1882-1890.
Senaatin jäsenenä. Hallitustoimia. Valtiopäivät v. 1885, 1888.
Diplomaattinen tehtävä Espanjassa. Kodifioimiskysymys. Hyökkäyksiä
Suomen valtiosääntöä vastaan Venäjän kiihkokansallisten taholta.
Toiminta niiden torjumiseksi. Postijulistuskirja. Ero senaatista.
Muuan kirje, jonka Mechelin kesälomansa lopulla Laitialasta kirjoitti
ystävälleen Robert Lagerborgille, kuvailee elävästi hänen
mielentilaansa siihen aikaan, jolloin hänen oli astuttava maamme
hallitukseen. "Minun on suotu", hän kirjoittaa, "täällä maalla jonkin
verran nauttia ihanata syyskesää... Täällä olen nyt kuljeskellut ja
uurastanut maataloutta, laatinut sikolättien piirustuksia ja määräillyt
tunkioiden kokoumusta, mitannut viljaa luuassa ja antanut rohtoja
sairaille elukoille, sanalla sanoen toiminut tilanhoitajan sijaisena;
samalla kuitenkin rohjeten kuunnella n.s. henkiääniä metsän huminassa
ja ulkoparvekkeellani pitkät ajat haaveillen silmäillä päivänpaisteista
maisemaa -- --. Kaivannut olen Sinua sekä Montgomerya ja Castrénia.
Juuri teidän kolmen kanssa olisin näinä aikoina useasti tahtonut
keskustella."
"Olen joutunut käännekohtaan, sitä ei käy kieltäminen. Toiminta
hallituksen jäsenenä on toista, kuin mitä julkisen sanan,
sanomalehdistön palveluksessa, opettajana tahi puhujalavalta
harjoittaa. Kumpaisessakin tapauksessa tosin on taisteltava aatteiden
ja periaatteiden puolesta -- tässä kohden ei hallitukseen astuminen
aikaansaa mitään muutosta. Mutta kuinka erilainen onkaan kiistakenttä!
Ja samaten toiminnan välineet. Aatteidensa levittäminen ja
valtaansaattaminen siivekkäin sanoin on toimintaa, joka tyydyttää ja
elähyttää meidän kaltaisiamme ihmisiä tietenkin monin verroin enemmän
kuin jonkin kollegin salaisessa tai puolisalaisessa istunnossa osittain
eri kannalla olevain parissa sovitteleminen ja luoviminen, saadakseen
perille ajetuksi osankaan siitä, minkä tahtoo toteuttaa, -- eikä sitten
olla millänsäkään kohdatessaan sellaistakin vastarintaa, jota
ehdotuksia vastaan tehdään muillakin kuin asiallisilla syillä. -- --"
"Mitä tukea voimme me, R. M(ontgomery) ja L. M(echelin), saada
Dagbladilta? Siinä yksi niistä asioista, joista täällä olisin halunnut
neuvotella. Nyt voin vain esittää oman käsitykseni, aivan lyhyesti:"
"Parasta on, että taloudellinen osallisuuteni Dagbladiin loppuu, mutta
siitä ei johdu, että henkisen yhteyden tarvitsee lakata. Päin vastoin
olen halukas, milloin vain vaadit, neuvottelemaan käsiteltävistä
kysymyksistä. Senaatti ei ole mikään puoluehallitus, se voi joutua
vuoroin moitteen, vuoroin kannatuksen esineeksi, Dagbladin joutumatta
kieroon asemaan. Ja jos minun läheiset suhteeni Dagbladin johtomiehiin
jatkuvat, on tämä täysin sovitettavissa virka-asemaani, jonka tietysti
olen ottava huomioon siten, etten ilmaise neuvospöydän salaisuuksia.
Mutta tässä kohden minä nojaudun ensinnäkin siihen tosiasiaan,
etteivät, niin kauas taaksepäin kuin muistini ulottuu, keskusteluihimme
siitä kannasta, mille Dagbladin kussakin tilassa olisi asetuttava,
milloinkaan ole päässeet vaikuttamaan mitkään henkilöpoliittiset
syrjäajatukset, eikä milloinkaan niillä ole ollut muuta tarkoitusperää
kuin tämän maan etu. Tämän tietäen ja samalla tuntien maltillisen,
arvokkaan ja tosioloihin perustuvan tapasi arvostella esillä olevia
kysymyksiä, jota niin tarkkanäköisenä olet Dagbladissa noudattanut, en
suinkaan voi kieltäytyä vastaanottamasta vähäistä sijaa Sinunkin
neuvostossasi, milloin nähnet suotavaksi kuulla minun ajatuksiani
jostakin kysymyksestä -- samoinkuin minäkin toisaalta toivon saavani
sinulta hyviä neuvoja tapauksissa, jolloin minä, omalla alallani, olen
epätietoinen oikeasta ratkaisusta."
"Lopuksi tahtoisin ilmoittaa että, vaikken voikaan pysyä Dagbladin
avustajana, kuitenkin aion silloin tällöin pyytää tilaa taloudellisia
kysymyksiä käsitteleville kirjoitelmille -- jotka mieluimmin haluaisin
saada julkaistuiksi ilman nimimerkkiä -- toimituksen omina."
"Sanalla sanoen: toivon siten saavani edelleenkin olla siivekkään sanan
miesten yhteydessä."
"Tämä on minulle, yksityiseltäkin kannaltani katsoen, ehdoton
sieluntarve. Meidän iällämme ei enää solmita uusia ystävyyssiteitä,
kaikkein vähimmin julkisessa asemassa, joka pakottaa olemaan varsin
varuillaan kaikkia kohtaan, joita ei perin pohjin tunne."
"Niinpä niinkin, rakas ystävä, alamme vanheta. Kuuluu jo menneeseen
aikaan se elämänjakso, jolloin ystäväpiiri tuon tuostakin kokoontui
elähyttäviin keskusteluihin. Ajatukset ja sanat kohosivat rohkeasti
kaikkiin korkeuksiin ja laskeutuivat kaikkiin syvyyksiin, vapaamielinen
parhaassa mielessä oli henki, vapaasti ja hilpeästi pilapuheet
säkenöivät, vähentämättä aatteiden vakavuutta. Omituinen on tuo piiri
ollut: alati kiintynyt politiikkaan ja siinä toiminut, eikä kuitenkaan
koskaan personallisen kunnian- tai vallanhimon ohjaamana -- voittaja
suurin piirtein nähtynä, sillä yhteiskuntamme vapaamielinen uudistus
v:sta 1861 lähtien on kuitenkin olennaisesti meidän piirimme työtä --
eikä kuitenkaan käytä tätä voittoa omaksi hyödykseen, ei ylöspäin eikä
alaspäin! Tämä ei juuri ole uusimman polven harkitsevan realismin eikä
itsekkyyden mukaista."
"No niin, antaa nuorten menetellä omalla tavallaan, -- me pysymme
sellaisina kuin olemme olleet. Vaikka pilan ja ilon lähde pulppuaakin
entistä niukemmin, ei liberaalien pohjasävy milloinkaan hälvene."
"Omasta puolestani katson tulevaisuuteen ylenmääräisiä toiveita
rakentelematta. Olen laatinut toimintaohjelmani, ja olen kaikella
tarmollani koettava panna sen toimeen. Nopeasti se ei voi tapahtua,
vain askel askeleelta. Ilman sitkeyttä ja kärsivällisyyttä ei sellainen
ohjelma kuin minun ole toteutettavissa. Mutta elleivät voimat petä,
pääsee päämäärään vihdoin ja saavuttaa sen ilon, minkä velvollisuuden
täyttäminen tuottaa. Sinä tunnet jotakuinkin tämän ohjelman.
Mitä sinulta pyydän, ei ole vain neuvoja ja toimia, vaan
kärsivällisyyttäkin, jos mielestäsi asiat edistyvät liian hitaasti."
"Addio! Parin päivän kuluttua olen jälleen kaupungissa. Vanha ystäväsi
Leo M." --
Senlaatuinen yhteistyö Lagerborg ystävän kanssa, jota Mechelin oli
ajatellut jatkuvaksi sen jälkeen, kun hän itse oli tullut hallituksen
jäseneksi, kävi kuitenkin mahdottomaksi, sen johdosta että Lagerborg jo
saman vuoden marraskuun 5 p:nä kuoli leikkauksen jälkeen, joka oli
toimitettava hänen saamansa vaarallisen luumurtuman johdosta. Hänen
lähin seuraajansa Dagbladin toimittajana, Robert Castrén, eli hänen
jälkeensä vajaan vuoden, mistä lähtien lehden nauttima suosio ja
vaikutus yleiseen mielipiteeseen väheni, kunnes lehti jonkin vuoden
kuluttua kokonaan lakkasi ilmestymästä. Kieltämättä on se vapaamielinen
ryhmä, joka voimakkaimmillaan ollessaan lähinnä kannatti tätä lehteä,
sen avulla tehokkaasti myötävaikuttanut niihin "voittoihin", joita
vapaamieliset aatteet saavuttivat valtiopäivämme niihin aikoihin
toimeenpannessa useita siihen suuntaan käyviä uudistuksia.
* * * * *
Kohta nimityksensä perästä Mechelin sai tehdä matkan Venäjän
pääkaupunkiin neuvotellakseen venäläisten vallanpitäjäin kanssa eräästä
Suomen raha-asioita koskevasta tärkeästä kysymyksestä. Se koski
Viipurin ja Pietarin välisen rautatien Venäjän puoleisen osan
lunastamista Suomen valtiolle, jonka lunastussumman määrä nousi
puoleenkolmatta miljoonaan hopearuplaan. Mechelinin neuvotellessa
rahaministeri Bungen kanssa vaati tämä rahamäärän laskettavaksi Suomen
kultarahassa ja maksun suoritettavaksi ulkomaisille pankeille
asetetuilla vekseleillä sekä, mikäli mahdollista, kuukauden kuluessa.
Eipä senvuoksi Bungen hämmästys ollut vähäinen, kun Mechelin tähän
vastasi, että rahat maksettaisiin viimeistään 8 päivän kuluessa.
Sopimus, jonka Mechelin jo edeltäkäsin oli laatinut, allekirjoitettiin
heti, yöllä hän palasi Helsinkiin, seuraavana päivänä vekselit
kirjoitettiin ja kolmantena päivänä ne jo olivat Bungen käsissä. Bunge
kävi tämän johdosta Suomen ministerivaltiosihteerin luona kiittämässä,
vakuuttaen ettei hän milloinkaan ennen ollut nähnyt tämänlaisia asioita
niin nopeasti selvitettävän.
Mechelin, joka Pietarissa käydessään oli päässyt keisari Aleksanteri
III:n puheille, suoritti samalla matkalla toisenkin Suomen
valtiolaitosta koskevan asian, nimittäin Kivennavan pitäjässä
sijaitsevan Lintulan lahjoitustilan oston toiminimi Meyer & Kump:lta.
