Kun Aasian ja osaksi myöskin Ahrikan kansat jo olivat jättäneet
maailmalle tuhatvuotisen historian, silloin oli vielä Euroopan
mannermaa kansoittamaton ja viljelemätön. Jo oli Juudan kansassa Moses
perustanut Jumaluusvallan maan päälle ja uskonopillisella ja
valtiollisella la'in-laatimuksellaan tehnyt muistonsa iänikuiseksi. Jo
olivat Ekyptissä, Phoinikiassa ja Babyloniassa tiedeitten ja taidetta
harvat siemenet ruvenneet orastamaan, kun Eurooppa vielä oli kolkkana
autiomaana. Ensimäiset asukkaansa näyttävät vähä-aasiasta tulleen,
josta he ensiksi pääsivät Hellaan saarentoon eli Kreikanmaahan;
jälkeenpäin levisivät skytiläiset kansat Mustan Meren toiselta puolelta
pohjaseen päin. Hellenat eli latinaisella nimityksellä nimityt,
Kreikkalaiset edistyivät pian kaikin puolin niin, että he kaiken
maailman kansoista ovat ansainneet melkein suurimman kunnian:
Hellenoista on kaikki viljelys, sivistys ja tiede, jonka pesäksi
Eurooppa sittemmin muuttui, lähtenyt. Tämän kansan suurin kunnia on,
että se kaikista tän aikaisista kansoista saatti tieteet ja taiteet
suurimpaan kuntoon, ja edistytti ihmisluonteen hyvät avut siihen
määrään, johon niitten ilman korkeammatta ilmestyksettä ja siitä
syntyneettä siveysla'itta oli mahdollinen päästä.
Ei mikään kansa ole niin rikas muinaisaian saduista, kuin Hellenain,
eikä ole millään kansalla nämät lapsuuden aikansa muistot niin
nerokkaat ja arvolliset, kuin juuri Kreikan kansalla. Vanhimmissa
aioissa eivät nimet, Hellena ja Kreikkalainen olleet tavalliset, sillä
Hellenat elikkä Kreikan ensimäiset asukkaat olivat Pelasgit, jotka
elivät maanviljelijöinä. Nämät rakensivat mahdottoman suuret muurit
äärettömistä kivimöhkäleistä, joitten jäännökset ovat säilyneet aina
meidän aikoihin asti. Heidän etevin epäjumalan kuva oli Zeus Dodonasta,
jota paitsi myöskin muita epäjumalan kuvia palveltiin. Aikojen kuluessa
täytyi Pelasgien vetäydä takasin muitten kansojen edestä, jotka
sittemmin ottivat yhteisen nimen: Hellenat. Mutta paitsi näitä tuli
muista maista muukalaisia meren ylitse. Nämät toivat mukaansa
kaikenlaisia taideta Kreikanmaahan. Noin v. 1550 e.Kr. sanotaan
Cekropsin tulleen Saisin kaupungista Ekyptistä ja laskenut maalle
Attikaan. Hän pidetään Attikan valtion perustajana ja luullaan tänne
toimittaneen uskonoppia, maanviljelystä ja lakia, ja myöskin asettaneen
avioliitot paremmalle kannalle. Phoinikiasta tuli melkein samaan aikaan
Kadmo Boiotiaan, tuoden mukaansa tiedon puustavikirjoituksesta ja
muista sivistyksen keinoista. Samaan aikaan nousi Danas Ekyptistä
maalle Argoon likitienoille ja perusti tänne valtakunnan, jossa
sittemmin Kreikan etevimmät sankarit syntyivät. Näistä kuuluisin oli
Herkule, joka tällä Hellenain sankari-aiailla pidettiin suurimmassa
kunniassa, kun muka oli vapauttanut maat hirviöistä ja rosvoista ja
siis päässyt aikakautensa hyväntekijäksi.
14:nnellä vuosisadalla e.Kr. tuli Pelopi vähäaasiasta hänestä
nimitettyyn Peloponeson saarentoon. Jälkeläisensä ottivat haltuunsa
tämän saarennon parhaat maakunnat, Elidin, Argolidin ja Lakonian, jossa
myöhemmin Spartan kuuluisa kaupunki syntyi. Attikan valtion oikea
perustaja sanotaan olleen Teseo niminen sankari, josta vanhat sadut
paljon kummallista kertovat. Tämän satuaian loistavista urostöistä on
mainittava Hellenain kuuluisa sotaretki Trojan eli Ilion kaupunkiin,
joka on vähä-Aasiassa.
