1839-1856.
Suku ja vanhemmat. Lapsuudenaika. Kotielämä, matkat. Koulunkäynti ja
kotiopetus. Haminan seuraelämä.
Mechelinin suvussa kulkevan perinnäistiedon mukaan on suku kotoisin
Mechelnin kaupungista Alankomailta, mutta siirtyi, asuttuaan jonkin
aikaa Saksassa ja silloisessa Ruotsin alusmaassa Pommerissa,
1600-luvulla Ruotsiin ottaen alkuperäisen kotipaikkansa muistoksi
nimekseen "Mechelinus" tahi "Mechelin". Suvun erään jäsenen, _Jacob
Mechelinin_, kerrotaan asuneen Suomassa, Helsingissä, ja olleen
ammatiltaan kauppias. Hänen poikansa Henrik tuli papiksi ja Kuopion
pitäjän kappalaiseksi sekä jätti jälkeensä poikia, joista nuorin,
Henrik, 1700-luvun ensi vuosikymmeninä raivoavan Isonvihan ja
koululaitoksen silloisen rappiotilan johdosta ei päässyt opin tielle,
vaan rupesi talonpojaksi. Hänen pojastaan _Adamista_, joka asettui
Juvan pitäjään asumaan, tuli puuseppä, rakennusmestari ja sahankirjuri.
Adam Mechelinin poika _Henrik Johan_, syntynyt v. 1774; osotti aikaisin
lukuhalua, pantiin kouluun, tuli ylioppilaaksi Turussa sekä filosofian
maisteriksi ja tohtoriksi, vihittiin papiksi, tuli Kesälahden
kappalaiseksi, v. 1818 Viipurin läänin Jaakkiman kirkkoherraksi,
Sortavalan rovastikunnan lääninrovastiksi ja kuoli v. 1840.
Avioliitossaan _Maria Kristina Costianderin_ kanssa hänellä oli monta
lasta, muiden muassa pojat _Gustaf Johan_ ja _Henrik Adolf_, joka
viimeksi mainittu sittemmin toimi Venäjän pääkonsulina Kristianiassa,
nimitettiin Suomen senaatin jäseneksi, aateloitiin v. 1886, merkittiin
Suomen ritarihuoneen jäsenluetteloon N:o 265:n kohdalle ja kuoli v.
1899. Tyttäristä vanhin oli nimeltään _Charlotta_. Kirkkoherra H.J.
Mechelin oli perin oppinut mies ja pani paljon huolta lastensa
kasvatukseen; opettipa hän muun muassa ei ainoastaan pojilleen, vaan
Charlotta tyttärelleenkin latinaa, jota tämän mainitaan käyttäneen
keskustellessaan veljiensä kanssa, minkä tähden häntä oli tapana
nimittää "Latina-Lotaksi". Runojakin hän sepitteli. Avioliitossa
kappalaisen, sittemmin rovasti P.F. _Brofeldtin_ kanssa tuli hänestä
kirjailija Juhani Ahon isoäiti.
Mainituista veljistä vanhempi, Gustaf Johan, tämän elämäkerran
esineen isä, oli syntynyt v. 1807 Kesälahdella ja tuli, Savonlinnan
silloisen saksalaisen koulun käytyään, ylioppilaaksi, filosofian
maisteriksi ja tohtoriksi Turussa. Hänen sanotaan aikoneen antautua
yliopistonopettajan uralle, mutta Turun palon takia luopuneen tästä
aikeestaan. Sen sijaan hän tuli Haminan kadettikoulun opettajaksi,
saman laitoksen opetuksen tarkastajaksi ja sai valtioneuvoksen
arvonimen. Hän oli laajatietoinen mies ja opetti monta ainetta:
luonnontieteitä, sielutiedettä, maantietoa, historiaa ja Suomen
lainoppia sekä ruotsia, suomea ja venättä. Suomen kielen opetus
otettiin kadettikoulussa käytäntöön 1830-luvulla, ja Mechelin antoi
ensimäisenä opetusta tässä aineessa, jonka tuntemista pidettiin
tarpeellisena vastaisille upseereille heidän joutuessaan tekemisiin
kotimaisten sotamiesten kanssa. -- Muissa julkisissa oppilaitoksissamme
suomen kieli otettiin opetusaineeksi vasta 1840-luvun alussa. --
Mechelin kirjoitti myös yleisen kieliopin oppikirjan, joka
tarkastettuna painettiin valtion kustannuksella ja otettiin
kadettikoulussa käytäntöön valmistuksena varsinkin uusien kielien
opiskeluun. Hän oli jonkin verran perehtynyt lääketaitoonkin ja kuuluu
muun muassa kerran parantaneen erään sukulaisensa polvivian sähköllä.
