1864-1874.
Alkava julkinen virkaura. Avioliitto, matkoja,
maanviljelysharrastuksia. Alkava valtiopäivämiestoiminta. Tieteellinen
kirjailijatoiminta.
Kohdakkoin sen jälkeen kuin oli maisteriksi vihitty, otettiin Mechelin
Suomen Tiedeseuran apulaissihteeriksi ja hoiti pöytäkirjanpitoa
lokakuun 1 p:stä 1860 seuraavan vuoden loppuun, minkä ohessa hän
kevätlukukauden 1861 toimi yliopiston konsistorin amanuenssina.
Lakitieteenkandidaatiksi tultuaan hän kirjoittautui auskultantiksi
Viipurin hovioikeuteen huhtikuussa 1864, tuli ylimääräiseksi
kopistiksi senaatin talousosastoon saman vuoden lokakuussa ja
valtiovaraintoimituskunnan kopistiksi heinäkuussa 1865, ollen viimeksi
mainitussa toimessa toukokuuhun 1867.
Hänen työkykynsä salli hänen kuitenkin näiden toimien rinnalla hoitaa
muitakin, kuten meri- ja vekselioikeuden opettajan tointa Helsingin
merikoulussa lukuvuonna 1864-65. Niinikään hän jonkin aikaa antoi
opetusta neiti Elisabeth Blomqvistin yksityisessä tyttökoulussa, jossa
aikoinaan oli varsin runsaasti oppilaita. Tutkiakseen Ruotsin vallan
aikaista Suomen raha-asiain tilaa oleskeli Mechelin elo- ja syyskuun
1864 Tukholmassa harjoittaen sikäläisessä kamariarkistossa tutkimuksia,
jotka kuitenkin täytyi keskeyttää silmätaudin takia. Hän oli
Tukholmassa myös tutustunut tilastollisen toimiston työjärjestykseen ja
toimintaan, "mikä", kuten hän kirjeessä sedälleen H.A. Mechelinille
mainitsee, "suuresti kiinnittää mieltäni".
Syksyllä 1865 hän meni naimisiin helsinkiläisen kauppiaan, kauppaneuvos
Johan Henrik Lindroosin ja hänen vaimonsa Cecilia Meyerin tyttären
_Aleksandra Elisabeth Lindroosin_ kanssa, joka oli syntynyt v. 1844.
Kohta häiden jälkeen teki nuori pariskunta ulkomaanmatkan. Mechelin oli
tällöin jonkin aikaa sairaana Genfin järven rannalla sijaitsevassa
Clarensin parantolassa Sveitsissä, mutta hänen toivuttuaan he viettivät
talven 1865-66 Parisissa, missä Mechelin jatkoi valtiotieteellisiä
opintojaan ja kirjoitteli matkakirjeitä Helsingfors Dagbladiin.
Kotimaahan palattuaan hän rupesi appensa kuoltua hoitamaan tämän
omistamaa Helsinginpitäjässä sijaitsevaa Botbyn tilaa alaikäisen
lankonsa Johan Fr. Lindroosin puolesta ja oli siinä toimessa kymmenen
vuotta, kunnes lanko oli tullut täysi-ikäiseksi. Mutta sen lisäksi hän
v. 1868 osti anopiltaan toisen, Hollolan pitäjässä sijaitsevan Laitiala
nimisen tilan, jonka hän vasta 1880-luvun alussa möi langolleen.