Paridi, Troian kuningas Priamon poika, oli Spartasta vienyt Menelao
kuninkaan puolison nimeltä Helena. Tämä konnantyö nostatti koko
Kreikanmaan vihoihin. Kaikki ruhtinaat, erittäinkin Odysseu Itakan
saaresta kohosi tästä häväistyksestä kostoa hakemaan. Nyt koottiin iso
sotajoukko, joka kahdella sadalla laivalla vietiin Aasiaan. Mutta
Troian kaupunki oli lujilla muurilla linnoitettu ja sen vallit ja
tornit olivat hyvässä kunnossa. Priamon vanhin poika, tuo mainio
Hektori, oli melkeän sotajoukon johdattajana. Ei voinut siis
syttyneestä sodasta niin pian loppua tulla, kuin Kreikkalaiset ensin
olivat toivoneet. Kymmenen vuotta tämä kauhea sodanmelske sanotaan
kestäneen, ennenkuin Hellenat petoksella valloittivat kaupungin ja
hävittivät sen tykkänään v. 1184 e.Kr. Tämän tehtyänsä palasivat
Kreikkalaiset Helenan kanssa kotiinsa. Tästä sodasta ynnä Hellenain
paluumatkasta on yksi Kreikan vanhimpia ja kuuluisampia runoilijoita
Homero tehnyt kaksi suurta Iliadi ja Odysseia nimistä runoelmaa.
Viimeisestä, joka kertoo Odysseon kummalliset vaiheet kotimatkallansa,
otamme muutamat seikat esitelläksemme, jotka voivat meille antaa
jonkunmoisen kuvauksen Kreikkalaisten oloista tällä aialla.
Kun tiedot merenkulussa vielä tähän aikaan olivat hyvin vaillinaiset,
täytyi Odyssean paljon harhamatkoja kulkea, ennenkuin pääsi pieneen
saareensa ja perheensä tykö. Ensiksi joutui hän Ahrikkaan, josta hän
tuulen ajamana tuli Kyklopi-nimisten ihmissyöjäin luokse. Kavaluudella
pääsi hän kuitenkin heitä pakoon. Sittemmin kulki hän Sirenain saaren
sivutse. Tämän aikaiset sadut sanovat näitten olleen neitikasvoisia
hirviöitä, jotka piiloskelivat veden alla, koettaen ihanoilla
lauluillaan houkutella sivutsekulkijat tykönsä. Näistä tuli Odysseulle
kova vastus. Hänen täytyi pistää vahaa kumppaniensa korviin ett'eivät
kuulisi lumojain lauluja. Itsestänsäkin ei muuta neuvoa nähnyt, kuin
sitoa ruumiinsa purjepuuhun kiinni. -- Myöskin joutui hän
haaksirikkoon, josta kuitenkin pelastettiin, kun merenlaineet heittivät
hänen erään saaren rantaan. Sieltä löysi hänen kuninkaan tytär
Nausikaa, joka piikoinensa oli vaatepesossa. Tämä vei Odysseun
kuninkaan hoviin, jossa hän ystävällisesti otettiin vastaan. Sen
aikaisten tapojen mukaan istui hän pesään tuhkaan; kuningas itse meni
tykönsä, tarttui käteensä ja vei vierasten joukkoon ruu'alle. Sitten
tuli naispalvelija korea kultainen vesiastia ja hopeainen pesumalja
kädessä ja kaasi hänen kättensä päälle vettä, jopa asettikin eteensä
pienen pöydän. Sinne pani edeskäypä sitten leipää, lihaa ja kasvuksia
ja juomakaataja antoi hänelle vedensekaista viiniä. Nytpä uhrattiin,
joka tapahtui niin, että muutamia viinin pisaroita kaadettiin maahan ja
maljat juotiin pohjaan. Toisena päivänä sai Odysseu suuria lahjoja, kun
sanoi, kuka oli. Kuningas varusti hänelle laivan, jolla vihdoin
viimeinkin pääsi kotiinsa. Täällä nyt tapasi perheensä, oltuansa monta
vuotta poissa. -- Tästä kreikkalaisen runoilijan kertomuksesta näemme,
mimmoisissa selvissä ja suorissa oloissa maailman ylimykset siihen
aikaan elivät. Nyt kääntykäämme Hellenain historiaa tarkastelemaan.
Vuosisatoja kului vielä jälkeen Troian hävittämisen, ennenkuin voimme
sanoa Kreikan historian luotettavaksi. Vähitellen syntyi tuo
Kreikkalaisten omituinen luonne, joka ensiksi osottaikse
yksivaltaisuuden muuttamisessa toisiin hallitus-muotoihin. Sillä tähän
saakka kaikissa Aasian ja Euroopan kansoissa ei ollut muuta
hallitusmuotoa, kuin kuninkaan-valta, joka useinkin oli vallan rajaton.