Hän sai sittemminkin senaattoriaikanaan sangen usein tehdä matkoja
Venäjän pääkaupunkiin neuvotellakseen venäläisten ministerien kanssa
tulli- ja muista asioista.
Valtiovaraintoimituskunnan apulaispäällikkönä Mechelin joutui läheisiin
suhteisiin toimituskunnan vakinaiseen päällikköön _Klas Herman
Molanderiin_. Tämä oli mies, joka aina suurimmalla huolella ja
tunnollisuudella suoritti virkatehtävänsä, mutta lienee kuitenkin
harvoin itsekohtaisesti tehnyt alotteita tärkeämpiin uudistuksiin, mikä
sitä vastoin paremmin sopi Mechelinin luonteelle. Heidän välinsä olivat
aina parhaimmat. Apulaispäällikön tehtävänä oli pääasiallisesti
käsitellä sellaisia asioita, jotka sittemmin siirrettiin kauppa- ja
teollisuustoimituskunnalle. Mechelin koetti pontevasti toimia varsinkin
kaupan, merenkulun ja teollisuuden edistämiseksi, ja moni tärkeä
uudistus näillä aloilla on hänen työtään. Kauppa-, teollisuus- ja
käsityöläiskouluja perustettiin, polyteknillisen opiston
pääsyvaatimuksia korotettiin. Teollisuushallitus perustettiin
v. 1884, mistä muun muassa seurasi teollisuustilaston perinpohjainen
uudistus ja parannus. Luotsilaitoksessa pantiin toimeen suuria
uudistuksia, lukuisia uusia loistoja rakennettiin, loistolaivojen ja
luotsihöyrylaivain lukua lisättiin, merenmittaukset, joita aikaisemmin
oli suoritettu Venäjän meriministeriön valvonnan alaisina, vaikka
Suomen valtiovaroilla, siirrettiin Suomen luotsilaitokselle. Uusi
höyrylaiva ja uusia työkoneita hankittiin mittauksia varten. Täten
kävi entistä paljon suurempia alueita vuosittain mittaaminen.
Talvilaivaliikenteen aikaansaamiseksi hankittiin Mechelinin toimesta
ensimäinen jäämurtajalaivamme "Murtaja" v. 1889.
Kun valtiovaraintoimituskunnan toinen osasto v. 1888 muodostettiin
erityiseksi kauppa- ja teollisuustoimituskunnaksi, nimitettiin Mechelin
sen päälliköksi. Tässä toimessa hän v. 1889 senaatissa ehdotti
asetettavaksi komiteaa laatimaan ehdotusta ylemmän kauppaoppilaitoksen
perustamiseksi, ja senaatti yhtyi tähän. Komitean ehdotuksen mukaisesti
senaatti sitten teki hallitsijalle esityksen asiasta, mutta
kenraalikuvernööri oli toista mieltä, mistä oli seurauksena, että
esitys evättiin.
Jo ennen Mechelinin senaattiin tuloa oli päätetty rakentaa se
talo, joka "Ateneumin" nimisenä on pääkaupunkimme kaunistuksia.
Hallituksen jäsenenä hän otti huolekseen tämän rakennusyrityksen
toteuttamisen, piirustukset laadittiin ja vahvistettiin tammikuussa
1885, minkä jälkeen rakennustyö alkoi, päättyen syksyllä 1887.
Talon on valtio sittemmin maksutta luovuttanut taideyhdistyksen
ja taideteollisuusyhdistyksen käytettäväksi. Taiteen
edistämisharrastustaan Mechelin niinikään osotti uutterasti
myötävaikuttamalla sen yleisen taidenäyttelyn toimeenpanemiseen, joka
järjestettiin Helsingissä v. 1885 ja jota avustettiin valtiovaroilla.
Mechelinin laatimia olivat ne kaksi ehdotusta, jotka senaatti teki v.
1884 ja joista toinen koski sahausmaksun ja toinen käräjäkappain määrän
alentamista sekä jälkimäinen hallituksen esityksenä annettiin 1885
vuoden valtiopäiville ja sai näiden hyväksymisen. Edelleen Mechelin
toimi hallituksessa köyhäinhoidon parantamiseksi, aikaansaaden lokakuun
2 p:nä 1888 vahvistetun köyhäinhoidontarkastusta koskevan asetuksen,
joka tuntuvasti paransi köyhäinhoitoa maassamme ja saattoi sen
inhimillisemmäksi. Toukokuun 28 p:nä 1889 annetulla asetuksella
järjestettiin kunnallinen mielenvikaisten hoito. Mielipiteet olivat
viimeksi mainitussa kysymyksessä olleet senaatissa eriäviä,
Yrjö-Koskinen oli vastustanut, koska arveli kuntain siitä liiaksi
rasittuvan, mutta Mechelinin onnistui saattaa mielipiteensä voitolle.
Naisten laillisten oikeuksien laajentamista koskevia kysymyksiä hän
aina harrasti ja myötävaikutti muun muassa sen elokuun 6 p:nä 1889
julkaistun asetuksen aikaansaamiseen, joka soi naiselle oikeuden tulla
valituksi köyhäinhoitohallituksen jäseneksi.
Kohta hallitukseen tultuaan Mechelin sai laatia lausunnon, jossa
senaatti puolsi 1882 vuoden valtiopäiväin tekemää painovapauslain
anomusta. Korkeimmassa paikassa anomus evättiin, mutta senaatti sai
toimekseen lausunnon antamisen siitä, oliko muutosten tekeminen
sanomalehdistöä koskeviin asetuksiin olojen vaatima. Mechelin laati
tämän johdosta painolain ehdotuksen, jonka senaatti lähetti
vahvistettavaksi, sen kuitenkaan viemättä toivottuun tulokseen.
Asioita, joihin kotimainen hallituksemme näihin aikoihin pani erityistä
huomiota, oli tullioloja, varsinkin Suomen ja keisarikunnan välisiä,
sekä näiden järjestämistä koskeva kysymys. Niihin lukuisiin ja
pitkällisiin neuvotteluihin, joita tästä asiasta pidettiin sekä
senaatissa että tämän ja muiden koti- ja ulkomaisten virastojen kesken,
otti Mechelin, jonka työalaan tämä kysymys lähinnä kuului, tietenkin
uutterasti osaa. Tavaton määrä kirjelmiä luonnoksineen senaatin
esityksiksi näistä kysymyksistä, konsepteja senaatin kirjelmiksi
erinäisille hallituslaitoksille ja virastoille sekä tehtailijoille y.m.
on tuohon aikaan hänen kynästään lähtenyt. Ja alati käytti hän kaiken
kykynsä valvoakseen Suomen etuja.
Sen jälkeen kun maamme v. 1809 oli yhdistetty Venäjään, oli venäläisiä
tavaroita enimmäkseen tullivapaasti saanut tuoda Suomeen, kun sitä
vastoin oikeus viedä suomalaisia tavaroita Venäjälle oli varsin
rajoitettu. Mutta v. 1859 oli tähän aikaansaanut muutoksen uusi,
molempain maiden välisiä kauppasuhteita järjestävä asetus, joka
johonkin määrin tasoitti molemminpuolisia tullimaksuja ja laajensi
suomalaisten valmistajain oikeutta viedä tavaroitaan Venäjälle. Tämä
asetus sekä 1869 v:n tullitaksa, jossa tullimääriä oli entistä paremmin
sovitettu täkäläisten olojen mukaisiksi, edisti sekä teollisuus- että
maanviljelystuotteiden vientiä, minkä johdosta taas kotimainen työ
elpyi ja maamme varallisuus lisääntyi. Meillä vanhastaan voimassa
olevaa suojelustullijärjestelmää vieraihin maihin nähden, josta muun
muassa oli se turmiollinen seuraus, että se yllytti salakuljetukseen,
lievennettiin ainakin osittain, ja siten kasvava tuonti lisäsi osaltaan
valtion tullituloja, jotka seuraavana aikana tuntuvasti kohosivat.
Suomen valtiopäivillä oli tullikysymys usein ollut käsiteltävänä, ja
oli silloin lausuttu toivomus, että valtiosäädytkin saisivat olla
määräämässä tullijärjestelmää tahi ainakin lausua mielensä tästä
kysymyksestä, joka koski verotuslaitosta ja jolla siinä oli sangen
huomattava sija. Tätä toivomusta piti se hallitus, jonka jäsenenä
Mechelin oli, oikeutettuna. Alussa vuotta 1884 senaatti alisti, että
valtiopäiväin sallittaisiin lausua mielipiteensä tullijärjestelmästä
ennen sen vahvistamista, ollen kuitenkin perustuslakiemme mukaan
hallitsijan vallassa tehdä lopullinen päätös oman harkintansa mukaan.
Mutta tähän esitykseen ei päätösvaltaisella taholla suostuttu.
1885 vuoden valtiopäiville hallitus ilmoitti aikovansa vähentää
sellaisia veroja, jotka erityisesti tuntuivat köyhemmästä väestöstä
rasittavilta. Todella alennettiinkin tässä mielessä suolan tullimaksua.
Samaten alennettiin sahausmaksua ja puutavarain vientitullia.
Senaattimme aikomus lienee ollut jatkaa samaan veroja huojentavaan
suuntaan, mutta näille aikeille nousi pian esteitä muuttuneiden
valtiollisten olojen johdosta.
Venäjällä olivat teollisuudenharjoittajat alkaneet valittaa, että
muutamat suomalaiset tuotteet olivat arveluttavasti alkaneet kilpailla
heidän teollisuustuotteidensa kanssa, minkä vuoksi he vaativat
molemminpuolisia tullioloja muutettaviksi. Suomalaisille tuotteille oli
Venäjälle tuotaessa pantava korkeampi tulli ja eräiden tavarain
suurinta luvallista tuontimäärää vähennettävä tahi niiden tuonti
kokonaan kiellettävä. Niinikään vaadittiin sitä tullivapautta
poistettavaksi, joka oli myönnetty erinäisistä teollisuudessa
tarvittavista raaka-aineista ja koneista niitä tuotaessa vieraista
maista Suomeen ja jonka tullivapauden johdosta suomalaiset
teollisuustuotteet olivat verraten halpoja ja saavuttivat helpommin
menekkiä Venäjän markkinoilla. Venäjällä oli jyrkästi suojelevaan
suuntaan käyvä tullijärjestelmä saatettu käytäntöön v. 1882 ja sitä
vaadittiin ulotettavaksi Suomeenkin. "Suomen erioikeudet", joiksi
Suomen omia yhteiskuntalaitoksia sanottiin, olisi poistettava ja
tulliyhdistys kummankin maan välillä toimeenpantava. Tätä aatetta
kannatti innokkaasti Venäjän kansalliskiihkoinen sanomalehdistö.
V. 1884 kokoontui Pietarissa komitea, rahaministeri Bunge
puheenjohtajana, järjestämään Suomen ja Venäjän välisiä kauppasuhteita.
