Saatuaan lyhyen aikaa opetusta _Forsblomin_ neitien johtamassa,
aikoinaan hyväksi tunnetussa yksityisessä oppilaitoksessa, joka
pääasiallisesti oli aiottu tytöille, mutta johon poikiakin otettiin, ja
sitten jonkin aikaa oltuaan isänsä oppilaana suoritti Leo vuosina
1851-53 kahden ylemmän luokan kurssin Haminan niin sanotussa
suurkoulussa eli yläalkeiskoulussa. Eräs tästä koulusta annettu
lukukausitodistus osottaa opettajain havainneen hänen tietojensa miltei
kaikissa aineissa ansaitsevan korkeimman arvosanan. Hän jatkoi vielä
tämän jälkeen jonkin aikaa lukujaan ylioppilastutkintoa varten, taaskin
enimmäkseen isän johdolla. Ainoastaan matematiikassa antoi hänelle
erityistä opetusta tämän tieteen silloinen opettaja kadettikoulussa,
etevänä matemaatikkona tunnettu Edvard Neovius. Isä oli jonkin aikaa
aikeessa lähettää poikansa johonkin lukioon, mutta koulun rehtori
esteli, koska nuorukainen pian pelkillä kotiopinnoillakin kykenisi
suorittamaan loistavan ylioppilastutkinnon.
Leon erinomainen ahkeruus tuotti toisinaan hänen omaisilleen hieman
huoltakin. Niinpä äiti alkukesästä 1854 kirjoittaa pojalleen
Torstenille: "jos hän [Leo] kauan jatkaa nykyiseen tapaansa, menee
hänen terveytensä pilalle, sen vuoksi saa hän kesällä hoitaa sitä ja
huvituksiaan niin paljon kuin me voimme saada aikaan". Toisessa
kirjeessä hän kirjoittaa: "Leo on kaikkien ilo ja kaikkien huvi
tasaisen, hyvän mielenlaatunsa tähden, joka ei häntä milloinkaan petä.
-- -- Hänen hellyyttään minua kohtaan on suloista tuntea."
Paitsi taipumusta ja halua opintoihin oli Leo Mechelinillä
soitannollisiakin lahjoja, ja laulutaidon hän oppi luultavasti äitinsä
johdolla. Ja että hän nuorukaiseksi varttuneena täytti kaikki
vanhempainsa toiveet, käy ilmi eräästä todistuksesta, jonka isä
kirjoitti pojan täyttäessä 15 vuotta. Todistus, saksaksi kirjoitettu,
on suomennettuna seuraava:
'Rakkahin Leoni!
Tänä tärkeänä hetkenä, jolloin täytät 15 vuotta, en voi antaa
sinulle parempaa muistolahjaa kuin tämän:
Liikutetuin mielin kiitän Jumalaa, että hän on antanut minulle
sinut. Sinä olet ollut minulle sydämellisen rakas poika.
Milloinkaan et ole tuottanut minulle huolta, paitsi kun
sairastuit, tai kun ajattelin, etten kenties voisi tarpeeksi
huolehtia sinun tulevaisuudestasi. Olen vakuutettu sielusi ja
sydämesi puhtaudesta. Jumala on suonut sinulle runsaat
luonnonlahjat, ja sinä olet tähän asti rehellisesti, ahkerasti
ja miltei kaikin puolin parhaalla menestyksellä kehittänyt
niitä. Sinä ansaitset kiitosta ja tunnustusta pyrkimyksistäsi.
Olen varma siitä, että edelleenkin jatkat näin -- ilman
itserakkautta, ilman itsekylläistä uskoa omaan täydellisyyteen.
Olkoon aina vaatimaton sävyisyys sinulle ominaista. Mutta
esiinny miehuullisesti siinä, missä totuuden ja velvollisuuden
tunto kaipaa ääntäsi. Multum didicit, qui tacere, plus qui dicere
didicit. [Paljon on se oppinut, joka oppi vaikenemaan, enemmin
se joka oppi puhumaan.] Opi niin kauan kuin elämääsi kestää. Tule
oppineeksi, tule viisaaksi, mutta älä silti laiminlyö kaunotaiteita
ja sivistyneen, jalostavan seuraelämän iloja. Kehitä itseäsi
ihmisenä kaikinpuolisesti hyvässä, -- niin ei sinulta enää riitä
aikaa eikä halua pahaan. Siten olet joka päivä varmasti edistyvä
maallisen onnen ja ikuisen elämän tiellä ja aina tekevä
onnellisiksi hellät vanhempasi, joiden korkein, hartain toivomus
maallisessa elämässään on lastensa menestys. Onneksi olkoon! Älä
unohda hyvää, kunnianarvoisaa isoisääsi! Kaikki tämä täydestä,
rakastavasta sydämestä
isäsi.'
Sotakesä 1854 vietettiin taas professori Sahlbergin luona, joka oli
kutsunut Mechelinin perheen Uuteenkartanoonsa turvaan sodan häiriöiltä.
Seuraavana kesänä 1855 vihollisten sotalaivoja taas liikuskeli
Suomenlahdella, ja todellakin sattui heinäkuun 20 p:nä, että
ranskalaisia sotalaivoja lähestyi rannikkoa Haminan seutuvilla pari
tuntia pommittaen sikäläisiä venäläisiä rantapattereita, jotka
vastasivat tuleen. Perhe oli silloin huvilassaan Malinassa, ja nuoret
katselivat kalliolta laukausten vaihtoa sekä näkivät, miten
haavoittuneita venäläisiä ja suomalaisia sotilaita vietiin sairaalaan.