Mutta Kreikkalaisten keskellä syntyi aikojen kuluessa seuraavia uusia
hallitus-muotoja. 1. Ylimysvalta, joka on semmoinen että kaikki
hallitus on valtion ylimysten käsiin annettu. 2. Harvavaltaisuus, kun
ainoastaan muutamat ovat anastaneet korkeimman vallan. 3. Kansavalta,
kun koko hallitus on itse kansan kädessä, ja 4. Alhaisvalta, kun
alhaiso hallitsee ilman rajoituksetta.
Kreikka oli jo ensi-aioista jakaunut moniin erityisiin valtioihin,
joissa milloin yksi milloin toinen näistä hallitusmuodoista pääsi
voimaan. Kaikkien etevimmät valtiot olivat Sparta ja Atänai. He tulivat
pian koko Kreikan johdattajiksi. Kreikan historian loistavimmalla
aikakaudella ovat muut kaupungit ja maakunnat ainoastaan näitten
voimakasten valtojen liittolaisina pidettävät. -- Spartassa pysyi
kuninkaallinen valta vielä järkähtämättömänä, kun tämä hallitusmuoto jo
melkein kaikista muista Kreikan valtioista oli hävinnyt. Siellä oli
kaksi kuningasta hallituksen johdattajina. Mainio Lykurgo kuningas
rupesi tämän valtion la'inlaatijaksi. Hänelle oli, näet, matkoillansa
muilla mailla karttunut paljon kokemusta ja tietoa. Myöskin oli hän
päässyt aikansa viisaimpien kanssa ystävyyteen. Ensiksi järjesti hän
perintökuninkain ja kansankokousten väliseikat sillä tavalla, että
asetti "vanhain neuvoskunta" -nimisen valtiolaitoksen. Kunkin jäsenen
piti oleman kumminkin kuuskymmenen vuoden vanha. Kuninkailla oli kaksi
tärkeätä etuisuutta: sotajoukon johdattaminen sodassa, jossa heillä oli
rajaton itsevaltaisuus ja ylimmäinen papinvirka. Lykurgo jakoi maan
uudestaan ja muutti siis vanhat nautinto-oikeudet toiselle kannalle.
Hän sääsi, ettei mikään maan-omistaja saisi myydä alaansa, vaan olisi
velvollinen kuolemansa jälkeen jättää tämä vanhimmalle poiallensa
perittäväksi. Mutta suurimman huolen ja tarkastuksen alaiseksi teki hän
lapsenkasvatuksen, joka tykkänään muuttui valtio-asiaksi. Jokaista
äsken syntynyttä lasta katseltiin tarkasti, olisiko siitä ihmisen
alkua. Jos lapsi sitten oli rujokas eli muutoinkin heikko, heitettiin
se nälkään kuolemaan, sillä Lykurgo ei kärsinyt muita kuin norjia ja
terveitä kansalaisia. Lapset pysyivät äitiensä holhottavina aina 7:teen
vuoteen asti. Sillä aikaa täytyi heidän alastomina leikkiä laskea ja
paljaina levätä ruokoheinillä, jotka heidän itse omin käsin oli
virrasta tuominen; ainoastaan talvisaikana oli heille suotu muutamia
lämmittäväisempiä ruohoja vuoteellensa panna. Seitsemännestä vuodesta
alkaen otti valtio lapset kokonaan huostaansa. Nyt elivät poikalapset,
luokkiin jaettuina, muutamien hallituksen asettamien peräänkatsojien
hoidossa, joilla taas oli päällikkönsä, jonka virkaa joku etevimmistä
ja kunniotettavimmista kansalaisista toimitti. -- Näinpä syntyi
kaikissa yksi henki ja yksi mieli, joka teki tasuuden omaisuudessa
mahdolliseksi.
Vanhojen kunnioittaminen painettiin syvästi nuorten mieleen. Jokaisen
nuorukaisen piti, kadulla kulkiessa, seisahtuen vastata kunkin vanhan
kysymykseen, minkä matka ja mikä tehtävänä. Myöskin oli vanhojen
seuroissa nuorukainen kielletty mitään puhumasta, ellei häneltä
kysytty. Samoin kuin lapset totutettiin nälkää, valvomisia, kuumuutta
ja kylmyyttä kärsimään, piti heitä taivutettaman ruumiillisia tuskia
sietämään. Sentähden otettiin täällä tavaksi, joka vuosi julkisesti
ruoskoilla hosua poikalapset, jotta veri purskahti ulos. Tämmöisessä
tilaisuudessa ei saanut rääkkäyksen alainen olla tuskistansa
tietävänänsäkään. Mutta tämmöinen erinomainen jylseys ja kovuus ei
ollut tapana ainoastaan nuorison kasvattamisessa, vaan kesti koko
miesten elin-aikana. Lykurgo sääsi, että atriat piti oleman julkiset ja
kaikille Spartalaisille yhteiset. Näitten atriain kustantamiseen piti
kunkin kansalaisen joka kuukausi antaman joku määrä hedelmiä ja viljaa.