Mechelin oli niitä komitean jäseniä, jotka oli kutsuttu Suomen puolelta
ottamaan neuvotteluihin osaa. Bungen kysymyksen johdosta, eikö Venäjän
ja Suomen tullien yhdistystä suomalaisten kannalta olisi pidettävä
suotavana, esitti Mechelin perusteellisesti syyt, miksi niin ei ollut
laita ja miksikä Suomen tullitaksaa ei ollut kytkettävä Venäjän
tullitaksaan. Jos tulli vieraista maista Suomeen tuotavista tavaroista
korotettaisiin samaan määrään kuin Venäjällä, saattaisi siitä ehkä
muutamissa kohdin koitua hyötyä Suomen teollisuudelle, mutta
toisaalta korottaisi se lukuisain köyhälle väestölle tarpeellisten
kulutustavarain hintoja. Molempain maiden tullilaitoksen yhdistämistä
ei ollut toimeenpantava, koska kummallekin maalle oli edullisinta, että
niillä oli oma, olojensa ja taloudellisten etujensa mukaan sovitettu
lainsäädäntönsä, viimeksi mainitut kun olivat monessa kohden
erilaatuiset ja vaativat erilaisia säädöksiä. Tullista sai Suomen
valtio sitäpaitsi sangen suuren osan tuloistaan; jos siis Suomen ja
Venäjän tullilaitokset yhdistettäisiin, menettäisi edellinen maa nämä
tulonsa, ja vaikka koko valtakunnan yhteisistä tullituloista
annettaisiinkin jokin osuus Suomen valtiolle korvaukseksi, kävisi
mahdottomaksi löytää varmaa perustetta tämän osuuden oikean määrän
laskemiselle. Bunge ei liene ollut aivan taipumaton ottamaan huomioon
näitä syitä.
Näitä ja näiden tapaisia näkökohtia Mechelin esitti muulloinkin,
milloin siihen oli aihetta. Muun muassa lienee hän siten koettanut
vaikuttaa kenraalikuvernööri Heidenin kantaan tullikysymyksessämme. Se
vastavuoroisuuden periaate, jonka toteuttaminen oli alotettu v. 1859,
oli Mechelinin vakaumuksen mukaan oikea ja oli hyödyttänyt sekä Venäjää
että Suomea. Sen aiheuttama lisääntynyt vienti Venäjälle oli kohottanut
Suomen varallisuutta, mutta juuri siten saattanut mahdolliseksi
venäläisten tuotteiden tuntuvasti suuremman menekin Suomessa. Venäjällä
valitettiin, että eräät suomalaiset valmisteet olivat aiheuttaneet
Venäjän teollisuudelle vahingollisen kilpailun, mutta Mechelinin
mielestä se ei tällaisissa tapauksissa ollut vältettävissä, ja sitä
paitsi oli tällä seikalla jokseenkin pieni merkitys. Toinen maa saa
paremmin kaupaksi toisia, toinen toisia tavaroita, mikä johtuu
erilaisista luonnonsuhteista ja muista edellytyksistä. Suomi vie paljon
paperia Venäjälle, Venäjä paljon vaatetavaraa Suomeen. Täydellinen
tullien yhdistäminen oli mahdoton jo senkin takia, että Suomen
tullihallinnon yhdistäminen Venäjän tullilaitokseen olisi vastoin
Suomen perustuslakeja. Venäjällekin se olisi vahingoksi. Suomen
saaristo lukemattomine saarineen, salmineen ja maihinnousupaikkoineen
olisi alati yllyttävä venäläisessä tullitaksassa korkeasti verotettujen
tavarain luvatonta tuontia.
Ei kuitenkaan onnistuttu taivuttaa venäläisiä vallanpitäjiä
täydellisesti hyväksymään Suomen puolelta esitettyjä näkökohtia.
Hallinnollista tietä ja valtiosäätyjä kuulematta vahvistettiin,
suomalaisten jäsenten vastalauseesta huolimatta, tullikomitean
venäläisen enemmistön ehdotus, minkä jälkeen julkaistiin uusi
tulliasetus, jolla syyskuun 1 p:stä 1885 lähtien kumottiin vuodesta
1859 tullivapaa paperitavarain, raudan, vuotien, nahkojen,
lasivalmisteiden y.m. tavarain tuonti Suomesta ja näille tavaroille
pantiin osittain varsin korkea tulli. Erinäisiä muitakin
tullikysymyksiä koskevia asetuksia annettiin 1880-luvun
jälkipuoliskolla, jotka nekin vaikeuttivat suomalaisten tavarain
menekkiä Venäjällä. Kotimaisen hallituksemme ja varsinkin niiden
henkilöiden, joille raha- ja kauppa-asiain hoito oli uskottu, oli
kuitenkin yleensä onnistunut ainakin joksikin ajaksi saada meille
tuhoisimmat vaatimukset lepäämään. Tullien yhdistämishanke jätettiin
toistaiseksi sikseen, ja samalla kun Venäjän teollisuuden edut
tyydytettiin, otettiin meidänkin teollisuutemme tarpeet yleensä
huomioon. Tullitulot kohosivat vahvasti, v:sta 1886 v:teen 1890 13:sta
miljoonasta 21:een miljoonaan markkaan. Tähän olivat syynä edulliset
liikeolot ja hyvät vuodentulot, mutta myös eräiden tavarain
kohtuullinen tullinkorotus. Tullilaitoksessa pantiin v. 1885 annetulla
ja muilla sen yhteydessä olevilla asetuksilla toimeen hallinnon ja
hoidon uudistus, jota pidettiin edistysaskeleena. [E. Bergh. Finland
under det första årtiondet af kejsar Alexander III:s regering, siv.
189.]
Niihin valtiopäiviin, jotka pidettiin Mechelinin senaattorina ollessa,
hän otti osaa säätynsä jäsenenä, esiintyen siellä hallituksen
puhetorvena, tehden selkoa sen toimenpiteistä ja puolustaen niitä
muistutuksilta ja väärinkäsityksiltä, erittäinkin tietysti niiden
kohdistuessa raha-asiainhoitoon ja sen yhteydessä oleviin kysymyksiin,
mutta muulloinkin. Hän edisti siten osaltaan sen hallituksen ja
kansaneduskunnan yhteistoiminnan kehitystä maassamme, joka on
parlamenttaarisen valtiomuodon kulmakiviä. Tietenkin saattoi
nelisäätyjärjestelmän voimassa ollessa mielipiteiden vaihto jonkin
hallituksen jäsenen ja kansaneduskunnan välillä tapahtua ainoastaan
vaillinaisesti, se kun yleensä kävi päinsä vain enintään yhdessä
ainoassa säädyssä. Kaikkien säätyjen yhteinen täysi-istunto -- n.s.
plenum plenorum -- pidettiin vain kahdesti säätyvaltiopäiviemme aikana.
Aatelissa Mechelin puolsi 1885 hallituksen ehdottamaa metrisen
mitta- ja painojärjestelmän käytäntöön ottamista, jonka ehdotuksen
valtiosäädyt hyväksyivät, ja asetus asiasta julkaistun v. 1886.
Niinikään hän puolusti hallituksen esitystä lääninkäräjäin
järjestämisestä, jotta saataisiin itsehallinnon elin kunnallisen ja
koko maan käsittävän säätyedustuslaitoksen välille. Niitä
valitettavasti ei kuitenkaan saatu aikaan. Paloviinakaupan
järjestämistä koskevan hallituksen esityksen johdosta M. puolsi
raittiutta edistäviä toimenpiteitä. Näitä hän piti tarpeellisina, mutta
täydellistä kieltoa ei olisi pantava voimaan, koska se varsin suuressa
määrin aiheuttaisi lainrikkomuksia; sivistyksen avulla, kasvattamalla
ihmisiä valistukseen ja itsensä hillintään raittiutta parhaiten
edistettäisiin.
Samoilla valtiopäivillä tehtiin, eli oikeammin uudistettiin anomukset,
että valtiosäädyille myönnettäisiin oikeus tarkastaa ja arvostella
hallituksen toimenpiteitä, joista jokaisille valtiopäiville oli
annettava kertomus. Vapaaherra V. von Bornin tästä asiasta aatelissa
esittämää ehdotusta vastaan teki Mechelin erinäisiä muodollisia
muistutuksia: tarkastuksen tuli olla asiallinen, ei henkilökohtainen,
sille ei ollut annettava personallisen puoluepolitiikan luonnetta.
Kuitenkin hän hyväksyi anomuksen yleisen tarkoituksen ja puolsi asian
lähettämistä valiokuntaan. Professori J. Forsman oli pappissäädyssä
niinikään ehdottanut valtiosäädyille myönnettäväksi oikeutta tarkastaa
hallituksen toimenpiteitä, vaikka hänen ehdotuksensa oli erinäisiltä
kohdin toisin muodosteltu kuin von Bornin. Lakivaliokunta puolsi von
Bornin ehdotusta, ja sen antama mietintö hyväksyttiin kolmessa
säädyssä, mutta hallitsija ei suostunut anomukseen.
Lähinnä edelliset valtiopäivät olivat anoneet porvarissäädyn
vaalioikeutta koskevan valtiopäiväjärjestyksen pykälän muuttamista,
osin sen selventämiseksi ja täsmällisentämiseksi, sitä kun eri
kaupungeissa oli tulkittu ja noudatettu eri tavoin, osin vaalioikeuden
ja vaalikelpoisuuden ahtaiden rajain väljentämiseksi jossain määrin.
Tämän anomuksen johdosta annettiin asiasta 1885 vuoden valtiosäädyille
esitys, jossa ehdotettiin alimmaksi vaalioikeuden tuottavaksi
vuosituloksi 800 markkaa kaikissa kaupungeissa sekä lisäksi kultakin
sen yli menevältä kunnalliselta veroäyriltä -- jonka määrä eri
kaupungeissa oli erisuuruinen -- laskettavaksi yhden äänen, korkeimman
äänimäärän ollessa 25. Lakivaliokunta ehdotti, että jokainen, jolla oli
800 markan tulot, saisi yhden äänen vaalioikeuden, sekä lisäksi
kultakin sen yli menevältä 400 markan suuruiselta tulomäärältä yhden
äänen 25 ääneen asti. Mutta tämä mielipide, jota valiokunnassa aatelin
ja porvarissäädyn valitsemat jäsenet olivat kannattaneet, oli päässyt
voitolle ainoastaan syrjään pannun lipun avulla. Pappis- ja
talonpoikaissäädyn jäsenet olivat yksimielisesti äänestäneet melkoista
laajemman vaalioikeuden puolesta, jonka mukaan jo 400 markan vuositulo
tuotti vaalioikeuden ja korkein äänimäärä oli 10. Muutamat
vastalausujat halusivat päin vastoin saada korkeimman äänimäärän
säädetyksi 30:ksi.
