:t Pétersbourg" pääkirjoituksen, joka, nojautuen
muun muassa Jelenjeffin teokseen, vääristellen esitti Suomen
valtio-oikeudellisia oloja. Kun tämän laatuista oli esitetty
puolivirallisessa lehdessä ja ilmeinen tarkoitus oli vaikuttaa
ulkomaiden yleiseen mielipiteeseen, oli Suomen puolelta vastaus
tarpeen, ja Mechelin laatikin sen ranskankielisessä, tammikuulla 1893
ilmestyneessä kirjasessa, "_La question finlandaise, Lettre ouverte a
M. le rédacteur responsable du Journal de S:t Pétersbourg_" sekä
varustettuna tunnuslauseella: "Audiatur et altera pars". Yllämainitun
lehden kirjoituksessa oli muun muassa suositeltu erästä venäläiseltä
taholta toimitettua suomenkielistä tendenssikirjasta "Suomen suhteista
Venäjään", jonka tarkoituksena selitettiin olevan "Suomen yleisöön
levittää terveempiä käsityksiä Suomen todellisesta suhteesta
keisarikuntaan ja hälventää niitä väärinkäsityksiä, joita itsekäs,
tarkoitusperäinen kiihotus siihen istuttaa". Tämä kirjanen oli
todellisuudessa yhtä täynnä vääristelyjä kuin mainitun pietarilaisen
lehden oma kirjoituskin. Mechelin osottaa taas selvästi ja sitovasti
Venäjän keisarin ja Suomen valtiosäätyjen Porvoossa tekemän sopimuksen
todellisen merkityksen. Journal de S:t Pétersbourgin kirjoitus, sanoo
hän, sisältää niin monta erehdystä, että yrittäessään sitä kumota,
kohtaa todellisen "runsauden yltäkylläisyyden". Lehden väitteeseen,
että "vasta noin 30 vuotta takaperin" muutamat sanomalehtimiehet
alkoivat Suomessa levittää isänmaansa valtiollisen itsenäisyyden oppia,
että Suomen yhdistäminen Venäjään oli vain personallisunioni, vastaa
Mechelin, ettei kukaan suomalainen sanomalehtimies ole väittänyt Suomen
olevan personallisunionisuhteessa Venäjään. Mutta mikäli koskee Suomen
oikeutta tulla sisäisissä asioissaan hallituksi omien perustuslakiensa
mukaan, on se oppi paljon vanhempi 30 vuotta ja ovat sen omaksuneet
sekä suomalaiset että ulkomaalaiset tutkijat. Niinpä on esimerkiksi
ranskalainen sanomalehti- ja lakimies V.F. Angelot jo v. 1834
julkaisemassaan kirjoituksessa sitä nimenomaan puolustanut. Journal de
S:t P:bourgin mukaan olisi sanalla "perustuslait" keisari Aleksanteri
I:n vakuutuksessa tarkoitettu 1734 vuoden yleistä lakia ja sitä
muuttavia myöhempiä asetuksia. Vastoin tätä Mechelin kumoamattomasti
todistelee, ettei ainoastaan keisari Aleksanteri I, vaan seuraavatkin
keisarit nimenomaan olivat perustuslaeiksi tunnustaneet v. 1809
olemassa olevat niiden luontoiset lait, nimittäin 1772 vuoden
hallitusmuodon ja 1789 vuoden yhdistys- ja vakuuskirjan. Pietarilainen
lehti, jonka esitys, niinkuin yleensäkin venäläisten yllyttäjäin,
todellisuudessa tähtäsi valtiokeikkaukseen, kertoo lukijoilleen
häikäilemättä sen hämmästyttävän tiedon, ettei vuodesta 1809 lähtien
valtiopäiviä enää ole ollut kutsuttuina koolle Suomessa; -- Mechelinin
vastine, josta julkaistiin venäjänkielinenkin laitos ja jota
levitettiin venäläisiin piireihin, lienee toimitettu sekä keisarille
että perintöruhtinaalle.
Arvokkaassa venäläisessä aikakauslehdessä "Vjästnik Jevropijssa",
ranskalaisessa "Révue politique et parlamentaire", englantilaisessa
"English Rewiew", saksalaisissa "die Nation" ja "Finnländische
Rundschau" aikakauslehdissä sekä lukuisissa ulkomaisissa
sanomalehdissä, niinkuin "Le Temps" ja "L'Indépendence belge" lehdissä,
on Mechelin samaten julkaissut kirjoitelmia ja puolustanut suomalaista
oikeuskäsitystä.