Tietenkään ei Mechelin voinut yksityiskohtia myöten antautua hoitamaan
molempia suuria maatiloja, mutta hän valvoi kuitenkin niiden hoitoa
ja koetti myös hankkia siihen tarvittavat tiedot tutkimalla
maanviljelyskirjallisuutta. Täten perehtyneenä maanviljelyksen eri
haaroihin hän kykeni toimimaan Uudenmaan ja Hämeen läänin
maanviljelysseuran johtokunnan jäsenenä vuosina 1870-75. Vielä
myöhempänäkin elinaikanaan hän joutui valvomaan maatilan hoitoa. Hänen
anopillaan oli nimittäin toinenkin tila, Löyttymäki Janakkalassa. Kun
siellä 1880 vuoden vaiheilla tulipalo hävitti päärakennuksen ja miltei
kaikki muutkin rakennukset, täytyi Mechelinin ottaa valvoakseen niiden
uudestirakentamista, ja anopin kuoltua v. 1899 hän ryhtyi hoitamaan
tilaa. Kesät hän vietti puolisoineen ja tyttärineen Botbyssä ja
Laitialassa sekä sitten kun viimeksi mainittu tila oli myyty, muutamina
vuosina leipurimestari Ekbergin omistamassa Edishemin huvilassa
Uudenmaan saaristossa, jonkin matkaa Helsingistä itään päin, ja sen
jälkeen Löyttymäellä, kunnes se myytiin v. 1907.
* * * * *
Valtiopäivälaitoksemme jälleen tultua henkiin herätetyksi v. 1863
ei kestänyt kauan, ennenkuin Mechelinin työkykyä alettiin siinä
käyttää. 1867 vuoden valtiopäivillä hän tuli yhdistetyn valtio- ja
suostuntavaliokunnan sihteeriksi sekä suoritti tämän tehtävän tavalla,
joka herätti huomiota ja sai osakseen suurta tunnustusta. Valtiopäiväin
jo ollessa loppumassa annettiin säädyille toukokuun 9 p:nä hallituksen
esitys rautatien rakentamisesta Riihimäeltä Pietariin. Se lähetettiin
talous- sekä valtio- ja suostuntavaliokuntaan. Asia käsiteltiin mitä
joutuisimmin, niin että viimeksi mainitun valiokunnan sihteerillä
Mechelinillä jo kahden päivän kuluttua oli valmiina asiasta annettava
parin painoarkin laajuinen mietintö ja viidentenä päivänä se ruotsiksi
ja suomeksi painettuna voitiin jakaa säädyille, joten nämä vielä
samoilla valtiopäivillä ehtivät lopullisesti käsitellä asian. Mietintö,
jossa puollettiin radan rakentamista, hyväksyttiin, ja tämän tuloksen
katsottiin suureksi osaksi johtuneen mietinnön taitavasta perustelusta,
mikä seikka on sitä enemmän luettava tekijän ansioksi, kun rautateiden
hyötyä ei vielä tuohon aikaan maassamme yleisesti tunnustettu, vaan
päinvastoin monella taholla epäiltiin. Asiaa käsiteltäessä ritaristossa
ja aatelissa lausuivat useat puhujat erittäin kiittäviä sanoja
mietinnöstä ja sen onnistuneesta muodosta. [Edv. Bergh, Vår styrelse
och våra landtdagar I s. 709 sanoo mietintöä "hyvin perustelluksi".]
Valtio- ja suostuntavaliokunta antoivat valtiovaraston tilastakin
mietinnön, joka säädyissä tunnustettiin taitavasti laadituksi. Mutta
kun siinä lausutut moitteet erinäisistä hallituksen toimenpiteistä
olivat herättäneet paheksumista senaatissa, sai Mechelin päälliköltään,
senaattori _Thiléniltä_ kuulla, ettei sen, jolla oli kunnia
valtiovaraintoimituskunnan kopistina palvella keisarillisessa
senaatissa, sopinut semmoista kirjoittaa. Kun Mechelin ei kuitenkaan
ollut mietintöön kirjoittanut muuta kuin mikä oli hänen vakaumuksensa
mukaista eikä tahtonut sitoutua vastedeskään menettelemään toisin,
vaikka kunnioitus senaattia kohtaan näyttäisi sitä vaativankin, pyysi
hän ja saikin eron kopistinvirastaan. Ennen pitkää hän kuitenkin sai
toisen toimen, jossa pääsi käyttämään raha-asiain tuntemustaan. Oltuaan
nimittäin jonkin aikaa Robert Montgomeryn sijaisena Yhdyspankin
keskushallituksen jäsenenä, valittiin hänet Montgomeryn erottua
vakinaiseksi tähän toimeen mainitussa Suomen ensimäisessä
yksityispankissa, ja hän pysyi siinä joulukuusta 1867 kesäkuuhun 1872,
aika ajoin hoitaen pääjohtajankin tehtäviä.