Ei kukaan tohtinut olla poissa tästä atriasta, jonka esimäinen
ruoka-laji oli tuo kuulusa musta liemi, joka oli sianpaistista, verestä
ja suolasta keitetty.
Lykurgo kielsi kulta- ja hopearahaa käyttämästä ja sen siaan asetti hän
rautaa rahan tapaiseksi, että muka tämän suuri paino estäisi ylellistä
kaupanliikettä. Spartalaisten ymmärrykselliseen opetukseen ei kuulunut
muuta, kuin kirjoitus-oppi välttämättömiin tarpeisin ja muutamia
sotaisia ja pyhiä lauluja, joita lauloivat juhlallisuuksilla ja
tappelumelskeesen karatessa. Puheliaiuustaitoa ylenkatsoivat, mutta
koettivat jo nuoruudessa teroittaa lasten ymmärrystä, totuttaen heitä
ajatukseen ja miettimiseen.
Kun nyt omituisuuksiensa kautta paljon erisivät muista Kreikan
asukkaista, ei ole ihmeeksi katsottava, että heissä syntyi halu niistä
eron saamaan. Olikin, näet, heissä semmoinen sodan-into, ett'eivät
pelänneet ilman toisten kansojen avutta sekaantua sotaan ulkomaalaisten
kanssa. Lakinsa, joka edistytti ruumiin terveyden, oli vallan omansa,
kunnollisia soturia kasvattamaan. Myöskin oli muita laitoksia, joitten
tarkoituksena oli tehdä kansa sotaiseksi ja saada se sodan
kauhistuksiin mieltymään.
Sotaleirissä oleskeleminen oli oikea juhlallisuus. Täällä lannistui
vähän tuo elämän kovuus ja tarkkuus ja olonsa tuli vapaammaksi. Sodan
saalis antoi heille varaa jonkinmoiseen ylellisyyteenkin erittäin
ruuassa. Purpuravärinen puku, johon Spartalaiset sodassa olivat
vaatetetut, seppeleet, joilla tappeluun mennessänsä koristivat
hiuksensa, huilujen sointo ja laulujen kajahus, joka innostutti heitä,
vihollisten vastaan rientäessä, kaikki tämä teki tuon muuten
kauhistavan ja peloittavan sodan heille oikeaksi riemujuhlaksi.
Mitkä urhoollisesti sotien kaatuivat tappelutanterella, haudattiin
laakeripuun oksilla seppelöittyinä. Mutta vielä isompi kunnian-osoitus
oli se, kun joku purpuravaatteisin käärittynä laskettiin hautaan.
Ainoastaan sodassa kaatuneitten haudoille saatiin nimet panna. -- Mutta
pelkurit tulivat kovimman pilkan ja häväistyksen alaisiksi. Joka oli
rivistänsä paennut, suljettiin kaikista voimistelemisen harjoituksista,
ei saanut mitään ostaa eikä myydä, tahi pantiin johonkuun yhteiseen
paikkaan kilpi kädessä seisomaan sivutsemenijäin pilkattavaksi. Lykurgo
määräsi myös, ett'ei kaupungilla saisi olla muuria eli muita
linnoituksia; kansalaisten urhoollisuus olisi muka oleva sen ainoana
turvana. Tämä yleinen sodanhalu oli myös syynä siihen, ett'ei mikään
vapaa ihminen ryhtynyt mihinkään käsityöhön eikä maanviljelykseen, vaan
jättivät semmoiset toimet kokonaan orjille, jotka muutoinkin pahasti
kohdeltiin.