Mechelinissä heräsi ajatus tehdä jollakin suuremmalla teoksella maamme,
sen luonto ja kansa sekä kansan kulttuuri ja kansallinen erikoisuus
laajemmin tunnetuksi omien rajojemme ulkopuolellakin, jotta maailma
saisi tietää, mitä täälläkin voi olla arvokasta ja säilyttämisen
arvoista. Jo alussa vuotta 1891 hän sen vuoksi ehdotti muutamille
kotimaisille kirjailijoille ja taiteilijoille, että yhteistoimin
julkaistaisiin tuon tapainen kuvallinen teos. Nämä suostuivatkin
mielellään tähän. Yrityksen turvaamiseksi oli sen ohessa
kolmisenkymmentä kansalaista edeltäkäsin sitoutunut sitä kannattamaan
noin 90,000 markan rahamäärällä. Mechelin itse teki matkan Tukholmaan,
Kööpenhaminaan ja Parisiin tutustuakseen siellä saman suuntaisiin
ulkomaisiin teoksiin sekä teki taitavien kivipainajain-, puu- ja
valopiirtäjäin kanssa sopimuksia kuvien valmistamisesta. Teoksen
laatimisen oli laskettu vaativan noin 6 vuotta, mutta jo jouluksi 1893
ehti "Suomi 19:nnellä vuosisadalla" valmistua suomeksi ja ruotsiksi
sekä seuraavana vuonna venäjäksi, saksaksi, ranskaksi ja englanniksi.
Silloin elävien kaunokirjailijamme vanhin, Sakari Topelius, oli
teokseen antanut kuvauksia maastamme ja kansastamme sekä varustanut sen
alkusanoilla, joissa muun muassa lausutaan: "Tämä maa, niin
valovoimainen ja vähän huomattu kuin se onkin rikkaampien maiden
rinnalla, pyytää kuitenkin, vaatimattomasti, mutta empimättä, olla
osallisena Europan sivistystyössä -- -- -- Tätä maata ei saata lumi
haudata, tätä kansaa ei saata kansakuntain joukosta hävittää, muuten
syntyisi autio paikka Europan pohjanperillä ja sen kulttuurin
heijastuksiin pimeä aukko."
Työhön otti osaa 28 kotimaista kirjailijaa ja 12 taiteilijaa, joukossa
maamme ensimäisiä, niinkuin Albert Edelfelt ja Akseli Gallén-Kallela.
Mecheliniltä itseltään on kaksi kirjoitusta: Valtiollinen katsaus
lyhyine esityksineen maamme historiasta 1809 vuoden jälkeen ja sen
valtiojärjestyksestä sekä Maanviljelys, teollisuus ja kauppa. Tietenkin
oli tämä hänen oma kirjallinen avustuksensa vain vähäinen osa siitä
suunnattomasta työstä, mikä hänellä oli yrityksen toteuttamisesta.
Teoksen ilmestymisen johdosta toimeenpantiin tammikuun 6 p:nä 1894
juhla, jossa Carl Gustaf Estlander piti puheen alotteentekijälle,
huomauttaen Mechelinin siten suorittamasta ansiokkaasta isänmaallisesta
työstä.
Kansanvalistusseuran pyynnöstä Mechelin kesällä 1896 oleskellessaan
anoppinsa maatilalla Löyttymäellä laati helppotajuisen, oivallisen
kirjasen Suomen perustuslakien sisällyksestä. Teos ilmestyi seuran
julkaisusarjassa kahtena painoksena kumpaisellakin kotimaisella
kielellä sekä venäjäksikin.
