ANNA. Niin, ei sinun tarvitse tuota hävetä, ei suinkaan! Sinä olit aina
kiltti poika ja ahkera ja ansaitseva myöskin. Muistatko kuinka sinulla
oli tapana myydä nekkuja kirkonmäellä pennistä tai napista? Sinä
tienasit aikalailla välistä, etenkin nappia ja sinua nimitettiinkin
Nekka-Janneksi.
JANNE. Mutta, mamma hyvä, nuo jutut eivät yhtään huvita vieraitamme.
Eikö siis --?
ANNA. Puhu sinä! Eikö parhaimpia ystäviäsi huvittaisi saada tietoa
elämänvaiheistasi? Vai mitä sanot sinä, Laura? Mutta, taivas
varjelkoon, kuinka sinä olet vaalea ja totinen kuin tynnyrin tappi!
Oletko sairas vai miksi et mitään sano, kultaseni?
LAURA. Eihän tuota tarvitse olla sairas, vaikkei ole punainen kuin
kukko, ja mitä puhumiseen tulee, niin näkyy mamma kyllä pitävän huolta
siitä yksinänsäkin.
ANNA. Siinä olet oikeassa, minä tarjoon mielelläni apuani, kun näen
että sitä jossain tarvitaan. Niin niin, onni sinullakin on ollut, sinä
pikku hätikkö, sillä kun ajattelee tuota aikaa, jolloin sinä vielä --
LAURA. Kas niin, mamma on nyt hyvä ja juo! Maljasi, mamman malja --!
JANNE. Niin, maistakaamme -- (Kumartelee vieraille.) Hyvä
herrasväki --!