Muutamia vuosisatoja Spartaa myöhemmin sai myöskin toinen kreikkalainen
päävaltio, Atänai, uuden lakilaatimuksen ja hallitusmuodon. Jo aikasin
oli Atänassa syntyvä tasavaltainen henki pakoittanut kuninkaanvaltaa
peräytymään. Viimeisen kuninkaan, Kodron kuoltua, kumottiin koko
kuninkaanvalta ja sen siaan asetettiin arkonta-niminen hallitusmies
jonka piti hallituksestansa tiliä tekemän. Alussa valittiin tämä
ylimmäinen virkamies elinaikaiseksi mutta pian määrättiin tämä
virka-aika kymmeneksi vuodeksi ja vuodesta 682 e.Kr. valittiin yhdeksän
arkontaa, joitten virka-aika ei kestänyt muuta kuin vuoden aikaa. Mutta
vielä puuttui Atänalaisilta sopivia lakia. Semmoisia antoi nyt viisas
Soloni kansalaisillensa v. 594 e.Kr. Hän jakoi ihmiset varallisuutensa
jälkeen neljään luokkaan. Ainoastaan kolme näistä taisivat
valtiovirkoja toimittaa; neljännellä, joka oli kaikkien lukuisin, oli
niinkuin muillekkin oikeus kansankokouksissa huutonsa antaa. Näillä
kokouksilla oli rajatoin valta kaikissa hallituksen asioissa. Sillä
näissä vahvistettiin kaikki la'it, päätettiin sotaan ja rauhaan
kuuluvista seikoista, valittiin kaikki virkamiehet j.n.e. Kun joka
miehellä täällä olivat samat oikeudet niin oli kunkin Atänalaisen
huudolla arvonsa. Sentähden koettikin Soloni tehdä kansalaisoikeuden
saamisen vaikeaksi. Hengen-uhalla kiellettiin ulkomaalaiset
kansankokouksiin tulemasta. -- Varsinainen tuomio-istuin, jossa
rikokset rangaistiin, oli Areopago, jonka istunnot tapahtuivat öisin.
Solonin etevimpiä sääntöjä oli se, että jokainen kansalainen sai
omaisuudestansa jälkeenpäätöksen eli testamentin tehdä, mikä ennen oli
ollut kielletty. Nyt vasta muuttui omaisuus omistajan oikeaksi omaksi.
Ei tarvinnut kenenkään isäänsä vanhoilla päivillä elättää, jos ei tämä
ollut opettanut hänelle mitään elatuskeinoa. Lasten kasvattamisen
heitti Soloni kokonansa vanhempien huoleen. Mutta voimistelemisen oppi
oli myös Atänassa pää-asia lapsen kasvattamisessa.
Edistääksensä isänmaan rakkautta, oli Soloni antanut asetuksen
semmoisen, että sodassa isänmaan hyväksi kaatuneitten lapset olisivat
valtakunnan kustannuksella kasvatettavat; heidän muistonsa ylistettiin
myös julkisella hautauksella ja kiitospuheilla. Joka pahasti kohteli
köyhää, lasta eli orjaa, pidettiin rikoksen alaisena ja oli oikeuteen
haastettava. Tämmöinen lempeys ja viisaus ovat Solonin antamissa
la'issa merkittävät.
Ehkä Hellenat olivat moniin pieniin valtioihin jakauneet, oli kuitenkin
paitsi yhteistä kieltä monta seikkaa, jotka liittivät heidät yhteen.
Semmoisia olivat yhteisten jumalien palvelus, yhteiset juhlallisuudet,
ennustuspaikat ja liittokunnat. Kreikkalaisten ennustuspaikoista oli
Delphoin suurimmassa arvossa pidetty. Täällä oli Apollo nimiselle
jumalalle rakettu templi, jossa Pythia niminen naispappi puhui
ennustukset. Tämmöiseen paikkaan, näet, tultiin aina jumaluudelta
neuvoa pyytämään, kun ei omin päin tahdottu tärkeihin toimituksiin
ryhtyä tahi muuten salaisista asioista tietoa tarvittiin. Kun nyt
Delphoin ennustuspaikka oli suuressa maineessa ja arvossa, oli sille
neuvonpyytäjiltä ylen paljon antimia karttunut, joitten joukossa oli
kalliita taideteoksiakin.
Yhteisistä kansan juhlallisuuksista oli Olympian kilvoitusleikit
kaikkien etevimmät. Nämät vietettiin Elidin maakunnassa. Siihen
paikkaan, jossa nämät leikit tapahtuivat, oli tehty kovin pitkä rata,
jonka vasen puoli oli ratsuharjoituksiin ja oikea jalkamiesten
taisteluksiin määrätty. Yli ympärin, niin laajaan kuin silmä kantoi,
istuivat katsojat pitkissä rivissä ja innostuttivat riemuhuudoillaan
kilvoittelijat, milloin kiittäen milloin moittien. -- Yön vietettyä
uhrilla ja lauluilla jumalien kunniaksi, aljettiin leikit auringon
noustessa. Taistelus-tuomarit istuivat laipion sisäpuolelle ja
kilvoittelijat astuivat esiin aloittaaksensa kilpa-juoksun. Joka
ensiksi pääsi perille, sen nimeä ja syntymäkaupunkia huusi nyt
julistaja kaikkien kuultavaksi. Nyt kajahtivat kummut laaksot yli
ympärin nimensä ylistyksestä ja katsojain riemuhuudoista. Ajomies
seisoi pystyssä kaksipyöräisissä vaunuissaan ja tuimat hevosensa
riensivät muitten kanssa radalle, jonka päässä seisoi kaksi patsasta,
joitten väli vaunujen piti kiertämän, palataksensa kaksitoista kertaa
samaa matkaa. Myöskin ruvettiin nyrkkisille ja ratsukilvoitukseen.