Julkaisussa "Nyländingen", joka ilmestyi v. 1896 uusmaalaisen
ylioppilasosakunnan rakennusrahaston hyväksi, on Mechelinin kirjoitelma
"Jämlikhetsidealet", joka on siinä kohden mielenkiintoinen, että siitä
ilmenee hänen silloinen kantansa kansanvaltaan ja sen ihanteisiin
nähden. Laki, hän sanoo, on oleva kaikille sama, kaikilla tulee olla
oikeus nauttia hyväkseen yhteiskuntajärjestyksen etuja sikäli, kuin
kykenevät eikä muiden oikeuksia loukata. Mutta ihmiset ovat monessa
kohden erilaisia, sivistyksen, kyvyn ja ansiokkuuden puolesta. On
epäoikeutettua vaatia, että kaikilla olisi sama vaikutusvalta
yhteiskunnassa katsomatta noihin erilaisuuksiin, joiden johdosta toinen
on sopivampi palvelemaan yhteiskuntaa kuin toinen. Tekijä hylkää sen
vuoksi sosialismin, varsinkin Marxin esittämässä muodossa. Myöntäen
että valtio voi ja että sen tulee ohjaavasti ja kehittävästi puuttua
taloudelliseen elämään, hän hylkää opin että valtion on otettava
haltuunsa kaikki pääoma. Sen johdosta että ihmisissä on havaittavana
erilaisia taipumuksia ja erilaista kykyä, syntyy varallisuudessakin
erilaisuutta. Mutta kulttuurikansan köyhätkin jäsenet ovat rikkaita
kuin kuninkaat alkuperäisessä tasa-arvoisuudessa eläviin villi-ihmisiin
verraten. Valitetaan pääoman valtaa, mutta kulttuurimaissa edistää
pääoma kaikkea hyödyllistä kehitystä ja avustaa osaltaan työväenluokan
kohoamista; kapitalisti-työnantaja oppii yhä selvemmin käsittämään,
että huolenpito työläisistä ja ystävällinen suhtautuminen heihin
tuottaa molemminpuolista hyötyä. Kaikkialla on varakkaiden
lahjoituksilla kustannettuja armeliaisuuslaitoksia, yhdistyksiä ja
yrityksiä. Valistuksen ja tiedon yleiseksi saattamisen harrastus on
aikakaudellemme ominaista. Suomessakin on 1860-luvulta lähtien alku
tehty niiden laitosten poistamiseksi, jotka ovat olleet ilmauksena
tasa-arvoisuuden periaatteesta poikkeamisesta. Aatelin useimmat
etuoikeudet, edustusoikeutta lukuun ottamatta, on poistettu,
ammattikuntalaitos lakkautettu, naisille myönnetty kunnallinen
äänioikeus. Ajatuskanta ja tapa ovat lähentäneet yhteiskuntaluokkia
toisiinsa. Tekijä toivoo kehityksen edelleenkin kulkevan tähän
suuntaan.
Siitä että Mechelin vieraissakin maissa oli tullut tunnetuksi ja
saavuttanut kunnioitusta on todistuksena muun muassa eräs Ruotsissa
1890-luvulla julkaistu "Autografier" niminen teos, jossa oli
huomattavain pohjoismaisten miesten muotokuvia heidän itsensä laatimine
näköisjäljennöksenä painettuine kirjoitelmineen. Tämän teoksen toisessa
osassa on julkaistuna Mechelinin muotokuva sekä hänen laatimansa,
joulukuun 5:ntenä 1890 päivätty kyhäys valtion poliittisen toiminnan
oikeasta päämäärästä ja välineistä. Se aika, hän sanoo, ei liene
kaukana, jolloin puolueittain järjestymisestä on luovuttu. Tämän
enteenä on useassa maassa havaittava puolueiden särkyminen lukuisiin
valtiollisiin ryhmiin, joita toisistaan erottavat tasoittumistaan
tasoittuvat rajat. Eri puolueiden pyrkimysten arvoa koetellaan hetkinä,
jolloin ulkonainen vaara uhkaa isänmaata. Jos siitä huolimatta
puolueriidat jatkuvat, osottaa tämä, että itsekkyys on sammuttanut
isänmaallisuuden liekin tahi että intohimo on sokaissut taistelevain
silmät. Mutta jos puoluejako perustuu rehellisesti omaksuttuihin
eriäviin mielipiteisiin, niin riidat jätetään sikseen vaaran hetkenä ja
kaikki liittyvät yhteen yhteiseen puolustukseen. Sellainen sovinto
loistaa kuin lämmittävä päivänpaiste ajan yössä.
Ilmeisesti oli hänen oma maansa ja sen silloinen asema hänen
ajatuksensa esineenä hänen kirjoittaessaan nämä mietelmät. Suomessa,
jos missään, oli tarpeellista maan asemaan katsoen sopia sisäiset
puoluetaistelut, jotta kaikki voimat voitaisiin yhdistää yhteisen
isänmaan puolustukseen.
Todistuksena Mechelinin tieteellisen kirjailijatoimen Ruotsissa
saavuttamasta tunnustuksesta mainittakoon, että Upsalan yliopiston
filosofinen tiedekunta v. 1893 vihki hänet filosofian kunniatohtoriksi.
Niinikään oli hän erinäisten ruotsalaisten, saksalaisten ja
ranskalaisten tieteellisten seurojen kunniajäsen.