Soitannollisiakin taipumuksia hänellä oli. Hän oli muuten
käytöstavaltaan maailmanmies, vartaloltaan ryhdikäs ja täyteläinen,
kuuluupa olleen aika väkeväkin. Kerrankin oli raju härkä, päästyään
kuljettajaltaan karkuun, kadettikoulun puistossa hyökännyt Mecheliniä
vastaan, mutta hänen onnistui pistämällä sauva härän sarvien väliin
kaataa hurja elukka kumoon. -- Valtioneuvos G.J. Mechelin kuoli v.
1863.
Hän oli nainut _Amanda Gustava Sagulinin_, Viipurin pitäjän
kruununnimismiehen, sotakomisarius _Benjamin Sagulinin_ ja tämän vaimon
_Gustava Stålhandsken_ tyttären. Amanda tytär kasvoi Viipurin
kaupungissa ja nautti opetusta sikäläisessä hyväksi tunnetussa
saksalaisessa tyttökoulussa. Hän joutui kahdesti naimisiin, ensi kerran
Lappeen tuomiokunnan tuomarin G.J. _Costianderin_, toisen kerran tämän
sisarenpojan G.J. Mechelinin kanssa. Hänellä oli ensimäisestä
avioliitostaan kaksi poikaa, _Robert_ ja _Torsten_, joista niinmuodoin
tuli hänen jälkimäisen miehensä poikapuolet ja Leo Mechelinin
velipuolet. Rouva Amanda Mecheliniä pitivät kaikki, jotka häntä
lähemmin tunsivat, varsin älykkäänä naisena. Hän oli sukkelasanainen,
kielitaitoinen ja sangen musikaalinen. Asuessaan Turussa leskenä
ensimäisen miehensä kuoltua hän antoi soitonopetusta, ja mentyään
toisiin naimisiin v. 1837 sekä muutettuaan Haminaan hän otti osaa tämän
paikkakunnan soitannollisiin rientoihin. Hän oli erittäin uuttera, piti
kotinsa hyvässä kunnossa, mutta toimi sen ohessa kaikenlaisissa
yleishyödyllisissä yrityksissä, perusti Haminaan köyhäin lasten koulun
ja naisyhdistyksen, joka hankki varattomille työtä.
Tässä avioliitossa syntyi marraskuun 24 p:nä 1839 poika _Leopold Henrik
Stanislaus_, perheen keskuudessa tavallisesti kutsuttu _Leoksi_, jonka
nimen hän myöhemminkin sai lähemmässä toveripiirissään pitää.
Perheessä, johon paitsi Leoa kuului hänen neljä täysisisarustaan (kolme
sisarta ja veli) sekä molemmat Costiander velipuolet, jotka kumpikin
saivat suorittaa kadettikoulun kurssin ja antautua sotilasuralle,
vallitsi mitä ystävällisin suhde jäsenten kesken. Hieno sivistys, joka
oli saanut leimansa sekä tieteen ja kirjallisuuden että taiteen
harrastuksesta, oli ominaista tälle kodille, missä nuoren Leon runsaat
luonnonlahjat saivat otollisissa olosuhteissa kehittyä. Puhekielenä
käytettiin perheessä enimmäkseen saksaa, kuten vielä siihen aikaan
useissa Kaakkois-Suomen sivistyneissä perheissä oli laita. Ruotsiakin
sentään puhuttiin Mechelinin perheessä. Eräät tallessa olevat Leo M:n
muistiinpanot hänen poikavuosiltaan osottavat hänen jo silloin
täydellisesti tainneen sekä saksaa että ruotsia. Mutta sen lisäksi hän
nuoruudessaan oppi käytännöllisesti sekä ranskaa äidiltään, joka oli
siihen kieleen hyvin perehtynyt, että venättä isältään. Suomen kieli
oli siihen aikaan, kuten tunnettua, säätyläisten keskuudessa
syrjäytetyssä asemassa, ja lapset oppivat sitä enimmäkseen palvelusväen
kanssa puhellessaan. Leokin saavutti siinä nuoruudessaan jonkinlaisen
taidon, jota hän sittemmin opetuksen ja opintojen avulla lisäsi,
pääsemättä kuitenkaan niin pitkälle kuin olisi halunnut. Eräässä
ylioppilasaikanaan kirjoittamassaan kirjeessä velipuolelleen Torsten
Costianderille hän lausuu: valitettavasti minä, kuten tiedät, olen
niitä monia onnettomia, jotka osaavat kaikkea muuta paremmin kuin oman
maansa kieltä ("als ihre Landessprache").