Asia otettiin käsiteltäväksi huhtikuun 11 p:nä pidetyssä säätyjen
yhteisessä täysi-istunnossa, jossa maamarsalkka von Troil johti puhetta
ja joka kesti runsaasti 12 tuntia, k:lo 1/2 6:sta i.p. k:lo 1/2 6:teen
seuraavana aamuna. Mechelin puolusti siinä hallituksen esitystä. Säädyt
eivät kuitenkaan päässeet yksimieliseen päätökseen ja asia raukesi.
Riita johtui pääasiallisesti puoluenäkökohdista, ruotsalainen puolue
kun halusi edelleen pitää äänten enemmistön porvarissäädyssä,
suomalainen tahtoi mikäli mahdollista saada sen itselleen. On
kieltämätöntä, että suomalainen puolue sillä kertaa oli verraten
vapaamielisemmällä kannalla. Mutta vaikka hallituksenkin esitys olisi
hyväksytty, olisi parannus entiseen verraten saatu aikaan.
Yleensä kävivät tähän aikaan sekä valtiopäivillä että niiden
ulkopuolella kielitaistelun aallot korkeina. Sittenkun yritys
vapaamielisen puolueen perustamiseksi kielipolitiikasta
riippumattomalle pohjalle oli rauennut, olivat molemmat kielipuolueet
jälleen järjestäytyneet ja niiden välinen taistelu käynyt kiivaammaksi.
Suomalaisen puolueen vaikutusvalta oli kasvanut, sen johdosta että
puolueen johtomiehiä oli astunut hallitukseen ja kenraalikuvernööri,
kreivi Heiden, oli päin vastoin kuin edeltäjänsä kreivi Adlerberg
osottautunut taipuvaiseksi kannattamaan heidän edustamaansa suuntaa. Jo
lopulla vuotta 1883 julkaistiin hallinnollista tietä asetus ruotsin ja
suomen kielen käyttämisestä oikeuksissa ja virastoissa, ja siinä
säädettiin, että alempain virastojen toimituskirjat oli laadittava
sillä kielellä, jota käytettiin paikkakunnan kunnallisten asiain
käsittelyssä, ellei asian vireillepanija ollut pyytänyt sen laatimista
toisella kotimaisella kielellä. Tähän asetukseen, jonka katsottiin
syntyneen kenraalikuvernöörin avustuksella, oltiin suomalaisella
taholla tyytyväisiä. Yrjö-Koskisen korottamista aatelissäätyyn 1884
pidettiin niinikään todistuksena hänen ja hänen puolueensa nauttimasta
luottamuksesta korkeammalla taholla.
1885 vuoden valtiopäivillä tehtiin erinäisiä anomusehdotuksia
kotimaisten kielten käyttämisestä virastoissa, mutta mielipiteet olivat
liian ristiriitaisia, jotta olisi voitu päästä yhteiseen päätökseen.
Suomenmielisellä taholla oltiin kiihdyksissä muun muassa sen johdosta,
että keskusvirastot olivat sakottaneet alempia virkamiehiä siitä, että
nämä kirjeenvaihdossa virastojen kanssa olivat käyttäneet suomen
kieltä. Vaadittiin sen vuoksi, että virastoissakin ja niiden
välisessä kirjeenvaihdossa tuli mikäli mahdollista olla määräävänä
sen paikkakunnan vallitsevan kielen, missä virasto sijaitsi.
Ruotsinmielisellä taholla sitä vastoin tahdottiin antaa virastoille
itselleen päätösvalta tässä asiassa. Kohdakkoin valtiopäiväin päätyttyä
sai senaatin suomenmielinen ryhmä vahvistusta, kun K.F. Ignatius tuli
kamari- ja tilitystoimituskunnan päälliköksi, jonka toimituskunnan
Yrjö-Koskinen jätti siirtyäkseen oman toivomuksensa mukaan
kirkollisasiaintoimituskunnan päälliköksi. Kenraali _Woldemar von
Daehn_, joka oli tullut sivilitoimituskunnan päälliköksi, liittyi
niinikään senaatin suomenmielisiin jäseniin. Puolueissa vallitsi eri
mieliä siitä, olisiko kysymys virastokielestä ratkaistava valtiopäivien
myötävaikutuksella vai katsottava hallinnolliseksi asiaksi ja
semmoisena ratkaistava. Lakimiehillä oli tästä ollut eriäviä
käsityksiä. Nyttemmin kannatettiin ruotsinmielisellä taholla edellistä
mielipidettä, suomenmielisellä ei oltu yksimielisiä, mutta enemmistö
kallistui kannattamaan hallinnollista menettelyä, koska arveltiin että
valtiopäivät, kahden säädyn jäädessä kahta vastaan, eivät voisi päästä
tyydyttävään tulokseen.
Tässä riidassa asettui Mechelin, perustuslaillis-vapaamielisen
käsityskantansa mukaisesti, senaatissa sille puolelle, joka piti
kysymystä yleisenä lakikysymyksenä ja siis kumpaisenkin valtiomahdin
yhteistoimin ratkaistavana. Asiallisesti hän oli sillä kannalla, että
kumpaistakin kieltä oli sallittava käyttää virastoissa ja niiden
välisessä kirjeenvaihdossa, mutta että niiden itsensä tuli saada valita
kielensä. Jokaisella kansalaisella täytyy, sitä mieltä oli Mechelin,
olla oikeus vaatia, että hänen kieltään käytetään kaikissa niin
oikeudellisissa kuin hallinnollisissakin asioissa, joiden takia hän
kääntyy viranomaisten puoleen. Mutta mikäli asia koskee virastojen
sisäistä toimintaa, vaatii yhteiskunnan etu, että virkamies saa käyttää
sitä kotimaista kieltä, jolla hän parhaiten kykenee lausumaan
ajatuksensa. Hän uskoi luonnollisen kehityksen aikaa voittaen lisäävän
suomen kielen käyttämistä. Senaatti oli laatinut ehdotuksen
armolliseksi esitykseksi asiasta, mutta sitä ei kuitenkaan annettu
valtiosäädyille. Liberaalinen puolue oli valtiopäivillä pyrkinyt
sovitteluihin suomalaisen puolueen kanssa, mutta ei ollut tässä
yrityksessään onnistunut, syystä että viimeksi mainitun puolueen
jyrkempi ryhmä oli päässyt voitolle maltillisemmasta, sovitteluihin
taipuvaisesta ryhmästä. Kun valtiopäivät eivät olleet päässeet
yksimieliseen päätökseen, oli asema käynyt varsin otolliseksi
hallinnollisille toimenpiteille, ja vallassa-olijat käyttivät
tilaisuutta hyväkseen. Maaliskuun 18 p:nä 1886 annettiin keisarillinen
käskykirje, jossa julistettiin, että maamme kaikkien hallituslaitosten
ja virastojen sekä viranomaisten sallittiin asioiden käsittelyssä ja
virallisessa kirjeenvaihdossa käyttää sekä ruotsia että suomea, minkä
ohessa senaatin käskettiin laatia ehdotus tarkemmiksi säännöksiksi
asiasta. Senaatin suomalainen ryhmä laati tämän johdosta ehdotuksen,
joka kenraalikuvernöörin puoltamana sai hallitsijan vahvistuksen ja
julkaistiin keisarillisena asetuksena huhtikuun 4 p:nä 1887. Siinä
säädettiin, että paikallisten alempain viranomaisten ja virkamiesten
oli asioita virastoissa käsiteltäessä ja virallisessa kirjeenvaihdossa
käytettävä sitä kieltä, jolla sen kunnan pöytäkirjat laadittiin,
missä virasto sijaitsi, jota vastoin ylemmät viranomaiset
ja hallituslaitokset, joiden toimiala käsitti useampia eri
pöytäkirjakieltä käyttäviä kuntia, saivat käyttää sitä kotimaista
kieltä, jota pitivät sopivimpana.
Yleistä tyytyväisyyttä herättävä tulos 1885 vuoden valtiopäiväin työstä
oli _säätyesitysoikeus_, joka, sittenkun armollinen esitys siitä oli
annettu valtiopäiville ja saavuttanut näiden hyväksymisen, myönnettiin
valtiosäädyille kesäkuun 25 p:nä 1886 annetulla julistuskirjalla.
Keisari Aleksanteri II:n jo 1863 vuoden valtiopäiväin avajaisissa
antama lupaus oli siten hänen seuraajansa toimesta täyttynyt ja tärkeä
askel perustuslailliseen suuntaan astuttu. Tosin oli, eikä syyttä,
vallalla se käsitys, että Venäjän uusi hallitus oli hengeltään vähemmän
vapaamielisyyteen taipuva, enemmän itsevaltiuteen kallistuva kuin
edeltäjänsä, mutta maallemme myönnetty säätyesitysoikeus oli kuitenkin
ilahuttava todistus siitä, että korkeimmalla taholla edelleenkin oltiin
taipuvaisia täydelleen tunnustamaan valtiopäiväimme perustuslailliset
oikeudet.
V. 1883 oli senaatti Venäjän ulkoasiainministeriöltä saanut
ilmoituksen, että Venäjän, Suomi siihen luettuna, ja Espanjan välinen
kauppasopimus oli irtisanottu jälkimäisen maan puolelta ja ettei
Espanja uudistaisi sitä, ellei Venäjä suostuisi alentamaan
espanjalaisten tavarain tullia. Suomelle tämä oli ankara isku,
koska sen vienti Espanjaan, joka oli suurempi kuin keisarikunnan
ja käsitti pääasiallisesti puutavaroita, joutuisi siitä pahasti
kärsimään. Mechelinin laatiman ehdotuksen mukaisesti päätti
senaatti kenraalikuvernöörin välityksellä ilmoittaa Venäjän
ulkoasiainministeriölle, että Suomelle olisi erittäin tärkeätä, että
sen kauppasuhteet järjestettäisiin sopimustietä tavalla, joka ei
liiallisilla tullimaksuilla rasittaisi Espanjaan vietäviä suomalaisia
tavaroita. Kun Venäjä omia etujaan valvoakseen päätti alottaa
keskustelut uuden kauppasopimuksen solmimisesta mainitun maan kanssa,
hyväksyttiin senaatin esitys, ja tammikuun lopulla 1887 valtuutettiin
Mechelin Venäjän Madridissa olevan lähettilään, ruhtinas _Mikael
Gortschakoffin_ kera ottamaan osaa neuvotteluihin sekä niissä
erityisesti valvomaan Suomen etuja. Mechelin matkusti helmikuussa
Pietarin kautta Madridiin puolisoineen ja tyttärineen. Keskusteluissa,
joita kesti kolme kuukautta, maaliskuusta kesäkuuhun, ja joihin
ottivat osaa Espanjan ulkoasiainministeri _Morety Prendergast_ sekä
valtiosihteeri _Aguera_, onnistui Mechelinin saada aikaan Suomelle
edullisia ehtoja, nimittäin alennetut tullimaksut puutavaroille,
paperille, lasille, voille, paloviinalle ja tärpätille näitä Suomen
tuotteita Espanjaan vietäessä, jota vastoin Espanja sai korvaukseksi
tullinalennusta viineille, öljyille, suolalle ja korkille sekä
täydellisen tullivapauden rautamalmille, korkkipuulle ja ruovonpäille.