1890-luvun keskivaiheilla vallitsivat muutaman vuoden verraten
rauhalliset olot, mutta sitten saivat meille vihamieliset virtaukset
Venäjällä jälleen uutta voimaa. Varsinkin oli meidän erikoinen
sotalaitoksemme herättänyt suuttumusta ja sitä vaadittiin kokonaan
yhdistettäväksi Venäjän sotalaitokseen. Vuonna 1898 ilmestyi F.
Jelenjeffin kirjanen: "Mitä suomalaiset ovat saavuttaneet ja mitä he
pyrkivät saavuttamaan yrittäessään irtautua Venäjän valtiovallasta."
Niinkuin jo kirjan nimestä käy ilmi, syyttää J. suomalaisia, että
he haluavat irtautua Venäjän yhteydestä. Suomen 1878 vuoden
asevelvollisuuslain säännöksellä reservistä ja sen 90-päiväisestä
harjoitusajasta oli J:n väitteen mukaan pyritty luomaan kansallinen
maanpuolustusväki, jota suomalaiset separatistit voisivat sopivan ajan
tultua käyttää Venäjän vallan poistamiseen. Tämän lentokirjasen
johdosta Mechelin Finsk Tidskriftin joulukuun vihossa julkaisi
kirjoituksen: "Fortsatta angrepp mot Finlands rätt", joka ilmestyi
eripainoksenakin sekä venäjäksi käännettynä "Vjästnik Jevropij"
lehdessä. Mechelin osottaa siinä, että valtiopäivät olivat
asevelvollisuuslakiin lisänneet reservin harjoituksia koskevat
säännökset siitä syystä, että asevelvollisuusrasituksen arveltiin
käyvän liian epätasaiseksi, jos vähemmistön oli arvan nojalla
palveltava vakinaisessa sotaväessä kolme vuotta ja sitten oltava
kahdeksan vuotta reservissä, jota vastoin asevelvollisten enemmistö
vain joutuisi nostoväkeen tarvitsematta ensinkään harjoitella. Säännös
johtui oikeuden ja kohtuuden vaatimuksista, ei valtiollisista
laskelmista. -- Jelenjeff oli lausunut sen käsityksen että, kun keisari
Aleksanteri I erinäisistä puheissa ja julistuskirjoissa oli sanonut
säilyttäneensä "la constitution" ja "les lois fondamentales" (Suomen
valtiosäännön ja perustuslait), tämä tosin oli keisarin silloisen
ajatuskannan mukaista, mutta ettei hän ollut sitä vakavasti
tarkoittanut, vaan ainoastaan tahtonut taata itselleen maan johtavain
säätyjen uskollisuuden odotettavana olevissa taisteluissa Napoleonia
vastaan. Sillä keisari Aleksanteri "viljeli niinkuin tunnettu
mielellään koreita puheenparsia ja käytti niitä ovelan valtiomiehen
tavoin tarkoituksiinsa". Mechelin varsin oikein huomauttaa, että
Jelenjeff tämän laatuisilla väitteillä oli sokaissut keisari
Aleksanteri I:n muistoa. Hän lisää, että keisari ei ollut ainoastaan
julkisesti, vaan silloinkin kun ei ollut tarkoituksena julkisen
kaunopuheisuuden tavoittelu, ilmaissut samanlaisen ajatuskannan, muun
muassa kenraalikuvernööri Steinheilille v. 1810 annetussa salaisessa
käskykirjeessä, jossa hän muun muassa lausuu, ettei "Suomen kansalle
ollut säilytetty vain yhteiskunnallisia, vaan valtiollisetkin lakinsa".
Keisari Nikolai I oli hänkin tunnustanut Suomen valtiosäännön, vaikka
hän yleisen valtiollisen kantansa mukaisesti ei kutsunut koolle
valtiosäätyjä; mutta hallitusmuodon mukaan ei näiden ollutkaan
kokoonnuttava määrätyin väliajoin, vaan milloin hallitsija suvaitsi ne
kutsua koolle. Senpä vuoksi ei lainsäädäntö keisari Nikolai I:n aikana
edistynytkään muilla kuin hallinnollisella alalla. Totta on, että hän
pari kertaa meni valtaansa ulommaksi antamalla asetuksia asioista,
joissa valtiosäätyjen oikeastaan olisi tullut saada myötävaikuttaa;
1863 vuoden jälkeen saatettiin nämä asiat valtiopäiväin avulla oikealle
tolalleen. Oikeutetulla suuttumuksella Mechelin torjuu Jelenjeffin
tekemät, keisari Aleksanteri II:n muistoa loukkaavat syytökset, että
tämä Suomi-politiikassaan olisi kokonaan kulkenut suomalaisten
vehkeilijäin talutusnuorassa tietämättä mitä teki.