1872 vuoden valtiopäivillä oli Mechelin porvarissäädyn jäsenenä yhtenä
Helsingin kaupungin neljästä valitusta edustajasta. Sekä näillä että
kaikilla seuraavilla valtiopäivillä, joihin hän otti osaa, herätti hän
huomiota sujuvalla puhelahjallaan, sukkelasanaisuudellaan väittelyissä
ja laajoilla tiedoillaan varsinkin valtio-oikeudellisissa ja
raha-asioissa, mitkä ominaisuudet eritoten tulivat näkyviin niissä
valiokunnissakin, joihin hänet valittiin ja joissa hän aina pääsi
johtavaan asemaan. Ensi työkseen 1872 vuoden valtiopäivät päättivät
lähettää keisarille kiitosadressin 1869 vuoden valtiopäiväjärjestyksen
vahvistamisen johdosta. Adressia laatimaan valittiin kustakin säädystä
jäsen, porvarissäädystä Mechelin. Adressin antoivat puhemiehet
kenraalikuvernöörille, kreivi Adlerbergille, joka sen toimitti
hallitsijalle. Samoilla valtiopäivillä Mechelin oli valtio- ja
pankkivaliokunnan jäsenenä sekä yleisen valitusvaliokunnan
varajäsenenä. Muuan hänen tekemänsä anomusehdotus herätti sekä
sisällyksensä että käsittelynsä johdosta varsin suurta huomiota.
Porvarissäädyn täysi-istunnossa helmikuun 20 p:nä Mechelin nimittäin
ehdotti anottavaksi, että Hänen Majesteettinsa suvaitsisi antaa
valtiosäädyille sellaisen säätyjen itseverottamisoikeuden kehitystä
tarkoittavan lakiehdotuksen, että ne jokaisilla lakimääräisillä
valtiopäivillä saisivat vahvistaa valtion tulo- ja menoarvion
ensintuleviin valtiopäiviin asti -- mikä toimenpide johdonmukaisesti
seurasi valtiosäädyille perustuslaissa myönnetystä suostuntaoikeudesta
ja nyttemmin oli toteutettavissa, koska lakimääräiset valtiopäivät
uuden valtiopäiväjärjestyksen mukaan kokoontuisivat määräajoin, ainakin
joka viides vuosi. Porvarissääty hyväksyi puolestaan ehdotuksen ja
pyysi muita säätyjä siihen yhtymään. Mutta sekä maamarsalkka että
pappis- ja talonpoikaissäädyn puhemiehet kieltäytyivät esittämästä
asiaa, koska ehdotus heidän käsityksensä mukaan loukkasi keisarin
hallitsijaoikeuksia ja sen vuoksi oli niin arkaluontoista laatua, ettei
sitä ollut otettava käsiteltäväksi. Kolmessa viimeksi mainitussa
säädyssä panivat lukuisat jäsenet vastalauseen tätä puhemiesten
perustuslaintulkintaa vastaan, joka todellisuudessa oli omansa
riistämään maan edustajilta oikeuden tärkeissä kysymyksissä esittää
hallitsijalle kansan toivomukset, jota vastoin alamaisen anomuksen,
jonka hallitsija oli oikeutettu hylkäämään, ei olisi pitänyt voida
katsoa tietävän hänen oikeuksiensa loukkausta. Mainita sopii, että
vastalauseeseen yhtyi useita, jotka monessa kohden olivat toisella
kannalla kuin Mechelin, esimerkiksi aatelissäädyssä J.V. Snellman,
pappissäädyssä G.Z. Forsman ja talonpoikaissäädyssä A. Meurman.