Juhlallisuuden viimeinen päivä oli voittajain palkitsemiseen määrätty.
Tämä tapahtui, sitten kuin pyhässä ahossa oli uhria tehty. Voittajat
tulivat komeissa vaatteissa, palmu-oksia kädessä, vieläpä
huilunsoittajiakin seurassansa. Kunniapalkinto oli seppele öljypuun
oksista, jonka taistelustuomarit laskivat voittajan päähän. Tämmöisen
palkinnon saaminen oli suurin kunnia Kreikassa ja voittajan kansalaiset
luulivat syntymäkaupunkinsa hänestä saaneen ison kunnioituksen. He
toivat hänen, riemukulkua käyden, lauloivat hänelle ylistyslauluja ja
asettivat vartalokuvansa Olympiaan, jossa jälkeisinä aikoina monta
sataa semmoista on ollut nähtävänä. Voittajain nimet tulivat
kuuluisiksi ympäri koko Kreikanmaan. Eräs vanha Kreikkalainen kuoli
ilosta, kun syleili poikaansa voittajana, ja hautauksellansa olivat
kaikki Olympiassa olevat Kreikkalaiset saapuvilla. Diagora,
jalomielinen Hellena Rodon saaresta oli itse ennen kruunattu
voittajaksi Olympiassa ja toi vanhaan ikään jouduttuansa molemmat
poikansa sinne, jossa kumpikin voitti kunniaseppeleen. Mutta
jalomielisesti laskivat nuorukaiset seppeleensä isänsä päähän, nostivat
hänen hartioillensa ja veivät hänen katsojain keskelle. Kaikki huusivat
hänelle onnen toivotuksia ja heittivät päällensä kukkasia. Vanhuus ei
voinut näin suurta onnea kannattaa, vaan vaipui, kaikkien nähden,
kuolleena maahan.
Nämät Olympian kilvotus-leikit tapahtuivat säännöllisesti joka neljäs
vuosi heinäkuussa. Kaikenlaisia taituria kokoontui tänne toistensa
kanssa kilvoittelemaan. Huiluinsoittajat ynnä muut semmoiset lauloivat
kaikkien kuullessa laulunsa, taistellen etuisuudesta. -- Kaiken tämän
kautta pääsi sivistys hyvin edistymään. Täällä saivat ystävät, oltuansa
kauan erillänsä, nähdä toisiansa. Täällä syntyi useinkin ystävyys
erityisten ihmisten ja kokonaisten kaupunkienkin välillä. Nämät
kilvoitusleikit, jotka olivat koko Kreikan yhdistysside, perustivat
sittemmin yhteisen aianluvun. Nelivuotinen aika, joka kului näitten
juhlallisuuksien välillä, kutsuttiin Olympiadiksi.
Hellenain sorea ja helposti muodostuva kieli oli vielä toinen side,
joka yhdisti erityiset lahot yhdeksi kansaksi. Hyvin varhain kukoisti
Hellenain keskellä runollisuus. Innostuneet runoilijat ovat
runoelmilla, jotka meidän aikoihin asti ovat säilyneet, ylistäneet
sankarien jaloja urostöitä. Sittemmin, kun kirjoitustaito tuli tutuksi,
edistyi runollisuus yhä paremmin. Jälkeenpäin rupesivat tietoviisaat
ihmiskunnan tärkeitä asioita tarkastelemaan ja tutkimaan, levittäen
opetuksillansa tiedon valoa ympäri Kreikanmaata. Näihin kuuluvat
Pythagora, Sokrate, Plato y.m.