Espanja olisi suostunut myöntämään, niinkuin oli myöntänyt Ruotsille,
väkiviinatullinkin alennusta mutta Suomen hallitus ei tahtonut hyväksyä
tarjousta, jottei siten lisäisi väkiviinan valmistusta maassamme.
Sittenkun Venäjän hallitus ja Suomen senaatti olivat tarkastaneet
kauppasopimuksen ehdotusta, allekirjoitettiin se heinäkuun 2 p:nä 1887
ja vilkastutti huomattavasti Suomen ja Espanjan välisiä kauppasuhteita.
Yleensä oltiin sitä mieltä, että Mechelinin neuvotteluissa osottama
pontevuus melkoisesti oli jouduttanut niiden saattamista onnelliseen
päätökseen. Hän olikin koko ajan ollut uutterassa kirjeenvaihdossa
Helsingissä olevan virkaveljensä Molanderin kanssa ja saanut
senaattimme joutuisasti käsittelemään sille kuuluvan osan asiasta.
Koko Madridissa olonsa aikana sai Mechelin osakseen suurta
kohteliaisuutta ja huomaavaisuutta espanjalaisten puolelta. Ruhtinas
Gortschakoffin kera hän pääsi puolisoineen ja tyttärineen
hallitsijakuningattaren _Maria Kristinan_ puheille, joka puolisonsa
kuoltua 1885 hoiti hallitusta poikansa Alfonso XIII:nnen
valtaistuimellenousuun saakka. Mechelin kirjoittaa tästä eräälle
kotimaassa olevalle henkilölle: "Meidät vietiin pienehköön
vastaanottohuoneeseen. Kuningatar pyysi meitä istumaan ja piti meitä
luonaan 3/4 tunnin ajan. Mitä meille ennen oli kerrottu hänen
miellyttävästä olemuksestaan ja hyvistä luonnonlahjoistaan osottautui
aivan todeksi." Kuningattaren kälyn, infantitar Eulalian puheille
Mechelin niinikään pääsi perheineen. Huomattavista henkilöistä, joihin
Mechelin tutustui ja jotka kunnioittivat häntä vierailullaan,
mainittakoon pääministeri Sagasta. Venäjän lähettilään ruhtinas
Gortschakoffin ja Mechelinin välillä lienee joskus ilmennyt
erimielisyyttä, vaikka jälkimäinen tietenkin teki voitavansa
noudattaakseen sitä diplomaattista varovaisuutta, jota Suomen asema
kauppasopimuskysymykseen nähden vaati. Mielipiteiden eroavaisuudet
eivät johtaneetkaan vakavampaan epäsopuun. Ruhtinas kuuluu kerran
lausuneen: "Mistä johtuu, että Te viipymättä saatte vastauksen
Helsinkiin lähettämiinne kirjelmiin, kun minun täytyy odottaa vastausta
niin kauan. Ja minä olen kuitenkin isäni poika." Mikael Gortschakoff
oli Aleksanteri II:n aikuisen Venäjän ulkoasiainministerin, tunnetun
ruhtinas Aleksander Gortschakoffin poika. Mechelin lienee huomauttanut
olevansa hänkin isänsä poika.
Espanjassa olonsa loppupuolella Mechelin teki omaisineen matkan
Sevillaan ja kävi pikimmältä Cadizissa. Sevillassa hän sairastui
hermosärkyyn, joka häntä ankarasti vaivasi kolmen viikon ajan.
Toivuttuaan hän palasi kotimaahan Pietarin kautta. Venäjän
raha-asiainministeri Wyschnegradski onnitteli häntä niiden etujen
johdosta, mitkä hän taitavuudellaan oli maalleen hankkinut.
"Moskovskija Vjädomosti" lehdessä julkaistiin näihin aikoihin eräs
lehden Barcelonassa olevan kirjeenvaihtajan lähettämä kirje, jossa muun
muassa sanottiin [Uusi Suometar toukok. 19 p:nä 1887]: "Täytyy
valittaa, että uusi kauppasopimus Espanjan kanssa on tehty liian
kiireellisesti ja asiaa ennakolta perin pohjin valmistelematta. Suomen
etuja on erinomaisella tavalla valvonut varta vasten valtuutettu
henkilö, joka saapui tänne täysin perehtyneenä kysymyksen kaikkiin
puoliin. Suuren Venäjän huomiota ansaitsevat edut olivat tietenkin
kokonaan tuntemattomat Suomen edustajalle, joka ei edes taida venättä,
ja näitä etuja ei kukaan asiantunteva henkilö ole valvonut. Seuraus
siitä on että Suomen hyötyessä tästä sopimuksesta Venäjä siitä kärsii
vahinkoa. Suomalaiset voivat pitää itseään onnellisina, sen johdosta
että ovat yhdistettyinä Venäjään eivätkä Englantiin tahi Saksaan;
heidän etunsa eivät silloin olisi päässeet ensi sijalle, vaan olleet
kaukana jäljessä toisella sijalla." Epäilemätöntä on, että Mechelin --
joka kyllä puhui venättä -- innolla ja taidolla suoritti osansa
tehtävästä. Olivatko mainitun venäläisen lehden ruhtinas Mikael
Gortschakoffia vastaan tekemät ankarat syytökset, että hän oli
laiminlyönyt hänelle uskotun tehtävän, Venäjän etujen valvomisen --
jotka syytökset lehti teki jo ennenkuin sopimus oli lopullisesti
vahvistettu -- todella oikeutettuja vai ei, jääköön tässä sikseen.
Eräs tallella oleva ranskankielinen kirjekonsepti, Mechelinin laatima
kotiin palattuaan syksyllä 1887 ja osotettu "Mon cher Princelle" --
epäilemättä ruhtinas Gortschakoffille -- kertoo kokemuksista, joita
kirjoittajalla oli ollut heidän erottuaan ja kuvailee hänen etelämaissa
saamiaan vaikutelmia. Hän oli kotiin palattuaan käsitellyt valtion
rahakysymyksiä, ottanut osaa armollisten esitysten valmistamiseen
tuleville valtiopäiville y.m. Keisari Aleksanteri III oli puolisoineen
tehnyt matkan Suomen saaristoon ja Mechelin oli päässyt heidän
puheilleen Pietarhovissa. "Mutta tunnustan", hän lisää, "että toisinaan
vaivun unelmiin, kuulen kaukaista soittoa -- se on Cadiz-marssi tahi
Sevilla-katrilli; ummistan silmäni, näen 'Castellanan' (bulevardin)
lukemattomine komeapukuisia naisia kuljettavine vaunuineen; hengitän
akasian ja oranssin tuoksuja; näen 'Retiron' (puiston) ja sieltä silmän
kantamiin ulottuvan laajan maiseman, -- luulen olevani Sevillassa,
kärsien enemmän kuin milloinkaan olen kärsinyt. Ja sitten havahtuen en
voi olla valittamatta, etten paremmin voinut käyttää hyväkseni
Espanjassa oloni loppuaikaa." -- Toinen, Edishemissä elokuun 18:ntena
1888 päivätty kirjekonsepti on osotettu herra Agueralle, jonka kanssa
neuvotteluja edellisenä vuonna oli pidetty, ja siinä Mechelin kiittää
saamastaan kirjeestä. Mechelin toivoo Espanjan ja Suomen välisten
kauppasuhteitten kehittymistään kehittyvän ja mainitsee muun
muassa, että Madridissa oli nostettu kysymys höyrylaiva-yhteyden
aikaansaamisesta molempain maiden välillä. Nyt oltiin hankkeissa
rakennuttaa kaksi ensiluokkaista höyrylaivaa ylläpitämään suoranaista
kulkuyhteyttä toisaalta Pietarin ja Helsingin, toisaalta Barcelonan
välillä.
* * * * *
Mechelinille tähän aikaan uskottuja tehtäviä oli muiden muassa senaatin
edustaminen Turussa v. 1886 pidetyssä kirkolliskokouksessa. Hän toimi
siellä puheenjohtajana siinä valiokunnassa, jonka tuli laatia ehdotus
kokouksen annettavaksi lausunnoksi eriuskolaislain eli "vieraan
kristityn uskonopin tunnustajia Suomessa ja heidän uskonnonvapauttaan
koskevan asetuksen" ehdotuksesta. 1869 vuoden uuden kirkkolain 6:ssa §
säädettiin, että sitä, joka vakaumuksensa johdosta haluaa erota
luterilaisesta kirkosta siirtyäkseen toiseen kirkkoyhdyskuntaan, ja
saamastaan opetuksesta ja kehotuksesta huolimatta aikeessaan pysyy, ei
ole kirkon toimenpiteillä siirtymästä estettävä. Mutta vierasuskoisten
oikeus perustaa itsenäisiä kirkkoyhdyskuntia kaipasi tarkempaa
järjestelyä erityisen lain kautta, ja sellaisen lain tarpeellisuudesta
olivat valtiosäädyt useilla valtiopäivillä huomauttaneet.
Hallituksen kirkolliskokoukselle antama, mainittua tarvetta
tyydyttämään tarkoitettu lakiehdotus ei kuitenkaan ensinkään koskenut
kreikkalais-venäläisen uskonopin tunnustajia; ainoastaan tällä ehdolla
oli lupa voitu saada eriuskolaislain ehdotuksen esittämiseen.
Kirkolliskokouksen asettamassa valiokunnassa syntyi jyrkkää
erimielisyyttä siitä, oliko sallittava siirtyminen luterilaisesta
kirkosta roomalais-katoliseenkin kirkkoon vai ei. Enemmistö ei pitänyt
tätä ensinkään suotavana, ja valiokunnassa ilmeni melko suurta
nurjamielisyyttä roomalais-katolista kirkkoa kohtaan, jota moitittiin
suvaitsemattomaksi, koska se itse ei sallinut siirtymistä toiseen
uskontokuntaan, minkä ohessa lausuttiin arveluja, että luterilaisille
myönnetty lupa kääntyä katolisuuteen houkuttelisi jälkimäisen
opin edustajia täällä järjestämään maallemme vahingollisen
käännytystoiminnan. Valiokunnan enemmistö oli sen vuoksi sitä mieltä,
että lain tulisi koskea ainoastaan protestanttisia eriuskolaisia.
Mechelin jäi valiokunnassa miltei yksin edustamaan vapaamielisempää
kantaa ja liitti valiokunnan mietintöön vastalauseen, jota hän
kirkolliskokouksen täysi-istunnossa kaunopuheliaasti puolusti moniaita
maamme huomatuimpia jumaluusoppineita vastaan.
