ANNA. Kiitos, kiitos! (Istuu raskaasti.) Hei, sepä pehmoista! Se on
toista kuin vanha puusohva siellä kotona, jonka Noukka-Santeri minulle
aikanansa teki. Niin, terveisiä paljon häneltä. Mies on nyt raitis kuin
ahven, sittenkuin sai minulta rahaa, että pääsi Pietariin tuon tohtorin
luo. Hän ei maista tippaakaan enää ja on taas uudestaan kosinut
Sauna-Liisaa. Niin, muistatteko vielä Sauna-Liisaa, häntä, joka viime
syksyllä vei minut käräjiin haukkumisesta?
JANNE. Kyllä.
ANNA. Entäs Piippa-Toppoa? Äijä paran toinen silmä on tullut sokeaksi.
Juusulan-Jussilta kuoli viime jouluna hänen häijy eukkonsa, ja ukko
arveli sen parhaaksi joululahjaksi, jonka olisi voinut saada, se
pakana! Rusina-Ruusa on saanut poikansa läkkisepän oppiin Helsingissä;
Puu-Pekan akka sai juhannukseksi kaksoiset -- olin sylikummina
ristiäisissä --; Potikka-Kastu on tullut uskovaiseksi eli hihhuliksi,
niinkuin täällä sanotaan; Taikina-Matin vanhin tytär -- tiedäthän, tuo
letukka, joka aina herrasteli krinolinissä -- on mennyt naimisiin
nimismiehen kanssa ja on nyt muka rouvana. No, no, on nähty
suurempienkin laivojen seilaavan kumoon kuin voipytyn -- --
JANNE. Kyllä kai! Mutta kuinka kävi sitten matkasi? Seuraavana päivänä
kai äiti oikein tarkasti piti huolta junan lähdöstä, vai mitä?
ANNA. No, siihen voit luottaa! Minä olin ensimmäisenä vaunussa. Mutta
juuri tuossa istuessani ja tirkistellessäni ulos ikkunasta, juolahti
äkkiä mieleeni, että enkös kuitenkin, pöllöpää, unohtanut lapasiani
odotussaliin. Minä kuin nuoli niitä hakemaan -- mutta, kun tulen
takaisin, on juna jo liikkeellä. No, sinä taivaan tapernaakkeli, tässä
ei aikaa pitkään ajattelemiseen! Kaksi askelta taaksepäin ensin, sitten
hyppäys, ja heissan! ylös pääsin, vaikka löin pääni vaunun kulmaan että
kolahti oikein, ha, ha! -- Mutta mitä niistä! Sanokaa nyt, mitä
tännepäin kuuluu. Vieläkö rovasti, tuo entinen kappalaisemme, elää, se
vanha herkkusuu?
JANNE. Kyllä.
ANNA. Entäs kuinka jaksavat Heimoset, nuo kunnon prisset?
LAURA. Kiitoksia, aivan hyvin. Ne ovat usein kysyneet mammaa. Niin,
heitä sinun välttämättömästi pitää käydä tervehtimässä, mamma.
ANNA. Tietysti, tietysti. Ha, ha, ha, oikein naurattaa, kun ajattelen
heidän ällistyneitä naamojansa, kun Anna-muori yht'äkkiä astuu heidän
eteensä. Niin, heitä minä en unohda, se on varma.
LAURA. Kuulepas, mitä sanot, jos esimerkiksi tänään --?