Kaikkien tiedeitten ja taideitten jopa Kreikkalaisten omituisen
elämänkin keskuus oli Atänai. Spartassa taas elettiin omin päin eikä
huolittu toisten vehkeistä paljon mitään. Atänai oli komein ja rikkain
kaupunki koko Kreikassa. Varhain aamuisin tulivat maalaiset huutaen
laulaen kaupunkiin, tuoden mukaansa myytävät elatusaineet. Nyt avattiin
rihkamapuodit; vähitellen tulivat kadut ihmisiä täyteen ja pauhina
karttui karttumistansa. Yksi osa porvaria meni töihinsä ja toiset taas
hajosivat kukin tahansa, mikä minnekin. Edellä puolipäivää ja ehtoolla
käveltin pitkin Ilisson rantaa ja ympäri kaupunkia. Mutta kaupungin
valtatorilla oli väenpaljous kuitenkin aina tihein. Täällä pidettiin
usein kansankokouksia, täällä oli Senaatin kokoushuone ja Arkontain
tuomio-istuin; yli ympärin oli rihkamapuotia, kultaseppien pajoja
ja parran-ajeliain työpaikkoja. Nämät paikat olivat aina täynnä
uuteliaita ja laiskuria. Useat harjoittelivat myös metsänkäyntiä ja
voimistelemista. Kylpemättä eivät Atänalaiset voineet olla yhtä
päivääkään. Rikkaammat pitivät kylpy-laitoksia omissa asumuksissaan,
vaan köyhemmät kävivät yhteisissä kylpyhuoneissa. Enimmät Atänalaisista
pitivät lyhyet alusvaatteet ja niitten päällä jonkunmoisen kauhtanan,
joka peitti ruumiin kokonaan. Tämä päällystakki oli tavallisesti
painamaton, vaan rikkailla oli se kalliimmista ja painetuista kankaista
tehty. Katsottiin kaikille tärkeäksi oikein näpperästi kääriä tämä
kauhtana ympärillensä. Myöhempinä aikoina käytettiin paljon voiteita.
Naiset asuivat erinäisessä huonet-osassa ja olivat melkein kokonaan
suljetut muitten yhteiselämästä. Atänaissa käytiin tavallisesti
jalkasin, mutta rikkaat käyttivät vaunuja ja kantotuolia; tahi antoivat
seurassaan olevan orjan kantaa tuolin, johon heidän torilla eli
kävelyksillä ollessaan sopi istua. Varakkaat koristivat huoneitansa,
miten paraiten voivat. Ruokapöydän tarjoomat nautinnot olivat
Atänalaisille hyvin mieleen. Monta ruokalajia hankittiin kaukaisista
maista, ehkä Kreikanmaa olikin hyvin rikas hyvistä hedelmistä,
kasvuksista, kaloista ja muista luonnon tuotteista. Atria alkoi
tavallisesti linnunmunilla ja loppui puunhedelmillä. -- Kreikkalaiset
eivät istuneet syödessänsä, vaan makasivat makuu-sohvilla niinkuin
itämaalaisten tapa oli. Kestiatrioilla oli ruokasali täynnänsä
juhlasavua ja muita hyvänhajuisia suitsutuksia. Viinapöydällä kimalti
hopea ja kulta-laatukoita, jotka useinkin olivat kalliilla kivillä
koristetut. Kukin vieras seppelöittiin ja jokaisella oli orja
takanansa. Iloisissa seuroissa valittiin arvonheitolla yksi
juomakuninkaaksi. Tämä määräsi kaikki pitoihin kuuluvat seikat, esitti
muistomaljat, sääsi leikillisiä juomalakia j.n.e. Riemuisia lauluja
ilahutti vierasten sydämmet; lyyry[2] kävi ympäri koko seuraa ja
jokaisen täytyi laulaa joku laulu, kun vuoronsa tuli. --
Kreikkalaisilla oli kovin paljon orjia; ainoastaan Attikassa oli niitä
noin 400,000. Nämät toimittivat kaikenlaisia asioita; he olivat
palvelijoina, keittäjinä, lasten-opettajina, esilukijoina,
kopioitsijoina j.n.e. Maalla olivat maanviljelys ja karjanhoito
toimimituksinansa. Sota-vankeuteen joutuneet tehtin tavallisesti
orjiksi. Myöskin ostettiin orjia varsinaisilta orjankauppiailta.
Poikalapsen syntyessä ripustettiin seinälle seppele öljypuun oksista,
mutta jos tyttölapsi oli syntynyt, ripustettiin villainen rihma.
Öljypuun oksa, näet, viittasi maanviljelys-toimiin ja tuo rihma
vaimollisiin askareisin. Kun oli lapsi henkenensä päivinensä kokonaan
isän vallassa, laskettiin jokainen äsken syntynyt lapsi isänsä jalkain
juurelle. Jos tämä nosti sen helmaansa, oli hän sillä ottanut
velvollisuudeksensa kasvattaa lapsi. Mutta jos hän antoi sen olla
koskematta, piti lapsi tapettaman tahi heitettämän oman onnensa nojaan.
Viimeisinä aikoina tapahtui tämmöinen julmuus hyvin harvoin.
Seitsemännellä eli kymmenennellä päivällä jälkeen syntymisen tehtiin
kaikille sukulaisille uhri-atria, jossa lapselle annettiin nimensä.