Hän huomautti, että säännös, joka kielsi Suomen kansalaisia siirtymästä
roomalais-katoliseen kirkkoon, oli räikeästi vastoin sitä jo
kirkkolaissa julkilausuttua periaatetta, joka myönsi jokaiselle
vapauden oman vakaumuksensa mukaan valita sen kirkkoyhdyskunnan, johon
halusi kuulua -- jommoisen vapauden kaikki todelliset sivistyskansat
olivat jäsenilleen suoneet. Jos me, hän lausui, asetumme sille
kannalle, että vasta tarkoin tutkittuamme eri kristittyjen
uskontokuntain oppeja katsomme voivamme päättää, onko kääntyminen
niihin sallittava, voisi käydä niin, että jokin protestanttinenkin
uskonlahko olisi pantava mustaan kirjaan ja luettava niihin, joihin
kääntyminen ei ole sallittava. Sellainen menettely on todella vastoin
uskonvapauden periaatetta. Se seikka että roomalais-katolinen kirkko
kieltää siirtymästä muuhun kirkkoyhdyskuntaan on esillä olevassa
tapauksessa käytännöllistä merkitystä vailla, koska Suomen hallitus ei
tunnusta sellaista kieltoa eikä tämän laatuista kääntymistä siis täällä
voida estää. Puheena olevan lain tulee sen vuoksi koskea niin katolisia
kuin protestanttejakin. Erinäisissä muissakin kohdin pani Mechelin
vastalauseen valiokunnan enemmistön mielipidettä vastaan. Mainittu
enemmistö oli ehdottanut evättäväksi hallituksen ehdotuksessa olevan
säännöksen, että vieraan kristityn uskonopin tunnustajain välisiä
avioliittoja erinäisissä tapauksissa saisi solmia maallisen
viranomaisen edessä, jota vastoin Mechelinin mielestä oli
siviiliavioliitto sallittava. Kirkolliskokous kuitenkin hyväksyi
tässäkin kohden valiokunnan mietinnön. Hallituksen esitys asiasta
annettiin sitten 1888 vuoden valtiopäiville, joilla ilmeni varsin
eriäviä mielipiteitä eri säätyjen välillä, mutta yhteensovittamalla
vihdoin päästiin päätökseen, jonka mukaisesti eriuskolaislaki
julkaistiin marraskuun 11 p:nä 1889 pääasiassa yhtäpitävästi
kirkolliskokouksen mielipiteiden kanssa.
Aikaisemmilla valtiopäivillä olivat valtiosäädyt anoneet annettavaksi
lakia työväen suojelemisesta teollisuustyöstä johtuvilta vaaroilta.
Tämän johdosta Mechelin sai toimekseen laatia ehdotuksen, joka
hallituksen esityksenä annettiin 1888 vuoden valtiosäädyille, jolloin
hän itse esiintyi sitä puolustamassa erinäisiä talousvaliokunnan siihen
ehdottamia muutoksia vastaan. Niinikään hän samoilla valtiopäivillä
vastusti herra V. von Wrightin aatelissa tekemää, normaalityöpäivän
säätämistä koskevaa ehdotusta. Yleensä ovat, hän lausui, työnantajan ja
työntekijän edut yhteen kytkeytyneet. Taloudellisen lainsäädännön tulee
rakentua vapaamielisille periaatteille. Lakien kautta ei ole
rajoitettava sopimusten tekoa täysi-ikäisten ihmisten kesken. Hän
myönsi kuitenkin, että oli hyödyllistä säätää nuorille henkilöille
jokin pisin luvallinen työaika. Valtiosäätyjen päätöksen mukainen
asetus työntekijäin suojelemisesta annettiin huhtikuun 15 p:nä 1889.
Samoilla valtiopäivillä Mechelin puolusti hallituksen esittämää
ehdotusta laiksi tavaraleimoista. Niinikään hän esiintyi käsiteltäessä
valtiovaliokunnan mietintöä valtiovaraston tilaa koskevan kertomuksen
johdosta, jolloin hän antoi tietoja hallituksen uudistusaikeista ja
selityksiä kirjanpitomenetelmistä, valtion rahastojen jakautumisesta ja
budjetin laadinnasta.
Viimeksi mainitussa säätykokouksessa tehtiin niinikään anomuksia
työntekijäin olojen turvaamisesta vakuutuksen avulla, minkä johdosta
hallitus asetti komitean valmistamaan lakiehdotusta asiasta. Tässä
kysymyksessä kerrotaan syntyneen erimielisyyttä kenraalikuvernööri
Heidenin ja Mechelinin välillä, edellinen kun tahtoi Bismarckin
Saksassa toimeenpaneman yleisen vanhuusvakuutuksen otettavaksi Suomessa
malliksi, jota vastoin Mechelin piti tätä järjestelmää vielä liian
vähän koeteltuna meillä toteutettavaksi.
Mainittu erimielisyys lienee osaltaan vaikuttanut, että kreivi
Heidenin ja Mechelinin välit, jotka jo jälkimäisen valtiollisen
kirjailijatoiminnan johdosta olivat johonkin määrin kylmenneet, kävivät
entistäänkin kireämmiksi.
* * * * *
Mechelin oli, niinkuin edellä mainittiin, jo 1877-78 vuoden
valtiopäivillä tehnyt ehdotuksen perustuslakiemme tarkistamisesta eli
kodifioimisesta. Hänen senaattoriaikanaan otettiin kysymys uudelleen
esille, ja hän sai tilaisuuden tehokkaasti ottaa osaa tämän asian
käsittelyyn, jota hän aina piti maallemme erinomaisen tärkeänä.
Kenraalikuvernöörille oli erään hänen toimenpiteensä johdosta --
venäläiset santarmit olivat hänen käskystään toimittaneet
kotitarkastuksen erään virkamiehen, maisteri P. Leontjeffin luona, joka
oli venäläissyntyinen, mutta Suomen kansalainen -- saapunut
keisarillinen kirjelmä, joka esiteltiin senaatissa lokakuun 17 p:nä
1882 ja oli seuraavaa sisällystä: "Saatuani alamaisesta kirjelmästänne
mielipahakseni tietää, että Teidän on ollut pakko eräässä asiassa
ryhtyä toimenpiteisiin, jotka eivät ole täysin Suuriruhtinaanmaassa
voimassa olevain asetusten mukaisia, olen nähnyt hyväksi käskeä Teidän
vastedes, kun sattuvissa tapauksissa lainsäännösten puutteellisuuden
tahi epäselvyyden johdosta voi syntyä epäilyksiä säännösten oikeasta
tarkoituksesta, hankkia Suomen senaatin prokuraattorin lausunnon, jota
paitsi Teidän on yksissä neuvoin senaatin kanssa minulle tehtävä esitys
siitä, miten Suomen lait olisi asianmukaisesti kodifioitava." --
Kenraalikuvernööri ilmoitti samalla Hänen Majesteettinsa toivoneen,
että asia käsiteltäisiin mikäli mahdollista kiireellisesti.
Senaatti asetti tämän johdosta keskuudestaan asiata valmistelemaan
nelimiehisen valiokunnan, johon Mechelinkin tuli jäseneksi. Mietintö
laadittiin ja esiteltiin senaatissa joulukuun 22 p:nä s.v. Mainiten
että erinäisiä Suomen perustuslakien kodifioimista tarkoittavia
ehdotuksia, jotka sen lisäksi sisälsivät asiallisiakin uudistuksia, oli
keisarillisesta käskystä jo 1860-luvulla laadittu, mutta että vain yksi
näistä ehdotuksista, uutta valtiopäiväjärjestystä koskeva, oli johtanut
lopulliseen tulokseen, huomautti valiokunta sekä perustuslakien että
yleisen lain kodifioimisen tarpeellisuudesta, lausuen mielipiteenään
että jälkimäisen kukin eri osa olisi kodifioitava erikseen, ensi
sijassa ne, joiden alalla uudistusten tarve oli tuntuvin. Tätä
tarkoitusta varten oli komitean mielestä tarpeen perustaa erityinen
lainvalmistelukunta, johon kuuluisi kolme senaatin valitsemaa jäsentä.
Valiokunnan mietintöön senaatti yhtyi, mistä oli seurauksena,
että "lainvalmistelukunta" todellakin perustettiin v. 1884.
Perustuslakien kodifioimisesta määrättiin samalla, että oli asetettava
erityinen komitea järjestelmällisesti yhdistelemään kaikki Suomen
valtio-oikeudellisia oloja koskevat, voimassa olevat säännökset, ollen
komitean samalla huomautettava, mitä oikeuskäytännössä oli noudatettu
nyttemmin soveltumattomain tahi puutteellisten perustuslakisäännösten
sijasta. Tämän johdosta asetettiin maaliskuun 9 p:nä 1885 komitea,
johon lääninsihteeri _A. von Weissenberg_ määrättiin puheenjohtajaksi
ja neljä muuta henkilöä jäseniksi. Komitea, joka sihteerikseen otti
professori J. R. Danielsonin, sai työnsä suoritetuksi 1886 vuoden
loppuun mennessä, minkä jälkeen mietintö, joka sisälsi "Ehdotuksen
hallitusmuodoksi ja säätyprivilegioiksi" perusteluineen, sekä komitean
jäsenen, professori R. Hermansonin laatiman laajahkon vastalauseen,
julkaistiin painosta. Asian käsittely senaatissa vaati paljon aikaa, ja
eri mieliä ilmaantui käsittelyn jatkamistavasta. Komitea oli,
sananmukaisesti noudattaen saamaansa määräystä "yhdistellä" Suomen
valtio-oikeudellisia oloja koskevat "voimassa olevat säännökset",
arvellut vanhojen säännösten sisällystä esitettäessä niiden muodonkin
mikäli mahdollista olevan säilytettävä. Senaatissa vaadittiin kuitenkin
sanonnan laatimista yksinkertaisemmaksi ja täsmällisemmäksi. Mechelin
yhtyi tähän mielipiteeseen ja katsoi, että senaatin tulisi ehdottaa
kehityksen tarpeellisiksi osottamia asiallisiakin muutoksia. Muun
muassa olisi otettava esille kysymys senaatin järjestysmuodon
uudistamisesta.
Senaatti suostui tähän ja teki alistuksia, jotka todellakin johtivat
toivottuun tulokseen. Elokuussa 1887 julkaistiin asetuksia, joiden
kautta paljon aikaa kysyvää työtä senaatissa säästyi, kun talousosaston
toimituskuntain oikeutta lopullisesti ratkaista vähäpätöisempiä
asioita, jotka ennen oli lykätty senaatin täysi-istunnon päätettäviksi,
laajennettiin ja erinäisiä muita asioita annettiin senaatin alaisten
virastojen lopullisesti ratkaistaviksi.
Jonkin aikaa myöhemmin Mechelin teki erinäisiä korkeimman
hallituslaitoksemme lisäuudistuksia tarkoittavan ehdotuksen.