Porvarissääty oli kuitenkin lähettänyt Mechelinin ehdotuksen
valtiovaliokuntaan, jonka oli siitä annettava lausunto ja toimitettava
se kaikille säädyille, jolloin puhemiehet luultavasti uudistaisivat
epäyksensä. Mechelin silloin pyysi saada peruuttaa ehdotuksensa, ei sen
vuoksi ettei hän yhä edelleenkin olisi ollut vakuutettu anotun
uudistustoimenpiteen oikeutuksesta ja suotavuudesta, vaan
ehkäistäkseen puhemiesten menettelyn aikaansaamasta tärkeätä uuden
valtiopäiväjärjestyksen kohtaa koskevaa, vastaisuudessa vahingollista
ennakkotapausta. Tähän hänen pyyntöönsä porvarissääty suostui.
Mechelinin toiminnasta näillä valtiopäivillä mainittakoon vielä, että
hän ynnä kaksi muuta Helsingin kaupungin edustajaa (Öhrnberg ja
Kiseleff) tekivät anomusehdotuksen ruotsin ja muinais-pohjoismaisten
kielten professorinviran perustamisesta yliopistoon. Ehdotus
hyväksyttiin aatelissa ja porvarissäädyssä, mutta hyljättiin molemmissa
muissa säädyissä. Aateli ja porvarissääty päättivät esittää anomuksen
kummankin säädyn erityisenä toivomuksena, ja tulos oli, että kesäkuun
16 p:nä 1876 annetun julistuksen kautta perustettiin ruotsin kielen ja
kirjallisuuden ylimääräinen professorinvirka. Samoilla valtiopäivillä
Mechelin ehdotti myönnettäväksi 60,000 markan suuruisen määrärahan
seitsenjäsenisen suomalaisen tiedeakatemian perustamiseksi. Muissakin
säädyissä tehtiin ehdotuksia määrärahain myöntämisestä tieteellisen
tutkimuksen edistämiseksi, ja säätyanomus saatiin toimeen, josta oli
lopputuloksena, että tiedeseura sai yleisistä varoista jonkin verran
korotetun apurahan. Eräs Mechelinin tekemä, niiden vanhettuneiden
säädösten kumoamista tarkoittava ehdotus, jotka asettavat juutalaiset
maamme asukkaitten noudatettavan lain ulkopuolelle, saavutti yleisen
valitusvaliokunnan kannatuksen ja porvarissäädyn hyväksymisen, mutta
hyljättiin kolmessa muussa säädyssä, joten asia raukesi. Mechelinin
puoltamista ehdotuksista mainittakoon lisäksi eräs hallituksesta
riippumattoman, erottamattomista jäsenistä kokoonpannun korkeimman
oikeuden perustamista tarkoittava, ja toinen, joka tarkoitti korkorajan
poistamista eli 6 prosenttia korkeamman koron ottamista koskevan
kiellon kumoamista. Jälkimäisen ehdotuksen hyväksyi kolme säätyä (ei
talonpoikaissääty), mutta Hänen Majesteettinsa lausui, ettei se "tätä
nykyä" aiheuttanut toimenpidettä.