Nyt kirjoitettiin nimi sukuluetteloon ja vanhempien täytyi vannoa
lapsen olevan heidän omansa. Kahdeksannentoista vuoden iässä piti
nuorukaisen sotapalvelukseen lähtemän. Alttarin juurella oli hänen pyhä
vala vannominen ei milloinkaan häpäisevänsä valtion sota-aseita vaan
uhraavansa hengen isänmaan hyväksi. Hellena kun pääsi kahdenkymmenen
vuoden ikäiseksi, pantiin sukunsa mieslukuun. Nyt sai hän käydä
kansankokouksissa, hakea valtiovirkoja ja itse tavaransa holhoa.
Nuorison sivistyskeinot olivat voimisteleminen ja soitanto;
voimistelemista opittiin Gymnasio nimisissä opetuslaitoksissa. Nämät
olivat suuret rakennukset, joitten ympärillä oli puutarhoja ja pyhä
aho. Myöskin oli niissä kylpyhuoneita ja isoja salia, joihin puhelijat
ja tietoviisaat kokoilivat oppilaisensa. Soitannossa, runoelmataiteessa
ja muissa tieteellisissä aineissa saivat lapset opetusta erityisistä
kotiopettajista. Kuvaveiston, maalauksen ja rakennustaiteen saattivat
Kreikkalaiset erinomaisen korkealle kannalle; kuvaveistolliset
teoksensa eivät vielä ole etevämpiänsä nähneet. Yhtä kuuluisat ovat he
tieteellisistä ja runollisista harjoituksistaan. Heistä on kaikki
sivistys lähtenyt; he ovat päässeet muitten kansojen opettajiksi.
Ottakaamme nyt tämän kansan ulkonainen historia tarkastellaksemme.
Kreikan ulkonainen rauha häirittiin ensiksi v. 490 e.Kr., kun
Persialaiset samosivat maahan. Tuli, näet, iso persialainen sotajoukko
kuudella sadalla aluksella ja nousi maalle Attikan rannikkoon. Täällä
tuo urhoollinen Miltiade Maratonin lakeudella hävitti koko persialaisen
sotavoiman. Mutta Persialaiset eivät jättäneet sitä asiaa siksensä,
vaan Xerxes kuningas vei vähän aikaa jälkeenpäin äärettömän sotavoiman
Kreikanmaalle. Salaminin saarella, Atänain likipaikoilla nousi ankara
meritappelu, jossa Kreikkalaiset Temistoklen johdatuksen alla saivat
oivallisen voiton, hävittäen melkein tykkönään vihollisten laivaston.
Tämä sota, jossa Kreikkalaiset yhä pääsivät voitolle, kesti vielä
muutamia kymmenkuntia vuosia, kunnekka sota itsestään taukosi noin v.
449. Mutta valitettavasti syttyi Spartan ja Atänain välillä keskinäisiä
riitoja, jotka pian muuttuivat verisiksi sodiksi, jotka aikaan pitkään
turmelivat varallisuuden ja toimellisuuden. Kun valtioitten voimat
näistä kestävistä riidoista uupuivat, pääsi Makedonian kuningas
Philippo sekaantumaan Kreikan sisällisiin oloihin. Hänen oli sitten
helppo asia, pakoittaa Kreikkalaiset valtaherruuteensa mieltymään.
Poikansa Aleksantero Suuri päätti isänsä alkaman työn. Kreikan vapaus
ja itsenäisyys meni palaamattomiin. Makedonian valtakunnan hajottua,
koetti Kreikka riutuvaisena jäännöksenä vapauttansa suojella. Mutta jo
v. 146 e.Kr. tuli tämä maa Rooman käskyn-alaiseksi ja pysyi nyt
Roomalaisten valtaan yhdistettynä, Kun tämä v. 395 jälkeen Kristuksen
jaettiin kahteen osaan, läntiseen ja itäiseen valtakuntaan, pantiin
Kreikanmaa itäiseen kuulumaan. Itäinen valtakunta, jonka pääkaupunki
oli Byzantsi (Konstantinopel), tuli Kreikan keisarikunnan nimiseksi.
Tämä valtio, johon nyt varsinainen Kreikka oli liitetty, tuli v. 1453
j.Kr. Turkkilaisten haltuun. Näitten orjuuden alla Kreikkalaiset
pysyivät, kunnekka Turkkilaisten kovuus ja julmuus karttui siihen
määrään, että heidän väkisinkin täytyi ruveta maansa vapauttamiseen.
Tämä onnistui heille viimein monivuotisten vaihetten ja kärsimysten
jälkeen. Kreikka tuli nyt jälleen itsenäiseksi valtakunnaksi.