Oikeustoimituskunta olisi perustettava talousosastoon käsittelemään
oikeushallintoon kuuluvia asioita. Erityinen kollegi olisi senaatin
keskuudesta asetettava ratkaisemaan hallinto-oikeudellisia asioita, ja
kuuluisi siihen puheenjohtajana talousosaston puheenjohtaja sekä
jäseninä kaksi talousosaston ja kaksi oikeusosaston jäsentä. Senaatin
oikeusosasto kokoontuisi talousosaston kanssa täysi-istuntoon vain
tärkeämpiä asioita käsittelemään. Talousosaston toimituskuntain luku
olisi lisättävä 6:sta 8:ksi. Osastojen nimet olisi muutettava,
oikeusosaston "Korkeimmaksi oikeudeksi" ("Högsta domstol"),
talousosaston "Hallitusneuvostoksi" ("Regeringsråd") ja
hallinto-oikeudellisia asioita käsittelevä kollegi saisi nimekseen
"Kamarioikeus" ("Kammarrätten"), Talousosaston puheenjohtajaa oli
nimitettävä "valtioministeriksi" ("statsminister"), koska hänen
asemansa ja tehtävänsä vastasivat sitä mitä muualla tällä arvonimellä
tarkoitettiin. Oleellisia muutoksia senaatin järjestysmuotoon ei
kuitenkaan olisi tehtävä valtiosäätyjen myötävaikutuksetta, koska
niiden Porvoon valtiopäivilläkin sallittiin lausua mielensä sen
hallituskonseljin ohjesäännöstä, joka sittemmin sai nimekseen
"keisarillinen senaatti". Ehdotusta kannattivat Mechelinin virkaveljet
ainakin osittain, ja se aiheutti -- kuitenkin hallinnollista
lainsäädäntötietä -- elokuun 9 p:nä 1888 annetun asetuksen, jolla
talousosastoon määrättiin perustettavaksi kaksi uutta toimituskuntaa:
kansliatoimituskunta sekä kauppa- ja teollisuustoimituskunta.
Mechelinin ehdottama oikeustoimituskunta perustettiin sekin, kuitenkin
vasta v. 1892, jolloin hän itse jo oli senaatista eronnut.
Perustuslakien kodifioimisasian käsittelyä Mechelin koetti jouduttaa ja
esitti senaatin täysi-istunnossa 1888 pöytäkirjan sivuitse, että asiaa
valmistamaan mahdollisimman pian asetettaisiin senaatin keskuudesta
valiokunta. Mutta puheenjohtaja, vapaaherra J. Ph. Palmén oli toista
mieltä, ja kodifioimiskysymyksen käsittely lykkäytyi toistaiseksi.
* * * * *
Tällä välin oli maamme valtiollinen asema melko suuressa määrässä
kääntynyt pahempaan päin. Venäjän vaikutusvaltaisissa piireissä oli
Suomelle vihamielisiä pyrkimyksiä alkanut ilmaantua ja voittaa alaa. Jo
keisari Aleksanteri II:n aikana on siellä venäläinen kansalliskiihko
ruvennut viriämään, lähinnä 1863 vuoden Puolan kapinan synnyttämän
katkeruuden lietsomana. Ja tämän mielialan valtaamina olivat Katkoffin
tapaiset kohdistaneet hyökkäyksensä Suomen perustuslailliseen oikeuteen
olla itsenäinen lainsäädäntöalue, vaikkakin Venäjän keisarikunnan
kanssa yhdeksi valtakunnaksi yhdistettynä. Vuonna 1875 sisälsi
venäläinen aikakauskirja "Sobesednik" taas Suomea vastaan hyökkäyksen,
jossa esitettiin se sittemmin lukemattomia kertoja toistettu väite,
että Suomen ja Venäjän välisen yhdyssiteen laatua ei ollut määrätty
Porvoon valtiopäivillä, vaan Haminan rauhanteossa, ja että Suomi siten
oli saatettu Venäjän itsevaltiuden alaiseksi, väite, joka muun muassa
sivuuttaa sen seikan että itse Haminan rauhansopimuksen 6 §:ssä
viitataan siihen, että maamme sisäinen hallitustapa oli vahvistettu jo
aikaisemmin, nimittäin Porvoon sopimuksessa. Ministerivaltiosihteeri,
vapaaherra Stjernvall-Walleen kehotti senaattia toimituttamaan näiden
väärien väitteiden kumoamisen, ja tehtävä uskottiin silloiselle
valtio-oikeuden professorille Mechelinille, joka sen suorittikin.
Stjernvall-Walleen oli luvannut pitää huolta kirjoituksen
julkaisemisesta, mutta se kävi tarpeettomaksi, syystä että keisari itse
oli kiinnittänyt huomionsa mainitussa venäläisessä lehdessä olleeseen
hyökkäykseen ja paheksunut sitä, minkä jälkeen koko lehti lienee
lakkautettu. Vuonna 1879 oli Peterburgskija Vjädomosti lehdessä jälleen
kirjoitus, jossa väitettiin keisari Aleksanteri I:n myöntäneen Suomelle
ainoastaan "hallinnollisen", ei lainsäädännöllistä autonomiaa, ja
senkin vain osittaisen, ja kiellettiin Suomelta valtion ominaisuudet.
Mechelin kumosi tämän esityksen Helsingfors Dagbladissa (s. v:n n:o
119) julkaisemassaan kirjoitelmassa.
Keisari Aleksanteri II:n kuoltua uudistuivat hyökkäykset entistään
kiihkeämpinä. Alussa vuotta 1883 teki kolme venäläistä lehteä,
Peterburgskija Vjädomosti, Novoje Vremja ja Svjät, yhteisen hyökkäyksen
"Suomen etuoikeuksia" yleensä ja erityisesti tulliolojamme vastaan.
Niiden kirjoitukset kumottiin virallisesti Venäjän Hallituksen
Sanansaattajassa. Osottautui kuitenkin yhä tarpeellisemmaksi saada
aikaan koko valtiollista oikeusjärjestystämme valaiseva esitys, jonka
avulla muukalaisetkin voisivat saada siitä oikean käsityksen. Vuonna
1884 sai senaatti ministerivaltiosihteeri Bruunilta kehotuksen
toimituttaa lyhyen venäjänkielisen esityksen Suomen valtio-oikeudesta
venäläisten virastojen varalle. Tehtävä annettiin Mechelinille,
senaattori K.G. Ehrströmille ja prokuraattori Montgomerylle, joista
kukin laati oman erikoisen osansa. Teos painatettiin, paitsi venäjäksi,
myös suomeksi ja ruotsiksi, mutta Bruun ei liene ollut siihen täysin
tyytyväinen, minkä tähden sitä ei päästetty julkisuuteen, vaan koko tuo
kolmella kielellä painatettu laitos joutui hylkypaperina senaatintalon
ullakolle. Vaikkei vailla suomalaista isänmaallista mieltä lienee Bruun
yleensä ollut verraten vähän perehtynyt maamme oloihin ja jotenkin
vieras täällä vallitseville ajatussuunnille. Mechelinin suhde Bruuniin,
joka alussa oli ollut ystävällinen, kylmeni tämän johdosta aikaa
myöten. -- Bruun kuoli syyskuun 3 p:nä 1888 ja hänen seuraajakseen tuli
kenraaliluutnantti _Kasimir Ehrnrooth_, jonka apulaiseksi nimitettiin
_W. von Daehn_.
Mechelin jatkoi edelleen maamme valtiosäännön selvittelemistä
muukalaistenkin tajuttavaksi. Parisissa ilmestyvässä "Bulletin de la
société de législation comparée" nimisessä aikakauskirjassa hän v. 1885
julkaisi tästä kirjoitelman, ja seuraavana vuonna hän toimitti painosta
samaa kysymystä käsittelevän, niinikään ranskankielisen teoksen
"_Précis du droit public du Grand-duché de Finlande_". Ollakseen varma
siitä, ettei teokseen ollut pujahtanut virheitä, luetutti hän sen ennen
painattamista senaattori _Alexander Brunoulla_, jota pidettiin lakiemme
erinomaisena tuntijana. Asiantuntijat ovat vakuuttaneet, että teos sekä
sisällyksensä että muotonsa puolesta erinomaisesti vastasi
tarkoitustaan ja on helpottanut ulkomaalaisten tutustumista Suomen
valtiollisiin oloihin, sen valtiosääntöön ja hallintolaitoksiin, joista
heidän aikaisemmin oli ollut varsin vaikea hankkia tietoja. Vielä
samana vuonna ilmestyi uusi ranskankielinen laitos; 1887 julkaistiin
teos venäjän-, 1889 englanninkielisenä. Englanninkielisen käännöksen
suoritti Englannin silloinen Helsingissä oleva sijaiskonsuli _Charles
Cooke_, ja varustettiin se selittävillä muistutuksilla sekä liitteellä,
joka muun muassa sisälsi Suomelle annetut hallitsijavakuutukset.
Teos tuotti sekä tekijälleen että maallemme uusia hyökkäyksiä
vastustajamme taholta. _K. Ordin_ julkaisi jo v. 1887 teoksesta
käännöksen, varustettuna muistutuksilla, joilla yritettiin todistaa
Mechelinin esitys vääräksi, ja Venäjän taantumukselliset lehdet, toinen
toisensa jälkeen, yhtyivät Ordiniin. Mechelin vastasi Ordinin
väitteisiin aikakauskirjassa Vjästnik Evropij, Ordin puolestaan vastasi
Novoje Vremjassa ja Russkij Vjästnikissä, väittäen muun muassa, että
keisari Aleksanteri I:sen Porvoossa antama juhlallinen vakuutus maamme
uskonnon, perustuslakien ja säätyerioikeuksien säilyttämisestä oli
pelkkä olosuhteiden mukaan sovitettu korulause. Vuonna 1889 samainen
Ordin julkaisi kaksiniteisen, "Suomen valloitus", nimisen teoksen, joka
oli täynnä valheita ja vääristelyjä, mutta siitä huolimatta sai Venäjän
tiedeakatemian palkinnon. Vastatakseen näihin Ordinin hyökkäyksiin
esiintyivät meidän puoleltamme muiden muassa professori J.R. Danielson,
julkaisten historiallisen teoksensa "Suomen yhdistäminen Venäjän
valtakuntaan" (1890), joka ilmestyi kolmena painoksena ja usealla
kielellä, sekä professori R. Hermanson kirjasellaan "Finlands
statsrättsliga ställning" (1892).
Keväällä 1889 ilmestyi Marquardsenin teoksessa _Handbuch des
öffentlichen Rechts_ Mechelinin laatima laajahko esitys Suomen
valtio-oikeudesta, sisältäen pääasiallisesti samaa kuin "Précis du
droit". Hän osottaa, objektiivisesti esittämällä tosiasioita, että
keisari Aleksanteri I Porvoon valtiopäivillä vahvisti ja vakuutti
valtiomuodon, joka oli erityisen valtion valtiosääntö, ei vain
maakuntahallitusmuoto, ja jota ei kansaneduskunnan suostumuksetta voida
kumota eikä muuttaa, ja että keisari itsekin oli siten käsittänyt
asian. Suomen yhdistäminen Venäjään ei ollut anastus vaan unioni, ei
kuitenkaan personallis-, vaan realiunioni. Suhteissa vieraisiin
valtioihin jää kuitenkin unioneille ominainen valtio-oikeudellinen
kaksinaisuus syrjään kokonaisuuden tieltä sikäli, että keisari koko
valtakunnan nimessä johtaa ja ratkaisee ulkoasiat.