Valtiosäädyille oli annettu kertomus valtiovarain tilasta, joka
lähetettiin valtiovaliokuntaan, missä Mechelin ehdotti, että valiokunta
tulevaksi viisivuotiskaudeksi laatisi täydellisen laskelman valtion
tuloista ja menoista, jotta valtiosäädyt sen perusteella voisivat
päättää, oliko ja missä määrin tarpeellista myöntää suostuntaveroja
maan tarpeisiin. Valiokunta kuitenkin piti laskelman laatimista
mahdottomana ja hylkäsi ehdotuksen, tyytyen antamassaan mietinnössä
lausumaan erinäisiä toivomuksia valtionkirjanpitoon ja sen ehdotetun
uudistuksen jouduttamiseen nähden. Mutta asiaa ritaristossa ja
aatelissa esiteltäessä maamarsalkka, vapaaherra Nordenstam selitti,
että kertomus valtiovarain tilasta oli valtiosäädyille ainoastaan
"näytettävä", niiden saamatta siitä keskustella, ja ettei valiokunnalla
ollut aihetta antaa siitä lausuntoa. Vastalauseita pantiin tätä
käsitystä vastaan, niiden kuitenkaan voimatta taivuttaa maamarsalkkaa
muuttamaan mieltään. Pappis- ja talonpoikaissäädyssä puhemiehet
seurasivat maamarsalkan esimerkkiä. Ainoastaan porvarissäädyssä salli
puhemies Zilliacus keskustelua. Mechelin perusteli tällöin tarkemmin
valiokunnan katsantokantaa ja selitti valtionkirjanpidon epätyydyttävän
tilan olleen syynä siihen, että valiokunta oli katsonut mahdottomaksi
laatia tiliasemaa, josta selvästi kävisi ilmi, oliko suostuntavero
tarpeen valtion menoihin vai ei. Sääty päätti H.M:lleen lähettää
kirjelmän, jossa lausuttaisiin suotavaksi, että ehdotettu
valtionkirjanpidon uudistus piakkoin pantaisiin toimeen. Mutta kun
porvarissääty jäi yksinään kannattamaan tätä päätöstä, merkittiin
valtiopäiväpäätökseen vain, että valtiovaliokunta oli tarkoin
tutustunut valtiovarain tilaan ja valtionkirjanpitoon sekä ne
tarkastanut.
* * * * *
Mechelinin opettaja ja personallinen ystävä, professori Rosenborg kuoli
kesällä 1871. Aavistaen läheistä kuolemaansa oli hän kehottanut
Mecheliniä hakemaan professorinvirkaa sen avoimeksi tultua.
Mechelinille tämä oli tuntuva taloudellinen uhraus, koska hänen silloin
oli pakko luopua paljon parempipalkkaisesta toimestaan Yhdyspankissa,
mutta hän päätti siitä huolimatta noudattaa kehotusta. Yhdyspankin
hallinto ei häntä mitenkään tahtonut menettää, ja muuan pankin
kannattajapiirin lähetystö saapui hänen luokseen saadakseen hänet
luopumaan aikeestaan. Pankin silloisen johtajan August Törnqvistin
täytyisi kivulloisuuden tähden luultavasti pian erota, ja Mechelinille
tarjottiin hänen paikkansa, minkä ohessa palkka luvattiin korottaa
14,000:sta 24,000 markkaan. Mutta Mechelin pysyi kerran tekemässään
päätöksessä, koska tunsi, ettei hän kuitenkaan voisi samalla
mielenkiinnolla antautua pankkialalle kuin siihen toimintaan, johon
avoimeksi joutunut yliopiston opettajapaikka viittasi.