Toivomus, jonka isä edellä esitetyssä kirjeessään oli lausunut
15-vuotiaalle pojalleen, ettei tämän tulisi vähäksyä sitä hyötyä, minkä
sivistynyt ja jalostava seuraelämä tarjosi hänen kehitykselleen, ei
suinkaan jäänyt täyttämättä. Haminan seuraelämä oli näihin aikoihin
sangen hienoa ja sivistynyttä. Huvituksina olivat tanssi, musiikki ja
seuranäytännöt. Sikäläisen seurapiirin keskipisteenä oli humaani ja
hyväntahtoinen kenraali, vapaaherra _J. Reinhold Munck_, joka oli
kadettikoulun johtajana vuosina 1843-1855, sekä hänen perheensä.
Vapaaherra Munck, joka aikaisemmin palvellessaan Venäjän pääkaupungissa
oli hyvin perehtynyt sikäläisten ylhäisten piirien elämään, tahtoi
suomalaisia kadetteja kasvatettavaksi seurustelutaitoisiksi ja
kykeneviksi esiintymään ei vain kasarmissa ja sotilasrivin edessä, vaan
salongeissakin. Usein pantiin senvuoksi toimeen kutsuja ja tanssiaisia,
joihin nuorisoa pyydettiin karkeloimaan kadettikoulun juhlasalissa.
Tietysti sai Leo Mechelinkin oppilaitoksen opettajan poikana usein
ottaa osaa näihin seurahuveihin. Vaikka isä olikin määrännyt hänet
toiselle kuin sotilasuralle, sai hän läheisiä ystäviä nuorten
kadettien joukosta, niistä sellaisiakin, jotka myöhemmin kohosivat
varsin huomattavaan asemaan maassamme. Näitä olivat esim.
_Waldemar von Daehn_, josta tuli kenraali, senaattori ja
Suomen ministerivaltiosihteeri, sekä Johan Galindo, sittemmin
aatelinperimyksen nojalla vapaaherra Cronstedt, tunnettu taitavana
finanssimiehenä, Suomen suurimman yksityispankin, Yhdyspankin
johtajana. Mechelinin nuoruudenystäviä oli myös _Robert Lagerborg_,
joka suoritti kadettikoulun kurssin ja v. 1854 alotti sotilasuransa,
minkä hän kuitenkin pian jätti siirtyäkseen sanomalehtialalle, jolla
Mechelin jälleen tuli hänen kanssaan läheisiin väleihin. Mechelin sai
niinmuodoin monenlaisia vaikutelmia kadettikoulun elämästä ja siellä
vallitsevasta hengestä. Se ympäristö, jossa hän kasvoi, se seuraelämä,
johon hän jo aikaisin otti osaa, kehitti osaltaan hänessä jo kodissa
saavutettua maailmanmiehen esiintymistapaa, joka sittemmin aina oli
hänelle ominaista ja joka, kun hän sen lisäksi kykeni lausumaan
ajatuksensa monella kielellä ja oli ulkomuodoltaan komea, saattoi hänet
varsin sopivaksi sivistyneen Europan edessä edustamaan pientä,
syrjäistä maataan ja siten hyödyttämään tätä. Haminan seuraelämän
vaikutus ei suinkaan heikontanut, vaan pikemmin elähytti nuoren miehen
päätöstä koettaa käytettävinään olevilla luonnonlahjoilla hyödyttää
isänmaataan. Sillä niiden ulkonaisten muotojen alla, joissa
sotilaskorkeakoulun elämä liikkui, kyti aina harras isänmaallinen
mieli. Tällä oppilaitoksella katsottiin -- ja täydellä syyllä -- olevan
suuri isänmaallinen merkitys, koska sille oli uskottu upseerien
kasvatus, joiden tehtävänä osittain oli johtaa kotimaista sotaväkeämme,
osittain Venäjän sotapalveluksessa ylläpitää kansamme hyvää mainetta
Venäjällä. Kuten tunnettua oli kenraali Munck palvelusaikanaan siellä
saavuttanut silloisen perintöruhtinaan, sittemmin keisari Aleksanteri
II:n suuren luottamuksen, joka soi hänelle tilaisuutta monasti
hyödyttää isänmaataan.
Tammikuussa 1856 Leo matkusti isänsä kera Helsinkiin suorittamaan
ylioppilastutkintoa. Siihen tarvittiin koulutodistus, minkä hän --
arvatenkin suoritettuaan yksityistutkinnon -- sai Helsingissä silloin
toimivan yksityisen n.s. "ylioppilasleipomon" johtajalta, tohtori
Robert Lagukselta. Kerrotaan että Leo, levottomana ylioppilastutkinnon
tuloksesta, oli miltei sairas. Levottomuus osottautui kuitenkin
turhaksi, sillä hän suoritti tutkintonsa loistavasti ja sai
korkeimman, "laudatur"-arvosanan 33 äänellä, minkä jälkeen hänet
kirjoitettiin historiallis-kielitieteelliseen ylioppilastiedekuntaan
valmistautuakseen maisterinarvoa varten. Vastoin vallitsevaa tapaa,
jonka mukaan tapahtumaa vietettiin toverikemuilla, hän matkusti samana
iltana Haminaan ilahuttamaan omaisiaan uutisella saavuttamastaan
ylioppilaslyyrystä. Parin päivän kuluttua hän kuitenkin palasi sieltä
yliopistokaupunkiin alottaakseen akateemiset opintonsa.