On kieltämätöntä, että Mechelin näillä valaisevilla esityksillään on
ansainnut isänmaansa kiitollisuuden, vaikka eräissä yksityiskohdissa
käyneekin oikeustieteelliseltä kannalta puolustaminen eriäviä
mielipiteitä. Onko Suomen yhdistämistä Venäjään sanottava
"realiunioniksi" vai muuksi, onko Suomella katsottava olevan
"osittainen suvereniteetti", nimittäin sisäisissä, mutta ei
ulkoasioissa -- ne ovat pelkkiä teoreettisia kysymyksiä, käytännöllistä
merkitystä vailla olevia nimikysymyksiä. Pääasia on että Suomi,
vaikkakin erottamattomasti yhdistettynä Venäjän keisarikunnan kanssa
yhdeksi valtakunnaksi, kuitenkin on sisäisesti itsenäinen, sillä kun on
oma lainsäädäntönsä ja itsehallinto-oikeus. Puolueettomasti arvosteleva
tiede onkin tunnustava Mechelinin käsityksen Suomen v. 1809 säädetystä
valtiollisesta asemesta pääkohdiltaan oikeaksi. Maallemme
vihamielisellä taholla on väitetty tämän käsityksen olevan vain
Mechelinin "keksintöä". Tähän käy kuitenkin huomauttaminen, että
mainitun mielipiteen esitti jo ennen Mechelinin aikoja muiden muassa
Israel Hwasser v. 1838 -- vuotta ennen Mechelinin syntymää --
julkaisemassaan kirjasessa "Allianstraktaten emellan Sverige och
Ryssland 1812". Lukuisat sekä koti- että ulkomaiset tutkijat niin
aikaisemmilta kuin myöhemmiltäkin ajoilta, joukossa eteviä
valtio-oikeuden tuntijoita, jotka kylläkin ovat voineet perustaa
mielipiteensä omiin tutkimuksiinsa, ovat kannattaneet samanlaista
käsitystä. Se seikka että Mecheliniä ennen muita on pidetty
oikeustaistelumme keskeisenä henkilönä ja että itäisten vihamiestemme
kiukku ensi sijassa on purkautunut häneen, todistaa vain, että hän on
suuremmalla sitkeydellä, perinpohjaisemmalla selvittelyllä ja
perustelulla sekä selvemmin ja vakuuttavammin kuin kukaan muu
puolustanut Suomen oikeuksia aikansa sivistyneen maailman edessä.
1880-luvun lopulla viskattiin maatamme vastaan uudistumistaan
uudistuvia syytöksiä. Niinpä tehtiin esimerkiksi Pietarin
poliisilaitokselle ilmiantoja, että Suomesta tuotu voi oli
margariinilla sekotettua. Tuskin oli tämä väite analyysien nojalla
osotettu vääräksi, kun Suomen valtionrautateiden hallintoa vastaan
tehtiin uusi ilmianto, että Pietarissa halkojen punnitsemiseen käytetty
vaaka oli väärä. Tämäkin syytös havaittiin tarkemmin tutkittaessa
aiheettomaksi. Näiden alituisten hyökkäysten johdosta senaatti päätti
Mechelinin ehdotuksesta esittää kenraalikuvernööri Heidenille, että
tämä ryhtyisi toimenpiteisiin aiheettomain syytösten torjumiseksi,
ja Heiden suostuikin todella Hallituksen Sanansaattajassa
(toukokuussa 1889) julkaisuttamaan tuollaisen selvityksen
keisarille-suuriruhtinaalle annettuna raporttina. Mutta Venäjän
vaikutusvaltaisissa piireissä kasvoi kiihkokansallinen virtaus yhä
voimakkaammaksi, ja Heiden muutti tämän mukaisesti kantaansa, minkä
johdosta hänen ja senaatin suomenmielisen ryhmän välillä aikaisemmin
vallinnut verraten luottavainen suhde katkesi.
Venäläiseltä taholta vaadittiin Suomen posti-, tulli- ja rahalaitoksen
yhdistämistä vastaaviin Venäjän laitoksiin, ja tammikuussa 1890
ilmoitettiin virallisesti, että keisari oli käskenyt asettaa kolme
komiteaa, puheenjohtajana Suomen kenraalikuvernööri, käsittelemään
näitä kysymyksiä. Komiteain jäseninä oli sekä venäläisiä että
suomalaisia. Jälkimäisiä olivat valtiovaraintoimituskunnan päällikkö,
vapaaherra Molander, ministerivaltiosihteerinapulainen v. Daehn ja
senaattori Tudeer. Molander, joka oli tulli- ja rahalaitoskomiteain
jäsenenä, vastusti enemmistön vaatimaa näiden suomalaisten laitosten
yhdistämistä venäläisiin laitoksiin esittäen perusteelliset
vastalauseet, joita varten Mechelin, joka Molanderin poissaollessa oli
valtiovaraintoimituskunnan päällikkönä, hankki tälle asiallisia
tietoja. Rahalaitoskysymystä koskeva komiteanmietintö, jossa
ehdotettiin ruplaa yhteiseksi rahayksiköksi, lähetettiin lausunnon
saamista varten Suomen senaatille, joka antoi lausunnon laatimisen
Mechelinin tehtäväksi. Tämä pani kaiken kykynsä epäävään suuntaan
käyvän lausunnon laatimiseen, jonka senaatti hyväksyi ja puolestaan
lähetti Pietariin, missä sen sanotaan saaneen aikaan, että
rahaministeri Wyschnegradski, luopuen entisestä käsityksestään asiassa,
oli keisarille esittänyt ehdotuksen sikseen jätettäväksi.
Yleinen mieliala Suomessa oli näiden uhkaavien hankkeiden johdosta
tietenkin kiihdyksissä, ja 1890 vuoden lopussa matkusti maamarsalkka,
senaattori V. von Haartman muiden 1888 v:n valtiopäiväin puhemiesten
kera Venäjän pääkaupunkiin hallitsijalle esittämään maamme huolia.
Mutta ainoastaan arkkipiispa T.T. Renvallin onnistui hetkiseksi päästä
hallitsijan puheille.
Suunnitellut toimenpiteet jäivät kuitenkin osittain toteuttamatta.
Rahalaitosta koskevasta asiasta annettiin elokuun 14 p:nä 1890
keisarillinen julistus, jolla Venäjän setelien ja Venäjän vaihtorahan
vastaanotto maksuja Suomessa suoritettaessa järjestettiin, mutta Suomen
ja Venäjän rahalaitoksen yhdistäminen sai raueta. Kysymys Suomen
tullilaitoksen yhdistämisestä Venäjän tullilaitokseen jätettiin
toistaiseksi sillensä. Sitä vastoin ei senaatin epäävästä lausunnosta
huolimatta onnistuttu estää postilaitoksen venäläistyttämistä, mikä
toteutettiin kesäkuun 12 p:nä 1890 annetulla postijulistuskirjalla,
joka asetti mainitun laitoksen Venäjän sisäasianministerin ja Venäjän
postilaitoksen päällikön valvonnan alaiseksi.
Samalla kertaa kun postijulistuskirja virallisissa lehdissä julkaistiin
heinäkuun 7 p:nä, ilmoitettiin näissä, että Mechelin omasta pyynnöstään
oli saanut eron senaattorinvirastaan. Erimielisyys mainituissa kolmessa
komiteassa käsitellyissä kysymyksissä, etenkin postikysymyksessä, oli
saattanut hänen ja kenraalikuvernöörin välit entistäänkin kireämmiksi,
ja hän sai viimeksi mainitulta kehotuksen pyytää eroa, minkä hän
katsoikin olevan tekeminen ja jätti erohakemuksensa jo toukokuun
lopussa. Hakemus kuitenkin oli ehdollinen, mutta siihen suostuttiin
ilman muuta kesäkuussa. Sanoma tästä herätti maassamme yleistä
alakuloisuutta, sen kun katsottiin todistavan valtiollisen aseman
arveluttavuutta. Mechelin sai eronsa johdosta kansalaisiltaan
vastaanottaa lukuisia kiitollisuudenosotuksia hyvin suoritetusta
työstä, -- adresseja, tervehdyslähetystöjä, sähkösanomia -- minkä
ohessa häntä tervehdittiin laululla monilukuisen väkijoukon
läsnäollessa. Syksyllä, lokakuun 1 p:nä, pitivät senaatin jäsenet
hänelle jäähyväispäivälliset, joissa talousosaston varapuheenjohtaja
S.W. von Troil julki toi entisten virkatoverien kunnioituksen ja
ystävyyden tunteet Mecheliniä kohtaan. Kiittäen tästä lausui viimeksi
mainittu ilonsa sen johdosta, että neuvostossa oli miltei poikkeuksetta
vallinnut yksimielisyys niihin periaatteisiin nähden, joiden mukaan
maamme oikeudelliselle asemalle tärkeitä kysymyksiä oli arvosteltava.
Poikkeus perustuslaeista, hän jatkoi, on säädetty (postijulistuskirja),
mutta tämä poikkeaminen ei ole voinut tehdä tyhjäksi perustuslakien
oikeata sisällystä eikä velvoittaa meitä vastedes tulkitsemaan niitä
toisin kuin ennen. On joskus lausuttu, ettei senaatti ole ollut kyllin
diplomaattinen eikä notkea esitystavassaan. Totta onkin, että
valtiollisessa toiminnassa muotokin on tärkeä. Me olemme alati
katsoneet korkeimman vallan ratkaistaviksi alistettavissa asioissa
olevan selvästi esitettävä käsityksemme lain sisällyksestä ja suoraan
lausuttava mielipiteemme siitä, mikä maallemme on hyödyllistä.
Epäilemättä on juuri tämä menettely oikea, ainoa oikea. Sillä
ainoastaan siten voivat oikeat tiedot suuriruhtinaanmaan asioista
päästä hallitsijan kuuluville. Suora puhe ei estä sävyisää muotoa.
Epäävä neuvo ratkaisemattomassa asiassa ei ole sopimatonta vastustusta.
Mutta mielistelyn ja myöntyväisyyden luikerrukset olisivat sellaisissa
oloissa varmaan kaikkein turmiollisin keino.
Samalla kertaa kuin Mechelin oli prokuraattori v. Weissenbergkin
pyynnöstään saanut eron, ja kohdakkoin sen jälkeen erosi Montgomery
Suomen valtiosihteeristöön perustetun komitean jäsenyydestä. Seuraavana
vuonna v. Troil luopui senaattorin virastaan. Kaikki nämä tapahtunut
lisäsivät tietenkin osaltaan maassamme vallitsevaa levottomuutta, koska
niitäkin täytyi pitää johtuvina siitä uhkaavasta asemasta, johon idässä
alotettu yhteensulattamispolitiikka oli isänmaamme saattanut.