Aika, joka hänelle suotiin valmistuakseen virkakelpoiseksi, jäi tosin
varsin niukaksi, sillä kohta professorinvirkaa haettuaan täytyi hänen
valtiopäiväin jäseneksi valittuna ottaa näihin osaa. Kesällä 1872 hän
teki opintomatkan Tukholmaan ja Upsalaan, sairasteli kotimaahan
palattuaan jälleen jonkin aikaa, mutta ehti kuitenkin ajoissa suorittaa
säädetyt opinnäytteet. Tammikuussa 1873 hän julkaisi sen väitöskirjan,
"Svenska riksrådets statsrättsliga ställning från Gustaf I till 1634",
joka tuotti hänelle lakitieteenlisensiaatti- ja -tohtoriarvon. Tehtyään
samana vuonna matkan Berliniin ja Wieniin, missä hän kirjoitteli
matkakirjeitä Dagbladiin, mutta etupäässä tutki vastaperustettujen
liittovaltojen, Saksan valtakunnan ja Itävalta-Unkarin valtiollisia ja
oikeudellisia oloja, julkaisi hän syyskuussa opinnäytteenä
professorinvirkaa varten väitöskirjan "Om statsförbund och
statsunioner, första häftet." Valtiolla, sanotaan teoksessa, on
semmoisenaan suvereniteetti, sikäli että sillä on oikeus päättää omista
asioistaan. Mutta suvereniteetti voi olla osittainen, kuten
valtiounionissa, missä toinen valtio vain toisen yhteydessä määrää
ulkopolitiikkansa tahi missä tämän määrää jokin yhteenliittyneiden
valtioiden yhteinen laitos. Tutkimuksen tarkoituksena on esittää
nykyajan tärkeimpäin valtiounionien valtiosääntöjen peruspiirteet, ja
näistä tekijä erikoisesti tekee selkoa Pohjoisamerikan Yhdysvaltojen
valtiosäännöstä. Hän sanoo aikovansa näissä tutkimuksissa lopuksi ottaa
tarkastaakseen kysymyksen Suomen ja Venäjän keisarikunnan keskinäisestä
valtiollisesta asemasta, mikä aikomus ei kuitenkaan tässä teoksessa
toteutunut, syystä että ensimäiselle viholle ei ilmestynyt jatkoa.
Muissa teoksissaan hän sitä vastoin on laajasti ja perusteellisesti
käsitellyt tätä kysymystä. Siinä väitöstilaisuudessa, jossa
vastamainittua teosta tarkastettiin, Mechelin piti alustavan esitelmän
"kansainvälisistä sovinto-oikeuksista", mikä osottaa hänen huomionsa jo
tähän aikaan kiintyneen aatteeseen rauhantilan pysyttämisestä valtojen
kesken oikeuden pohjalla, jonka aatteen innokkaana esitaistelijana hän
myöhempänä elinaikanaan esiintyi. Mainitussa esitelmässä, joka on
julkaistuna Lainopillisen Yhdistyksen aikakauskirjassa, sanotaan:
Kansainvälistä oikeustilaa täytyy pitää heikkona ja uhanalaisena, niin
kauan kuin kansainoikeudelliset perusaatteet eivät ole velvoittavana
ja noudatettavana lakina kaikille valtioille, suurille ja
pienille, niiden keskinäisissä suhteissa -- niinkauan kuin oikeuden
voimaansaattamiskeinona vain poikkeustapauksissa on muu kuin sota.
Valitettavasti täytyy kansainoikeuden sekä käytännössä että teoriassa
vielä tunnustaa sota luvalliseksi keinoksi valtioiden saattaessa
oikeuksiaan voimaan. Mutta silti ei ole epäoikeutettua pyrkiä siihen,
että sotien oikeutus rajoitetaan yhä ahtaampaan, niin että niitä
vihdoin pidetään rikoksena kansainoikeutta vastaan. -- Tekijä viittaa
siihen, että Englannin parlamentissa oli tehty ehdotus pysyväisen
sovinto-oikeuden perustamisesta ratkaisemaan valtioiden välisiä
riitoja ja että parlamentin enemmistö oli kannattanut tätä aatetta.
Sellainen valtioiden riitakysymysten lykkääminen kansainväliseen
sovinto-oikeuteen on saatava pakolliseksi ja tulee olla olemassa
kansainvälinen kirjoitettu laki. Kansainvälisellä sovinto-oikeudella
tulee olla toimeenpanovaltakin. Sotia on mikäli mahdollista ainakin
rajoitettava.
Mechelinin pidettyä syksyllä 1873 suomenkielisenkin näyteluennon ja
hänen molempain kilpahakijainsa, W. Lavoniuksen ja W. Enebergin,
peruutettua hakemuksensa nimitettiin hänet helmikuun 14 p:nä 1874
kameraali- ja politialainopin sekä valtio-oikeuden professorinvirkaan.