Perhe, joka Haminassa asui eräässä kadettikoulun kylkirakennuksessa,
vietti tavallisesti kesänsä kaupungin lähellä olevassa pienessä Malina
nimisessä huvilassa, kauniin järven rannalla ja siimeisen puiston
reunassa. Siellä lapset pääsivät viettämään ulkosalla hauskaa elämää
maalaisaskareineen ja leikkeineen. Leon varhaisimpia lapsuudenmuistoja
sanotaan olleen kaunis valkoinen hevonen, jonka hänen isänsä oli saanut
isältään Jaakkimasta. Se oli lasten suosikki ja salli heidän ratsastaa
selässään. Suru oli sen vuoksi suuri, kun eräänä talvena heidän rakas
hevosensa putosi heikkoihin jäihin ja hukkui.
Toisinaan tehtiin matkoja, jolloin nuoret saivat oppia tuntemaan maamme
eri seutuja. Kesällä 1845 perhe teki matkan Turkuun ja sieltä Pöytyän
pitäjän Yläneen kappelissa olevalle Uudenkartanon maatilalle, jonka
omisti isän ystävä ja opettaja, professori Carl Reinhold Sahlberg,
tunnettu etevänä luonnontutkijana ja "Pro fauna et flora fennica"
seuran perustajana. Hänen vanhin tyttärensä oli rouva Mechelinin
läheinen ystävä. Professori Sahlberg oli Yläneelle perustanut
erinomaisesti hoidetun, aikoinaan Suomen suurimman ja varsinkin
omenistaan ja hyötymansikoistaan kuulun hedelmäpuutarhan.
Kaksitoistavuotiaana Leo sai omaistensa mukana tehdä toisen matkan,
tällä kertaa Itä-Suomeen, perheen vanhaan kotiseutuun Jaakkimaan, missä
valtioneuvos Mechelinin lanko, kruununnimismies Savander, omisti
luonnonihanan Rantalan maatilan. Tällä matkalla käytiin myös Saimaalla
ja Imatralla, jotka nuoren pojan mieleen jättivät pysyväisiä
vaikutelmia.
Leo Mechelinin luonnonlahjat herättivät aikaisin huomiota, ja isä pani
erikoista huolta hänen kasvatukseensa, totuttaen häntä työhön,
järjestykseen ja ankaraan velvollisuuden täyttämiseen. Muun muassa isä
neuvoi häntä aina sanomaan sanottavansa sievästi, ei huolimattomasti
eikä töykeästi, ja tämä tapa juurtuikin poikaan koko elämän ajaksi. On
vielä tallella pieni paperipalanen, johon kymmenvuotiaan pojan
lapsellisella käsialalla on kirjoitettu:
'Täten allekirjoittanut sitoutuu aina huolellisesti pitelemään
kirjojaan ja olemaan jättämättä läksyjään viime hetkeen, vaan
lukemaan ne kohta kotiin tultuaan. Niinikään hän lupaa pitää
luetteloa kirjoistaan. Jos hän tämän rikkoo, alistuu hän mihinkä
rangaistukseen hyvänsä.
Marraskuun 18 p:nä 1849.